sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Kekri

Tänä viikonloppuna vietetään Halloweenia ja Julia näki lauantaina Helsingin keskustassa useampiakin päivän teemaan sopiviin asuihin pukeutuneita neitoja. Julia on tuumaillut, että on todella hienoa, että pimeään suomalaissyksyyn on saatu pienoinen juhla, jota on mukavaa odotella.

Toisaalta sitä kummeksuu, miksi ihmeessä kotimainen Kekri on syrjäytetty näin onnistuneesti amerikkalaisella juhlalla. Kekristä piisaisi juhlaa muuallepäinkin Suomea kuin Kajaaniin, jossa Julian kuuleman mukaan pidetään oikein Kekriviikkoa. Hieno juttu! Terkkuja täältä Julian kamarista kaikille kajaanilaisille. Täällä ollaan vähän kateita :)

Kekri oli suomalaisten talonpoikien sadonkorjuujuhla, jota saatettiin viettää eri taloissa ja kylissä eri aikaan riippuen siitä, milloin syystyöt oli saatu kokonaan päätökseen ja aloiteltiin talvitöitä. Juhlaan kuului keskeisenä osana uudesta sadosta nauttiminen: syötiin hyvin, jotta jaksettiin aloittaa talven odotus. Pantiin kekriolutta, paisettiin kekrimakkaraa ja lammaspaistia, leivottiin tuoretta leipää ja haudutettiin lanttua ja naurista; eikä juustoakaan unohdettu ainakaan läntisessä Suomessa. Ruoka oli taatusti lähiruokaa ja luomua - itse viljelty, mitä nyt kahvia ja suolaa haettiin kaupasta.

Jossain päin Suomea poltettiin aiemmin kekritulia ihan kuin juhannuskokkoja nykyään. Siitä tulikin mieleen, että juhannuskokko on itse asiassa karjalainen juhannustapa. Länsi-Suomessa kokkoja on poltettu pääasiassa pääsiäisenä, helluntaina, helatorstaina tai sitten juuri kekrinä. Julialla on muistikuva, että maanviljelijät ovat viime vuosina polttaneet kekritulia maanteiden lähistöllä, josta niitä on voinut ihailla ohi ajaessaan. Vieläköhän tapa on voimassa.

Kajaanissa Kekriviikko päättyy tänä vuonna 6.11. Julian kamarissa pohditaan nyt, pitäisikö sittenkin nousta junaan ja käväistä Kajaanissa juhlimassa kekriä.

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Klassikkohaaste 2022 ja vuoden klassikkokatsaus

Klassikot on useimmiten aivan syystä klassikoita. Ne vaan on niin hyviä. Tosin joskus tulee aloitettua klassikko väärään aikaan. En ole viel...