Elokuussa luetut kirjat

Elokuussa onnistuin vihdoin hidastamaan tahtia ja pääsin lukemisessa likimain kirja päivässä tahtiin. 

Arhippa Pirkko On ruusu punainen. Kirja on Arhippan 31 dekkari, tapahtumapaikkana Turku ja etsivänä Varpu Anhava. Murha tapahtuu kauppapuutarhassa.

"Taidan sittenkin valita päiväkakkarat." (2.8.)

Bagge Tapani Valkoinen hehku -kirjassa eletään vuotta 1938. Espanjan sisällissota, Hämeenlinna, Urho Kekkonen... Väinö Mujusesta kertovan dekkarisarjan ensimmäinen osa. 

Bagge Tapani Pomminvihreät portaat. Helsingin olympialaisten avajaiset 1952 lähestyy ja stadionia uhkaa pommiuhka. Luin ennen Pariisin olympislaisten avajaisia. Mujus-sarjan tuoreempia kirjoja. 🌟

Branchi Camillo Sinisiltä saarilta atollien aurinkoon, 1963.Kuuluisa italialainen maailmanmatkaaja vie meidät Pääsiäissaarille kivipatsaiden ja hula-hula -tyttöjen mystiseen piiriin. Verrattuna luvun alla olevaan Grimblen Paluu Etelämerelle -kirjaan, oli tämä vähän pliisu ja sekava, jotta siitä olisi ollut tarttumapinnaksi maahaasteen suorittajalle. Mutta sehän tietty on selvääkin, sillä Grimble asui Kiribatissa puolet työurastaan, mutta Branchi vain seilasi muutamalla saarella. Eniten tykkäsin tarusta helmenkalastajista.  Polynesia. 

Costello Matthew & Richards Neil  Ratkaiseva ristikko - Cherringham mysteerit 16. Ihasteltu ristikoiden laatija kuolee ja jättää testamentissaan ehdollisen perinnön. Perijä on se, joka ratkoo Cherringhamiin liittyvän ristikon määräaikaan mennessä. Tutut yksityisetsivät on kutsuttu valvomaan että kukaan ei fuskaa eikä tule yhteistyötä perijöiden kesken. Murhatutkinnaksi tämäkin menee. Hyvä välipala paksumpien kirjojen välissä, kuten muutkin näistä lyhyistä tarinoista. Englanti. (31.8.) 🌟🌟

Eerola Lasse Olympialaisten outoja sattumuksia. Monenlaista tarinaa on ehtinyt tapahtumaan olympialaisissa kautta aikojen. Elokuiset Pariisin olympialaiset muistetaan Seine-joella tapahtuneista avajaisista ja olympiatulesta kuumailmapallossa Pariisin yllä. (10.8.) 🌟

Erkkilä Veikko Viimeinen aamu: neuvostopartisaanien vaietut jäljet. Kertomus partisaanien julmasta retkestä tiettömillä taipaleilla pienen Seitajärven muutamaan taloon sekä Lokan kylään. Kirjaan on koottu tietoa ja muistelmia sekä Suomesta että Neuvostoliitosta, viimeiset tiedot Venäjältä. (30.8.) Savukoski ja Sodankylä. 🌟

France Anatole Kuningatar Hanhenjalan ravintola. Kirjaa markkinoidaan mm. näillä sanoila: "Moralisteille ja vakavamielisille kovaa purtavaa, vapaamielisille ilonaiheita pikkutuhman ja koomisen apotin seikkailuissa." Kirjan parasta antia oli lyhyet tarinat, mutta veikkaan, että tästäkin lukukerrasta ei jäänyt yhtään enempää pysyviä muistijälkiä kuin ensimmäisestäkään. Ranska (27.8.)

Galera Daniel Hyöky. Brasilialaisen kirjailijan mielenkiintoinen tarina siitä, kuinka kasvosokea mies lähtee etsimään isoisänsä tunteneita, jotta kuulisi isoisästään enemmän. Isoisä on kuollut pelastaessaan tyttöä aallolta. Tai niin ainakin on kerrottu perheelle. Mutta mikä on totuus? 

Kirjassa on selitetty kasvosokeutta kivalla tavalla. Vaikka kasvot ei jää muistiin, mikään muu ei katoa. Tuntomuisti on niistä vahvin. (1.8.) 🌟🌟

Garam Sami on kääntänyt Barksin sarjakuvia stadin nykyslangille vuonna 2000 kirjassa Rotsi on mut byysat puuttuu. Aku Ankka -sarjakuva-albumi. Tuolloin käännettiin sarjakuvia eri murteille. Itseltäni löytyy eleläpohjalainen Roope-setä ja Harald Hirmuinen jollain murteella. Stadin slangi ei kuulu suosikkeihini toisin kuunnmuut murteet, mutta tämä oli hyvä. (27.8.) 🌟

Gómez-Jurala Juan Kuolinkellot. Vatikaanissa surraan, sillä Paavi Johannes Paavali II on kuollut. Edessä on konklaavi. Kuolleena löytyy myös pari kardinaalia. Syyllisen nimi tiedetään nopeasti, mutta mistä hänet löytää? Etsinnän aikana tulee lisää ruumiita ja selviää, miksi murhaaja murhaa. Ainakin pari viskimerkkiä tuli mainittua:

"Aina voi jatkaa eteenpäin, kunhan jaksaa tahtoa, rakastaa Jumalaa ja saa välillä tujauksen John Walkeria." 

Jännä juttu jälleen. Peräkkäisissä kirjoissa puhutaan viskeistä. Eilen lukemassani Tuhkat kirjassa oli yhdellä miehellä viskikokoelma, josta löytyi mm. 30-vuotiasta japanilaista viskiä. (13.8.) 🌟

Haapakoski Aarne Mustalais-suon arvoitus : jännitysromaani. Helsingin Tattarisuolle sijoittuva, tositarinasta kertova dekkari, joka on yksi ensimmäisistä yksityisetsiväkertomuksista ja Haapakosken esikoinen. Tattarisuolta löytyi haudattuna ihmisten jäseniä. Rikoksia tutkii tässä kirjassa sanomalehtitoimittaja. (16.8.)

Hewson David Kuoleman vuodenaika on Roomaan sojoittuvan Nic Costa -sarjan aloittava kirja. Rooman poliisilla ei ole toimivaltaa Vatikaanissa, mutta sattuma johtaa Costan Vatikaanissa sattuneen murhan ratkomiseen. Monenlaisya ehtii tapahtua ennen kuin kardinaalien rauha palautuu. 🌟

Hietala Heikki Tuhkat. Kirjan päätapahtumat on Espanjasta, missä päähenkilön isä on asunut vuosia. Nyt on luettuna noin 340 kirjaa tänä vuonna ja tämä kiilasi vuoden parhaan kirjan paikalle. Aiemmin top vitosesta löytyy lähinnä tutkijoiden tekemää TrueCrimeä kuten Murha sunnuntaitiellä ja Sulkavaras. Aina joskus toivoo, että perijät olisivat enemmän päähenkilön ksltaisia perittävän kuoltua ja vähemmän sitä ennen, niin kaikkien elämä olisi helpompaa. Tykläsin erityisesti siitä mitä tapahtui isän palvelijalle. (12.8.) 🌟🌟🌟

Hietamies Eve Puolinainen. Ilona tulee raskaaksi helposti. Kolme keskenmenoa, neljä, muistuttaa Iivari. Sitten alkaa viides, mutta Ilona ei jaksa stressata. 

"Aina päädytään siihen, että vessanpöntöllä itkee nainen, Ilona ajattelee..."  (9.8.) 🌟

Isokallio Kalle Samuli Huttusen synnyinlahja. Kalle Isokallion huumori on nautittavaa. Se on kuin Arto Paasilinnaa parhaimmillaan, mutta täysin nykypäivää. Lueskelen näitä Isokallioita kirjan silloin toisen tällöin. Huomasin jonkun aikaa luettuani lukeneeni tämän jo aiemmin, mutta kun siitä oli jo aikaa, niin hyvän voi lukea uudestaankin. Kemiö

"Tarkemmin osasivat lukea seitsemän kuolema syntiä kuin kymmenen käskyä."  🌟🌟🌟 (5.8.) 

Jaatinen Pekka Suomussalmi talvisota 1939-40. Kirja alkaa päivää ennen talvisotaa,  29.11.1939, yh-partio hiihtää tarkkailemassa. Yksi partioinut poika siepataan kun hän on matkalla kotiin lepäämään. Kirja päättyy tammikuulle, jolloin suomalaiset ovat saaneet Suomussalmella Juntusrannan takaisin. Kirjassa kerrotaan sodasta suomalaisten, juntusrantalaisten ja neuvostoliittolaisten näkökulmista:

"He toivoivat rauhaa, mutta pelkäsivät pahinta. Kaukana kotoa."

"Nythän tämä sujuu kuin valssi pakanan häissä." (28.8.) 🌟🌟🌟

Kadare Ismail Särkynyt huhtikuu on kirja albanialaisesta verikostokulttuurista 1900-luvun alussa. Nuori mies kostaa veljensä surman. Veli on kostanut aikanaan jonkun sukulaisensa surman jne. ainakin 20 kertaa. Ja kaikki alkoi siitä kun... No, se kannattaa lukea itse. Jokainen kosto vaatii veronsa. Monella tapaa. Kerran meinasi olla päivä, ettei kukaan kostanut. (19.8.) 🌟🌟🌟

Kallioniemi Tuula Kaahailua ja kepposia. Reuhurinteen pienen pienestä, yksiluokkaisesta alakoulusta kertovan sarjan ensimmäinen osa. Meno luokassa on verrattavissa Ellan luokkaan sillä erotuksella, että oppilaat ovat 7-12-vuotiaita. (4.8.)

Kaukonen Tauno (1929-1983) Klaani - tarina Sammakoiden suvusta. Sammakoiden suku on rikoksiin taipuvainen. Suvun nuorin vesa yrittää pysytellä kaidemmalla tiellä, mutta suvun perintö vetää kuitenkin puoleensa. Huippu tarina edelleen. Tämä oli ensimmäinen lukukerta. (8.8.) 🌟🌟🌟

Kianto Ilmari Punainen viiva. Tobias Romppasen perheessä on viisi lasta ja vähän ruokaa. Jokainen täysi-ikäinen suomalainen pääsi äänestämään 1907, myös pienen torpan köyhä vaimo. Tykästyin Kiannon kieleen. Tarinakin tietty hyvä, mutta televisiosta tuttu. Kai tämä Suomussalmelle sijoittuu, kuten Kiantokin. 

"Russakat juoksee kuin hullut pitkin vanhan virsikirjan kantta."  🌟🌟

Kianto Ilmari Jooseppi: köyhälistötarina Suomesta. Luin viime kuussa Lehtosen Putkinotkon ja kieltämättä tuli vertailtua. Putkinotkon väki tuntui rääväsuisemmalta. Kummallakaan ei mennut hyvin, mutta Ryysyrannassa oltiin jotenkin toiveikkaampia että kaikki järjestyy. Ympäristön rikkaammat suhtautui Ryysyrantalaisiin ymmärtäväisemmin. 

Kiannon kieli hurmasi, vaikkei Lehtosenkaan kehnoa ollut. Ja sitten se loppu... Suomussalmi. 🌟

Kiviniemi Eeva, Pietikäinen Taina Joki. Turussa virtaava Aurajoki on vaarallinen tässäkin kirjassa. Kirjan päähenkilö on historiantutkija nainen ja hänen vastavalmistunut poliisi tyttärensä. 

"Vaikka hän kirjaisi osaamisensa hopeamusteella kultapaperille se ei häikäisisi ketään. Jos ikä alkaa numerolla viisi ja erityisvahvuuksiin kuuluu 1600-luvun Ruotsin hovielämän hyvä tuntemus, ei työnantajia ole riesaksi asti työtä tuputtamassa." 

Samat sanat 1980-luvun kansantaloustieteen opinnoilla höystettynä. (15.8) 🌟

Kontala Saila-Mari Kannuksen kadonneet. Nuori, Kannuksesta kotoisin oleva nainen lähtee Kannukseen tutkimaan entuudestaan tuntemattoman miehen luo Kannuksen kadonneiden miesten tapausta. 

"Aki Mäki parka. Hän ei näyttänyt kiinnostavan ketään." (14.8.) 🌟🌟🌟

Lang Maria Kuoleman aaria. Kustaa III teatterin Cosi fan tutte - oopperan matineanäytös ei suju kuten piti. Murhaaja astuu kuvaan. Puck Rune ja Crister Wijk ratkaisevat kuka on syyllinen. Tukholma. (4.8.) 🌟

Richards Neil ja Costello Matthew, Naamiomurha, Mydworthin mysteerit osa 4. Laskiaisnaamiaiset päättyy ikävästi, kuin Tuomari Nurmion Lasten mehuhetki -laulussa. Paha mustaenkeli vie ruttotohtorin. Onneksi etsiväkaksikko on paikalla, sillä he kuuluvat viikonloppuhuveja isännöivään perheeseen. Englanti. 

"Kuka ikinä hän onkaan, hän on kuollut." (3.8.) 🌟🌟

Richards Neil ja Costello Matthew Mydworthin mysteerit osa 7-Viaton mies. Mies on tuomittu hirtettäväksi, mutta onko hän sittenkään syyllinen. Asiaa alkaa tutkia sarjan voimahahmot englantilainen lordi ja hänen amerikkalainen puolisonsa. Tapahtumat sijoittuvat 1920-1930-luvulle. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Englannissa sovinnaisuus oli tärkeää, mutta sopivaa puolisoa oli vaikea löytää. 

"Ikävä sanoa näin, mutta he ovat erikoinen pari, jos totta puhutaan. Connie on oikein herttainen, siitä ei ole epäilystäkään. Mutta elämä on kohdellut häntä kaltoin. Hän on kai niitä ikuisia yksineläjiä. Rakkautta ei ole löytynyt. Kaikki sopivat miehet kaatuivat maailmansodassa."  (2.8.) 🌟🌟

Richards Neil ja Costello Matthew Rikoksia Rivieralla, Mydworthin mysteerit osa 8. Sir Henry on menossa Rivieralle ja vaimo pääsee mukaan. Matkalaukkuun pakataan smokki, juhlapuvut ja parhaat korut. Luvassa on seurapiiritapahtumia. Ensimmäisessä sellaisessa tavataan mies, joka on saanut kiristyskirjeen. Ranska

"Cabareeta ja kuohuvaa, ilman aseita tällä kertaa."  (3.8.) 🌟🌟

Ruumiin kultturi lehti 4/2011 kannesta kanten. Kansikuvajuttuna Pirkko Arhippaa. Lukuisista dekkariesittelyistä muutama siirtyi lukupinoon. (29.8.)

Sariola Mauri Ison kalan katiska. Susikoski-sarjan 28.osa vuodelta  Nuori mies on saamassa perinnön enoltaan, jos täyttää erään ehdon. Originellin enon ehtoa täyttäessä vastaan tulee monenlaista ongelmaa. Kirjassa käydään myös  Neuvostoliiton aikaisessa Virossa (4.8.) 🌟🌟

Siintävät kaukaiset metsät : runoja metsistä, eränkäynnistä ja erämaista. Erno Paasilinna on koonnut kirjaksi tuttuja ja vähän oudompiakin metsään liittyviä runoja Suomesta. Niistä tunnetuin lienee Aleksis Kiven runo:

"makeasti oravainen, makaa sammalvuoteellansa".  (1.8.) 🌟🌟

Skiftesvik Joni Valkoinen toyota vei vaimoni. Vaimo lähteesydämensiirtoleikkaukseen Helsinkiin ja kotona Oulussa omakin sydän on pettämässä. Skiftesvikin omaelämänkerrallinen romaani, joka kosketti, kuten kaikki Skiftesvikit. (11.8.) 🌟🌟🌟

Strout Rex Missä on testamentti? Pitkästä aikaa ilta Lars Svedbergin seurassa. Toivottavasti koko sarja tulee vähitellen äänikirjaksi. Wolfe on rahapulassa ja joutuu ottamaan ratkottavakseen testamenttijutun, mutta murhajuttu tästäkin tulee. New York. (27.8.) 🌟

Tuomela Harri Vallilan veitsiyöt on Vallilaan sijoittuvan dekkarisarjan toinen osa. Suosittelen aloittamaan ensimmäisestä: Vallilan murhamammat -kirjasta. Hyvä oli tämäkin. Miitta Mäki pestautuu väliaikaisesti poliisiin ja tutkii Vallilassa tapahtunutta raakoja murhia työparinaan rikosylikonstaapeli Mauno Luttinen. (5.8.) 🌟🌟

Viherjuuri Heidi Hilja ja synttärisoppa kirja on sarjan kahdeksas osa. Millaiset synttärit tulee, sen voi lukea kirjasta. Näinkin voi käydä. (10.8.)

Kesäkuussa luetut kirjat

Kesäkuu hurahti nopeasti ohi. Lukurintamalla sitä piristi dekkariviikko ja valmistautuminen Eino Leinon päivään. Uusia maita ei tullut, mutta Satakirjastojen haasteeseen tuli sentään uusi kirjailija maasta, josta en ole lukenut ennen. Kirjankin voisi hyväksyä, mutta merenalainen utopia on liian utopistinen omiin kriteereihini luetuksi maaksi. 

Arhippa Pirkko Jo katkee maalinauha. Ennen olympialaisia kannattaa virittäytyä teemaan lukemalla urheiluaiheisia dekkareitakin. Tämä ei ollut mielestäni parasta Arhippaa, mutta kelpo kirja. Tapahtumapaikkana Turku ja Suomi-Ruotsi maaottelu. (14.6.)

Autere Terttu Kaatuvat kulissit. Sortavalaan sijoitin tämänkin kirjan, vaikka paikkaa ei mainittu. Onervan raskaus etenee, on kesä ja Kuikat viettävät lomaa Kuikan äidin luona. Kesä kuluu vauvan vaatteita tehden ja lastenhoitoa opiskellen, kunnes herra Kuikka saa ratkottavakseen teatterinjohtajan murhan. (29.6.) 🌟🌟🌟

Costello Matthew, Ritchards Neil Vanhan linnan arvoitus, Cherringhamin mysteerit 14. Kiva tarina. Ei yhtään kuollutta. Englanti (2.6.)

Giménez Bartlett Alicia Petra Delicado ja vaaran viestit. Dekkariviikon lauantaina käväisin Espanjan Barcelonassa. Tämä oli neljäs Delicado-dekkari, jonka luin. (15.6.)🌟

Goethe Johann Wolfgan Jälkisointuja, Goethen kirkkaimmat runot. Goethe (1749-1832) on saksalaisen runouden klassikkokirjailija. (19.6.)

Guillevic Riittejä. Ranskalaisia runoja. (20.6.)

Heine Heinrich Firenzen öitä sisältää myös kertomuksen Becherachin rabbi. Firenzen parissa yössä kerrotaan tarinoita sairasvuoteella makaavaa viihdyttäen vähän kuin 1001 yön tarinoissa. Saksa (20.6.)

Hyttinen Veli-Matti Vanhan kaivoksen salaisuus : salapoliisiromaani. Yksityisetsivä Varjonen Enon uraanivaltausalueella ja Keretin kaivoksella etsimässä kadonnutta kaivosinsinööriä. Eno on muuten joen keskellä oleva nopean virtauksen alue. Sijoitin Kaaville, missä Varjosen businekset on. (28.6.)

Jószef Attila Läpinäkyvä leijona : runoutta ja elämäkerrallisia kirjoituksia. Jälleen kerran runoilija, jota tituleerataan maansa merkittävämpänä. Tällä kertaa se taitaa pitää paikkaansa. Unkarissa on vietetty 60 vuotta Jószefin syntymäpäivää vietetään Runouden päivänä. (5.6.)

Kányádi Sándor On seutuja : runoja ja runoelmia. Kányádi (1929-2018) on ensimmäinen romanialainen runoilija, jota olen lukenut. En ole mikään hevostyttö, joten minulle olisi riittänyt vähempikin hevosia. Poljento oli paikoin kivaisa. Nämä runoelmat edustavat Romanian unkarilaisvähemmistöä. 

 (2.6.)

Korkman Julia Muistin varassa : Oikeusprosessi ja totuus. Todistajien muistista kertova tietokirja, joka jäi itselleni vähän pintapuoliseksi. (27.6.)🌟

Kourallinen valoa - Nykykreikkalaisen runouden antologia. Kirjassa on mukana parikymmentä runoilijaa 1930-luvulta lähtien mukaan lukien kaksi Nobel-runoilijaa. Kirja on vuodelta 1997, joten ihan "nyky" se ei ole. Viime vuosisadalla toisto näkyi olleen yksi kreikkalaisen runouden tehokeino. 

Otetaan esimerkiksi Nikos Engonopolosin (1910-1985) Edessä:

"Hänen hiuksensa ovat kuin pahvi, kuin kala. 

Hänen silmänsä ovat kuin kyyhkyset. 

Hänen suunsa kuin sisällissota espanjassa... " (26.6.)

Lang Maria Kielojen kuningas. Tuli kuunneltua vahingossa jo aiemmin luettu kirja, mutta ei haitannut. Wiik aikoo osallistua häihin, joiden morsiamella on kielokimppu. Ruotsi. (2.6.) 🌟

Lehtinen Olli Sokea etsivä. Kostean illan jälkeen melkein näkökyvytön, sokea mies huomaa tyttöystävän ja äidin kadonneen ja asunnosta löytyvästä paidastakin löytyy verta. Mies aloittaa etsinnät Helsingissä. Kirja on mielenkiintoinen, sillä kirjailija tietää, miten vastaavalla tavalla sokea toimii. Vielä kuun lopussakin, kun viimeistelen päivitystä huvittaa:

"Tapu tapu." (6.6.)🌟

Leroux Gaston Keltaisen huoneen salaisuus : Reportteri Josef Rouletabillen ihmeelliset seikkailut.  Vuosina 1868-1927 elänyt Leroux kuulosti tutulta, mutta vasta kun olin lukenut kirjan googletin ja huomasin, että tottahan tyyppi tuttu on, ei ole hirveän montaa kuukautta, kun luin Oopperan kummituksen. Jos nyt oikein käsitin, häneltä on suomennettu vain nämä kaksi kirjaa sekä novelleja. Keltaisen huoneen salaisuus on suljetun huoneen mysteeri. Rouletabille sarjassa ilmestyi seitsemän kirjaa, joista tämä oli ensimmäinen vuodelta 1908. Olisi kyllä kiva lukea ne kaikki. Muita kirjoja Leroux kirjoitti kolmisen kymmentä ja lisäksi lukuisia novelleja. Ranska. (17.6)

Littlewood Kathlyn Ripaus taikaa, Lumoleipomo 2. Jotta perhe saisi takaisin keittokirjansa, pitää hakea apuun isoisä Meksikosta ja lentää Pariisiin kokkikilpailuun. Ranska (2.6.) 🌟

Macciavelli Ruhtinas. Olen aloittanut tämän joskus viime vuonna, tai ehkä edellisenä. Kirja on hyvä, ja soisin sen kuuluvan kaikkiin ammatillisiin koulutuksiin, joissa koulutetaan ryhmän vetäjiä. Italia, Firenze (4.6.) 🌟🌟

Manner Max Idyllin hinta. Ensimmäinen Storytel Only kirjani. Tapahtumapaikkana Vaxholmin kunta lähellä Tukholmaa. (13.6.) 🌟🌟

Messi Mikael X. Mynämäen motellin munamällit kirjalla kuittasin Mynämäen luetuksi, ilman haastetta en olisi lukenut loppuun. Kirja on rikosromaani ja samalla tarina kirjan kirjoittamisesta. Olen ennenkin ollut sitä mieltä, että dekkareissa on liikaa seksiä, mutta tässä muuta on enää siteeksi. En suosittele kainoille. Itse kestin. (28.6.)

Michaux Henri (1898-1984) Harhailla, laiskotella : runoja. Michaux on Belgiassa syntynyt runoilija. Kirjaan on valikoitunut paljon lyhyitä runoja, kun mietteitä, joista tuli mieleen joku Nerudan kirja. 

"Sarvirouskut eivät putoa puista

eivätkä liioin kiipeä niihin. 

Joissain suhteissa luonto on terve." 

"Kahdeksan vuotiaana vielä haaveilin, että minut hyväksyttäisiin kasviksi."  (26.6.) 🌟🌟

Musset Alfred de Yöt ja muita runoja. Ranskalaisen runoilijan ihania runoja rakkaudesta ja vähän muustakin. Kirja oli jo lainattunakin, mutta Mauri Sariolan Revontulet eivät kerro -kirjan innoittamana luin tämän oitis.  (11.6.) 🌟🌟🌟

Mustonen Enni Unikkoja Ikkunassa, Koskivuori-sarjan 5.osa. Jo edellisessä kirjassa häiritsi naisten himokkuuus petipuuhiin. Kuvittelin tämän historiallisesti yhtä kiinnostavaksi kuin Syrjästäkatsojan tarina tai Lappiin liittyvä sarja, mutta jäi jotain puuttumaan. Kirjassa palaillaan porukalla Oittiin (1.6.)

Mäki Reijo  Köyhä ritari. Luin kaksi Mäkeä peräkkäin ja Köyhä ritari oli enemmän minun mieleeni. Turku. 

"Se hoitaa homman hemmaan." (10.6.)

Mäki Reijo Maitolasimies.  Köyhä ritari oli kiva kesäkirja Turusta, joten otin sitten toisenkin kirjan perään. Mäen kirjoissa kiehtoo tarinan ohella nimet. Kirjoissa esiintyvät kitjojen nimetkin kiehtovat. Hyvinkin voisin ostaa tässä kirjassa mainittua Kinkkukiusaukset kautta aikojen -kirjaa jota Luusalmi suunnitteli. 

Kirjassa esiintyi melkein kaikki harrastukseni, kirjonta, geokätköily, marttakerho, kahvikupin äärellä istuminen.... 

"Älä martta muuta virkkaa!"     "Ainahan mulla kiire on jonnekin. Hoppu on mun tyttönimi." (kiireinen miesyrittäjä) (10.6.) 

Nuotio Eppu  Pitkäsoitto Puuseppä Raakel ratkoo jo kolmatta tapausta. CozyCrimeä, jossa murha on tosi taka-alalla, mutta tykkään. Helsinki. (16.6.) 🌟

Outsider Keskiyön murha. Ensimmäinen Karma-sarjan dekkari vuodelta 1941. Karma sattuu lehden toimitukseen Helsingissä keskiyöllä juuri, kun on tapahtunut murha. (30.6.) 🌟

Pakkanen Outi Rakkaudesta kuolemaan : jännitysromaani. Kirjan tapahtumapaikka on Olostunturi Muoniossa, minne Anna Laine lähtee maalaamaan näyttelyä varten, kun Helsingissä ei ole lama-aikaan freelle tarpeeksi töitä. Murhan ratkaisuksi menee sekin reissu. (12.6.)

Passoa Fernando Hetkien vaellus. Portugalilaista Passoaa olen lukenut aiemminkin, mutta en runojaan. Tykkäsin. 

"Syö suklaata tyttö pieni

Syö suklaata.

Muista että maailmassa ei ole muuta metafysiikkaa kuin suklaa

Muista ettei mikään uskonto opeta enempää kuin suklaa kauppa." (17.6.) 🌟

Patrick Quentin Rakas vaimoni Maureen. Mies löytää Maureeninsa kuolleena kotoa. Oliko Maureen rakastettava vaimo vai oliko mennyt naimisiin muista syistä? Ja kuka oikein tappoi Maureenin. Sitä selvitellään kirjassa poliisin ja veljesten voimin. Usa. (8.6.) 🌟🌟

Patrick Quentin Takaa-ajaja. Usa. Toinen kirja tyyliin mies tulee kotiin ja löytää kotoa murhatun ihmisen ei uponnut ihan yhtä kepeästi kuin ensimmäinen. Veikkaan, että syynä oli se, että en nykyään fanita kirjoja, joissa lennähdellään paikkakunnalta toiselle. Myöskään huumeet ei kiinnosta. Ei tullut fiilistä, että tälle tipahtelisi tähtiä, mutta hyvä lukea välillä tasapaksujakin kirjoja, ei pelkkä hypetys hyvää tee. (9.6.)

Quentin Patrick Mies menettää muistinsa. Mies palaa laivastokomennukselta ja hyvästelee samalla näyttelijävaimonsa, joka lentää Japaniin. Kotimatkalla mies menettää muistinsa. Herätessään hän on isossa talossa ja totuttelee elämään, joka ei tunnu omalta. Muistin palaamista odotellessa hän ratkaisee rikoksen. Usa (7.6.) 🌟🌟🌟

Pistän tämän tietoisesti vääriin aakkosiin, sillä Patrick Quentin on likimain sama nimimerkkiporukka kuin Quentin Patrick. Kirjasammossa nämä ovat eri kirjailijoina. 

Perrin Valérie Vettä kukille. Joku ihme Ranska kausiko taas menossa... Useampikin tätä suositteli. Tykkäsin tarinasta, mutta ei ihan minun mukavuusalueellani. Plussaa siitä, että päähenkilö meni eteenpäin, vaikka elämä oli rankkaa. Kirja kuunneltiin juhannuksena palapeliä tehden. (22.6.) 🌟

Plutharkos. Kolmas pitkään keskeneräisenä ollut kirja tuli lopetettua putkeen. Suoratoistopalvelu menee vaihtoon ja puran lukupinoa. Hyviä ajatuksia sisälsi tämäkin kirja, jonka on koonnut Juhana Torkki. Kreikka. (4.6.) 🌟

Remarque Erich Maria Yö Lissabonissa : romaani. Portugalista tulee luettua ihan liian vähän. Tästä tuli jotenkin mieleen kirja Lissabonissa muistin sinut. 

Kirjassa eletään toista maailmansotaa ja ollaan paettu saksalaisia Portugaliin. Kirja oli taas näitä 'hyvä kirja, kun ensin vaan viitsisi aukaista' - kirjoja. Luin tätä helmikuulta lähtien. Kirjailija on saksalainen ja tunnetaan kirjasta Länsirintamalta ei mitään uutta. Kirja alkaa takakannessa olevasta tilanteesta:

"Lissabonissa, vapauden kynnyksellä vaimo kuitenkin kuolee."  (27.6.) 🌟

Ropponen Markku Kuhala ja vaiennut viulu. Kirjassa Kuhala seikkailee nuorena poliisina vankien kanssa. Kirja ei ole dekkari vaan taustoittaa totutulla Ropposen kepeällä otteella Kuhalan nuoruutta ja sitä, miten hän päätyi Jyväskylään. Saas nähdä, kuullaanko nuoresta Kuhalasta lisää. Rääkkylässä ainakin oltiin tässä kirjassa. (3.6.) Tapahtumapaikkoina Rääkkylä ja Utajärvi. 🌟

Sariola Mauri Revontulet eivät kerro. Yllästunturilla  Muoniossa on nainen kuollut 200 metrin päästä hotellista. Alussa asia tuntuu luonnolliselta, mutta sitten Susikoski lähetetään tutkimaan asiaa. Tapaus on kinkkinen, ratkaisua tuo Mussetin runot, jotka itsekin luin. (11.6.) 🌟

Sariola Tuula, Hirtetty hiljaisuudessa. Miesporukka Mäntyharjulla, mutta missä on isäntä? Kirjassa liikutaan tutuissa maisemissa, Salmela, kirkko ja antiikkiliike mainittu. Viihdyin tälläkin lukemalla kirjan parissa.  (8.6.) 🌟

Seifert Jaroslav Ruttopylväs. Tsekkiläisen Nobel-runoilijan 'jäähyväisrunot', joiden jälkeenkin hän kyllä vielä runoili pitkään. (27.6.)🌟

Skyttä Jenni Martta Saxin murha. Kuka surmasikaan kempeleläisen osuuskaupanhoitajan ja miksi? Kempele lauantai 5.5.1934. TrueCrime. Yksi tuosta rikoksesta istuikin, mutta istuiko rahasta? Muistissa vielä loistava Murha sunnuntaitiellä, joten vain 1 tähti. (28.6.) 🌟

Sunzi Sodankäynnin taito. Ruhtinaan jälkeen luin loppuun myös tämän mestari Sun mietteisiin pohjautuvan kirjan. Ruhtinaan tavoin tämä kirja tulisi olla oppikirjana kaikissa ryhmänjohtajien koulutuksessa. Kiina.

"Se, joka saapuu taistelukentälle ensin, saa tehdä sen rauhassa."  (4.6.)🌟🌟

Szymborska Wislawa Täällä. Szymborska (1923-2012) on saanut runoistaan Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1996. Nämä runot ovat kuin ystävän puhetta minulle tai ylipäätään lukijalle. Helposti lähestyttäviä. Puola. (17.6.) 🌟🌟🌟

Ta-wei Chi Kalvot. Noin 100 vuoden päästä tulevaisuuteen Taiwanin aluevesillä meren alla elävistä ihmisistä kertova tarina. Tästä on vaikea kertoa mitään spoilaamatta, mutta kolme tähteä annoin. Suosittelen jos Rotukarjaa lohdullisempi tulevaisuuden näkymä kiinnostaa. Ei niitä verrata voi. Molemmat upeita kirjoja. Eikä kumpikaan nyt välttämättä ole sitä, mitä jälkipolvien kohtaloksi toivoisi, mutta Kalvot-tulevaisuuden taitaisin ottaa mieluummin. Kirja oli ehkä lempeäkin, jos ei ajattele, että ihmisten on pakko elää meren alla tulevaisuudessa. Ja jihaa! Tällä kuittasin Satakirjastojen haasteen itselleni haastavimman kohdan, eli kirja kirjailijalta, jonka maasta et ole lukenut.  (12.6.) 🌟🌟

Tóth Erzsébet  Aamut hiukset hajallaan: valikoima runoja. Unkarilaisia nykyrunoja kirjoittava, 1951 syntynyt taloustieteilijä. 

"Sillä kevät on juuri sellainen

et voi muuta muistaa, et sanoa

vaikka hyvä olisi valikoida 

niin kuin nainen kokeilee hattuja yhtä toisensa jälkeen." (18.6.)

Valkama Heikki Kätkö. Kirja eteni niin sujuvasti, että oli ihan liian pian lopussa. Kokki Riku Mäki - sarja Japanista. 

"Miksi syödä vain omenoita kun on kokonainen hedelmäkori tarjolla." (24.6.) 🌟🌟

Walker Martin Poliisimestari Bruno. Saint-Denisin pikkukaupungissa Ranskassa 2000-luvun alkuvuosina on poliisina Benoît "Bruno" Courrèges. Mies on orpo, entinen sotilas, sympaattinen melkeinpä omavaraistaloudessa asuva mies, joka on kaupungin tavoitelluin poikamies. Harrastuksia miehellä on niin paljon, että vaikea siihen olisi perhettä mahduttaa, tennistä, rugbya, ja tenniksen opettamista lapsille, metsästystä, gourmet kokkailua... Koira sentään löytyy ja liuta hyviä ystäviä. Niistä kaikkia tarvitaan, kun ratkotaan maahanmuuttajan kuolemaa. Maahanmuuttajan sukulainen on kaupungin matematiikan opettaja, jonka kaikki tuntevat. Yllättävän mielenkiintoinen kirja. Pakko lukea toinen heti perään. 

"Onnellisuuden huipentuma on elää kuin Jumala Ranskassa." Saksalainen turisti ranskalaisesta ruuasta. (17.6.) 🌟🌟

Walker Martin Poliisimestari Bruno ja viinitarha. Brunon tarina Ranskassa jatkuu. Tästä dekkarista opin paljon viininteosta. (24.6.) 🌟🌟🌟

Weis Margaret Hengen miekka. Dragonlance tarina. Luin 2000 tienoilla Weisin kirjat Kaksosten seikkailuista. Nyt löytyi kirja siitä, miten pojat kasvoivat aikuisiksi ja oppivat ammattinsa. Kokeilin alkua seuraavasta sarjasta Syyshämärän lohikäärmeet, mutta se ei nyt lähtenyt lentoon uudestaan. Eka kerralla aikanaan olin lähes hurmioitunut. (26.6.) 🌟🌟🌟 

Zi Hai Näkyä valtamerelle. Zi Hai (suomeksi "Meren Poika") eli 1964-1986. Hän ihannoin maaseutua ja vieroksui kaupunkeja, vaikka asuikin Pekingissä Kiinassa. Paikoitellen runot tuntuivat kuin suomalaiselle kirjoitetuilta: 

"Kun ihmiset kokoontuvat joen partaalle , ja ylistävät lauluillaan elämää, minä palaan varmuudella yksin autiolle, tyhjälle vuorelle". (19.6.)

Å Emma eli Laila Tuure on kirjoittanut dekkareita. Samuelin kirja alkaa 88-vuotisjuhlista. Tartuin kirjaan kun sen nimessä oli 'kirja'. Kirjailijan googletin, kun Satakunnan Kansa mainittiin heti alussa. Pori. (22.6.) 🌟

Å Emma Musta, mustempi, punainen. Samuelin kirja oli sen verran hyvä, että luin heti perään toisenkin Ån dekkarin. Tässä lääkäri havahtuu koomassa, mutta ei herää, ja miettii, mitä on sattunut. Yllättäen toinen muistinsamenettämiskirja tässä kuussa. Pori. (23.6.)

Kuka murhasi seksityöläisen?

Yle Areenalle oli tullut uusi rikospodcast ja kuuntelin sen välipalaksi kesken äänikirjan kuuntelun. Molempien TrueCrime juttujen kohteena oli nainen, joka muun työn ohella myös myi seksiä.

Viimeinen johtolanka -podcast on edennyt jo kuudenteen tuotantokauteen. Tällä kerralla toimittaja Marko Niemi tutkii Haapavedellä syntyneen ja Vääksyssä asuneen tarjoilija Liisa Mäkikankaan tapausta. 

Mäkikankaan tapaus on ollut avoinna lokakuusta 1995 lähtien. Se on lähes puolet elämästäni. Mäkikangas oli kuollessaan 39-vuotias ja juuri lapsensa menettänyt, suruaikaa viettävä nainen. Murhaaja vei hänen keski-ikänsä. Jos eläisi, hän olisi nyt eläkkeellä. 

Tapaus on vielä avoinna. Podcastin mukaan paljon on dna-näytteitä otettu, ja on vain ajan kysymys, milloin löytyy riittävä näyte syyllisen varmistamiseksi. 

Sarjasta opin taas pari uutta juttua, joten kannatti kuunnella. 

Tässä kohden voi myös muistella, että olen tavannut Niemen kerran Poliisi-tv:n aikaan viime vuosituhannella. Ptv-porukka oli tiimipäivillä elokuisessa Turun saaristossa ja satuimme kaverin kanssa lomailemaan samassa mökkikylässä. Niemi teki todella hyvän vaikutelman, vaikka emme tainneet vaihtaa yhtään sanaa. 

Saman tyylisessä maailmassa liikuttiin seuraavaksi lukemassani kirjassakin, vaikka sen tarina ei imaissutkaan minua mukaansa samanlaiseen imuun kuin podcast. 

Podcastin tapaukseen kuului olennaisena osana silloin trendikäs puhelintyö, sekä 'kotityöt' Vääksyssä ja Lahdessa. 

Kirjassa sen sijaan miesseuralaisia löytyi lähinnä ravintoloiden iltariennoista, joka tuntui olevan vilkasta. 

Kirjan nimi oli Kuka murhasi Sirkka-Liisa Valjuksen?, ja sen ovat kirjoittaneet Mari Jäntti ja Jesse Mäntysalo.

Valjus, 34 v., asui Turun keskustassa, ja hänet surmattiin kotiinsa kivan tanssi-illan päätteeksi 1963. Kirjassa tapausta selvitetään hyvin ja laajasti juuri sellaisella tyylillä, mistä tykkään. 🌟🌟

Kirja toi mieleen muutamia dekkareita, joissa nainen löytyy surmattuna alastomana makuuhuoneestaan. Kirjailijoista tulee mieleen ainakin Raymond Chandler, Rex Stout, Vilmos Kondor ja Matti-Yrjänä Joensuu. 

Tarinat kirjoissa toki on kaikki erilaisia, mutta yhtä kaikki. On vaarallista tuoda uusi mies kotiin, olipa sitten seksityöläinen tai ihan tavallinen nainen. Ainakin Joensuun kirjassa Rautahuone on kyse jälkimmäisestä. 

Vilmos Kondorin Budabestin varjoa voin suositella aivan erityisesti, sillä unkarilaisia dekkareita on tullut luettua ihan liian harvoin. Luultavasti se johtuu siitä, että tämä oli ensimmäinen sellainen. 

Pauli Jokisen Jääleinikin kuolema -dekkarin taustalla on todellinen tapahtuma 1932 vuodelta, jolloin helsinkiläinen Laina Yli-Rauhalammi sai surmansa.

Yli-Rautalammi osoittautui kampaajaksi, jonka sivuammattina oli toimia luksusprostituoituna Helsingissä. Mutta oliko hänellä vielä kolmaskin, salaisempi ammatti, jossa hän toimi kameran kanssa?

Mielenkiintoinen kirja, vaikka mikään vakoiluun haiskahtavakaan ei osu minussa kasvukelpoiseen multaan. 

Stout-maratonista (2012 kesä) ja Chandlereiden lukemisesta (ennen 2012) on sen verran kauan aikaa, että en osaa nimetä oikeaa kirjaa nimeltä. 

Aivan varmasti on tullut törmättyä kuolleisiin ilolintuihin muissakin kirjoissa, mutta juuri nyt ei tule muita mieleen. 

Sen voin todeta, että työ tuntuu olevan perätikin vaarallista. 

Dekkariviikko 2024 perjantai Pirkko Arhippan seurassa

Jos lähtee oikein etsimälllä etsimään, niin mikä on todennäköisyys, että kahdessa dekkarissa peräkkäin puhutaan Peyton Placesta? Veikkaan että ei etsimällä löydä edes viikossa, sillä vaikka Payton Place oli suosittu 1960-1970-lukujen taitteessa ja tuli televisiosta uusintanakin joskus parikymmentä vuotta sitten, niin mikään suuri puheenaihe se ei enää ole, ja vanhemmissa dekkareissakin harvemmin on puhuttu televisio-ohjelmista. 

Eilisessä Max Mannerin dekkarissa Stein mainitsee Playton Palacen. Tänään Pirkko Arhippan kirjassa Jo katkee maalinauha mainitaan sama tv-sarja. Aika käsittämätöntä. Mannerin kirja on uusi, Arhippan vuodelta 1971, jolloin Payton Place oli yksi Suomen suosituimmista tv-ohjelmista. mutta silti. Pitäiskö lotota...

Tulevien olympialaisten vuoksi ajattelin alkuvuodesta, että luen systemaattisesti joitain urheiludekkareita. Ennenkin on pitänyt, mutta ei ole tullut juuri urheiludekkareita luettua. Yhtäkkiä muista aiemmista vain Jorge Zepera Pattersoni loistava Kuolema kelloa vastaan., jonka imussa vielä jonain vuonna katselen Italian ympäriajon alusta loppuun. Kirja kyllä kertoo Ranskan ympäriajosta, mutta jos voi valita niin katselen mieluummin Italian maisemia.   

Ollaan jo kesäkuussa, mutta ei ole vielä tullut luettua kuin Peter Loveseyn Salapoliisi silkkipöksyissä, josta tykkäsin, vaikka nyrkkeily, etenkään vapaanyrkkeily, ei ole suosikkilajejani. Onneksi olympialaisiin on aikaa vielä reilu kuukausi. Hyvin ehtii etsimään muutaman urheiludekkarin lisää. 

Jo katkee maalinauha kirjassa eletään Suomi-Ruotsi -maaottelun aikaa 1960-luvulla. Kesken tapahtuman urheilukirjoja kirjoittava toimittaja, ex-ralliautoilija Juha Aarnio kuolee. Käsittääkseni kaikki 1960-luvun maaottelut käytiin Olympiastadionilla Helsingissä, eikä naisten kisojakaan pidetty koskaan Turussa.

Kuvat: Turku, Paavo Nurmen stadion 2016. Kuvissa katettu katsomo ja viimeisessä kuvassa kentän ennätykset.

Harvoin kirjan hahmojen nimet häiritsevät lukemista, mutta tässä jokainen Aarnio sana toi häiritsevästi mieleen erään toisen, julkisuudesta tunnetumman Aarnion.

Kirjasta on vaikea kertoa oikein mitään spoilaamatta tarinaa, joten olkoon tämä tässä tältä erää. 

Kirja oli ihan hyvä, mutta pakko myöntää, että olen itseäni innostavampiakin Arhippoja lukenut. Urheilu ei ole suosikkini, enkä välttämättä välitä lukea yhteiskunnallisena aiheena siitä toisestakaan asiasta, mikä ratkaisuun vaikuttaa, etenkin kun maailma on 1960-luvulta muuttunut tässä asiassa paljonkin.

Sitä jäin miettimään kirjan luettuani, että mitenkäs nykyään on ammattiurheilun määritelmät. Nuoruudestani, jolloin urheilun katseleminen vielä jotenkin kiinnosti, muistan, että ammattiurheilijat eivät saaneet osallistua esimerkiksi olympialaisiin. Nykyään ainakin MM-jääkiekkokentillä nähdään pelaajia, jotka elävät vuosikymmeniä urheilusta saamalla vuosipalkkiolla. Niin paljon asia ei kiinnostanut, että olisin viitsinyt etsiä asiaa netistä. 

Mutta takaisin Arhippan dekkareihin. 

Erityisesti olen tykännyt Sami Mattila kirjoista. Pia Pohjakallio, Mattilan tyttöystävä ja sittemmin puoliso oli mielenkiintoinen hahmo, johon oli helppo samaistua, sillä itsekin olen ollut työttömänä silloin, kun kirjoja luin. Erityisenä helmenä noista kirjoista itselleni on ollut Kuoleman koordinaatit vuodelta 1995, jossa Pia on töissä matkaoppaana laivamatkalla Etelämantereelle ja Sami on päässyt matkalle mukaan. Muut Sami Mattila-sarjan kirjat tapahtuvat pääosin Naantalissa.

Myös Varpu Ahava -sarja on ollut mieleeni, sillä hän vaikuttaa tavalliselta suomalaiselta naiselta. Plussaa siitä, että Ahava jätti alkoholin, joten kirjoissa ei tissutella viiniä joka ilta töiden jälkeen. Ahava kirjoista lempikirjani on Tii taa Taneli sekä myös Kulki kuolema puistotiellä. 

Kipunuora taisi olla ensimmäinen kirja, missä Varpu Ahavalla oli mukana tutkimuksissa nuorempi poliisi Tiia Vuoristo. Varpu Ahava -sarjan kirjoissa tapahtumapaikkana on pääosin Naantali ja Turku, mutta jossain kirjassa muistelen että oltiin Viron matkalla. 

Arhippan muista kirjoista olen pitänyt erityisesti Kuolema kuuntelulla -kirjasta, missä murha tapahtuu paikallisradiossa. Sen päähenkilönä on Helena Aronen. 

Ympäristöetsivä-kirjoista olen lukenut ainakin Hietaneilikat, mikä jäi positiivisesti mieleen. Pitkäkin lukea lähiaikoina myös Konna ja rupikonna. 

Olen lukenut melkein kaikki Arhippan kirjat. Jo katkee maalinauha -kirjan muistan jättäneeni väliin aikanaan nimen omaan urheiluteeman vuoksi. Harmi sinänsä, sillä kirjassa ei kuitenkaan ollut urheilua hampaat irvessä, vaan murha nyt sattui vaan tapahtumaan urheilupiireissä. 

Monet kirjailijat kertovat haastatteluissa halunneensa kirjoittaa jostain tietystä yhteiskunnallisesta asiasta. Pirkko Arhippan kirjoissa olen pitänyt erityisesti siitä, että niissä olevat yhteiskunnalliset aiheet kuten työttömyys, alhoholismi, syrjäytyminen jne. eivät korostu. Pia Pohjakallio oli työttömänä ja vaihtoi ammattia, Varpu ryyppäsi, Varpun lähipiirissä oli parisuhdeväkivaltaa jne. mutta ainakaan minulle ei tullut aikanaan mieleen kirjaa lukiessa, että katos vaan, tässä kirjassa on teemana se ja se. Ehkä tarina kehittyy Arhippan kirjoissa kirja kirjalta eikä niin, että yksi kirja nostaisi esiin yhden aiheen, toinen toisen. Ja se on mielestäni hyvä. Joidenkin suosikkikirjailijoideni kohdalla väliin on oikein huvittanut, että katos vaan, tämä on kirja siitä ja siitä aiheesta, kun se edellinen oli jostain muusta asiasta. 

Peukut siis Arhippalle. Wikipedia kertoo 89-vuotiaan rautarouva Pirkko Syynimaan kirjoittaneen 37 jännitysromaania. Numero 38, Ruusu-pallo-avain ilmestyi vuonna 2016. Esikoisteos Murha on sydämen asia ilmestyi lähes 50 vuotta aiemmin,vuonna 1968. 

Mutta ei siinä kaikki. Tämä yksi Suomen tuotteiliaimmista kirjailijoista on kirjoittanut lukuisilla muillakin nimimerkeillä kuin Arhippa. Esimerkiksi Marja Orkoma nimimerkillä on ilmestynyt 20 viihderomaania.

Dekkariviikko 2024 maanantai Reijo Mäen seurassa

Ei voi olla totta, että dekkariviikosta on jo vuosi aikaa. Mihin tämä aika oikein menee? Kysyn vaan. Tällä viikolla olisi suunnitelmissa lukea vain dekkareita. Ja kirjoittaa niistä jotain. 

Maanantai meni Reijo Mäen seurassa. Ennen nukkumaan menoa lopetin toiseksi uusimman Vares-kirjan, Köyhä ritari. Aamulla herättyäni jatkoin sitten Maitolasimiehen seurassa. 

En enää muista koska olen lukenut ensimmäisen Reijo Mäen dekkarin, mutta Rahan kääntöpiirin (1994) muistan lukeneeni heti uutena. 

Muutin Poriin 1996 syksyllä ja joko silloin tai seuraavana keväänä kävin kuuntelemassa Mäkeä Väinölän kirjastossa. Kirjasto eleli tuolloin viimeisiä vuosiaan, mutta vielä tuolloin oli tupa täynnä kuulijoita. Eksyin kävellessäni tätini luota Sampolasta Väinölään ja olin vähän myöhässä, mutta tuoli sentään löytyi minullekin. Mieleeni jäi muistikuva nykyisen Wikipedia-kuvan oloisesta rennosta tyypistä. 

Tykästyin heti alkuunsa Mäen tapaan käyttää sanoja. Erityisesti sivuhenkilöiden nimet ovat kutkuttavia. Kyypakkaus on vielä ihan peruskamaa verrattuna moniin muihin, kuten Esko-Eduardo Estrepitosoon.

Viimeaikoina olen ihastellut Mäen kirjoissa mainittuja kirjojen nimiä. Ne on pääasiassa kirjoja, joita Luusalmi kuvittelee kirjoittavansa. Maitolasimiehessä Luusalmi suunnittelee ruokakirjaa. Sen nimeksi tulisi Kinkkukiusaukset kautta aikojen. 

Luusalmen tuntien sana kinkkukiusaus voidaan käsittää kahdella tapaa. 

Luusalmi itsestään ei ole kirjoissa suosikkini, mutta Luusalmella on aikanasa, ja joskus tuntuu, että ilman häntä kirja voisi olla jopa väritön. Joskus Luu yllättää positiivisestikin, vaikka todellisessa elämässä tuskiin jaksaisin katsella Luusalmen tavalla puhuvaa hemmoa kovin pitkään.

Pastori Alasella oli muistini mukaan sarjan alussa näkyvämpi rooli. Nykyisin Alanen on jäänyt jotenkin syrjään. Hänen nimensä mainitaan varmaan joka kirjassa, mutta yhtäkkiä en muista, milloin Jussi olisi keskustellut pidempään Alasen kanssa. Harmi, sillä pidin Alasen mietteistä. 

Toimittaja Ruuhio ja Uuden apteekin kyyppari ovat säilyneet omanlaisissaan sivuosissa, samoin Kyypakkaus, joka mainitaan melkein joka kirjassa. 

Osallistuin vajaa kymmenen vuotta sitten Tarinoita varjoisilta kujilta -rikoskävelylle. Sen aikana bongattiin ainakin yksi Jussi Vareksen asunto. Nykyisin Jussi asuu Puolalanmäellä eikä se olekaan hassumpi asuinpaikka nykyisin, kun ruuat pystyy tilaamaan kätevästi kotiin. Ohi kulkeissa en ole nimittäin bongannut kauppaa, mutta autoilevalle siitä ei tietty haittaa ole. Määrätietoisesti kävellen siitä ei myöskään ole pitkä matka Uuteen apteekkiin joen toiselle puolelle. Kirjassa jossa Jussi Vares oli vanha mies, mäeltä johti tuolihissi joen toiselle puolen, jos oikein muistan. Siinä kirjassa Vares ei asunut tuollaisella arvoalueella. 

Kuva: Puolalanmäkeä

Maitolasimiehessä Jussi kävelee portaita alas Puolalanmäeltä. Ne johtavatkin näppärästi mäen päältä nopeasti alas. Alue on sen verran hienon näköinen, että voisi siellä kernaasti asustaa. Esierkiksi tuossa harmahtavassa vanhassa kerrostalossa mäen päällä. 

Tykkään lukea paikoista, jotka tunnen tai ainakin sellaisista, joita on helppo katsoa kartasta. Turku on itselleni jossain siinä välimaastossa. Olen kävellyt paljon joen molemmin puolin, ja geokätköillyt bussilla tai autolla vähän sivummallakin, mutta pakko todeta, että kun puhutaan vähän kauempana olevista lähiöistä, niin en ole mitenkään kartalla. 

Maitolasimiehessäkin piti katsella kartasta, missä päin kaupunkia sijaitsee Lauste ja Varissuo. Kuvittelin joen pohjoispuolelle mutta Littoinen ja Kupittaa ovat lähimmät tuntemani maamerkit. Kartasta huomasin, että menee se junarata Kupittan suuntaankin, jotekin kuvittelin, että rata menee vain pohjoispuolella kaupunkia. Oppia ikä kaikki. 

Jussi Vareksen kolleegan, Pekko Panssarlahden kuolinpaikka sentään oli paremmin hanskassa. 

Karunan kirkkotietä on tullut ajeltua Karunan kirkolle kerran geokätköilemään. Kartalla siis ollaan. Kiitos harrastusten. 

Jussi Vares ei käynyt ihailemassa kirkkoa, mutta kaunis se oli ulkoa päin. Sisällehän Suomessa ei pääse kirkkoon kuin sunnutaiaamuna tai keskellä kesää, jos kirkko sattuu olemaan tiekirkko. Kaverin kanssa ihailtiin, että siellä oli jotenkin todella kaunis hautausmaa. Liekö Pekkokin päätynyt sen multiin?

Kuva: Karunan kirkko

Mäen kirjoissa tykkään erityisesti siitä, että niissä ei mässäillä lasten kidnappauksilla, pedofilialla yms. Murhatut ovat useimmiten omalla toiminnallaan ajautuneet jollain tapaa väärään seuraan. Ei ole oikein murhata ketään, mutta hivenen mukavammaksi asian tekee, jos uhri ei ole täysin viaton itsekään.  

Reijo Mäki on 65-vuotias, joten luultavasti kuulemme Jussi Vareksesta vielä monen kirjan verran. Itse elättelen toiveita, että viimeisessä dekkarissa Jussi löytää elämänsä naisen, perii kummisetänsä talon Petkeleestä, Siikaisista ja muuttaa sinne. Vaimolla on pari lasta entuudestaan, ja lapsenlapsia on tulossa. Niinpä Jussi pääsee elelemään tuffan elämäää maaseudun rauhassa. 

Ensimmäinen Vares-dekkari ilmestyi 1986 ja Maitolasimies on sarjan 35. Lisäksi hänltä on ilmestynyt Tukholmaan sijoittuva Roivas-trilogia, seitsemän romaania, joista suosikkini on Tatuoitu taivas. Lisäksi m. Drinkkiopas ja kasa novelleja. 

Olen tykännyt melkein kaikista. Vain yksi kirja, saattoi olla Kolmastoista yö, tai joku sen lähellä ilmestynyt Vares tuntui pitkäveteiseltä. Suosikkini Vares-sarjasta on jostain syystä Mustasiipi (2011), vaikka esimerkiksi Nuoruustangon, sekä Porissa-tapahtuneet kirjat kuten Jäätynyt enkeli, olen lukenut useampaan kertaan. Vares elokuvista olen katsonut vain sen, missä murha tapahtuu Mynämotellissa. 

Airiston murha ja muita rikoksia

🎶Luo aamu aurinko kimmeltään, taas laineilla Airiston🎶 Sehän se on ensimmäinen ajatus, mikä on lapsuudesta saakka tullut mieleen kun puhutaan Airistosta. Muutaman kerran on sen läpi tullut ajeltua esim. Ruotsin-laivoilla ja ainakin kerran olen käynyt ihailemassa kalliita veneitä Airiston venesatamassa. 

Viimeaikoina on tullut uusiakin mielikuvia Airistolta, jonka jopa 80 metrin syvyisiin syvänteisiin on aikojen saatossa kerääntynyt kaikenlaista: lonkeropurkkeja, Ruotsin-laivan ostoskärryjä, turkulainen raitiovaunu, ruumiita ja Matti Almilan kirjan mukaan myös Airiston rysäyksen jälkeen uponnut proomu.

Jari Veijalaisen Airiston murha kadonneen lakimiehen tapaus -TrueCrime kirja ilmestyi tällä viikolla ja pitihän se lukea tuoreeltaan. Tätä tapausta seurasin mielestäni aikanaan lehdistä, ja myöhemminkin se on ollut esillä sen verran, että asia oli tuttu siltä osin, mitä lehdistössä ja podcasteissa on ollut esillä. 

Kirjasta löytyi silti joitain uuttakin, erityisesti sukeltamiseen liittyviä asioita. 

Aikaahan jutun ratkeamiseen kului, mutta jäin miettimään olisiko tosiaan niin että tapahtuma-aikaan ruumiin löytäminen ja ylös sukeltaminen olisi ehkä ollut mahdotonta. 

Kävin saaristolaivurikurssin Joensuussa 1990 ja tuolloin puhuttiin kaikuluotauksestakin. Sitä en tiedä, olisiko sen avulla löytynyt vajaa metriä pitkä ruumissäkki niin, että sen olisi erottanut pohjan kivistä. Ainakaan sitä ei säkiksi olisi osannut erottaa. 

Hovioikeuden istunnosta kertovassa kohdassa muistelin sitä, kuinka itse kerran olin hovioikeuden istunnossa todistajana. Jo silloin oli turvatarkastus yhtä tarkka kuin Istanbulilaisessa palatsissa, jossa jouduin irrottamaan hiuspinnit hiuksista.

Airiston murhan yhteydessä aamuaurinko ehkä kimmelsi helmikuisena aamuna, kun Ruotsin-laivat olivat ajelleet sukelluspaikan ohi, ja sukellus alkoi. Sen sijaan kun murhaaja teki julmaa työtään oli iltapäivä. 

Matti Almilan Airiston rysäyksen tapahtuma-aikaan sattui monia aamuja. Hiukan kävi kateeksi kirjan mökkipaikat. Kelpaisi mullekin, vaikka tuskin oikeesti haluaisin mökkeillä yksin ilman autoa, koska maalla asuminen autotta on hankalaa.

Airiston rysäys on kuvitteellisen Merimaan saaristoalueen kesätapahtuma, jonka rikolliset onnistuvat saamaan järjestymään vielä samana kesänä niin hyvin, että lähes kaikki asukkaat ja mökkiläiset osallistuvat siihen.

Rikoksen ratkaisee eläkkeellä oleva poliisi, vaikka onkin huonossa kunnossa saamansa kohtauksen jälkeen. Pitkän linjan kokemuksesta on aina hyotyä. Niin taisi olla myös Airiston todellisessakin murha saa. 

Iloisen raskas 1920-luku

Olen haikaillut 1990-luvulla kuulemani musiikkikuunnelma Ankkurilyhdyn perään kohta 30 vuotta. Pari vuotta sitten bongasin sattumalta Tapani Maskulan kirjan Houkutuslintu, joka osoittautui olevan kirja tuosta kuunnelmasta.

1920-luku iloineen ja kehityksineen on aina kiehtonut. Oman värinsä siihen toi kieltolaki, joka tuntuu tavattoman järjettömältä keksinnöltä - ihan kuin ihmiset lopettaisivat juomisen jos laillista viinaa ei ole saatavilla.

Virosta tuotiin silloinkin juotavaa, ja kotona poltettiin salaa. Rikkailla oli suhteet lääkekonjakkia kirjoittaviin lääkäreihin.

Mutta kirjallisuutta ajatellen kieltolaki oli historiallinen helmi. Monen moista kirjaa siitä olen itsekin lukenut. 

Yksi lukemistani on Kieltolain Korkeajännitys Jari Rasin Kovanen

Mutta palatakseni Ankkurilyhtyyn...

Mielikuvani on, että tarina rakentui sattumalta löydettyjen kieltolain aikaisten levyjen ympärille. Jokainen kuunnelman jakso taisi päättyä uuteen levyyn. Ne taisi olla mainittu kirjassakin. Sitä en muista, soitettiinko kuunnelmassa enemmänkin levyjä. 

Olen tällä viikolla kuunnellut Niina Niskasen Hatuntekijä-sarjaa, joka tämän tästä tuo mieleen Ankkurilyhdyn/Houkutuslinnun.

Päähenkilö Rouge laulaa iltaisin jazzia, kunnes päätyy iltatöihin veljensä ravintolaan Kobraan. Veljellä ei mene hyvin. Laulun sanoja toistellaan. Teksti on jotenkin ulkopuolista kerrontaa. Pirtus trokataan, on varpusia, jadoittain kanisteteita. Velkojiakin on. Vakoilijoita piisaa ja taustalla häänöttää sisällissota.

Kuva: Pikkukuvat tein tätä varten tekoälyn avulla. 

Hatuntekijä sarjassa on kuunneltavana Yönpunainen höyhen, Hatuntekijän kuolema ja Rihkama.

Silkit, sarssit

Villit villat ja

Alimpana arka nahka.

Silloin tällöin, ainakin elämän laitapuolella arka nahka saa osan kolhuista, olipa sitten mies tai nainen.

Sarja oli kiva välipala. Jatkoakin voisi seurata. Kenties 1930-luvulla.

19.1. Piispa Henrikin muistopäivä

Piispa Henrikin surmavirsi  kertoo Henrikin ja Lallin tarinan. Se on innostanut monet kirjailijat tarttumaan Henrikin tai Lallin tarinaan. Usein se on tarkoittanut molempia. Myös Kerttu on päässyt ääneen ainakin yhdessä kirjassa. 

Henrik

Nuorille suunnattu tarina on Juuse Tammisen Repolan kuninkaan vangit. Kirjassa kerrotaan 1155 tehdystä ristiretkestä Suomeen ja Köyliön tapahtumista sen yhteydessä. Kirja kuuluu Nuorten toivekirjasto -sarjaan ja on niitä harvoja, jotka puuttuivat aikanaan omasta kokoelmastani. 

Riitta Nelimarkan Piispa Henrik ja Lalli on 1975 ilmestynyt lastenkirja Pyhän Henrikin ja Lallin legendasta. 

Omasta hyllystäni löytyy Pentti Rajalan kirja Piispa Henrik ja Lalli, siinä on kiva kuvitus. 

Lalli

Tuomas Heikkilä on kirjoittanut kirjan Lalli - kansallismurhaajan muotokuva.

Lalli on mies, joka ei käytä ketään kylmäksi, paitsi ehkä Piispa Henrikin Köyliön järven jäälle. 

Henrik ja Lalli tarvitsevat toisiaan.

Kivasti kirjoitettu kirja Lallista ja vähän Henrikistäkin, eli miehistä, joiden elämä ei ole yhtään niin varmaa kuin tarina kuolemasta. 

Myös Matti Rautiaisen dekkari Lallin perintö sivuaa Lallin tarinaa. 

Kerttu

Orvokki Annalan Lallinkartanon Kerttu antaa äänen Kertulle, Gertrudille, ritarintytyärelle, joka rakastuu Lallin mutta päätyy vaimon sijasta tämän jalkavaimoksi. 

Tämän luin viime kesänä, kun radiossa puhuttiin Piispa Henrikistä. Ja aloitin tätä kirjoitusta. 

Reliikit

Juha Ruusuvuori on jälleen tarttunut kiehtovan aiheeseen - pyhimysten jäänteisiin. Itseäni on ihmetyttänyt se, kuinka monessa kirkossa ja luostarissa on vitriinissä pyhien miesten luun kappaleita. Mietin aina sellaisen nähdessäni, miksi pyhä mies ei saanut tulla haudatuksi kokonaisena, irrotettiinko luut ennen hautausta vai kävikö joku myöhemmin valitsemassa kauneimmat luut näytettäviksi ihmisille ja tekemään ihmeitä. 

Ruusuvuoren kirja Ryöstetty pyhimys kirjassa eletään 1300-luvun Turussa.  

. 

13 yötä jouluun (12.12)

Kaksi työviikkoa ja sitten se on käsillä. Joulu. Vielä ehtii tehdä vaikka mitä ja lukea monta kirjaa. Joululukemistakin voi jo miettiä. Itse varasin kasan säeromaaneita jouluksi. Niitä on kepeä lukea, vaikka monessa onkin raskas aihe. Eilen luin kirjan, jossa harkittiin itsemurhaa, mutta ei tehty. Onneksi. 

Tämän päivän kalenterikuva oli ainoa, jonka jouduin tekemään uusiksi, kun meinasin vallan unohtaa Max Mannerin 13. huoneen. Hirveän tarkka en näemmä ollut viime kuussa kirjoja valitessa, mutta toisaalta, numero on numero. Ainakaan kaukaa katsoessa järjestysnumeron pistettä numeron perässä ei huomaa 😊. 

Max Mannerin tutustuin hänen Luxemburg-kirjojensa myötä ja sen jälkeen olen lukenut kirjan silloin toisen tällöin. Viimeksi liikuin hänen kirjansa kanssa tunturimaastossa. 

Jännä nähdä, minne tässä päädytään. Nykyään en juuri googlaa dekkareita etukäteen, ellen etsi jotain tiettyä paikkakuntaa. Innolla odotan tätä ja sitä, minne päädytään nyt ja kenen kanssa. 

Kaarlo Erhon Kolmetoista kellonlyöntiä kuulostaa sekin mielenkiintoiselta, sillä usein kellot jotka lyövät, lyövät 1-12 kertaa. Nimi ja kansikuva viittaa dekkarin. 

Kellonlyönneistä tuli mieleen parikin kelloa. Mikkelin naapurilla oli lyövä kello, ja hän kyseli monet kerrat, ettei siitä vaan haittaa ollut. Kuulin kellon kyllä vain parvekkeella kesäisin, kun heilläkin oli parvekkeen ovi auki. Veikkaan, että aiemmassa asunnossa heille oli tullut kellonlyönneistä valituksia. 

Toinen mieleen painunut lyövä kello oli tätini, jonka kello lauloi ainakin 12 eri linnun laulua. Saattoi tuo laulaa 24 lintuakin. Minusta se oli hauska idea:

-Musta tuo meidän kukko voisi kiekua sunnuntaisin tuntia myöhemmin! Hiivatin kukko! 

-Mitä, onko kello jo talitintti! 

Nyt tuli kiire! 

-Viskiä ei sitten oteta enää, kun käki on kukkunut! 

-Voi Mirri, ei meidän kelloa tarvi pelätä, vaikka se puhuukin hiiripöllöä. 

Ps. Erholta löytyy myös Perjantai 13.päivä.

* * * * * *

Tänä vuonna Kirsin Konttuurissa kuunnellaan valmisteluiden ohessa äänikirjoja, jotka kertovat montako yötä on jouluun. Lisätietoja löytyy joulukalenterin aiemmista päivityksistä. 

Murhaluoto

Likimain kaupallinen yhteistyö Apu-lehden kanssa, sillä voitin kesän Avut arvattuani lähimmäs mikä Murhaluoto on. 

Vastasin keväällä Facebookissa olleeseen Max Mannerin kyselyyn lähimmäs oikeaan, eli sanoin Murhaluodon olevan lehden kesädekkari. Mielessäni oli vankasti Apu-lehti, jossa aiemmin on ollut mm. Arttu Tuomisen Kaksi Enkeliä-kesädekkari, joka löytyy nykyään myös äänikirjana suoratoistopalveluista, mutta koska kyseessä olisi voinut olla joku muukin lehti, niin vastasin vain lehti.

Itse tykkäsin eniten siitä arvauksesta, missä Murhaluodoksi arveltiin geokätköilyn Adventure Lab seikkailua. Sekin olisi ollut mainio idea ja toivottavasti joku sen toteuttaakin. 

*  *  *

Koordinaatit vie aina perille. Tarinassa ne ovat 60° 23' 07.0" N 021°39'40.0" E eli itselleni ja muille geokätköilijöille tutummin sanoen N 60° 23.117' E 021° 39.667'. Se on Murhaluodolla oleva paikka, joka sijaitsee Naantalin, Korppoon ja Houtskärin muodostaman kolmion keskivaiheilla. Helpommin paikan sijainnin voi ilmoittaa kolmella sanalla turvata.alkuperäiset.pipo Tämä sanakoodi on paljon helpompi muistaa osoitteena ulkoa kuin nuo koordinaattinumerot ja se kääntyy koordinaateiksi helposti What3Words kääntäjällä. 

Tarina alkaa Turun satamassa, jossa vuoden vanha Swan60 on laiturissa ja Max Mannerin kirjoista aiemmin tuttu Harri Hirvikallio perheineen on auton luona rannassa. 

En ole purjehtinut valveilla ollessa muulla kuin muutaman tunnin risteilyn kaljaasi Ihanalla Luvian Laitakarista Säpin majakkasaaren edustalle. 

Unissani olen kyllä ajanut oman tuliterän Swanini, Murhaluoto-tarinan kuusikymppistä hieman pienemmän veneen, erään merikapteenituttavani avustuksella telakalta Pietarsaaresta Poriin joskus 1999 tienoilla. Se uni ei ole kyllä koskaan toteutunut, vaikka unessa nautin joka meripeninkulmasta. Veikkaan että ei toteudukaan, sillä Swanit on kalliita käytettynäkin. 

Alkuasetelmat veneretkelle olivat siis loistavat. Vene on sitä luokkaa, että tällä matkalla tuskin syödään mikrossa lämmitettyjä roiskeläppäpizzoja. 

Veneessä on 4 makuuhyttiä, yksi omistaja pariskunnalle, Hirvikallio pariskunnalle, molempien perheiden tytöille ja neljäs omistajaperheen suomalaiselle aupairille. Veneen yleisissä tiloissakaan ei tarvitse väistellä vastaantulijoita. 

Vaikka Harri Hirvikallio olisi mennyt mieluummin mökille, oli kaikki hyvin. 

Joku jää kuitenkin rannalle seuraamaan kun vene lähtee kohti Nauvoa. Ja sillä on hallussaan monista dekkareista tuttu Smith & Wesson. 

Airiston tuulet olivat ideaaliset. Swan on tunnettu vakaudestaan ja sulavasta menosta, ja se näkyy tässäkin tarinassa. Harrin vaimo Noora saa ohjata venettä avovesillä, vaikka ei osaa. Pelottaa, mutta se sujuu hyvin. 

Nauvossa rantautuminen sujui kapteenilta helposti, kun venepaikka oli etukäteen varattu. Illalla syötiin uusia perunoita.... 

Ja sitten. Ketä oli veneen kannella halailemassa yöllä, kenen näkeminen sai Hirvikallion valppaaksi, mihin tytöt soutelivat kumiveneellä, ja käytettiinkö asetta ja mihin?

Max Manner on luonut jälleen kerran kutkuttavan alkuasetelman. Nyt, kun 5 ensimmäistä osaa on luettu harmittaa vietävästi, että aloitin lukemisen ennen kuin kaikki 8 osaa ovat ilmestyneet. Jostain pitää löytää voimaa päästä yli odotuksen. Kolme viikkoa on pitkä aika. 

Nuorempana oli enemmän malttia. Aku Ankan tai äidin Perjantain jatkokertomusten odottelu viikosta toiseen ei tuntunut missään.

Hyvää kannattaa silti odottaa. Sen verran kauan on siitä kuin luin Hirvikallio-dekkarin viimeksi, että lopputulos ei ole itselleni mitenkään itsestään selvä. Loppu voi olla onnellinen tai onneton. 

8-osaisen sarjan on kuvittanut Outi Kainiemi. Tykästyin hänen graafiseen piirrostyyliinsä. 

Murhaluoto sijoittuu vuoteen 2009, joten tapahtuma-aika on ennen Hirvikallio dekkareita, tai ainakin useampia niistä. 

Seitsemän ennustusta tulevalle

Ahti Karjalainen sanoi aikoinaan suuren viisauden tulevaisuuden ennustamisesta: 

Ennustaminen on vaikeaa,

erityisesti tulevaisuuden ennustaminen.

Monet ovat ennustamista kokeilleet. Itsellänikin on kristallipallo, mutta en kyllä rohkene sitä käyttää. Globaalisti tutuimmat ennustukset löytynevät Ilmestyskirjasta ja Nostradamuksen ennustuksista. Myös Mayat ennustivat osuvasti. 

Kirjailijat ovat ennustaneet omissa teoksissaan kaikenlaista. Kun paljon kirjoittaa ja ennustaa, aina joku osuu kohdalleenkin. 

Leonardo da Vinci ja Jules Verne tunnetaan ennustuksista, jotka usein ovat osuneet kohdilleen. Vai onko niin, että luovan persoonan näkemystä on helppo alkaa jalostaa tuotteeksi? Itseään toteuttava ennustus oli syy, miksi itse aikanaan lopetin povaamisen kaveripiirissä. - Jotkut ihmiset alkavat helposti toteuttaa ennustuksia.

Nostradamuksen ennustuksen yksi säkeistö on ajateltu kohdistuvan Suomeen. 

"Vuonna 1999 ja seitsemän kuukautta,

Taivaalta tulee suuri ja pelottava Kuningas.

Herättääkseen henkiin suuren Angolmoisin Kuninkaan.

Ennen ja jälkeen Mars hallitsee onnekkaasti."

Suomi oli EU:n puheenjohtaja nimenomaan loppuvuonna 1999, eli seitsemännen kuukauden alusta vuoden loppuun. Mikä lienee se Angolmoisin kuningas, joka silloin heräsi. Jos herääminen tarkoittaa syntymää, kuningas on nyt aikuisiässä ja aloittaa toimintansa. Joissain tässä mainituissa kirjoissa tuo salaperäinen Kuningas saattaisi hyvinkin olla jo vallassa. 

Kuten sanottu, kirjailijat ovat kirjoissaan ennustelleet asioita aiemminkin. Tämä on katsaus kotimaisten kirjailijoiden viimeaikaisiin tulevaisuuden kuviin. Niitä varjostaa ilmastonmuutos, ääri-ilmiöt ja virukset. 

Erilaiset taudit, erityisesti karanneet virukset ovat olleet monien kirjojen lähtökohtana aiemminkin, mutta näinä korona-breikkailuaikoina viruksista on haettu innostusta useammassakin kirjassa. 

Mauri Paasilinnan Pedon aika -kirjan lähtökohta on kutkuttava. Koronapandemia on selätetty. Ryhmä suomalaisia aikuisia on lähdössä vaeltamaan hiljaisuuden vaellukselle Saariselän tienoille itärajan tuntumaan. Juuri kun porukka on lähdössä lähes kännyköiden kantaman ulkopuolelle, kuullaan tieto, että terroristit ovat surmanneet Yhdysvaltojen presidentin ja iskun takana ei tällä kertaa ole Lähi-Itä vaan Pohjois-Korea. Eikä tässä vielä kaikki. Samaan aikaan Yhdysvalloissa alkaa levitä virus, jonka rinnalla koronapandemia on pieni ongelma kuin hyttysen pisto. 

Teemestarin kirjasta on ilmestynyt myös selkokirja.

Tämä ei ollut ensimmäinen Paasilinnan veljesten kirjoittama kirja, josta pidin, tuskin viimeinenkään, sillä Mauri on vielä nuori mies, ja tämän kirjan perusteella suorastaan iskussa.

Pandemian jälkimainingeista kertoo myös Harri V. Hietikon Pandemian jälkeen. Tämäkin pandemia on ollut tappavampi mitä korona konsanaan. Se on saanut ison osan maasta autioksi, mutta esimerkiksi Turussa, Hämeessä ja Kajaanissa on asutuskeskittymiä. Ihmisiä on niin vähän, että vaihdantatalous on merkittävämpää kuin raha ja jos koneita on, niin bensa on kallista ja lähes mahdotonta hankkia. Kirjan voisi lukea myös pandemian jälkisen ajan matkakirjana, sillä maisemista matkan varrella luodaan uskottavaa kuvaa. 

Vähemmistöoikeuksien näkökulmasta ennustelee Suomen tulevaisuutta' Mikko-Pekka Heikkinen kirjassaan Terveisiä Kutturasta. Maa on jakautunut rikkaaseen etelään ja köyhään pohjoiseen. Yhtäkkiä saamelaiset eivät enää tyydy siihen, mitä Helsinki päättää, vaan haluavat olla enemmän mukana vallan kahvassa. Pohjois-Suomi julistautuu itsenäiseksi ja alkaa sisällissota. Toisin kuin muissa tämän postauksen kirjoissa, tässä kirjassa kukkii myös romantiikka. 

Jos on Heikkisen mielestä pohjoinen köyhä ja etelä rikas, niin Antti Tuomaisen Parantaja-kirjassa on päin vastoin. Tuomainen luo silmiemme eteen Suomen, jonka keskiössä on epäonnistunut maahan muuttopolitiikka ja vähän ilmastomuutoskin. Helsinki tulvii sekä vettä että pakolaisia eikä kukaan kynnelle kykenevä jää Helsinkiin, jos on varaa muuttaa Lappiin. Varoja siihen tosiaan tarvitaan, sillä junalippu pohjoiseen maksaa maltaita. Kirja on jännitysromaani, mutta itse luin sitä enemmänkin ennustuskirjan näkökulmasta. 

Maahanmuuttopolitiikka ja erityisesti Suomi suomalaisille ajatusten pohjalta on Tero Somppi kirjoittanut kirjan Leijonan varjo. Jos Tuomaisen kirjassa Helsinki tulvi pakolaisia, niin Somppin kirjassa Helsingissä ei ole heitä yhtään ja ylipäättään ulkomaalaistaustaisia henkilöitä on vähän koko maassa. Eniten heitä on Helsingistä Itään rajatulla alueella piikkilanka-aitojen takana. 

Kirjassa käydään myös maaseudulla, missä ihmiset ovat tyytyväisiä siihen, että tuotanto on suomalaista. Ihan kaikki ei ole auvoista, sillä Suomi on päässyt Euroopan unionin pakotelistoille ihmisoikeuksia polkevana maana, ja ajat, jolloin Suomen luottoluokitus oli AA+ tasoa on taakse jäänyttä elämää. Kirja on dekkari, mutta saako rikollinen tuomio? 

Ilmastonmuutoksen tielle on ennustuksissaan lähtenyt Emmi Itäranta. Teemestarin kirjassa nuori teemestari keittää teetä jossain Pohjois-Suomessa ja puhtaasta juomavedestä on huutava pula. Kirja ei kerro aivan lähitulevaisuudesta, minkä vuoksi puhtaan, suolattoman juomaveden väheneminen niin, että vettä säännöstellään voisi olla mahdollista Suomestakin. Se, että vesi on loppu, tekee uskottavaksi myös sen, että tämän elintärkeän tuotteen vähäisyys saa isoveljen valvomaan veden käyttöä ja sitä myöten pientä ihmistä.

Tästä blogikirjoituksesta ei sitten puutukaan enää muuta kuin todellinen tulevaisuuden uhkiin varautuja. Suomessa suositellaan nykyään, että jokaisella ihmisellä olisi kolmen päivän kotivara. Se ei käytännössä riitä juuri mihinkään. Todellinen survivalisti kartuttaa ruokavarastonsa sellaiseksi, että siitä riittää koko perheelle ruokaa, lääkkeitä, hygieniatarvikkeita ym. vähintään puoleksi vuodeksi. 

Siinä missä Veikko Huovisen Hamsterit vain varautuvat talveen niin hyvin, että sen voi köllötellä ja makustella parhaita säilykkeitä, luo Laura Gustafsson Korpisoturi-kirjassaan eteemme hahmon, joka pyrkii varautumaan kaikkeen. Kuinka kirjan Ahma siinä onnistuu, selviää kirjasta, sillä kirja ei kerro pelkästään valmistautumisesta vaan myös siitä, mitä tapahtuu, kun kaupasta ei enää saakaan tavaraa, ei tänään, ei huomenna, ei ensi viikolla eikä vielä kuukaudenkaan päästä. 

Kirja tuo eteemme myös moraalinäkökulmia. Jos joku on varautunut kaikkeen täydellisesti, onko varastoja pakko jakaa huolettomalle naapurille? Entä tuleeko kunnan ruokahuollosta vastaava keräämään ylimääräisen ruuan muille jaettavaksi? 

Jos tässä lopuksi teen pienen syrjähypyn naapurimaahan, niin Lars Wilderängin Tähtikirkas kirjassa on kuvailtu kaikkeen varautumista ja siinä onnistumista/epäonnistumista mielestäni hyvin. Kirjassa annetaan vinkkejä myös siitä, onko järkevää paljastaa, että on varautunut kaikkeen. Pidin tästä Tähtitrilogian ensimmäisestä osasta, jossa oudot sähkökatkot ja elektroniikkaviat valtaavat maailmaa, mutta loput osat menivät liian mielikuvitusrikkaiksi. 

Se onkin monien lähitulevaisuutta ennustavien kirjojen ongelma. Pysyäkö siinä, mikä oikeasti voi tapahtua vai kertoako tarina, joka tuntuu liian mielikuvitukselliselta toteutuakseen. Vaikka mikä ylipäätään voi olla liian mielikuvituksellista. Veikkaisin, että aikanaan niin Jules Vernelle kuin Leonardo da Vincillekin naurettiin. 

Itse pohdiskelin korona-breikin aikana paljon joskus 1990-luvun lopussa lukemaani visiota siitä, kuinka 2000-luvulla ihmiset tekevät töitä ja kuntoilevat kotonaan ja tekevät töitä tarpeen mukaan toisen aikavyöhykkeen mukaisesti. Joku mielikuva on, että näin olisi visioinut Torsti Lehtinen, mutta saatan olla väärässä. Joka tapauksessa tuo visio on nykyisin monen arkea. Kun luin tuosta reilu 20 vuotta sitten, ajattelin, että sellaiseen tulevaisuuteen on pitkä aika tai ainakin se vaatii sen, että perhe on rikas. Hyvin tuo näkyy onnistuvan monilta, jotka tekevät töitä pääasiassa tietokoneella. Palaveri on helppo pitää kotoa käsin Teamsin välityksellä. 

Se, onko se sitten kivaa, on eri asia. 

*  *  *

Kirjat oli lainassa kirjastosta eikä kukaan muukaan taho sponsoroinut tätä kirjoitusta. 

Pakko kuitenkin todeta, että tönäisyn tähän kirjoitukseen antoi viime viikolla veljeltäni saama lukuvinkki Paasilinnan kirjaan sekä Kahden kahvit Peter Vesterbackan kanssa Satakunnan Kansan tarjoilemana livelähetyksenä. Lähetyksessä tosin ei puhuttu kirjoista, ei ainakaan näistä kirjoista. 

Sukunimikaimani puhuu innostavasti ja tekee rokeasti. Ne ovat piirteitä, mitä tarvitaan myös silloin kun kirjoitetaan tulevaisuuden maailmoista. 

Kuten Peter Vesterbacka lähetykessä sanoi asioita vain tapahtuu, ennemmin tai myöhemmin. Pandemia sai huomaamaan, että esimerkiksi koulut siirtyivät parissa päivässä etäopetukseen, mutta jos joku olisi sitä ehdottanut ilman pandemiaa, olisi sanottu, että ei onnistu, että menee ainakin vuosi, ennen kuin saadaan toimimaan.