Taiteilijatreffit 2023

Vuodenvaihteen vanhoista FB päivityksistä huomasin, että olen suunnitellut useampana vuonna jatkavani taiteilijatreffeillä käyntiä, mutta niin vaan asia on unohtunut jo tammikuun aikana. Parhaina vuosina on tainnut tulla jos nyt ei nolla tapahtumaa, niin tosi vähän kumminkin ja nekin ilman taiteilijatreffit nimitystä.

Nyt, kun ensimmäinen viikko on takana ja todellakin etukäteen kalenteriin pistetty elämys on suoritettuna, rohkenen julkaista viikoittain (hah hah haa) päivittyvän listan toivoen, että se todellakin tänä vuonna täyttyy mieluiten joka viikko.

Taiteilijatreffit on Julia Cameronin Tie luovuuteen kirjassa esittelemä menetelmä luovuuden kehittämiseen. Itse olen käynyt ekoilla taiteilijatreffeilläni 1997 tienoilla. Väliin tiheämmin, väliin harvemmin, ja sitten taas unohtaen... 

Tarkoitus olisi pyhittää joka viikko aikaa itselle niin, että se aika olisi etukäteen kalenteriin merkittynä ja voisi tuoda uusia virikkeitä itselle. Paikka ja tekeminen on vapaavalintainen. Kirpputorilla käynti on yhtä hyvä kohde kuin uusi taidenäyttely. Pääasia on, että tapahtumaa odottaa. 

Yleensä taiteilijatreffeillä käydään yksin, mutta itse olen yksin asuvana linjannut niin, että itselleni jaettu kokemus voi olla suurempi elämys kuin yksilösuoritus. Sitä omaa aikaa itselle kun kotona on kaikki muu aika. 

Suoritetut viikkotreffit:

52. Täytin tavallisen ristikkolehden vuosien tauon jälkeen

51. Ma Novellikoukku

50. Su Korsmanin joulu

49. Ma Bookcrossing miitti Pori

48. To Ulvilan kirjasto SK live

47. To Kuvan funktio suhteessa tekstiin

46. Ti Taideopetusluento

45. La Tämän runon haluaisin kuulla

44. La Pyhäinpäivä

43. Ma Novellikoukku

42. Ke Itäpori-ilta

41. To Kirjoittamisen salat esitelmä Villa Ruskassa

40. Ti Frendipäivä kahviloissa lounas yhden kanssa, jääkahvit toisen kanssa ja päälle kässämartat

39. Ma Ratajätkät Satakunnassa luento

38. La Lapua leffa Kpäässä

37. Su virkistyspäivä

36. Ke Kuningatar Kristiina luento

35. Ma Keppihevosratsastusta ym. lähikirjastossa

34. To Kokousretki Eurajoelle

33. To Kirjojen yö

32. Ke Shoppailuretki

31. Hs Teema Gallen Kallela

30. Bookcrossing treffit Postelli ja taidenäyttely yläkerrassa

29. Treffit kirjasto tuttujen kanssa, ei ihan lukupiiri

28. La Taide piknik tapahtuma Raatihuoneen puistosss

27. To Runon ja Suven päivä, kirjan julkkarit kirjastossa

26. Ti SuomiAreenalla

To Pelto-observatorio näyttely, skumpoaa ja mansikoita

25. Ti Jalkahoito, kevyet varpaat juhannukseksi

24. To Kesäteatteri Kirjurissa

23. To Bodyguard leffa + tarjoilu päivänäytöksenä englanniksi

22. Palapelin tekoa lomalla

21. Ma Novellikoukku

20. Ke Yhteislaulua lähiössä, 

Pe vuoden eka georetki Raumalle ja

La Jättikirppis

19. Ma Kirjasto upea valokuvanäyttely

To Lähiötapahtuma

18. Ke Sukututkimus luento Suojeluskunta ja lotat

17. Ma Canva koulutus mm. tekoälyn käyttö kuvituksessa 

16. Ti Kirjastossa esitelmä näytelmän kirjoittamisesta

15. Ke Kinokellari Vain sekuntti

14. Ti Ilta Somalimaan naisille Teams

13. Su elämäni eka kertaa lipas vahtina vaaleissa ja 

Ke Kinokellari leffa useamman vuoden tauon jälkeen ja 

12. Su Cedercreuzin museo

11. To Radikaaleja ristipistoja 

10. To Laulu huoneen kehtolauluilta fb-live

9. Ti Marttojen Kalevala ilta Asko Hurstin mielenkiintoinen luento. 

8. To  Geokätköily miitti Älä ny ohi pyäri Ratraanpyörässä

7. To 16.2. Pori Sinfonietta harjoitukset Eino Grönin ja Heta Halosen kanssa. Hieno näyttely nuorten portfolioita aulassa. Illalla katselin vielä Kansallisoopperan Turandot oopperan. Tarjosivat verkossa ilmaisen live lähetyksen, mitä katseli parituhatta henkeä. 

6. Ti 7.2. Kaupunki olohuoneeseen tutustuminen Kässämarttojen kanssa. 

5. La 4.2. Tylypori, hyvää kannatti odottaa monta vuotta. Voi jehna, kun oli monenlaista nähtävää! Purkitettua Peikon räkää en ole ennen nähnytkään. 

4. Ke 25.1. klo17  Virtuaaliopastus-reissulla Roomassa. Tuli nähtyä kaikki keskeiset kohteet, lopussa heitettiin kolikko olan yli Trevin suihkulähteeseen. Edellisestä heitosta on yli 12 vuotta. 

3. To klo 18-20 Anarkistikirjontaan tutustumista Marttaliiton ensimmäisessä Teams kässäkahvilassa. Tein ristipistoilla 1,5° tekstin ohjeiden mukaan ja ompelin sen pannulappuun. Veikkaan kuitenkin, että en anna sitä kansanedustajaehdokkaalle vaan vien yhdistyksen lahjakoriin annettavaksi jollekin luennoitsijoille. 

Lisäksi tutkailin Päivi Setälän Odotus - valokuvanäyttelyä Kruunupään gallerian Peräseinällä sekä Superisä-näyttelyä samassa aulassa. 

2. Ma klo 18-20 Aikuisten

värityskirjojen värittämistä ohjatussa tapahtumassa. En ole hirveästi väritellyt yksin, vaikka se onkin mielenkiintoista ja meditatiivistä. Kaverin kanssa värittäminen oli elämyksellisempää. Etenkin yksin asuvalle. 

1. Ke klo 19.15- Erään gradun esiluenta ja huomioiden kirjaus. Edellisestä kerrasta on useampi vuosi aikaa. Tällä kertaa en lukenut arjen kulttuurihistoriaa vaan liikuttiin todellakin itselleni oudoilla vesillä. Jos ajatellaan Iidan tarinaa, niin tästä saattaisi olla jotain apua siihenkin.

*  *  *  

Julkaistu alunperin 8.1.2023. Nostot noin kerran kuussa.

EDIT tammikuu 2024. Eipä juuri nosteltu. Unohdin koko listan, mutta en sentään taiteilijatreffejä. 

Soffamatkalla Terijoella

Aikakoneen viisarit osoittivat perjantai-iltaa heinäkuussa 1937. Matkan määränpääksi olin valinnut Terijoen, jossa mainosten mukaan elettiin Kannaksen nousukautta. Väänsin avainta käynnistyspaneelissa ja lähdin matkaan. 

Perjantai

Seisoin aikamatkahissin korissa ja matka tuntui pitkältä, kuin olisin laskeutunut Posivan ydinpolttoaineen luolaston syövereihin parin, kolmen matkan verran. Vihdoin aikahissini pysähtyi. Hissin ovessa oleva lappu muistutti, että aikaa paluuseen oli 56 tuntia. Avasin oven ja löysin itseni eteiskomerosta tennis- ja sulkapallomailojen keskeltä. Nostaessani jalkaani meinasin kompastua puiseen krokettipalloon. Ilmassa tuoksui kesä ja paistetut ahvenet. Kuuntelin tarkkaan, ennen kuin rohkenin avata oven eteiseen.

Kuvaaja Pentti Pere 2013

Astuin viikonloppulaukkuni ja japanilaisen päivänvarjoni kanssa eteiseen juuri sopivaan aikaan. Eteinen oli tyhjä, mutta seuraavasta huoneesta oli joku tulossa ulos. 

-Sus siunatkoon, kun pelästyin! Tervetuloa, tervetuloa täyshoitola Eedeniin. Ompas meillä vilkas päivä. En odottanut, että vieraita tulee tänään keittiön ovestakin, mikäs teidän nimenne on... Ai, Kirsi, se onkin vähän harvinaisempi nimi, nuorekas. Kirstejä meillä on käynyt aiemminkin, mutta taidatte olla ensimmäinen Kirsi tämän talon historiassa...

Nauravainen neito, jonka esiliinan rintapielessä oli nimikoituna nimi Onerva, otti minut vastaan ystävällisesti ja puheliaasti. Siirryimme pieneen toimistohuoneeseen, jossa kirjauduin täyshoitola viikonloppuvieraaksi. 

-Teillä oli hyvä tuuri, kun meiltä löytyi huone viikonlopuksi. Yleensä meillä on täyttä koko kesän, mutta kirjailija Armas Laesteen murhan jälkeen hänen huoneensa on ollut tyhjillään. Olette rohkea nainen, kun uskaltaudutte nukkumaan hänen huoneessaan. 

-No, mattimyöhäisten kesävieraiden ei passaa olla nokonnuukia. Totta puhuakseni on aika jännittävää päästä tapahtumapaikalle, mutta olen kyllä tyytyväinen siitä, etten ollut täällä silloin, kun murha tapahtui. Pari viikkoako siitä nyt on? 

-Niin on. Onneksi tapaus selvisi nopeasti, ja pääsimme palaamaan normaaliin kesän viettoon. Tulitte muuten juuri sopivasti, ehditte käydä virkistäytymässä huoneessanne ja sitten onkin päivällisaika. Meillä on tänään tarjolla tattikeittoa, paistettua kalaa pinaattikastikkeella ja mansikoita kermavaahdon kera. 

Laesteen entinen huone näytti mukavalta. Ikkunasta oli kaunis näkymä meren suuntaan, mutta isot puut estivät meren näkemisen. Onerva kuitenkin kertoi, että meren rantaan ei olisi kuin pari sataa metriä, eikä Merikylpylä uimakoppikaarineen ja tanssisaleineen ollut sekään kaukana. Vaihdoin ylleni päivälliselle sopivan mekon ja katsoin, että nuttura oli kuosissa. Sitten jo kumahtikin ruokakello. 

Ruokasali ovella oli pienoinen tungos, kun yksi ja toinen kävi esittäytymässä odotellessani mikä paikka jää vapaaksi minulle. Kauan ei tarvinnut odotella, kun Onerva jo kehoitteli astumaan sisään:

-Kirsi, tuolla ikkunan puolella on vapaa paikka Korhosten vieressä. Hekin tulivat tänään. 

Kohta ruokasalin täytti iloisen utelias puheensorina. Yhteisö oli päässyt yli Laesteen murhan aiheuttamasta järkytyksestä. 

Keskustelun kohteena oli mm. Amelie Earhartin katoaminen lentokoneineen, mistä oli uutisoitu lehdissä pari päivää aiemmin. Earhartin uskottiin menehtyneen ja nyt kaikki valtameren ylittävät yksityislennot oli kielletty toistaiseksi. Joku epäili Amelien lomailevan jossain, mutta suurin osa yhtyi epäilyyn että oli tapahtunut kone vika tai tosi huonot sääolosuhteet. 

Mansikoita syödessämme saimme kuulla, että tsaarinvallan aikana mansikanpoimijoiden oli täytynyt laulaa koko poimimisen ajan, jotta he eivät voineet syödä mansikoita niitä poimiessaan. Onneksi nykyaikana on toisin. 

Kyselin muilta, kuinka valtaisat mansikkaviljelmät lähitienoilla täytyikään olla, kun lyhyen sesongin aikana mansikansyöjiä oli kymmeniä tuhansia. Muut päivällisvieraat eivät tietäneet, ja unohdin kysyä asiaa Onervalta. Tuskin hänkään olisi asiaa tiennyt, sillä hänkin oli täällä ensimmäistä kesäänsä. 

Kuva: Seurahuone puiston puolelta, 
Finna/Virola, Lappeenrannan museot

Päivällisen jälkeen lähdimme pienellä porukalla kuuntelemaan Seurahuoneen puistoon JP1:n joka perjantaista konserttia. 

Konsertti kesti puoli yhdeksään, mutta kesäillat ovat valoisia joten kaivoimme  kaapista krikettipelin ja pelasimme pari erää. Pärjäsin ihan hyvin, sillä peli oli tuttu entuudestaan. 

Illan hämärryttyä siirryimme terassille pelaamaan korttia. Oikeammin muut pelasivat, sillä en ole koskaan pelannut bridgeä. Aika äkkiä puhe kääntyi jälleen Laesteen murhaan, vaikka osa vierailijoista olikin vaihtunut tapauksen jälkeen.

Vaikka kello oli jo melkein kaksi kävin vielä ennen nukkumaanmenoa herrasväki Tolosen kanssa kuutamouinnilla. Lähteissä joku huuteli yläkerran ikkunasta:

-Jos alkaa ukkostaa, tulkaa nopeasti rannalle! Pari viikkoa sitten salama löi Merikylpylän rantaan ja viisi matkailijaa loukkaantui. Onneksi kukaan ei kuollut. Yksi tosin joutui jäämään sairaalaan ainakin yön yli. Turvallista ei ole uimakopeissakaan, sillä neljä loukkaantunutta oli kopeissa ja vain yksi meressä. 

Kuva: Finna/ Toivo Snellman
Lappeenrannan museot

Hiekka oli lämmintä, samoin merivesi, jonka kuulin olleen tänään 25 asteista. Hopeinen kuu loi merelle siltaa ja majakka piirsi valojuovansa taivaalle minuutin välein. Kesäinen taivaanranta oli kellertävä Leningradin suunnalla. Miljoonakaupunki tuotti valosaastetta jo 1930-luvullakin!

Eedeniä kohti kävellessä pohdittiin ketä tunnettuja henkilöitä lähistöllä olevilla huviloilla nyt on. Rouva Tolonen kertoi:

-Hotelli Suomen Rivieralla on ainakin vieraana tällä viikolla Mika Waltari rouvineen. Lienee siellä muitakin taiteilijoita, ainahan siellä on, mutta Waltari näin hotellin rannassa, kun kävelin siitä ohi. Taiteilijat tykkäävät Rivierasta, ja mikäs siellä on ollessa, lika barn läker bäst. Ihmisten auringossa olon riemua katsellessa tuli mieleen se Juuso Mannermaan runo Omalla rannalla. Sen toinen säkeistö on niin osuva rantaelämään. 

"Kera ihmisten aurinko rannoilla täällä, 
nyt sätein tanssii ja telmii 
ja hienonhiekkaisten vallien päällä
ilo, nauru kuin puroina helmii." 

-Sopii nuo säkeet meidän porilaisten Yyterin rannoillekin, mutta hiljaista siellä on verrattuna tähän, totesin minäkin muiden nyökytellessän runolle.

Itsekseni mietin, että kuumina kesäpäivinä viikonloppuisin rannoilla on nykyisin väkeä yhtä tiheästi, mutta kuuluisuuksia siellä näkee paljon harvemmin mitä täällä. Ajatkin tietysti ovat toiset. Vaikea olisi kuvitella Jari Sillanpäätä, Karita Mattilaa, Jari Tervoa tai Mikael Jungeria yleiselle uimarannalle kaikkien töllisteltäväksi. 1930-luvulla se oli mahdollista, koska oltiin kohteliaita ja annettiin omaa tilaa tähdille eikä ollut somea, jonne päätyä yhden tai toisen ottamaan selfieen. 

Sekin kävi mielessä, että vuonna 1938 Waltari julkaisi kirjan Ihmeellinen Joosef. Pitääkin lukea se ja katsoa, saiko hän virikkeitä siihen Terijoella lomaillessaan. Kirja oli itselleni täysin outo, mutta mietin, että ehkä sittenkin siitä oli olemassa elokuva. Seuraavan Waltarin kirjan tunsin paremmin, se oli Kuka murhasi rouva Skrofin. 

Patja oli ohut ja sänky kapea verrattuna omaani, mutta hyvin uni maistui ohuen, vihreä kesäfiltin alla. Ehkä ulkoa tuleva ruusujen tuoksu vaivutti virkistävään Ruususen uneen. Ainakin näin unta kuinka olin herra Eidenin kanssa kasvihuoneessa hoitamassa ruusuja, kuin Sirpa Kähkösen Vihreässä kamarissa. 

Lauantai

Aamiaisen jälkeen lähdin tutustumaan kylän kauppoihin. Monenlaista tavaraa siellä olikin ja paljon olisi ollut kivaa ostettavaksikin, mutta aikamatkailun huonoja puolia on, että tavaraa ei sovi tuoda montaa kiloa enempää, mitä on vienyt, jotta paluumatka sujuu hyvin. 

Kuva: Terijoen kylämaisema, Finna/
Tuntematon kuvaaja, Lappeenrannan museot

Jännittävin kauppa oli tataarien Kesäkylän basaari, missä halattiin pukeutunut mies myi kaikenlaisia itämaisia kudonnaisia. Rohkenin ostaa silkkihuivin ja palan käsinkudottua värikästä kangasta tyynyn päällisen verran arvellen, että niistä ei kertyisi liikaa painoa. Ostamani kangas ei kylläkään ollut petäisin itämaista vaan se oli kudottu paikallisessa Auerin kutomossa. 

Kirjakaupasta ostin iltalukemiseksi terijokisen runoilijan Mikko Uotisen kirjoja, jotka päätin jättää Eedenin kirjastoon lähtiessäni. Uotisen kirjoja en olut siellä nähnyt, mutta saattoivat olla jonkun vieraan yöpöydällä luettavanakin. Vierailuni jälkeen sieltä löytyy ainakin Yön valmu ja Kesäyön kaihuja sekä Uotisen historiallinen, omakohtainenkin katsaus Uhatut pitäjät: Kivennapa ja Uusikirkko... Uotinenhan toimi aktiivisesti sen puolesta ettei näitä kuntia liitettäisi Venäjään ja joutui toimistaan vankilaan. Hirveästi harmittaa, kun ei tullut aiemmin luettua noita runokirjoja, sillä niitä ei löydy Satakunnan kirjastoista. Tietokirja sen sijaan löytyy. 

Saksin konditoriasta kuului jazzahtavaa pianomusiikkia, joten päätin pistäytyä siellä. Joku nuori mies siellä soitti, mutta ei tällä kertaa ollut kukaan tuttu. Esimerkiksi George de Godzinsky ja Uuno Klami olivat ainakin joskus siellä soitelleet. Kaunista musiikki oli joka tapauksessa, ja sopi lämpimän kesäpäivän tunnelmaan. 

Teetä juodessani kuulin naapuripöydässä muisteltavan kymmenisen vuotta sitten Terijoella filmattua elokuvaa Juhlat meren rannalla. Muutama näyttelijä oli asunut sinä kesänä Terijoella, mutta puheesta tunnistin vain Kaarlo Angerkosken, joka oli yhden lapsuuteni lempinöyttelijän, Siiri Angerkosken puoliso. Pitääkin etsiä käsiin Unto Seppäsen saman niminen kirja. Se lienee helpompi löytää kuin muistoja tuhoutunueesta vuoden 1929 mykkäelokuva. Kirjan toisessa painoksessa on Wikipedian mukaan elokuvasta stillkuvia. 

Juhla meren rannalla -elokuvasta tuttu huvila koristeellisine torneineenkin tuli nähtyä. Sitten katsoin kelloa ja totesin että oli aika mennä takaisin Eedeniin lounaalle. Vaikka tullessa katselin rakennuksia mielestäni tarkasti, näin paluumatkalla monta sellaista huvilaa ja kauppaa, joita en ollut mennessä nähnyt. - Niin paljon katseltavaa ja aikaa vain pari päivää!

Kuva: Kylänraittia, Finna/ 1900 tienoilta
Lappeenrannan museot. Rajasin kuvasta
pois kortin alaosan viestin vuodelta 1903

Pois siirrettyjen huviloiden tyhjiä kivijalkoja katsellessani pohdiskelin, kuinka monia niistä tuhansista Terijoelta eri puolelle Suomea siirretyistä huviloita on käyttökunnossa edelleen, ja kuinka paljon rakennukset siirrossa muuttuivat.

Kalle Isokallion Terijoki takaisin -kirjan Matin hankolaisesta huvilasta oli hävinnyt torni, tai niin ainakin Matti epäili. Ainakin nykyisin pohjanmaalaisista huviloita on tehty tutkimusta, mutta miten lie muiden laita. 

Viime keväisellä Hangon reissulla näin muutaman huvilan, joita epäilen alkujaan terijokisiksi. Lieköhän niitä Satakunnassakin, ja jos on, niin missä kunnossa on näin 100 vuotta siirron jälkeen. 

Huviloiden ohella suuren vaikutuksen minuun teki ne pihat, joita hoidettiin rakkaudella. Suomen itsenäistymisen jälkeen Terijoella hävisi suurin osa kansainvälisistä kesävieraista ja monet huvilat jäivät tyhjilleen. Vaikka valtio otti haltuun ja myi 5 vuotta käyttämättöminä olleita huviloita, oli monet puutarhat vailla hyvää hoitoa ja osaa huviloita alkoi vaivata nykyisten omistajien kevyempi rahapussi. 

Tosi rikkailla oli varaa isoihin huviloihin ja ympärivuotisiin palkollisiin. Suomalaisilla taiteilijoilla oli pienet tulot eikä monilla ollut varaa huvilan ja tilusten vaatimaan ylläpitoon, hyvä kun saivat lunastettua valtiolta käyttämättömän rakennuksen halvalla. 

Käveltyäni koko päivän ristiin rastiin oli helpotus kun päivällisaika koitti. Päivä oli hyvin mukava, ja sen kruunasi se, että sain kuin sainkin hiuksiini kauniin vesikampauksen, vaikka työntekijöistä oli pulaa ja nytkin joku kampaamo näkyi etsivän vesikampaustaitoista työntekijää. 

Kuva: Hotelli Puistola joka voisi olla Eeden, 
Finna/Lappeenrannan museot kuvan 
ottanut/myynyt Terijoen kirjakauppa

Ennen päivällistä istuimme patiolla nauttimassa kylmää mehua, kun yhtäkkiä alkoi kuulua kili, kili, kili kellon ääntä, siihen yhtyi toinen, kolmas ja neljäs, kaikkein äänekkäin bom, bom, bom. Ortodoksikirkon kellot ne siellä kertoivat kellon olevan kuusi ja sunnuntain alkavan. Kirkkoja täällä olikin peräti kolme, ortodoksikirkon ohella luterilainen ja katolinen kirkko. 

Illalla lähdettiin pienellä joukolla Valkoiseen saliin, missä oli Terijoen isoin tanssisali ja väkijuomaton ilmapiiri. Hauskaa oli ja sain tanssiakin, vaikka tämän ikäisistä kavaljeereistä onkin pulaa. 

Kieltolaki päättyi 1932, mutta Valkoinen sali veti hyvin väkeä ilman alkoholiakin, lienikö syy alkoholittomuuteen periaate vai pakko, se jäi minulle epäselvälksi. Muistelin kyllä mielessäni, että Terijoen kylpylöiden kanssa kilpaileva Ikaalisten kylpyläkin oli alkoholivapaata aluetta. Ehkä alkoholiton tosiaan miellettiin terveelliseksi tuolloin. Menestyisiköhän nykyisin alkoholiton kylpylä Suomessa?  Kuka rohkenisi kokeilla? Kun kyselin asiasta, tanssittajani kertoi:

-Kun on paljon kesävieraita, voi tarjota jokaiselle jotain. Kyllä meillä Terijoella väkijuomia juotiin, paljonkin. Ei me toiseksi jääty länsirannikon kaupunkien pirtutrokarien alueista. Neuvostoliitosta tuotiin rajan takaa juotavaa ja sitä riitti. Sellaisia tuonteja kun ei kirjattu virallisiin tilastoihin, niin ne jäi helposti unholaan. 

Iloinen yllätys oli, kun orkesteri soitti Harmony Sistersien ja Dallapén suomeksi levyttämän uuden kappaleen Sataman valot. Se jotenkin sopi hyvin Terijoen rannan valoihin, vaikka ranta olikin hiekkarantaa eikä satama. Sama alinomaisen lähtöjen ja tulemisen tunnelma leijui kylpylöpaikkakunnan yllä. 

Harmittelin kovasti, ettei viikonloppuna ollut kunnon näytelmiä Terijoella, mutta sen puutteen korvasi se, että meidät kutsuttiin viettämään iltaa paikalliselle huvilalle. Sinne lähdettiinkin parin tunnin tanssimisen jälkeen. 

Huvilan omisti Cedercreutzin perhe. Huvilan tontilla oli sen verran monta rakennusta, että Alvar Aaltokin oli asustanut siellä muutama vuosi aiemmin, kun Viipurin kaupunginkirjastoa rakennettiin. 

Lähellä oli ollut myös ruhtinas Demidovin huvila. Demidovin tarinaan tutustuin Mikkelissä, jonne ruhtinatar asettautui köyhdyttyään. 

Perheen poika Carl esitteli minulle Demidivien shakkipöytää, jonka he olivat ostaneet huutokaupasta ensimmäisenä huvilakesänään Terijoella. Jotenkin jäi tunne, että olisipa ruhtinatar saanut edes osan huutokauppatuloista 1940-luvulla, jolloin köyhyys oli jo hänen arkipäiväänsä. Pöytärahoillakin olisi ruhtinatar voinut ostaa vähän heiniä rakkaalle lehmälleen, jonka vieressä hän kuulemma nukkuikin ainakin joskus Tertin kartanon navetassa. 

Pöytää ihaillessani Carl kertoi kuinka lähistöllä sijaitsi muutamia hauskannäköisiä huviloita. Yksikin näytti isolta puukalossilta. Sekin huvila oli kuulemma jo autioitunut ja rapistunut. 

-Luulisi, että kesä puukalossissa kiehtoisi kaikkia. Ainakin minusta se olisi houkutteleva ajatus, vaikka onhan nämä tornilliset ja moniparvekkeiset huvilatkin oivallisia. Tuumin. 

-Totta, Ilmari Kianto on kirjoittanut sellaisista huviloista:

"Meitä on onnistanut hyvin. Olemme kuin kuningas ja paimentyttö. Olemme brodeerattuja joka kohdilta. Meillä on runsaasti huoneistoja, lasiverantoja, balkongeja, torneja..." 

-Totisesti meitä on onnistanut hyvin. Ei suomalaisilla olisi ollut varaa rakentaa tällaisia huviloita. Rakentaminen ja ylläpito maksaa paljon. Nyt kun rikkaat joutuivat jättämään omistuksensa rajan taa, on keskituloisillakin ollut mahdollisuus lunastaa oma kesäpaikka. 

Puhelimme pitkään terassilla ja nautimme hieman konjakkia ja kuuntelimme gramofonista amerikkalaista jazzia. Itse jouduin istumaan välillä kieli keskellä suuta, jotta ei paljastuisi, että tietoni 1930-luvusta ovat melko pinnalliset. Oli vaikea puhua jazzistakaan, kun ei tarkkaan muistanut koska mikäkin muusikko aloitti julkisuudessa. Olisi ollut epäilyttävää puhua jostain, joka levytettiin vasta vuosia myöhemmin. 

Yöuinnilla kuuntelin kuinka meri toi mukanaan joltain läheiseltä huvilalta pianolla säestettyjä ooppera-aarioita. 

Mikä mahtava paikka tämä onkaan. Millainen elämys olisi ollut, jos aikakoneen olisi pistänyt aikaan jolloin täällä asustivat venäläiset kuuluisuudet ja raharikkaat. Se ei ollut mahdollista, sillä en osaa venäjää ja suomenkielenkin puhumisessa on ongelmansa, kun ei oikein voi käyttää sanoja, joita ei ole vielä keksitty. 

Sunnuntai

Sunnuntain aamiaisella kuulin, kun naapuripöydän yksin matkustaneet miehet pohtivat nähtävyyksien katsomisen ja helteen yhteensovittamista. 

Puutuin keskusteluun ja lupasin maksaa pika-ajurin kustannukset, jos reitti suunniteltaisiin niin, että voisin jäädä odottelemaan raja-alueen ulkopuolelle siksi aikaa, kun muut kävisivät Rajajoella ja Lintulassa, joihin vaadittiin kotipaikan nimismieheltä henkilöllisyystodistus näin kesäaikaankin. Minullahan sellaista ei tietenkään ollut. 

Rajajoen näkeminen kiinnosti miehiä, mutta Lintulan naisluostari ei, joten asia oli sillä selvä. Loistava kokkimme Hilma Karhu teki meille mukaan maukkaat voileivät ja leikkasi mukaan aimoviipaleet kuuluisaa Bostonkakkuaan jälkiruuaksi. 

Niinpä lähdimme sitten Hermannin ja Eeron kanssa heti aamiaisen jälkeen matkaan. Matkaa Rajajoelle oli 18 km, mutta minun piti siis jäädä kyydistä vähintään 5 km ennen rajaa. 

Päätin käydä venäläisellä teellä Kuokkalan kasinolla sillä aikaa, kun muut ajoivat ihailemaan Rajajokea ja sen takana häämöttävää Neuvostoliiton vartio-asemaa. Rakennus oli uusi, valmistunut vasta tänä kesänä. 

Rajajoki. Kuvan miehen voi kuvitella Hermanniksi.
Kuva: Finna:/Antti Pullinen Museovirasto

Monet suomalaiset ja ulkomaalaisetkin olivat käyneet valokuvauttamassa itsensä Rajajoen tuntumassa, sillä kahden vastaperustetun valtion rajaa oli alettu kutsua kahden maailman rajaksi, ja se jos mikä oli eksotiikkaa. Sellaisesta valokuvasta haaveilivat seuralaisenikin ja toki he sen saivat. Kuski oli oppinut valokuvausta reissullaan ja otti yhteiskuvan, jossa näkyi hyvin sillan punainen ja valkoinen puoli. Kuvat kehitettiin heti hotelliin palattuamme, joten ehdin saada kuvan muistoksi. 

-Olihan se kokemus! Vaikka eihän siellä ollut paljon muuta nähtävää kuin siltä ja erilaiset kasvit rajan eri puolilla. Naapurin puolella kukki maksaruoho, meidän puolella puutarhakukat. 

Näin totesi Hermanni, joka oli poiminut minulle muistoksi pienen kimpun, jossa oli kahta erilaista malvaa. Itsellänikin oli kokemus jaettavana:

-Join teetä merenpuoleisella terassilla ja yhtäkkiä mereltä alkoi kuulua pamahduksia. Taisin näyttää pelästyneeltä, kun naapuripöydän pariskunta selitti minulle, että on ihan tavallista, että Neuvostoliiton puolella ammutaan linnaketykeillä. He osoittivat suunnan mihin katsoa ja seuraavan pamauksen tultua näinkin aika korkean vesipatsaan merellä. On kuulemma yleistä, että ammutaan 11 ammusta, niin kävi nytkin. 

Miehet tietenkin harmittelivat kun jäivät paitsi tuota kokemusta. Miehet ja heidän pyssysankarin geeninsä! 

Ilma oli kirkas, ja sopivassa kohden pysähdyimme ihailemaan Kronstadtin kirkontornien kupoleita ja tehtaanpiippuja, jotka näkyivät kirkkaalla ilmalla ihan hyvin. Ulappa oli täysin saareton ja lähes peilityyni. Tykkien jylykin oli tauonnut. 

Rakkauden haudan kirkon kellotorni,
Kuva Finna/Lappeenrannan
museot tuntematon kuvaaja

Poikkesimme katsomaan Terijoki-Uusikirkko tien varrella olevaa Rakkaudenhaudan naispatsasta karhuineen ja kappelia. Paikalla oli paljon vierailijoita. Ja lisää odotettiin, sillä kuski kertoi: 

-Näin täällä viikko pari sitten Kannaksen Matka-auto Oy:n ensimmäisen Käkisalmi-Terijoki retkeläisbussin. Toivottavasti se tuo uusia matkailijoita alueelle, mieluiten ympäri vuoden. 

Matkailu onkin virinnyt itsenäistymisen alkuvuosista, mutta pitkä matka oli siihen, että Terijoella olisi ollut taas 80.000-90.000 kesävierasta, kuten ennen ensimmäistä maailmansotaa ja Venäjän vallankumousta. 

Haaveeksihan sellainen jäi - niin Suomen kuin myöhemmin Neuvostoliitonkin osalta. Ylen Kannaksen kierros -dokumenttisarjasta olin kuitenkin katselevinani, että maaseutuasuntoja rakennetaan jälleen Kannaksen alueelle. Eiritoten jäi mieleen Taipaleenjoen rannalle sijoittuvat uudet rakennukset. Ehkä lomailu alueella viriää vihdoin uudelleen.

Raivolan suunnalla ihailimme lehtikuusimesän korkeita puita. Niiden korkeus oli kuulemma jopa 42 metriä. Ikää noilla ilmeisesti laivateollisuutta varten istutetuilla puilla oli 1930-luvulla enimmillään pari sataa vuotta. Lienevätkö vielä pystyssä. 

Inon Linnake ja Kivennavan linnamäki päätettiin jättää kuumuuden vuoksi väliin. Sen sijaan kävimme katsomassa Kaukjärveä ja sen lähellä olevaa Pyhälle  Birgitalle omistettua uhrikirkkoa. 

Matkan varrella kuskimme esitteli lukuisia huviloita tai niiden tyhjiä tontteja ja kertoili omakohtaisia tarinoita suomalaisista taiteilijoista, jotka asuivat tai olivat niissä vierailleet. Kuski oli kuulemma jutellut paljon Ilmari Kiannon kanssa, jonka huvila oli Kanervan pysäkin tienoilla vajaa 10 km päässä Merikylpylästä. 

Postikortti: Ehkä tunnetuin huviloista
Kellomäen Harppulinna, Finna/ N. N. 
Simanovskij Lappeenrannan museo

Kuski oli tuntenut myös Ilja Repinin, joka oli aikanaan Terijoen tunnetuin asukas. Mestari asui ja maalasi Kuokkalassa Penaty-huvilassaan, missä kävi paljon vieraita. Repin kuoli 1930 ja poikkesimme katsomaan hänen hautaansa Penatyn puistoon. 

-Vein aika monta hotellivierasta Repiniä tapaamaan. Sillä oli keskiviikkoiltapäivällä kaikille avoin vastaanotto. Silloin häntä pääsi tapaamaan myös ne, jotka eivät kuuluneet samoihin piireihin. Monet olivat haltioissaan tavattuaan kuuluisan maalarin ja ihastelivat hänen suomimyönteisyyttään, muisteli kuski. 

Harppulinna tuhoutui jatkosodassa, mutta siitä on nyttemmin tehty pienoismalli, jonka avulla huvila voitaisiin rakentaa uudelleen. Carl Johan Cedercreutz on muistellut Harppulinnaa kirjassa Terijoki Paratiisi meren rannalla kuvaillen sitä mielikuvitusta herättäväksi sekamelskaksi, jossa: 

"Suunnittelija oli saanut vapaasti käyttää mielikuvitustaan, ja hän oli totisesti käyttänyt tilaisuutta hyväkseen." 

Tuollainen paikan kuvailu saa totisesti himoitsemaan paikalle pääsyä. Harmi, että tällä matkalla ei ollut aikaa mennä sisälle, mutta hauskalta se näytti. 

Jotenkin tuntui käsittämättömältä, kuin terijokelainen kylämaisema vain jatkui ja jatkui. Kuski kertoi ylpeänä, että kylänraitti oli lähes 9 kilometriä pitkä. Lyhythän se oli jos sitä vertaa vieressä olevaan, rakentamattoman, kymmenien kilometrien pituiseen joutomaana olevaan yhtämittaisen hiekkarantaan... mutta eipä sitä nykyaikanakaan monessa paikkaa näy 9 km pitkää taajamaa huviloineen, kauppoineen ja ravintoloineen. 

Palattuamme olikin päiväkahvin aika. Joimme kahvit Eedenin puutarhassa Hilman mustikkapiirakan ja vatkatun vaniljakastikkeen kanssa. 

Jäin istumaan hetkeksi pöytään muiden lähdettyä viettämään rantaelämää. 

Kirjoitin muistiinpanoja Bujo-päiväkirjaani, ja Onerva kiinnitti siihen huomiota, kun tuli korjaamaan pois kahvikuppeja. Tarkkasilmäinen tyttö, kuten Terttu Autereen dekkarista olemme saaneet lukea. 

Sainkin siinä luontevan tilaisuuden hieman haastatella Onerva hänen kohtaamiensa murhatapausten vuoksi. Tuntui siltä, että Onerva oli hyvin selvinnyt kohtaamistaan järkytyksistä. Lääninetsivä Juhani Kuikan kanssa käydyt keskustelut olivat kuulemma kovasti helpottaneet oloa. Punastumisesta päätellen keskustelujen ohella oli tullut koettua myös kädestä pitelemistäkin, mutta kaiken kaikkiaan vaikuttaa siltä, että Onerva on samaa vankkaa tekoa kuin poliisinrouva Elisabeth Urhonen (Metropoliitta Panteleimonin dekkarisarja). Vähän näyttää siltä, että Onerva ottanee jatkossakin osaa Kuikan tekemiin tutkimuksiin. Vaikka Kuikka on Urhosta kekseliäämpi poliisi, niin kaikki apu on maalaiskylien juorumyllyjen keskellä tarpeen. 

Kysyessäni Onervan tuntemuksia, hän kertoi, että ensimmäinen murhatutkimus (Kuka murhasikan rouva Holmin?) oli kyllä pahempi, vaikka tällä toisella (Kuolema Eedenissä) kertaa hän oli lähempänä murhapaikkaa. Palasin Onervan kanssa sisälle taloon, ja matkalla hän yllätti minut kysymällä:

-Haluaisitko nähdä alkuperäisen murhavälineen? Saimme sen takaisin rantakahvilasta, jonka pöytään murhaaja oli sen vienyt (ei spoilata mikä väline oli kyseessä). Pistimme sen vaataantulohallin vitriiniin. Ei sitä käyttöönkään enää iljennyt ottaa, vaikka pestyhän se on sen jälkeen. 

Tottakai halusin nähdä, kukapa dekkareiden ystävä ei haluaisi. Tässäpä olisi kerrottavaa Facebookin Dekkariryhmäläisille!

Kuva: Finna, tuntematon kuvaaja,
Lappeenrannan museot

Ennen päivällistä kävin pikaisesti päiväuinnilla. Rannalla oli melkoinen väkimäärä, vaikka olikin ihan tavallinen sunnuntai, eikä rannalla ollut erityistä ohjelmaa. 

Ehdin pistäytyä myös kahvilla Lottien rantakahvilassa. Siitä tulikin nostalgisen isänmaallinen olo. Viimeksi olen Lotta-kupista juonut Lotta museossa Tuusulanjärven rantamilla, missä kerroin Marttojen sota-ajan toimista vajaa 10 vuotta sitten seminaarissa, jossa esitelmöi myös mm. Lasse Lehtinen. 

Päivällisellä keskustelimme Terijoen huvilaelämästä ennen ja nyt. Herra Korhonen tiesi kertoa, että väkeä ja työläisiä oli paljon. Yksin ajureitakin viitisen sataa:

-Omalla tapaa vilkasta oli molempina aikoina, mutta seuraelämä on vähentynyt kovasti niistä ajoista, jolloin kymmenet vossikat kuljettivat iltakaudet väkeä kutsuilla toisille ja taiteilijoita saattoi tavata missä tahansa. Harva ulkomaalainen palasi Terijoelle ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

Kun porukalla muisteltiin, niin oli niitä muutamia. Yksikin Terijoelle sydämensä menettänyt mies matkustaa tänne Balkanilta saakka joka vuosi. 

Jotkut olivat olleet päivällä Terijoen kansainvälisissä urheilukisoissa ja intoilivat Räkköläisen 190 m korkeushypystä. Myös Ruokolaisen keihäänheittoa kehuttiin. Heitto ylsi 59,03 metriin joten pidin suuni visusti kiinni etten vahingossa puhuisi mitään nykyisestä keihäänheitosta ja keihäistä. 

Kuva: Kylpylä-kasino, Finna/ tuntematon
kuvaaja, Lappeenrannan museot, 

Syönnin jälkeen lähdimme hummaamaan kasinolle. Menestystä ei ollut rahassa eikä rakkaudessa, mutta hyvä niin, sillä kummastakaan ei olisi ollut iloa kotiinpaluun jälkeen. 

Kasinolla käynnin jälkeen olikin aika pakata tavarat. Kerroin Onervalle, että minut otetaan kyytiin myöhään yöllä, enkä tarvitse palvelua enää. 

Onneksi kaikilla oli väsy tai tarvetta yksityisyyteen niin, että talo hiljeni odottamaan uutta viikkoa jo puolilta öin. 

Itse pidin ikkunaa auki ja kuuntelin kuinka vossikat kopsuttelivat pääkadulla ja välillä harvakseltaan kuului autojenkin ääniä. Kauempaa naapurustosta kuului musiikkia. 

Kun vihdoin koitti kotiinlähdön aika, hiivin hiljaa takaisin urheiluvälinekomeroon miettien, että aikanaan Kuokkalassa asustellut Tuuli Reijonen oli oikeassa 

Kuka voisi unohtaa lämpimiä elokuun iltoja maininkien huokuessa hiekkoja vasten, kiiltomatojen kimallusta ruohikossa, sirkkojen siritystä, tähtien kuvajaista laguunin tummissa vesissä Kronstadtin tykkien tuontuostakin jylistessä ja sen valonheittäjien pyyhkiessä hiljaisia rantoja! 

Ennen kaikkea on ikävä auringon hehkuttamia hiekkarantoja, reheviä puutarhoja pitsihuviloiden uinuessa niiden sylissä. (Katkelma kirjasta Terijoki 1.  Paratiisi meren rannalla). 

Itselleni toki jää ikävä myös paikan kultturelliä tunnelmaa, keskusteluja täyshoitolan terassilla ja tuntemattomaksi jääneen oopperalaulajan iltakonserttoa, joka kiiri vettä pitkin ties kuinka kaukana olevalta huvilalta. 

*  *  *

Aikamatkailu on valitettavasti fiktiota, mutta kirjoittaessani pyrin siihen, että urheilutarvikekaappiin ilmiintymistäni lukuun ottamatta tarina voisi olla tosi. Rajajokea kuvaava valokuva on pari vuotta myöhemmältä ajalta, mutta rakennusten pitäisi olla kuten kuvassa. Terijoen kylänraitista en löytänyt hyvää kuvaa 1930-luvulta, mutta oletan, että saman tyylisiä kauppakeskittymiä oli myös vuonna 1937 kuin 1900 vuoden tienoilla, sillä Terijoen liikekeskittymä oli yhtäkaikki, muodostunut pääkadun varteen. 

(EDIT/2025 Löysin kevätsiivoilua tehdessä 2025 muistiinpanopaperin, mihin olen kirjoittanut joitain tietoja tekstiä varten, mutta mitään niistä en ole käyttänyt yllä. Kirjaan ne tähän nyt. Tietojen ajankohtaa en ollut kirjannut. 

Täyshoitovuorokausi maksoi 20-30 mk (nykyrahassa vuodesta riippuen noin 10-15 euroa 1919-1939 välillä). Huvilan vuokra koko kesältä 300-2500 mk (noin 120-1200 euroa). Monissa huviloissa oli oma puisto, tenniskenttä ja vesijohto. 

Välimatkat: Lehtikuusimetsä-Raivola 10 km, Rajajoen puna-valkoiselle sillalle 18 km, Rakkauden haudalle 10 km. 

Kronstad ja keinotekoiset patterisaaret näkyi Terijoen rannalta. 

Terijoella oli ehkä Suomen kaunein upseerikerho ja Suomen kaunein Ortodoksikirkko. 

Ja sitä hiekkarantaa oli yhteensä 30 km. Kirjoituksessa mainittu määrä oli vain Terijoen taajaan asuttu huvilanauha-alue.) 

Soffamatkaa varten luetut kirjat ja katsotut ohjelmat:

Terttu Autere Murha Eedenissä (kirja, jonka ympäristöön aikamatkani johti)

Kalle Isokallio Terijoki takaisin
Sirpa Kähkönen Vihreä kamari
Mikko Uotinen Uhatut pitäjät: Kivennapa ja Uusikirkko... 
Terijoki 1: Paratiisi meren rannalla
Terijoki 2: Unelma ennen myrskyä
Terijoki 3: Helmi heleän lahden
Ritva Heikkilä Terijoki, Kadotettu paratiisi
Esteri Kähönen Entinen Terijoki - kylämuistoja 
Aurinkoinen Terijoki 
Aamulehti 20.7.1937
Kannaksen lehti 16.7.1937
Kansan työ 20.7.1937
Karjala 22.7.1937
Käkisalmen Sanomat 17.7.1937
Oriveden Sanomat 15.7.1937
Yle Arvo Turtiaisen Kannaksen kierros - dokumenttisarja. 
Sekä Jussi Miikkulaisen  YouTube-kanavalla olevat laadukkaat videot Terijoesta, joita on useampia mm. Minun Terijokeni. 

Muuta luettavaa

Jos Terijokeen liittyvät romaanit kiinnostavat, niin lisälukemisena voisi olla tekstissä mainitun 

Unto Seppäsen Juhlat meren rannalla kirjan ohella mm. 

Jörn Donnerin Vesi on verta sakeampaa alkaa vuoden 1918 tienoilla pakomatkalla Rajajoen Suomen puolelle. 

Jaakko Terenttilän Huvilakylän Josi, jonka sijoittaisin Terijoelle, kuten Autereen Kuolema Eedenissä kirjankin. 

Pia Pirilän Hospodi, sanoi Terijoen tätä vaikuttaa hauskalta

Ensi Niiinivaaran Hiljaiset rannat kertoo suomalaisen rivieran kahden kerroksen väestä Terijoen loiston aikana

Veijo Meren Kersantin poika kertoo kesästä 1939

Salme Aemelaeus Kaksi lakeutta kirjassa kerrotaan kirjoittajan isovanhempien ja heidän vanhempiensa tarinaa Kurikassa ja Terijoella Rautatien rakennusaikaan 1800-luvulla. Sen jatko-osa Marraskuun vuokot alkaa vuodesta 1919 Terijoelta. Myös kirjassa Kultaisten rantojen Kannas, ollaan Terijoen tietämillä. 

Irmeli Viherjuuren kirja Anna Virubova Keisarinnan hovineiti kertoo Annasta, jolla oli ruhtinaallinen huvila Terijoella

Vera Andrejevan Talo Vammelsuussa on muistelmateos, jossa tutustutaan moniin suomalaisiin kuuluisuuksiin Terijoella

Ritva Heikkilä Terijoen vuodenajat 

Muista Terijoki-kirjoista vaikuttaa kiinnostavalta ainakin: 

Kouluelämää ja elämänkoulua Terijoella.

*  *  *

Sponsoreita ei ollut tälläkään soffamatkalla, mutta ihan mieluusti käyn kokeilemassa aikamatkaa heti, kun joku keksii aikakoneen ja lähettää lipun. 

Kiitän sua Agricola, kielestäni rikkaasta

Äidinkieli, mikä ihastuttava ajatus. - Jotain omaa ja kuitenkin yhteistä, jolla voi kertoa meille omista asioista kuten sisusta, kalsarikänneistä ja saunan jälkeisestä raukeudesta. 

Toissakesänä etätöissä ollessani suunnittelin, millaisia kirjoitusharjoituksia voisi pitää omaa lehteä kirjoittaville nuorille.

Löysin erilaisia apuvälineitä ja kokeilin niiden toimivuutta luovuuden tukena ja tyhjänpaperinkammon nujertajana. Jälkimmäistä en tosin ole koskaan itse tuntenut. 

Työnkuva muuttui ennen kuin saatiin nuoret lähitöihin, joten käytäntö jäi kokeilematta. Myöhemmin löysin Tigeristä nopat, joita voi käyttää apuvälineenä. Tänään siivotessa tuli purkki vastaan ja päätin, että tämä on sopiva päivä testaamiseen. 

Tirpan päiväretki

Eräänä huhtikuisena lauantaina herra Tirppa pakkasi evääksi banaanin, pani hatun päähän ja hyppäsi iloisesti hymyillen bussiin. Silmälasitkin tulivat mukaan. Hyvä niin, sillä ilman laseja Tirppa ei nähnyt puita metsältä eikä erottanut oikeaa bussia väärästä. 

Tirppa katseli ohivilahtelevia maisemia. Kuusimetsät kiehtoivat Tirppaa erityisesti, sillä hän on kuusimetsän kasvatteja. Sade ei haitannut katselua. Banaani riitti aamupalaksi, sillä lounastreffit oli sovittu alkavaksi kello 12.25. Sen jälkeen ei ollutkaan kiirettä mihinkään, sillä kotiin pääsi vielä yömyöhään tähtien ja kuun loisteessa. 

Yhtäkkiä, BANG, bussi törmäsi karhuun. Naapuripenkillä istuneen tytön jalkapallo pompahti Tirpan otsaan ja silmälasit putosivat päästä. Tirppaa itketti. Lohdutukseksi kuski tarjosi kaikille matkustajille (joita ei ollut montaa) kupongin, jolla sai torikahvilasta jäätelön tai pirtelön, kumpi vaan maistuisi paremmin. 

Kolarin vuoksi bussi saapui perille vähän myöhässä. Siellä jo odottelikin Tirpan karavaanarikaveri herra Pulu uudessa keväthatussaan. Aurinko oli alkanut paistaa ja ilma lämpeni. Lounaspaikaksi valittiin kasvisravintola, mistä sai maukasta sipulikeittoa. 

Kun keitto oli syöty viimeiseen pisaraan, suunniteltiin kesälomareissua yhteisellä asuntovaunulla. Viime kesänä oltiin Aavasaksalla. Nyt päätettiin lähteä Hankoon. Kun suunnitelma oli valmis juotiin kahvit ja kirjoitettiin kirje Hangon leirintäalueelle, josta varattiin paikka hiljaisimmästä peränurkasta. 

Kello oli niin vähän, että vielä ehti torille pirtelölle. Viileä pirtelö sopikin hyvin lämmenneeseen ilmanalaan. Herrat pistivät hatut päähän ja astuivat perätysten ulos. 

Heti ulos päästyä Pulu astui kissankakkaan. Se olikin oikea liukumiina. Pulu kaatui, taittoi kyntensä ja näki hetken tähtiä. Taisi näkyä kuutamokin. Toivuttuaan tällistä pirtelö piristi nolostuneen Pulun mieltä. Tirppa kätki hymynsä ja hekotteli Pulun matalaa ilmalentoa hienotunteisesti vasta kotimatkalla. Onneksi itsetuntoon sattui kuitenkin enemmän kuin Pulun kroppaan. 

Sen pituinen se. 

* * *

No, ehkä nämä nopat tosiaan soveltuvat satujen kirjoittamiseen. Vakavampaa proosaa näillä kuvilla tuskin syntyy, mutta yllättävän hyvin ainakin tämä ensimmäinen tarina muovautui. 

Nopat olen ostanut itse, ja ehtinyt unohtaa koskaan avanneen koko purkkia. 

Soffamatkalla Utössä

Majakat ovat kivoja. Saaret ovat kivoja. Lintujen katseleminen on kivaa. Suomen eteläisimmässä majakkasaaressa siis kaikki on kivaa. Ei ole tullut käytyä, kun olen kuvitellut, ettei sinne pääse yhteysaluksilla. Nyt tiedän Tosin bussilla lähtö rantaan pääseminenkin voi olla hankalaa. Jokatapauksessa, kun ei ole päässyt livenä on käytävä virtuaalisesti. Se onneksi on helppoa. Ei muuta kuin matkaan.

Lintujen bongailun vuoksi parasta aikaa on Kevät ja syksy. Syysmyrskyt hieman pelottaa, Estoniakin upposi vain noin 50 km päässä Utöstä, mutta soffamatkalla sää ei ole ongelma.

Säädän aikakoneen ja lähden matkaan siis illan hämärryttyä ennen iltakahdeksaa 15.9.2010. Jos olisin tullut aamulla, olisin voinut saada elämäpinnan lapasorsasta ja pikkusieposta. Näin kertoo matkaoppaanani toimiva kirjailija Juha Laaksonen, joka on asunut saarella jo melkein viikon. Majoittaudun ja käyn syömässä ravintolassa. 

Urpiainen (1986) oli toinen lintu, joka sai minut
myöhemmin bongaamaan lintuja.
Kuva: Laaksosen kaksi Utö kirjaa levällään pöydälläni.

16.9. Aamulla aurinko paistaa. Juhan tytär menee esikouluun. Lintupäivä on Juhan mielestä huono, mutta illalla näen hautausmaan tienoilla oudon pikkulinnun ja kuulen hassua tsip ääntä. Itse en lajia tunnista, mutta kuulen lintumiehiltä, että lintu oli tundrakirvinen. Jösses mikä onnenkantamoinen.*

Kaikki saarella olleet lintumiehetkään eivät tätä harvinaisuutta nähneet. Onneksi siitä ei syttynyt suurempaa sanaharkkaa, sillä miehillä oli tärkeämpääkin ajateltavaa. Samoissa porukoissa ollut luontomies oli aamulla löydetty kuolleena merestä. 

Kuulen aamupalalla, että rantavedestä on löydetty ennen seitsemää ruumis. Paikalla olevista lintumiehistä muutamat ovat alkaneet selvitellä juttua. Poliiisikin on tulossa, mutta siihen menee aikaa, kun saari on kuitenkin saari. Meressä. Mutta nopeastikin pääsee, kun on kiire. Lounasaikaan Salokannel onkin jo työn touhussa. 

Tuosta alkaa tapahtumaketju, joka kuljettaa läpi saaren nähtävyydet ja tutustuttaa samalla lintujen tarkkailijoiden elämään. Jälkimmäistä olenkin kaipaillut, sillä omasta lintubongausajasta on aikaa 25 vuotta. Viimevuotinen työkaveri oli harrastanut lintujen kuvausta muutaman vuoden ja kahvipöytäkeskustelut saivat minut vähän kiinnostumaan asiasta uudestaan. Senkin vuoksi on hyvä, että pääsen näin soffalla käsin mukaan lintumiesporukoihin. 

Päivän mittaan kuulen kaikenlaisia huhuja. Salokannel käy kuulustelemassa minuakin, sillä yövyin saarella. Mitään en tiedä ja ketään en tunne. Iltalenkilläkään en nähnyt mitään ihmeellistä. Miehiä meni kaukoputkien ja kameroiden kanssa sinne tänne, myöhemmin kaukoputket oli vaihtunut joillain lasisiinlaulukirjoihin. samalla huolellisuudella niitäkin kannettiin. Saunalle ja naapurimökkiin. Menin aikaisin nukkumaan, joten yöelämästä en tiedä mitään. Pidin ikkunaa auki, ja meri kohisi ihanasti, siihen oli hyvä nukahtaa. Paremmalta se tuntui, kuin kotona kuunneltu YouTube video aaltojen pauhusta. 

Yllättävän nopeasti Salokannel ja lintumiehet saivat rikoksen ratkottua. Illalla nousee tuuli,12 metriä sekunnissa tuntuu meikäläisestä paljolta. Onneksi eilen oli tyynempää, kun tulin. Pää ei kestä kun vesi keinuu jos olen laivassa. Ei yhtään. Salokannelta ei pienet myrskyt hetkauta, oli kuulemma lähtenyt soutelemaankin pimeän yöhön. Vähän ennen puolta yötä kuulen helikopterin säksätystä.

Aamupalalla 17.9. asia on kaikkien huulilla, rikos tuli ratkottua. Ei olisi uskonut siitäkään tyypistä, oli monien mielipide. Itse en jaksanut piitata asiasta. Jo aamukävelyllä törmäsin muutamaan lintuun, joita en ole aiemmin nähnyt. Elämä on pelkkää juhlaa, ei siinä miestapot paljon hetkauta, kun näkee muuttohaukan ja mustakurkku-uikun elämänsä ensimmäistä kertaa. 

Kokki lupaa lounaalle lammasmuhennosta kroatialaisilla yrteillä ja verigreippisnapsit. Se on kuulemma hänen bravurinsa ja lammas on paikallista lammasta. En huomannut kysyä, oliko kroatialaiset yrtit Kroatiasta vai itse kasvatettuja, veikkaan jälkimmäistä. Myös koululaiset syövät lammasmuhennosta, mutta heidän snapsinsa on alkoholitonta. Vähän olen kateellinen tällaiselle koulun keittolalle, mutta toisaalta, ei lapsuudessa keittäjä-Annin ruuat olleet yhtään huonompia. Yhtä hyvää jauhelihaperunasoselaatikkoa en ole sen jälkeen saanut. Sen salaisuus oli, että jauhelihana käytettiin munuaisia. Nam. 

Lintupäivä on huono, mutta sudenkorentoja bongailen paljon. Niistä tulee mieleen kuinka kerran viime vuosituhannella martanpäivänä olimme katsomassa Ulvilan kesäteatterissa Viulunsoittaja katolla ja juuri siinä kohdassa, kun nuoripari seisoo morsiuskatoksen alla sudenkorennot pörähtävät paikalle kuin tilattuna läheiseltä lammikolta ja alkavat tanssia katoksen päällä. Jösses, kun luonto on ihmeellinen. Olisipa siitä saanut aikanaan videon!

Valokuvailen paljon, kävelen paljon. Syön hyvää ruokaa ja juttelen ihmisten kanssa. Kaikilla on tarve höpöttää tapahtumista, mutta saan nopeasti käännettyä puheet paikallisin tarinoihin. Kuulen esimerkiksi, että yksi kokeista on pelastautunut aikanaan Estoniasta. Tapahtuma tuntui hirvältä Eurajoellakin, ja mietin, kuinka kauhealta sen on täytynyt tuntua saarella.  

Ehdin bongata vielä ennen kotiin paluuta pohjansirkun, järripeipon ja pikkusiepon. Viisi uutta elämpinnaa. Mahtavaa. yhtä mahtavaa oli, että näin pitkästä aikaa kuusitiaisen. En olen nähnyt sitä sitten 1996 vuoden, jolloin muutin Eurajoelta kaupunkiin. 

Luetut kirjat:
Juha Laaksonen Uto syksy ja kevät ulkosaaristossa sekä
Juha Laaksonen Murha Lintusaaressa.
Suosittelen lukemaan kirjat tässä järjestyksessä. Utö kuvakirja antoi mukavasti taustatietoja dekkarin lukemiseen ja syvensi mukavasti lukukokemusta. 

*  *  *

* Oikeasti tundrakirvinen on nähty Suomessa vain 1972 toisella hyvällä muuttoseuranta kohteella hieman lännempänä Långskärillä Lemlandissa. 

Itselläni on oikeasti elämäpinnoja viime vuosituhannen harrastuksesta ja muutamasta sen jälkeen sattumalla nähdystä linnusta yhteensä 108. Harvinaisempana ehkä punajalkahaukka, joka lepäili perunapeltomme päällä puhelinlangalla eräänä kevätaamuna niin pitkään, että kyllästyin katselemaan. Ylpeä olen myös erään vuoden Suomen ensimmäisestä havainnosta taivaanvuohesta. Se taisi olla keväällä 1993 Eurajoella. 

Niin ja se ihan ensimmäinen innostajalintu oli Lapin satakieli, jonka näin aamulla kouluun mennessä 9 luokan viimeisellä viikolla. Biologian opettajalta kyselin, että mikä se sellainen lintu oli, niin hän totesi, ettei sellaista olekaan. Yliopistossa sekin asia selvisi, kun kämppäkaveri opiskeli myös biologiaa ja tunnisti linnun. Todettakoon nyt vielä sekin, että hieman on jäänyt harmittamaan, että en enempää käynyt kuuntelemassa ihme luentoja yliopistolla. 

Mieleen on jäänyt enemmän ne poikkeukselliset jutut kuin pääaineen kurssit. Esimerkiksi yksi opiskelija piti mahtavan luennon räkättirastaiden rengastamisesta ja toinen kertoi safarikokemuksiaan Afrikasta. Kansantaloustiede ei tarjonnut kuin Uskali Mäen (mahtava luennoitisija) ja Kullervo Marja-ahon, jonka kertomaan netistä, jonka avulla voisi vaikka huviveneen kannelta ostaa tankkilaivallisen öljyä, vuokrata laivan kuljettamaan sitä ja myydä se sitten kalliimmalla eteenpäin. Ei ole tullut kokeiltua miten tuo onnistuisi. Mutta toisaalta, se ainoa vene, joka mulla on ollut oli merikarvialaismallinen avo-kalastajavene, jota ei juuri huviveneeksi voi kutsua, vaikka paljon huvia siitäkin aikanaa oli. 

Yllätyksekseni huomasin, että olen ollut majakkaretkellä tänään vuonna 2014 Säpissä.

Pistetään tähän loppuun tunnelmakuvaa sieltäkin. Mufloneita - enkä sen puoleen nautojakaan en nähnyt, ei ollut hirveästi edes lintuja eikä lintumiehiäkään näkynyt, mutta kiva retki se oli.

 Toisen kerran olen käynyt lähellä Ihana-kaljaasilla, mutta silloin ei rantauduttu. 

Tapaus jäätelökesä

       Palasin normaalia pidemmältä kesälomaltani elokuun kallistuessa kohti loppuaan. Ennen kesälomaani kädestäni oli leikattu pieni kasvain ja olin joutunut pitämään sairauslomaa pari viikkoa. Heti ala-aulassa puhelinvaihteen luona havaitsin ilmassa outoa kihelmöintiä. Tuntui kuin koko talo olisi sykkinyt toisenlaista elämää kuin ennen lomaani. 

       Tapani mukaan vei kassini työpöydälle ja suunnistin kahvihuoneeseen. Aamupuuron keittäminen ei ole minun juttuni, mutta töihin saavuttuani tapaan ladata kahvinkeittimen ja jäädä lukemaan päivän lehdet kahvia odotellessani. Kahvin tuoksun levitessä toimistoon, alkoi yleinen liikehdintä kohti kahvihuonetta ja minua. 

       Hasse tuli ensimmäisenä. Halasimme kuten aina loman jälkeen. Siitä on muodostunut tapa samalla tapaa kuin joulukorttien lähettämisestä tai siivoamisesta viikonlopuksi. Sen jälkeen Hasse kaivoi taskustaan sikarin. Katsoi sitä pitkään ja rakastavasti, asetti sen huolella pöydälle huokaisten kaipaavasti. 

       - Tupakkalaki vei nautinnon kahvista - mitä muuten olet henkilöstöpäällikkönä ajatellut tehdä tapaus jäätelökesälle?

       - Tapaus jäätelökesälle?

       Ymmärsin kommentin ensimmäisen osan, mutta jälkimmäinen ei oikein uponnut ennen aamukahvia. Olin juuri alkamassa udella mitä Hasse tarkoitti, kun käännöstoimiston tytöt astuivat hälisten sisään sujuvasti molempia kotimaisia kieliä käyttäen. Samalla ovenavauksella saapuivat lähes kaikki muutkin. Vain Pomo ja kesätyttö Sanna puuttuivat. 

       Pomo tosin käy yleensä aamukahvilla naapuritoimistojen isojen pomojen kanssa, mutta Sannaa kummastelin, koska hän oli avoimen karjalaisen luonteessa vuoksi alkukesästä aina ensimmäisenä kahvihuoneessa ja lähti sieltä aina viimeisenä. Kummastukseni kasvoi puheensorinan kasvamisen myötä. Kun Sannaa ei näkynyt ensimmäisten kiireisten pois lähtiessä, aloin kysellä.

       - Missä ihmeessä Sanna on? Onko se meillä vielä töissä?

       En saanut vastausta, vaan ainoastaan outoja katseita. Samassa Sanna astui varovasti sivuovesta sisään ja meni hakemaan keittosyvennyksestä teetä. Olin aistivinani, että iloiseen puheensorinaan tuli uusi, aavistuksen varovaisempi sävy. Kummastukseni kasvoi, kun Sanna otti teemukinsa ja palasi takaisin huoneeseensa. Mielessäni kävi ajatus, että jo on aikoihin eletty, että kesätytöllä teetetään töitä niin, ettei kahville ehdi muiden mukana. Sannan lähdettyä lähtivät muutkin ja jäin kahden yhä sikariaan tuijottavan Hassen kanssa.

       - Tapaus jäätelökesälle?

       - Niin. Se on ollut tämän kesän puheenaihe. Koko juttu alkoi juhannuksen jälkeen, kun toimistossa ei ollut muita kuin minä, Pomo, kesätytöt ja kenttätyöntekijät, ja jälkimmäisethän eivät tänäkään kesänä paljon toimistossa istuneet. Mutta en minä sitä huomannut heti. Juhannuksen jälkeen alkoi helteet, eikä töihinkään tarvinnut kovasti panostaa, kun kaikki toimistot ovat kesällä kiinni. Liimailin joutessani leikekirjoja ja kuuntelin gregoriaanista kirkkolaulua.

       - Siis mitä? Gregoriaanista kirkkolaulua?

       - Niin. Se rauhoittaa. Ja luulenpa, että rauhoitti liikaa. Käännöstoimiston tytöt alkoivat palailla lomalta heinäkuun puolen välin jälkeen ja silloin kuulin asiasta ensimmäisen kerran. Ellen olisi omin silmin nähnyt, en olisi uskonut sitä todeksi. Pomo otti kesällä tavakseen tulla aikaisin, syödä varhaisen lounaan ja liukua ulos talosta iltapäiväkahvien aikaan. Lounaan jälkeen hän soitti joka päivä Sannalle, joka lähti ulos syömään ja palattuaan meni jäätelötötterö kädessä suoraan Pomon toimistoon. Sen jälkeen ovenpieleen syttyi punainen valo, ja sinähän tiedät mitä se tarkoittaa.

       - Niin isoa asiaa ei olekaan, että Pomoa häiritsisi kun punainen valo palaa! Mutta mitä siellä tapahtui?

       - Hyvä kysymys. Kukaan ei tiedä, mutta tunnethan sinä työkaverisi. Puhetta on ollut sen jälkeen paljonkin Bill Clintonista ja hänen edesottamuksistaan. 

       - Ei voi olla totta!!! Siksikö Sanna ei tule enää kahville?

       - Luultavasti. Jonkinlainen salaisuus Sannalla ja Pomolla on, mutta nyt minun on mentävä. Työpöytä kutsuu.

       - Leikekirja ja gregoriaaninen kirkkomusiikkiko?

       - Ei kun pitäisi tehdä vähän virtauslaskelmia. Mutta suosittelisin kyllä, että henkilöstöpäällikkönä vähän katsoisit, mitä toimistossa tapahtuu. 

       Seuraavat päivät menivät postin, sähköpostin, juoksevien asioiden, kesätyöntekijöiden työtodistusten ja uuden atk-gurun palkkaukseen liittyvissä asioissa. Kiertelin toimistossa ja haistelin ilmapiiriä. Sannasta ja tapaus jäätelökesästä ei puhuttu minun kuulteni, mutta omin silmin näin, että se, mitä Hasse kertoi, piti paikkansa. Pomo lähti syömään 10.30 ja palasin 11.00 täsmällisesti kuin kello. Sen jälkeen ovivalot ja puhelimen ääni kertoivat, että Pomo nosti puhelimen ja Sanna vastasi siihen. Sanna lähti syömään, palasi yhden pallon kokoinen vaniljajäätelötötterö kädessään 11.35 ja meni suoraan Pomon huoneeseen. Punainen valo syttyi oven pieleen, eikä edes minun, henkilöstöpäällikön, tullut mieleeni, että olisin uskaltanut koputtaa ovelle. Kun palasimme iltapäiväkahvilta, oli punainen valo sammunut ja Pomo lähtenyt kotiin. 

       Olimme sopineet ennen lomaani toimiston tyttöjen ja kesätyttöjen kanssa lähtevämme naisissa pizzalle perjantai-iltana. Iltapäiväkahvin jälkeen pöydälläni oli muistilappu, johon oli kirjoitettu: En pääse tulemaan illalla, pitäkää hauskaa, Sanna. Kun etsin Sannaa, kuulin, että hän oli lähtenyt kahvitauon jälkeen kenttätyöntekijöiden mukana maastoon. 

       Illan aikana kuulin kaikenlaisia spekulaatioita Sannasta, jäätelöstä ja Pomosta. Joukossa oli asiallisiakin veikkauksia, mutta suurin osa arvailuista liikkui eroottisten tarinoiden lähimaastossa. Tuntui, että Sanna oli selvästi kesän puheen aihe; työpaikkamme oma Ruokolahden leijona vuosimallia 2006. Illasta jäi jotenkin paha ja tunkkainen maku, eikä ollut pizzakaan italialaisen pizzan veroista: liikaa täytettä ja liian paksu pohja minun makuuni. 

       Taksijonossa elokuisen tummaa tähtitaivasta ihaillessani satuin näkemään Sannan kävelevän ohi. Tiesin hänen asuvan samalla suunnalla ja tarjosin kyytiä. Yllätyksekseni Sanna suostui ja vaikutti vapautuneemmalta, mitä töissä koko viikkona. Matka kaupungin toiselle laidalle sujui mukavasti niitä näitä rupatellen. Jäimme pois samalla ovenavauksella, ja jatkoimme jutustelua minkään häiritsemättä. Poislähdettyään Sanna vielä kääntyi ja jatkoi puhumista. 

       - Ihanaa, kun kerrankin joku jonka kanssa puhua. Töissä on niin kummallista, kun kukaan ei enää keskustele vaan kaikki pälyilevät oudosti. Tiedätkö sinä, mitä siellä oikein on menossa? Ilmapiiri on ollut jotenkin niin outo juhannuksen jälkeen. 

       Mitäpä minä siihen olisin vastannut. Sanoin, että palasin juuri lomalta, enkä ole ehtinyt ajatella asiaa. Lupasin tarkkailla tilannetta. Viikonloppu meni miettiessä. Muilla oli tapaus jäätelökesän suhteen minuun etumatkaa useita viikkoja, joten minun oli otettava muut kiinni, jos aioin päästä tasoihin ja ratkaista tämänkin henkilöstöpulman. Ratkaisua ei löytynyt yhtenä viikonloppuna. Ei edes rantasaunani lauteilla. Sunnuntai-illalla totesin itselleni: uusi viikko ja uudet kujeet, ja painoin pääni tyynyyn. 

       - Ongelma on visainen, mutta ratkaisua vaille valmis. 

Niin ainakin olisi isäni todennut, jos olisi tiennyt asiasta. 

       Maanantaiaamuna vein Pomolle kesätyöntekijöiden työtodistukset allekirjoitettavaksi. Keskiviikkona sain takaisin kuoren, jossa oli allekirjoitettuna muut todistukset paitsi Sannan. Todistusehdotelmaani liimattu neonkeltainen muistilappu vaati, että todistukseen lisätään maininta Sannan kyvystä opettaa asioita kansantajuisesti ja kylliksi yksinkertaistaen. 

       Koska Pomo on pomo, eikä häneltä kerta kaikkiaan voi kysyä miksi, kävin kysymässä asiaa Sannalta, joka ei suostunut kommentoimaan asiaa mitenkään. Aloin itsekin kallistua siihen suuntaan, että käytäväjuoruissa voisi olla kaikesta huolimatta jotain perää. Kirjoitin Sannalle uuden työtodistuksen, joka kelpasi myös Pomolle. 

       Perjantai-iltapäivällä Hasse toi kahville ison jäätelökakun ja kesätytöt saivat todistuksensa ja lahjansa. Seuraavana päivänä oli syyskuun ensimmäinen päivä ja alkoi syksy. Kesä unohtui yhtä nopeasti kuin oli mennytkin, mutta tapaus Sanna ja jäätelökesä säilyivät kaikkien huulilla ainakin silloin, kun Pomo ei ollut paikalla. 

       Iltapäiväkahvilla ensilumen sadettua 13. lokakuuta Pomo katsoi haikeasti huoahtaen ulos. 

- Olisipa jo kesä ja lämmintä ja saisi kunnon jäätelötötterön. Se Sanna oli muuten näppärä tyttö! Se osasi niin yksinkertaisesti ja kärsivällisesti opettaa tietokoneen käyttöä, etten ole parempaa nähnyt. Eiköhän kysytä Sannaa töihin meille joululomaksikin. 

*  *  *

Tarina on kirjoitettu 11.10.2006 dialogiharjoittelua silmällä pitäen, joskin itse aihe nousi esille kirjoittajatuttavani kertomasta pikkujutusta, jonka tiimoilta pohdimme, mitä pomon suljetun oven takana tapahtui. Suunnittelimme leikillämme kirjoittavamme molemmat jutusta oman tarinansa. Tällainen tuli omastani. Tuttavan tarinasta ei ole tietoa, veikkaan että hän ei edes muista koko juttua, sillä itsekin olin tyystin unohtanut tämän kirjoittaneeni. 

Aikahyppy menneisyydestä 2000-luvulle

Sadut alkavat sanoilla olipa kerran. 

Siis olipa kerran maatalon emäntä Tiina Antintytär. Hän asusti perheensä kanssa pienessä maalaiskylässä Satakunnassa. Elettiin vuotta 1798. Oli tulossa pääsiäinen ja sen vuoksi emännällä oli paljon töitä tehtävänä. Pyhiksi piti siivota ja valmistaa ruokaa. Onneksi oli piikoja ja tyttäriä, jotka auttoivat. Piika oli vatkannut pääsiäismämmiä pihalla. Lumi tarttui hameen helmoihin. Hänen sormiaan ja varpaitaan paleli.

Tiina huomasi, että työt kotona sujuivat hyvin. Naapurissa asui köyhä vanhus, jolla ei ollut lapsia auttamassa. Tiina päätti lähteä viemään naapurille leipää, voita ja palan palvattua lampaan lihaa. Hän laittoi ruuat koriin ja lähti kävelemään. Matka ei ollut pitkä, siihen ei kulunut kymmentä minuuttia. Naapurin pihassa emäntä katseli kohti kotia. Siellä se oli, komea ja iso talo pellon toisella laidalla. 

Tiina astui hämärään tupaan. Mökissä oli kylmä ja vanhus näytti sairaalta. Tiina päätti lähettää rengin tuomaan mökkiin vähän polttopuita. Naiset puhuivat hetken aikaa. Sitten Tiinan piti lähteä kotiin valvomaan mämmin tekoa.

Kun Tiina oli kotipellon puolivälissä, nousi yhtäkkiä sakea sumu. Tiina jatkoi kävelyä pellon toiseen päähän. Sitten sumu häipyi. Mutta mitä ihmettä! Tiinan edessä ei ollutkaan oma piha. Tiina näki vain korkeita taloja, paljon isompia, mitä oli läheisessä kaupungissa. Ihan piti nostaa katsetta ylöspäin. Ikkunoita oli päällekkäin jopa seitsemän. Tiina luuli olevansa unessa. 

Ulkona oli kylmä, ja Tiina päätti mennä sisään ensimmäiseen taloon. Hetken aikaa ovea kolkutettuaan hän pääsi sisään. Oven avannut nainen sanoi olevansa Sari. Sari kertoi viettävänsä pääsiäistä yksin ja toivotti vieraan tervetulleeksi. Molemmat naiset ihmettelivät toistensa vaatteita. He olivat kuitenkin kohteliaita, eivätkä ihmetelleet ääneen. Kovin erilainen oli myös puhetapa, vaikka molemmat puhuivat suomea.

Tiina ihmetteli. Hän ajatteli: 

-Katsotaan nyt sitten kokonaan tämä outo uni. Otetaan vastaan kaikki mitä silmien eteen tulee.

Paljon uutta ja ihmeellistä tulikin. Outoja ruokia. Hyvältä tuoksuvaa kahvia. Liesi johon ei tarvinnut laittaa puita. Ja kovin mielenkiintoinen teatterilaatikko, jonka kuvat vaihtuivat koko ajan. Kotoista oli ainoastaan. käsityöt. Sari harrasti kutomista. Hänellä oli pienet kangaspuut, jolla hän kutoi pieniä pöytäliinoja. Lankoja oli niin paljon, ja aika kului mukavasti käsitöitä tehden. Lasten kasvattamisesta ja löytyi paljon yhteistä puhuttavaa. 

Tiina tiesi, että pääsiäisenä pitää tehdä monia taikoja, että talon karjaonni säilyisi. Se oli emännän tehtävä. Vaikka Tiina ajatteli nukkuvansa, hän päätti tehdä kaiken mahdollisimman oikein tässä oudossa maailmassa.

Kiirastorstaina Tiina keräsi salaa essunsa taskuun kaikki talon esineet jotka näyttivät olevan rautaa. Niiden kanssa oli helppoa kävellä huoneesta toiseen. Päiväkävelylläkin Tiina piti rautaa taskussaan. Näin saatiin koti puhdistettua pahasta. 

Lauantai-iltana käytiin läheisellä pellolla katsomassa valtavaa nuotiota, pääsiäiskokkoa. Sinne Tiina heitti sukkaansa tarttuneen oljen, joka oli peräisin omasta navetasta. Kokolle kävellessä Tiina huitoi käsiään sivuille ja oli kylvävinään viljaa. Niin tehtiin kotona, jotta saataisiin hyvä viljaonni. 

Kaikkein tärkein asia oli vielä tekemättä. Jostain pitäisi löytää naapurin lehmä, jonka hännästä voisi leikata muutaman karvan. Se teko saisi omat lehmät voimaan hyvin. Ongelman oli vain se, että tässä isossa kylässä ei ollut lehmiä. Koiria oli sen sijaan kaikilla. Tiina päätteli, että koirat ovat tämän kylän lehmiä. Yöllä naiset kävelivät pääsiäiskokolta kotiin. Tiina pysähtyi silittämään jokaista vastaan tulevaa koiraa. Hänellä oli vanttuut kädessään. Sarin luo päästyä Tiina poimi talteen jokaisen koirankarvan. Se takaisi karjan hyvinvoinnin koko vuodeksi. 

Tyytyväisenä onnistuneisiin pääsiäistaikoihin Tiina meni nukkumaan. Pyhä aamuna Tiina heräsi aikaisin. Silmiin osui Sarin eteisessä oleva vanha lehmänkello. Tiina otti kellon käteensä ja soitti sillä äänekkään aamuherätyksen. Se toi lisää onnea karjan kasvattamiseen. Sari oli vähän vihainen aikaisesta herätyksestä.

Aamupalalla syötiin leipää ja paljon kananmunia. Kahvi maistui erityisen hyvältä. Sitä piti ottaa neljäskin kupillinen. Naiset kävelivät kymmeneksi kirkkoon. Takaisin tullessa he oikaisivat pellon poikki. Keskellä peltoa nousi yhtäkkiä sakea sumu. Hetken kuluttua sumu hälveni. Sarikin oli hävinnyt. Edessä oli tuttu kotitalo. Aurinko paistoi kirkkaana keskellä taivasta. 

Kevein mielin Tiina avasi kotinsa oven. Hetkeen kukaan ei tuntenut tulijaa, joka oli oudoissa vaatteissa. Sitten syntyi suuri ilo. Äiti oli palannut kotiin. Kaikki ihmettelivät missä Tiina oli ollut nämä päivät. Tiina ihmetteli itsekin. Vaikea oli selittää, että oli käynyt vuodessa 2016. Sovittiin, että siitä ei kerrota muille. Ensi töikseen Tiina lähetti rengin auttamaan naapurin vanhusta, mutta siitä oli jo huolehdittu. Kun Tiina ei ollut tullut kotiin, isäntä oli käynyt naapurissa ja lähettänyt apua. 

Kerrotaan, että Tiinan kotitalossa kaikki sujui hyvin tämän jälkeen. Lehmät saivat vain lehmävasikoita. Karitsoita syntyi lukuisia. Vilja kasvoi hyvin. Talonväki pysyi terveenä.

Kun naapurit kysyivät:

-Millaisia taikoja olet tehnyt kun teidän talossanne kaikki menestyy?

Nauroi Tiina vain, että kaikki johtuu kahvista. Tiinan iski nimittäin aikamatkallaan kahvin himo. Tiina pakotti miehensä heti pääsiäisen jälkeen ostosmatkalle. Ostoslistalla oli kahvia, kahvipannun ja muut kahvin tekovälineet. Sen jälkeen ei talossa kahvitonta päivää nähty. 

* * * * *

Tämä satu on julkaistu alunperin Satakunnan Kansan blogissa 23.3.2016. Kun blogi reilua vuotta myöhemmin lakkautettiin, siirsin kaikki tekstini vähitellen tähän vanhaan blogiini.