Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sarjakuva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sarjakuva. Näytä kaikki tekstit

maanantai 11. elokuuta 2025

Heinäkuussa luettu 2025

Heinäkuu meni lomafiiliksissä. Geokätköreissut vei lukuaikaa sekä itse reissut että kätkömysteerien ratkominen. Mutta nyt ollaan taas syysmoodissa.

Atkinson Kate Ihan tavallisena päivänä. Jackson Brodie -sarjan 1. osa. Äänikirja ja tuntui, että nimiä oli vähän liikaa hanskattavaksi yhdeltä kuulemalta, mutta muuten hyvä kirja. Kolme erillistä katoamista ja avioeron jälkeistä sopeutumista kesäkuumalla oli vähän liikaa. Cambridge, Englanti. (22.7.) 🌟🌟

Atkinson Kate Kaikkein vähäpätoisin asiaJackson Brodie -sarjan 2. osa heti perään. Nimet alkoi tulla tutuksi, mutta edelleen hieman sekavaa kuunnella. Luettuna on varmasti selkeämmät nimet. Tarina tässäkin hyvä. Teatterifestarit menossa ja paljon väkeä, rikastunut Brodie lomailee avovaimonsa kanssa, joka osallistuu teatterinäytökseen. Tapahtuu kolari, jota Brodie alkaa tutkia. Edinburgh, Skotlanti. (23.7.) 🌟🌟

Aulen Johanna Eläimet lensivät ensin : avaruusmatkailun uranuurtajat. Sarjakuva tietokirja avaruuteen ammutuista eläimistä. Nimeltä tunsin entuudestaan vain Laika-koiran. Mielenkiintoinen ja kivasti piirretty. (7.7.) 🌟🌟🌟

Backman Elina Kuka pimeässä kulkee. Ruumis löytyy Katri Valan -puistosta Helsingistä. Saara lähtee Mathildedahliin koiravahdiksi ja tutkii vanhempaa tapausta. Salo (3.7.) 🌟🌟

Blyton Enid Kadonneen kaulakorun tapaus. Olen lukenut kirjan ensi kertaa 1974 tienoilla, silloin kansikuva oli spoilaavampi, mutta jostain syystä en tykännyt kannesta lainkaan. Uusi kansi on aika hauska. Tarina kun kiva edelleen. Englanti (30.7.) 🌟🌟

Jæger Jörgen Ääni. Ole Vik -sarjan kuudes osa. Vähän tässä tuntui olevan monta erilaista asiaa 'pääosissa', mutta tykkäsin tästäkin osasta. Norja.

"Dementikolla ei ole muuta kuin tämä hetki." (28.7.) 🌟🌟

Leon Donna Mitä kylvät - komisario Guido Brunettn tutkimuksia osa 32. Tässä kirjassa luetaan ehkä vähemmän kuin aiemmissa (mikä pettymys), mutta muuten kirja on totuttua laatua. Italia, Venetsia.(12.7.) 🌟🌟🌟

McCall-Smith Alexander Kauniista ja kaukaisesta maasta : Mma Ramotswe tutkii osa 24. Tämä osa oli mielestäni taas mielenkiintoisempi, mitä pari edellistä. Ollappa itselläkin orpokodin johtajan kaltaisia ystäviä. Botswana. (11.7.)

Motte Anders & Anette de la Kuolema Caprilla - Lomaparatiisin murhat. Sarjan ensimmäinen osa sopii hyvin lomalukemiseksi, vaikka palelinkin terassilla tätä lukiessa. Kirja toi mukavia muistoja Sorrennon lomilta ja Caprilta. Italia.

"Vai oliko kenties totta se, mitä toiset sanoivat: Vesuviuksen ytimestä kantautui meren alitse kaasuja, jotka purkautuivat jonkin onkalon kautta Caprille ja vääristivät ihmisten aistihavaintoja? Oli miten oli, Lara tiesi, ettei ainakaan haitannut pitää vähän tarkemmin matkustajia silmällä. Kuka tahansa saattoi altistua Caprin lumoukselle." (4.7.) 🌟🌟🌟

Palviainen Jukka-Pekka Jugi ja majakkasaaren aave. Jugi-sarjan osa 1. Kuuntelin kirjan kertauksena ennen Kylmäpihlajan retkeä. Sehän se Rauman edustan ainoa majakkasaari on, vaikka oikeasti sieltä ei ole puolentunnin laivamatka (lähes tunti) eikä siellä ole yksiluokkaista koulua eikä kauppaa. Rauma. (13.7.) 🌟🌟🌟

Snow Christel Penni Pähkinäsydän ja pitsikartanon kummitus. Menossa on viides vuodenaika syksyn ja talven välillä. Penni Pähkinä sydän on vienyt minunkin sydämeni. Äiti pyytää Penniltä:

"Haluan että vannot minulle yhden asian, ettet koskaan luovu toivosta, et vaikka olisi kuinka synkkää." (29.7.) 🌟🌟🌟

Stout Rex Kuolema pöytälaatikossa. Matkalukemisena Virossa. Jotenkin muistin entuudestaan, että tähän liittyi käsikirjoitukseen, mutta tässä pöytälaatikossa löytyikin pommi. 
"Te luulette, että minun ateriani ovat kuin se ateria, jota Johnson kuvaili Boswelille: 'Huonosti tapettu, huonosti puhdistettu, huonosti keitetty ja huonosti tarjoiltu', ja tunnette minua kohtaan sääliä." 
Pohtii Wolfen naapuri Vollmer, kun ei ehdi syömään täpläsillinmätiä kreolilaiseen tapaan. Maistuisi minulle. Kunpa löytäisin jostain Nero Wolfe keittokirjan...  USA. (31.7.) 🌟🌟🌟

Stout Rex Kuoleman käsikirjoitus. Tähän tarinaan liittyy oleellisesti romaanin käsikirjoitus. Ja Archie pääsee järjestämään naistenkutsut. USA. (14.7.)

Talvi Marke (Anne Leinonen ja Helena Waris) Silmukoita ja sutinaa Kettukoskella. Kettukoski-sarja alkaa, kun aiemmin menestyneen Neulemurhat-dekkarin kirjoittaja Auri Tuhkanen muuttaa vanhempiensa asuntovahdiksi kirjoittamaan menestyneen kirjansa jatko-osaaa. Yhtäkkiä hän on keskellä murhatutkimusta. Liikaa romantiikkaa minulle, mutta muuten tykkäsin. (8.7.) 🌟🌟

Terras Antto Tallinnan tappajat - Viron veriset vuodet. TrueCrimea Virosta tuttuun Terraksen tapaan. Jutut oli lyhyitä, mutta hyvin tuli selväksi. Viro (21.7.) 🌟🌟🌟

Terras Antto Tallinnan tappajat - Viron veriset vuodet osa 2. TrueCrimea jatkuu. Viro. (22.7.) 🌟🌟🌟

Verne Jules Karpaattien linna. Tapahtuma alkaa 29.5., milloin sää ajaa partaansa - se ajaa sen toisinaan hyvin lyhyeksi, Romanian Transslvaniassa (metsien maa, jonka pinta-ala on 1/9 Ranskasta), Werstin kylässä, missä oli paronin linna. (5.7.) 🌟

Walthéry Ei. & Jidéham Natasha Epävakaat laitteet. Taas näitä sarjakuvia, jotka oli toinen osa, mutta tilatessa kirjaa lähikirjastoon en sitä tajunnut. Ylipäätään ei mitään mielikuvaa, mitä projektia varten olen tämän tilannut. Kiva kirja, vaikka eka osa puuttukin lukupinosta. (11.7.) 🌟🌟

lauantai 21. kesäkuuta 2025

Toukokuussa luetut 2025

Toukokuussa pistäydyin soffamatkalla Prahassa, koska "kaikki" geotuttavat olivat siellä fyysisesti. Olipa mielenkiintoinen reissu! Piti tehdä myös päivitys soffamatkasta Egyptiin, mutta onnistuin taas hävittämään Bloggerista keskeneräisen tekstin. Pitäisiköhän oikeasti siirtyä kirjoittamaan Wordiin muistiinpanoja 🙃 Vietin instassa toukokuusta naistenviikkoa. Tänne kirjoittaneen niistä ensi vuonna, sillä valitsemani kirjat oli yllättävän hyviä. 

Aarnipuro Marja Murha toimituksessa - Kaarina Riikonen ratkaisee 8. Yksinhuoltaja Antti Pasanen mainittu. Toimistossa tulossa muutoksia. Mikä harvoin tietää yksilöille hyvää. Helsinki. (7.5.) 🌟🌟

Brigatti Ella Sängynaluskansa Egyptissä on yli 3-vuotiaille suunnattu kirja Vilkaista ja Metri-kissasta Egyptissä. (14.5.) 

Blyton Enid  Karanneen vangin salaisuus. Arpinaamainen vanki on karannut ja poliisipäällikkö pyytää apua Pullalta ja kumppaneilta. Englanti (9.5.) 🌟

Bovil (Bo Vilson 1910-1949) Sinuhe Egyptiläinen. Mika Waltari seuran kymmenen vuotta sitten julkaisema sarjakuvakirja Bovilin kuoleman vuoksi kesken jääneestä Sinuhesta. Viimeiseksi sivuksi Bovililta jäi Sinuhen aika Babyloniassa. Loppu romaani on tiivistetty sivun loppuun tekstinä. Kiva, mutta tummahko kuvitus. Suomennetussa versiossa on kirjan mukaan aitoa Waltarin tekstiä tiivistettynä. Egypti (1.5.) 🌟🌟

Dolan Penny Kissapatsaan arvoitus. Kirja on Hyppää kirjan kyytiin -sarjan kirja suuraakkosin. Kirja kertoo museon egyptiläisestä kissapatsaasta. Historia tietoja kirjasta ei juuri opi, mutta muuten mukava ja sopivasti mielikuvitusta herättävä tarina. Kirjasta tuli mieleen hieman isommille lapsille suunnattu Maijaliisa Dieckmannin Sigismund Virtanen Troijan sodassa. Molemmissa kirjoissa ollaan yhtäkkiä seikkailemassa menneisyydessä. Luin kirjan kaupunginosa tapahtumassa, kun lämmitteli kirjastossa. Egypti (18.5.) 🌟

Garam Sami ja Tervomaa Raija Boltsin södeimmä runot. Stadin slangi ei ole mun juttu, vaikka murteista tykkään muuten. Garamin stadin murrekirjoihin törmäsin syksyllä kun tehtiin esitelmää Aleksis Kivestä. Parhaiten runoista avautui ne, jotka tunsin entuudestaan. Niitä oli varmaan 3/4 runoista. Kahvia löytyi Eino Leinon runosta Yks muisto vaan Berliinistä (Garamin stadinnos):

"Snadi kuppila Charlooen kartsalla! /  Ku skriivaan muistelmia, on sust monta rivii.../ ....Mun tsufeeki sit jäähty, ku ajatus suhun pysähtyy./ Sit aloin täs mä spiidaa ja öögist valu vodaa..." (2.5.) 🌟

Granauskas Romualdas Elämä vaahtera alla. Maaseutu katoaa vähitellen ja tuo muutosta, joka ei välttämättä ole hyvää: välinpitämättömyyttä töistä ja ympäristöstä, juurettomuutta ja alkoholiongelma. Niin kävi Suomessakin. Liettua. (23.5.) 🌟

Grimaldi Virginie Hyvä elämä. Kaksi siskosta viettää viikon yhdessä isoäidin asunnossa tämän kuoleman jälkeen ja muistelee menneitä. Baskimaa (Espanja)

"En oikein tykkää Aku Ankasta, se on aina niin kiukkuinen." Emma 10v.

"Entä sinä ja Alex, kuinka pitkään te olette olleet yhdessä? 19 vuotta koossa ja kaikki hampaat suussa. Tuo sanonta kiellettiin jo vuonna 1925. Meneekö teillä hyvin?" Emma nyt.

"You are safe, sinä olet kassakaappi." Tyttöjen sisäpiirivitsi Titanic-elokuvasta (4.5.) 🌟

Hammett Dashiell (1894-1961) Maltan haukka. 1980-luvulta tuttu, kovaksikeitetty dekkari ilmestyi vappuna äänikirja palveluun ja olihan se otettava heti kuunteluun. (2.5.) En muista enää, mitä tykkäsin kirjan päähenkilöiden nimistä vajaa 40 vuotta sitten, mutta nyt en lähtisi lukemaan paperikirjaa, jossa esiintyy Brigid O'Shaughnessy. Aivot menee solmuun pelkästä ajattelemisesta, että tuo pitäisi lausua ääneen, mutta Lars Svedberg selviytyy siitä kelpolailla. 1920-luvun San Francisco, Kalifornia, Usa.

"Te olette voimakas, olette kekseliäs, olette rohkea. Teiltä varmaan liikenee tuota voimaa ja neuvokkuutta ja rohkeutta vähän minullekin. Auttakaa minua, herra Spade. Auttakaa minua, sillä tarvitsen niin kipeästi apua..."  (3.5.) 🌟

Hellman Sonja Naiset ilman maata viisitoista kertomusta. Maahan muuttaneiden naisten tarinoita. (11.5.) 🌟🌟

Helve-Sibaja Liisa Hausfrau : kotona Sveitsissä14 vuotta sveitsiläisenä kotirouvana ja costaricalaisen puolisona, mutta myös etätyöläisenä. Sveitsi. (22.5.)

Henriksson Maila Miinan murju ja muita kirjoituksia. Kirjoitus on kuvitteellinen, vuonna 1925 syntyneen miehen sukututkimus. Se lupaus tulee hyvin täytettyä. Kirja kuulostaa hyvinkin omaelämäkerralliselta sukutarinalta. Kirjassa on kaksi "muisteloa" ja lopussa muutama runo. Miinan murju on tarina kieltolain vaikutuksesta. Toinen tarina, Lapin sota kertoo jatkosodan saksalaisista ja Lapin sodasta Raumon kylässä, missä Maila on syntynyt ja itsekin kokenut evakkoonlähdön 13-vuotiaana. Tornio, Lappi. (2.5.) 🌟

Hill Antonio Kuolleiden lelujen kesä : Komisario Salgado osa 1. Kuukauden toinen tai kolmas espanjalainen kirja. Ihan vain koska en muistanut, että olin jo lukenut vuoden espanjalaisen. Etsivän Héctor Salgado.. Espanja/ Barcelona. (23.5.)

Hjulström Carin Yksi ruumis liikaa :Taimitarha murhat 3. Siri ja Anton jatkavat puuhiaan taimitarhan ja sukututkimuksen parissa. Siinä sivussa ratkotaan murha ja Anton löytää jotain, missä on lähes luonnon lahjakkuus. Ruotsi. (21.5.) 🌟🌟

Huovinen Veikko (1927-2009) Puukansan tarinoita. Metsäpalo, puut siementää, horsmat, eläimet, sodat, nälät, pakolaiset... Lopulta metsää aletaan käyttää muuhun kuin metsästykseen ja marjastukseen. Tuli metsänhoitaja, joka katseli vankkoja puita.  Metsänhoitaja ei yksinkertaisesti malttanut kaadattaa näin jykevää saloa. Kaadettiin maltillisesti sieltä täältä, jotta metsä kasvaisi edelleen, niin, että ihmiset voisi tulla ihailemaan vankkaa metsää. Kuuntelin Veikko Huovisen syntymäpäiväksi Kainuun museon järjestämän lukumaratonin, joka kesti kuutisen tuntia. Sotkamo (7.5.) 🌟🌟🌟

Jacobs Edgar P. Suuren pyramidin arvoitus. Osa 1, Manethon papyrus sarjakuva kirjoissa Blake ja Mortimer seikkailevat Egyptissä. Tarina jatkuu katkeamatta toisessa kirjassa.  (1.5.) 🌟🌟🌟

Jacobs Edgar P. Osa 2, Horuksen kammio. Ensimmäisen kirjan alussa kerrataan Gizan isoimman pyramidin rakennetta ja esitellään Gizan nekropolia. Seikkailussa löytyy papyruspala muumioiden käärinliinoista, missä kerrotaan pyramidin salaisuudesta. Aarteiden perässä on myös pahoja miehiä. Amon-jumalan palvelijakin liittyy asiaan. Egypti (1.5.) 🌟🌟🌟

Kanto Anneli Saalistetut - Näkijä 2. Näkijä lähtee Lappiin hotellin ennustajaksi. Hotellin siivoojalle alkaa tapahtua monia murheita. Tässäkin kirjassa surmatyö on tapahtunut kauan sitten. Kuuntelin kirjan vahingossa toisen kerran, aloitettuani päätin jatkaa, mutta ei tämä ollut yhtään parempi toisellakaan kertaa; ei vaikka lukijan ääni sopii mielestäni loistavasti lappilaisiin tarinoihin. Eka osasta tykkäsin paljon. Lappi (18.5.)🌟

Kanto Anneli Kaivatut - Näkijä 3. Näkijän tarina etenee. Tässäkin murha on vanha juttu. Kirjan tapahtumat ei ole kevyitä, mutta Kanto osaa kirjoittaa lempeästi. Tässä kirjassa maahanmuutto on yksi teemoista. Tästä osasta tykkäsin taas täysillä. Helsinki/Savo-Karjala

"Rouvasta tulis hyvä huijari." (18.5.) 🌟🌟🌟

Kanto Anneli Häntähoiva ja Pätkä. Löysin tämän Kirjakärpänen-sarjan kirjan kirjaston vaihtolaatikosta muutama päivä ennen Anneli Kanto aiheista lukupiiriä. Kirjan on kuvittanut Tuire Siirtäminen. Kirjassa kolme lasta perustaa Häntähoiva osuuskunnan, jonka tarkoituksena on hoitaa ja ulkoiluttaa eläimiä. (19.5.) 🌟

Karolina Anna Toinen meistä kuolee tänään. Lukupiirin kirja, mitä en muuten olisi valinnut. Toisaalta tykkäsin... mutta... Voi sitä viinan määrää. Muutenkaan ei kovin sykähdyttänyt. Loppukin oli sekava, vaikka syylliset arvasin pitkästä aikaa tosi varhain. Ruotsi (21.5.)

Kohout Pavel Kysytään Klaaralta : Jelena Masinovan käsikirjoitukseen perustuva romaani. Kasiluokkalainen tyttö alkaa nähdä mitä tulee tapahtumaan. Veijaritarina Tsekistä. (24.5.).

Kurkov Andrei Kiovan korva.  Kurkov ei tälläkään kertaa pettänyt odotuksia. Nautittavaa tekstiä. Mielenkiintoinen tarina. Ja yhtä odottamaton kuin Kuolema ja Pingviini -kirjassa. Ukraina. (31.5.) 🌟🌟🌟

Kuronen Ville Vihtori Kunnasmaan perintö. Liperin Härkinvaaralla maatilaa pitävästä Kunnaspään suvusta. Kolme poikaa sai maata, kaksi tyttöä kunnon rahamäärän. Kirja on vuodelta 1988, jolloin itsekin asuin Joensuussa opiskelun merkeissä. Kirja-Sampo on sijoittanut kirjan 1980-luvulle.  En tiedä, oliko Pohjois-karjalassa silloin vielä karjapiikoja ja renkejä. Maanteiden kunnosta ym. päättelin tapahtuma-ajan aluksi ennemminkin 1950-luvun lopun tai 1960-luvun alun. Ihan lopussa päästiin kyllä sitten 1980-luvulta tuttuihin tunnelmiin. Liperi. 3.5.🌟🌟

Kyösti Jukka Kyllikki Saari : Paljastuksia suohaudasta. Murha vuodelta 1953 pitää meidät otteessaan. Jotenkin tämä kirja tuntui todellisemmalta kuin aiemmin asiasta lukemani. Kyöstin käytössä on ollut poliisin laajaa aineistoa ja hän on haastatellut murhan tutkijaa. Isojoki. (22.5.) 🌟🌟🌟

Miller C.L. Kuolema Punaisella : Antiikin metsästäjät 2. Museosta varastetaan taulu, ja antiikinmetsästäjät palkitaan etsimään saalista. Jäljet johtavat antiikkiristeilylle Punaisellemerelle, laivalle, minne antiikinmetsästäjättären piti alunperinkin mennä esiintymään. Paikka piti ihan googlettaa, kun on vuosia siitä kun olen kuullut sanan Punainenmeri. Meille unohtaneille: se löytyy Suezin kanavan tienoilta. Laivalla sattuu kaikenlaista.  Englanti/ Jordania. (28.5.) 🌟🌟

Müller Herta Ihminen on iso fasaani. Tuli mieleen vanha ruotsinkielen opiskeluaikainen vitsi kahdesta juttelevasta vanhasta miehestä: 'Fasaani?' 'Nej jag menade: Vad sa ni?' Päähenkilöiden nimet sanottiin niin usein, että juuri muuta ei aivot ottaneet vastaan. Romania. (29.5.) 

Mäki Reijo Tyynysotamies - Jussi Vares osa 36. Aina välillä rasittaa pitkät nimet, jotka lukiessa voi harppua yli, mutta kuunnellessa on pakko kuunnellen uudestaan ja uudestaan. Vakituisilla sivuhenkilöillä onneksi on lyhyet nimet kuten Kyypakkaus. Tykkäsin tästä kirjasta kuten edellisestäkin. Sijoittaisin top-10 listalle, jos pitäisin sellaista. Mäen oivallisista mietteistä pidän erityisesti. Ehkä se on meidän siikaislaisten omaa huumoria. Turku.

"Varför Paris! Vi har juu Pjongjang!"   "Raha tekee mykästäkin Pavarottin."  (29.5.) 🌟🌟

Neruda Jan (1834-1891) Prahalaistarinoita. Neruda ainoa kokonaan suomennettu kirja kertoo Malâ Stranan barokkikaupunginosasta, joka on kaupungin vanhin osa. Kaupunki on perustettu 1200-luvulla. Alueella sijaitsee nykyisin valtion virastoja ja myös Suomen suurlähetystö. Kirjasta tuli hyvällä tavalla mieleen mm. Heikki Hietamiehen Nikolai Tasihinin yleinen sauna, minkä luin viime syksynä. Lempeä tarina yhteisöstä. Tsekki. 🌟

"Papin ja vanha pojan kasvot erottaa pimeässäkin." (4.5.) 🌟

Němcová Božena Isoäiti - kuvia maalaiselämästä. Tsekkoslovakialainen isoäiti kutsutaan asumaan lapsensa luo. Hänestä tulee kulmakunnan yhteinen isoäiti. Tähän mennessä vuoden lempeän ihanin kirja. Tsekki. (6.5.) 🌟🌟🌟

Nicholson Dean ja Jenkins Garry Nalan maailma. Naula ja Garry lähtivät joku aika sitten jälleen pyöräilemään Englannista Thaimaahan ja seuraan matkaa instassa. Niinpä oli hyvä aika lukea tämä kirja joka on seikkaillut lukupinossa ainakin vuoden.(31.5.) 🌟🌟🌟

Praha Kirjailijan kaupunki. Toim. Jukka Hakkarainen.Suomalaisten kirjailijoiden tunnelmia Prahasta Alli Nissisestä ja Juhani Ahosta nykykirjailijoihin. Tsekki. (30.5.) 🌟🌟

Rajajärvi Lilja Kaari elämään eli erään kätilön muistelmat. Muhoksella syntynyt Lilja kertoo opiskelustaan kätiköksi ja työurastaan aikana, jolloin jotkut vielä synnyttivät kotona ja kätilö oli tiettömien taipaleiden takana, mutta pyrkimys oli jo synnyttämiseen sairaalassa. Muhos, ja muita paikkakuntia (20.5.) 🌟🌟

Ranta Kukka ja Kanninen Jaana, Vastatuuleen : Saamen kansan pakkosuomalaistamisesta. Lappi. (8.5.) 🌟

Richelsen Sebastian, Veljeni 75 osassa. TrueCrimeä Pohjoismaista. Istuiko veli murhasta syyttömänä. Tarinasta tuli mieleen Ulvilan Murhan tutkinta ja Murphyn laki: jos joku voi mennä pieleen se menee. Mutta mikä olikaan totuus? Tanska. (28.5.) 🌟🌟🌟

Saarikoski Pentti Aika Prahassa. Vuonna 1970 ilmestynyt eräänlainen erokirja. Saarikosken muistoja Prahasta parin kuukauden matkalta marras-tammikuussa 1966-67. Tsekki

"Lattea vertaus on aina parempi kuin syvällinen." (9.5.) 🌟🌟🌟

Saarikoski Tuula Kaaos ja kirkkaus - Muistelmat. Saarikoski muistelee elämäänsä ja myös ensimmäistä puolisoaan Penttiä. (6.5.) 🌟

Saahko Lotta-Sofia Matkalaukkulapsuus. Saahko kertoo muutaman matkalaukkulapsen tarinan. On vaikea juurtua mihinkään, kun on koko ajan liikkeessä, vaikka toisaalta oppii jo nuorena monta kieltä ja kulttuuria. (6.5.) 🌟🌟

Sariola Mauri Sumusta nousee risti. Kyllikki Saaren tapauksesta ideansa saanut dekkari, mikä ei edes yritä olla TrueCrimeä. Isojoki. (28.5.) 🌟

Ståhlberg Ester Ester Ståhlbergin kauniit ja katkerat vuodet : presidentinrouvan päiväkirja 1920 -1925. Kirjan olen lukenut aiemminkin. Ei ole äitipuolilla helppoa... Tästä opin, että Ville Vallgren teki myös savikukkoja ja -ukkoja. Lucina Hagman oli bongattu baritoni Walfrid Lehdon ensi konsertissa. Lucina Hagman kävi presidentti Ståhlbergin vaimoa, Esteriä katsomassa 1922 ja hänellä oli pieni sydänkohtaus, Ester epäili, että kestääköhän hänen sydämensä pitkään. Kesti vielä yli 30 vuotta. Helsinki/Naantali (14.5.) 🌟🌟

Tuokko Kaisu Kosto - Eevi Manner osa 1. Manner on toimittaja sanomalehdessä. Merestä löytynyt ruumis on kirjan aiheena. Rikosta tutkii Mannerin nuoruuden aikainen heila Mats Bergholm. Itseäni vähän rasitti kirjassa Mannerin ja puolisonsa lapsettomuuden korostus. Elämä voi olla hyvä ilman lapsiakin. Kristiinankaupunki. (15.5.) 🌟

Tuokko Kaisu Yksin - Eevi Manner osa 2. Kakkososassa löytyy Myllykalliolta aliravitun vanhuksen ruumis. Juonessa on mukana Bergholmin pikkuveli, joka on ajautunut huonoon seuraan. Manner tuntuu järkevältä ihmiseltä, mutta luulisi perheväkivalta aiheesta kirjoittaneen toimittajankin tietävän, että kontrolloivat tyypit kontrolloivat myös puolisonsa kännykkää... Kristiinankaupunki. (16.5.) 🌟

"Syödä on hyvä, nukkua täytyy ja ilman kavereita ei pärjää." (16.5.) 

Tuokko Kaisu Valhe - Eevi Manner osa 3. Kirja alkaa siitä kun ennen juhannusta vanhankirkon portailta löytyy paljon verta. Sarja paranee näemmä edetessään, vaikka on tässäkin piirteitä, joista en niin tykkää. Tekisi mieli sanoa Mannerille ja Bergholmille, että pitäkää hynttyyt yhteen nyt niin saatte elää pidempään yhdessä.  Kristiinankaupunki. (19.5.) 🌟🌟

Vázquez Montalblán Manuel (1939-2003) Kuolema keskuskomiteassa. Yksityisetsivä Pepe Carvalho kutsutaan tutkimaan keskuskomiteassa sattunutta outoa kuolemantapausta. Kovin innoissaan hän ei ole, sillä Mardid ei ole hänen mielestään kulinaristinen paratiisi. Espanja.

"Hän antautui siiderin syvän raikkauden lumoihin. Nestettä kaadettiin kitsaasti laseihin, jotka eivät olleet tottuneet niin saitoihin juomahanoihin. Yltä päältä märkänä Carvalho huuheli omenaisella vaahdolla sisäänsä niin ikään siiderillä maustettuja makkaroita ja pasteijoita, joiden ylenpalttinen sipulimäärä yritti turhaan peittää sianlihan vähäisyyden. Oliko hän ollut täällä ennen? Epäilemättä." (22.5.)

Vepsä Emma Tie Teheraniin : Peukalo kyydillä Iraniin. Mielenkiintoinen matka kirja, jossa olisin soinut olevan enemmän sivuja jotka kertovat myös matkalla nähdystä. Roadtrip. (12.5.) 🌟

Walthéry Francois  Natasha 5 : Musta leski. Sarjakuvakirja jossa lentoemäntä Natasha selviää sangen kaaokselliselta lennolta. Lentomatka. (18.5.) 🌟🌟

Kirja joka maasta ja kunnasta -projektit

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Miesten viikko 11.9. Aleksanteri

Syksy alkaa olla käsillä ja illat pitenee. Aleksanterin/Santerin päivä oli ennen kisälleille juhlapäivä. Verstaalla sytytettiin ensi kertaa ...