lauantai 30. heinäkuuta 2022

Klassikkohaaste - Virginia Woolf Majakka

Heinäkuun klassikkohaasteeseen sopii jotain kesäistä. Merta, hyvää ilmaa, kauniita kesäpäiviä, veneretki. Tai kukkien tuoksua ja lämpimiä iltoja kuun valossa.

Valitsin Virginia Woolfin. En ole aiemmin lukenut Woolfin kirjoja, mutta monesti on pitänyt. Lähinnä olen ajatellut Omaa huonetta, mutta Majakka vei voiton kesän kunniaksi.

Ainakin Woolfin Orlandosta ja Mrs Dallowaystä on tehty elokuvat, mutta niitäkään en ole katsonut. Mikä häpeä, mutta tuleepa korjattu tässä. 

Muutamat Woolfin kirjojen nimet: Aallot, Menomatka, Vuodet ja Mrs Dallowaystä, jonka työnimenä oli Tunnit, kuvastaa mielestäni hyvin Majakan tekstiä. Woolf tarttuu hetkeen ja kertoo sen tunnelman ja henkilön ajatukset. 

Tyyli ei sovi pitkiin sukusaagoihin eikä neliosaisiin trilogioihin, joihin itse olen kovasti hurmaantunut, mutta tällaisiin lyhyisiin tarinoihin se sopii. 
Kuva: Yötaivas saarella kuin unelma (USA) Unsplash/Zetong Li

Itselleni jäi kirjasta mieleen erityisesti kuinka Woolf kertoi useammassa kohdassa eri hetken näkökulmasta sitä, kuinka lasta ei saa pettää katteettomin lupauksin. Kirjassa pojalle luvattiin matkaa majakalle, mutta se ei toteutunutkaan seuraavana päivänä sään ja perheen pään niin määrätessä. 

Harvassa kirjassa yhtä tapahtumaa pohditaan niin montaa kertaa. Kullakin hetkellä asiaa mietitään siitä hetkestä käsin. 

Kirja ei kuitenkaan ole millään muotoa jahkailua. Testi soljuu tajunnanvirtana eteenpäin kuin Volter Kilven Alastalon salissa, mutta ei millään muotoa jaaritellen eikä vaikeaselkoisesti pitkillä lauseilla maalaten. 

Kirjan ensimmäisessä osassa eletään huoletonta kesäpäivää ennen ensimmäistä maailmansotaa saaressa olevalla huvilalla Englannissa. Huvilalla on 8-lapsinen perhe, ystäviä vieraana ja varmasti erinäinen määrä palvelijoita huolehtimassa kaikesta, sillä kaunis rouva Ramsay ei tunnu sellaiselta, että kokkaisi ja siivoaisi kaiken yksin. 

Itsestäni tuntui kuin olisin ollut ensimmäisen osan, Ikkunan, ajan sukujuhlilla ja kuljeskellut kuuntelemassa mitä eri seurueet juttelevat. Ääneen pääsi luultavasti kaikki vieraat. Osa imaisi minut mukaansa yllättävän kepeästi. Viihdyin. 

Toinen osa Aika kuluu ei sytyttänyt. Nyt tuntuu, että tällä kertaa sen vain kahlasin läpi joten kuten. Mitään ei jäänyt mieleen. 

Kolmas osa, Majakka, johdatti veneseurueen vihdoin majakalle. Se tapahtui kymmenisen vuotta myöhemmin, maailmansodan jälkeen, jolloin lapsetkin olivat jo isompia. Venematka innosti lukemaan jälleen ahmimalla. 

Kuva: Kansikuvan kaltainen majakka Argentiinassa Unsplash/Luuk Wouters. Kirjan saari Skye sijaitsee kuitenkin Sisä-Hebrideillä Skotlannissa. 

Veikkaan, että tulen lukemaan kirjan joskus vielä uudestaan. Kirjan keskustelut ja mietteet herättävät ajatuksia niin, että niitä kannattaa pohtia uudestaankin. Ehkä jo vuonna 2027, jolloin kirjasta otettaneen uusi painos kirjan 100-vuotisjuhlan kunniaksi. 

Etukäteisoletus kuivasta feminismistä romuttui lukiessa. Teksti oli mielenkiintoista ja innosti ajattelemaan. Pitänee lukea jatkossa lisää Woolfia. 

Ps. Ruokafiilistelijät voivat valmistaa kirjassa mainittua boeuf en daube -lihapataa. Se on sen verran suuritöinen, että kannattaa kutsua myös vieraita. Ohjeen voi googlata. Itse tarjoaisin sitä keitettyjen perunoiden/kasvisten kanssa, kuten burgundinpataakin. Jälkimmäistä olen tehnyt viimeksi kummitytön ristiäisiin viime vuosituhannen lopussa. 

perjantai 29. heinäkuuta 2022

Soffakiertomatka Australiaan

Heinäkuussa lukualueenani oli Australia ja Uusi-Seelanti. Ajattelin kokeilla onnistuisinko löytämään kirjan jokaisesta osavaltiosta. Onnistuin. Territorioiden kirjat sai kuitenkin jäädä tältä kuukaudelta, sillä en löytänyt yhtään.
 
Aiemmin olen soffamatkaillut Australiassa mm. polkupyöräillä halki koko maan Jukka Salmisen mukana. Hatunnosto sille pyörämatkalle. Kuumaa on ollut sielläkin! 

Juoksin taannoin myös soffamaratonin Koskisen ja kumppaneiden kera (Seppo Jokinen Mustat sydämet) ja paennut äidin uutta perhettä isän luo Australiaan (Cathy Cassidy Hunaja makeaa). Molemmat ovat sarjoja minun mieleeni. Myös kaikki Liane Moriartyt olen lukenut. Ensimmäinen Australiasta kertova kirja jonka olen lukenut on ollut luultavasti Colleen McCulloughin  Okalinnut hyvin kauan sitten. 

Uusi Etelä-Wales

Colleen McCulloughin Missalonghin naiset sijoittuu Sydneyn lähellä olevaan kuvitteelliseen Missalonghin kaupunkiin. Päähenkilöinä kolme eri-ikäistä naista.


Kuva Sydneyn oopperatalo: Unsplash Caleb Russell

Murray Bailin Eukalyptus-kirjan lähtökohtana on eukalyptusfarmi kaakkoisessa Australiassa 4 tunnin ajomatkan päässä Sydneystä ajettuna tavallisella japanilaisella autolla. 

Farmari on istuttanut farmilleen montaa eri lajiketta eukalyptuspensaita ja -puita ja lupaa tyttären ja farmin sille, joka osaa nimetä jokaisen farmin eukalyptuslajikkeen, joita on yli 500. 

Muutamat kosijat osasivat nimetä noin 80 lajiketta, mutta muutamat etenevät pidemmälle. Kirjassa on 39 lukua, joiden nimet ovat eukalyptuslajikkeita. 

Tarinan edetessä jännitetään lopputulosta ja kuullaan kahden kosijan kertomia tarinoita. Toinen kertoo tarinoita isälle, toinen tyttärelle. Tarinoista tuli mieleeni Tuhannen ja yhden yön tarinat, joiden täydellisen laitoksen luin 1970-80-luvulla viitenä kesänä, kun ei ollut muitakaan kirjoja luettavana. 

Myös Liane Moriartyn uusin kirja Omena ei kauas putoa -kirjan tapahtumapaikka on Sydneyn esikaupunkialueella. Tennisperheen nyt eläkeiässä oleva äiti katoaa. 

Kun joku katoaa, mahdollisuuksia on muutamia, eksyminen, onnettomuus, lähteminen lätkimään omasta halusta, itsemurha, sieppaaminen tai murha. 

Jos kyseessä on jälkimmäinen, niin ensimmäisten epäiltyjen joukossa ovat läheisimmät ihmiset: aikuisten kohdalla nykyinen rai entinen puoliso ja lasten kohdalla vanhemmat. Aina asiat eivät ole näin yksinkertaisia. 

Muistelen lukeneeni jostain australialaisesta lehdestä, että Moriarty kertoi toimittajalle, että kirjoittaessaan kirjaa Moriarty ei tiennyt onko puoliso Stan syyllinen katoamiseen vai syytön. 

Pääasiassa Sydneyn tienoilla eli Ruotsista Australiaan perheensä kanssa muuttanut suomalainen Raija Ella Laurikkalan romaanissa Siirtolainen. Raija menestyi taloudellisesti ihan kivasti, mutta elämä uudessa kotimaassa ei tuonut huoletonta elämää. 

Kirja jäi mieleen ja pysyy siellä varmasti pitkään. Jotenkin oli lohdullista, että Raijan äiti pääsi lentämään tytärtään katsomaan. 

Bonalbon musta Ruby on Ruby Langfordin kirja Bonalbon maalaiskylästä. Kirja jää ensi kuulle, mutta on sen verran erilainen kuin nämä muut, että kirjaan sen tähän jo nyt. 

Queensland

Jane Harper Kadonnut mies sijoittuu Queenslandin hiekkapitoiselle naudankasvatusalueelle. Minulla on mielenkiintoinen suhde Harperin kirjoihin. En koskaan innostu niiden alusta ja suunnittelen kirjan vaihtoa ensi tunnit, mutta kun noin neljäsosa on luettuna, en malta enää mennä nukkumaan ennen kuin kirja on luettu. Niin kävi tälläkin kerralla.

Kuva: Green Island, Unsplash Jodi Nelson

Timo Parvelan Pate seikkailee sarjan 9. osassa, Pate ja vajonnut kaupunki, Australian Suurella Valliriutalla Paten enon luona. Enon kehittämä sukellusvene vie sukellusmatkalle, josta syntyy seikkailu. Takuuvarmaa Patea. Ei kannata kuunnella/lukea esim. bussissa, jos itsekseen naureskelu tuo vaivaantuneen olon. 

Anni Swanin Antellin perhe lähtee pankin kavalluksesta vankilassa istuneen isän luokse Queenslandiin. Ensin on onnea matkassa. Sitten ei. Loppu oli yllätyksellinen, mutta niin lasten kirjassa pitääkin. 

Johanna Hulkon geokätköilymuistoja vilisevä Jostain kotoisin kertoo oululaisnuorukaisen jämähtämisestä Brisbanen pohjoispuolella olevaan Peregian pikkukaupungin rantabaariin. 

Australia osuus jäi melko kevyeksi, sillä pääosassa oli muistot ja niiden myötä kasvutarina. Kirjassa geokätköillään paljon. 

Etelä-Australia

Tamara Mckinleyn Viinitila kertoo Etelä-Australiassa sijaitsevasta viinitilasta ja suvun varhemmista vaiheista maan kuumemmassa osissa. Taustalla on riitainen suku js erinäisiä uskomuksia mm. romanikirouksesta. Australiassa kuitenkin kaikki voivat saada uuden alun. 

Kuva: Barossa Laakso on Australian vanhinta viininviljelyaluetta. Unsplash/Mikael Andreasson. 

Hän kiiruhti metsän läpi aukion laitaan ja pysähtyi hetkeksi katselemaan leirin joka aamuista hyörinää. Vankkurit oli järjestetty suuren kehään leirinuotion äärelle ja John tunsi nenässään mustassa rautapadassa kypsyvän mustavarismuhennoksen tuoksun. Lapset leikkivät vankkurien ja telttojen ympärillä ja heidän äänensä kajahtelivat vankkurien väleissä heidän huutaessaan toisilleen. Miehet ruokkosivat hevosia, jotka oli sidottu liekaan leirin yhteen laitaan tai istuivat tupruttelemassa savipiippuja aamiaista odotellessaan. 

Rakkauspitoiset sukusaagat eivät ole ykkössuosikkejani, mutta pidin tästä. Parin vuosisadan sukutarina kerrottiin nimenomaan sukutarinoina eikä pomppivana takautumina historiasta nykypäiviin. Tykkäsin myös kielestä, vaikka asiat välillä olivatkin paikoitellen melko imeliä makuuni:

Cordelia tajusi riemastuneena, että tytär oli rakastunut. Lykkyä tykö, hän ajatteli. Minun Katieni olikin jo aika löytää uusi mies. On mukamas niin itsenäinen, mutta tuo tyttö on pehmeä sisältä ja tarvitsee miehen elämäänsä. 

Tämä kliseinen ja siirappinen ajatus on isoäidin miete tyttärestään Viinitila konsernin yhtiökokouksessa, missä yritystaloustieteestä väitellyt tytär esittää oman, uudenlaisen, esityksen konsernin tulevaisuuden suunnitelmiksi. No, mietti isoäiti myös tyttärensä fiksuutta. 

Tasmania

Jane Harper  Selviytyjät kirjassa menneisyys tulee jälleen pinnalle, kun kolmikymppinen, onnettomuudesta teininä selvinnyt mies tulee auttamaan vanhempiaan muutossa. Isällä on paha dementia eikä äiti selviydy enää ison talon kanssa. Tuttu tarina monille viisi-kuusikymppisille Suomessakin. 

Meri on läsnä ja nousu vedelläkin on iso rooli. Päähenkilö on tuntenut syyllisyyttä nuoruuden onnettomuudesta. Sitten tapahtuu murha. Se ratkeaa vähitellen ratkea niin vanhatkin asiat. 

Voitto Pokela Jälkiä Australian sannassa on pastori Voitto Pokela muistelmateos Tasmaniasta ja loppu kirjasta vähän muualtakin. 

Kuva sauna Tasmaniassa: Unsplash Mieke Campbell. 

Mikä pahus minut sai tänne lähtemään. Kai olisi ollut yhtä hyvä kuolla Suomessa nälkään kuin kuumuuteen tänne montun pohjalle, kiroili työttömyyttä karkuun lähtenyt nuorimies. Kuumuutta oli, varjossa yli 40° celsiusta. Aurinko porotti kirkkaalta taivaalta, viemäriojan pohjalla lämpötila tavoitteli ja ylittikin 50 astetta. Elettiin 1960-luvun alkua. 

Muualla Australiassa on kuuma, Tasmaniasta hieman harvemmin, ja vaikka Paikalliset työskentelee ympäri vuoden polvihousuissa, kaipaa suomalaiset talvisin enemmän päälleen. 

Tässä kirjassa oli mukavasti myös kalastuksesta, käärmeistä ja vähän metsästyksestäkin. 

Victoria

Jane Harper Luonnonvoimat Aaron Falk 2. Luin viime vuonna ykkösosan. Kirjan tapahtumapaikka on kuvitteellinen farmi Victorian osavaltiossa. Tässäkin alku lukeminen takkuili. Loppu sujui nukkumatta. 

Kuva: Unsplash 
Heikot Otto. 

Jennifer Rowea kutsutaan Australian Agatha Christieksi. Luin Dekkarin Kuolema kauneusfarmilla, mikä sijoittuu Melbournen maaseutumaiselle esikaupunkialueelle Deepdenessä. Pienellä googlailulla löysinkin hienoja maisemia, joissa itsekin voisin viettää pari viikkoa uudistumassa, mutta kuvat olivat ison puistoalueen laitamilta. Hetken olin hämilläni, farmi vaatii mielestäni maatilaa, mutta australialaisissa blogikirjoituksissa puhutaan SPAsta ja itse kirjassakin puhutaan kylpyläosastosta, ei farmista. 

Kirja oli mielestäni hyvä dekkari, koska en osannut keksiä kuka on syyllinen, mutta perustelut oli itsestään selviä, kun loppuratkaisu kerrottiin. Mielelläni lukisin lisääkin. Kirja oli neljäs osa sarjaa, jossa etsivätyötä tekee poliisin kanssa televisiossa työskentelevä tutkiva toimittaja. 

Ja kyllä. Kirjaa voi verrata Christien kirjoihin. Neiti TV-toimittaja voisi olla ehkä enemmän Poirot kuin Marple. 

Kellyn kopla - tosi tarina on palkitun Peter Careyn kirjoittama tarina Australian Robin Hoodista, jonka elämä päättyi Melbournessa. Kirja on ainoa australialainen romaani, jonka olen bongannut keltaisesta kirjastosta. 

Shane Maloney on victorialainen rikoskirjailija, jonka kirja Paljon pyydetty kuulosti korviini hieman liian kovaksi keitetyltä. Luin kuitenkin kirjan sitkeästi loppuun, sillä vaikka tyyli ei ole suosikkini, siinä on kuitenkin sitä jotain. Kirjassa tapahtuu paljon, mutta sellaista elämä kaiketi joskus on. 

Länsi-Australia

Tua Harmon Oranssi maa oli näköjään kotimainen kirja. Olen hillonnut sitä pidempään odottamassa heinäkuun Oceania soffamatkaa. Löysin kirjasta muutamia hyviä ajatelmia. Esim. kun miehiä on kaivoskaupungissa paljon ja ne tuiottaa:

Pystyykö lihavuus tekemään näkymättömän tässä maassa? 

Odotus lienee luonut kirjalle liikaa paineita sillä kirja ei ollutkaan minulle tehty. Kirjan Sanna on salaa raskaana ja lähtee Australiaan tekemään tutkimusta. Ensi luvuissa marssii esiin suomalainen Martti. Parin tunnin kuuntelun jälkeen löin hanskat tiskiin. Ihan kelpo kirja tämä varmaan on, mutta ei minulle. 

Kuva: Fremantie / Unsplash Harry Cunningham

Jan de Hartog on kirjoittanut kirjan Käärmeen merkki hollantilaisten pakenemisesta Japanilaisia sotilaita laivalla 1941 Borneosta Fremantien satamaan joka sijaitsee Lounais-Australiassa. Kirja jäi itselleni alkutekijöihin, mutta on ilmeisesti sen verran erilainen sotakirja, että on hyvä tulla mainituksi. Kaikki merimatkat eivät ole helppoja ja kepeitä - ei etenkään sellaiset, missä paetan sotaa toiseen maanosaan. 

Länsi-Australiasta löytyi tällä kertaa hyvin vähän suomeksi, joten mainittakoon myös yhdessä amerikkalaisessa kirjaryhmässä kehutun, Gracetowniin sijoittuva, Cath Crowleyn Words in Deep Blue, ruotsiksi Ord I djupaste blått, joka on kahden teini-ikäisen rakkaustarina. Kirjassa he löytävät toisensa uudestaan. En lukenut tätä, mutta sopinee lomalukemiseksi. 

Tulossa syksyllä on suomeksi Lizzie Pookin kirja Helmenkalastajan tytär, joka sijoittuu 1880-luvun Länsi-Australiaan. Sen lukeminen jäänee ensi vuoteen. 

Pohjoisterritorio

Kun olin julkaisemassa tätä, tajusin, että Pohjoisterritorio on sen verran jättimäinen alue, että kaivoin ensi viikon lukupinoon Christina Wahldénin Älä puhu kuolleista -kirjan. Se on dekkari välivuotta viettävästä ruotsalaistytöstä, joka asuu kimppakämpässä Pohjoisterritorion pääkaupungissa Dawnissa. Muut on sitä kovin kehuneet, joten voi tätä Australia kuukautta jatkaa vielä päivän pari ensi kuussakin. 


lauantai 23. heinäkuuta 2022

Murhaluoto

Likimain kaupallinen yhteistyö Apu-lehden kanssa, sillä voitin kesän Avut arvattuani lähimmäs mikä Murhaluoto on. 

Vastasin keväällä Facebookissa olleeseen Max Mannerin kyselyyn lähimmäs oikeaan, eli sanoin Murhaluodon olevan lehden kesädekkari. Mielessäni oli vankasti Apu-lehti, jossa aiemmin on ollut mm. Arttu Tuomisen Kaksi Enkeliä-kesädekkari, joka löytyy nykyään myös äänikirjana suoratoistopalveluista, mutta koska kyseessä olisi voinut olla joku muukin lehti, niin vastasin vain lehti.

Itse tykkäsin eniten siitä arvauksesta, missä Murhaluodoksi arveltiin geokätköilyn Adventure Lab seikkailua. Sekin olisi ollut mainio idea ja toivottavasti joku sen toteuttaakin. 

*  *  *
Koordinaatit vie aina perille. Tarinassa ne ovat 60° 23' 07.0" N 021°39'40.0" E eli itselleni ja muille geokätköilijöille tutummin sanoen N 60° 23.117' E 021° 39.667'. Se on Murhaluodolla oleva paikka, joka sijaitsee Naantalin, Korppoon ja Houtskärin muodostaman kolmion keskivaiheilla. Helpommin paikan sijainnin voi ilmoittaa kolmella sanalla turvata.alkuperäiset.pipo Tämä sanakoodi on paljon helpompi muistaa osoitteena ulkoa kuin nuo koordinaattinumerot ja se kääntyy koordinaateiksi helposti What3Words kääntäjällä. 

Tarina alkaa Turun satamassa, jossa vuoden vanha Swan60 on laiturissa ja Max Mannerin kirjoista aiemmin tuttu Harri Hirvikallio perheineen on auton luona rannassa. 

En ole purjehtinut valveilla ollessa muulla kuin muutaman tunnin risteilyn kaljaasi Ihanalla Luvian Laitakarista Säpin majakkasaaren edustalle. 

Unissani olen kyllä ajanut oman tuliterän Swanini, Murhaluoto-tarinan kuusikymppistä hieman pienemmän veneen, erään merikapteenituttavani avustuksella telakalta Pietarsaaresta Poriin joskus 1999 tienoilla. Se uni ei ole kyllä koskaan toteutunut, vaikka unessa nautin joka meripeninkulmasta. Veikkaan että ei toteudukaan, sillä Swanit on kalliita käytettynäkin. 

Alkuasetelmat veneretkelle olivat siis loistavat. Vene on sitä luokkaa, että tällä matkalla tuskin syödään mikrossa lämmitettyjä roiskeläppäpizzoja. 

Veneessä on 4 makuuhyttiä, yksi omistaja pariskunnalle, Hirvikallio pariskunnalle, molempien perheiden tytöille ja neljäs omistajaperheen suomalaiselle aupairille. Veneen yleisissä tiloissakaan ei tarvitse väistellä vastaantulijoita. 

Vaikka Harri Hirvikallio olisi mennyt mieluummin mökille, oli kaikki hyvin. 

Joku jää kuitenkin rannalle seuraamaan kun vene lähtee kohti Nauvoa. Ja sillä on hallussaan monista dekkareista tuttu Smith & Wesson. 

Airiston tuulet olivat ideaaliset. Swan on tunnettu vakaudestaan ja sulavasta menosta, ja se näkyy tässäkin tarinassa. Harrin vaimo Noora saa ohjata venettä avovesillä, vaikka ei osaa. Pelottaa, mutta se sujuu hyvin. 

Nauvossa rantautuminen sujui kapteenilta helposti, kun venepaikka oli etukäteen varattu. Illalla syötiin uusia perunoita.... 

Ja sitten. Ketä oli veneen kannella halailemassa yöllä, kenen näkeminen sai Hirvikallion valppaaksi, mihin tytöt soutelivat kumiveneellä, ja käytettiinkö asetta ja mihin?

Max Manner on luonut jälleen kerran kutkuttavan alkuasetelman. Nyt, kun 5 ensimmäistä osaa on luettu harmittaa vietävästi, että aloitin lukemisen ennen kuin kaikki 8 osaa ovat ilmestyneet. Jostain pitää löytää voimaa päästä yli odotuksen. Kolme viikkoa on pitkä aika. 

Nuorempana oli enemmän malttia. Aku Ankan tai äidin Perjantain jatkokertomusten odottelu viikosta toiseen ei tuntunut missään.

Hyvää kannattaa silti odottaa. Sen verran kauan on siitä kuin luin Hirvikallio-dekkarin viimeksi, että lopputulos ei ole itselleni mitenkään itsestään selvä. Loppu voi olla onnellinen tai onneton. 

8-osaisen sarjan on kuvittanut Outi Kainiemi. Tykästyin hänen graafiseen piirrostyyliinsä. 

Murhaluoto sijoittuu vuoteen 2009, joten tapahtuma-aika on ennen Hirvikallio dekkareita, tai ainakin useampia niistä. 

keskiviikko 20. heinäkuuta 2022

Naistenviikko täynnä porilaisia muijia

Porilaisena muijana innostuin naistenviikko-teemasta, mutta valitettavasti vähän jälkijunassa. Tätä kirjoittaessa on viikkoa takana jo kolme päivää. Niinpä poikkeuksellisesti esittelen kokoelman, josta olen lukenut vain kome ja puoli kirjaa varmasti ja viidennestä en ole ihan varma. Lupaan paikata tämän puutteen heti kohta, kun lukupino antaa myöden. 

Valitsin naistenviikon teemaksi siis porilaiset naiskirjailijat. Yllättävää kyllä, sain koko viikon kasaan, vaikka porilaisten kirjailijoiden listaa katsellessa mietin aina, että missä on naiskirjailijat. Lista kun on perin miesvoittoinen. Wikipedian listalta puuttui Marketta Juntunen ja Leena-Teinilä Huittinen. Edellinen on kertonut internetissä olevansa porilainen ja jälkimmäisen otaksuin niin ikään asuneen Porissa, kun kerran on kirjoittanut kirjan vanhasta Porista. 

RIIKKA

Hanna-Riikka Kuismalta olen silmäillyt kaikkia kirjoja ja lukenut noin puolet Kerrostalosta. Huomasin vasta nyt, että kirja jäi kesken keväällä, kun tutustuin Kuisman tuotantoon ennen kuin hän kävi vierailulla marttaillassa. Tykkäsin Kuisman kielestä, mutta kirjojen sisältö ei oikein imaissut mukaansa tällaista dekkarifriikkiä lukijaa.  

Kuva marttaillasta 2022 ja porilaisesta sähkökaapista syksyllä 2019.

SALLI

Salli Katilan Lintukoto vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta, vaikka en olekaan novellien ystävä. Kirjan novellit liittyvät näemmä lestadiolaisuuteen, mistä olen lukenut muutamia romaaneita aiemmin. 

MARKETTA

Marketta Juntusen Järvi on tyyni on runokirja ja runokirjojahan on aina kiva lukea. Harmittavaa todeta, että en ole kuullut tästä kirjasta aiemmin, joten pitänee varata kirja oitis ja paikata tilanne. 

JENNA ja JENNI

Jenna Mäkelä Kun pielihimo ottaa vallan - peliriippuvuus ja siitä selviytyminen on sekin menossa lukukistalle jollain aikavälillä. Pelihimosta en muista lukeneeni kuin yhden kirjan, luultavasti Matti-Yrjänä Joensuun Harjunpää ja kiusantekijät, mutta en löytänyt vahvistusta asialle. 

Jenni Haukion runokirjan Sinä kuulet sen soiton olen lukenut uutena. 

LEENA

Leena Teinilä-Huittinen ja Raimo Huittinen on tehnyt kirjan Vanha Pori, jonka olen lukenut viime vuosituhannella. Tykkään lukea vanhoja tarinoita tutuista paikoista, joita ei tarvitse googlettaa lukiessa. 

OILI

Oili Suominen ansaitsee suuren hatunnoston. Hän on kääntänyt koko Gynter Grassin tuotannon. Niistä olen lukenut Peltirummun luultavasti 1980-luvun puolella, mutta harmittelen tämän tästä, kun ei ole tullut luettua enempää. Ehkä joku päivä pitäisi lukea muitakin. On harmi, että Grassia ei juuri löydy äänikirjoina. 

Kuva Gdansk 2018 Günter Grassin kotimuseon pihalta. Harmikseni museo oli kiinni kun ohi kävelin, mutta piha oli kiva.

KIRSTI

Meinasin pistää tähän omat historiikkini, mutta valitsin kuitenkin Kirsti Ellilän Miestenvaihtoviikot. Muistelen lukeneeni sen, mutta en ole varma ennen kuin saan kirjan silmäiltäväksi. 

Hyvää naistenviikkoa kaikille, erityisesti porilaisille muijille ja Karim Z. Yskovitsille hienon termin julkituomisesta.


EDIT 21.7.
Huomasin tämän sopivan Kirjabloggarien naistenviikon lukuhaasteeseen, jonka olin tyystin unohtanut. 

maanantai 4. heinäkuuta 2022

Antiikkia ja murhia

Nuoruuteni suosikkisarjoihin kuului Lovejoy, joka ratkoi rikoksia ja myi antiikkia. Taisi olla viime kesänä, kun katsoin sarjan uudestaan. Tykkäsin edelleen. Myös joku ranskalainen antiikkikauppiaasta kertova rikossarja oli kiva. Se tuli televisiosta reilu 10 vuotta sitten ja päähenkilöllä oli pieni, luultavasti Citroenin pakettiauto, joka tuo mieleen pop up -ruoka vaunut. Sen kanssa hän kierteli markkinoilla. Olisipa kiva lukea siitäkin. Ja käydä antiikkimarkkinoilla. 

En ole aiemmin lukenut Jonathan Gashin Lovejoy dekkareita. Nyt kokeilin Graalin maljaa. Yllätyin siitä, kuinka paljon televisiosarjan Lovejoy tarina ja hahmot muistuttaa kirjaa. Vain Lovejoyn nukkavieru kaveri on sarjassa siistimpi, mitä kirja kuvailee. Kirjassa mies kaipaisi kylpyä ja vaatteet pesua. 

Graalin maljan löytäminen olisi todellakin vuosituhannen löytö. Useamman tarinan olen asiasta lukenut aiemmin. Malja, jos se nyt on oikea, on yhtä vaarallinen kuin muissakin kirjoissa. Henki on helppo menettää. 

Lovejoy on mielestäni vähän kuin Raid. Molemmat ovat lain harmaammalla puolella, mutta samalla myös oikeudenmukaisuuden puolella. 

Lovejoy omaa taidon väärentää antiikkia, mutta vielä käyttökelpoisempi taito hänelle on se, että hän tuntee heti, onko esine aito vai jäljennös. 

Lovejoylla menee tällä kertaa huonosti. Rahaa on niukasti, joten kauppa käy huonosti, kun ei ole varaa kartuttaa myyntikokoelmaa.

Hiukan paremmin menee tukholmalaisella Johan Kristian Homanilla, jolla on pieni antiikkiliike, jossa hän myy erityisesti turistien havittelemia pieniä esineitä kuten kustavilaisia lampetteja ja pikku pöytiä. Ei Homankaan sentään rahoissa pyöri. Kesäloma matkaan ei ole varaa kun pitäisi ostaa uusiakin tuotteita myyntiin, mutta hyvä viini ja ruoka maistuu myös kotioloissa. 

Homan on Jan Mårtensonin rikosromaanien ratkaisija, ja yhden rikospoliisin ystävä. Homanin intohimona on mm. kunniamerkit ja tee. Kiinalainen, kevyesti jasmiinin tuoksuinen tee on Homanin suosikki, intialainen tee tuo hänelle mieleen Englannin, eikä ole niin maukas, mutta ystäviä ja asiakkaita varten pitää olla vaihtoehtoja. 

Olen lukenut aiemmin vain yhden Mårtensonin, joka sijoittuu Mauritiuksen postimerkkimaailmaan. Syynä tähän on se, että sarjasta on käännetty suomeksi vain neljä ensimmäistä 1980-luvun alussa. Kirjailija kirjoittaa kuitenkin edelleen kirjan vuodessa, vaikka hänellä on ikää jo 89 vuotta. 

Murha valtiopäivätalossa alkaa kuin kummitustarina. Nainen näkee taulussa naisen, joka siinä ei ole, ja saa 10 vuotta sitten kuolleelta isältään kirjeen. Homan on sitä mieltä, että kuolleet eivät kirjoita kirjeitä, joten kirjoittajan täytyy olla joku, joka haluaa vahingoittaa naista. 

Homanin ohella ratkaisuun vaikuttaa myös Cleo de Merode, Homanin siiamilainen kissa. 

Jatkan varmasti sarjan lukemista ainakin suomennetuilla kirjoilla. 

Barbara ja Hy Brettin Kuolema kerää antiikkia -kirjassa antiikkikauppaa pitää vammautunut murha ryhmässä toiminut poliisi ja hänen vaimonsa, jolla on kyky nähdä etiäisiä. 

Pariskunta muuttaa New Yorkista pikkukaupunkiin. Haasteita syntyy, kun vaimo lupaa asiakkaalle posliinisen sikarikotelon, vaikka heillä ei ole mitään tietoa mistä sellainen löytyisi. Seikkailuhan siitä syntyy...

Pidin kirjassa olevasta sanailusta ja pariskuntakin oli kiva, voisi heidänkin luona teellä käydä. 

Totuus keikkuu aalloilla, mutta ei uppoa. 

Tykästyin kirjaan, mutta kirja oli näemmä yksittäinen teos eikä osa sarjaa. 

Nora Robertsin Kätketyt kalleudet on monien muiden antiikkikauppias dekkareiden ohella myös tarina salakuljetuksesta. 

Robertsin kirjan antiikkikauppias, entinen näytteli, törmää salakuljetukseen ja tulee sitten onnelliseksi siitä, että hänen alivuokralaisenaan asuu entinen poliisi. 

Nora Robertsista tulee mieleen ensimmäisenä itselleni erilaiset parinmuodostumisromaanit, joihin en yleensä koske. Tutustuin Robertsiin ensi kertaa Morrigan-sarjan kanssa, kun elin toistaiseksi kiihkeintä vampyyrikauttani noin 11 vuotta sitten. 

Sen jälkeen on tullut luettua muutama dekkarikin. Ne sopivat mielestäni hyvin kesään ja joulukauteen, kunhan hypin mielessäni ohi 'suuret siniset silmät' ja 'raamikkaat hartiat'. 

Luin tammikuussa kotimaisen Anja Gustafssonin Antiikkilipasto -kirjan ja ihastuin päähenkilöihin. 

Nyt kesän kuumuudessa, kun yritin sinnitellä hengissä ohi 30 asteisten päivien, luin sarjan pari seuraavaakin osaa. 

Mansikkatytössä seikkailtiin Tammisaaressa olevalla kesämökillä ja taidemaailmassa, missä tapahtui myös taideväärennöksiä. 
Tammisaaren venesatama 2021


Kolmannessa kirjassa, Uranaiset, palataan jällen Helsinkiin Paula Grassin kotitaloon, minkä tienoilta löytyy antiikkikauppa, joka on avattu uudelleen. Paula löytää sieltä esitteen Mustiossa pidettävästä Antiikkia ja gourmeeta -kurssista. Myös myymälässä työskentelevä omistajan sukulainen lähtee kurssille. 

Mustiossa on samaan aikaan kurssi naisjohtajille. Ruumiita syntyy sielläkin. Kirjaa oli kiva lukea, sillä olen ollut Mustiossa kahdesti ja hotellia lukuunottamatta paikat oli tuttuja. 

Tykkään Gustafssonin tyylistä, sillä henkilögalleria on niissä isohko, kuten elävässä elämässäkin. Tekijän ja motiivin arvaa liian usein liian nopeasti, jos murhaaja on yksi neljän tai kuuden hengen päivällisryhmästä, mikä ei ole viihdyttävää, ellei samalla lentele verta ja suolenpätkiä, missä tapauksessa on vain hyvä, että kirjan saa nopeasti pois käsistä. 

Antiikkikauppiaat kohteena

Mainittakoon lopuksi pari kirjaa, joiden tapahtumiin liittyy antiikkilauppias, joka ei ratko rikosta. 

Peter Jamesin Kuoleman kello käy -kirjassa tapahtuu antiikkiryöstö kartanossa ja vanha rouva tapetaan. 

Kannattaa kiinnittää huomiota siihen, kenen häntään peltikissa on sidottu. 

Kirjassa varastetaan muun tavaran ohella kello, jolla on hämärä menneisyys 1920-luvun Amerikassa. Poliisi etsii rikollista kuten myös antiikkikauppias, joka on ollut kellon omistaja lähes 90 vuotta. 

Peter Jamesia olen lukenut ennen ja luen vastakin. Sen sijaan Kjell Ola Dahl ei nostanut intoa etsiä toista hänen kirjaansa. Skandinaavisten dekkareiden ähky on edelleen nähtävillä, vaikka reippaasta vähentämisestä on jo yli 5 vuotta. 

Kjell Ola Dahl Murha näyteikkunassa -kirjassa tapahtuu murha ja antiikkikauppiaan ruumis löytyy Antiikkikaupan ikkunasta. 

Kirjassa oli hieman liikaa seksiä ja keskusteluja, mutta vastapainona löytyy mm. herkullista ruokaa, kuten salvialla maustettuja ravioleja ja tuoretta kalaa. 

Aiemmin mainituissa kirjoissa on puhuttu mm. Graalin maljasta, kauniista shakkinappuloista, mitaleista, antiikkilipastosta, Fabergen pääsiäismunista ja koruista, Hitlerin oluttuopista, kustavilaisista tuoleista sekä miniatyyrimuotokuvista. Tässä kirjassa esiteltiin mm. tuhat vuotta vanhoja kiinalaisia miniatyrikokoisia, luisia, eroottisia patsaita. 

Deon Mayerin Kuolema päivänkoitteessa -kirja sijoittuu Etelä-Afrikkaan. Antiikkikauppias ammutaan rynnäkkökiväärillä ja jostain syystä kassakaapista on viety testamentti, joka siirtäisi perinnön valtiolta avopuolisolle. Tutkiahan sitä pitää. Tai piti. Kirja oli varmaan hyvä, mutta ei minulle juuri nyt.

Mottoni on, ettei kahta ei-kiinnostavaa kirjaa peräkkäin. 

Lopuksi vielä pari lastenkirjaa. Susanna Alakosken Kultakala -kirjassa tyttö saa kesätyön tutun antiikkikauppiaan kultakalan hoitajana ja kasvien kastelijana. Tyttö osaa hoitaa viljakäärmettään, mutta kuinkahan käy kultakalan kanssa? Ellei kirjassa tapahtunut murhaa, min ainakin vakava kuolemantuottamus. 

Tapani Baggen Liekehtivän liskoon arvoitus -kirjassa nuorten etsivätoimisto Musta Koira seikkailee Barcelonassa vanhojen piirrosten kanssa. Antiikkikauppias, josta voisi olla apua on kadonnut ja Lisko jengi pyörii jaloissa. 

Mustassa koirassa oli sen verran hyviä tyyppejä, että pitänee ottaa sarja silloin tällöin luettavien joukkoon. 

Kaiken kaikkiaan tämä oli kiva antiikkiviikko. Pitänee tehdä loppukesästä jotain pientä ekskursiota antiikkikauppoihin. Ainakin voisi suunnitella poikkeamista Rauman pitsiviikolla Antiikkikellariin ja kenties muuallekin. Viime vuoden pikavisiitti pitsiviikolla oli niin kiva, että nyt kun koronan vuoksi ei pelota yhtä paljon kuin vuosi sitten, voisi hyvinkin viettää siellä koko päivän. Pitsiviikko on tänä vuonna 23.-31.7.
Kuva pitsiviikolta 2021 Kerttu Horilan Atelje-puutarhasta. 

perjantai 1. heinäkuuta 2022

My June in South-Asia (in English)

In the begin of June I have a couple of India books waiting for reading. I hope I have time to read those countries that I have not ever read before. I think those are Bhutan, Brunei, Laos and Sri Lanka. Bhutan and Laos will be difficult in Finnish. But we will see it in the end of June.    

Bhutan
Jamie Zeppa Beyond the Sky and the Earth,  a Journey into Bhutan is story about young student, who travel from Canada into Bhutan to teach there during 3 years. She fell in love in Bhutan and its religion.    

Cambodia 
Anneli Vainio Missä kalat syövät puiden lehtiä (it could be in English: Where fish eats leaves of trees). Anneli Vainio is Finnish doctor, Who worked in Cambodia. She explains what it feels like to work in a clinic on what prostheses were done on amputated patients. In Cambodia there is still a lot of mines. For me it is sad, that now they sow mines in Ukraine. Does people never learn? 

Indonesia 
I read book Jaavalaisia legendoja (not in English, name could be Legends of Java). In the book there was 5 old stories. They was kind of religious and how you should live - stories. 

I visited also Bali with Lauren Gounelle's Matka yli onnen esteiden (I did not faund this book in English, but in France it is L’Homme qui voulait être heureux). 

India 
Sujata Massey The Prince of Bombay is 3rd part of Bombay-serial. I have liked all of those. There is so much to learn about 1920's Bombay (now Mumbay). 

N. R. F. Keating's The Murder of the Maharajah was nice detective story from India. I liked that a lot, maybe because it was not bloody and messy, and it memoir me about good Finnish book of Jacob Wegelius about gorilla who can write, but not talk. 

Laos
Major Larry Thorne (in Finland Lauri Törni) was a war hero in Finland and USA 1939-1965). In Finland there is some books and comics books about his career. Kari Kallonen and Petri Sarjanen have written a new book about Thorne's career in USA and his last days in Vietnam war, Purppurasydän (Purple Heart, also Major Thorne got Purple Heart) . Thorne died in 1965... or did he died? Thorne was the model for the Green Berets movie where Thorne was played by John Wayne.  A movie about the Purple Heart is being made in America.
I read every year some war books too. Vietnam war is not very familiar for me. I read this book because I know there is something about Laos, but it was very, very little. After all, a new country for me. 

Malaysia 
Timo Parvela Pate, viidakon kuningas (Pate, The King of Jungle) has not translated in English yet. Pate is classmate of Ella, who's books are translated in German. In English you may read Bicycling to the Moon. That book has written a little bit little kids than Ella and Pate books, but after all: all Parvela's books are quite funny. I myself never listen those in bus or train, because it is not nice tho laugh by yourself. 
  
Madeleine Thien Varmuus in the jungle in Borneo there was a little boy and a little girl and the war drifter them away. After years they meet. Boy lives in Canada and girl in Malaysia. There is a lot of memories to collect so that the life will be whole again. Novel was kind of hard but kind of beautiful too. I have read too many war-books in this year, so that was not my favorite in this year, but it may be in some year. I hope that I have sometimes time to read it again. 

Myanmar 
Jan-Philipp Sendker's third book from Burma is The Heart Remembers. I have liked this trilogy, but I am quite glad, that this is the last one. 

Sri Lanka 
Fabio Accorrà La magia dello Sri Lanka was so easy Italy, that I could read it. 

Martti Lintunen Pikku norsun uimaretki (The Swimming Trip of little Elephant, not translated in English). Martti Lintunen is Finnish photographer, who has done quite many books. This one was for children and photos has taken in Sri Lanka where is orphanage for orphaned elephants.  


Thailand  
Johanna Elomaa has wrote a book about Mikko Paasi and his colleagues, whose led group of football player kids and their captain out of a cave whose entrance filled with water in Thailand about 10 years ago. Paasi has a lot of informaation about driwing technology, that was last hope to help a group that didn't know how to swim and didn't know how to dive far away from very long cave. Book is not in English. In Finnish it is Sukellus valoon, (Driwing to the Light) because Kids had not Light in cave during first days after their flaslight went out. 

Vietnam 
Kim Thuy Ru was so beautiful book, that I first listened it and then read it by myself. I loved it.

*  *  *

14 books
10 countries
1 New country, Laos. 
Now only Brunei is missing from South Asia

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Iissä on ideaa

Ii on varmasti se kunta, jonka kirjailijoita on yksi vaikeimmista, lähes mahdoton googlettaa, eikä Kirjasammostakaan ollut juuri apua, joten...