Soffamatka Bengtskärin majakalle

Majakoissa on oma viehätyksensä. Elokuussa 2022 oltiin menossa Bengtskärin majakalle, mutta lähtö aamun alkaessa selvisi, että tuulta oli sen verran paljon ja väärästä kulmasta, että laivautuminen saarelle ei onnistunut. Käytiin sitten syömässä Rosalan viikinkikylässä (nam ja wau tunnelma) ja jalottelemassa Örön entisellä linnakesaarella, missä juotiin myös kahvit ja ihailtiin pitkäpiippuisia, siis tosi pitkäpiippuisia tykki piippuja. Samalla tuli otetuksi haltuun Saaristomeren kansallispuistoa niin, että kehtasi ostaa merkin. Harmittihan se, että majakka jäi kokematta, mutta ei niin paljon että retki olisi ollut huono. Aina voi yrittää uusiksi, vaikka olihan sinne päiväretkenä ihan hirveä istuminen. Bussissa 10 h + 2 h paatissa. Seuraavalla kerralla täytyy yöpyä, mieluummin 2 yötä. 

En ole hirveän monella majakalla käynyt.

Tankar Kokkolassa on pohjoisin. 

Säppi Luvialla (Eurajoki nykyään) ja 

Kallo Porissa (loisto, ei majakka) lännessä, sekä idempänä/etelämpänä

Suomenlinnan kirkko Helsingin edustalla.

Kesän 2022 haaveena oli alunperin Utö, mutta yhdistyksen suunnittelema retki Bengtskäriin vaihtoi suunnitelmat lennossa. 

Kylmäpihlaja on edelleen käymättä. Kerran olen yrittänyt käyntiä 2013 syyskuun majakkapäivänä, mutta merenkäynnin vuoksi päädyin ainoana venekunnasta jäämään Kuuskajaskariin, missä vietinkin tosi hienon päivän... Ja kesken poistumisen vuoksi ilman meripahoinvointia. 

Ennen retkeä luin useamman kirjan Bengtskärissä, jotta lyhyestä vierailu ajasta saisi kaiken irti. Retken jälkeen luettua on tullut ainakin kaksi uutta kirjaa. Majakka siis kiinnostaa sekä itseäni että kirjailijoita edelleen. 

Bengtskärin majakka on rakennettu 1900-luvun alussa. Se on Pohjoismaiden korkein majakka, 52 m ja tornin huipulle on 252 porrasta. Majakan valo näkyy 37 kilometrin päähän. Valaisimen teho vastasi 580.000 kynttilää. Sireeni kuului 33 km päähän, jos kuuntelevalla laivalla ei ollut moottoria. 

Harjannostajaiset pidettiin 11.8.1906 ja työmiehet saivat nopeudestaan 5 mk ylimääräisen palkkion, joka nykyrahassa (v.2024) on 25,02 euroa. 

Valon vilkkuminen saatiin pyörittämällä koko valonlähdettä, joka lepäsi elohopeapedillä. Luoti, joka oli mekanismin punnuksena, piti vetää käsin ylös joka kolmas tunti. Sumusireeniin pumpattiin paineilmaa, jolla sireenin sai ulisemaan. 

Majakalla oli majakkamestari, 3 majakanvartijaa ja sumusireenin hoitaja. Vartijat toimivat vuoroissa. Aluksi saaressa asui 15 henkeä, myöhemmin 20, koska perheet oli mukana. Oma koulu oli opettajineen osan toiminta-ajasta.

Metsästys, kalastus ja puutyöt olivat miesten harrastuksia. Paljon myös luettiin. Puutavaraa tuli paljon "Itämeren sahalta" eli meri toi puita rantaan. Polttopuita tarvittiin paljon, sillä kaakeliuuneja oli 19. Asuminen majakalla oli ilmaista, mutta polttopuut piti hankkia itse. 

Puhelinta ei ollut. Lähin sellainen löytyi 18 km soutumatkan päästä. Hätätilassa majakka lähetti yhtäjaksoista valoa. Kun viesti havaittiin, Russarön majakka lähetti takaisin yhtäjaksoista valoa. 

Aloitin lukemisen ennen matkaa lukemalla uudestaan viime vuonna lukemani Bengtskärin majakalle ja sen lähivesille sijoittuvan Matti Remeksen kirjan Sukellus. 

Siinä rikoksena on ympäristörikos ja tietysti murhakin tapahtuu. 

Kirjaa etsiessä kannattaa olla tarkka, sillä samalla oudon kuuloisella sukunimellä kirjoittaa kaksi kirjailijaa. Itse olen tykännyt Matti Remeksen pitkälti Hankoon keskittyvistä kirjoista paljon enemmän kuin Ilkka Remeksen terrorismia ja uutta tekniikkaa tursuvista kirjoista, joissa suhataan maasta toiseen. 

Mikko Samulisen Majakka vaikenee kertoo vuoden 1941 Bengtskärin taisteluista. Konkreettisestikin edetään taistelukertomuksessa pohjamutia pitkin, sillä jossain kohtaa suomalaiset sotilaat kulkevat rantakaislikossa piilotellen. 

Samasta taistelusta kertoo Seppo Jääskeläisen Punainen Hanko ja Jarkko Ahteen Tulen ja raudan rannat. Nämä kirjat kertovat enemmän Hangon suunnasta ajatellen, mutta suomalaisin silmin. 

Talvisodassa Suomi menetti Hangon Neuvostoliitolle. Hangosta tulleet neuvostoliittolaiset pääsivät yllättämään majakalla olleet suomalaiset sumun turvin. Tuoreet sotilaat luulivat hyökkääjiä saksalaisiksi, koska heitä kävi saarella usein ilman eri ilmoitusta. 

"Samassa alkoi jytistä. 

Örö, luutnantti huusi, jumalauta! 

Håkan vilkaisi kelloaan, puoli kaksi. 

Mene pohjoissivulle! luutnantti käski. Håkan teki käskyn mukaan ja siirtyi...

.... Meidän luti ohjaa tulta pelkän marssikompanssin avulla, joku tiesi. Håkan ole tässä! 

Håkan siirtyi kahden muun miehen kanssa tornin itäsivulle. He näkivät alapuolellaan majakalle tuovan tasanteen ja portaat. Omia sotilaita syöksyi vuorotellen päin portaita. Sotilaat yrittivät peräytyä majakalle ryssät perässään. Joku omista oli saanut pikakiväärin asemiin aivan ovelle. (Majakka vaikenee) 

Taistelussa Martan-päivänä  26.7.1941 kuoli 31 suomalaista ja 60-100 Hangossa tuolloin majaillutta venäläistä. Majakan kiviseinään jäi pysyvät merkit taistelusta, mutta Majakka kesti kun Örön linnakkeen tykit avittivat, eikä venäläiset saaneet räjäytetty sitä taivaan tuuliin kuten yritivät

Kuva tykin piipusta (osa)

Itsekin kävin ihailemassa pitkää tykin putkea Örön kövelylenkillä. Aika massiivisia (paksuja ja pitkiä) tykit olivatkin. 

Paula Wilsonin Bengtskär Majakka, koti ja taistelutanner kirja oli mielenkiintoinen kokonaisuus. Mieleenpainuvin oli Ruotsiin evakoidun sotalapsen ainekirjoitus taistelusta, josta luin aiemmin Majakka vaikenee kirjasta. 

Ehdin jo miettiä, mistä kirjailija oli senkin löytänyt, mutta aineen kirjoittaja oli Wilsonin sukulainen. 

Tykkäsin teoksen otteesta, sillä kuvien lisäksi tekstiä elävöitti monin tuon mainitun ainekirjoitusten tapaiset aikalaisten päiväkirjamerkinnät ym. kirjaukset. 

Tätä tekstiä viimeistellessä Eeva Loukon uutuuskirja Pakene ennen aamua on vielä kesken odottaen, että huomenna tulee kuukauden uudet kuunteluajat käyttöön. 150 tuntia ei riitä mihinkään... 

Dekkarissa asioita tutkii kahdesta aiemmasta kirjasta tuttu Ronja Vaara, ulkomailta Suomeen paluumuuttanut toimittaja. Olen vielä sen verran alussa kirjaa, että tulo lounas on syöty, saari esitelty ja kummitusjutut kuultu ja seurue on lähtenyt kiipeämään majakan huipulle. Olen pitänyt aiemmistakin sarjan osista, joten uskon viihtyväni tämänkin kanssa loppuun saakka.

Lastenkirjoissa ainakin Johanna Hulkon Geoetsivät ja muinaispurkka -kirjassa käydään muiden nähtävyyksien ohella Bengtskärissä. Kirjassa on kahdeksan tarinaa, joilla juhlistettiin 100-vuotiasta Suomea. Itse muistelen lämmöllä myös sadan geokätkön Suomi 100-geokätkösarjaa, jonka osia on ollut hauska hakea eri puolilta maata. Monet noista kätköstä liittyivät kiinteästi vuoden merkittävään tapahtumaan. 

Perheen pienemmille sopii Jari Koiviston Miina ja Manu vesillä, jossa niin ikään nähdään Bengtskär. Edellisestä Miina ja Manu -kirjan lukemisesta on aikaa lähes 40 vuotta. Pikkuveljellä oli yksi Miina ja Manu -kirja jota luin hänelle ääneen. Tuolloin Miina ja Manu olivat uusia hahmoja ja niitä teki Teuvo Koskinen. 

Uusin löytämäni Bengrskäristä(kin) kertova kirja on Leena Paasion Bengtskär itä 8, joka on sarjan toinen osa. Ensimmäinen oli Harmaja luode 7. Kirjojen päähenkilöt ovat lukiolaisia jotka ovat ekologisesti tiedostavia nuoria ja harrastavat aktiivisesti kilpapurjehtimista. Yhden päähenkilön äiti on hävinnyt totaalisesti, ja kirjoissa tutkitaan tämän katoamista. Elättelen toiveita, että sarja jatkuisi edelleen, sillä ekologisuus ja kilpapurjehdus ovat harvoin kirjojen aiheena. 

Ps. Kannattaa lukea myös Emma Roinilan mielenkiintoinen maisterintutkielma Matkailua kulttuuriympäristössä - matkabloggaajien havaintoja Bengtskärin majakalta. Se löytyy netistä. 

Kuva: Bengtskär Unsplash/Jaakko Kemppainen

* * * * 

Onnistuin poistamaan pitkän Bengtskär päivityksen kun korjasin kunnan nimen oikeinkirjoitusta. Sinne meni... Viuh vaan. Onneksi löytyi netin syövereistä vanha teksti.

Tämä oli ensimmäinen jo julkaistu päivitys, jonka poistin vahingossa niin, että huomasin sen. Keskeneräisiä olen poistanut kaksi. Ne on harmittaneet paljon, mutta vähemmän kuin tämä. 

Majakkasaarilla

Elokuun alkuun suunniteltu majakkaretki innosti lukemaan kirjoja majakoista. Viime kesänä luin useampia majakkakirjoja, mutta vielä riitti lukemista tällekin kesälle. Löysin monta dekkariakin, mikä on hyvä, sillä dekkarit ovat aina kuuluneet kesääni.

Aloitin kepeästi lastenkirjoilla. 

Enid Blytonin Viisikko vanhassa majakassa oli turvallinen valinta. Olen senkin varmasti lapsena lukenut sen seitsemän kertaa, muistin Hurinan ja Ilkimyksenkin, mutta en sitä, että kuuluivat samaan tarinaan. Aloitus oli hyvä, sillä kesken ollut australialaisdekkari vaikutti tylsältä, mutta mikäs teet, pakko sekin lienee lukea.

Tuo minkäs teet jäi soimaan päähäni korvamadon tapaan jostain heinäkuun alussa lukemastani  antiikkikauppiaita koskevasta kirjasta, ja minkäs teet, pakko sitä on hokea itsekin.

Viisikko ei petä koskaan. Nälkä tuli taas:

Täällä on ainakin 10 voileipää ja pulliakin. Johanna on tehnyt meille kermaleivoksiakin.

Keski yöstä huolimatta oli pakko tekaista voileipä. Pullaa saati kermaleivoksiakin ei löytynyt keittiöstäni.

Kuvassa Viisikko sarjan televisioinnista tuttu St. Maryn majakka joka sijaitsee Newcastle upon Tynen lähettyvillä likimain Tanskan korkeudella Englannissa. Kuva: Unsplash/Jonny Rothwell. 

Korviin pisti kirjasta pieni kummallisuus. Pauli jäi vapaaehtoisesti ainakin 2 kertaa Annen seuraksi majakalle, koska tiesi Annen pelkäävän sitä, mitä pojat lähti tekemään. Koska Paulista on tullut noin empaattinen? Tim sentään oli oma itsensä:

Rakas Tim, pidän sinusta kovasti, mutta lakkaa nuolemasta korvaani.

Kirja taisi olla sarjan viimeisimpiä osia, joten Paula alkaa olla iso tyttö. 

En muista mikä sarjan kirjoista oli suosikkini lapsena, mutta tämä taisi mennä nyt top-kolmoseen. 

Toinen lastenkirja oli suunnattu hieman nuoremmille lapsille. Jukka-Pekka Palviaisen Jugi ja majakka saaren aave kertoo perheen muutosta Raumalla Kylmäpihlajaan. Kirja oli hauskasti kirjoitettu, joten jatkoa odottelen. 

Tanskalaisen Sally Altschulerin Zone 5-sarja kertoo saari ryhmällä asuvista lapsista, jotka viettävät aikaa yhden lapsen äidin omistamalla käytöstä poistetulla majakalla. Toisessa osassa Majakan puolesta, ryhmä valmistaa robotin. Osassa 4 Myrskyävällä merellä tehdään aikahyppy ja pelastetaan laiva, mutta mikä laiva? 

Tämä majakkakuva edustaa rannikolla/asutulla saarella olevaa majakkaa. Kaupunkimajakka tämä ei ole, koska linnunrata näkyy hyvin. Kuva voisi olla vaikka P. D. Jamesin lomasaaren majakka. Kuva Unsplash/Zetong Li. 

Aikuisten kirjoista otin luettavaksi ensimmäisenä Comben saarelle sijoittuvan P. D. Jamesin Majakka-kirjan, mistä en ollut aloittaessani varma olenko lukenut tämän Adam Dalgliesh -dekkarin, mutta sekin selvisi. Olen lukenut. Kirja oli kuitenkin muistissani armeliaan unohduksen huomassa, joten aiempi lukeminen ei haitannut yhtään loppuratkaisun tuoreutta. 

Ulko-Hebriduen tapahtumat 1903 ovat innostaneet Emma Stonexin kirjoittamaan kurjan Majakanvartijat. Kolme Majakanvartijaa hävisi majakkasaarelta mystisesti. 

Kirjassa kyseinen tapahtuma sijoittuu aikaan, jolloin on käytössä kasettisoittimet eli vuoteen 1972. Kirjailija, joka tapausta alkaa kirjassa tutkia, aloittaa tutkimuksensa 1992 vuonna. 

Kirjan majakka oli 10-kerroksinen, kuvan kaltaisesti jalustalle rakennettu ilman saarta tai edes kalliota millä lenkkeillä tai edes oikoa koipiaan. Kuva: Unsplash/Raoul du Plessis. Kuvan majakka sijaitsee Etelä Englannissa Beachy Heardissa melkein kiinni mantereessa. 

Ellen olisi päättänyt kirjoittaa majakoista, en olisi kuunnellut tätä kirjaa. Lukija kuuluu niihin naislukijoihin, jotka eivät sovi korvilleni muuta kuin ehkä lastenkirjoja kuunnellessa. 

Kirjan alku oli lupaava, mutta sitten mukaan astui liikaa rakkautta minun makuuni. Odotin perinteisiä majakkarikoksia, mutta petyin. Kirja oli kuitenkin kivasti kirjoitettu, joten luin loppuun. Ei kirja silti huono ollut. Tunnen monia, jotka pitäisivät tästä ainakin neljän tähden verran. 

Kirjojen mukaan Majakanvartijaan työ oli yksinäistä. Työntekijöitä saattoi olla pari, kolme. Perheitä oli lähinnä paikoissa, missä saattoi pitää lehmiä ja muuta karjaa. Joskus majakalla on ollut muitakin työntekijöitä. Hailuodon Marjaniemen majakalla on tarkkailtu säätä. Joillain majakkasaarilla on saattanut asua myös luotseja. Nykyisin kaikki Suomen majakat ovat miehittämättömiä. Sama tilanne lienee muuallakin. Kuva Hailuodolta: Unsplash/ Remo Vilkko. 

Kirjoissa Majakan hoitajat pitävät majakoistaan huolta niin, että messinki kiiltää koko ajan ja paikat on aina kunnossa. Työtä on vähän, etenkin jos saarella ei ole lehmiä ja muita hyötyeläimiä. Vapaa-aikaa riittää tapettavaksikin. Kalastus, kirjallisuus ja tarinointi näyttävät olevan yleisimmät harrastukset. 

Janette Wintersonin kirjassa  Majakanvartija on lista oppipojan tehtävistä:

• Aamuteen keitto
• klo 8 koiran ulkoilutus
• Klo 9 aamupalan teko
• Klo 10 portaiden huuhtelu
• Klo 11 aamupäivä teen keitto
• Klo 12 laitteiden kiillotus
• Klo 13 lounaan teko
• Klo 14 oppitunti majakoiden historiaa
• Klo 15 pikkupyykki
• Klo 16 iltapäivätee
• Klo 17 koiran ulkoilutus ja muonatäydennys
• Klo 18 illallisen teko
• Klo 19 majakkamestari tarkistaa valolaitteiston, oppilas katseler
• Klo 20 lisää opetusta, tarinan kerrontaa
• Klo 21 Majakan valo sytytetään ja mennään nukkumaan. 

Majakanvartija kirjassa on paljon tarinoita. Osa kertoo majakanvartijoista ja lähialueen ihmisistä, osa kirjoista on todellisia klassikkoja, kuten Gottfried von Strassburgin Tristan ja Isolde tai Darwinin Lajien synty. 

Kuva: Seivästön majakka Kuolemanjärvellä 1930-luvulla, Finna/Lappeenrannan museot. Majakka räjäytettiin suomalaisten toimesta toisen talvisodan alkupäivinä. 

Klassikkohaaste - Virginia Woolf Majakka

Heinäkuun klassikkohaasteeseen sopii jotain kesäistä. Merta, hyvää ilmaa, kauniita kesäpäiviä, veneretki. Tai kukkien tuoksua ja lämpimiä iltoja kuun valossa.

Valitsin Virginia Woolfin. En ole aiemmin lukenut Woolfin kirjoja, mutta monesti on pitänyt. Lähinnä olen ajatellut Omaa huonetta, mutta Majakka vei voiton kesän kunniaksi.

Ainakin Woolfin Orlandosta ja Mrs Dallowaystä on tehty elokuvat, mutta niitäkään en ole katsonut. Mikä häpeä, mutta tuleepa korjattu tässä. 

Muutamat Woolfin kirjojen nimet: Aallot, Menomatka, Vuodet ja Mrs Dallowaystä, jonka työnimenä oli Tunnit, kuvastaa mielestäni hyvin Majakan tekstiä. Woolf tarttuu hetkeen ja kertoo sen tunnelman ja henkilön ajatukset. 

Tyyli ei sovi pitkiin sukusaagoihin eikä neliosaisiin trilogioihin, joihin itse olen kovasti hurmaantunut, mutta tällaisiin lyhyisiin tarinoihin se sopii. 

Kuva: Yötaivas saarella kuin unelma (USA) Unsplash/Zetong Li

Itselleni jäi kirjasta mieleen erityisesti kuinka Woolf kertoi useammassa kohdassa eri hetken näkökulmasta sitä, kuinka lasta ei saa pettää katteettomin lupauksin. Kirjassa pojalle luvattiin matkaa majakalle, mutta se ei toteutunutkaan seuraavana päivänä sään ja perheen pään niin määrätessä. 

Harvassa kirjassa yhtä tapahtumaa pohditaan niin montaa kertaa. Kullakin hetkellä asiaa mietitään siitä hetkestä käsin. 

Kirja ei kuitenkaan ole millään muotoa jahkailua. Testi soljuu tajunnanvirtana eteenpäin kuin Volter Kilven Alastalon salissa, mutta ei millään muotoa jaaritellen eikä vaikeaselkoisesti pitkillä lauseilla maalaten. 

Kirjan ensimmäisessä osassa eletään huoletonta kesäpäivää ennen ensimmäistä maailmansotaa saaressa olevalla huvilalla Englannissa. Huvilalla on 8-lapsinen perhe, ystäviä vieraana ja varmasti erinäinen määrä palvelijoita huolehtimassa kaikesta, sillä kaunis rouva Ramsay ei tunnu sellaiselta, että kokkaisi ja siivoaisi kaiken yksin. 

Itsestäni tuntui kuin olisin ollut ensimmäisen osan, Ikkunan, ajan sukujuhlilla ja kuljeskellut kuuntelemassa mitä eri seurueet juttelevat. Ääneen pääsi luultavasti kaikki vieraat. Osa imaisi minut mukaansa yllättävän kepeästi. Viihdyin. 

Toinen osa Aika kuluu ei sytyttänyt. Nyt tuntuu, että tällä kertaa sen vain kahlasin läpi joten kuten. Mitään ei jäänyt mieleen. 

Kolmas osa, Majakka, johdatti veneseurueen vihdoin majakalle. Se tapahtui kymmenisen vuotta myöhemmin, maailmansodan jälkeen, jolloin lapsetkin olivat jo isompia. Venematka innosti lukemaan jälleen ahmimalla. 

Kuva: Kansikuvan kaltainen majakka Argentiinassa Unsplash/Luuk Wouters. Kirjan saari Skye sijaitsee kuitenkin Sisä-Hebrideillä Skotlannissa. 

Veikkaan, että tulen lukemaan kirjan joskus vielä uudestaan. Kirjan keskustelut ja mietteet herättävät ajatuksia niin, että niitä kannattaa pohtia uudestaankin. Ehkä jo vuonna 2027, jolloin kirjasta otettaneen uusi painos kirjan 100-vuotisjuhlan kunniaksi. 

Etukäteisoletus kuivasta feminismistä romuttui lukiessa. Teksti oli mielenkiintoista ja innosti ajattelemaan. Pitänee lukea jatkossa lisää Woolfia. 

Ps. Ruokafiilistelijät voivat valmistaa kirjassa mainittua boeuf en daube -lihapataa. Se on sen verran suuritöinen, että kannattaa kutsua myös vieraita. Ohjeen voi googlata. Itse tarjoaisin sitä keitettyjen perunoiden/kasvisten kanssa, kuten burgundinpataakin. Jälkimmäistä olen tehnyt viimeksi kummitytön ristiäisiin viime vuosituhannen lopussa. 

Book Voyager 2021 - 6 Islands

Kesän tullen merimatkat saaristossa virkistää aina. Tänä vuonna täytynee vielä tyytyä virtuaalimatkailuun, mutta kaiketi lähivuosina korona-breikki päättyy ja palataan taas perinteisempään matkailuun. Aika monella saarella sitä ehti käydä yhden vaivaisen kuukauden aikana. Kuukauden saldoksi tuli 12 saarta joista yhdessä kävin kahden kirjan voimin. Uusia maita kertyi vain Itä-Timor sekä Seychellit, jonne minut johdatti mm. kilpikonnia katselemaan Vera Vala. Poikkeuksellinen kuukausi mahdollisti myös ahkeran vierailun kotimaassa ja käytin sitä hyväkseni täysin rinnoin. 

1. Söderskär Christian Rönnbacka Majakka. Majakan valo syttyy jälleen ja mitä löytyykään lähistöltä, no ruumishan sieltä löytyy, ja poliisin vapaapäivät häviävät kuin tuhka tuuleen.

Söderskärd is island with lighthouse in South Finland. Christian Rönnbacka's book Lighthouse (not in English), is Novel with murder in that Söderskär island. 

2.3. Utössä kävin kahden kirjan voimin. Molempien kirjoittaja oli sama, Juha Laaksonen. Luin ensin kuvapäiväkirjan Utö syksy ja kevät lintusaarella ja heti sen jälkeen dekkarin Murha lintusaarella. 

Utö is island with old lighthouse in South-West Finland. Nowadays it is also famous place where you can see birds especially in spring and autumn. I read 2 books by Juha Laaksonen. First photodiary Utö and then Murder in birdisland. Not translated in English. 

4. Kökar Ulla Lundbergin Jää voitti Finlandia-palkinnon 2012. Minun on pitänyt lukea kirja siitä lähtien. Se on niitä harvoja Finlandia-palkittuja jotka koskaan ovat kiinnostaneet. Syynä kiinnostukseen on tietysti Anni Blomqvistin Myrskyluodon Maija ja Sally Salmisen Katriina. Hyvää kannatti odottaa. 

Kökar is little island country region in the South-West of Finland. There is old churse, made of rock and this book, Ice, tell's about New priest and his family in the Island. Ulla Lundberg is writer and book won the biggest prize in Finlnd 2012. She writers in Swedish and you may read Ice in German, Russia or Dutch, but not yet in English. 

5. Porkkalan edustalla sijaitsee Eva Frantz Suvisaari, missä viettää kesäistä viikkoa työkaverilauma perheineen. Osa perheistä on ensikertalaisia, osa on kotiutunut vuosien varrella niin, että nykyään tuo mukanaan verhotkin saarelle, mikä ei todellakaan tulisi itselleni mieleen. Genrenä cozy crime, joka nimenä tuo jostain syystä mieleen pehmoporno - sanan. Pehmoilua se cozykin on - - > ei verta eikä suolenpätkiä. 

In the little island near Helsinki in Porkkala is summer-cottages of insurance company. Ewa Frantz's book Summer-island tell's about week in the company's villa. Cozy crime. Not translated in English. Frantz writes in Swedish. 

6. Bengtskär Matti Remeksen Sukellus kirjassa sukelletaan Bengtskärin majakkasaaren lähistöllä. Matti Remeksen dekkareihin olen ihastunut erityisesti merellisen tunnelman ja leppoisan salapoliisiparivaljakon vuoksi. 

Matti Remes writes about Hanko, the southest city of Finland. In his book Diving he tells about enviromental crime and driving near Bengtskär Lighthouse island in South Finland. Not translated in English. 

7. Nimetön saari Helsingin edustalla Virpi Hämeen-Anttilan Juhannysyön painajaisessa lähtee juhannusyön vietto väärille raiteille ja murhahan sielläkin tapahtuu. Kirjassa eletään 1920-lukua ja murhaa tulee ratkaisemaan aiemmista kirjoista tuttu Karl Alex Björk. 

Virpi Hämeen-Anttila writes criminal stories in 1920's. In book Midsummer Night's Nightmare murder take place in little island near Helsinki, Finland. Not translated in English. 

8. Seychellit Vera Valan Suden hetki on sarjan kuudes osa. Aiemmin olen lukenut vain kaksi ensimmäistä, mutta uusi valtio ja vieläpä saarivaltio kiehtoi sen verran, että päädyin harppomaan. Hieman harppominen harmittaa, sillä tulihan kirjassa juonipaljastuksia, mutta tehty mikä tehty. Kirjassa Ariana lähtee Bartolomeuksen seuraksi työmatkalle Seychelleille. Upea hotelli, hiekkarantaa, kilpikonnia, mereneläviä.... ja kauhistuttavia tapahtumia. Niistä oli koottu tämä kirja. 

Vera Vala is Finnish writer, who lives in Italy and writer detective stories. Book The Moment of Wolf is part 6 and protagonist Ariana travels with her husband to Seychells, where he have to work little. Ariana's mystical past will be present there... Not translated in English. 

9. Vietnam Phu Quoc -saari  Marja-Leena Tiainen Maiju ja Bao oli kiva lastenkirja ystävyydestä ja kansainvälistä avustustyöstä, johon lapsetkin voivat osallistua. Luin kirjan, koska se sijoittuu Vietnamissa olevalle lomasaarelle, jonne Maiju perheineen on tullut lomalle. Phu Quocia pidetään Vietnamin kauneimpana lomasaarena. Googlattu on, mutta liian kuuma minulle. 

Maiju flies with her family on holiday from Finland to Vietnam and Phu Quoc island. There Maiju make friends with poor boy Bao. After holiday Maiju begins relief work to help Bao and his family after fire of his home. And in the lucky end Maiju's father get a new job. Book is not translated in English.  

10. Itä-Timor Jaco, Per Ole Persson Jaco vie miehen ja sitä myötä lukijan Itä-Timoriin ja siellä Jaco nimiselle saarelle. Kuten oudoilla matkoilla, ei täältäkään selvitä takaisin samana ihmisenä. Itä-Timor on monille kaukainen paikka Aasiassa Australian yläpuolella. Itsekin muistan kuulleeni tämän tästä Itä-Timorista jotain, mutta mitään konkreettista ei kriisin ja YKn siellä olon lisäksi ole jäänyt mieleen. Jonkinlaisia kriisejä on ollut 1975 vuodesta aina 2000-luvulle saakka. Nykyisin maalla taitaa vihdoin olla turvallisempi aika. Kirja oli outo, mutta toisaalta kiehtova. 

Swedish author Per Ole Persson writes about Jaco island in East Timor. Book was good but some kind of strange. Not translated in English. 

11. Marstrand Ann Rosman Majakkamestarin tytär kirja toi mieleeni jostain syystä ensin Camilla Läckbeckin Majakanvartijan, joka jäikin viimeiseksi Läckbeckiksi jonka olen lukenut. Mielikuva oli onneksi vain mielikuva, sillä tykästyin Rosmanin Majakkakirjaan oitis. Ihmettelin marraskuisessa kirjabloggauksessani raskaana olevista Karin/Karen poliiseista kertoessani itsekseni Karen ja Karin nimien samankaltaisuutta. Nyt huomaan, että myös Rosmanin poliisi on nimeltään Karin. Eihän nimi naista pahenna, mutta kai nyt Ruotsin kokoisessa maassa on muitakin naisen nimiä...  Murha on tapahtunut kauan sitten ja paljon pitää selvitellä, ennen kuin rikos on selvitettynä. Aivan varmasti luen jatkossakin Rosmania, kunhan siihen löytyy sopivaa aikaa. Kirjassa kiehtoi kuitenkin eniten meri, jota ei ehkä seuraavissa osissa ole. 

Ann Rosman's The Lighthouse Keeper's Daughter is part one of this criminal serial. I liked a lot this book with sea, lighthouse, island and police woman who moves to live in a boat. Book tells about Marstrand island Swerige.

12. Sandham/Lökholm Viveca Stenin murhasaaren Sandhamin tuntumassa Lökholmilla tapahtuu jälleen murha kirjassa Totuuden nimessä. Murhaan liittyy lasten purhehdusleiri, joka ei kaikkien osalta mene niin kuin oli suunniteltu. Kaikilla ei ole kivaa. Thomas saa selvitettäväkseen tapahtunuta ja sattumalta jälleen kerran Noora jahkaantuu avuksi tutkintaan. Totuuden nimessä on pakko sanoa, että mukavampiakin Stenin kirjoja olen lukenut. Lasten leirielämä ei ole koskaan kiehtonut, koska lapset osaavat olla julmia toisilleen niin livenä kuin kirjoissakin. 

Viveca Sten In the Name of Truth is Sandham Murders part 8 from Sweden. I like this serial, but this part was not so pleasant. I do not like children's summer camp, so I do not like books that tells about it either. But I do like Sten's books. 

13. Tuntematon saari Enid Blyton Seikkailujen meri. Seikkailijat ovat tällä kertaa päässeet viettämään Billin kanssa lomaa kaukaiseen saaristoon. Billillä on töitä ja seikkailijat törmäävät jälleen kerran vaaralliseen salaisuuteen. 

Enid Blyton The Sea of Adventure from 1948 is again new arventure of four friends and parrot Kiki.

14. Sansibar Tansania, M.M.Kaye Kuolema Sansibarissa. Mielenkiintoinen ja tarkan tuntuinen kuvaus saarella vietetyistä hetkistä ja siellä tapahtuneesta murhasta. 

Zanzibar, M.M.Kaye Death in Zanzibar. It is said, that Kaye wrote very exactly notes in her diary about all places she visited and when she had time, she wrote a books. So also in this book I can feel that she has seen all those places. I almost saw that she had looked grom Google Maps all streets and places like I do. I liked this book a lot and will read all other her Death in... books too. 

15. ja 16. Nousuvesisaaresta Englannin rannikolla kertoo kaksi Jenny Colganin kirjaa: Majakanvaloa ja leivän tuoksua sekä Auringonsäteitä ja vuorovetten vaiheita. Kolmas kirja ilmestyy äänikirjana ennen joulua ja aion kuunnella sen silloin. Kun lukee nelisen sataa kirjaa vuodessa, ehtii kokeilla genrejä, joihin ei tarttuisi, jos lukisi vain 100 kirjaa. Tämä sarja kuuluu ehdottomasti niihin. Sarja oli kuitenkin ihan kiva ja sopi hyvin kesäkuun kuumiin päiviin juhannuksen tienoilla. Vuorovetten vaiheita kirjassa oli jännitystäkin enemmän. Majakka oli näissäkin kirjoissa keskeisessä roolissa. 

I read also two books by Jenny Colgan: The Little Beach Street Bakery and Summer at Beach Street Bakery. Before christmas I will read the last one of this serial. I do not like this kind of "love stories" but this was good. 

16 books from islands, 

14 islands, 

2 new countries East-Timor and Seychells. And ofcourse a lot of other books made my June.

Soffamatkalla Utössä

Majakat ovat kivoja. Saaret ovat kivoja. Lintujen katseleminen on kivaa. Suomen eteläisimmässä majakkasaaressa siis kaikki on kivaa. Ei ole tullut käytyä, kun olen kuvitellut, ettei sinne pääse yhteysaluksilla. Nyt tiedän Tosin bussilla lähtö rantaan pääseminenkin voi olla hankalaa. Jokatapauksessa, kun ei ole päässyt livenä on käytävä virtuaalisesti. Se onneksi on helppoa. Ei muuta kuin matkaan.

Lintujen bongailun vuoksi parasta aikaa on Kevät ja syksy. Syysmyrskyt hieman pelottaa, Estoniakin upposi vain noin 50 km päässä Utöstä, mutta soffamatkalla sää ei ole ongelma.

Säädän aikakoneen ja lähden matkaan siis illan hämärryttyä ennen iltakahdeksaa 15.9.2010. Jos olisin tullut aamulla, olisin voinut saada elämäpinnan lapasorsasta ja pikkusieposta. Näin kertoo matkaoppaanani toimiva kirjailija Juha Laaksonen, joka on asunut saarella jo melkein viikon. Majoittaudun ja käyn syömässä ravintolassa. 

Urpiainen (1986) oli toinen lintu, joka sai minut
myöhemmin bongaamaan lintuja.
Kuva: Laaksosen kaksi Utö kirjaa levällään pöydälläni.

16.9. Aamulla aurinko paistaa. Juhan tytär menee esikouluun. Lintupäivä on Juhan mielestä huono, mutta illalla näen hautausmaan tienoilla oudon pikkulinnun ja kuulen hassua tsip ääntä. Itse en lajia tunnista, mutta kuulen lintumiehiltä, että lintu oli tundrakirvinen. Jösses mikä onnenkantamoinen.*

Kaikki saarella olleet lintumiehetkään eivät tätä harvinaisuutta nähneet. Onneksi siitä ei syttynyt suurempaa sanaharkkaa, sillä miehillä oli tärkeämpääkin ajateltavaa. Samoissa porukoissa ollut luontomies oli aamulla löydetty kuolleena merestä. 

Kuulen aamupalalla, että rantavedestä on löydetty ennen seitsemää ruumis. Paikalla olevista lintumiehistä muutamat ovat alkaneet selvitellä juttua. Poliiisikin on tulossa, mutta siihen menee aikaa, kun saari on kuitenkin saari. Meressä. Mutta nopeastikin pääsee, kun on kiire. Lounasaikaan Salokannel onkin jo työn touhussa. 

Tuosta alkaa tapahtumaketju, joka kuljettaa läpi saaren nähtävyydet ja tutustuttaa samalla lintujen tarkkailijoiden elämään. Jälkimmäistä olenkin kaipaillut, sillä omasta lintubongausajasta on aikaa 25 vuotta. Viimevuotinen työkaveri oli harrastanut lintujen kuvausta muutaman vuoden ja kahvipöytäkeskustelut saivat minut vähän kiinnostumaan asiasta uudestaan. Senkin vuoksi on hyvä, että pääsen näin soffalla käsin mukaan lintumiesporukoihin. 

Päivän mittaan kuulen kaikenlaisia huhuja. Salokannel käy kuulustelemassa minuakin, sillä yövyin saarella. Mitään en tiedä ja ketään en tunne. Iltalenkilläkään en nähnyt mitään ihmeellistä. Miehiä meni kaukoputkien ja kameroiden kanssa sinne tänne, myöhemmin kaukoputket oli vaihtunut joillain lasisiinlaulukirjoihin. samalla huolellisuudella niitäkin kannettiin. Saunalle ja naapurimökkiin. Menin aikaisin nukkumaan, joten yöelämästä en tiedä mitään. Pidin ikkunaa auki, ja meri kohisi ihanasti, siihen oli hyvä nukahtaa. Paremmalta se tuntui, kuin kotona kuunneltu YouTube video aaltojen pauhusta. 

Yllättävän nopeasti Salokannel ja lintumiehet saivat rikoksen ratkottua. Illalla nousee tuuli,12 metriä sekunnissa tuntuu meikäläisestä paljolta. Onneksi eilen oli tyynempää, kun tulin. Pää ei kestä kun vesi keinuu jos olen laivassa. Ei yhtään. Salokannelta ei pienet myrskyt hetkauta, oli kuulemma lähtenyt soutelemaankin pimeän yöhön. Vähän ennen puolta yötä kuulen helikopterin säksätystä.

Aamupalalla 17.9. asia on kaikkien huulilla, rikos tuli ratkottua. Ei olisi uskonut siitäkään tyypistä, oli monien mielipide. Itse en jaksanut piitata asiasta. Jo aamukävelyllä törmäsin muutamaan lintuun, joita en ole aiemmin nähnyt. Elämä on pelkkää juhlaa, ei siinä miestapot paljon hetkauta, kun näkee muuttohaukan ja mustakurkku-uikun elämänsä ensimmäistä kertaa. 

Kokki lupaa lounaalle lammasmuhennosta kroatialaisilla yrteillä ja verigreippisnapsit. Se on kuulemma hänen bravurinsa ja lammas on paikallista lammasta. En huomannut kysyä, oliko kroatialaiset yrtit Kroatiasta vai itse kasvatettuja, veikkaan jälkimmäistä. Myös koululaiset syövät lammasmuhennosta, mutta heidän snapsinsa on alkoholitonta. Vähän olen kateellinen tällaiselle koulun keittolalle, mutta toisaalta, ei lapsuudessa keittäjä-Annin ruuat olleet yhtään huonompia. Yhtä hyvää jauhelihaperunasoselaatikkoa en ole sen jälkeen saanut. Sen salaisuus oli, että jauhelihana käytettiin munuaisia. Nam. 

Lintupäivä on huono, mutta sudenkorentoja bongailen paljon. Niistä tulee mieleen kuinka kerran viime vuosituhannella martanpäivänä olimme katsomassa Ulvilan kesäteatterissa Viulunsoittaja katolla ja juuri siinä kohdassa, kun nuoripari seisoo morsiuskatoksen alla sudenkorennot pörähtävät paikalle kuin tilattuna läheiseltä lammikolta ja alkavat tanssia katoksen päällä. Jösses, kun luonto on ihmeellinen. Olisipa siitä saanut aikanaan videon!

Valokuvailen paljon, kävelen paljon. Syön hyvää ruokaa ja juttelen ihmisten kanssa. Kaikilla on tarve höpöttää tapahtumista, mutta saan nopeasti käännettyä puheet paikallisin tarinoihin. Kuulen esimerkiksi, että yksi kokeista on pelastautunut aikanaan Estoniasta. Tapahtuma tuntui hirvältä Eurajoellakin, ja mietin, kuinka kauhealta sen on täytynyt tuntua saarella.  

Ehdin bongata vielä ennen kotiin paluuta pohjansirkun, järripeipon ja pikkusiepon. Viisi uutta elämpinnaa. Mahtavaa. yhtä mahtavaa oli, että näin pitkästä aikaa kuusitiaisen. En olen nähnyt sitä sitten 1996 vuoden, jolloin muutin Eurajoelta kaupunkiin. 

Luetut kirjat:
Juha Laaksonen Uto syksy ja kevät ulkosaaristossa sekä
Juha Laaksonen Murha Lintusaaressa.
Suosittelen lukemaan kirjat tässä järjestyksessä. Utö kuvakirja antoi mukavasti taustatietoja dekkarin lukemiseen ja syvensi mukavasti lukukokemusta. 

*  *  *

* Oikeasti tundrakirvinen on nähty Suomessa vain 1972 toisella hyvällä muuttoseuranta kohteella hieman lännempänä Långskärillä Lemlandissa. 

Itselläni on oikeasti elämäpinnoja viime vuosituhannen harrastuksesta ja muutamasta sen jälkeen sattumalla nähdystä linnusta yhteensä 108. Harvinaisempana ehkä punajalkahaukka, joka lepäili perunapeltomme päällä puhelinlangalla eräänä kevätaamuna niin pitkään, että kyllästyin katselemaan. Ylpeä olen myös erään vuoden Suomen ensimmäisestä havainnosta taivaanvuohesta. Se taisi olla keväällä 1993 Eurajoella. 

Niin ja se ihan ensimmäinen innostajalintu oli Lapin satakieli, jonka näin aamulla kouluun mennessä 9 luokan viimeisellä viikolla. Biologian opettajalta kyselin, että mikä se sellainen lintu oli, niin hän totesi, ettei sellaista olekaan. Yliopistossa sekin asia selvisi, kun kämppäkaveri opiskeli myös biologiaa ja tunnisti linnun. Todettakoon nyt vielä sekin, että hieman on jäänyt harmittamaan, että en enempää käynyt kuuntelemassa ihme luentoja yliopistolla. 

Mieleen on jäänyt enemmän ne poikkeukselliset jutut kuin pääaineen kurssit. Esimerkiksi yksi opiskelija piti mahtavan luennon räkättirastaiden rengastamisesta ja toinen kertoi safarikokemuksiaan Afrikasta. Kansantaloustiede ei tarjonnut kuin Uskali Mäen (mahtava luennoitisija) ja Kullervo Marja-ahon, jonka kertomaan netistä, jonka avulla voisi vaikka huviveneen kannelta ostaa tankkilaivallisen öljyä, vuokrata laivan kuljettamaan sitä ja myydä se sitten kalliimmalla eteenpäin. Ei ole tullut kokeiltua miten tuo onnistuisi. Mutta toisaalta, se ainoa vene, joka mulla on ollut oli merikarvialaismallinen avo-kalastajavene, jota ei juuri huviveneeksi voi kutsua, vaikka paljon huvia siitäkin aikanaa oli. 

Yllätyksekseni huomasin, että olen ollut majakkaretkellä tänään vuonna 2014 Säpissä.

Pistetään tähän loppuun tunnelmakuvaa sieltäkin. Mufloneita - enkä sen puoleen nautojakaan en nähnyt, ei ollut hirveästi edes lintuja eikä lintumiehiäkään näkynyt, mutta kiva retki se oli.

 Toisen kerran olen käynyt lähellä Ihana-kaljaasilla, mutta silloin ei rantauduttu.