Olen lukenut Mauri Sariolan Susikoski-kirjoja harvakseltaan. Jos niitä lukee monta peräkkäin, alkaa itselläni naiskauneuden ihailu mennä överiksi, mutta kirja, pari vuodessa tahdilla näitä on mukava lueskella.
Minusta Susikoski-kirjoissa on leppoisaa 1960-luvun charmia.
Bonuksena tulee se, että rikostarkastaja Olavi Susikoski lähtee avustamaan paikallisia poliiseita eri puolille maata. Monet kirjat sijoittuvat matkailullisesti mielenkiintoisiin paikkoihin, kuten nytkin lukemani Revontulet eivät kerro vuodelta 1958. Lapin talvimatkailuun ja hiihtolomailuun.
Mauri Sariola -seuran lukupiirin nettisivuilta löytyy varmistuksia moniin kirjoja koskeviin asioihin. Niinpä sieltä selviää, että kirjan tunturihotelli oli Pallastunturilla.
Suomen ensimmäinen talvimatkailuun tarkoitettu erämaahotelli valmistui maaliskuussa 1938. Rakennus sijaitsi puuttomalla alueella ja se oli iso, valkoinen funkkistyylinen rakennus. Lapin sodan loppuvaiheissa rakennus räjäytettiin vuonna 1944. Sitä ennen hotelli oli vuokrattuna saksalaissotilaiden virkistyskäyttöön vuodesta 1942. Uusi hirsihotelli rakennettiin alemmas ja se valmistui 1948.
Kari Kaulasen Kuuranmäki 1 teoksessa kuvaillaan, miten matkailu alkaa eräässä Lapin tunturissa 1930-luvun alussa. Kirjaa lukiessa goolettelin tietoja ja totesin, että kirjan tapahtumat kuvastavat matkailun tuloa Ylläkselle, Kolariin. Matkailu alueella alkoi levitä selkeästi tuolloin. 1938 otettiin käyttöön myös Suomen ensimmäinen kansallispuisto Pallas-Ounastunturin alueelle.
Susikoski ilmeisesti oli käynyt aikaisemmin Pallaksella, mutta taiteilijan vapautta käyttäen hän on yhdistänyt vanhaa ja uutta hotellia. Itse ajattelin lukiessani enemmän vanhan funkkisrakennuken paikkaa kuin uudemman hirsirakennuksen sijaintia. Mielikuvaani vaikutti etenkin puusto, jota näkyy paljon hirsirakennuksen lähitienoilla joissain kuvissa.
Hiitohissiin myytiin vöitä 100 markalla, nykyrahassa se on 2,89 euroa.
Kuva hirsihotellista: Pallas-hotelli 1948-1956 (Finna, Lapin Maakuntamuseon kokoelmista).
"Oi onni sokea tuulenlainen,oi lemmentuska,juopumus pään.Ota pois!Ota muistini piinaavainen."Ota silmät nuo,jotka alati nään.
Mauri Sariolan syntymästä tulee marraskuussa 100 vuotta, joten Susikosken kirjojen lukeminen on sangen ajankohtaista. Aikanaa Susikosken kirjat eivät olleet arvostelumenestyksiä, mutta samoin kuin Speden elokuvat, niitäkin myytiin paljon enemmän kuin monia muita kirjoja. Sariolan eläessä kirjoja oli myyty reilu pari miljoonaa ja uusia painoksia on otettu joistain kirjoista sen jälkeenkin. Itse olen iloinnut, että niitä on tullut kuunneltaviksi myös suoratoistopalveluihin.
Monet kertovat ilahtuneensa Sariolan kirjojen nimistä: Leivätön pöytä on katettu, Ne viulut vasta maksoi, Kohtalokas Itämeren risteily... Itsekin tykkään.
Rikostarkastaja Olavi Susikoski-sarjan lisäksi Sariola kirjoitti muitakin romaaneja. Itse olen tykännyt ainakin Viiden tien risteys -kirjasta, jossa kerrotaan Niinisalon kasarmista jatkosodan aikaan 1944. Kuninkaanlähteen maastossa, keskellä metsää sellainen risteys on oikeastikin.
Romaanien ohella hän oli tuottelias kuunnelmien ja jatkokertomusten kirjoittaja. Lehdissä ilmestyneistä jatkokertomuksista on myöhemmin tehty 13 kirjaa. Lisäksi hän kirjoitti Esko Laukko nimellä yhdeksän romaania.
Parhaana vuonna Susikoskelta ilmestyi viisi kirjaa, mikä kuvastaa hyvin hänen tuotteliaisuuttaan. Yhteensä kirjoja on lähemmäs sata. Se on mittava urakka 30 vuodessa.
