Afganistan
- Jenny Nordberg Kabulin tyttöjen salaisuus. Basha posh -perinteessä tyttö kasvatetaan kuin poika murrosikään saakka. Tämä kirja kertoo niistä tytöistä. 2021
- Khaled Hosseini Tuhat loistavaa aurinkoa Ei-niin-kevyttä lukemista vaikka aurinko paistaakin usein. 2017
|
Alankomaat
- Alistair MacLean Kahlenukke. Kirjassa tutkitaan rikosta Amsterdamissa niin, että vallan hengästytti ajatus, että koska mies nukkuu. 2024
- Particia Moyes Setä kuolema Hollannissa ja Yölautta Tuonelaan. Kirjoissa käytetään yölauttaa Englannista Hollantiin ja veneillään kanavissa. Tuulimyllyjäkin nähtiin. 2024
- Daniëlle Hermans Tulppaani murhat. Kirjassa risteillään nykyajassa ja muutaman sadan vuoden verran menneessä. 2024.
- Rosemary Sullivan Kuka ilmiantoi Anne Frankin - uutta tutkimustietoa ratkaisemattomaan tapaukseen.
- Selma van de Perre Nimeni on Selma. Selma osallistui hollantilaiseen vastarintaliikkeeseen toisen maailmansodan aikana ja selvisi kiinni jäätyään keksitysleiriltä. 2020
- Saskia Noort Ruokakerho Tästä dekkarista alkoi maailmanympärimatkailuni. Kirja ei ollut syy vaan tarkoituksella etsitty. CozyCrimeksi kai tätä voisi nykyään kaiketi kutsua. 2017
- Renate Dorrenstein Pojallani on seksielämä ja minä luen äidilleni Punahilkkaa Muistisairaus ei ole läheisille kevyttä. n. 2013
- Ensimmäinen Alankomaalainen kirja jonka olenlukenut on Anne Frankin päiväkirja. Sen luin ensi kertaa 1980-luvun alussa ja uudestaan 2020-luvulla.
|
Albania
- Anilda Ibrahimi Punainen morsian. Omaelämäkerrallinen tarina 4 sukupolven naisten elämästä. 2021
- Silvana Berkin Kun taivas aivastaa (Runokirja) 2018
- Pajtim Statovci Tiranan sydän Matka- ja kehityskertomus matkalta Albaniasta Eurooppaan. 2018
|
Algeria
- Albert Camus Sivullinen. Camus on tuntunut kuvitelmissani vähän kuin Kafka, sekavan henkevältä,
vaikka kumpaakaan en ole lukenut. Viime vuonna luin Rutto kirjan
ja sehän oli huikea. Hyvä oli tämä Sivullinenkin. Joskus on ollut sivullinen
olo itselläkin, mutta ei onneksi usein. 2021
- Lady Warren, Algerian ja Tunisian halki moottoripyörällä. Mielenkiintoinen, kiireessä tehty pyörämatka jossa lady istui sivuvaunussa. 2020
|
Andorra
- Peter Cameron Andorra. Kiva tavallinen kirja, jossa oli yllättävä loppu. 2021
|
Angola
- Papetela Kiandan tahto. Lukutunnin aikana istuttiin kaverin kanssa lähikirjaston edessä lukemassa. Yllättäen oltiin otettu melko saman näköiset kirjat. Viime vuonna luin siellä yksin, mutta kivampaa oli kaverin kanssa. Yhteensä luettiin reilut 100 sivua. Vaimo on poliitikko ja hänellä on voimakas tahto. Myös miehellä on jonkinlainen tahto. Tai sitten ei. 2021
- Manuel Rui Olisinpa aalto
Tarina porsaan kasvatuksesta pääkaupunkioloissa. 2019
|
Antigua ja Barbuda
- Jamaica Lomcaid Katoava paratiisi. Annie John kertoo lapsuustarinansa tarinansa Antigualta ennen kuin lentää kouluun muualle. 2022
|
Argentiina
- Graham Greene Kunniakonsuli. Ensimmäinen Greeneni. Konsuli kidnapataan, miten sujuu hänen vaimonsa elmä? 2021
- Mariana Enrique Mitä liekit meiltä veivät. Minä ja eteläamerikkalaiset kirjat emme ole symbioosissa. Tykkäsin "erillisistä" tarinoista, mutta kokonaisuus oli vähän outo. 2021
- Agustina Bazterrica Rotukarja. Dystopia sallitusta kannibalismista. Ihan järkyttävä tarina, mutta poikkeuksellisen hyvä kirja. 2019
- Gomez de la Serna Hevosille kaikki niityt ovat rumpuja (Greguerioita). 2019
|
Armenia
- Serafia Seppälä Vaienneita ääniä - kunnianosoitus kadonneelle kulttuurille.
Itketti. Myös se, että en tästäkään kansanmurhasta tiennyt aiemmin. 2021
|
Australia
- Loppujen lopuksi 2022 luin kaikki Australian osavaltiot.
- Shane Maloney Paljon pyydetty. 2022
- Jane Harper Kuivakausi
aloittaa Aaron Falk -sarjan. 2021. - Jo Nesbo Lepakkomies
Pomo pistää Harry Holen Australian lentokoneeseen ratkomaan rikosta siellä. 2021 - Liane Moriarty Mustat valkeat valheet, Hyvä aviomies, Nainen joka unohti, Tavalliset pikku pihajuhlat, Viimeinen vuosipäivä, Sulje silmäsi ja laske kymmeneen. 2017-2021
- Liane Moriarty Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista 2019
- Seppo Jokinen Mustat sydämet kirjassa Koskinen ja kumppanit seikkailevat ja maratoonaavat Australiassa. Eka kertaa luin 2014.
|
Azerbaidžan
- Sylvia Tesson Putkea pitkin - öljyn matka Kaukasukselta Välimerelle
Mielenkiintoinen polkupyöräretki tämäkin. 2021 - Akram Ailisli Kiviset unet
Kuuluisan näyttelijän elämä ja kuolema koottuna yksiin kansiin vaikuttavalla tavalla. 2017
|
Bahama
- Desmond Bagley Bahaman hauta. Rikas bahamalainen hotellinomistaja aikoo ryhtyä vielä rikkaammaksi, mutta kokee suuria esteitä. Tykkäsin erityisesti kirjan kronologisesta etenemisestä, viime aikoina on tullut hypeltyä liikaa ajasta toiseen niin paljon, että sitä on alkanut arvostaa perinteistä kronologista jännärityyliä. Bagleytä on verrattu usein Alistair McLeaniin. 2020
|
Bahrain
|
Bangladesh
- Markku Toimela ja Kaj Aalto Salakahvilla Pohjois-Koreassa
Tavallisen rakennusmiehen erilaisia työpäiviä mm. Bangladeshissä ja Pohjois-Koreassa 2019
|
Barbados
- Paula Harkki Kadonnut Karibialla kuljettaa muassaan kadonneen suomalaisen etsintää ja rikollisen tyttöystävän tarinaa Barbadoksella.
|
Belgia
- Brysselin Esso -novellikokoelmassa suomalaiset dekkaristit kertoivat tapahtumista joihin liittyi tietty Esso Brysselissä. 2024
- Charlotta Bronte, Professori. Professori rakastuu. 2023
- Benoit Sokalin sarjakuvakirja Ankardo - Houkutuslintu tapahtumapaikkana on Vallonia Belgiassa. Pidin piirrosjäljestä niin, että olen lukenut muitakin Ankardo-kirjoja. 2021
- Amélie Nothomb Anti-Krista (Nuorten kirja)
Nuortenkirja siitä, miten oppia elämään Anti-Kristojen kanssa. 2019
|
Belize
- Anna-Mari Raaska Belizessä kaikki on paremmin. Mainio kirja siitä, miten elämä lähtee käyntiin uudessa ympäristössä. Ilmeisesti perheen elämä ei asettunut pysyvästi Belizeen, sillä kirjailija näkyy olleen muutama vuosi sitten Suomessa radiotoimittajana. Kirja oli hyvä, joten olisi mukava joskus lukea mikä sai perheen muuttamaan takaisin Eurooppaan. Kirjassa kerrottiin nimittäin pysyvästä muutosta. 2020
|
Benin
- Juha Metso ja Juha Vakkuri Voodoo, Afrikan arkea
Wau mikä kirja. Loistavat kuvat ja hienot tarinat. 2021
|
Bhutan
- Ronald Reitmair, Servus in Bhutan. Saksankielinen tarina harjoittelusta Bhutanin metsätyöalueella vuoristossa. 2023
- Jamie Zeppa Ylitse taivaan ja maan. Nuori opettaja lähtee opettajaksi Bhutanin syrjäisille maaseudulle ja rakastuu maahan ha sen ihmisiin ja erityisesti yhteen niistä. 2022
|
Bolivia
- Ernesto Che Guevara Moottoripäiväkirja
Kirjassa kierreltiin Etelä-Amerikkaa, mutta kirjasin Boliviaan, mistä Che oli kotoisin. 2021 - Rodrigo Hasbún Kiintymyksiä.... Elämä ei ole aina helppoa jos isällä on menneisyys. 2018
|
Bosnia ja Hertsegovina
- Joe Kubert Faksi Sarajevosta (sarjakuva) 2022
- Zlata Filipovic
10-12-vuotiaan tytön päiväkirja vuosilta 1991-93. Peukkua tälle. 2022 - Kyösti Pietiläinen ja Ville Kaarnakari Legionalainen Peters Tarkka-ampujan tähtäimessä
No, ei ollut kiva tämäkään sota. Peters tovereineen YK:N riveissä. 2022 - Luca Movones Mostarin tien liftari
Suomalaisen palkkasoturin kokemuksia sodassa. Osin ehkä fiktiota. 2021 - Natasha Milic Matkakohteena Bosnia
Vanhantavaa kieltä, mutta sisältö rautaa jos maa ei ole tuttu. 2021 - Goran Simic Sarajevon suru (runoja) 2021
- Miljenko Jergovis Sarajevolainen Marlboro
Novellit on parempia, jos niitä kutsuu tarinoiksi. Tykkäsin. Eritoten niminovellista. 2021
|
Botswana
- Alexander McCall-Smith Naisten etsivätoimisto Nro 1 ja parikymmentä muuta kirjaa samasta sarjasta. Muodokkaan naisetsivän (perinteinen ruumiinrakenne) ja sihteerinsä elämää Botswanassa. 2017-2024
|
Brasilia
- Anders C Krogh Jaguaarin voima - vuosi Amazonian sademetsässä. Norjalainen Anders ja repullinen muovihelmiä ja rahaa matkaavat sademetsään. Tapahtumapaikka Brasilian länsirajan tuntumassa Amazonilla. 2021
- Lasse Nousiainen Rakkauden lähettiläs. Suurlähetystössä tapahtuu kaikenlaista. Ihanasti kahden eri henkilön lukema äänikirja. 10 pistettä. 2021
- Wilmar Silva de Andraden runokirja Säröjä purppuranpunaisessa järvessä esittelee brasilialaista nykykirjallisuutta josta ei vieläkään tullut suosikkiani. 2020
- Niina With Rahtilaivalla Brasiliaan. Kirjassa pääpaino on matkailulla, mutta muutakin kulttuuria tulee sopivasti lomaan. 2020
- Luiz Ruffato Rutosti hevosia. Palkittu kirja, jonka sekavuus ei ainakaan helpottanut lukemista. 2017
|
Brunei
|
Bulgaria
- Wirold Szablowski Tanssivat karhut - tositarinoita vapaana elämisen vaikeudesta. Bulgarian liityttyä EU:iin, karhujen pito lemmikkinä loppui. Sopeutuminen oli haaste, niin perheille kuin karhuillekin. 2021
|
Burkina Faso
- Malidoma Patrice Somé Of water and spirit kuuntelin kirjoittajan itse lukemana äänikirjana englanniksi, kun ei ollut hirveästi vaihtoehtoja tarjolla. Lukijan ääni miellytti. Lähetyssaarnaaja ryöstää 4 vuotiaan pojan, jota kasvatetaan papiksi ja hänen historiaansa aivopestään. 20-vuotiaana poika karkaa ja palaa Burkina Faso on, mutta häntä ei hyväksytä aluksi kansaan kuuluvaksi, koska hän on unohtanut kielen ja oppinut uudet tavat.
|
Burundi
- Gaël Faye Pienen pieni maa 2019
|
Chile
- Rauha S. Virtanen Seljalta maailman ääreen
Olipas kiva palataq Seljalle... ja Peruun vuosien jälkeen. 2021 - Pablo Neruda Kapteenin laulut ja Maremoto 2021
Jälkimmäisessä ruotsalaisen Karin Oldfelt Hjeronssonin puupiirrokset. 2021 - Pablo Neruda Kysymysten kirja
Monia aiheellisiakin kysymyksiä. 2019
|
Costa Rica
- August Nemo, Carmen Lyra, Rafael Angel Troyo, Carlos Gagini, Manuel Conzález Magón, Ricardo Fernández Guardia, 7 mejores cuentos - Costa Rica. Kun ei ole juuri valinnanvaraa maissa, otetaan mitä löydetään. Kelpo novelleja nämä oli. Ja kirjailijat asuvat kaikki Costa Ricassa. 2024
|
Djibouti
- Kyösti Pietiläinen ja Ville Kaarnikari Legioonalainen Peters Verinen keidas.
Kaipasin enemmän historiatietoja, mutta muuten tuttua Petersiä. 2021
|
Dominica
- Jean Rhys, Siintää Sargassomeri. Brõnten Kotiopettajattaren romaanista tuttu Edward Rochesterin ensimmäisen vaimon tarina. Vaimo syntyi Jamaikalla, ja sinne hänet lähetettiin kuolemaan. Kaikki näkyy sijoittaneet kirjan Dominican, joten olkoon tässä, koska Rhys oli Dominicasta ja tunsi sen olot parhaiten. 2022
|
Dominikaaninen tasavalta
- Acevedo Elizabeth Maata jalkojen alle, säeromaani.
Isän kuollessa paljastuu isän kaksoiselämä. Mietin, olenko katsellut ohjelman juuri tuosta lento-onnettomuudesta ja sen tutkinnasta. 2022
|
Ecuador
- Luis Sepulveda Vanha mies joka luki rakkausromaaneja oli jollain tapaa kaunis kirja siitä, että ihmisen tulisi olla sopusoinnussa luonnon kanssa. 2022
- Paolo de Carvalho Setäni Atahualpa - uskomaton selkkaus maurien ja kristittyjen kesken Andeilla 20. vuosisadalla, kertojana ihmisten ja jumalien edessä Atahualpa Veljenpoika, runoilija todemman päälle. Olipas pitkä nimi. Aikamoinen veijaritarina. 2022
- Elisabeth Elliot Operaatio Auca : uskalias ristiretki tuonen tuville - villien aucaintiaanien keskuuteen. Sinisilmäisiä ristiretkeläisiä soitellen sodassa, mutta tarina oli hyvin kirjoitettu. 2021
|
Egypti
- Agatha Christien Kuolema Niilillä (Hercule Poirot nro 17), kirja on yksi suosikkini Christien kirjoista ja elokuvanakin kiva. 2021
- Ahmad Khalid Tawfiq Utopia, Dystopiaa ökyrikkaista, jotka on aidattu reservaattiin suojaan köyhiltä öljyvarojen arvon romahduttua vuonna 2023. Luettu 2017
|
El Salvador
- Maija Salmi ja Meeri Koutaniemi Ilopangon vankilan naiset -kirjassa kurkistetaan naisvankien elämään El Salvadorissa. Lukemani perusteella en suosittele kokeilemaan. Ei vaikuta kivalta matkailukohteelta. Kirja sen sijaan oli hyvä. 2022
|
Eritrea
|
Espanja
- Kirsi Merimaa Yksinäisyyden puistotie 6. Äiti on kuollut Aurinkorannikolta, mutta millaista elämää äiti vietti? Mielenkintoinen dekkari Aurinkorannikolta. 2023
- Frederico García Lorca Andalucian lauluja on kokoelmateos García Lorcan runoista. 2021
- Mamen Sánchez On ilo juoda teetä kanssasi. Toimistoihmisten arki muuttuu jännäksi kun firmaan tulee YT:t. Rakkauttakin on ilmassa. 2018
|
Etelä-Afrikka
- Trevor Noah Laiton lapsi. Ruskean ja vaaleanpunaihoisen lapsi oli laiton, koska eri väristen suhteet oli kiellettyjä. Hyvin tuo menestyi. 2021
- Martin Pistorius Mykkä huuto. Pistorius sairastui lapsena, menetti isomman osan toimintojaan, ja yhtäkkiä hän alkoi muistaa ja hoitaja huomasi, että hän pystyy myös kommunikoimaan. 2021
- Niki Dalyltä luin kolme lasten kuvakirjaa. Jamelan leninki kertoo kauniista kankaasta ja Pretty Salma kauniista Salmasta joka tulee huijatuksi. Jamelan ystävä -kirjassa Jamela saa ystävän. Kaikki kirjat oli piirretty kivasti. 2021
- Sarah Lozt Kolme. Paranormaalia jännitystä, joka ei juurikaan aiheuttanut jännitystä, enemmänkin pitkästyin. Tapahtumapaikkoja on muitakin, mm Usassa. 2017
|
Etelä-Korea eli Korean tasavalta
- Tuomas Kyrö Mielensäpahoittajan olympiamatka. Mielensäpahoittaja matkaa sukuloimaan Souliin ennen olympialaisia. Ei novelleja vaan yhtenäinen tarina. Tykkäsin. 2022
- Han Kang Valkoinen kirja. Hieman liikaa valkoista makuuni, vähän outo, ehdottoman uniikki 2022
- Un-su Kim Tappajat. Tarantinomaisella huumorilla väritetty tarina ei iskenyt meikäläisen tajuntaan yhtään sen paremmin kirjana, kuin Tarantinon leffatkaan. On se niin väärin, jos tappaja yrittää olla lempeä. 2021
- Kyung-sook Shin Pidä huolta äidistä. Mitä tapahtuu perheessä, kun perheestä huolta pitänyt äiti ja isoäiti katoaa Soulin mertoasemalla. Kenen olisikaan pitänyt pitää vanhenevasta äidistä parempaa huolta ja oppiko perhe jotain edes tämän myötä. 2021
- Sun-mi Hwang Kana joka tahtoi lentää. Siellä ne muut juoksee vapaana, mutta minä vain olen täällä enkä pääse lentämään. Tosin olen hyvä munimaan.... mutta vuosi häkissä.... 2020
- Han Kang Vegetaristi. Kasvisruokaan siirtyminen ei suju tässä perheessä kevyesti. 2019
- Yong-Deuk Kwon Yölinja (Sarjakuva) Yliopisto-opiskelijoiden elämää Etelä-Koreassa. 2017
|
Etelä-Sudan
- Ros Wynne-Jones Sade lankeaa
Avustustyöntekijöiden tarkkailumatka venyy oletettua pidemmäksi. Sellaista sota on... 2018
|
Etiopia
- Arthud Rimbaud Kirjeitä Afrikasta ja runoilijankomeetan kirjeitä.
Runoilija päätyy Harriin kahvialan töihin 1800-luvun lopulla. 2021 - Outsider Etiopian perintö
Etiopiassa tosin elää kirjassa vain perinnön jättäjä. 2019
|
Fidži
- Lucy Clarke Haaksirikkoutuneet. Kaksi siskoa lähtee lomalle Fidzille. Pääsaarella tulee riita ja vainntoinen siskoista nousee jatkolennolle pienelle paratiisisaarelle. Toinen etsii vastausta katoamiseen pari vuotta. 2024
- Nilima Rao A Disappearance in Fiji. A Charming debut historical Mystery set in 1914. Kuuntelin kahdesti, paikoin useammankin kerran, mutta enpä juuri voi kehuskella että osaisin tehdä referaatin. 2023
|
Filippiinit
- Shohei Ookan klassikko Tulia tasangolla oli itselleni ristiriitainen lukukokemus. Melkein kirjan loppuun saakka pohdin olenko lukenut kirjan aiemmin. En ollut. 2021
- Monet ovat lukeneet Filippiineille John Irvingin Ihmeiden tien, mutta itse en kelpuuttanut sitä ainoaksi filippiiniläiseksi kirjaksi. Irving ei ole asunut pitkiää aikoja saarilla ja kirjassakin vietetään enemmän aikaa kaatopaikalla Amerikan mantereella ja lentokoneessa kuin itse kohteessa. En hirveästi innostunut kirjasta. 2020
- Aiemmin olen lukenut Risto Vahasen ja Seppo Fräntin kirjan Jolo : 140 päivää panttivankina viidakossa. Noin 2008.
|
Gabon
- Albert Schweitzer Aarniometsän lääkärinä - lääkärin kokemuksia ja havaintoja Keski-Afrikan aarniometsässä. Mainio satavuotias kuvaus Gabonista. 2022
|
Gambia
- Helena Oikarinen-Jabai Moonan ja Soonan maanantai.
Mielenkiintoisesti valokuvin ja piirroksin kuvitettu lastenkirja. 2021 - Alex Haley: Juuret tuli luettua jo lukioaikana 1981 tienoilla.
|
Georgia
- Valerina Alfejeva Pyhiinvaellus Dzhvariin
Äiti ja 16-vuotias poika etsintäretkellä munkkiluostarissa. Ei helppo yhdistelmä, mutta kirja oli hyvä lukukokemus. . 2021 - Ville Haapasalo, Kauko Röyhkä ja Juha Metso, Makujen matka : Georgia. Tarinoita georgialaisesta ruualta ja elämästä ja historiastakin. Mainio makumatka, vähemmän huumoria, mitä aiemmissa kirjoissa. 2020
|
Ghana
- Frank Odoin Golgoti (sarjakuva) 2021
- Kwame Aidoo Anansi tekee revontulet (lastenkirja) 2021
- Ama Ata Aidoo Muutoksia : eräs rakkaustarina.
Nainen haluaa tehdä töitä ja menee sen vuoksi uudelleen naimisiin toiseksi vaimoksi kaupunkiin. 2021
|
Grenada
|
Guatemala
- Mario Reading Pyhä keihäs. Keihäs on se, jolla sanotaan pisyetyn Jeesusta ristillä. Sukuperintönä kulkee sen suojelu ja natseja vilisee mukana. Liian monta tapahtumapaikkaa minun makuuni. 2022
- Kathy Reichs Kaivojen vainajat. Vähän niinkuin Bones tv-sarjan luututkija ja se ihana poliisi. Tutkinnan kohteena on vanhoja ja uudempiakin luita Guatemalassa. 2022
- Miguel Angel Asturias Weekend Guatemalassa 2021
- Augusto Monterroso Musta lammas ja muita eläinsatuja (Satukirja)
Tuttuja ja vähän oudompiakin satuja Guatemalasta. 2019
|
Guinea-Bissau
|
Guinea
- Ilkka Ruohonen Purjeet kohti Guineaa : Lusitaaninen löytöpretkikulttuuri.
Liian tieteellisien sanojen käyttöä minun makuuni, mutta kirjalla oli hetkensä. 2021
|
Guyana
- Outsider Mies Pirunsaarelta Kalle-Kustaa Korkin seikkailuja 1
Pakomatka Pirunsaarelta, joka sijaitsee Ranskan Guyanassa aloitti Kalle-Kustaa Korkin seikkailujen sarjan. 2017 - Henri Charrière: Vanki nimeltä Papillon tuli luettua yläasteikäisenä 1970-luvun lopulla.
|
Haiti
- Edwinge Danticat Näen, muistan, hengitän on suruvoittoinen tarina siitä kuinka kipeää voi ylisukupolviset traditiot tehdä. Olisi ollut kevyempää lukea kirja maanjäristyksen jälkihoidosta, mutta kaiketi kertojalle jäi kuitenkin toivo siitä, että hän katkaisee tradition ja kohtelee tytärtään lempeämmin. 2022
|
Honduras
- Sveen Qyvind ja Ivan Emberland FC Hutivaara Honduras (Sarjakuva)
Norjalainen, humoristisella otteella piirretty sarjakuva sarja joukkueesta jonka valmentaja on ollut ammattilaisena Hondurasissa. Tässä kirjassa joukkue vierailee Honduraissa. Kirja on sarjan 10. teos. 2018
|
Indonesia
- Jenö Rejtö Grand Hotel karanteenissa on unkarilaisen kirjoittama dekkari joka sijoittuu Balin ja Jaavan tienoille saareen Indonesiassa.
- Merari Sidegar, Mariamin ja isien teot
Naiskirjailijan teos Indonesiasta ajalta, jolloin Suomessakin oli perin vähän naiskirjailijoita (vuosi 1920) kertoo Mariamin elämästä ja rakkaudesta. 2017
- Jonas Jonasson 100-vuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi ja
101-vuotias jolla mielestään oli liikaa mielessään (Ruotsin Arto Paasilinna) Tarina ikäihmisestä, joka löytää muutaman kaverin ikkunasta hyppäämisen jälkeen ja päätyy Balille. 2018
- Intian valtameren tsunami (Historia sarja). 2021
|
Intia
- Vikas Swarup Tyhjentävä vastaus eli kuka voittaa miljardin
Oskareita niittäneen elokuvan elokuvaakin parempi lähdekirja. 2020
- Pelle Miljoona Shiva-kuu. Fanitin Pelle Miljoonaa 1980-luvun alussa, ja jos muutkin kirjat ovat tätä luokkaa, fanitan edelleen. Ei se suomalainen elämä ole helppoa Intian lämmössäkään.2020
- Sujata Massey Murha Bombayssa, Satapurin jalokivi
Ensimmäiset osat toivottavasti pitkästä sarjasta. 2019-2021 - Rodyard Kibling Kim, koko maailman ystävä
Sekava vakoiluromaani, jonka lukukokemus ei ainakaan parantunut siitä, että kuuntelin sen englanniksi. Pitänee joskus lukea suomeksi. 2019 - Mikael Bergstrand Delhin kauneimmat kädet, Sumua Darjeelingissä ja teetä, Omenalaakson guru
Ruotsalaisen, Intiassa paljon asuneen kirjailijan kertomuksia ruotsalaisen ja intialaisen miehen ystävyydestä. 2017-2019 - Tarquin Hall Vish Puri ja kadonneen palvelijattaren tapaus, Vish Puri ja nauruun kuolleen miehen tapaus, Vish Puri ja kohtalokkaan voikanan tapaus, Vish Puri ja lemmenkommandojen tapaus
Ruuasta pitävän etsivän ei-niin-vaarallisia seikkailuja Intiassa. 2017
|
Irak
- Agatha Christie He tulivat Bagdariin
Itselleni uusi kirja. Nainen lähtee miehen perässä Irakiin. 2021 - Petri Sarjanen Bagdadin kiirastuli. Olli Toukolehdon tarina Usa:n armeijasta ja ilmaisesta koulutuksesta sekä palvelusta Irakissa. 2020
- Naria Murad Viimeinen tyttö - olin Isisin vanki. Nobelin rauhanpalkinnon saaneen irakilaisen jesiditytön selviytymistarina Irakista Saksaan. 2020
|
Iran
- Marjane Satrapi Persepolis - iranilainen lapsuuteni (Sarjakuva)
Omaelämäkerrallisen sarjakuvan ensimmäinen osa ajalta ennen muuttoa Itävaltaan. 2017
|
Irlanti
- Leonie Swann, Murha laitumella : Lammas dekkari. Paimen löytyy kuolleena ja lampaat selvittävät rikoksen. 2023
- Brian McGilloway, Hirsipuukuja. Vankilasta vapautunut yrittää palata kotiseudulleen, alkaa tulla murhia, mutta kuka ja miksi niitä tekee. 2023
- James Joyce Kamarimusiikkia (runoteos)
Olen minä parempiakin runoja lukenut... 2021 - James Joyce Runoja pennin kappale (runoteos). Sama kääntäjä Ville-Juhani Sutinen. Näistä tykkäsin paljon enemmän. Hyvinkin voisin maksaa pennin kappale. 2021
- Maeve Binchy Seitsemän talvista päivää
Lomahotelli avaa ovensa ja paljon tapahtuu ensimmäisellä seitsemän päivän lomaviikolla. 2021
|
Islanti
- Satu Rämö Hildur, Rósa ja Björk, Jacob, 2023.
- Sjö Argon lastu
Hieman oudon mystinen kirja. Klassikkoainesta. 2022 - Pekka Piri Avoveneellä Islantiin Saagojen kutsu
Kirja johdatti minut avoveneen röykytyksessä Suomesta Shettlannin saarten kautta Islantiin. Venettä ohjasi Pekka Piri ja navigointia hoiteli merikapteeni Matti Pulli. Matka-aika oli 23 vuorokautta. Lentäen olisi päässyt nopeammin, mutta olisi tietysti jäänyt monta kokemusta vähemmällekin. Pakko todeta, että tuolle retkelle en olisi lähtenyt livenä. 2020 - Satu Rämö Islantilainen voittaa aina
Suomainen nainen löytää elämänsä rakkauden Islannista. 2019 - Arnaldur Indridason Reykjavikin yöt. Erlendurin ensimmäinen rikosjuttu, joka ei sytyttänyt himoa lukea muita osia sarjasta, vaikka muut sarjaa kehuvat. Pitänee joskus antaa uusi mahdollisuus. 2017
|
Israel
- Yasmina Khandra Attentaatti
Attentaattiahan siinä valmisteltiin. Niistä en tykkää, mutta kirja oli hyvä. 2021 - Asko Sahlbergin Pilatus
Pilatuksen tarina niin, kuin se olisi voinut tapahtua. 2020
|
Italia
- Marco Malcaldi Viiden korttipeli ja Kolmen kortin temppu , Bar Lumen murhat -sarjaa. Mukaansa tempaavat dekkarit Italiasta. 2024
- Valentina Morelli Kuolema keskipäivällä ja Kuolema joella. Luostari, murha ja dolce vita - sarja. 2022
- Cesare Pavese Kuu ja kokkotulet (klassikko) 2022
- Veit Heinchen Kullekin suo kuolemansa ja Karstin kuolleet
Italian Triesten alueeelle sijoittuva dekkarisarja. Kirjoittaja on saksalainen, mutta asuu Italiassa ja kirjoittaa kotiseudustaan, kuten Donna Leon, mutta pidän silti Leonista enemmän. 2021 - Seneca Elämän lyhyydestä, koonnut Juhana Torkki.
Koronavuosi, kaikkea sitä ehti lukea vaikka olin töissä. Hyvin toimii 2000 vuotta vanhat viisaudet. 2020 - Pertti Luumi ja Anniina Mikama Pyhä Franciscus ja jouluseimi.
Ensimmäisen koronavuoden päätteeksi tein joulukirjoistani joulukalenterin, jota varten luin uudelleen uutena hankkimani kirjan. 2020, ensi kertaa luettu 2008. - Elisabeth Adler Talo Amalfissa.
Sorrento ja Amalfin rannikko on paikka, missä voisin kuvitella minäkin viettäväni vapaa-aikaa tai vaikka loppu elämän (tosin Vesuvius on liian lähellä siihen). Kirjaa kuunnellessa oli helppo muistella paikkoja Roomassa, Caprilla ja Amalfin rannikolla. Itse tarina oli pienoinen pettymys: enemmän siirappista rakkaustarinaa kuin dekkarityyppistä isän kuoleman tutkimista, mutta ihan menetteli silti. 2020 - Andrea Camilleri Retki Tindariin Bussimatkailu avartaa... komisario Montalbanon seikkailuja Sisiliassa. 2019
- Vera Vala Kuolema sypressin varjossa. Ariana tutkii, jotenkin mielessä pyöri samalla joku Arhippa dekkari, mutta tarina ei silti ollut mitenkään sama. Arhippasta tykkään. Italiasta tykkään. Joten tykkäsin tästäkin. 2019
- Gianrico Carofiglio Silmät ummessa
Valikoitui luettavaksi lukuhaasteen kohtaan: Ruma kansi, mutta sisältö olikin onnistunut asianajo-dekkari. 2017
- Malva Neva Valheiden pastoraali. Suomalainen nainen pitää vapaata ja auttaa maatöissä Italiassa. Samat kannattavuusongelmat sielläkin, ja lisäksi ihmiskauppaa. Tulee odotettua jännempi lomanen... 2017
- Donna Leon Guido Brunetti -sarja
Venetsiaan sijoittuva sarja, jota olen seurannut lähes lausta lähtien vuosittain. 2017-
|
Itä-Timor
- Per Ole Persson Jaco esittelee vuoden 2006 Itä-Timoriin. Päähenkilö on ruotsalainen, Guatemalassa avustustyössä oleva mies, joka ottaa loma ja päätyy Diliin, Itä-Timoriin. Sieltä matka jatkuu valtion pohjoisosiin. Lyhyt sotaisa kapin ajaa päähenkilön Jacon saarelle, jossa kukaan ei yövy, mutta sotaa pakoileva seurue asettautuu sinne kohtalokkain seurauksin. 2020
|
Itävalta
- Jenny Erpenbeck Päivien loppu
Itsekin olen joskus miettinyt, että sattuma ohjaa ihmiseloa niin, että pikku juttu/valinta voi muuttaa henkilön tulevaisuutta. Tässä kirjassa sama ihminen kuolee eri elämänvaiheittensa jälkeen. Ensimmäisen kerran näin tapahtuu pikkuvauvana, viimeisen kerran päivänä jälkeen 90-vuotisjuhlien. Kirjasin tämän Itävaltaan, josta tarina alkaa, mutta se päättyy Saksaan, missä kirjailija asuu. 2021 - Max Manner Kadotettujen kahvila. Kuviteltu tarina kahvilanomistajaperheestä sodan jaloissa. 2019
- Tapani Immonen Kissat ovat pimeässä harmaita. Ihan outo sanonta, mutta tämän jälkeen olen törmännyt useamman kerran tähän sanontaaan. Suomalainen pariskunta matkustaa vaimon kotiseudulle Itävaltaan ja törmää murhaan suolakaivoksessa. 2021
- Ursula Poznaski Vii5i, Sokeat linnut, Äänet. Vii5i viihdytti, mutta sitten
sarja väljähtyi. Vii5i oli geokätköilyyn liittyvä kirja, ja siksikin mainio. 2017
|
Jamaika
- Anette Kühnel Reise Know-How Kauderwelsch Aussprache Tariner Patois für Jamaika. Tulipa sitten kuuneltua hauskahko matkasanakirja kielillä saksa-jamaikalainen rantaenglanti. 2+19
- Jack Goldstein 101 amazing facts about Bob Marley. Pakko todeta, että yhtään faktaa ei jäänyt mieleen... Ehkä sama suomeksi joku päivä.... 2019
|
Japani
- Emi Yagi Tyhjyyspäiväkirja. Päähenkilö alkaa näytellä raskautta työpaikalla, mutta kuinkas sitten käykään? 2023
- Yoko Ogawa Muistipoliisi, Entäs jos muistot ei olisikaan pysyviä, jos ne vain voisi poistaa valtion käskystä? 2022
- You-Jeong Jeong Piru parka 2022
- Keigo Higashino Uskollinen naapuri ja Myrkyllinen liitto. Molemmat kirjat mahtavia tarinoita. Eikä yhtään pitkästyttäviä. 2021
- Heikki Valkama Pallokala, Laserjuuri, Tulikukka, Yakuzan kosto,
Erinomainen yhdistelmä ruokaa ja Japania ja vähän dekkarifiilistäkin. 2020-2021
- Mia Kankimäki, Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Tilastojen ja listojen rakastajan toivekirja jossa yhdistyy nyt elävän suomalaisen Mian ja 1000 v sitten kuolleen japanilaisen Sei Shonagonin ajatukset ja elämät. Voisinpa itse kirjoittaa tuollaisen kirjan! 2020
- Sayaka Murata Lähikaupan nainen. Kaikkien ei tarvitse olla toimitusjohtaja-ainesta, myös loistavia lähikaupan myyjiä tarvitaan. 2020
- Pitkään sairastellut poika elää suojattua elämää kunnes elämä muuttuu dekkariksi, joka ei vaikuta kovin mukavalta elmämältä. 2019
- Kenzo KitakataTokion tuhkaa
Mafiahierakian huipullakaan ei pääse helpolla. Pari vuotta lukemisen jälkeen tuntuu siltä, että kirjailija oli saanut sponsorisopimuksen tupakkatehtaalta. Ei ehkä klassisinta japanilaista kirjallisuutta. 2017 - Hitomi Kanehara Käärmeitä ja lävistyksiä Outo kirja japanilaiseksi ja se kertoo tytöstä, joka tahtoo aina vain lisää ja lisää. 2017
|
Jemen
- Delphine Minoui ja Nujood Ali Nojoud 10 vuotta ja eronnut kertoo Nujoudin lapsiavioliitosta ja erosta. 2022
- Jemen - Zana Muhsen: Myyty! Isä myy tyttärensä Englannista vaimoksi Jemenin maaseudulle. - (ammoin luettu)
|
Jordania
- Tuulikki Hassad Jordania ennen ja nyt
Oli hyvä alku Jordanian soffamatkalle ja maan kulttuuriiin. 2022 - Juan Comez-Juradon Taivaspaikka
Kirjassa etsitään liitonarkkia eteläisestä Jordaniasta. 2022 - Agatha Christie Hänet täytyy tappaa
Olen lukenut kirjan useammankin kerran. Se on ainoa kirja jonka nyt löysin Petrasta. 2022, n. 2008 ja pari kertaa aiemminkin.
|
Kambodža
- Sirpa Pietilä Kambodzhan päiväkirja -tropiikin elämää ja makuja.
Kirja oli minun makuuni liian päiväkirjanomaista, (liian) lyhyitä muistiinpanoja joista on varmasti hyötyä maahan matkustavalle, mutta eipä juuri soffamatkaajalle. Kun luin tämän jälkeen Lehmuskosken Ping-keinun totesin, että samaa kaipasin tältäkin kirjalta. 2021 - Ja elämä räjähtää Kambodzan miinoitettu arki.
Olen omistanut tämän kirjan vuosia, mutta hurjan kansikuvan vuoksi ei ole tullut luettua aiemmin. Ei se niin hurja ollut. Kirjassa kerrottiin amputoitujen unelmista ja siitä, miten he perheensä elättävät. Miinanraivaustakin opeteltiin, mutta ei minusta olisi siihen työhön. 2021
|
Kamerun
- Russ Manning Tarzan : Sunnuntaisarjat (sarjakuva)
Ergar Rice Burroughs ei sijoittanut Tarzania tiettyyn paikkaan, mutta elokuvat on sijoitettu Kameruniin kirjojen kuvausten perusteella. Sarjakuva oli itselleni uusi, Tarzan kirjat olen lukenut lapsena. 2021
|
Kanada
- Clive Cusser Jäävirta
Toimintajännärikö tämä nyt oli... yleensä en tykkää, mutta tästä tykkäsin. 2022 - Louise Penny Kuolema kiitospäivänä, Kylmän kosketus
Tree pines kylässä alkaa tapahtua murhia, joita ratkotaan kirja toisensa jälkeen Agatha Christie tyyppisesti. Lopetin sarjan lukemisen Kuukausista julmin kirjaan. Jotenkaan ei taustatarina jaksanut innostaa, vaikka itse dekkaritarinat oli tosi hyviä.
- Alan Bradley Nokisen tomumajan arvoitus
Flavia de Luce matkustaa äitinsä vanhaan opinahjoon Kanadaan saamaan lisäoppia ja ratkoo samalla taas yhden rikoksen.
|
Kap Verde
- Rita Dahl Kap Verde, Savukeitaan matkaoppaat
Muutakaan kirjaa ei löytynyt, niin otin sitten matkakirjan. Uskon tutustuneeni Kap Verdeen kyllä tämän voimin enemmän kuin joidenkin paikallisten kirjojen voimin johonkin muuhun maahan. 2021
|
Kazakstan
- Muhtar Auezov Laukaus solassa. Feodaaliajan rengeillä ei ollut lempeitä isäntiä Kazakstanissakaan. 2021
- Aleksander Solzenitsyn Ivan Denišovitsin päivä. Vankileirielämää Kazaksatanissa keltaisen kirjaston kirjana. Samoissa kansissa oli myös Tapahtui Kretsetovkan asemalla ja Matrjonan talo. 2018
|
Kenia
- Leijonakuningas, Walt Disneyn versio. 2021
- Florent Rubber ja Jerome Mulot Herrasmiessafari (sarjakuva) 2021
- Katja Kallio Bibi muuttaa Suomeen (lastenkirja) 2021
- Tom Buk-Swienfy Naarasleijona - Karen Blixen Afrikassa
- Viola Wallenius Koti Keniassa
Mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu kirja kenialaisesta tyttö- ja lapsityöstä. 2021 - Akseli Gallen-Kallela Afrikka-kirja
Matkakertomus taitelijan matkasta Keniassa yli 100 vuotta sitten. 2019 - Wilson Kirwa Amani aasi ja Antelias seepra (Satukirja)
Kestävyysjuoksijamme tarinoita kotimaansa kamaralta. Kirwan elmäkerrankin olen joskus lukenut. noin 2018 - Wilson Kirwalta olen lukenut myös Juoksijasoturin ihmeellinen elämä -kirjan, jossa hän kertoo hauskalla otteella siitä, miten hänestä tuli suomalainen juoksija. Ei se aina helppoa ollut ja lukijaakin vähän hävetti miten vähällä tuella juoksijan taival oli alkumetreillä Suomessa. n. 2007.
|
Keski-Afrikan tasavalta
- Kyösti Pietiläinen Legioonalainen Peters - Aavikkosota. Muukalaislegioonia taistelee paikallisia terroristeja vastaan. 2021
|
Kiina
- Hai Zi Näkymä valtamerelle. Maaseutua ihailleen ja kaupunkeja vastustaneen miehen runoja. Hai Zi ("Meren poika")eli 1964-1989 ja oli oikealta nimltään Zha Haisheng. (runoja). 2024
- Po Chû-i Korotan ääneni ja laulan (runoja) 2022
- Ikkyu Riehaantunut pilvi. Ikkyu:n Zen runoja 2022
- Qiu Xiaolong Tapaus Mao ja Punaisen sankarittaren kuolema, Musta sydän Kahden kaupungin tarina, Punapukuiset naiset
Runoileva rikosetsivä, johon olen tykästynyt. 2017, 2021 - Kristina Carlson Eunukki. 1120-luvun kiinalaisen eunukin muistelmat nuoruudesta vanhuuden päiviin. 2019
- Kevin Kwan Ökyrikas tyttöystävä.
Ökyrikkaiden aasialaisten jatko-osa (kts. Singapore) jossa ökyrikas vierailee Kiinassa tyttöystävänsä kanssa. 2021
|
Kirgisia
- Tshingiz Aitmatov Valkoinen laiva 2022
- Kirsi Merimaa Musta kirves. Uranainen Eu virassa Kirgisiassa. Murhia, uraanijätevuoria ja Musta käsi. 2022
|
Kiribati
- Sir Arthur Grimble (1888-1956) Paluu etelämerelle käsittää Grimblen seitsemän vuotta kestäneen työjakson, jonka aikana hänen vaimonsa asui lasten kanssa Englannissa. Yhteensä hän oli virassa Gilbertin saarilla eli nykyisessä Kiribatissa 20 vuotta. Vuonna 1933 Grimble sai pestin Seychelleille. 2024.
|
Kolumbia
- Gabriel Garcia Marquez Pelon hetki
Kelpo kirja, mutta tykkäsin paljon enemmän Kuulutetun koulueman kroniikasta. 2021 - Anni Valtonen Elämäni Kolumbia
Valtonen muistelee elämäänsä Kolumbiassa 2021 - Gabriel Garcia Marquez Kuulutetun kuoleman kroniikka
Ensitutustuminen kirjailijaan, jonka kirjan olen omistanut noin 40 vuoden ajan lukematta sitä. Olisi ehkä kannattanut lukea. Tämä oli eittämättä klassikkoainesta. 2020 - Andres Caicedo Eläköön rumba
Kirja jossa huumeiden käyttö ei ole ainakaan sivuosassa. Rumbaakin tanssitaan. Kiihkeästi, mutta ei niin kiihkeästi, ettei kirja olisi nukuttanut. 2019
|
Komorit
- Komorit on osoittautunut toistaiseksi sen verran hankalaksi maaksi, että on ollut pakko tyytyä vajaisiin kirjoihin. Toistaiseksi. Ensimmäinen asia, jonka olen keksinyt liittyvän Komoreihin ja josta löytyy kirja on skotlantilaisen laivanomistajan, lopuksi käsittääkseni ehkä hieman hätiköidysti merirosvoksi tuomitun William Kiddin elämäntarina. Elämäkerta on vielä yöpöydällä, mutta uuden Hannu Leimun sarjakuvakirja William Kidd Merirosvon aarre, luin. Sen ensimmäiset kuvat ovat Komoreilta, missä Kidd miehistöineen seilasi merirosvoja etsien 1697 alkuvuoden elokuuhun saakka Johannan ja Mohillan saarten väliä purjehtien. Yhtään merirosvolaivaa ei löytynyt, miehistö alkoi turhautua. Samalla Mohillalla ollessa miehistöstä 50 sairastui ja kuoli. Komoreilta lähtiessä Kidd oli vielä rehellinen mies. Komorien jälkeen laiva suuntasi Maragasgarin suuntaan ja siirryttiin harmaammalle alueelle. Miehistö teki kapinan ja Kidd joutui tuomittavaksi. 2024.
|
Kongon demokraattinen tasavalta
- Juha Vakkuri Leokongo, Runoelma. Mielenkiintoisesti eri näkökulmista kirjoitettu tarina. 2024.
- Vuonna 2023 soffamatkailin Kongojoella.
- Aapo Kukko Karmea tarina - kertomus Kongosta (sarjakuva). 2021
- Hedge Tintti Kongossa (Sarjakuva) 2019
|
Kongon tasavalta
- William Boyd Nainen rannalla. Syksyn 2021 Afrikka-kirjojeni limbo. En tiedä odotinko jotain romantiikkaa, mutta apinoita tutkittiin paljon. 2021
- Alain Mabanckou Pikku pippuri
Tarina siitä, kuinka orpokodin kasvatti kasvaa kaduilla aikuiseksi. 2019
|
Kosovo
- Pajtim Statovci Kissani Jugoslavia ja Bolla
Luin aiemmin Tiranan sydämen, 2021 talvella tartuin Kissaan ja käärmeeseen. Kissani Jugoslavia oli upea kirja, mutta Bolla ei vakuuttanut... tosin ei juuri mikään muukaan Finlandiavoittaja ole sitä tehnyt. 2021
|
Kreikka
- Victoria Hislop Elämänlanka kertoo Tessalonkin maanjäristyksestä ja sen jälkeisestä ajasta. Molemmat Hislopit olivat hyviä. 2021
- Victoria Hislopin Saari kertoo leprapotilaiden saaresta Kreetan edustalla. 2020
- Anja Snellmanin Kaikkien toiveiden kylä on jäänyt kirjaamatta tänne. Luin sen tuoreeltaan 2018.
|
Kroatia
- Téa Obreht Tiikerin vaimo
Tästä tuli mieleen eteläamerikkalaiset kirjat joihin en saa otetta, mutta kirjan pikkutarinat oli hyviä. 2021 - Max Seeck Hammurabin enkelit, Mefiston kosketus, Haadeksen kutsu ja Uskollinen lukija
Lomamatkalla saatu kirjaidea poiki sarjan, joka on ollut sangen viihdyttävä kansainväliseksi seikkailuksi jossa suhataan maasta toiseen (joista en yleensä juurikaan pidä).2020
|
Kuuba
- Ernst Hemingway Kirjava satama
Klassiko johon tuli tartuttua vasta nyt. En ollut katsonut edes elokuvaa. Paheksun itseäni. 2018
|
Kuwait
- Al-Sabah Souad Alussa oli nainen. Hurmaava runoteos matkustelevan kuwaitilaisnaisen kynästä. 2023
- Susan Abulhana Rakkaudetonta maailmaa vastaan kirjassa Kuwaitissa syntynyt 1970-luvulla syntynyt Nahr ei suostu uhriksi vaan pakenee Palestiinaan. 2022
|
Kypros
- Kirsikka Myllyrinne Happamat sitruunat
Mielenkiintoinen katsaus Myllyrinteen elämään Kyproksella. 2021
|
Laos
- Kari Kallonen ja Petri Sarjanen Lauri Törni - Purppurasydän
Mannerheimristin ritarista sukeutuu vihreäbarettinen upseeri Larry Thorne. Joka katoaa Vietnamin sodassa. 2022
|
Latvia
- Andris Kolbergs, Alaston nainen ja haulikko, latvialainen dekkari, joka ei tehnyt suurta vaikutusta, mutta hei, tämä oli eka latvialainen dekkari sitten Bellsin. 2023
- Sandra Kalniete Tanssikengissä Siperiaan Yhden perheen vaiheet II-MS aikana ja sen jälkeen. 2021
- Alberts Bels Häkki
Kirja oli ensimmäisiä haastetta varten lukemiani ja heti löytyi uudestaan yksi nuoruuden suosikeistani ajalta, jolloin luin kaikki vihreäkantiset neuvostoliittolaisen nykykirjallisuuden kirjat, joita sain käsiini. 2017
|
Lesotho
- Geoffrey Jenkins Kotkan kosto.
Thrilleri joka oli enemmän kuin ihan ok. 2021
|
Libanon
- Kahil Gibran Merta ja hiekkaa (runoajatuksia) 2021 ja sitä aiemmin noin 1983
- Markus Falk Profeetan soturit
Tuomas Pyy lähtee työmatkalle Beirutiin. 2021 - Joakim Zander Ystävä
Ruotsalainen diplomaattiharjoittelija löyttää ystävän (thrilleri) 2021 - Emily Nasrallah Muistot
Kaksi ystävää muistelee elämäänsä sisällissodan aikana. 2021 - Olli Nurmi Ruutitynnyrin vartijat
Suomalaisia rauhanturvaamistöissä Libanonissa. 2021 - Zeina Abirached Minä muistan (Sarjakuva)
Pakko tunnustaa, että minä en muistanut tätä kirjaa edes kuunnelleeni ja kuitenkin kirja löytyy ihan omasta kirjahyllystä. 2017
|
Liberia
- Leymah Gbowee Meissä on voimaa : liberialaisesta kansalaisaktivistista Nobel-voittajaksi.
Pienillä asioilla on suuri merkitys. Mikä ihanan elämäntehtävä, vaikka raskas. 2021
|
Libya
- Harri Leppänen Gaddafin kunnailla
Sanojen ilotulitusta ja taustalla hääräilee Gaddalf. 2021 - W. E. Johns Biggles autiomaassa (Nuorten kirja)
Poliisilentokapteeni Biggles lentää tällä kertaa toisen maailman sodan Libyassa. 2019
|
Liechtenstein
- Danielle Steel Hänen kuninkaallinen korkeutensa.
Kirjan taustalla lienee ruhtinatar Marie jok oli maansa Punaisen Ristin puheenjohtaja. Taisi olla eka Steel, jonka olen lukenut. 2021
|
Liettua
- Rupikonnakultin jälki Uudemman liettualaisen runouden antologia, toimittanut Elisabeth Nordgren. 2024
- Jyrki Erra Kaunasin sivut
Lyijyvalkoisesta pidin enemmän, mutta tämäkin kirja oli hyvä. 2021 - Dalia Kuodyte Tuntematon sota - Liettuan neuvostovastainen aseistettu vastarinta vuosina 1944-1953.
Itselleni täysin tuntematonta sotaa käytiin tässä kirjassa kuvin ja sanoin, hyvin, mutta itselleni ehkä hieman liian lyhyesti. Suosittelen lukemaan myös Sampo Terhon Olev Roosin kyyneleet, jossa kerrotaan Viron metsäveljistä. 2018
|
Luxemburg
- Max Manner Demi Sec
Naispoliisi lähtee sukulaisiin Luxemburgiin ja joutuu ratkomaan rikoksen. 2021 - Max Manner Loiset, Matador
Hirvikallio tutkii vaimonsa yllättävää kuolemaa ja hieman muutakin. 2019
|
Madagaskar
- Tuomas Aivelo Loputtomat loiset
Porilainen tietokirjailija Aivelo tutki Madagaskarilla hiirimakien loisia ja etsii laajempaa kuvaa. 2021
|
Malawi
- Eila Payne Karjalan tyttö muutosten keskellä.
Malwissa on öljykriisi , eletään 1970-lukua. 2021
|
Malediivit
|
Malesia
- Timo Parvela Pate, viidakon kuningas Pate ja Senja seilaavat Borneoon etsimään Totti-koiraa. 2022
- Nevil Shute Viisi mustaa kanaa kirjassa ollaan sekä Englannissa sodan jälkeen että sotavankeina Malakan niemimaalla Malesiassa. Etsiessään naisten vankileisiä päähenkilö tapaa australialaisen miehen. Sodan jälkeen nainen perii rahaa ja haluaa palata Malesiaan. 2022
|
Mali
- Juha Vakkuri Kulta, Islam ja pyhä käärme Ghanan, Malin ja Songhain historiaa. Niin me eurooppalaiset tuhottiin paikalliset kulttuurit. 2021
- Kimmo Lehtonen Timbuktun hetket - alavireinen tarina Afrikasta ja uudesta elämästä.
Nappasin kirjan hyllystä mitään lukematta ja toivoin juttuja timbuktun historiasta. Pienoinen pettymys, että kirja kertoi enemmän tulevaisuudesta. 2021 - Sundiata voittaja (Runokirja, Kansalliseepos)
Pitkästä aikaa löytyi lukematon kansalliseepos, joka sykähdytti kuten aiemmatkin. Tosin ei ole Edda runojen voittajaa. 2019
|
Malta
- Ursula Auer Murhia Maltalla
Kiinnostava kirja suomalaisten talvenvietosta Maltalla. 2021
|
Marokko
- Leila Sliman Toisten maa. Rasnkalaisen naisen elämä Marokossa. 2021
- Outsider Murha Casablancassa.
Kirja näkyy olevan listalla, mutta ei näin myöhemmin ole muistijälkiä tästä 2019 - Tahar Ben Jelloun Sokaiseva pimeys. Oli siinä rangaistusta kerrakseen vallankumouksen yrittämisestä. Jollain tapaa äärettömän kauhistuttava kirja, jota en todellakaan suosittele luettavaksi ennen Markokon matkaa tunnelmaan pääsemiseksi, kuten Rantapallon bloggaaja Mummo matkabloggaa näkyy suosittelevan. 2018
|
Marshallinsaaret
|
Mauritania
- Hugo Pratt Saint-Exupéry Viimeinen lento (sarjakuva) 2021
|
Mauritius
- Jan Mårtenson Mord på Mauritius. Antiikkimyyjä-etsivä seikkailee postimerkkeilyn maailmassa. 2021
|
Meksiko
- Jorge Ibargüengoitia Kuolleet tytöt. Kirja on totuuspohjainen, poliisiraportin muotoon kirjoitettu romaani, jonka aikana tapahtuu yksi laiton abortti ja kuusi murhaa. Ilotaloja pitänyt tehokaksikko tosin teki oikeassa elämässä niitä enemmän, taisi olla 91 kappaletta. 2024
- Fernanda Melchor Hurrikaanien aika kirjassa joutuu vainotuksi kylän noita, transnainen La Conde, joka on vuosien saatossa auttanut monia. Kirja oli mielenkiintoisesti kirjoitettu, sillä aaneen pääsi tapausta lähellä olevat ihmiset vuorotellen. 2021
- Yuri Herrara Maailmanlopun merkit. Jollain tapaa tuli mieleen myös maailmanlopun meininki. Etelä-Amerikkaan tutustuminen alkoi tästä kirjasta ja mielestäni sangen huonoissa merkeissä. Toinen meksikolainen kirja (toivottavasti sykähdyttävämpi) on etsinnässä edelleen. 2017
|
Mikronesia
|
Moldova
- Mihai Eminescu Runoja. Runot sopivat myös lauluiksi ja osa onkin sävelletty. 2021
- Vladimir Lortsenkov Lentävä traktori (Moldovan Arto Paasilinna). Miten paeta Moldovasta Italiaan, kas siinäpä pulma! Ihanan hersyvä kirja. 2019
|
Monaco
- Agatha Christie Hardey Quin esittäytyy (dekkarinovelleja) 2021
- Elizabeth Adler Monte Carlon jalokivet. Ei tämä nyt varmaan paras mahdollinen Monaco kirja ole, mutta mielestäni oikein hyvä kirja genressään, tykkäsin, eikä muutakaan ole tullut vastaan, niin kirjataan Monacoon. 2020
|
Mongolia
- Rubert Isaacson Hevospoika. Isä lähtee poikansa kanssa Mongoliaan tutustumaan hevosten terapeuttiisiin vaikutuksiin 2022
- Mailis Janatuinen 10 matkaa Mongoliaan. Japanissa lähetystyötä tekevä Mailis vierailee pääasiassa työn merkeissä Mongoliassa, mutta tutustuu samalla kulttuuriin ja kokeilee mm. jurtassa asumista. 2021
|
Montenegro
- Seppo Mustajoki Reikäpää. Kannattaa seurata paikkoja kartalta. 2021
- Rex Stout Mustan vuoren varjossa. Nero Wolfe lähtee reissuun Archien kanssa aina Montenegroon saakka. 2018
- Hannes Tiira Montenegro. Sokea Hannes Tiira reissasi Montenegrossa vaimonsa ja valokuvaajan kanssa. 2018
- Lehar Iloinen leski libreton olen lukenut 1986 tienoilla.
|
Mosambik
- Msaho - Runoja ja kertomuksia Mosambikista toim. Inger Bäcksbacka.
Runoja, kansanrunoutta ja tarinoita. Tykkäsin. Tykkäsin tälläkertaa myös Cauton kirjoittamasta tarinasta. 2021 - Esa Salminen Leposija Kilimakitossa. Liian Plumeriaverantamainen makuuni. 2021
- Wilbur Smith Tiikerin silmä. Aarteen etsimisseikkailu Mosambikin saaristossa. 2019
- Mia Cauto Plumeriaveranta. Outo juttu verannan tienoilta. 2018
|
Myanmar
- Jean Philipp Sendger Sydäntemme kaihoisa syke. Bobo (12v.) asuu enonsa kanssa ja saa yllättäen tietää vanhempiensa tarinan. 2022
- Jean Philipp Sendger Sydämen ääntä ei voi unohtaa. Tyttö palaa veljensä luo Myanmariin vuosia myöhemmin ja tutustuu enemmän sukunsa tarinaan. 2021
- Guy Delisle Merkintöjä Burmasta (Sarjakuva). Tarkka ympäristön havainnoija Guy Delisle asustaa Myanmarissa muutaman vuoden ajan. 2018
- Jean Philipp Sendger Sydämenlyönneistä ikuisuus. Tarina siitä, kun tyttö etsii isäänsä isän kotimaasta ja löytää yllätyksen. Yllätys lienee suurempikin, sillä kirjaan on jatko-osakin. 2018
|
Namibia
- Elina Heikkilä ja Maarit Nurmi, Minä voin mennä! Ambomaalan ensimmäinen lääkäri Selma Rainio 1873-1939
Selma Rainio perusti Suomen lähetysseuran lääkäriaseman Onandjokween. Sairaala oli maan ensimmäinen ja on toiminnassa edelleen. Kirja oli kivasti ja hyvin kirjoitettu. 2021 - Lauren St.John Elefantin tarina (Nuorten kirja)
Kirjasarjassa seikkailaan vaihteeksi Namibian puolella. 2018
|
Nauru
- Jukka Parkkinen Karhukirjeitä kaukomailta
Kirjassa käydään Naurussakin eikä naurusta ole loppua kun kirjaa kuuntelee. Joku oikeasti naurulainen kirjakin pitäisi kuitenkin löytää. 2019
|
Nepal
- Janak Sapkota Tulikärpänen valaiseen sivun.
- Haikurunous on aina hienoa luettavaa. 2021
- Pertti Lehmuskoski Ping-keinu
Ping-keinu oli hyvin koottu tarina Nepalista. Näinkin lapspsen elämässä voisi käydä. 2021 - Carina Räihä Huipulta huipulle elämän muutos ja Everest.
Räihä sanoutui irti hyvistä hommista ja kiipesi korkealle. Unelmia kannattaa tavoitella, vaikka ne olisivatkin vaarallisia. 2021 - Jeffrey Archer Matka maailman katolle.
Saman tyyppinen tarina kuin Räihänkin. 2021 - Pia Perkiö Askel kerrallaan : kestävää kehitystä Nepalissa
Kuvittelin kirjan kestävän kehityksen kirjaksi, mutta olikin lähetystyötä. Ei silti ollut pettymys tämä kirja. 2020
|
Nicaragua
- Armas J. Pulla Jees hapankaalia, senor
Ryhmy ja Romppainen päätyvät sodanjälkeen Nicaraguaan kuin vahingossa. 2022 - Javier de Isus Mikä-mikä maan saari
Vasco seikkailee nicaragualaisella saarella. 2021
|
Nigeria
- Agwaeke Emezi Vivek Ojin kuolema. Kirja toi mieleeni Garcia Marquezin Kuulutetun kuoleman kronikan. Tässä kirjan henkilöiden nimet oli kuunneltuna sekavia, joten alkupuolen olin hieman pihalla. Kelpo tarina. 2021
- Seppo Mustaluoto Kuoleman safari.Sarjan
toinen osa vie entisen ammattisotilaan appiukkokokelaan pyynnöstä
Nigeriaan tarkastamaan appiukon öljysatamahanketta. Tämäkään reissu ei
ole mikään lomamatka, vaikka rusketus onkin lopussa karehdittava. 2020
- Chimamanda Ngozi Adichie Rakas ystäväni tai 15 ehdotuksen feministinen manifesti
Kirja esittelee vinkkiä, miten lasta voi kasvattaa tasa-arvoisuuteen. Muistanko oikein, että tätä krijaa jaettiin peruskoulussa jonain vuonna.2020 - Vähän Ei kenenkään lapsia iloisempi on Oyinkan Braithwaiten tarina Sisareni, sarjamurha joka kertoo siskosta, joka ratkaisee poikaystäväongelmat hieman brutaalimmalla tavalla. 2020
- Uzodinma Iweala Ei kenenkään lapset. Tällaista kirjaa lukiessa toivoisi, että aina joku olisi jonkun lapsi. 2019
- Buchi Emecheta Nnu Egon tarina -kirjan olen lukenut Marttojen haarstusmerkkiä varten. Kirja teki aikanaa vaikutuksen. Tätä kirjatessa kirja tuli taas mieleen. Kirja kertoo lapsettomuudesta ja uudesta liitosta jossa lapsia sitten tulee ja Nnu kokee äitiyden riemua, mutta myös suuren kaupungin turvatotomuutta. Päähenkilö on ibopäällikön kaunis tytär eikä elämä suurkaupungissa ole kuten heimon parissa. Luettu n. 1999
|
Niger
- Sven Lindqvist Tappakaa ne saatanat. Lindqvistin Aavikkosukeltajan jälkeen minulla oli suuret odotukset tähän, mutta tykkäsin Aavikkosukeltajista paljon enemmän. Ei tämäkään huono ollut. 2021
|
Norja
- Saija Kuusela Katse. Ylikonstaapeli on jättänyt työnsä Oslossa profiloijana ja muuttanut Pohjois-Norjaan. Esikoisdekkari.2022
- Jorn Lier Horst CLUE - Kultaisen kellon arvoitus ja Vedenalainen arvoitus. Kokeeksi luin välillä norjalaistakin nuorisosarjaa. Ensimmäisestä tykkäsin, mutta Vedenalainen arvoitus ei iskenyt. Clue ryhmään kuuluu kolme lasta ja koira, joten nelikon seikkailusta on tässä kyse. 2020
- Hokan Nesser Pikku Burman teurastaja. Ei-ehkä-niin-skandinavinen skandinaavinen dekkari. 2017
- Totuuden nimessä luettuna on Nesbota ja muutakin ennen 2017
|
Norsunluurannikko
|
Oman
- Gilgameš oli Urukin kuningas ja Uruk sijaitsee Omanissa. Olen lukenut kirjan ensi kertaa varmaan 1980-luvulla, sen jälkeen kahdesti. Viimeksi 2020 tienoilla.
- Omaniin sijoittuu myös Tuhannen ja yhden yön tarinoista tuttu Simbard merenkulkijan tarina. Omanilaiset tekivät valloituspurjehtimisiabmyöhemminkin, esimerkiksi 1785 jopa Tansaniaa saakka.
|
Pakistan
- Mohsin Hamid Exit West kirja voisi tapahtua missä vain Lähi-Idän sotivissa maissa. Sijoitin Pakistaniin, mistä kirjoittaja on kotoisin. Mielenkiintoinen kokonaisuus reaalimaailmaa ja fantasiaa. 2023
- Nadeem Aslamin Kultainen legenda tarjosi itselleni jotain samaa kuin Hossainin Tuhat loistavaa aurinkoa. 2021
|
Palau
|
Panama
- Graham Greene (1904-1991) Kenraali ja minä - kertomus ystävystymisestä. Greene ystävystyi Panaman karismaattisen sotilasjohtajan Omar Torrijosiin kanssa ja vietti aikaa Panamassa. Kirja kuuluu Green myöhäistuotantoon.
- César Aira Varamo. Pirnoisromaani Panamasta. 2023
- John Le Carré Panaman räätäli. Jäi kesken viime vuonna eikä paljon toisinaan nytkään. Vakoilukirjat ei ole mun juttu. Elokuvan voisi katsoa, jos imaisisi mukaansa paremmin. 2021-2022.
|
Papua-Uusi-Guinea
- Kaija Taival Näky toteutuu viidakossa Soini ja Kaija Olkkonen
- Aune Mikkonen kotona viidakkokylässä Pirkko Luoma Papua-Uusi Guineassa.
- Sinikka Saari Suuren päällikön tytär.
|
Paraguay
- Marton Taiga Valehtelin sinulle Zorilla
Kirjassa seikkailee suomalainen Jussi 1940-luvun Paraguayssa. 2021
|
Peru
- Mario Vargas Llosan Maytan tarinan kuvittelin kertovan naisesta, mutta olikin bi-mies, joka oli tekemässä vallankumousta. Kirja parani loppua kohden, mutta ei minusta Vargas Llosa-fania tullut vieläkään. Kirja päättyy sanoihin: "Ja silloin muistan, että kun rupesin vuosi sitten kirjoittamaan tätä tarinaa, aloitin sen samoin kuin sen nyt päätän mainitsemalla jätevuoret, jotka vähä vähältä hautaavat Perun pääkaupungin alleen." 2022
- Michael Bond Karhuherra Paddington, Perustahan karhu maailmalle lähti, ja pitkälle pääsikin, sillä kirjan ulkopuolelta tiedän, että myöhemmässä vaiheessa joi teetä kuningatar Elisabethin kanssa ja selvitti käsilaukun salaisuuden 🙃 (2021)
|
Korean demokraattinen kansantasavalta
- Kai Myrberg Pohjois-Koreassa vain porsaat ovat onnellisia.
Ihmiset sopeutuvat monenlaisiin olosuhteisiin, mutta koville se ottaa ja joskus menee henkikin, onnellisuuttakin kuitenkin voi esiintyä. 2021 - Diktaattorin keittiömestari
- Japanilaisen sushikokin elämää Pohjois-Korean päämiesten keittiömestarina. 2019
- Markku Toimela ja Kaj Aalto Salakahvilla Pohjois-Koreassa
Lähetystyötä tekevän duunarin muistelmateos. Pohjois-Koreassa Toimela mm. opetti korealaisia viljelemään perunaa, jotta katovuodet eivät iskisi niin kovasti. 2019 - Guy Deliese Pjongjang (Sarjakuva)
Deliese asustaa jonkin aikaa Pjongjangissa ja piirtää sarjakuvaa 2018 - James Church Korealainen kuurupiilo
Ensimmäinen pohjoiskorealainen dekkari, kelpokamaa. Seuraavaa osaa odottelen. 2017
|
Pohjois-Makedonia
- Sisiliasta Magedoniaan vei Jukka M. Heikkilän kirjassa Sisilian prinsessan tie. Kirja on ensimmäinen osa Hellenistinen aika ja Rooman nousu -sarjassa. 2022
- Jaakkojuhani Peltonen Aleksanteri Suuri - sankari ja myytti. Eikös se Aleksanteri täältä ollut kotoisin. 2021
|
Portugali
- Fernando Pessoa Hetkien vaellus. Runoja. 2024.
- Erich Maria Remarque Yö Lissabonissa.
Surullinen rakkaustarina joka kerrotaan eräänä yönä Lissabonin satamassa. 2024 - Luiz Ruffato Lissabonissa muistin sinut. Nyt löytyi erinomainen Ruffato. 2023
- Fernando Pessoa Anarkistipankkiiri
on romaani, jonka löysin Twitterin tästä puhutaan Roomassa tänään päivityksistä. Pessoa on ensimmäinen oikeasti portugalilainen kirjailija, jota olen koskaan lukenut. Hyvällä kannattaa aina aloittaa :) Kirjassa anarkistinen pankkiiri perustelee, miksi on pankkiiri ja anarkisti. Ja hyvin tuo perustelee. 2021 - Anu Patrakkan Rui Santos poliisista kertova sarja on mukavan leppoisa sarja etsivästä, joka ujoudesta huolimatta vähitellen löytää puolison. Ensimmäisenä luin kirjan Syyllisyyden ranta joka kertoo taiteilijasta joka katoaa. Muut sarjan kirjat ovat Huomenna sinä kuolet (ensimmäinen sarjassa), Kuolet vain kahdesti, Totuuden portaat ja Häpeän aukio. 2020-2021
- Kovasti kotimaista tarjontaa, on nämä portugalilaiseni. Ensimmäisenä luin Max Mannerin Matadorin, joka on härkä taisteluita ja rantalomaa. 2019
|
Puola
- Wislawa Szymborska Täällä. Runoja. Hurmaavia runoja. Tykkäsin enemmän kuin aiemmin lukemastani Sata Szymborskaa.
- Olga Tokarczuk Aja Aurasi vainajain luitten yli
Dekkarityyppinen Nobel-palkittu kirja jossa puhutaan myös eläinten oikeuksista. Teki vaikutuksen. Kun ehdin luen loputkin Tokarczukit. 2021 - Helena Lönnrothin Puolalainen kuurupiilo
-kirjassa piipahdetaan Suomesta Puolaan etsimään todisteita ja jahtaamaan rikollisia. 2021 Keskitysleirikuvauksia: - Miklos Nyiszli Mengelen patologina Auschwitzissa. Ei mitenkään kepeä tarina. Oli ensimmäinen leiriltä ilmestynyt teos 1946. 2020
- Heather Morris Auschwitsin tatuoija ja Cilka 2019 ja 2020
- Chil Rajchman Treblinkan viimeinen juutalainen 2020
- Eddy de Wind Pääteasema Auschwitz : Selviytyjän muistiinpanot leiriltä. Hollantilaisen lääkärin kirjoittama kirja lienee ainoa, joka on kirjoitettu Auschwitzin sisällä. 2020
- Tadeusz Borowski Kotimme Auschwits 2017
|
Päiväntasaajan Guinea
|