Australialainen readhour

Olen ollut muutaman vuoden kiinnostunut Australiasta. Lueskelen säännöllisen epäsäännöllisesti australialaisia sanomalehtiä tabletilla ennen nukkumaan menoa ja jollain tapaa haaveilen työskentelystä Australian aikavyöhykkeen mukaan.

Herald Sun lehden Matt
Prestonin kolumni on
ollut suosikkini. Tämä
kirja olisi kiva saada.
Tykkään Prestonin tyylistä. 

Australian Masterchef ja tv-sarjat kuten Neiti Fisher, Murhia ja kantrimusiikkia ja Takaisin kotiin saavat hyvälle tuulelle. Australialaiset viinitkin ovat yleensä suosikkilistallani, sillä olen vahvasti sitä mieltä, että parhaat punaviinit tulevat alueilta, missä lampaidenhoito on laajinta. Tässä muuten on loistava lammasruoka.

Tässä valossa katsoen hämmästyin pari vuotta sitten, kun tajusin, että en osannut sanoa olinko koskaan lukenut ainuttakaan australialaista romaania.

Kun haastoin itseni vajaa kolme vuotta sitten lukemaan kirjan jokaisesta valtiosta, oli itsestään selvää, että ensimmäisen kymmenen maan joukossa myös Australia.

Niin löysin Liane Moriartyn. Ensimmäisenä luin Mustat valkeat valheet, sitä seurasi Tavalliset pikku piha juhlat, Hyvä aviomies ja Nainen joka unohti. Jälkimisestä tykkäsin eniten.

Australian Reading Hour 2019

Kun muutama päivä sitten Facebook ehdotti minulle Australian Reading Hour - tapahtumaan osallistumista olin sangen riemuissani. Olenko vihdoin onnistunut opettamaan Facebookin algoritmirobotit toimimaan minun parhaakseni!

Oli siis ihan "pakko" osallistua kun sitä kerran minulle ehdotettiin.

Luvataan paljon, yhdeksän
hyvää ja kymmenen kainista

Liane Moriartyn tuorein käännös Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista oli kirja, joka ensimmäisenä tuli mieleeni, ja sitä sitten kuuntelin kin tunnin verran likimain oikeaan aikaan.

Näin jälkeenpäin hieman harmittaa, että olisin voinut mainosmielessä lukea jotain englanniksi käännettyä kotimaista. Harmi sinänsä, että tuo ei tullut mieleeni, mutta yllätys siitä, että minulle ylipäätään ehdotettiin tapahtumaa maapallon toiselta laidalta oli niin absurdi, että unohdin hetkeksi käyttää tilaisuutta hyväkseni. Lupaan olla ensi kerralla valppaampi.

Kirjan alku oli niin lupaava, että kirja tullee luettua lähipäivinä loppuun.

Mitä sitten australialaiset lukivat?
Itselleni tutuista kirjoista mieleen jäi mm.
Antwoodin Testamentti
Zusak Kirjavaras
Hemingway Ja aurinko nousee
Orwellin 1984
Rowling Harry Potter
Yllätykseksi itselleni useammatkin kertoivat lukeneensa Rick Riordanin Olymposvuoren sankareista kertovaa Percy Jackson - sarjaa, josta itse olen pitänyt, mutta olen kuvitellut, ettei se meillä ole noussut suursuosioon.

Australialainen Herald Sun laajassa lukutuntiartikkelissa 18.9.2019

*  *  *
Edit 30.9.19
Kirja tuli kuunneltua loppuun nopeassa tahdissa. Tykkäsin juonen punontaideasta ja tarinan kehyksestä, mutta pakko myöntää, että joissain kohtia kuuntelua mietin, että tämä ei ole yhtä sykähdyttävä kuin Nainen joka unohti ja Mustia valkeita valheita.

Lukutaitopäivän readhour

Lukutaitopäivän ehtiessä tänään iltaansa, vietettiin kaikkien yhteistä lukuhetkeä, readhour klo 19-20. Itse päätin jo muutama päivä sitten, että jos vain sää sallisi, niin lukisin ulkona. Lämpötila oli juuri ennen seitsemää 17 astetta, joten ei kun äänikirja korviin ja ulos.

Nappasin mukaan kotimaista tuotantoa olevan ruoka-aiheisia tekstejä sisältävän kirjan. Vajaan tunnin aikana ehdin lukea pari tekstiä.

Readhour kirjaston kulmilla

Ensimmäinen oli Antti Tuurin Leipä, joka kertoi Tuurin hapatetulla juurella kohotetun leivän leipomiskokeiluista. Mielenkiintoinen teksti. Hapanjuuret ovat nyt vähän niinkuin in.

Tuurin tekstissä juurta hapatettiin jääkaapin päällä olevassa kaapissa. Nykyisin lienee trendikkäämpää tehdä se tiskipöydällä kaikkien nähtävillä. Siitä on itsekin helppo katsoa, koska juuri moikkaa ja on valmis käytettäväksi. Moikkaamisella tarkoitetaan tässä kohden sitä, että juuriastia peitetään tiiviisti kumihanskalla. Kun hanska nousee kokonaan pystyyn, niin, että kaikki muoviset sormet sojottavat iloisessa tystyssä leipojaa tervehtien, on juuren hapantuminen edennyt tarpeeksi pitkälle. Mielenkiintoista oli, että Tuuri käytti leipäänsä pelkkää spelttiä, eikä lainkaan ruista.

Kirjan toinen teksti oli Kazuo Ishiguron näytelmä Herkkusuu. Sitä lukiessa mielessäni pyöri jostain syystä tekstin alusta asti kotimainen tv-elokuva Gourmet Club, jonka pääosissa oli lääkäri, jota esitti Hannu-Pekka Björkman. Tekstiä oli vaikeahko lukea, koska siinä oli dialogin ohella paljon tarkkoja kuvauksia alati vaihtuvista näyttämöistä, mutta mieleenpäinuva tarina sekin. Näiden seurassa tunti kului kuin siivillä.

Äänikirjana oli kävelykumppanina Lankisen lukupiirin ensimmäinen lukusuositus, Sydämen asioita, joka yhdistää samoihin kansiin itselleni kaksi tärkeää asiaa: oopperan ja ilmastonmuutoksen torjumisen. Kolmantena aiheena kirjassa on asperger.

Kirjailijaperheen äiti Malena Ernman on euroviisuista tuttu ruotsalainen mezzosopraano ja hänen teini-ikäinen tyttärensä Greta Thunberg tunnetaan 2018 Suomessakin alkaneen ilmastolakkoliikkeen perustajana. Muut kirjoittajat ovat perheen arjesta huolehtiva isä Svante Thunberg ja perheen kuopus Beata Ernman.

Kirja on edennyt vasta 22%, mutta se on herättänyt jo monia ajatuksia. Erityisesti mietin sitä, kuinka helposti yhteisön paine "pakottaa" meitä jatkamaan elämää kuten ennenkin. Ja toisaalta ne, jotka haluaisivat omaan elämäänsä muutosta, yritetään pakottaa samaan vanhaan muottiin tai ainakin heidän esittämiään uudistuksia ei oteta vakavasti.

Jäin kotiin kävellessäni miettimään pientä Beataa, joka koulussa hampurilaista haukatessaan tajusi lihan olleen joskus elävä eläin, eikä hän pystynyt enään syömään sitä, mutta jonka koulun mukaan olisi kuulunut syödä lihakin. Toisessa ajattelun ääripäässä on ne, jotka eivät halua armeijaan tai kouluun kasvispäiviä. Luulen, että kummankin tahon lienee vaikeaa vakuuttaa toistaan.

Itse olen mieltänyt nämä modernit kasvisruokajutut aika erilaiseksi, kuin mitä ne olivat omassa nuoruudessani 1980-luvulla. Silloin joensuulaisessa kasvisruokalassa oli salaattipöytä, josta sai koota oman salaatin jossa oli juureksia, vihanneksia, sinimailasen ituja ja hedelmiä. Jotain siemeniä ja pähkinöitäkin oli, mutta niidenkin tarjonta oli vähäisempää lajeiltaan, mitä nykyisin on tavallisen työmaaruokalan salaattipöydässä. 1980-luvulla kasviproteiini tarkoitti lähinnä hernettä ja leikkopapuja ja todelliset kasvissyöjät käyttivät myös tofua ja liotettavia papuja.

Ajat ovat muuttuneet. Nyhtökaura, hätkis ja mifu ovat tämän vuosikymmenen keksintöjä, jotka tulevat varmasti muuttamaan arkiruokaamme samalla tavoin, kuin broilerisuikaleet 1990-luvun lopussa muuttivat arkiruokaamme. Ainakaan itse en emäntäkoulun jälkeen voinut kuvitella, että joskus söisin kanaa viikoittain (munimisen lopettaneita kanoja olin kyllä syönyt kotona, sillä elävän olennon syömäkelpoista lihaa ei tuhlattu, mutta ei kanaa kaupasta ostettu, eikä sen käsittelyäkään juuri emäntäkoulussakaan opetettu. Muistan olleeni todella tyytyväinen, että minun ei kesätyössä grillillä tarvinnut kertaakaan puolittaa grillattua pakastekanaa. Luulen, että en vieläkään selviytyisi siitä kunnialla. Puolittaminen sattui osumaan joka kerta toiselle grillimyyjälle. Minun onni, kaverin epäonni...). Opiskeluvuosina en kanaa syönyt ja sen jälkeenkin ostin vain 2 kokonaista pakastekanaa jotain afrikkalaista reseptiä varten ennen vuotta 1996. Sitä en muista, koska ostin ensimmäiset suikalebroilerit, mutta 1998 tienoilla muistan tehneeni broilerikiusausta usein.

Kaikenlaista sitä mieleen muistuukin :)

Mutta ehkäpä juuri siksi lukeminen on kivaa, vaikka ei tietäisikään lukuisten ihmisten lukevan täsmälleen samaan kellonaikaan.

Lankisen lukupiirin ensimmäinen kirjavalinta.
Kiitokset Kevin Lankiselle, ilman lukupiiriä en olisi löytänyt tätä kirjaa.