Miesten viikko 21.8. Veini

Miesten viikon kuudes päivä. Soini ja Veini juhlivat tänään. Tämän päivän kirjat oli vaikeimmat löytää, mutta jotain löytyi kuitenkin. 

Viherjuuri Heidi Hilja ja synttärisoppa -kirja oli ensimmäinen, josta löytyi Veini niminen henkilö. Kirja on sarjan kahdeksas osa, joten tämä ei ehkä ollut parhaalla mahdollisella tarinalla aloitettu sarja mutta aloitettu, yhtä kaikki. 

Heti tuli yllätys matkaan. Hiukan hämäsi, kun kirjan Veini oli Hiljan ja Taimin isosisko. 

Kaikki tuntemani Veinit, myös heinäkuussa lukemani Kaisu Hulkon Kiitäjien kylä -kirjan poliisi-Veini, ovat olleet miehiä. Nykyään naispuolisia Veinejä on parikymmentä. Jotenkin hämäävää, sillä Veini tarkoittaa mm. aseenkantaja ja nuorta miestä. 

Tosin olen nähnyt Outi nimisen miehen, joten kaikki on kyllä mahdollista. Itse asiassa Suomessa on yli 500 unisex-etunimeä jotka löytyy vähintään viideltä sekä mieheltä että naiselta. 

En ollut tarinan kohderyhmää, mutta veikkaan, että ekaluokalaiset tytöt tykkää. 

Itse tykkäsin kirjan rikkaasta sanastosta. Kiva ilmaisu on esimerkiksi polkupyörän lättänä kumi. On pitkä kun olen lukenut mistään lättänästä kirjallisuudessa.

Aikuisempaan makuun sopiva Kiitäjien kylä oli rikostarina, joka sijoittuu Etelä-Pohjanmaalle, Jalasjärveltä pohjoiseen. Kuntaa ei mainita, mutta autolla ajetaan ajo-ohjeiden mukaan Juustoportin ohi Karviaan ja siitä kohti Kankaanpäätä. Kirjan alun autokolari tapahtuu Karviassa. 

Kirja ei ole perinteinen dekkari, enemmänkin maaseuturomaani. Itse tykkäsin. 

Fiktiota, jonka päähenkilö on Soini en löytänyt. 

Sekin oli itselleni uutta, että Veinejä on ollut eniten Satakunnassa. Niinpä ei ollut ihme, että ainoa Veini niminen kirjailija, jonka löysin oli satakuntalainen tietokirjailija. 

Ainoa Veini niminen kirjailija, jonka löysin on noormarkkulainen Veini Rainiola. Rainiola on kirjoittanut paikallishistoriaa, esimerkiksi kirjan Muutosten sukupolvi.

Yhtä huono tulos oli Soini nimellä. Soini on kyllä sukunimenä monella kirjailijalla samoin tapahtumapaikkana. 

Löysin Kirjasammosta vain yhden lastenkirjan, jonka kirjoittajalla oli etunimenä Soini: Soini Hirvelä on kirjoittanut 1970-luvulla nuortenkirjan Kale. Sitä en ole lukenut, ellen sitten 1970-luvulla.

Rakastan lokakuita, niissä on kunnon lataus

En tiedä, mistä mieleen juolahti otsikoksi Kari Levolan jostain nuortenkirjasta joskus mieleeni jäänyt lause. Mutta tottahan se on: lokakuissa on latausta vaikka mihinkä.

Sitaatti jostain Levolan kirjasta

Viime viikonlopun täysikuu ja pimeät illat innosti lukemaan runoja. Lukupinosta löysin muutamia kotimaisia runokirjoja ja niiden kanssa oli hyvä aloittaa.

En tiedä, mikä modernissa miesrunoudessa tai äijärunoudessa viehättää, mutta jostain syystä kirjastorepusta löytyy useimmiten juuri sellaista, jos ylipäätäännrunoja löytyy.

Nyt pinosta porilaisten  Pauli Karmalan Kuutamopeuran ja Ville Lindgrenin Muuttumattomien ohella myös yksi helsinkiläinen teos, joka ei kuitenkaan ole Jenni Haukiota, vaan tällä kertaa modernia kansanrunoutta, jota alunperin ei ole kirjoitettu runoksi, vaan Vauva-lehden yleisöosaston seinäkirjoitukseksi. Kyseessä on kirja nimeltä Kalevauvala : kansanrunoutta keskustelupalstoilta, jonka ovat työstäneet Aapo Niininen ja Kimmo Numminen 2018.

Lokakuun runovalinnat

Olen lukenut Karmalan aiemmat 4 runokirjaa ja tätä uusinta olen välillä suorastaan odottanutkin. Edellinen runokirja Ukko on vuodelta 2014. Taisi olla kolmisen vuotta sitten Porin Kirjaston yö -tapahtumassa, kun Karmala totesi, että uutta kirjaa ei ole tulossa sen syksyn markkinoille, eikä ehkä muutenkaan ihan lähiaikoina. Hyvää tietysti kannattaakin odottaa.

Muistelen lukeneeni nuorempana jostain psykologian kirjasta, että aika menee nopeiten nelikymppisenä, ja uskon luovien ihmisten kärsivän tästä eniten. Lapset ja perhe-elämä vievät aikaa, työkin haukkaa osansa tai sen hakeminen. Runojen sisällöstä voisi päätellä, että näin on Karmalankin kohdalla.

Monet kirjan runot kertovat lasten kasvattamisesta ja siitä, miten elämä on löytänyt uomansa. Runon Lavian kajo (s.7) säkein sanoen:

   ...Eiliset pelit on pelattu,
              harmaat parrankarvat eivät tästä vähene....

Perheen ohella kuutamopeura, (mikä ihastuttava näky ikkunasta katsottuna yli aamu-usvaisen pellon), vilahtelee muutamassa runossa niin, että jäin miettimän mikä eläin itselleni voisi olla se, joka vilahtelisi omissa runoissani eniten. Tulin siihen tulokseen, että se olisi linnut (lajia nimeämättä mutta poislukien joutsen) tai ajovaloissa juokseva jänis. Muut eläimet eivät tulleet mieleen.

Myönnän. Hieman erilainen sielunmaisema syntyy peurasta, joka seisoo maailmaa kuulostellen kuutamossa kuutamossa kenties hennon aamu-usvan keskellä läheisellä pellolla ja ajovaloissa juoksevasta, järkensä hetkeksi menettäneestä jäniksestä, mutta se vain osoittaa, kumpi meistä on äijärunoilija ja kumpi kirjoittaa historiikkeja.

Äijärunoudessa parasta on se, että runo avautuu nopeasti. Pari lukukertaa riittää, vaikka pidempi miettiminen voisikin tuottaa uusia tasoja.

Ville Lindgrenin runo-kuvateos edustaa erilaista näkökulmaa. Siinä missä Karmalan rakkaus on syventynyt arjesta ja Grandiosan säkeen mukaan (s.13):

    ...Ja saa pakaste-Grandiosankin 
    tuntumaan rakkaudella paistetuksi.

on Lindgrenin rakkaus nuori, tuore ja kupliva:

    Kasvata pehmeä nurmi
    ehkä hänen jalanjälkensä jäävät juuri tähän...

kuten sanotaan runossa Olet saapunut kohteeseen.

Rakkaudesta ja parisuhteesta puhutaan Kalevauvalassakin, myös niistä hetkistä, jotka eivät aina mene putkeen. Vakavistakin asioista puhutaan, mutta kuten yleisöpalstoilla niin usein nykyään jollain tapaa alkanut tarina saa uuden käänteen joko vahingossa tai sitten tahallaan provosoiden.

Runossa Keski-ikä (s. 36-37), aloitetaan ajatuksella, kuinka vähän keski-ikäistä on olla 50 v. ja kiivetä Kilimanjarolle. Joidenkin mielestä se nimenomaan on keski-ikäistä (pienellä yleiskunnon kohotuksella onnistuisin vuorelle kiivenneiden tuttavieni mukaan siinä luultavasti minäkin, sillä loivarinteinen 5.895 m korkea Kilimanjaro ei ole mikään Mount Everest, vaikka korkea vuori onkin).

    ...Olen keski-ikäinen läskiäiti
    ja aion lähteä kattoon Rammsteinia
    ei oikein jari sillanpäät uppoa
    ja tangoa en osaa...

Runon lopussa todetaan, että ennen pelotti se, että tulee keski-ikäiseksi, nykyään se, ettei tajua olevansa sitä.

Itselläni tuota ongelmaa ei ole ollut, sillä lukioni psykologian kirjan mukaan keski-ikä alkaa 25 vuotiaana, kiipesitpä Kilimanjarolle tai et ja kuuntelitpa sitten Sillanpäätä tai Rammsteinia. Itse tosin en ole nähnyt siinäkään ristiriitaa, mutta minähän olen ollut keski-ikäinen 25 vuotiaasta lähtien, joten minulla ei ole siitä komplekseja.

Kalevauvalaa en suosittele luettavaksi ruuhkabussissa, jos nolostuu helposti nauraessaan itsekseen. Joidenkin runojen säkeet yllättävät yhtäkkiä, kuten vaikka runo Kuorsaava kissa. Runossa pohditaan miten saa kissan kuorsaamisen loppumaan. Joku on ollut sitä mieltä, että kissan kuorsaaminen johtuu väärästä ruokinnasta. Asiaa pohditaan puolin ja toisin kunnes runon viimeisessä säkeessä:

    Nyt alkoi kiinnostaa.
    Kerrotko tarkemmin, 
    niin syötän miehenikin oikein.

Kalevauvala on miesten kokoama, ja vaikka suurin osa runojen säkeistä lienee nuorten naisen kirjoittamia, kuten Vauva.fi keskustelupalstalla yleensäkin, niin valmiit runot osuvat äijärunojen ytimeen. Simppeliä tekstiä, josta ei välttämättä tarvitse etsiä uutta syvyyttä ja metaforia.

Kirjaston kirjojen välistä löytyy väliin muiden jättämiä kirjanmerkkejä. Sokerina pohjalla tarjoilen lopuksi Kalevauvalan välistä loytämäni mietteen:

Löytö kirjan välistä