My May in North-Asia (in English)

May in North Asia! That I have waited! I travelled lying in my sofa in Ukraina during March and April and read about 30 books from there. Now it was time to fly to the East! I have to confess, I read 9 books from Ukraine again. Now it has to end. But I have still some books left from there. One is verse novel. I Also read some books from Europa and nine children books etc. 

China I read tree more books by Qiu Xiaolong When Red is Black and A Case of Two Cities. and Red Mandarin Dress. I have read first 2 books of this serial before and enjoyed a lot. I like poems and Shanghai would be nice to visit... But not now, because of corona-virus. 

Ikkyu Wild Ways : Zen Poems of Ikkyu. Kai Nieminen has translated poems from China. Some poems of this book is from China some from Japan. So I don't know if this is really same book that the English one is, but I hope your is as good as mine. 

Po Chü-i Selecter poems of Po Chü-i. My book has translated from China by Pertti Nieminen who has selected also poems. So the books are not exactly the same, but almost.  

Japan Yoko Ogawa The Memory Police. When the book was new I did not like the cover. But I am very glad, that I read the book. It was good - even while the future in the book was not nice at all. 

 

Kyrgyzstan Kirsi Merimaa Musta kirves (The Black Axe) is not translated in English - unfortunately. Finnish woman moves for working in Kyrgyzstan. She is EU-diplomat in Kyrgyzstan and Kazakstan. Some European workers dead by murder and she try to find why. Love is in the air. Nice book, unfortunately only in Finnish. 

Mongolia Rubert Isaacson  The Horse boy, the true story of a father's miraculous journey to heal his son. I got this book from my friend about a year a go. I am not a horse-girl, so I but it below all books. Now I need a book about Mongolia and find out that this was it. Amazing book. I so want to travel to Mongolia! 

South Korea Tuomas Kyrö Mielensäpahoittajan Olympiamatka (A trip to Olympic games by the Man who Regretted his Mind). "Mr Mindregretted" (not exactly Mind-boggling, because this man can learn also, that he is wrong) is very famous book serial in Finland. There is short stories and novels. This was a novel, where father flies to Soul to visit her daughter, who works in Soul, South Korea. Book is funny, but it also push you to think how different world was when your father was young. 

Han Kang The White Book. I do not know why I begun to read book about white colour, but I liked it. I think I read one of Han Kang's books also in last year. 

Tibet Arto Paasilinna Rietas rukousmylly (The Lewd Prayermill or The Salacious Prayer Wheel those words are not easy to translate). Arto Paasilinna is one of Finland's most translated authors. The Year of the Hare is his most famous novel in English and France. 

 

Turkmenistan Konstantin Paustovsky Kara-Bugaz. Kara-Bugaz won prizes in 1930's when it was new. Paustovsky was nominated for Nobel-prize of literature in 1965, but Mihail Solohov get that prize. Book was kind of beautiful to read. In the novel there is inside of book some short stories about history of Turkemenistan. In Finnish the name of the novel is White Gold. Part of the sea is not wasted, instead it is very valuable. 

12 Books, 7 countries

Kirgyzstan was new country for me. 

Book Voyager 2021 - 6 Islands

Kesän tullen merimatkat saaristossa virkistää aina. Tänä vuonna täytynee vielä tyytyä virtuaalimatkailuun, mutta kaiketi lähivuosina korona-breikki päättyy ja palataan taas perinteisempään matkailuun. Aika monella saarella sitä ehti käydä yhden vaivaisen kuukauden aikana. Kuukauden saldoksi tuli 12 saarta joista yhdessä kävin kahden kirjan voimin. Uusia maita kertyi vain Itä-Timor sekä Seychellit, jonne minut johdatti mm. kilpikonnia katselemaan Vera Vala. Poikkeuksellinen kuukausi mahdollisti myös ahkeran vierailun kotimaassa ja käytin sitä hyväkseni täysin rinnoin. 

1. Söderskär Christian Rönnbacka Majakka. Majakan valo syttyy jälleen ja mitä löytyykään lähistöltä, no ruumishan sieltä löytyy, ja poliisin vapaapäivät häviävät kuin tuhka tuuleen.

Söderskärd is island with lighthouse in South Finland. Christian Rönnbacka's book Lighthouse (not in English), is Novel with murder in that Söderskär island. 

2.3. Utössä kävin kahden kirjan voimin. Molempien kirjoittaja oli sama, Juha Laaksonen. Luin ensin kuvapäiväkirjan Utö syksy ja kevät lintusaarella ja heti sen jälkeen dekkarin Murha lintusaarella. 

Utö is island with old lighthouse in South-West Finland. Nowadays it is also famous place where you can see birds especially in spring and autumn. I read 2 books by Juha Laaksonen. First photodiary Utö and then Murder in birdisland. Not translated in English. 

4. Kökar Ulla Lundbergin Jää voitti Finlandia-palkinnon 2012. Minun on pitänyt lukea kirja siitä lähtien. Se on niitä harvoja Finlandia-palkittuja jotka koskaan ovat kiinnostaneet. Syynä kiinnostukseen on tietysti Anni Blomqvistin Myrskyluodon Maija ja Sally Salmisen Katriina. Hyvää kannatti odottaa. 

Kökar is little island country region in the South-West of Finland. There is old churse, made of rock and this book, Ice, tell's about New priest and his family in the Island. Ulla Lundberg is writer and book won the biggest prize in Finlnd 2012. She writers in Swedish and you may read Ice in German, Russia or Dutch, but not yet in English. 

5. Porkkalan edustalla sijaitsee Eva Frantz Suvisaari, missä viettää kesäistä viikkoa työkaverilauma perheineen. Osa perheistä on ensikertalaisia, osa on kotiutunut vuosien varrella niin, että nykyään tuo mukanaan verhotkin saarelle, mikä ei todellakaan tulisi itselleni mieleen. Genrenä cozy crime, joka nimenä tuo jostain syystä mieleen pehmoporno - sanan. Pehmoilua se cozykin on - - > ei verta eikä suolenpätkiä. 

In the little island near Helsinki in Porkkala is summer-cottages of insurance company. Ewa Frantz's book Summer-island tell's about week in the company's villa. Cozy crime. Not translated in English. Frantz writes in Swedish. 

6. Bengtskär Matti Remeksen Sukellus kirjassa sukelletaan Bengtskärin majakkasaaren lähistöllä. Matti Remeksen dekkareihin olen ihastunut erityisesti merellisen tunnelman ja leppoisan salapoliisiparivaljakon vuoksi. 

Matti Remes writes about Hanko, the southest city of Finland. In his book Diving he tells about enviromental crime and driving near Bengtskär Lighthouse island in South Finland. Not translated in English. 

7. Nimetön saari Helsingin edustalla Virpi Hämeen-Anttilan Juhannysyön painajaisessa lähtee juhannusyön vietto väärille raiteille ja murhahan sielläkin tapahtuu. Kirjassa eletään 1920-lukua ja murhaa tulee ratkaisemaan aiemmista kirjoista tuttu Karl Alex Björk. 

Virpi Hämeen-Anttila writes criminal stories in 1920's. In book Midsummer Night's Nightmare murder take place in little island near Helsinki, Finland. Not translated in English. 

8. Seychellit Vera Valan Suden hetki on sarjan kuudes osa. Aiemmin olen lukenut vain kaksi ensimmäistä, mutta uusi valtio ja vieläpä saarivaltio kiehtoi sen verran, että päädyin harppomaan. Hieman harppominen harmittaa, sillä tulihan kirjassa juonipaljastuksia, mutta tehty mikä tehty. Kirjassa Ariana lähtee Bartolomeuksen seuraksi työmatkalle Seychelleille. Upea hotelli, hiekkarantaa, kilpikonnia, mereneläviä.... ja kauhistuttavia tapahtumia. Niistä oli koottu tämä kirja. 

Vera Vala is Finnish writer, who lives in Italy and writer detective stories. Book The Moment of Wolf is part 6 and protagonist Ariana travels with her husband to Seychells, where he have to work little. Ariana's mystical past will be present there... Not translated in English. 

9. Vietnam Phu Quoc -saari  Marja-Leena Tiainen Maiju ja Bao oli kiva lastenkirja ystävyydestä ja kansainvälistä avustustyöstä, johon lapsetkin voivat osallistua. Luin kirjan, koska se sijoittuu Vietnamissa olevalle lomasaarelle, jonne Maiju perheineen on tullut lomalle. Phu Quocia pidetään Vietnamin kauneimpana lomasaarena. Googlattu on, mutta liian kuuma minulle. 

Maiju flies with her family on holiday from Finland to Vietnam and Phu Quoc island. There Maiju make friends with poor boy Bao. After holiday Maiju begins relief work to help Bao and his family after fire of his home. And in the lucky end Maiju's father get a new job. Book is not translated in English.  

10. Itä-Timor Jaco, Per Ole Persson Jaco vie miehen ja sitä myötä lukijan Itä-Timoriin ja siellä Jaco nimiselle saarelle. Kuten oudoilla matkoilla, ei täältäkään selvitä takaisin samana ihmisenä. Itä-Timor on monille kaukainen paikka Aasiassa Australian yläpuolella. Itsekin muistan kuulleeni tämän tästä Itä-Timorista jotain, mutta mitään konkreettista ei kriisin ja YKn siellä olon lisäksi ole jäänyt mieleen. Jonkinlaisia kriisejä on ollut 1975 vuodesta aina 2000-luvulle saakka. Nykyisin maalla taitaa vihdoin olla turvallisempi aika. Kirja oli outo, mutta toisaalta kiehtova. 

Swedish author Per Ole Persson writes about Jaco island in East Timor. Book was good but some kind of strange. Not translated in English. 

11. Marstrand Ann Rosman Majakkamestarin tytär kirja toi mieleeni jostain syystä ensin Camilla Läckbeckin Majakanvartijan, joka jäikin viimeiseksi Läckbeckiksi jonka olen lukenut. Mielikuva oli onneksi vain mielikuva, sillä tykästyin Rosmanin Majakkakirjaan oitis. Ihmettelin marraskuisessa kirjabloggauksessani raskaana olevista Karin/Karen poliiseista kertoessani itsekseni Karen ja Karin nimien samankaltaisuutta. Nyt huomaan, että myös Rosmanin poliisi on nimeltään Karin. Eihän nimi naista pahenna, mutta kai nyt Ruotsin kokoisessa maassa on muitakin naisen nimiä...  Murha on tapahtunut kauan sitten ja paljon pitää selvitellä, ennen kuin rikos on selvitettynä. Aivan varmasti luen jatkossakin Rosmania, kunhan siihen löytyy sopivaa aikaa. Kirjassa kiehtoi kuitenkin eniten meri, jota ei ehkä seuraavissa osissa ole. 

Ann Rosman's The Lighthouse Keeper's Daughter is part one of this criminal serial. I liked a lot this book with sea, lighthouse, island and police woman who moves to live in a boat. Book tells about Marstrand island Swerige.

12. Sandham/Lökholm Viveca Stenin murhasaaren Sandhamin tuntumassa Lökholmilla tapahtuu jälleen murha kirjassa Totuuden nimessä. Murhaan liittyy lasten purhehdusleiri, joka ei kaikkien osalta mene niin kuin oli suunniteltu. Kaikilla ei ole kivaa. Thomas saa selvitettäväkseen tapahtunuta ja sattumalta jälleen kerran Noora jahkaantuu avuksi tutkintaan. Totuuden nimessä on pakko sanoa, että mukavampiakin Stenin kirjoja olen lukenut. Lasten leirielämä ei ole koskaan kiehtonut, koska lapset osaavat olla julmia toisilleen niin livenä kuin kirjoissakin. 

Viveca Sten In the Name of Truth is Sandham Murders part 8 from Sweden. I like this serial, but this part was not so pleasant. I do not like children's summer camp, so I do not like books that tells about it either. But I do like Sten's books. 

13. Tuntematon saari Enid Blyton Seikkailujen meri. Seikkailijat ovat tällä kertaa päässeet viettämään Billin kanssa lomaa kaukaiseen saaristoon. Billillä on töitä ja seikkailijat törmäävät jälleen kerran vaaralliseen salaisuuteen. 

Enid Blyton The Sea of Adventure from 1948 is again new arventure of four friends and parrot Kiki.

14. Sansibar Tansania, M.M.Kaye Kuolema Sansibarissa. Mielenkiintoinen ja tarkan tuntuinen kuvaus saarella vietetyistä hetkistä ja siellä tapahtuneesta murhasta. 

Zanzibar, M.M.Kaye Death in Zanzibar. It is said, that Kaye wrote very exactly notes in her diary about all places she visited and when she had time, she wrote a books. So also in this book I can feel that she has seen all those places. I almost saw that she had looked grom Google Maps all streets and places like I do. I liked this book a lot and will read all other her Death in... books too. 

15. ja 16. Nousuvesisaaresta Englannin rannikolla kertoo kaksi Jenny Colganin kirjaa: Majakanvaloa ja leivän tuoksua sekä Auringonsäteitä ja vuorovetten vaiheita. Kolmas kirja ilmestyy äänikirjana ennen joulua ja aion kuunnella sen silloin. Kun lukee nelisen sataa kirjaa vuodessa, ehtii kokeilla genrejä, joihin ei tarttuisi, jos lukisi vain 100 kirjaa. Tämä sarja kuuluu ehdottomasti niihin. Sarja oli kuitenkin ihan kiva ja sopi hyvin kesäkuun kuumiin päiviin juhannuksen tienoilla. Vuorovetten vaiheita kirjassa oli jännitystäkin enemmän. Majakka oli näissäkin kirjoissa keskeisessä roolissa. 

I read also two books by Jenny Colgan: The Little Beach Street Bakery and Summer at Beach Street Bakery. Before christmas I will read the last one of this serial. I do not like this kind of "love stories" but this was good. 

16 books from islands, 

14 islands, 

2 new countries East-Timor and Seychells. And ofcourse a lot of other books made my June.

Book voyager 2021 - 5 South Asia

Toukokuu meni eteläisessä Aasiassa. Muuallakin tuli vähän käytyä, mutta yllättävän paljon luin alueen kirjoja. Muutama uusikin maa tuli kuitattua, ainakin Kambodza, Vietnam ja Filippiinit. Maita tuli 9 ja kirjoja Etelä-Aasiasta 19. Raportointi jäi kesän kuumuuden vuoksi syyskuulle. 

1. Aloittelin eteläisen Aasian matkaa Thaimaasta lukemalla norjalaisen Jo Nesbön Torakat. Kirjan torakat olivat vähän erilaisempia kuin Ian McEwanin Torakka, jonka luin seuraavaksi. Sen tapahtumapaikka on Englanti, joten ei siitä enempää tässä. Tämä oli toinen Harry Hole ja tykkäsin paljon enemmän, mitä tuoreimmista. 

Norwegian Jo Nesbo has written criminal novel Cockroaches, that take place in Thailand. 

2. Jarkko Steniuksen Lohikäärmeen luola tapahtumapaikkana on Thaimaalainen metsäluostari.  

Jarkko Stenius has been Finnish Thai boxer, and has written some criminale books that tskes place in Thailan, where he lives half a year. Books are not translated in English. Dracon Cave is the 2nd one. 

3. Piia Leinon Ruma kassa johdatti jälleen toisenlaiseen Thaimaaseen. Kirjassa tavallinen kaupan kassatyttö pääsee mukaan Thaimaassa kuvattavaan tositv-sarjaan. 

Piia Leino is Finnish writer, who's book Ugly Shop Cachier is not translated in English. You g woman gets to take part in reality TV serie. 

4. Välipalaksi lennähdin Vietnamiin Hõ Xuãn Hu'o'ngin Kysymyksiä kuulle -runokirjan siivin. 

Hõ Xuãn Hu'o'ng (1772-1822) from Vietnam has has written poems. Questions to the moon is Finnish antology about those poems. I am not sure, is there this kind of book in English, but some poems gas translated. Some of the is in Wikipedia. 

5. Palailin Thaimaaseen Seppo Korpipään Pillerirannikon kanssa. Kirjassa on paljon sitä, millaisena kuvittelen osan länsimaalaisten viettävän thaimaalaista elämää. Joutilasta ja päihteiden täyttämää. 

Seppo Korpipää is Finnish Writer and Pill Coast is his first novel. It tells about lazy days in Thailand with dugs and alcohol and problemi with mental health. Not translated in English. 

6. Janak Sapkotan Tulikärpänen valaisee sivun on haiku-runokirja Nepalista, joka on toinen maa, jossa vierailin toukokuussa paljon. 

Janak Sapkota's japanese haiku-poems was marvelous. A Firefly Lights a Page is bilingual book in English/Finnish. Sapkota has born in Nepal, but lives now in Finland. 

7. Pertti Lehmuskosken Ping-keinu : kertomus Nepalista kertoi erään pienen kylän pojan tarinan lähetystyöntekijän kirjoittamana. Hieno tarina ja googlauksen jälkeen totean, että ping-keinuun en menisi. Sen verran suureellista touhua näkyy olevan. 

Pertti Lehmuskoski has worked as missionary in Nepal. Ping-swing is book about boy, that move as a Child from country in town to study there, but he find himself working. I find that ping-swing is interesting swing - so huge! Not translated in English. 

8. Marja-Leena Tiainen on kirjoittanut koskettavan surullisen, mutta toivoa tuovan kirjan Khao Lakin sydämet, jossa tyttö palaa isovanhempiensa kanssa Thaimaaseen kymmenisen vuotta tsunamin jälkeen. 

Marja-Leena Tiainen has written a book The Hearts of Khao Laki. It tells about a girl who has Lost her family in Tsunami in Thailand. She travels to Khao Laki with her grandparents to say farewell to tragical memories and thank to man who saver her. Not translated in English. 

9. Carina Räihän Huipulta huipulle : elämänmuutos ja Everest kirjassa kiivetään Nepalista MountEverestin huipulle.

Carina Räihä's book From top to top is autobiograph about woman who left her job and climb to the Mount Everest in Nepal. She was the first Finnish woman alone in Mount Everest. Book is not translated in English but you May find something about it in English via Google using words : carina Räihä top to top

10. Jeffrey Archerin Matka maailman katolle on kertomus retkestä samaiseen paikkaan. Nepal on tässäkin esillä. Kirja pohjautuu George Malloryn aitoon vuorenvalloitukseen. 

Jeffrey Archer Paths of Glory tells story of Georg Mallory's last adventure in Mount Everest, Nepal. 

11. Kevin Kwanin Ökyrikkaiden ongelmia kirjassa palataan Singaporeen. Monenlaisia ongelmia on rikkaillakin. 

I have read Kevin Kwan before. Rich People Problems is his 3rd book from Singapore. 

12. Historia sarjan osa Intian valtameren tsunami kertoo Tsunamista joka teki suurta tuhoa mm. Indonesiassa. 

History-serie part Tsunami in India ocean 26th December 2004 tells about Tsunami, that was worst in Indonesia. Not in English, but I am sure there is a lot of books about it. 

13. Pohjolan poliisi kertoo kirjassa Tsunami-operaatio Thaimaassa muistellaan miten pelastustyötä tehtiin Thaimaassa tsunamin jälkeen. Hyvässä muistissa asiat vielä olivat. 

In this book Police in Scandinavia tell what kind of work was find and fly home people who was in Thailand during tsunami 2004. Not translated in English. 

14. Jan-Philipp Sendker Sydämen ääntä ei voi unohtaa kirja on jatko-osa Sydämen lyönneistä ikuisuus kirjalle, jonka olen lukenut aiemmin. Kirjassa tytär palaa Myanmariin ja tutustuu paremmin veljeensä. 

Jan-Philipp Sendker's 2nd book about Burma is A Well Tempered Heart. Julia come back in Burma after 10 years and meet her brother again. 

15. Intiaa piti valloittaa enemmänkin, mutta en sitten ehtinyt. Luin kuitenkin Pelle Miljoonan Shiva-kuun, joka yllätti raikkaudellaan. Nuoruudesta muistan kyllä, että Pelle osasi kirjoittaa, mutta tämä oli ensimmäinen hänen kirjoittamansa kirja, jonka luin. En välttämättä tykkää siitä puhekielestä, jota kirjassa käytettiin, mutta taisin antaa kirjalle vähintään neljä tähteä viidestä. 

Pelle Miljoona was my idol about 1980. He had a favorite new age punk band in Finland. I loved his song lyrics. Now he writes novels. Shiva-moon is one of novels. It tells about Finnish people's living with short money in India. Not translated in English. 

16. Jukka Niskasen Käärmeenkehto-kirjan tapahtumapaikkana on Singapore. Käärmeen kehto on kirjan mukaan se, kun iso käärme tekee itsestään oksalle itselleen eräänlaisen pesän, missä voi keinutella. Käärmeet ei onneksi olleet kirjan keskiössä. Kelpo kirja. Melkeinpä tykkäsin. 

Finnish writer's, Jukka Niskanen's, The Cradle of the Snake is kind of adventure in Singapore. I kind of liked it. Book is not yet translated in English. 

17. Loppukuusta oli vielä mahdollisuus käydä Kambodzhassa Sirpa Pietilän Kambodzhan päiväkirja - torpiikin elämää ja makuja -kirjan kanssa. Kirjassa muutamaan otteeseen Kambodzhassa asuneena Pietilä kertoo elämästä kaupungissa. Kirja oli hyvä, mutta toivoin siltä hieman enemmän paikallisten tapojen esittelyä. Kirjassa kerrottiin mm. että suomalaiset kävivät siellä häissä, mutta ei kerrottu yhtään, millaisia tapoja häissä oli. No, koska asia vaivasi, katselin muutamat paikalliset häät YouTubesta. 

Sirpa Pietilä has lived in Cambodia and I read her Kambodzha Diary. Book is only in Finnish. 

18. Ja elämä räjähtää : Kambodzan miinoitettu arki kirjan olen hankkinut muutamia vuosia sitten, mutta olen jotenkin pelännyt sen olevan ihan järkyttävä. No. Hirveitä onnettomuuksia miinan silpomiset ovat, mutta kirja oli yllättävän hyvä kokonaisuus, jonka jaksoin lukea putkeen. Paljon uuttakin opin. 

I have owned a book And Life Explodes. Now I finally read it. It tells about people who injured when mine explored in Cambodia. Writers are from Finland. 

19. Shohei Ookan Tulia tasangolla on ollut kirja, jonka kuvittelin lukeneeni muutama vuosikymmen sitten, mutta mielestäni kuitenkaan en ole lukenut. Muistissani on vastaavan tyyppistä viidakossa asumista, mutta en ole vielä keksinyt mistä kirjasta sitten on kyse ellei tästä. Joka tapauksessa nyt kirja on ainakin luettu ja Filippiinitkin on saatu mukaan luettuihin maihin.

Last country was Philippines Islands. I read Shohei Ooka's classical war novel A Record of The Battle of Leyte. I think I May have read it a long time ago, but I am not sure.

This was My May with books.

Burma

Cambodia 2 books

India

Indonesia

Nepal 4 books

Philippines Islands

Singapore 2 books

Thailand 6 books

Vietnam

Soffamatka Nepaliin

Ennen kuin lähdin soffamatkalle Nepaliin, en tiennyt maasta kuin sijainnin, oudon mallisen lipun, pääkaupungin ja alueellisesti paikallisia työllistävät Mont Everestin valloitusretket jätevuorineen. Tiesin, että maa on pääosin hindulainen ja että kristityt tekevät siellä lähetystyötä. Yhtään Nepalissa ollutta lähetystyöntekijää en muista nuoruudessakaan kuulleeni, mutta 30 vuodessa voi kyllä jonkun maan unohtaakin.

Näistä lähtökohdista lähdin siis reissuun.

Ensimmäisen kerran tutustuin Nepaliin lukiessani pari vuotta sitten Perkeet haasteeseen Valittujen palojen kirjavaliota. Sopivaa kannesta kanteen luettavaa etsiessä (neljä kirjaa lyhennettynä, joten piti löytää kirja, jossa kaikki neljä kiinnosti) lueskelin jonkun K2 valloituskirjan, reissulta joka ei päättynyt kaikkien kohdalta hyvin. Vastaavia tarinoita muistan lukeneeni Valituista Paloista ennenkin. 

Toinen kosketukseni Nepaliin tapahtui Mikael Persbrandtin elämäkertaa lukiessani. Muistini mukaan kirja alkaa ja päättyy Nepalin Gurghan alueella, missä Persbrandtin oli Unisefin hyväntahdon lähettilään ominaisuudessa. Matkalla mukana oli hänen vanhin poikansa Igor. Tuo tapahtui vuonna 2016, jolloin Nepal oli toipumassa 2015 sattuneesta tuhoisasta maanjäristyksestä. 

Gurghan on alue, jonka kuningas 1700-luvulla päätti laajentaa maataan ja josta Nepalin historian katsotaan alkaneen. Maa laajeni vähitellen, kunnes britannialainen Intia sen aikanaan pysäytti. Lähihistoriaan kuuluu sisällissotaiset vuodet vuosien 1996-2006 välillä. 

Tuostakin ajasta kertoo seuraavaksi lukemani Pia Perkiön toimittama, Kirsti Kirjavaisen 30 vuoden lähetystyötä Nepalissa kuvaava Askel kerrallaan kestävää kehitystä Nepalissa -kirja. Sen totta puhuakseni lainasin kyllä kuvitellen kirjan kertovan ekologisuudesta.

Samapa tuo, yhtä kaikki kirja oli hyvin kirjoitettu. Kirjasta jäi erityisesti mieleen Kirstin paikallisilta sisseiltäkin saama luottamus. Aiempina vuosina tehty hyvä työ piti turvassa myös vaarallisina aikoina. 

Häpeäkseni tunnustan, että olin vallan unohtanut koko maanjäristyksen, vaikka tuttavani työn vuoksi olenkin seurannut SPRn katastrofityötä maailmalla. Itsekin olin töissä SPRllä 2017, mutta en muista sielläkään kuulleeni tuon alueen avustamisesta. 2006 tapaninpäivän tsunamista kertovassa nuorten romaanissa Khao lakin sydämet puhuttiin tästä laajempaakin ongelmana. Muistamme tsunamin, koska siellä menehtyi paljon suomalaisia ja ruotsalaisia, mutta yhtä tuhoisan Haitin maanjäristyksen tapahtumia emme muistele, koska valtaosa menehtyneistä oli paikallisia. Sama taitaa koskea Nepaliakin. 

Seuraan kyllä uutisista maanjäristysuutiset, pienemmätkin, mutta ei niitä vaan tahdo muistaa, ellei niihin ole kokemuksellista rajapintaa. Sama tietty koskee kaikkea muutkin. Italian uutisia Twitteristä seuraavana olen huomannut, että siellä uutisoidan maailman uutisia enemmän, mitä täällä. 

sadepilvet Katmandun yllä
               harmaalla polulla 
kohoan taivaalle

Jos jotain olen oppinut tämän koko maailman kirjahaasteen aikana, on se että huolimatta tekniikan kehittymisestä ihmiset laittavat ruokaa, tekevät työtä, juttelevat tuttavien kanssa, rakastuvat, saavat lapsia ja kuolevat kaikkialla ja kaikkina aikoina. Jotkut saavat tehdä sitä vapaana, jotkut jotenkin kahlittuna, mutta yhtä kaikki, tarpeemme ovat samat: syödä ja juoda, nukkua turvassa, kokea ihminen lähellä, peseytyä ja käydä tarpeilla. 

Siksi tuo nepalilaisen Janak Sapkotan haikukin tuntuu tutun kotoisalta. Meillä ei ole vuoria, mutta samalla tavalla itse olen tuntenut "kohoavani taivaalle", kun bussi pitkän matkan jälkeen Mikkelistä Poriin saapuu Huittisten tasaisille peltoaukeille. Runo löytyy kirjasta Tulikärpänen valaisee sivun.

Pentti Lehmuskosken romaani Ping-keinu kertoo kuvitteellisen perheen toisen pojan elämästä, mutta taustalla on Lehmuskosken Nepalissa kokemaa ja kuulemaan faktaa lähetystyöstä ja lapsityöstä. Lehmuskoski oli maassa opiskellakseen yliopistossa Nepalin kieltä, ja opettajaa luokkaan odotellessa kirjoitti romaanin. 

Kansikuvassa ping-keinu

Kirjan poika elää onnellisen lapsuuden noin 10-vuotiaaksi, jolloin harhaanjohdetut vanhemmat luovuttivat hänet  melkein ilmaiseksi työvoimaksi mattokutomoon. Alkuun 15-tuntisia työpäiviä oli 7, mutta myöhemmin pojat saivat kutomossa lauantain vapaaksi lepäämistä varten tai silloin voi tehdä työtä saadakseen omaa rahaa, jolla voi ostaa esim Coca Cola pullon. 

Kirjassa kerrotaan jotain myös hindujen arkisista uhraustavoista ja uskonnosta. Esimerkiksi kirjan nimi ping-keinu tulee hindujen juhla-aikoina kylän lapsille tekemästä keinusta. Sen tukikehikko tehdään pitkistä bamburuo'oista ja narut ovat paljon suomalaisia, puiden oksille tai leikkipuiston keinutelineelle sidottava naruja pidemmät joten sillä voi ottaa tosi kovat vauhdit. (Kuvia ja videoita löytyy Googlesta hakusanoilla ping swing). 

Päähenkilön perhe viljelee vehnää ja heillä on lampaita paimennettavaksi asti, mutta ei lehmää, joten lehmälle uhrattavat uhrit pitää viedä naapuriin, jolta lehmä löytyy. 

Perkiön ja Lehmuskosken kirjoissa kerrottiin paljon paikallisten ihmisten arjesta, mikä on aina mukavaa tällaisesta arjen historiasta kiinnostuneelle. 

Luulin päättäneeni toukokuisen Nepalin reissuni tähän, mutta kirjapinosta löytyi vielä pari Vuoren valloituskirjaa. Eli paluuta siihen, mistä olin lukenut eniten: vuorista ja kiipeilyssä avustavista sherpoista. 

Carina Räihän Huipulta huipulle kertoo suomalaisen naisen kiipeilyreissusta. Jeffrey Archerin kirja Matka maailman katolle kertoo samasta paikasta. 

Molemmissa kirjoissa kerrotaan kiipeilyyn valmistautumisesta, sopivan ajan odottelusta ja tiimityön välttämättömyydestä. Vuoden aikana on vain noin viikko sopivaa aikaa kiivetä Mount Everestin huipulle. 

Kiipeilyä vaikeuttaa olosuhteiden lisäksi ruuhka. Kaikki haluavat päästä huipulle, mutta reitti sinne on kapea ja vaarallinen. Perille päästyä ei passaa jäädä asumaan, sillä happipullot eivät kestä ikuisesti ja alas päästäkseen pitää kapeimmassa kohdin odottaa, että saa kulkuvuoron ylös tulevilta. Se saattaa olla vaikeaa, sillä kaikki haluavat huipulle eikä aikaa ole hukattavaksi. 

Räihän kirjassa kirjoitetaan myös jonkin verran vuoristokylistä, mikä on plussaa kaltaiselleni soffamatkaajalle. 

Matkustaisinko Nepaliin. Se ei ehkä olisi ensimmäinen valintani, muttei viimeisinkään. Maan historia on pitkä ja monipuolinen. Esimerkiksi Buddhan syntymäpaikka on nykyisen Nepalin alueella. Maa on pääosin kuitenkin hindulainen, ja temppeleitä on tiheään. 

Aina puhutaan Afrikan safareista, mutta myös tällä alueella on monipuolinen eläimistö. 

Suomalainen Wikipedia ei kerro paljon Nepalin kulttuurista, mutta itseäni Vestan palvojana kiinnostaisi lukea lisää eritoten Kumarista, elävästä jumalattaresta, ja siitä mitä tapahtuu sen jälkeen kun jumalattaresta tulee jälleen tavallinen tyttö. 

* * *

Ps. Nepalissa oli vuonna 2021 yhteensä 732 sarvikuono. Taas tuli opittua jotain uutta. En ole tiennyt, että niitä olisi Aasiassa. 

Eväsretkiä ja matkaeväitä

Korona-breikki on saanut ikävöimään bussimatkoja ja matkaeväitä ja matkoilla vietettyjä piknik-hetkiä.

Mieleen on tullut lukuisat georeissut, joiden lomassa on evästelty... Hmmm. Pakko on kuitenkin myöntää, että aika harvat noista eväiden syöntihetkistä ovat jääneet mieleen. Yleensä niillä reissuilla on ollut ihan liian kiire. Eväät olisi voinut syödä näin jälkeenpäin ajatellen paljon kauniimmissakin paikoissa ja huomattavasti enemmän rauhassa.

Eväät tulivat mieleeni kun luin Heikki Valkaman ruoka-aiheista dekkari Tulikukka-kirjassa puhutaan enemmänkin junaeväistä. Japanissa on kuulemma televisiosarjakin parhaista junaeväsrasian ostamisasemista. Liekö joku Grillit huurussa -tyyppinen sarja, en tiedä, mutta kiva olisi nähdä sekin.

sarjaa. Aiemmissakin osissa eväsrasia taidettiin mainita, mutta

Japanilainen, lokerollinen eväsrasia on nimeltään bento ja rautatieasemien gourmet-tyyppinen boxi on ekiben. Molemmat mainittiin kirjoissa, kuten monta muutakin japaninkielustä termiä. Kiva, kun dekkareita lukemalla kin oppii uutta.

Taisin pari kuukautta sitten kritisoida erään dekkari sarjan runsasta Berliinin esittelyä. Hieman ihmettelin itseäni, että yleensä kyllä tykkään kun kerrotaan oikeista paikoista eikä keksityistä.

Jos Berliinin paikat ei kiehtonutkaan, niin tästä sarjasta olen sen sijaan tykännyt kovasti. Valkama esittelee paljon Japania, jossa on asunut pitkään ja se tuntuu hyvältä. En tiedä johtuuko tuo siitä, että olen lukioiästä lähtien ollut kiinnostunut Japanista. Toisaalta... pitkän saksan lukijana olen ollut aina kiinnostunut saksastakin. 

Kirja on yleensä hyvä, jos se pistää Pallokala oli kirjana uusi, mutta ruokalajina tuttu entuudestaan. Kirjojen mukaan vaaran tunne kiehtoo ja saa maksamaan kalasta kelpo hinnan.

kaivamaan lisää tietoa.

Palasen hullunkaalia pakastekasvissekoituksessa taannoin pureskelleena olen itse sitä mieltä, että preferoin enemmänkin ruokaturvaa kuin vaaran täyteistä huippukokemusta, vaikka eksotiikka jossain määrin kiinnostaakin. 

Ettei syntyisi väärinkäsitystä, muisteltakoon heti muutaman vuoden takaista hullunkaaliepisodia. 

Hullunkaali ei ole ruokakasvi, se on vaarallinen ja isoina annoksina tappavan myrkyllinen.

Joka tapauksessa kävi niin, että muutama vuosi sitten eräänä keväisenä päivänä muutama päivä paikallisessa automarketissa käytyäni sain kaupasta tekstarin, että pakastekasviksia joita ostin ei saa syödä, sillä niissä saattaa olla hullunkaalia. Oma pussini oli jo syöty. Pussissa oli kaksi palaa hullunkaalia, onneksi palaset olivat sen verran puisevan tuntuisia ja mitään sanomattoman makuisia, että pureskelin vaan toista enkä sitäkään niellyt. Hieman oli outo ja sekava olo siitäkin. 

Kauppa taisi lähettää korvaukseksi tuosta elämyksestä pullollisen aurinkovoidetta huippusuojakertoimilla. Sen turvin olisi voinut matkailla tovin vaikka Espanjan auringon alla tutkien, miten hullunkaali siellä kasvaa. 

Kasvi on siis myrkyllinen, mutta sitä on viljelty  jonkin verran apteekkitarkoituksiin Suomessakin. Itsekin pohdin 1980-90-lukujen taitteessa maalaiselämää viettäessäni, että hullunkaali olisi menestynyt myös omilla pelloillamme, muistelen, että viljely oli jo tuolloin luvan varaista. Loppujen lopuksi emme viljelleet peltojamme itse lainkaan, vaan vuokrasimme ne paikalliselle maanviljelijälle. 

Laserjuuri pisti pohtimaan tosissaan

"laserjuuren" historiaa ja Tulikukka nosti kiinnostuksen japanilaista temppeliruokaa kohtaan.

Marttana olen sitä mieltä, että olipa sitten kyseessä eläin tai kasvi, se olisi käytettävä kokonaan hyödyksi. 

Kasveissa näkökulmani on ollut enemmänkin sitä, että ruokaa ei saa haaskata, mutta temppeliruokakokit ovat taitaneet nostaa hävikin vähentämisen suorastaan "next levelille". Pitänee ehdotella Marttaliiton suuntaan, että neuvojat voisi lähettää seuraaavaksi ex-cursiolle Kioton temppelialueiden keittiöihin.

Eläinten suhteen olen ollut vuosia sitä mieltä, että jos joku luovuttaa henkensä ruokkiakseen perhettäni, niin kyllä silloin kaikki mahdollinen pitäisi käyttää hyödyksi jotenkin.

Eväistä tässä kuitenkin piti puhua. Rakastan piknikkejä ja ulkona syömistä niin, että kernaasti voisin kuvitella pitäväni kynttiläillallisia luonnon helmassa kuten joutilaat kesälomalaiset ennen sotia. 

Reissuun teen yleensä aina eväät, samoin töihin, mutta jostain kuman syystä työeväät ovat yleensä tylsän arkisia. Ei eläinhahmoon aseteltuja riisipalloja tai kukiksi leikattuja vihanneksia, vaan tuttuja ja turvallisia voileipiä, risottoa, vuokaruokaa tai salaattia. Joskus, mutta harvoin mukaan tarttuu keittoakin.  

Näin korona-breikin aikana tätäkin asiaa on tullut mietittyä. Ehkä pitäisi katsoa, löytyykö netistä ohjeita loistavien japanilaisten eväiden tekooon. Sen olen ainakin päättänyt, että jatkossa retkellä ei voi olla niin kiire, että eväitä ei voisi syödä kauniissa paikassa siitä nauttien. Poissulkien tietysti kertaluontoiset extreame kokeilut, kuten se, että tavoitellaan 300 geokätkön löytymistä 24 tunnin aikana. 

Yksin tehtyjen eväsretkien ja kiireettömien, yksin vietettyjen sunnuntaiaamujen kiinteä osa on ollut 1980-luvulla Gloriasta bongaamani pannuleipä. Nykyisin teen sen ilman vehnäää ja sokeria, mutta lisään alkuperäiseen ohjeeseen silputtua kinkkua tai pepperonia sekä juustoraastetta, joka auttaa pitämään vehnättömän leipäsen paremmin koossa. Paistan leivän pienellä pannulla, jonka halkaisija on noin 15 cm, jolloin annoksen voi puolittaa. 

Pannnuleipä

1,5 dl jauhoja (maissi, ruis 2:1 on oma ohjeeni, mutta vehnääkin saa käyttää)

½ dl kaurahiutaleita

1 tl leivinjauhetta (mittaa tarkasti, leivinjauhe maistuu, jos sitä on liikaa)

1/4 tl suolaa

50 g voita, josta noin 1 rkl paistamiseen, loput sulana taikinaan

1 dl maitoa

(pari kinkkusiivua tai muutama pepperoni viipale silputtuna pieneksi)

½ dl juustoraastetta 

yrttejäkn voi lisätä jos sattuu olemaan

Sekoitetaan leivinjauhe jauhoihin, lisätään juustoraaste ja liha, jos niitä haluaa käyttää. Lisätään jauhot nestemäisiin aineisiin ja sekoitetaan nopeasti. Liikaa vaivatusta taikinasta ei tule hyvää paistosta. 

Kuumenna pieni paistinpannu, lisää loput voista. Taputtele taikina tasaiseksi paistinpannuun. Paista hitaasti molemmin puolin. Tarkkaile, että pannu ei ole liian kuuma, ettei pohja pala. Kääntäminen tapahtuu helpoiten valuttamalla leipä tasaisella kattilankannele ja palauttamalla se toisin päin pannulle. Jos pannu on huono, voita voi jättää osan tätä toista puoltakin varten. Jos haluaa reilummin juustoa, sitä voi ripotella nyt pannulle. 

Leipää voi syödä marmeladin tai voin kanssa, mutta kun lisää taikinaan lihaa ja juustoa, ei mielestäni kumpaakaan kaivata retkiolosuhteissa. 

Vehnäjauhoja käytettäessä juuston voi jättää poiskin, sillä olen lisännyt sen alkuperäiseen ohjeeseen vain siksi, että maissi- ja ruisjauhoista tehty leipä murentuu liian helposti, eikä se ole kivaa jos on ulkoiluvaatteet päällä ja murusia putoilee rinnuksille koko ajan. 

Alkuperäinen ohje on jutusta, jossa haastateltiin maailman ympäripurjehtijoiden naisjoukkuetta. Resepti on tosiaankin ollut käytössäni lähes kuukausittain noin vuodesta 1988 lähtien. Vaikea sanoa, kumpi siinä on nykyisin parempaa, nostalgia vai itse leipä. Molemmat hyviä.

Lähestyvän juhannuksen kunniaksi laitan tähän loppuun kuvauksen eväsretkestä Maria Langin kirjasta Arsenikkia aamuisin. Hyvät on näiden ruotsalaisten eväät. 

Juuri tuollaiset retkieväiden kuuluu ollakin, melkein kuin Enid Blytonin Viisikoissa. Retkeläisiä oli kymmenkunta ja voileipiä oli varattu 15 per laji.

Retki itsessään oli mainio, mutta se, mitä seurasi ei niinkään. Mutta niinhän dekkarissa aina on.

Hyvää juhannusta lukijoille. Tehkäähän hyvät eväät!

Hiekkalinnoja- kohta niitä pääsee rakentelemaan

Aina välillä tulee rakenneltua pilvilinnoja. Jotkut niistä johtavat konkreettisempiinkin tuloksiin, kuten nykyinen työpaikka. osa on sitten vaan pilvilinnoja... tai hiekkalinnoja.

Mikkelin vuosina yritin useampana kesänä päästä Lappeenrantaan katsomaan hiekkaveistoksia. Lumiveistoksia tuli nähtyä jo 1980-luvulla Joensuussa. Niitä oli Hotelli Kimmelin takana rannassa. Siellä muuten näin elämäni ensimmäisen Curling-radankin. Sitä oli esittelemässä Leo Kinnunen, oli muuten iso mies...

Mutta hiekkalinnoista piti puhumani. Kohta niitäkin pääsee itse rannoille rakentamaan. Tai hiekkalaatikoltakin voi aloittaa, ellei tee isoa hiekkalinnaa.

Nyt on museoviikko ja törmäsin netissä upeaan ja erikoiseen japanilaiseen museoon. Tattorin Sand Museumissa on hiekasta tehtyjä veistoksia. Museo sijaitsee rannalla, jonka hiekkadyynit ovat Yyteriäkin isommat.

Tottorin hiekkadyynit ovat rannan suuntaisesti noin 16 kilometriä pitkät ja ne ulottuvat paikoitellen jopa 2 kilometriä mantereelle. Hiekkaa siis riittää. Alue on kansallispuisto ja siellä vierailee vuosittain noin 1,3 miljoonaa ihmistä.

Google Mapsin virtuaalinen museokierros vie aikaan 19.4.2014-4.1.2015, jolloin museon sisätiloissa oli Venäläjän historiaan perustuva näyttely. Veistoksissa oli kuvattuna maatuskat, venäläinen luonto, Vladivostokin rata, Katariina Suuri, kosmonautti ja paljon muuta.

Upeita veistoksia.

Itse kiinnitin huomiota kuitenkin rouvaan, joka hoivaili kukkoa.

Kuva kuvaruutukaappaus Google Mapsin museokierrokselta. 

En tiedä, mikä kukoissa viehättää. Kaunis höyhenpeite kenties, tai kiinalainen horoskooppi. Meille käärmeille kukon vuosi on sangen sopiva, mutta niin on moni muukin.

Viime vuoden näyttely esitteli Intiaa. 

Museo perustettiin 2006 ulkoilmamuseoksi, myöhemmin on rakennettu myös museorakennus, jossa veistokset säilyvät nähtävillä paremmin kuin luonnon armoilla.

Mikäli innostut itse tekemään hiekkaveistoksia, niin tässä museoammattilaisen ohjeet.

Lukemisen tasauspäivä

Tämän vuoden luku tavoite oli ja on edelleen 175 kirjaa, mutta kun vielä pääsiäisenä olin vahvassa kirja per päivä tahdissa, niin päädyin pitämään tänään, etä-äitienpäivänä, sukusunnuntain sijasta omaa lukusunnuntaita. Eihän siinä ole kuin yhden kirjaimen ero.

Tässä päivän lukusaalis:

Suuri osa kirjoista oli kesken, sillä en yleensä jaksa lukea saman kirjailijan runokirjoja kannesta kanteen yhteen menoon, ja tietokirjoissakin pieni sulattelu on usein paikallaan. Ruusuvuoren dekkari oli eilen aloitettu ja melkein lopetettukin, mutta yhtä kaikki, 10 kirjaa lopetettuna oli tavoite ja siihen pääsin.

Aikaa tuohon kului reilu 9 tuntia. Olisi sen ajan voinut huonomminkin käyttää. Illalla ehdin aloitella vielä Maria Langin Arsenikkia aamuisin, mutta siitä jäi suuri osa tuleviin iltoihin.

Pia Perkiön Askel kerrallaan, kestävää kehitystä Nepalissa (n. 10 vuotta vanha kirja) osoittautui nykyisin käsitettävän kestävän kehityksen sijaan käsittelemään lähetystyötä.

Kestävää arjen muutostahan silläkin työllä tavoitellaan... Eletään arkea ja toivotaan, että esimerkki kasvattaa vähitellen myös uskovien määrää.

Itselleni meni kirjaa kirjastosta lainatessani termit sekaisin, koska mielessäni muhii edelleen muutama kuukausi sitten näkemäni dokumentti, jossa opetettiin lapsia ja muitakin keräämään muovijätettä. Muovit työnnettiin valtavan pitkään laitteeseen, joka toi entisen maalaistytön mieleen tappurin.

Kone rumpsutteli aikansa, ja peräpäästä tuli pieniä muovirakeita, samanlaisia, mitä suomalaisissakin muovitehtaissa käytetään raaka-aineena. Kone oli dokumentissa käytössä jossain Himalajan liepeillä, joten siitä ajatusvirheeni.

Noh, tässä kirjassa puhuttiin mm. äitiys- ja terveysasiaa ja nepalilaiset kävivät sisällissotaa. Eli hieman erilaista toimintaa ja työympäristöä oli tässä kirjassa kuin Markku Toimelan Salakahvila Pohjois-Koreassa, missä Toimela kertoi lähetystyöstään Bangladeshin tulva-alueilla ja Pohjois-Korean perunapelloilla.

Sing-sing-Singapore

Aasian matkailuni on jäänyt päiväretkeen Istanbulin Aasian puoleiseen kaupunginosaan, mutta onneksi kirjojen kanssa voi tehdä vaikka minkälaisia soffareissuja.

Tänä vuonna olen suorittanut useampaakin kirjahaastetta joista eksoottisin on ollut Perkeet haaste, missä rikotaan omien kirjamakujen rajoja monellakin tapaa. Itse olen kokenut sen pelkästään positiiviseksi asiaksi.

Haastelistalla tuotti eniten päänvaivaa lukea kymmenes tai sitä suurempi osa mitä tahansa kirjasarjaa, josta ei ole lukenut yhtään osaa aiemmin. Minähän olen pitkien sarjojen ystävä, joten montaa sellaista ei kirjastosta löytyvästä kirjasarjoja luettelevasta kirjasta löytynyt. Koko kirjassa sellaisia sarjoja oli vain kolme, joista valitsin brittiläisen Adam Hallin (oikealta nimeltään Elleston Trevor) dekkarisarjan. Vuonna 1988 kirjoitettu Surmantanssi Singaporessa oli sarjan 12 osa ja valitsin tämän nimenomaisen osan siksi, että siihen mennessä en ollut lukenut koskaan yhtään kirjaa Singaporesta.
 
Pokkarin kannessa mainostetaan kirjan sisältävän ylittämätöntä korkeajännitystä ja sen olevan vakoilukirjojen valioita. Kenties niin olikin, mutta korkeajännitys ja vakoilukirjat eivät ole niitä dekkareita jotka ensimmäisenä kannan kotiini, joten lukukokemus ei ehkä sen vuoksi ollut tämän vuoden top-10 kokemuksia. Silti en voi sanoa, että kirja olisi ollut huonoinkaan tänä vuonna lukemani kirja, sillä silläkin oli hetkensä.

Teetä ja surmantanssia

Lukemista olisi varmasti helpottanut se, että olisi lukenut ne 11 muuta kirjaa, jotka oli kirjoitettu ennen tätä ja siten tuntenut päähenkilön ja kirjailijan tavan kirjoittaa jo entuudestaan. Melko hyvin solahdin kuitenkin tekstin imuun ja itse seikkailuun, jossa vakoiltiin, lennettiin, ammuttiin ja seikkailtiin, kuten vakoilukirjoissa yleensä on tapana.

Itselleni kirjan parasta antia olivat kuitenkin (edellä mainituista syistä) pienet yksityiskohdat, kuten teen juominen:

Hän keskeytti, kun valkotakkinen hovimestari toi ison hopeisen teetarjottimen. Prinssi kohotti teekannun kantta ja nuuhkaisi- 
-Lapsang Souchong - kai se kelpaa herroille?
Minä nojauduin taaksepäin ja seurasin seremoniaa. Venäläisetkö Indo-Kiinassa? Siihen en ollut osannut varautua. 
Ja sitten lopuksi tämä, herra Jordan. Kun nyt Laosin ja Kamputsean kapinalliset saavat jatkuvasti lisää aseita, nuo maat alkavat olla sisällissodan partaalla. Normaalitilanteessa tämä olisi toki hyvä asia: me tuskin pitäisimme kommunistien kaatumista pahana. Mutta kukaan ei kykene ennustamaan millaiseen verenvuodatukseen se johtaisi, tai missä määrin Neuvostoliiton vaikutus Indo-Kiinassa kasvaisi. Saako olla sokeria?
-Ei kiitos. (Pokkarin sivu 34)


Tarina jatkuu keskusteluna, toisen kupin tarjoamista ei kirjassa mainittu, vaikka Lapsang Souchong tee onkin sangen maukasta.  Tosin sitäkään ei mainittu kirjassa.

Kirja oli siis Elleston Trevorin Adam Hall -nimellä kirjoitetun dekkarisarjan osa numero 12, mutta kaiken kaikkiaan Trevor oli tuolloin julkaissut jo noin 90 kirjaa ja näytelmää. Sangen tuottoisa kirjailija, sanoisin.

Loppujen lopuksi kirjan pääpaino ei ollut kovinkaan paljon Singaporessa joten täydellisyydentavoittelija minussa vaati lisää ja lisäähän se saikin, kun kuuntelin äänikirjana Kevin Kwanin Ökyrikkaat aasialaiset.

Jos Hallin 1988-luvun dekkarissa nautitaan teetä prinssin kanssa, mutta muutoin eletään enemmänkin keskiluokkaisen ihmisen elämää, niin Ökyrikkaat aasialaiset kirjassa asetelma on päin vastoin. Ökyrikkaat hengailevat päähenkilö Rachelin kanssa aina välillä myös keskiluokkaisemmissa paikoissa, mutta muuten vedetään kyllä rahankäyttö-övereitä läpi koko kirjan.

Tavallista keskiluokkaista amerikkalaista elämää viettänyt kollegani, taloustieteilijä Rachel tapaa mukavan, niin ikään aasialaiset juuret omaavan nuoren miehen, joka kutsuu parin vuoden seurustelun jälkeen Rachelin kesälomalle Singaporeen ja samalla parhaan ystävänsä häihin.

Jos Rachelin poikaystävä Nick olikin Amerikassa tavallinen historian professori, niin jo lentokentällä Nickistä sukeutuu mies toisesta maailmasta. Lento Tyynen valtameren yli tehdään sviitissä ja yhtäkkiä näyttää siltä, että myös Rachel pääsee osalliseksi hieman erilaiseen talouden pitoon, mitä on kotimaassaan tottunut.

Tutustuin kymmenisen vuotta sitten J.R.Wardin Mustan tikarin veljeskunta -sarjan innoittamana Marc Jacobin miesten pukuihin ja yleisemminkin eurooppalaiseen houte couture -muotiin. Nyt lukiessani ökyrikkaiden elämästä, oli pakko googletella millaisen Lanvinin mekon voisi saada syysjuhliin 7.000 eurolla (vedin vähän aitaa matalaksi ja oletin, että tuossa hintaluokassa on se ja sama, onko kyseessä eurot vai dollarit. Tätä kirjoittaessani 7.000 dollaria on 6.360 euroa, mutta mitä tuo pieni erotus, 640 euroa on rikkaille....). Malliston koot loppuvat onneksi numeroon 44 (yllättävän iso sekin), joten minun ei tarvitse yhtään olla katkera siitä, että mekot eivät ole omaan budjettiini sopivia. Kirjan Rachel sai kuitenkin sellaisen mekon ystävättäreltään lahjaksi tuosta noin vaan. Kaiken muun ohessa.

Tiedän, että maailmassa on oikeastikin ökyrikkaita, mutta kyllähän se vähän pistää ihmetyttämään millaiseksi maailma on mennyt viime vuosikymmeninä, kun ihan vaan verkkokaupastakin voi hankkia 7.000 € mekkon yhtä sesonkia varten. Aiemmin mekkoa piti lentää hakemaan Pariisista. Tuossa hintaluokassa olisi voinut valita kahdesta mekosta. Yllättävää kyllä, Lanvinin syksyn 2019 mallistossa näkyy olevan keskiössä mekot, jotka ovat kuin huivista solmmittuja; kevyitä, mutta tumman syksyisiä sävyiltään.  

Toisaalta yksi 7.000 € mekko ei merkitse tuossa porukassa juuri mitään. Kun rahaa on, sitä voidaan käyttää. Eräskin Nickin tuttava ostaa tuosta noin vaan korvakorut (joista ei edes pidä), hinnalla, millä saa noin 70 neliön kerrostaloasunnon Eirasta. Rahankäytön muuttumisen vuoksi kirja sopiikin mukavasti Marttojen lukuhaasteen kohtaan Kirja jossa rahaa on niukalti tai yhtäkkiä runsain määrin.

Kun unohtaa rahankäyttö-överit, niin kirja oli kelpoa luettavaa ja yllätyin itsekin, kuinka tykkäsin siitä, vaikka en juuri koskaan lue pelkästään romanttisia kirjoja.

Kirajassa eletään maailmassa joka on tosi kaukana omastani, mutta silti:
kuinka samanlaisia ihmisten ongelmat ovat, olivatpa he sitten köyhiä tai rikkaita!

Kuten olen ennenkin kirjoja lukiessani havainnut, niin ihmisten väliset suhteet ja suhdeongelmat säilyvät samoina sosioekonomisesta asemasta ja aikakaudesta huolimatta. Toki pientä pintasäätöä on esimerkiksi siinä, voiko puolison valita itse vai suorittaako valinnan joku muu taho jne., mutta yhtä kaikki, ihmiset etsivät toisiaan, rakastuvat, saavat lapsia, pettävät... olipa aika ja sosioekonominen status mitä tahansa.

Francoise Sagan aikanaan tiivisti asian ytimen oivallisesti yhteen lentävään lauseeseen:

Raha ei tee ketään onnelliseksi, mutta itken mieluummin Jaguarissa kuin linja-autossa.

...ja se onkin mielestäni syy, miksi rikkautta tavoitellaan. Ei tietenkään Jaguarin vuoksi, vaan siksi, että elämä on siedettävämpää, kun voi kuitenkin hädänkin keskellä aina valita, itkeekö bussissa vai luksusautossa. Me tavikset pystymme harvoin valitsemaan.

Tykkäsin siis itse tarinasta, mutta kirjan parasta antia oli sen sisältämä runsas tietomäärä. Monessa kohtaa nousi vesi kielelle kun puhuttiin herkullisista aasialaisista ruokalajeista. Kirjassa esiteltiin aasialaisia ruokia ja historiaa mukavasti tarinan lomassa tyylillä, josta pidin. Kuuntelin kirjan, mutta mielessä kävi, että ruokajuttuja ja aasialaisia sanontoja ajatellen olisi kiva selata myös tavallista kirjaa, jolloin ne jäisivät paremmin mieleen. 

Kirjasta on tehty kuulemma myös elokuva. Sen voisi kyllä katsoa jonain viikonloppuna. Ehkä sieltä sitten selviäisi sekin, missä päin Singaporea Nickin tuleva perintötalo oikeasti sijaitsee. Mielessäni sijoitin sen keltaisen nuolen osoittamaan paikkaan. Siellä olisi sopivasti neliökilometrin verran rakentamatonta maata.

Tuohon metsikköön kuvittelin mielessäni Nickin isoäidin talon.