maanantai 25. tammikuuta 2016

Jokainen käynti jättää muiston



Kävin viikko sitten taidemuseossa. 
Luin taidemuseon esitteestä, että taidemuseo kerää valokuvia museorakennuksesta. 
Jokainen valokuva on esitteen mukaan erilainen.
Mieleeni tuli, että myös muistot eri paikoista ovat erilaisia.
Juttelin kerran linja-autossa naisen kanssa, 
joka kertoi Italian matkastaan.
Hän oli käynyt pienessä rantakaupungissa. 
Hotelli oli ollut aivan uimarannan vieressä. 
Hän kertoi ottaneensa aurinkoa koko viikon. 
Yhtenä iltana hän oli käynyt syömässä kalaravintolassa. 
Ravintolan pöydät olivat lähes rantakivikossa.
Vasta silloin ymmärsin, 
että olen ollut yhden syysloman samassa kaupungissa. 
En ole koskaan ajatellut kaupunkia rantalomakohteeksi. 
Minulle se oli vanha kulttuurikaupunki. 
Hotellini oli aivan keskellä kaupunkia. 
Lähellä oli kivoja pikkumuseoita. 
Junalla pääsi helposti lähikaupunkeihin. 
Rannasta muistan vain kahvilan, 
missä kirjoitin kasan postikortteja.
Jokainen ihminen katsoo maisemaa eri tavalla. 
Siihen vaikuttaa esimerkiksi omat harrastukset ja työ.
Uimari käy heti rannalle tultuaan tarkistamassa veden lämpötilan.
Auringonpalvoja löytää suojaisan paikan matkahuovalle. 
Lapsiperhe istuu paikalle, jossa voi tehdä hiekkalinnan. 
Lintujen tarkkailija etsii parhaan lintutornin. 
Surffaaja valitsee aallokon, uimari tyynen sään. 
Purjehtija toivoo lempeää tuulta. 
Myrskyistä pitävä tulee rannalle vain kun on myrsky.
Kaupungilla koirista pitävät huomaavat erirotuiset koirat. 
Puuseppä huomaa kauniit ulko-ovet. 
Patsaista kiinnostunut huomaa pienetkin muistolaatat.
Myös aikaisemmat kokemukset muokkaavat mielikuvaa paikasta.
Keskikesällä tori on mansikkapaikka koko Suomessa.
Mikkelin tori tunnetaan kesäkahviloistaan. 
Helsingin kauppatori on täynnä turisteja. 
Raumalla torimyyjiä suojaa katokset. 
Kankaanpäässä tori on kohtauspaikka vain torstaisin. 
Porilaisille tori on liikennekeskus, paikka missä vaihdetaan bussia. 
Lapset muistavat torin leikkipaikan. 
Joskus tori on autio ja tyhjä. 
Ja Ässien voitettua kultaa se on täynnä väkeä.
* * *
Kuvassa neljä eri näkökulmaa Eetunaukioon. 
Teksti on julkaistu selkokieliharjoittelunani alunperin Satakunnan kansan blogissa 25.1.2016. Blogit lakkautettiin sieltä pari vuotta myöhemmin ja 2018 siirsin tekstit tähän vanhaan blogiini.

perjantai 15. tammikuuta 2016

Hiihtomuistoja Sammista



Uusi vuosi alkaa. 
Nyt on hyvä muistella mennyttä ja suunnitella tulevaisuutta. 
Vuoden alussa on hyvä aloittaa myös jotain uutta. 
Minä aloitan tämän blogin kirjoittamisen. 
Samalla harjoittelen lisää selkokielen kirjoittamista.
Synnyin Siikaisissa, Sammin kylässä. 
Ehkä Sammi on sinullekin tuttu kylä. 
Se on paikka jossa vietin lapsuuteni. 
Kun tulin aikuiseksi, lähdin opiskelemaan 
ja muutin kaupunkiin. 
Niin on käynyt monille muillekin.
Viime kesänä Sammi valittiin vuoden kyläksi. 
Kotitaloni kuului aiemmin Kankaanpäähän.
Kylän ensimmäiset asukkaat tulivat Ikaalisista. 
He tulivat ensin metsästämään ja 
kalastamaan järven rannalle. 
Myöhemmin he rakensivat taloja ja alkoivat viljellä maata.

Autolla matka Sammista Ikaalisiin on lyhyt. 
Aiemmin matkaan kului pitkä aika. Teitä ei ollut. 
Silloin koko matka käveltiin, hiihdettiin tai soudettiin joella. 
Jollakin saattoi olla hevonen, jolla voi ratsastaa. 
On vaikea ajatella, miltä on tuntunut hiihtää 
tuota pitkää matkaa Ikaalisiin kirkkoon. 
Matkalla piti yöpyä vähintään yö tai kaksi.
Kylän asukkaat pitävät hyvää huolta ympäristöstä. 
Sen näkee, kun ajaa kylän läpi. 
Lavasjärven rannoilta on poistettu kaislikkoa. 
Isot hiekkakuopat on palautettu luonnon tilaan. 
Maisema on säilynyt samanlaisena mitä se oli lapsuudessani. 
Olen tyytyväinen. 
Kylälle ei ole rakennettu rivitaloja. 
Kylällä asuu paljon yrittäjiä, mutta siellä ei ole rumia tehdashalleja. 
Uudetkin rakennukset sopivat maaseudulle.
Maisema ei ole paljon muuttunut, 
mutta kylä elää vahvasti nykyaikaa. 
Kylässä on kunnan vesijohto ja 
hyvät internet-yhteydet.

Kirjoitan tätä kirjoitusta kaupungissa. 
Samalla ajattelen, että monet muutkin 
istuvat kotonaan tietokoneen vieressä. 
Myös ne, jotka asuvat maaseudulla.

Toivon, että minullakin olisi ollut nuorena sellainen mahdollisuus. 
Nuoruudestani on kauan aikaa. 
Silloin emme vielä tienneet internetistä mitään. 
Näin ensimmäisen tietokoneen lukion viimeisellä luokalla.
Lapsena en siis istunut sisällä tietokoneen ääressä. 
Luin paljon. Pidin myös ulkoilusta. 
Talvella luistelin ja hiihdin. Isä voiteli sukseni. 
Kun lähdin opiskelemaan, lopetin hiihtämisen. 
Viimeisen kerran olen hiihtänyt 
Sammissa Auralan kuntoladulla. 
Hiihtoloman aikaan siitä tulee 30 vuotta. 
Vieläköhän siellä on valaistu latu?
En pidä kylmästä enkä lumesta. 
Silti sanon, että luminen maisema on kaunis. 
Sammissa on nyt riittävästi lunta hiihtämiseen. 
Me muut voimme kävellä ja nauttia maisemista.
Pian lumi sulaa ja tulee kevät. 
Tästä on hyvä jatkaa.
* * * *
Teksti on julkaistu Selkokieliharjoittelunani alunperin 15.1.2016 Satakunnan Kansan blogissa. Blogi lakkautettiin vajaa 2 vuotta myöhemmin ja siirretty 2018 tähän vanhaan blogiini.

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

21.3. Pyhän Benediktuksen munat ja muita juttuja

Tänään on pyhän Benediktusta Nursialaisen muistopäivä. Benediktusta ei Suomessa hirveästi muistella, mutta tuttu sanonta: "Rukoile ja t...