Näytetään tekstit, joissa on tunniste Norja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Norja. Näytä kaikki tekstit

maanantai 11. elokuuta 2025

Heinäkuussa luettu 2025

Heinäkuu meni lomafiiliksissä. Geokätköreissut vei lukuaikaa sekä itse reissut että kätkömysteerien ratkominen. Mutta nyt ollaan taas syysmoodissa.

Atkinson Kate Ihan tavallisena päivänä. Jackson Brodie -sarjan 1. osa. Äänikirja ja tuntui, että nimiä oli vähän liikaa hanskattavaksi yhdeltä kuulemalta, mutta muuten hyvä kirja. Kolme erillistä katoamista ja avioeron jälkeistä sopeutumista kesäkuumalla oli vähän liikaa. Cambridge, Englanti. (22.7.) 🌟🌟

Atkinson Kate Kaikkein vähäpätoisin asiaJackson Brodie -sarjan 2. osa heti perään. Nimet alkoi tulla tutuksi, mutta edelleen hieman sekavaa kuunnella. Luettuna on varmasti selkeämmät nimet. Tarina tässäkin hyvä. Teatterifestarit menossa ja paljon väkeä, rikastunut Brodie lomailee avovaimonsa kanssa, joka osallistuu teatterinäytökseen. Tapahtuu kolari, jota Brodie alkaa tutkia. Edinburgh, Skotlanti. (23.7.) 🌟🌟

Aulen Johanna Eläimet lensivät ensin : avaruusmatkailun uranuurtajat. Sarjakuva tietokirja avaruuteen ammutuista eläimistä. Nimeltä tunsin entuudestaan vain Laika-koiran. Mielenkiintoinen ja kivasti piirretty. (7.7.) 🌟🌟🌟

Backman Elina Kuka pimeässä kulkee. Ruumis löytyy Katri Valan -puistosta Helsingistä. Saara lähtee Mathildedahliin koiravahdiksi ja tutkii vanhempaa tapausta. Salo (3.7.) 🌟🌟

Blyton Enid Kadonneen kaulakorun tapaus. Olen lukenut kirjan ensi kertaa 1974 tienoilla, silloin kansikuva oli spoilaavampi, mutta jostain syystä en tykännyt kannesta lainkaan. Uusi kansi on aika hauska. Tarina kun kiva edelleen. Englanti (30.7.) 🌟🌟

Jæger Jörgen Ääni. Ole Vik -sarjan kuudes osa. Vähän tässä tuntui olevan monta erilaista asiaa 'pääosissa', mutta tykkäsin tästäkin osasta. Norja.

"Dementikolla ei ole muuta kuin tämä hetki." (28.7.) 🌟🌟

Leon Donna Mitä kylvät - komisario Guido Brunettn tutkimuksia osa 32. Tässä kirjassa luetaan ehkä vähemmän kuin aiemmissa (mikä pettymys), mutta muuten kirja on totuttua laatua. Italia, Venetsia.(12.7.) 🌟🌟🌟

McCall-Smith Alexander Kauniista ja kaukaisesta maasta : Mma Ramotswe tutkii osa 24. Tämä osa oli mielestäni taas mielenkiintoisempi, mitä pari edellistä. Ollappa itselläkin orpokodin johtajan kaltaisia ystäviä. Botswana. (11.7.)

Motte Anders & Anette de la Kuolema Caprilla - Lomaparatiisin murhat. Sarjan ensimmäinen osa sopii hyvin lomalukemiseksi, vaikka palelinkin terassilla tätä lukiessa. Kirja toi mukavia muistoja Sorrennon lomilta ja Caprilta. Italia.

"Vai oliko kenties totta se, mitä toiset sanoivat: Vesuviuksen ytimestä kantautui meren alitse kaasuja, jotka purkautuivat jonkin onkalon kautta Caprille ja vääristivät ihmisten aistihavaintoja? Oli miten oli, Lara tiesi, ettei ainakaan haitannut pitää vähän tarkemmin matkustajia silmällä. Kuka tahansa saattoi altistua Caprin lumoukselle." (4.7.) 🌟🌟🌟

Palviainen Jukka-Pekka Jugi ja majakkasaaren aave. Jugi-sarjan osa 1. Kuuntelin kirjan kertauksena ennen Kylmäpihlajan retkeä. Sehän se Rauman edustan ainoa majakkasaari on, vaikka oikeasti sieltä ei ole puolentunnin laivamatka (lähes tunti) eikä siellä ole yksiluokkaista koulua eikä kauppaa. Rauma. (13.7.) 🌟🌟🌟

Snow Christel Penni Pähkinäsydän ja pitsikartanon kummitus. Menossa on viides vuodenaika syksyn ja talven välillä. Penni Pähkinä sydän on vienyt minunkin sydämeni. Äiti pyytää Penniltä:

"Haluan että vannot minulle yhden asian, ettet koskaan luovu toivosta, et vaikka olisi kuinka synkkää." (29.7.) 🌟🌟🌟

Stout Rex Kuolema pöytälaatikossa. Matkalukemisena Virossa. Jotenkin muistin entuudestaan, että tähän liittyi käsikirjoitukseen, mutta tässä pöytälaatikossa löytyikin pommi. 
"Te luulette, että minun ateriani ovat kuin se ateria, jota Johnson kuvaili Boswelille: 'Huonosti tapettu, huonosti puhdistettu, huonosti keitetty ja huonosti tarjoiltu', ja tunnette minua kohtaan sääliä." 
Pohtii Wolfen naapuri Vollmer, kun ei ehdi syömään täpläsillinmätiä kreolilaiseen tapaan. Maistuisi minulle. Kunpa löytäisin jostain Nero Wolfe keittokirjan...  USA. (31.7.) 🌟🌟🌟

Stout Rex Kuoleman käsikirjoitus. Tähän tarinaan liittyy oleellisesti romaanin käsikirjoitus. Ja Archie pääsee järjestämään naistenkutsut. USA. (14.7.)

Talvi Marke (Anne Leinonen ja Helena Waris) Silmukoita ja sutinaa Kettukoskella. Kettukoski-sarja alkaa, kun aiemmin menestyneen Neulemurhat-dekkarin kirjoittaja Auri Tuhkanen muuttaa vanhempiensa asuntovahdiksi kirjoittamaan menestyneen kirjansa jatko-osaaa. Yhtäkkiä hän on keskellä murhatutkimusta. Liikaa romantiikkaa minulle, mutta muuten tykkäsin. (8.7.) 🌟🌟

Terras Antto Tallinnan tappajat - Viron veriset vuodet. TrueCrimea Virosta tuttuun Terraksen tapaan. Jutut oli lyhyitä, mutta hyvin tuli selväksi. Viro (21.7.) 🌟🌟🌟

Terras Antto Tallinnan tappajat - Viron veriset vuodet osa 2. TrueCrimea jatkuu. Viro. (22.7.) 🌟🌟🌟

Verne Jules Karpaattien linna. Tapahtuma alkaa 29.5., milloin sää ajaa partaansa - se ajaa sen toisinaan hyvin lyhyeksi, Romanian Transslvaniassa (metsien maa, jonka pinta-ala on 1/9 Ranskasta), Werstin kylässä, missä oli paronin linna. (5.7.) 🌟

Walthéry Ei. & Jidéham Natasha Epävakaat laitteet. Taas näitä sarjakuvia, jotka oli toinen osa, mutta tilatessa kirjaa lähikirjastoon en sitä tajunnut. Ylipäätään ei mitään mielikuvaa, mitä projektia varten olen tämän tilannut. Kiva kirja, vaikka eka osa puuttukin lukupinosta. (11.7.) 🌟🌟

tiistai 6. toukokuuta 2025

Huhtikuussa luetut 2025

Huhtikuussa oikein yllätyin itsekin, miten vähän kirjoja määrällisesti tulikaan luettua. Vain 27. Tosin, on sitä siinäkin. Jotenkin oli vähän turnausväsymystä viime kuun kirjamonopolista. Se oli mielenkiintoinen kokeilu, mutta totesin, että omasta lukemisestani menee hieman nautinto, kun ei voi vain surffailla kirjapinossa. Etenkin kun neljä lukupiiriänikin vaatii jotain aikatauluttamistani kevät- ja syyskuukausina. 

Bennett S.J. Timanttitapaus : Hänen majesteettinsa tutkimuksia osa 4. Tällä kertaa ollaan 1950-luvulla. Elisabet II elää kuningattaren lapsiperhe arkea. Kuningatar äiti havittelee Margaretille tiaraa, mutta joku muu ostaa sen ja heti tiara löytyy kuolemantapauksen yhteydessä. Englanti. (12.4.) 🌟🌟🌟

Cedervall Marianne Viimeisen laulun kaiku - Muldvaldsin murhat osa 5. Italian matkalla tavattu sukututkimusta tekevä mies panee kylän sekaisin. Ruotsi.

"Hanki nastat. Ne on halpa henkivakuutus." (24.4.). 🌟🌟🌟

Echenoz Jean  Pitkä juoksu. Emil Zátopekin juoksujaelämäkerta. Keltaisen kirjaston kirja ei tuottanut pettymystä, vaikka toissa vuonna näin elokuvankin aiheesta. Tsekki.(7.4.) 🌟🌟

French Tana Pimennossa - Dublinin murhat osa 1. Huhtikuun lukupiiriin aiheena oli Irlanti ja yritin etsiä dekkaria, mitä en ollut lukenut. En löytänyt kuin kaksi aiemmin lukemaani. Unohdin katsoa BookBeatista, mitä en nyt käytä. Sieltä tämäkin olisi näkynyt. Yksi lukupiiriläisistä oli tämän löytänyt ja olihan se minunkin äänikirja palvelussa tarjolla, vaikkei ollutkaan luokiteltu irlantilaiseksi. Pah. Tykkäsin kirjasta. Toinen osa sen sijaan jäi kesken. Peite tehtävät ei ole mun suosikkeja. Tässä etsittiin nuoren tytön tappakaa. (29.4.) 🌟🌟

Greenwell Garth Kaikki mikä sinulle kuuluu. Amerikkalainen opettaja on opetustyössä Bulgariassa. Mies etsii itselleen oitis miesseuraa ja löytääkin kiihottavan miehen. (7.4.) 🌟

Hergé Faaraon sikarit. Sarjakuva on alkupään tuotantoa vuodelta 1934, ja hahmot hieman hakevat vielä itseään, mutta Tintti on jo Tintti. Egypti/Intia (21.4.) 🌟

Hopping Lorraine Jean Egyptin muumio : kurkistaa sisään! Kirjastossa suositeltiin tätä, kun kyselin kivoja kirjoja Egyptistä. Kirjassa kerrotaan muumioiden tekemistä, niihin liittyvistä perinteistä ja uskomuksista. (30.4.) 🌟🌟🌟

Jæger Jørgen Karma on Ole Vik -sarjan viides osa. Ensin sattuu itsemurha, sitten katoaa sen ilmoittaja, etsiminen on yksi seikkailu pimeässä, satuu tulipalo ja sitten tulee räjähdys... Onkohan kirjailija ihastunut tulipaloihin, sillä edellisessäkin kirjassa oli iso tulipalo. Norja (5.4.) 🌟🌟🌟

Jokinen Seppo Viimeinen vääntö. Sakari Koskisen viimeinen kesä poliisivoimissa. Kirja alkaa perjantaista 12.7.2024. Itse olin tuolloin lähdössä risteilylle, muista kavereista oli iso osa Iissä. Tampereen tapahtumia ei tullut seurattua. Kaikenlaista näkyy tapahtuneen, jo Koskinen säntää lomalle palatakseen töihin toviksi ennen eläkettä... Mutta ei spoilata enempää. Edellisestä osasta en tykännyt, mutta tämä oli taattua Jokista.  Tampere/Australia.

"Kuulostaa hyvältä, otetaan uimavehkeet mukaan." (23.4.) 🌟🌟🌟

Kallifatides Theodor  Isäni, kreikkalainen : erään vanhan miehen muistolle. Ensin oli kirjailijan elämä Ruotsissa ja muistot, sitten Ateenassa hautajaiset ja isän päiväkirja. Minulla on ollut ennakkoluuloja tätä kirjailijaa kohtaan, mutta ainakin tämä sykähdytti. Kreikka (12.4.) 🌟🌟🌟

Kälviäinen Kaisu Missä äiti on? Kokemäen uunisurma. Vuonna 1960 kadonnut äiti löytyy 12 vuotta myöhemmin kodin uunin sisältä. Kokemäki (19.4.) 🌟🌟

Lohiniemi Leena-Maija ja Leskinen Jukka Saimaan valtakunta. Puumalassa tapahtuu jälleen! Tämä on selkeä jatko-osa edelliselle Rikoksen Vuoksi kirjan tapahtumille. Kelpo kirja, mutta itse tykkäsin ensimmäisestä osasta enemmän. (25.4.) 🌟

Outsider Tapahtui Monte Carlossa : Pekka Lipposen seikkailuja. Lipponen on kaikessa rauhassa hoitelemassa affäärejään Amerikan toimistossaan, kun saa sähkeen veljenpojaltaan Eskolta, joka on pulassa Monte Carlossa. Esko oli voittanut lotossa miljoonan ja lähtenyt katselemaan maailmaa sata tonnia taskussa. Kasinolla hän voitti rahaa, mutta sitten rahat hävisivät ja alkoi hurja seikkailu. Monaco.  (4.4.) 🌟🌟

Maula Hanni Vintagea ja veritekoja. Helvi Helve tutkii osa 1. Kiva kyläkauppias, äkäinen Tynell-keräilijä, äksy puudeli, tarmokkaita naisia Hauholla. Fiskarsin antiikkimarkkinoillakin käydään kun siellä on Tynell-luento.

..."Ja lähdit varjostamaan jotain gangsteria, Hämäläisen munkinpaistajan mandaatilla?" Anna täydentää lauseen. "Näin tein. Munkinpaistajan voimaa ei kannata väheksyä. Onko mitään ongelmaa, jota lämmin munkki ei ratkaisisi? " Hannu yrittää vitsailla... (24.4.) 🌟🌟

Mellanen Pirjo Matkustin Albanian. Mellanen osti asunnon Sarandasta, Albaniasta. Kaupunki sijaitsee Korfun lähellä, Italian saappaankoron korkeudella. 🌟🌟🌟

Patrakka Anu Ihailija. Nelson Monteira ja Kirsi lomailevat Lissabonissa, mutta ei Nelson osaa vain lomailla. Portugali. (4.4.) 🌟🌟

Pumpurs Andrejs (1841-1902) Karhunkaataja: Latvian kansallissankari. Eepos julkaistiin 1888, suomennettu 1988. Lāčplēsis on jättimäinen karhunkaataja, joka taistelee myös saksalaisia ristiretkiläisiä ja liiviälisiä vastaan 1100-1200-luvuilla. Osa paikoista ja henkilöistä on historiallisia, osa mielikuvitusta. Baltianmeri on Itämeri. Latvia. (6.4.) 🌟

Pyy Mari Minä katoa. Suomalainen Sandra lähtee Egyptin Aleksandriaan tpaamaan kuolleen äitinsä ystävää. Tarkoitus on tutkia äidin surmaa, joka on tapahtunut parikymmentä vuotta aiemmin. Reissusta tulee todellinen seikkailu vieraassa kulttuurissa. Onneksi apujoukkojakin on saatavilla.  (3.4.)🌟🌟

Rantanen Linda Kadonneet. Mielenkiintoinen hakuteos niille, jotka eivät aiemmin ole lukeneet/kuunnelleet kirjoja tai podcasteja kadonneista. Itselleni kirjassa ei ollut mitään uutta, koska viime vuosina olen kuunnellut varmaan likimain kaikki aiheesta julkaistut kotimaiset jutut. TrueCrime. (1.4.)

Sander Mari Ilolinnut : Rouva Kukkin tytöt osa 1. Tapahtumapaikkana Tallinna 1939-41. Juuri ennen sotaa rouva Kukk saa ostettua uuden talon pienen piirin bordellilleen, jossa viihtyminen on tärkeämpää kuin se, mitä tapahtuu makuuhuoneissa. Sitten syttyy sota Saksassa ja myöhemmin Suomessa. On vakoilua mutta myös rakkautta,  Viro (10.4.) 🌟🌟

Sebald W.G. Luonnon mukaan : Perusruno. Kirja löytyi runohyllystä, mutta mielestäni se oli enemmänkin säeruno. Selkokieliseksi sitä ei voi luonnehtia. Lainasin kirjan tulevan merilehmäpäivitykseni vuoksi, kuvittelin sen olevan nopeasti luettu, mutta lisätieto "piti" googlettaa alusta lähtien. Juutalaisilla oli tosiaan jo 1200-luvulla viitassaan merkki uskonnostaan ja Schwabacher -fontti on sitä selkeämmän näköistä tekstuuraa, kuten itse olen asian määritellyt. Merilehmäkin vihdoin löytyi.  (8.4.)

Setälä Salme Arpalippu. Leikittelevän kepeä rakkaustarina. Huvitti tuomari Koiran ajatus, että jokainen oikea nainen maalaa posliinia, kuten neiti Pitkänen. Olenhan itsekin entinen posliini maalauksen opettaja. Tämän kirjan kuva jäi vahingossa viime kuun luettuihin, vaikka luin sen loppuun vasta pääsiäisenä. Helsinki/Lontoo

"Minä taidan meistä kolmesta maisterista ollakin ainoa, joka on tenttinyt filosofian, sanoi Takanen. — Mutta minä olenkin uimamaisteri." (21.4.) 🌟🌟

Shealer L.T. Kissa, joka ratkaisi kolme murhaa. Kirjasta löytyy 10 yleisintä syytä tappaa joku: Seksi/ rakkaus, ahneus/ raha, kosto, salaisuuden säilyttäminen salaisuutena (nämä yhdessä =3/4 surmista), viha/ rasistiset ja homofobiset surmat, kiivastuksissa tehdyt tapot, rakkaan (perheen) suojeleminen, perheenjäsenen tappo avuksi esim. sairauden vuoksi (päätyy usein myös itsemurhaan), oman statuksen kasvattaminen esim. halutaan tapettavan virka tai viljelypalsta, sekopäät. Englanti.🌟🌟

Synge J.M. (1871-1909)  Aransaaret. Kirjailija vietti Aransaarilla viisi kesää, yhteensä 4,5 kuukautta kirjaten muistiin saarelaisten tarinoita ja arkea. Arjen kuvaajana Synge on loistava ja pikkutarkka. Melkein kuin olisin ollut itse mukana. Irlannin kansallisnäytelmäkirjailijana tunnettu kirjailija kirjoitti näytelmänsäkin pääasiassa saarelaisten elämästä. Saarella missä Synge asusti, asui noin 400 henkeä, yhteensä saarilla asui 2800 henkeä, nykyään n. 1600. Saarten kieli oli iiri. Saaret tunnetaan yksilöllisistä, yksivärisistä palmikkovillapaidoistaan. Irlanti (27.4.) 🌟🌟

Vala Vera Pimeyden paratiisi johdatti matkani taas Seycelleille. Kirja on Storytel only kirja. Paikallista voodoota, korruptiota, hyvä veli systeemeitä... 

"Näiden saarten ylle on langetettu Afrikan kirous. Se saa ihmiset lähtemään pois vannoen etteivät he koskaan enää palaa tähän viheliäisen loukkoon, mutta ennen pitkään he kaikki palaavat. Tämä paikka menee veriin. Afrikka kutsuu palaamaan luokseen kerta toisensa jälkeen." (26.4.) 🌟

Virtala Timo Sarajevo ja sen ympäristö : Savukeitaan matkaopas.  Kirjassa selkeä esittely Bosnia-Hertzegovinan historiasta ja kivoja, osin kyllä aika traagisiakin, tarinoita eri asioista. Itse matkailuvinkit ei tullut tarpeeseen. 

"Eksy, sillä vain siten voit löytää jotain sellaista, mitä et osaa etsiä." (11.4.) 🌟🌟

Örkény Isrván (1912–1979) Minuuttinovelleja. Mitä lukea kuunnellessa puhelimessa terveyskeskuksen jonotusääntä tai pysäkillä odottaessa seuraavaa menopeliä matkalla kotiin, kun aikaa on vähän mutta niukalti?  Örkény kuulemma kehitti tiivistämisen huippuunsa, ja pitihän sitä kokeilla. Unkari. (22.4.

torstai 27. maaliskuuta 2025

Dekkarimatka maailman ympäri -lukuhaaste

Vuosi alkoi mukavasti dekkareiden voimin masilmanympärimatkalla. Luin reilu 20 dekkaria, mutta pientä päänvaivaa tuotti löytää sitä varten eri maata, jotka sopivat haasteeseen. Halusin itse todellakin lukea jokaisen kirjan eri maasta. Itse haaste ei siihen veloittanut. Näin sain mukavasti parikymmentä maata heti vuoden alkuun. Jumitan kuitenkin jonnekin pidemmäksi aikaa vuoden varrella.

Luin kirjat siinä järjestyksessä, kun niitä keksin. Pientä ongelmaa tuotti se, että olen viime vuosina pyrkinyt lukemaan mahdollisimman monesta maasta. Esimerkiksi luin syksyllä slovakialainen dekkarin. Fiksumpi olisi säästänyt... Jemmassa ei ollut oikein yhtään dekkaria Australian, Botswanan ja Intian lisäksi. Niitäkin oli säästellyt päiviin, jolloin en keksi mitä lukisin.

1. Suomi Murhan sävel -dekkariantologia on odottanut lukemista sen verran pitkään, että aloitin siitä. Tykkään kuunnella novelleja yksi kerrallaan, mutta en juuri välitä niiden lukemisesta. Yleensä kaksi ensimmäistä tuntuu tosi hyvältä, sen jälkeen intoni loppuu. Niin kävi nytkin. 

2. Norja Jørgen Jægeriltä luin kaikki neljä kirjaa, jotka löysin. Haasteeseen laitoin Kuoleman sinfonian, missä kuuluisa kapelimestarikin on vaarassa. 

3. Islanti Seppo Mustaluodon ja Tjörvi Einarssonin Hylkeen metsästäjä alkaa niin ikään uuden sarjan jota aion seurata jatkossakin. Siinä suomalaispoliisi lähtee Islantiin auttamaan tutkimuksissa.

4. Usa Fredric Brownin amerikkalainen Syntipukin yö oli pitkästä aikaa dekkari, joka ei kiehtonut yhtään. Luin kuitenkin sitkeästi loppuun. Kirja oli liian amerikkalainen minun makuuni.

5. Kolumbia Simone Buchholzin Hotel Cartagenassa yhtyi kaksi ei-Kirsi ystävällistä kirjallisuusmaata: Saksa ja Kolumbia. Edes kannen kiehtova Ananas ei viekotellut. Onneksi pääsi pois nopeasti vilvoittelemaan tunteita.

6. Etelämanner sopikin erinomaisesti vilvoitteluun. Siellä oli kylmä. Clive Cusserin seurassa meno on sen verran kiivasta ja varusteet hyvät, ettei tullut liian kylmä. Jäätikön uhka oli kirjan nimi, ja siinä pahis on jonkinlainen ilmastohyvis. Ainakin omasta mielestään.

7. Australia Sitten lämpimämpään ilmastoon. Tammikuussa Australiassa on kesä. Jane Harperin Falk-sarjaa olen lukenut pari aiemmin. Nyt oli vuorossa kolmas osa Ulkopuoliset. Nautin kuten edellisessäkin.

8. Kiina Mietin luenko aasialaisen kirjan Kiinasta vai Japanista, valitsin käärmeen vuoden kunniaksi Robert van Gulikin ja tuomari Deen. Yksi kaksi kolme kuolema oli kirja. Kirjassa on tosi huonoa säätä, ja ilmoja pidellessä Dee ratkaisee rikoksen. Ei ollut ehkä paras lukemani Gulik, mutta kelpo kirja. 

9. Intia Vaseem Khanin Kuolema koittaa keskiyöllä kirjan lukemista olen jo odotellut. Nyt oli sopiva aika. Nautin. Kovasti odotan tälle jatkoa, toivottavasti tulee pian. 

11. Botswana Intiasta lennähdin Botswanaan. Muita dekkareita ei kavereiden kanssa keksitty koko mantereelta. Siis sellaisia joita en ole lukenut. Varmaan joku W. Smithin jännäri olisi ollut, mutta niissä ei varsinaisesti juuri ratkotavrikoksia. Mma Ramotswe tutkii : Laiskanlinnan laulu on Alexander McCall Smithin viime vuonna julkaistu kirja. Pari edellistä on ollut vähän tasapaksuja, mutta tästä tykkäsin taas paljon. 

11. Togo oli tämän haasteen todellinen yllätys. Aluksi kirjasin kirjan Liberian, mutta loppujen lopuksi Liberiasta ei juuri ollut muuta mainintaa kuin jossain kirjan esittelyssäkin mainittu poikkeaminen. Togossa Susikoski katseli kokonaisen päivän verran nähtävyyksiä taksin ikkunasta. Kirja oli Mauri Sariolan Susikoski Päiväntasaajalla, ja olen kuullut sen joskus kuunnelmana, mutta kirja oli mielestäni parempi. 

12. Vatikaani Michael Dibdinin dekkareissa Salaseura Aurelio Zen ratkoo rikoksia eri puolilla Italiaa. Nyt hän oli Roomassa ja joutui tutkimaan murhaa Vatikaanissa. 

13. Portugal Anu Patrakan uusi dekkarisarjat Porton poliisiaseman väestä on odottanut lukemista jo kahden kirjan verran. Luin molemmat. Kiusaaja sopi paremmin haasteen kohtaan.Ison tähden olisi voinut antaa tällekin, mutta päätin jakaa vain kolme ja ne meni jo.

14. Englanti Luin ainakin neljä murhakirjaa Englannista. Kaarina Griffithsin kirjoja oli jemmassa kolme. Tähän kohtaan sopi Meren syliin

15. Tanska Lone Theils oli luonnollinen valinta Tanskasta. Uusi sarja vaikuttaa aiempaakin paremmalta. Kirjan nimi on 87 sekuntia. Sen verran ihminen jaksaa pidätellä hengitystään veden alla ennen kuin tulee paniikki.

16. Ruotsi Reissun isoimmaksi pettymykseksi osoittautui Jenny Rognebyn Leona Kortit on jaettu. Ei ollut mun sarja tämä, ei. 

Suomi Kunnon matkalla on alku ja loppu, joten lisätään tähän Mauri Sariolan dekkarin Minä, Olavi Susikoski. Se on tullut äänikirja palvelussani useamman kuukauden ajan tyrkyllä joka välissä, joten kuuntelin sen pois. Olen kuunnellut tarinan aiemmin kuunnelmana, mutta loppuratkaisua en muistanut. Myös Risto Juhanin Virta ottaa omansa oli hyvä dekkari, mutta ei sekään sopinut haasteeseen.

Haasteen valmistuttua poikkesin vielä Belgiassa kuuntelemassa TrueCrimeä panttivankina olemisesta Sabine Dardennen tositarina 80 päivää Belgian hirviön vankina. Ihan hirveä tarina se oli, mutta tyttö selvisi hengissä ja tolkuissaan ja kirja oli hyvin kirjoitettu. 

Olisi ollut kiva suorittaa lukuprojekti samassa järjestyksessä kuin olisin suorittanut oikeankin maailmanympärimatkan, mutta huomasin haasteen aivan liian myöhään. Tähän kirjasin matkan siinä järjestyksessä kuin olisin sen lentänyt. Kartalla tuo kyllä näyttää hassulta, kun ajattelin, että Etelämantereelta lähdetään länteen tai jopa etelään eikä itään, kuten tässä tasokarttakuvassa...  maapallohan on pyöreä. 

Viime vuonna kun yritin aloittaa BookCrossing -haasteen ohjeilla maailmanympärimatkaa millä vaan kirjoilla (en siis edes yrittänyt löytää BookCrossing-kirjoja). Siinä haasteessa piti kulkea maasta naapurimaahan. Vain pakolliset veden ylitykset sallittiin, jos se oli pakko. 

Se matkani tyssäsi lopulta siihen, kun tajusin, että olisi olisi pitänyt valita
* hirveä etukäteissuunnittelu tai
* edetä hitaasti sitä mukaan kun kirja löytyy. 
Reissu jäi lopulta neljän Pohjoismaan mittaiseksi minikierrokseksi: Suomi, Norja, Ruotsi, Tanska ja Suomi. 

Mutta dekkarihaaste oli kiva. Ehkä ensi vuonna uudestaan etukäteen reittiä harkiten. Pitää oikein tutkia tarkemmin lento/laivareittejä karttapallon kanssa. Ihan liian harvoin tulee se otettua esille lukuprojektien kanssa. 

Kiitokset haasteesta @kirjanii

maanantai 3. maaliskuuta 2025

Helmikuussa luetut kirjat

Helmikuussa ei tullut uusia maita. Ilmeisesti laiskotti, sillä yksi paperikirja olisi ollut jemmassa. Saintäytettyä dekkarimatka maailman ympäri -haastelapun. Aikaa oli tammi-helmikuu, joten ei rasittanut. Tosin vähän piti enemmän miettiä, sillä halusin, että kirjat ovat eri maista. Mieltä lämmitti erityisesti Sariolan dekkari, missä risteilyltä poikettiin myös Togossa, missä ajeltiin taksilla katselemassa nähtävyyksiä. Togo on yksi niistä maista, joista on likimain mahdoton löytää luettavaa. Aiemmin olen lukenut pari togolaisen taiteilijan tekemää lasten katselukirjaa. Nyt sain kerättyä mielilkuvia myös pääkaupungin katolisen kirkon mosaiikeista ja maan kapeudesta.  

Brown Fredric Syntipukin yö. Dekkari, missä siteerataan Liisan seikkailuja ihmemaassa. Yksi oudoimmista dekkareista, jota olen hetkeen lukenut. En ole lukenut Liisa Ihmemaassa -kirjaa, mitä kirjassa siteerataan monessa kohdin, joten olin vähän ulkona. USA  (8.2.)

Coles Richard Murha luostarissa Kirkkoherra Clementine tutkimuksia osa 3. Mukavan leppoisa sarja. Tässä osassa kirkkoherra on saanut vääriä signaaleita ja pakenee mietiskelemään luostariin. Aiemmista luostarikokemuksistavin apua murhan ratkaisussa. Englanti
"Liian kiire olla Martta, että en ehdi ollenkaan ryhtyä Mariaksi. Ja tätäkin pitää yrittää hoitaa." (27.2.) 🌟🌟

Cussler Clive Jäätikön uhka. Kun ei tammikuussa tullut käytyä palelemassa Etelämantereella, lähdin sinne viettämään hiihtolomaa. Oli taas vaihtoa ja vaarallisia tilanteita kuten Cusserin jännäreissä aina. Heti alkuunsa tehtiin toistakymmentä ruumista, oli lentokone, laiva, helikopteri ja sukellusvene... Tapausta tutkivat määrätään Helsinkiin tutkimaan Etelämantereen jääkairausnäytteitä, joten Suomen talvikin mainittu. Kirjan alussa mainittu saksalainen tutkimusretkikunta oli oikeastikin reissussa 1938. Kunnon konjakin pitää antaa hengittää minuutti/2 vuotta.
"Varpaitani olisi taatusti palellut." (19.2.) 🌟🌟
Dardenne Sabine 80 päivää Belgian hirviön vankina - tosi tarina. Oli tiistai 28.5.1996, kun hirviö tappoi Sabinen lapsuuden. Hän oli silloin 12-vuotias. Ihan hirveä kohtalo. Jos tarinassa on jotain hyvää, niin se että myös belgialaiset 12-vuotiaat tytöt pitivät 1990-luvulla kahvista. Kirja itse oli hyvin kirjoitettu. Belgia.
"Ei sitä joka aamu koulumatkalla kuvittele joutuvansa pakettiautossa piileskelevän pedon sieppaamaksi." (22.2.) 🌟🌟🌟
Dexter Colin Nicholas Quinnin hiljainen maailma. Quinn palkataan laitokseen, joka tarkastaa yliipiston ulkomailla sijaitsevien yhteistyökoulujen tutkintoja. Quinn on lähes kuuro, mutta erinomainen huuliltalukija. Sitä taitoa pitäisi itsekin alkaa opetella. Monimutkainen rikos vyyhti pistää Morsen ja Lewiksen koville. Englanti. (7.2.) 🌟

Dibdin Michael Salaseura. Vatikaanissa on tapahtunut itsemurha, ja päivystysvuorossa oleva Aurelio Zen ryhtyy sitä tutkimaan. Heti ensi alkuun selviää, että uhrilla on väärät kengät: 
"Zen ojensi hänelle toisen kengistä. 
-Ensinnäkin nämä kengät eivät koskaan ole olleet ruumiin jalassa. Sitä paitsi ne ovat massatuotantoa, mikä ei sovi alkuunkaan yhteen uhrin muiden vaatekappaleiden kanssa. Kaiken kukkuraksi ne ovat ruskeat. Tämän kaltainen mies, niin sanoakseni, ennemmin kuolee kuin näyttäytyisi ruskeissa kengissä sinisen puvun kanssa."
Onneksi en ole syntynyt mittatilauspukujen maailmaan. Jos ostaisin muita kuin mustia kenkiä, yhdistäisin siniseen ruskeat, sillä sininen ja ruskea ovat olleet aina yksi lempiyhdistelmistäni. Itselläni on aina ollut Dibdiniin kaksijakoinen mielipide. Toisaalta Zen-kirjat ovat hienoja kirjoja joista tykkään, toisaalta ne eivät ole kuin Donna Leoniin Guido Brunetti -kirjat. Jostain syystä veraan noita aina toisiinsa, vaikka Zeniä pitäisi verrata ennemminkin Montalblanoon. Uuttakin opin. Italiassa koskevaan metallia hyvän onnen saamiseksi. Vatikaani. (11.2.) 🌟🌟

Gayle Katie Puutarhamurha englantilaisittain. Avioero ja muutto maalle. Samassa kylässä asuu entinen koulukaveri. Hän päättää rakennuttaa kanakopin ja ottaa muutaman kanan. Kirjakerho, tai oikeastaan lukupiiri tulee ohjelmistoon. Kanoille maistuu kirjan mukaan ruusun lehdet ja luumut. Englanti.
"Luoja tiesi totisesti mitä teki, kun loi kanat." (4.2.) 🌟
Griffiths Kaarina Meren sylissä. Pappi puhuu paikallisesta merenneito-legendasta. Edellisvuonna on kadonnut nainen. Nyt löytyy luolasta tuore, merenneidon näköinen ruumis. Kirjassa esiintyy pari suomalaista. Cornwall, Englanti. Ruusut, runous ja rikokset yhdistää rikostutkija ja profiloijaa. (8.2.) 🌟🌟

Griffiths Kaarina Lintumies. Samalla kylällä herää eloon legenda lintumiehestä ja joku kuolee. Cornwall, Englanti.
"Vanhat sanovat että Lintumies ei tiedä ollenkaan hyvää." (9.2.) 🌟🌟
Griffits Kaarina Trennan sokkelo.. Kirja kertoo kuinka Antti Honkasesta tulee kartanon isäntä. Cornwall, Englanti (16.2.) 🌟

Juntti Pekka VillikoiraYlitornio.
"Mitä saatoin unohtaa, ettei metsästä koskaan oteta. Se antaa jos haluaa." (26.2.) 🌟
Jæger Jørgen (1946-) Varjojahti. Ole Vik sarjan 1. osa. Skitsofreniaa sairastava, rikas romukauppias meinataan tappaa ja hänen pitkäaikainen taloudenhoitajana kuolee. Mielenkiintoinen alku sarjalle. Ole Vik ja kumppanit kuulostavat mielenkiintoisilta tyypeiltä. Poliisipäällikkö tuo ikävällä tavalla mieleen Tree pines -sarjan, mutta ei tässä mitassa vielä häiritse. Norja.(15.2.) 🌟🌟🌟

Jæger Jørgen Kameleontti. Ole Vik sarjan 2. osa. Pankkiryöstöjen sarja ravisuttaa Borgin kaupunkia. Äänikirjassa Borg kuulostaa kotoisasti Porilta, mutta meiltä ei noin montaa pankkia taida edes löytyä nykyään. Vik on lähdössä lomalle uuden naisystävänsä kanssa, mutta kuinkas siinä käykään... Poliisipäällikkö ei ainakaan parane, mutta muuten genressäänntäydet pisteet. Norja. (16.2.) 🌟🌟🌟

Jæger Jørgen Kuoleman sinfonia. Ole Vik sarjan 3. osa. Ihan pakko jatkaa sarjan kuuntelua. Mielenkiintoinen oli tämäkin tarina. Vähän häiritsee se, että itse poliisilaitoksella tapahtuu niin paljon kaikenlaista muutakin, mutta loppu oli tässäkin melkoinen yllätys. Murhien ohella tutkitaan myös raiskausta. Norja (17.2.) 🌟🌟-

Jæger Jørgen Verellä kirjoitettu. Ole Vik sarjan 4. osa. Kirja perustuu löyhästi aitoihin uhkauskirjeisiin. Niitä on saanut aikoinaan yksi jos toinenkin Fjellberghavnin asukas. Sitten yksi kirjeen saanut surmataan. Vikin omistama 4 kerroksinen kerrostalo palaa vieden mukanaan niin Vikin kodin kuin nimismiehen kanslian. Norja. (18.2.) 🌟🌟+

Kafka Franz Amerikka. Tunnetaan myös nimellä Mies joka katosi. Tämä ei oltu taas mun mukavuusalueella. Kivasti kirjoitettu tarina, mutta sääliksi kävi. Päähenkilö on kohta 16-vuotias Karl Rossman, jonka perhe passittaa Amerikkaan, koska tämä on kotipuolessa pakotettu seksiin ja siittänyt kotiapulaisen raskaaksi. Lueskelin 1001 kirjaa jotka pitäisilukea ennen kuolemaa -listaa ja tajusin, etten ole lukenut Kafkaa koskaan ennen, aloittanut olen jotain pari sivua teini-iässä, mutta siihen se jäi. Kirjassa päähenkilölle ei käy Amerikassakaan kovin hyvin.  Usa (14.2.) 🌟

Korhonen Tero ja Nousiainen Miika Paskapokkari. Lueskelin uusiksi geokätkötehtävää varten. Paskakirjan ensimmäisen painoksen olen lukenut aiemmin. Kirjassa arkipäiväinen asia esitetään sangen monelta kantilta. Edelleenkin mietin, miten joku onnistuu tekemään metrin mittaisen tortun. Ja kyllä. geomysteerikin ratkesi.  (7.2.) 🌟

Markkanen Reino Komisario parka. Eletään vuotta 1969, on tupakkaa, viiniä ja villejä naisia, rahanlainaajia ja uhkapeliä sekä ylempää keskiluokkaa mukaan rötöksiin haaliva salaseura. Poliisi on juuri muuttanut Pasilaan. Paikoitellen sanonnat nauratti, mutta vakavan asian äärellä oltiin. Helsinki, Pasila. (23.2.)

Patrakka Anu Arvoton. Kirja aloittaa uuden sarjan, jonka päähenkilö Nelson Monteiro on saanut viinitilalliseksi siirtyneen Rui Santosin paikan Porton poliisilaitoksella. Kirjan teemana on tapa, millä eri maista tulleita työntekijöitä kohdellaan. Portugali. (5.2.) 🌟🌟

Patrakka Anu Kiusaaja. Toinen osa Nelson Minteiro -sarjaa. Jotkut koulukiusaajat eivät osaa lopettaa. Taitavasti rakennettu Murha vyyhti. Portugali. (6.2.) 🌟🌟

Pirandello Luigi Mennyttä miestä. Pirandello (1867-1936) voitti Nobel-palkinnon 1934. Mennyttä miestä ilmestyi italiaksi 1904, suomeksi 1992. Mies joka kuoli kolmesti. Mielenkiintoinen alkuasetelma. Onnistunut tarina. Paikoin vetävää tekstiä, muutamassa kohtaa ehkä vähän liikaakin sanoilla leikkimistä. Mutta kelpo klassikko. Monia vähemmän tenhoaviakin olen lukenut. 
"Ei kai sitä voi syntyä pilvissä kuu kätilönä." Italia (10.2.) 🌟

Räihä Anna-Katri Menolippu kaikkialle : yksinmatkaajan käsikirja. Tykkäsin matkatarinoista, mutta niitä oli yllättävän niukasti. Kirja oli suunnattu selkeästi niille, jotka normaalisti jäävät kotiin jos eivät saa kaveria. Itse olisin jo kuollut tylsyyteen, jos en voisi mennä milloin haluan ja minne haluan yksin (tai ottaa mukaan kaverin, joka todella haluaa mukaan, jos joku ylipäätään haluaa). Muuten kirjan vinkit tuntui ihan hyviltä...ja luonnollisilta. Luultavasti olin kirjaa ajatellen 30 vuotta liian vanha lukija.  (12.2.) 

Sariola Mauri Susikoski päiväntasaajalla. Matkalukemiseksi Susikoski on varannut kolmen viikon risteilylle ainakin Douglas Reemanin meriromaanin. Se lienee ollut Hyökkäys mereltä, joka ilmestyi 1979. Reemania en ole lukenut vielä koskaan, luulen niin. Pitkästä aikaa Susikoski, jota en ollut lukenut aiemmin ja joka oli mielestäni tosi hyvä. Togo. (21.2.) 🌟🌟🌟

Theils Lone 87 sekuntia. Theilsin nuusi dekkarisarjat alkaa Wagnerin sävelin. Tykkään oopperasta, mutta Wagner ei niinkään sykähdytä. Nieberlungin sormus on ihan jees, mutta muuten preferoin enemmän eteläisempiä oopperoita. Vaikka Wagner ei kiehdo, niin tästä tykkäsin. Tanska. (15.2.) 🌟🌟🌟

Thorogood Robert Myrkkyjen kuningatar, Thamesjoenmurhat osa 3. Tuttu naisporukka pääsee heti alkuunsa poliisin avustajaksi. Enää tutkimuksia ei tarvitse salailla, vaan naiset saavat heti avustajakortit. Tutkimuksen kohteena on rakennuslautakunnan jäsenen murha. Ja voih. Lopussa tulipalo täälläkin. Englanti. (3.2.) 🌟

sunnuntai 16. helmikuuta 2025

101 tapaa kertoa sama tarina toisin

Sain kaverilta luettavaksi kirjan, joka heti alkuunsa näytti kiinnostavalta. En ehtinyt pariin kuukauteen avaamaan sitä, ja sitten kun avasin totesin tämän lukemisen vievän aikaa. Jotkut haluavat makustella ravallisien romaanienkin kanssa, mutta en kuulu siihen ihmistyyppiin. Vain harva kirja on niin viettelevä kokonaisuus, että haluaisin pitää sen jälkeen jotain taukoa.

Mutta tämä!

Mutta tämä Laura Lindstedtin ja Sinikka Vuola101 tapaa tappaa aviomies oli ensimmäisestä tavasta lähtien tyyliä "oksat pois suutarin joulukuusesta".

Kirja on kuin onkin oppikirja, mutta tappamista siinä ei opeteta. Sue Grafton kertoi avioeronsa jälkeen halunneensa kostaa miehelleen kirjoittamalla kirjasarjan eri murhatavoista. Tässä kirjassa annetaan piut paut aviomiehille opettelemalla kertomaan ja kirjoittamaan yksi sama tarina 101 kertaa. Elämästä selviytyy paremmin, kun oppii taitoja, esimerkiksi kirjoittamaan niin, että tietää sillä elävänsä. 

Me pohjoismaalaiset pidämme dekkareista, joten mikä sopisi tarinaksi paremmin kuin murha. Kirjailijat etsivät sopivaa tarinaa. Naisen tekemästä rikoksesta ei löytynyt lähtökohdaksi sopivaa tarinaa helpolla. Kansallisarkistosta sitä ei löytynyt, mutta vihdoin vuoden 1983 Alibista tärppäsi.

Suomalainen Anja tappoi miehensä kärsittyään avioliitossa välivallasta kaikki sen 18 vuotta Norjassa.

Jo kirjan 5 ensimmäistä variaatiota pistivät haukkomaan henkeä. Akrostikon-tapa aloitti kirjan. Jokainen rivi on poimittu Raamatusta ja alkukirjaimista muodostuu teksti Anja ampui miehensä. Mikä määrä Raamatun lukemista tarvitaan, jotta saa koottua kokonaisen tarinan?

Tapa 2, alaviitteet, sai minut miettimään, pitäisikö tehdä muistiinpanoja. David Foster Wallscen Päättymätön riemu on minulla kesken, mutta kuka on alaviitteitä myös rakastava Harry Salmenniemi? Pitääkö kurjata mies muistikirjaan vai suoraan lukupinoon? Ja entäs sitten tuo alaviitteessä mainittu kirja, joka on pelkästään alaviitteitä? Onneksi se löytyy vain englanniksi... Ja jösses, oliko tosiaan 1700-luvulla päätetty, että oli ok hutkia vaimoa peukalon paksuisella kepillä, mutta ei sitten yhtään vahvemmalla? 

Oliko se muuten miehen peukalo? Toivottavasti naisen, koska se on ohuempi. Ja miten nokkelasti todettu, että tasa-arvoisen avioliiton vastustajat voisivat olla myös niitä, jotka vastustavat puolisoiden tasa-arvoa sukupuolesta huolimatta. Suomen kielellä on helppo leikkiä. Mitä loppujen lopuksi tarkoittaa "kuusi palaa" tai "tasa-arvo". 

Tässä kohtaa tajuan, että minulla on 99 tapaa jäljellä, ja haluan jo kaivaa harjoitusvihkoni esiin. 

Tapa 3, aloituksia, on vaatinut/vaatii kasan kirjoja, sillä tarina kerrotaan käyttämällä eri kirjojen aloituslauseita. Sanoilla "olipa kerran...." alkaa monet sadut, mutta miten saada aikaan puolenkin sivun tarina pelkillä alkulauseilla? Tarvitaan monta kirjaa joiden tyyli sopii toisiinsa. 

Anafora, anagrammi... Oho! Voiko anagrammin kirjoittaa todellakin kokonaisesta tekstistä. Wau. "Sihahdus... Ei 1 vaan 8...8, 9... 11." Miten nerokkaasti hävitetty 18 vuotta ja vuosi 1981. 

Jne.jne.

Kirjan lopussa tavat versio a'la Alibi, urheiluselostus ja univokalismi. Kirjailijat olivat valinneet vokaaliksi Y-kirjaimen. Hyvin pystyy Anjan ja Thorvallin tarinan kertomaan vain yhtä vokaaliakin käytyäen. Oli näemmä löytynyt uusia mielenkiintoisia sanoja (vain muutamia monista sanoista poimiakseni:
Rystyjyskytys. 
Lykyn lyhyys. 
Nyyhky tyynyyn. 
Yltyy ryyppysyyt. 
Välissä 93 muuta tapaa, joista itselleni tutuimpia runomuodot: balladi, google runo, juomalaulu, kehtolaulu, limerikki, sonetti ja tanka, Itselle muistiin, että kokeilen lähiaikoina malesialaista pantoum runoa. 

Tämän kirjan luen uudestaan. Hyvä kirja 
🌟🌟🌟🌟🌟 
Viisi tähteä pelkästä ideasta. Mutta varoituksen sana, ei kannata lukea kirjaa yhtenä päivänä kannesta kanteen. Saman tarinan toisto, eri tavoillakin, alkaa puuduttaa noin 50 tarinan jälkeen. 

tiistai 31. joulukuuta 2024

Satakirjastojen lukuhaaste 2024 osa 2

Tämän toisenkin lappusen täytin ajatuksella, että pistän ensimmäisen, jonka huomaan pistää, enkä vaihtele kirjoja, sillä kirjamakuja on niin monenlaisia ja olisi tosi tylsää julkaista lista, jossa kaikilla kirjoilla on kolme tähteä. Tai vielä pahempaa, vain yhdeltä puuttuu tähdet. Tässä lapussa viimeiseksi jäi kirja/kirjasto ja luonnollisesti kirja kirjailijalta, jonka maasta en ole lukenut. 

2 versio : Helmikuu-loppu vuosi
1. Bookstagram- tai Booktok-suosikki tai sellaisena markkinoitu 
Adam Silvera Lopussa molemmat kuolevat. Tämä kirja teki hyvää kyynelkanaville. Itketti enemmän kuin hyasintti tai keltaiset tulpaanit työpöydällä. Paikoitellen täti-ihmisen silmin epäuskottavan nopeita ihmisuhdekiemuroita, mutta toisaalta sitä varmasti pyrkisi itsekin tekemään viimeisestä päivästä täydellisen ja suhdekin etenisi kuin jokainen minuutti olisi viikko tai kuukausi. Kirjan tulevaisuuden utopia sen sijaan oli hyvä. Usa 🌟🌟🌟

 2. Yli viisi vuotta sitten julkaistu 
Jyrki Ukkonen Ahneuden kartta (2014). Piti oikein tarkistaa olenko lukenut tämän pari vuotta sitten, mutta ei, se oli eri kirja. Norja

 3. Sarjan ensimmäinen osa
A. J. Kazinski Viimeinen hyvä ihminen. Tanskalainen dekkari josaa tuntuu olevan mystiikkaa. Odotan kakkososaa. Tanska 🌟🌟 (4.2.)

 4. Kirjassa kuljetaan paljain jaloin
Enni Mustonen Tekijä Viena kävelee Marimekon lomapaikan uudella laiturilla ja saa ison tikun jalkansa uimarapuista, ihan kaikkialla ei kannata kävellä avojaloin. 

 5. Päähenkilöltä puuttuu jotakin James Hardey Chase Kuollut ajaa keveästi. Päähenkilöltä puuttuu elävä veli ja se on kirjan ongelmien ydin. Englanti

 6. Kertojan näkökulma ei ole ihmisen Cristal Snow Penni Pähkinäsydän tarinoita Tuulenpesän metsästä

 7. Kirja on ollut vuoden kaunein kirja -ehdokkaana Roine Magnusson sekä Mats ja Åsa Ottosson ovat tehneet Ruotsissa Vuoden kaunein kirja - palkitun lintukirjan Nära fåglar. Luin suomenkielisen version Linnut lähellä, mutta kaveri kertoi taiton olevan sama. Jösses mikä lintukirja. Olen lukenut lukuisia lintukirjoja, mutta tämä oli... jotain paljon enemmän. Täydet pisteet tälle. 🌟🌟🌟

 8. Kirjassa puhutaan suomen sukukieltä 
Kivikuu eesti luulet virolaisia runoutta kahdella kielellä. Kirjan runot ovat kirjoittaneet Hasso Krull, Kristiina Ehin ja Veikko Märka. Viro

 9. Kirjan nimessä mainitaan jokin kehon osa Bo Carpelan Rannekello [selkokirja]. Edellinen lukemani Carpelan oli oudohko dekkariksi. Annoin Bolle mahdollisuuden tehdä uusi ensivaikutus ja tällä kirjalla hän sen tekikin. (11.2.) 🌟🌟

10. Kirja sopii mielestäsi muulle kuin omanikäisellesi lukijalle. Kirjojen suhteen lähes kaikkiruokaisena on vaikea sanoa ettei kirja sovi jollekin ikäluokalle. Dietrich Herrndorfin Ladaromaani on kyllä varmasti tarkoitettu tämmöistä täti-ihmistä nuoremmille, mutta itsekin tykkäsin. Aika harvoin tulee luettua poikakirjoja, ja tämä oli kyllä parhaasta päästä. Rippikouluikäiset pojat on poikia. Eikä kirja ole turhaan Saksan bestsellereitä. Vähän ristiriitaiselta ehkä tuntuu antaa kolme tähteä kirjalle, joka ei sovi itseni ikäisille, mutta näillä mennään. Minkä kirjoitin, sen kirjoitin. 🌟🌟🌟

11. Kirjassa liikutaan metsässä Tommi Kinnunen Ei kertonut katuvansa -kirjassa joukko saksalaisten kanssa seurustelleita naisia kävelee pohjoisesta Norjan rajalta läpi poltetun Lapin Rovaniemelle ja Kemiin. Tietä ja metsää riittää. Toisenlaisen vaikutelman sain samasta asiasta kirjasta Annikin sota ja rauhaLappi 🌟

12. Kirjassa pelataan jotakin joukkuelajia tenniksen nelinpeliä pelataan Francis Ilesin Vakain tuumin ja harkiten -kirjassa. Kirja oli sellainen, etten ihmettele yhtään, että Hitchcock oli siitä kiinnostunut. Englanti 🌟

13. Kirjan nimessä tai kannessa jokin liittyy Pariisiin Kathryn Littlewood Ripaus taikaa : Lumoleipomo 2. Vinksanvaaran Lumolat joutuvat uusiin seikkailuihin Pariisin leipomiskilpailuissa. Rosmariini yrittää saada keittokirjansa takaisin. Seikkailuhan siitä syntyy. Tykkäsin ehkä ekasta osasta enemmän, mutta ei tämäkään huono ollut.  🌟🌟

14. Kirjassa on loru tai lasten runo Ruohonen Laura Kummalla kammalla sisältää lyhyitä riimejä, mikä osoittaa, että sanoilla leikkiminen on kivaa. Vois näitä lukea tenaville, jos niitä olisi. 

15. Kirjassa mainitaan joku presidenteistämme Sauli on Kultarannassa, kun tornissa heiluu lippu, kertoi Jussi Vares Reijo Mäen Tolvanassa kun istui lounaalla Naantalissa. Turku

16. Kirjan nimessä on muutakin kuin kirjaimia Patrik Quentin S/S Murha, mysteeri valtamerialuksella. Naistoimittaja lähtee toipumaan leikkauksesta risteilyalukselle. Toipumisesta ei tulekaan mitään, kun heti ensimmäisenä iltana yksi matkustajista kuolee. 🌟

17. Kirjassa on neljä vuodenaikaa
Sally Salminen Aikani Tanskassa. Kirjassa kerrataan päiväkirjoja ja muistellaan elämää talvisodasta eteenpäin. Tältä kirjalta odotin liikaa, joten se oli pieni pettymys, mutta ihan hyvä silti. (1.2.)

18. Kirjailija on maasta, jonka kirjallisuutta et ole lukenut: Taiwanista on kotoisin Ta-wai Chi, jonka kirja Kalvot sijoittuu tulevaisuuteen Taiwanin tienoilla. Kirjassa ihmiset asuvat meren pohjassa. Taiwan on niitä harvoja maita, joista en ole aiemmin lukenut yhtään kirjaa. Sen sijaan taiwanilaisen kirjailijan Sao-Maon kirjan Länsi-Saharasta olen lukenut aiemmin, mutta onneksi sitä ei tässä nyt lasketa. Kirja on ensimmäinen taiwanilainen scifi-kirja suomeksi. 

19. Kirjassa liikutaan eri ulottuvuuksissa tai ajankohdissa Tanskan sisällissota 2018-24. Odotin kirjalta jotain ihan muuta, kuin satojen vuosien vanhaa koiraa. (2.2.)

20. Kirjan etukannessa ei ole henkilönimeä Talot ovat yksin kotona : Pohjoismaisia runoja lapsille. Runoja viidestä Pohjoismaasta. Useita kuvittajia. Kiva pikku kirja. Jälkeenpäin harmitti, etten poiminut muistiin parhaita kirjoittajia.  (27.3.)

21. Kirjassa pestään pyykkiä Cronin A. J. Tohtori Finlay etsii onnea. Vähän Kaikenkarvaiset ystäväni tyyppinen lääkärikirja, joka kertoo Skotlannista. Konkarilääkärin kodinhoitaja joutuu pesemään lääkärin vaatteita ja lääkäri ilmaantuu treffeille liian isoissa lainavaatteissa. 🌟

22. Kirjassa ostetaan ja/tai kuunnellaan levyä Richard Coles Murha seurakunnassa pastori osti Mark Almond ja Gene Pitney Something's Gotten Hold of My Heart. Kirjassa myös kuunneltiin klassista musiikkia sekä radiosta että levyltä. 🌟

23. Opit kirjasta jotakin uutta Patricia Moyers Setä kuolema Hollannissa. Opin kirjassa muutaman uuden jutun Hollannista. Vanhat tuulimyllyt on usein 3 myllyn ryppäissä silloin, kun on kyse tulvasuojelusta maaseudulla ja laitumet on enemmänkin soisia kuin viljavia. 🌟

24. Kirjassa kukaan ei kuole
Pasi Nokelainen Maailmanloppu peruttu 7 väitettä kiertotaloudesta. Mielenkiintoisia näkökulmia. Uutta tietoa oli kotimainen vaatteiden korjauspalvelu. 🌟🌟

25. Kirjan lukeminen saa sinut muistelemaan menneitä Stephen Booth Umpikuja. Kun näen lampaan, muistelen edesmennyttä ystävää, jolla myös oli aikanaa kesälampaita kuten itsellänikin, mutta hän myös keräsi kaikkia lammasjuttuja. Kannen lampaat oli kyllä vähän oudon näköisiä. Englanti.

26. Lainasit kirjan kirjastosta Stefan Zweig Amok. Ihastuin Zweigiin, tämä oli jo kolmas Zweig, jonka luin. (28.3.) 🌟🌟

27. Tunnistaisit kirjailijan, jos hän kävelisi vastaan kaupungilla. Kerran on kävellytkin... Pekka Haavisto Lipunnosto ja räätälin viisaus. Sopisi myös kohtasn 25. Monet liputuspäivät tuo mieleen muistoja. Kouluajoista on jäänyt mieleen erityisesti Snellmanin päivä ja äänestyspäivät, sillä silloin äänestettiin vielä myös maanantaina, jolloin välitunnilla nähtiin äänestäjiä. 🌟

28. Kirjassa asioidaan jossakin virastossa Lone Theilsin Näkymättömät kirjassa tutkitaan adoptio- ja lastenkotiarkistoja ja asioidaan poliisilaitoksella. Tanska

29. Kirjan nimessä on jokin mittayksikkö tai geometrinen kuvio Olli Jalonen 14 solmua Greenwichiin. Verifyn varjo meni niin epämukavuusalueelle, että otin välipalaksi Jalosta, jotta saisin unenpäästä kiinni. Viime vuonna kiersin lukemalla maapallon ympäri useamman kerran purjehtien. Vaikka ainoa purjehduskokemus on käynti Ihanalla Säpissä, eikä vatsa kestä merenkäyntiä, pidän purjehduskirjoista. Tästäkin. (Solmulla mitataan nopeutta. 14 solmua = 25,928 km/h). Tosin solmut on tässä eräänlaisia partiosolmuja eräänlaisessa huivissa, mutta sitähän en tiennyt aloittaessani. Ihana kirja. 🌟🌟🌟

30. Rauhan kirja Satu Saarinen Annikin sota ja rauha. Annikki ei kohdannut pilkkaa sodan jälkeen. Tykkäsin tästä enemmän kuin Kinnusesta kohdassa 11. Lappi, Saksa.🌟🌟

31. Kirjan nimessä on kirja tai kirjasto
Emma Å Samuelin kirja. On jääny vallan huomaamatta tämän niminen Porista kertova kirja. Nyt on sekin luettuna. Hyvin pysyin kartalla.  Pori.🌟🌟


perjantai 24. toukokuuta 2024

Satakirjastojen lukuhaaste 2024 osa 1

Vuoden 2024 lukuhaaste osa 1. Tammikuu meni arktisilla alueilla, helmi-maaliskuu muualla Euroopassa. Pari kirjaa oli pakko lukea muualtakin. 
Ensimmäisenä luin loppuun välipäivinä aloittamani CostaRica-kirjan, jonka jätin lepäämään ekan novellin jälkeen kun luin uudet haaste kohdat. Puuttuvia maita kokomaailman haasteessani on alle 20, joten yhtään ei voinut menettää, jos aion useamman lapun tänä vuonna täyttää. 
Viimeiseksi jäi kaunis kirja, joka muuttui raskaammaksi loppua kohti, sekä kirjastosta lainatut pakina, joita ei montaa jaksa yhteen menoon, vaikka tarinat olivat kivoja. Olisin kaivannut isompaa vaihtelua molemmissa. 
Seuraavasta lapusta puuttuu enää kolme kohtaa. Nyt voinkin aloittaa kolmannen täyttämisen. 

Kirjoista löytyy tarkempi esittely kuukaudun luettujen kirjojen päivityksestä.
1. Bookstagram- tai Booktok-suosikki tai sellaisena markkinoitu
Toshikazu Kawaguchi Ennen kuin kahvi jäähtyy näkyy olevan Booktok suosikki, joka vihdoin ilmestyi myös suomeksi. Sopii myös kohtiin 3, 19, jos ei ole lukenut japanilaisen kirjailijan kirjoja, niin myös 18. Japani. (26.1.) 🌟🌟🌟

 2. Yli viisi vuotta sitten julkaistu
Ellinoor Rafaelsen, Katja Huippuvuorilla vuodelta 2001. Norja. (5.1.) 🌟

 3. Sarjan ensimmäinen osa 
Tuomo PirttimaaHete, mielenkiintoinen rikostarina, jolla monta ulottuvuutta. Alkuun pääsy oli itselleni kankeaa, kun oli niin monta ihmistä äänessä ja lukijoita vaan kaksi (peräti kaksi). Kannessa neliö. Itä-Lappi (1.1.) 🌟

 4. Kirjassa kuljetaan paljain  Riikka Sandberg Ørja, Liv pakenee paljain jaloin norjalaisia miehiä, jotka saksalaisten lähdettyä ajelivat naisilta hiukset. Norja, pieni saari Lofooteilta koiliseen. (2.1.)

 5. Päähenkilöltä puuttuu jotakin
Elinaikaa puuttuu äidiltä Ella-Maria Nutti kirjassa Pohjoisessa kahvi on juotu mustana. Ei minun genreä, mutta ihan hyvin kirjoitettu kirja. Ruotsi. (1.1.)

 6. Kertojan näkökulma ei ole ihmisen
Sebastian LybeckLatte-siili Lofooteilla. Kirjassa on eläinten ohella parantaja Kirivi-keiju, joka on hävinnyt. Norja (4.1.)
 
7. Kirja on ollut vuoden kaunein kirja -ehdokkaana
Lindstedt Laura ja Vuola Sinikka ovat kirjoittaneet 101 tapaa tapoaa aviomies -kirjan. Kirjassa ei kuitenkaan esitellä 101 tapaa saattaa puoliso pois päiviltä vaan 101 tapaa kertoa, että niin oli tullut kerran tehtyä Norjassa. Ensin tämä tuntui täydelliseltä, mutta jossain 50 jälkeen aloin kaivata uutta tarinaa. 🌟🌟

 8. Kirjassa puhutaan suomen sukukieltä Bengt Pohjanen Jopparikuninkaan poika. 1950-luvun lapsuusmuistelmia meänmaalla. Pohjainen on meänkielen puolestapuhuja ja on kirjoittanut osan teoksistaan meän kielellä. Tässä kirjassa on meänkieltä jonkin verran. Ruotsi. (1.1)

 9. Kirjan nimessä mainitaan jokin kehon osa Jyrki Kiiskinen Nenän edessä vuori. Runokirja. Tuskin olisin lukenut ilman nenää, mutta runoja on aina kiva lukea. (5.1.)

10. Kirja sopii mielestäsi muulle kuin omanikäisellesi lukijalle 
Sir Arthur Conan Doyle Der Gouverneur von St. Kitts. Kolahtaneet enemmän niihin, jotka ovat katsoneet Jack Sparrow -leffoja. (5.1.) 🌟

11. Kirjassa liikutaan metsässä David Eddings Rivan kuningatar. Garion etenee enämpi suomaisemissa mutta Kiven vartijan morsian vierailee metsikössäkin. (10.1.) 🌟

12. Kirjassa pelataan jotakin joukkuelajia
Jukka Parkkinen Ella ja Yön ritarit kirjassa perustetaan joukkue ja pelataan jääkiekkoa. (2.2.) 🌟

13. Kirjan nimessä tai kannessa jokin liittyy Pariisiin
Janet Skeslien Charles Kirjasto Pariisin sydämessä. Alkuun pääsy oli takkuista, mutta lopu sujui ahmien. Ranska (31.1.)

14. Kirjassa on loru tai lasten runo
Mikko Nelimaa Meidän kimppa kirjassa luetaan Miia-tädin nuorena kirjoittamaa runoa pihkahärästä. 
"Herra astui, jalka kastui, rapa roiskui alla. 
Pihkahärkä lauleskeli: hiphei heipparalla." jne. Pori (29.1.) 🌟
15. Kirjassa mainitaan joku presidenteistämme 
Aino Marjatta KallioRaimon tie Polvijärveltä Pomarkkuun. Raimo Tanskanen oli Pomarkun lukion musiikinopettaja 1980-kuvulla, eli myös muistelin menneitä. Kekkonen istui kuuntelemassa Tanskasen soittoa ja  mainittiin Mauno Koivisto ja Martti Ahtisaari. Pomarkku.  (6.1.)

16. Kirjan nimessä on muutakin kuin kirjaimia Maria Lang Ei enää murhia! Lang on aina hyvä valinta... Mutta olipa vaikea etsiä kirjan nimeä jossa on joku muu merkki! Ruotsi. (26.1.)🌟

17. Kirjassa on neljä vuodenaikaa
Ilari Aalto, Elina Helkala Vuosi keskiajan Suomessa kirjaa vinkattiin haasteen sivuilla ja kirja vaikutti mielenkiintoiselta, ja sitä se olikin, vaikka hirveästi en uutta oppinutkaan. (26.1.) 🌟🌟

18. Kirjailija on maasta, jonka kirjallisuutta et ole lukenut
August Nemo, Carmen Lyra, Rafael Angel Troyo, Carlos Gagini, Manuel Conzález Magón, Ricardo Fernández Guardia, 7 mejores cuentos - Costa Rica. Kun ei ole juuri valinnanvaraa maissa, otetaan mitä löydetään. Kelpo novelleja nämä oli. Ja kirjailijat asuvat/ovat asuneet kaikki Costa Ricassa. (1.1.)

19. Kirjassa liikutaan eri ulottuvuuksissa tai ajankohdissa
Aslak NoreMeren hautausmaa, 1940 ja vuosituhannen vaihde ja nykysika. Norja ja Palestiina&Afganistan, meren alla ja päällä. Odotin tältä kirjalta paljon enemmän. Menneen ja nykyisyyden voi yhdistää mielenkiintoisemminkin. Sarjan eka osa. Aika hypyt lähi-Itään selittynee seuraavissa osissa, mutta ei ne tätä kirjaa parantaneet. Sen sijaan itse päätarina 1940/nyt oli hyvä, paikoin erinomainen. (3.1.) 🌟

20. Kirjan etukannessa ei ole henkilön nimeä. Mäkelä et.al. Arktisia kertomuksia. Kannessa ei ole edes Mäkelän nimeä. Kirjassa myös pestään pyykkiä Grönlannissa (21). Muutama vuosi sitten lueskelin samalla tavoin maanosa/kuukausi ja muistelin nyt myös niinä vuosina lukemiani naparetkikirjoja. Esim. Dominickin tarina oli surullinen. Tässäkin kirjassa mainittiin hänet. (9.1.)

21. Kirjassa pestään pyykkiä
Antti Liuksiala Vuoret meren takana. Kolme koululaista matkusti 3 viikoksi Huippuvuorelle 1958. Matka tehtiin juna-bussi-laiva yhdistelmällä. Kirjassa mainittiin tuore presidentti Urho Kekkonen (15), siinä ei myöskään kuole kukaan (24). (4.1.) 🌟

22. Kirjassa ostetaan ja/tai kuunnellaan levyä
Enni Mustosen Näkijässä Vienna kuuntelee miehensä levyttämää Bodorinin jousikvartettoa. USA. (12.1.) 🌟

23. Opit kirjasta jotakin uutta 
William Shakespeare, Loppiaisaatto. Ihanat alaviitteet ja johdanto. Opin mm. Että Illuvia oli 1500-luvulla nykyinen Albania. (5.1.)

24. Kirjassa kukaan ei kuole Märta Tikkanen Suurpyytäjä. Kirjailija esittelee tulkin avulla kirjojaan Grönlannissa ja muistelee omaa suurpyytäjäänsä. (15.1.)

25. Kirjan lukeminen saa sinut muistelemaan menneitä Leo Bruce Murha kävelykadulla. Kirjanntapahtumapaikka oli tuulinen rantakatu Englannissa, mutta jostain kumman syystä näin mielessäni paikan Cefaluna Sisiliassa. Niinpä tulikin muisteltua lol viikkoa Cefalussa noin 15 vuotta sitten. (7.1.)

26. Lainasit kirjan kirjastosta
Esko Pertola, Kokemäen Uuno ja hänen juttunsa. Humoriskeja. Oli Uunolla jutut. Välillä hyrisin naurusta, ja mietin olisko mulla pokkaa lukea noita nauramatta hirvipeijaisissa tai marttailloissa. Vaikka hauskaa oli, ei näitä montaa kerrallaan viitsi lukea. Eka kirjani Kokemäeltä. (23.5.) 🌟

27. Tunnistaisit kirjailijan, jos hän kävelisi vastaan kaupungilla Pirkko Arhippa, Katso koiraa syvälle korvaan. Dekkari. Tuli opittua jotain uutta koiranäyttelyistä. (6.1.) 🌟

28. Kirjassa asioidaan jossakin virastossa
Päivi HannulaVäärän auton kyytiin. TrueCrime Poliisin luona asioidaan useita kertoja. Sopisi hyvin myös kohtaan 25. Mitä teinkään kun... Miksi en muista tätä... Muistan, kuinka tästä puhuttiin... Suomi, eri paikkakuntia. (4.1.) 🌟

29. Kirjan nimessä on jokin mittayksikkö tai geometrinen kuvio
Anna Amnell Kyynärän mittainen tyttö. Tyttö ryöstettiin Suomesta Englantiin Elisabet I hoviin. (31.1.)

30. Rauhan kirja
Rauha S. Virtanen Seljan Tuli ja Lumi. Kirja on sarjan kuudes ja viimeinen. Suomi ja Chile. (29.1.)

31. Kirjan nimessä on kirja tai kirjasto
Antto Terras Suomalaisuuden kultainen kirja. Tykkään Terraksen kepeästä kynästä ja sanojen ilotulituksesta. (2.2.) 🌟


torstai 1. helmikuuta 2024

Tammikuussa luetut kirjat

Tammikuussa 2024 luetut kirjat 
54 kpl, uusia maita tuli Costa Rica. Luetuista mausta puuttuu viitisentoista. 

Aalto Ilari ja Helkala Elina Vuosi Keskiajan SuomessaKirjassa eletään vuotta 1480, aikaa, jolloin ikaalislaiset ensi-isäni aloittelivat eränkäyntiä Pohjois-Satakunnan asumattomilla erämailla. Melko tuttua oli sisältö itselleni, mutta paketti oli sujuva ja kiinnostava. Entuudestaan tiesin ohjeen, että kesällä kannattaa juoda viilentävää kaljaa, talvella lämmintä kaljaa. Uutta oli, että talvella papit seisoivat alttarilla karhuntaljan päällä joka eristi maan kylmyyttä pitkän toimituksen aikana. En myöskään ollut kuullut, että majavan virtsa auttoi synnytyksessä. Mitenkähän sitä käytettiin. (25.1.)
Amnell Anna Kyynärän mittainen tyttö1500-luvulla kyynärän mittaiset olivat painonsa arvosta kultaa. Tämä Lucia-tyttö ryöstettiin Suomesta Englantiin Elisabeth I hoviin. Kun matka on tehty, on hyvä todeta:
"Täällä kaikki oli niin kuin ennenkin, mutta minä olen muuttunut." 
Kirjaan näyttää olevan jatkoakin. (31.1.)

Arhippa, Pirkko, Katso koiraa syvälle korvaan, Naantali. Muistin heti alkusivuilla lukeneeni kirjan kauan sitten, mutta luin sen silti. Kirja on vuodelta 1997 ja Pia on päässyt työllisyystöihin kenneliin. Aikanaan oli helppo samaistua Pian työttömyysjaksoihin ja pätkätöihin. Olisi kiva kuulla, vieläkö Pia tekee niitä, vai saiko vihdoin vakituisen paikan ja vakaan elämän. Tässä kirjassa se on vielä kaukana. Itselleni kennelin olisi ollut kauhistus. 
" Koira on erittäin merkittävä osa meidän nykyistä yhteiskuntaamme. Kylmässä ja kovenevassa, keinotekoisessa maailmassamme se edustaa lämpöä ja aitoa pysyvyyttä. Avioliitot hajoavat, ihmissuhteet ovat hauraita, mutta koira on uskollinen, siihen voi luottaa." (6.1.)

Bruce, LeoMurha kävelykadulla, Englanti. Eka kirja, mistä luen herrasmiesetsivä Carolus Deenestä. Huvittaa, kun niin monissa kirjan takakansiteksteissä kerrotaan kirjailijan olevan maansa parhaimpia. Kirja on vuodelta 1961, joten ehkei ole ihme, etten ole kuullut aiemmin. Ulkona oli pakkasta - 24° ja kirjassa myrskytuulta ennen joulua. 
"Kuolema laskee kylmän kätensä myös kuninkaan olkapäälle." (6.1.)

Doyle, Sir Arthur Conan, Der Gouverneur von St. Kitts, St. Kitts. Utrechtin rauhan, 1713, jälkeen monet sotilaat jäivät työttömiksi. Osa ryhtyi merirosvoiksi. Tuo aika vaati kauppalaivojen kapteeneilta paljon. Yksi heistä oli Jack Sparrow, joka oli lähdössä sokeri ja pippurilastissa St Kittsin satamasta Englantiin Morning Star -laivallaan.... Mutta kaikkihan Sparrown tuntee elokuvasta. Sitä en tiennyt, että tarina perustuu Doylen novelliin. 
"No niin!, huudahti kapteeni hieman hämmentyneenä: Olen tavallinen merimies, enkä tunne paljoakaan kuvernöörejä ja paronetteja ja heidän tapojaan. En muista, että olisin koskaan puhunut kenellekään. Mutta jos se on kuningas Yrjön palveluksessa, ja hän pyytää päästä Morning Starissa Lontooseen asti, teen mitä voin hänen hyväkseen." oma käännös (5.1.)

Eddings, David Velhojen taistelu, Belgarionin taru 3. Alornit saa Kiven takaisin.  (11.1.) 🌟

Eddings, DavidRivan kuningatar, Belgarionin taru 4. Melkein Rivan kuningatar toteuttaa oman osansa ennustuksesta. (12.1.) 🌟

Eddings, David, Kohtalon täyttymys, Belgarionin taru 5. Tarina päättyy. Sankari saa ikiaikaisen palkintonsa, puolison. (14.1.) 🌟

Haapavaara Heikki Koillisväylä. Suomalainen Monitoimijäänmurtaja Nordica ja Finlandia seilasivat Tyyneltämereltä Atlantille - Alaskasta. 
Heikki Haapavaara on itse todennut:

 "Aamulla herään ajatellen, että tänään on hyvä päivä valloittaa maailma."

Sillä asenteella hän lähti mukaan murtaja matkaan. 


Haapavaara Heikki Luoteisväylä. Suomalainen monitoimijäänmurtaja Nordica ja Finlandia seilasivat Datchharbourista Alaskasta ensi kertaa Kanadan kautta Pohjois-Eurooppaan kesällä 2015. Luoteisväylän löysi Armurdsen Gjøa-laivalla 1903-1906. Sitä kirjaa en lukenut, mutta Haapavaara kertoo matkasta mielenkiintoisen kuvauksen:

Hannula, Päivi, Väärän auton kyytiin, Suomi, eri kuntia. True crime -kirja kadonneista. Iso osa tarinoista oli pääosin tuttuja entuudestaan, mutta esim. Pia Ristikankareen tapauksen yhteydessä oli uutta perheen arkielämää käsittelevä osuus. Jokainen tapaus oli erilainen, joten kirjasta saa monipuolisen kuvan katoamisista, ellei ne ole entuudestaan tuttuja. 
"Ei tässä sitten mitään." sanoi Pia ja lähti ulos eikä koskaan palannut. (4.1.)

Indriðason Arnaldur  Hyytävä kylmyysTammikuun alussa oli kylmä, Islannissa on kylmä, mutta millaista kylmyytyä on kirjan hyytävä kylmyys. Poliisi kartoittaa itsekseen outojen katoamisten ja itsemurhien taustoja. (27.1.) 🌟

Irjala Auli. Meren selkä taittuu kertomuksia Kristiinan purjehdukselta 2001-2005. Kristiina oli ensimmäinen suomalainen huviveneen, joka rantautui Grönlantiin 2001. Kirjasta opin, että on yli 100 tapaa kääntää nurin mennyt kanootti. Kirjaa lukiessa muistan lukeneeni Irjalan blogia kun he olivat Tyynellä valtamerellä. Nytkin luin blogia samalla kun kirjaa, koska kirja tuntui liian suppealta. Ps. Tonga mainittu. (16.1.) Kirja+bloginyhdessä=🌟

KallioAino Marjatta, Raimon tie Polvijärveltä Pomarkkuun, Pomarkku. Raimo Tanskanen oli lukiossa musiikinopettajana, mutta itse en musiikkia opiskellut. Omat kokemukset Tanskasen musiikista jäi vuotuiseen yhteiseen Hoosiannaan koulun aulassa. Muistan ihmetelleen tuolloin, miksi Hoosiannaa laulettiin adventtina. Nyt muistelmia lukiessa harmittelen, että olisi ollut hienoa oppia esperantoa tuolloin. Yllätyin sävellysten määrästä. 
"2. Saitko korvasi auki, mitä uinailet siellä, tokko kukunnan kaukaisen kuulit? 
Oli peipponen työs, metsäkirvinen myös, sinä kelloksi käkeä luulit."
 (Tanskasen keväisellä, lenkillä Pomarkussa syntyneen runon toinen säkeistö). Ihastuin runoon niin, että se jäi korvamadoksi. (6.1.)

Katajavuori Maria Valas lasimaljassa oli tammikuun kirja Marttojen lukupiirissä. Tästä tuli mieleen SuomiAreenan keskustelut. Vaikka SA keskustelujen sisältö lähtee joka vuosi alkeista ja on siksi aina jotenkin pintaraapaisu, niin sisältöä kuunnellessa tulee hyvä fiilis, mutta jälkeenpäin mitään ei tapahdu. Siltä tuntui tämäkin kirja. 
Itse aloin miettiä työmatkajuttuja, vaikka olen aina kieltäytynyt lentämästä, ellei ole todellakin pakko, mutta Katajavuori toteaa, että tutkijan on pakko lentää jotta kerää CV:tä ja pysyy verkostoissa sekä apurahageimeissä mukana. (17.1.)

Kiiskinen, Jyrki, Nenän edessä vuori. Runokirja.  Alussa toistava rakenne puhutteli, mutta loppua kohti ärsytti, vaikka periaatteessa tykkäsin. (5.1.)

Koivisto Aura, Mies ja merilehmä, luonnontutkija Stellerin kohtalokas merimatka. Mies ja merilehmä kertoo samaa tarinaa Alaskasta kuin Elolliset. 
Jälkimmäisestä tykkäsin enemmän, mutta hyvä oli tämäkin. Mutta vähänkö oli huono reissu 🙃:
"Revontulia näin yhden ainoan kerran."  (18.1.) 🌟🌟

Kontio Tomi, Angry Birds Lohikäärmeen vuosi. Hyvin toimi edelleen tämä 12 vuotta vanha kirja. (20.1.) 🌟

Kristensen Monica, Amundsenin viimeinen matka. 
Amundsenin lähti etsimään Huippuvuorille 1928 kadonnutta ilmalaiva Italiaa. Kun sen miehistö oli löytynyt, etsittiin Amundsenia, muttei löydetty. En tiennyt, että pohjoisnavalle lennettiin ilmalaivalla ja kun googletin 100 vuotta vanhat lentovene et oli nekin ihan uutta. (9.1.)🌟🌟

Lampedusa, Giuseppe Tomasi di Tiikerikissa, Sisilia, Italia. Selätetty klassikko (7.1.-29.1.) 🌟

Lang Maria Ei enää murhia! Täsmäkirja Ruotsista, jonka nimessä on muutakin kuin kirjaimia, että on vaikea löytää hakukoneella 🤔 Mutta Langit on aina hyviä. Tässä seikkaili Puck ja Einar ja Crister Wiik oli mukana, hänkin lomalla. 🌟 (27.1.)

Liuksiala, Antti, Vuoret meren takana, Merimatka Trømsasta Karhusaaren ohi Huippuvuorille. Kolme koululaista matkusti 3 viikoksi Huippuvuorelle 1958. Kirjan alussa maininta suomalaisista, jotka olivat käyneet Huippuvuorilla 1955. Pekka Virolaisen muistot tuolta reissulta olenkin lukenut aiemmin. 
"Kaikkialla minne silmä kantoi, oli vettä eri olomuodoissa... Virtaavan ja seisovan veden lisäksi näkyi kaikkialla kyseisen nesteen toista olomuotoa: jäätä." (4.1.) 🌟🌟

Louko Eeva Pakene ennen aamuaParista edellisestä kirjasta tuttuja hahmoja matkustaa syksyiselle majakkasaarelle Bengtskärin, Kemiön saareen. Syysmyrsky saapuu, ja lisää jännitystä, jossa vilahtelee keltaisia takkeja ha punaisia pipoja. 🌟 (25.1.)

LybeckSebastianLatte-siili Lofooteilla, Lofootit, Norja. Kirjassa on eläinten ohella parantaja Kirivi-keiju, joka on hävinnyt. Lastenkirja, missä on lentävä Matto, ja opitaan, että yhteistyössä on voimaa.
"Kun minulla oli yskä, hän antoi minulle käenkaalitippoja, rouva teeri kertoi, ja paranin samantien." (4.1.)

Maltese Corto, Herra presidentin voodoo. Vähän oli pitkässä juoksussa tämän lukeminen. Tykkään näistä, mutta ei vaan tullut tätäkään aiemmin alettua. (24.1.) 🌟

Marklund Lisa Myrskyvuori. Ruotsalaisen Napapiiri-sarjan kolmas osa, Vikingin sukutarina. Tykkään sukujutuista, mutta nyt ei vaan imaissut mukaansa. Parani loppua kohti. Joko kirja tai mun fiilis. (25.1.)

MacLean Alistair, Loputon yö. englantilainen lentokone putoaa tutkimusaseman lähelle keskelle Grönlantia. Asemalla oleva lääkäri huomaa, että noin kolmannes lentokoneessa olleista oli surmattu. On pakko lähteä ihmisten ilmoille, vaikka on kylmä. (22.1.) 🌟🌟

Mäkelä Petri et.al. Arktisia kertomuksia. Huippuvuorilta Pohjoisnavalle ja muita kertomuksia
Kirjassa on koottuna lyhyitä muistelmia suomalaisten arktisista retkeilystä molemmilla napa-alueilla. Suomen Arktiseen klubiin kuuluu nykyisin yli 150 jäsentä. Jäseneksi voi yrittää, kun on ollut vähintään 2 viikon vaelluksella tundran yläpuolella tai etelämantereella. Klubi perustettiin 1983. Tarkoitus oli jakaa yhdistyksessä tietoa hiljaisesta tiedosta. Kertomukset ovat sangen lyhyitä pitkistä matkoista, eli pintapuolisia, mutta ummikolle hyvä katsaus monipuolisesti retkistä arktisille alueille. Tähtiä olisiropissut, jos tarinat olisivat olleet edes hiukan pidempiä, vaikka melkein puolet oli tuttuja. 
"Aloittakaa aina hyvässä säässä, huono tulee kyllä vastaan." (10.1.) 

Mäki Reijo Tolvana. Kelpo dekkari, ei missään nimessä Mäen huonoimpia, mutta minä tolvana luin tämän etsien joukkuelajin pelaamista. Aika niukasti jääkiekosta puhuttiin. Ajankohtainen kirja, ajatellen 2022 tapahtumia, vuodelta 2019. Mainittiinpa kirjassa myös pesäpallo!
" Maru huokaisi:
- Mä olen aina ollut tosi suuri metsän ystävä. Mänty hieno, kuusi bueno, haapakin kelpaa, mutta tämä Härkmeri on kyllä yhtä umpipuuta kuin Kankaanpään Maila." (27.1.)

Nelimaa Mikko Meidän kimppa kirjan on kirjoittanut ryhmä Porin Työväenopiston kirjallisuuspiirin opiskelijoita vuonna 1971. Kirja on Tammen kustantama nuorten kirja. Yksi kirjoittajista on porilainen elokuvamies Reijo Varpainen, johon itse tutustuin ensi kerran hänen ja kuvaamataidonopettajani vetämässä elokuvakerhossa 1980-luvulla. Kirjan teksti on yllättävän tuoretta edelleen, vaikka aika on vienyt hellahuoneet. Kännyköitä ei ole, mutta puhelimessakin tieto leviää:
"Reiskan äiti nousee joka aamu viideltä ylös. Mut se on kumma ettei se tee siitä numeroa. Se ei tee mistään numeroa. Jos mun äiti nousi joskus viideltä ylös niin se alkais kaikki puheli juttunsa viikkoja sillä että 'tiätsä mä nousin sillo ja sillo viideltä ylös'." (29.1.) 🌟

Nemo August, Lyra Carmen, Troyo Rafael Angel, Gagini Carlos , Conzález-Magón Manuel , Fernández-Guardian Ricardo, 7 mejores cuentos - Costa RicaCosta Rica. Kun ei ole juuri valinnanvaraa maissa, otetaan mitä löydetään. Kelpo novelleja nämä oli. Ja kirjailijat asuvat kaikki Costa Ricassa. (1.1.)

Nore, Aslak, Meren hautausmaa, Hurtigruten-laivareitti, Lofootit, Norja, Höyrylaiva upposi Lofoottien lähellä. Yli 140 laivalla ollutta pystyttiin pelastamaan. Kirja olisi ollut selkeämpää ilman Lähi-Itää, eli jos olisi keskitytty vaan hylkyyn liittyviin asioihin. Tietty tämä on sarjan eka osa, ja Lähi-Itään päädyttäneen enemmän jatkossa. 
"Historia painoi häntä kuin ies." (3.1.) Ilman Lähi-Itää olisin antanut kolme tähteä. 🌟

Nutti, Ella-Maria, Pohjoisessa kahvi on juotu mustana, Jällivaara, Pohjois-Ruotsi . Kovasti kehuttu kirja ja mikä ettei, mutta ei minun genreä. Äidillä on tytölle tärkeää sanottavaa, mutta sen sanominen on vaikeaa. Kahvia kuluu. Mustana. Jaloissa pyörii koira, joka ei osaa pidättää pitkään. 
"Hän taipuu Angnetan tahtoon kuin olisi voista koko mies." (2.1.)

Piekkarin Eila Pako portin alta kirjassa hirvimiehet ampuu hirven, joka kellistyy naisen ruumiin päälle Hollolassa. Elon ihanat naapurit, jotka elävät TrueCrimellä, palaavat asumaan kylälle. Kristiina Elo sarjan 3.osa.
"– Näetkö?
 – Ei voi olla näkemättä.
Kaatuneen eläimen alta pilkisti jalka, naisen jalka, hoikka ja siro, vaaleanruskean sukan verhoama, housunlahje oli noussut ylös. Kenkä oli pudonnut viereen." (25.1.) 🌟

Pirkola Matti Tämä on viimeinen yösi. Komisario tulee Turun junalla lomailemaan viikoksi sukulaisiin, on talovahtina ja hoitaa koiraa, jonka nimi on Kissa. Kirjasampo kertoi, että ollaan Satakunnassa, mutta kirjan mukaan ollaan kuitenkin Salon seudulla. Baarin jukeboxi soittaa Pekka Himankaa.
"Olo oli kuin supikoiran aivastus." Välillä dekkari on sanojen ilotulitusta, mutta juonessa pysytään. 
"Sinä olisit ollut upea jossain Aarne Tarkaksen filmissä yhdessä Uljas Kandolinin kanssa kirjoittamassa raporttia kaksisormijärjestelmällä yksi sormi kummaltakin. 
–Mikä olisi niin mielenkiintoista, että saisi sinut liikkeelle? 
–Esimerkiksi Marlene Dietrich vuolemassa makkaratikkuja osuuskaupan portailla tai vaikkapa Kalevi Sorsa lausumassa flaaminkielistä käännöstä Kotkan ruususta. Tai Jukka Kajava naamioituneena Kyllikki Virolaiseksi ostamassa lihapiirakkaa kahdella nakilla kioskilla. 
–Sinä olet hullu! " (30.1.)

Pirttimaa, Tuomo, Hete, Itä-Lappi, Suomi. Kaksi lukijaa kirjassa, silti alussa hieman sekava ennen kuin pääsi juonesta kiinni niin että toivoin että lukijoita olisi ollut enemmänkin. Sen jälkeen, kun pääsin alkuun, en malttanutkaan taukoa pidellä. Lestadiolaisuuden ääri-ilmiöitä, hyvin käärityssä paketissa. (1.1.)

Pohjanen, Bengt, Jopparikuninkaan poika, Pajala, Ruotsi. 1950-luvun lapsuusmuistelmia meänmaalla. Bengt syntyi jatkosodan aikaan 1944. Lapsuusmuistot perustuvat suvun muistiinpanoihin. Pohjainen on meänkielen puolestapuhuja ja on kirjoittanut osan teoksistaan meän kielellä. Tässä kirjassa on meänkieltä jonkin verran. Mielenkiintoinen elämäntarina. (1.1.) 🌟

Rafaelsen, Ellinoor, Katja Huippuvuorilla, Huippuvuoret. Katja lensi saarelle Norjan mantereelta. Ensimmäinen lukemani Katja-dekkari. Ohuehko, mutta mielenkiintoinen vähästä sivumäärästä huolimatta. Lukenen muutkin Katja-kirjat.  (5.1.) 🌟🌟

Rafaelsen Ellinor Katja tuntureillaAika saman tyylinen tarina tämä oli kuin Katjan Norjan kesäkin. Kirjat ei ole lempeää Viisikko-tasoa, vaan Katja kohtaa väkivaltaa ja käy lähellä kuolemaa. 
"Katjan mieleen muistui eräs toinen samanlainen tilanne, johon hän oli joutunut kesällä Tromsassa. Mutta silloin hän oli ollut yksin, nyt sentään Ajax oli hänen kanssaan. Ajax alkoi haukkua vimmatusti." (30.1.)

Refaelsen Ellinor Katja Norjan kesässä. Edellinen lukemani Katja kirja oli Huippuvuorelta. Siitä tykkäsin. Tämä kirja oli selkeästi nuoremmille suunnattu, mutta ei nyt kovin huono. 
"Se ei huku, joka on määrätty hirtettäväksi." (30.1.)

Ramsey Henrik, Nordenskiöld - merenkulkija. Suomalainen, venäläisten Ruotsiin karkoittama tutkimusmatkailija löysi Koillisväylän 1878-1879 moottorilaiva Vegalla, jossa oli myös purjeet. (20.1.)

Sairanen Petter Naali kulki tundran halki. Nenetsi kulki Tanskan kautta Grönlantiin ja takaisin ja takaisin ja takaisin. Kuten kirjailija itse ehkä kirjoittaisi. Tekstin kerrotaan olevan runollista, mutta ei puhutellut, puhutellut minua. Mutta pääsin pois Grönlannista, ja se oli pääasia. 
"Edessä näkyy Tanskan rannikko niin kuin horisonttiin olisi noussut helmi yö. Vene näyttää suuremmalta kuin rannikon kaukainen hahmo. Aurinko on pienempi kuin purje, niin kuin purje olisi suurinta maailmassa. 
Edessä taas on rantaa. Tuuli kääntyy styyrpuurin puolelle. Se tuulee edelleen takaa ja pullistaa purjeita. Puoli päivää, niin olemme kotisatamassa. Miten ommella purjehdus, että se saataisiin syntymään uudelleen ja olisi taas olemassa. Matkalla loppuu tuuli ja viriää uudelleen." (24.1.)

Sandberg, Riikka Ørja, Norjan rannikko, Lofooteilta koilliseen. Ei mennyt hyvin norjalaisillakaan naisilla ja pikkulapsilla sodan jälkeen. Nykyajassa esitetään elokuvaa ja kuunnellaan 1940-1950-luvulla äänitettyjä muistoja. Tältä kirjalta odotin paljon, sain hieman vähemmän. Näin lehtijutun joskus siitä, kun kirjailija oli pienessä mökissä kirjoittamassa saarella. (2.1.)

Sarkkinen Esko, Lumi. Huippuvuoret. Sarkkinen lensi Huippuvuorilla Helsingistä niin ikään Karhusaaren ohi. Sarkkinen kuvailee lumen ja valon maalaamista ja muistelee samalla menneitä. 
"Pitääkö käydä kaukana, että oppii näkemään lähelle, mutta kuinka kaukana?" (7.1.) 🌟

Shakespeare, William, Loppiaisaatto, Illuvia, nykyinen Albania. Luulin etten ollut lukenut, mutta olinhan mä jo 1980-luvulla.
"Tekisin pajumajan portillenne, kutsuisin armaintani, joka asuu täällä. Tekisin lauluja torjutusta rakkaudesta ja laulaisin niitä ääneen joka yö. Huutaisin nimeänne kaikuville vuorille ja itse kaiutar minulle vastaisi: Oi Vivian."(5.1.)

Skeslien Charles Janet  Kirjasto Pariisin sydämessäOdliella on unelmatyö Ranskassa Pariisin amerikkalaisessa kirjastossa (se täytti 100 v 2020 ja sitten tulee sota ja natsit marssivat Pariisiin. Mitä Odilelle ja kirjastolle käy ja miten hän on päätynyt Lilyn naspuriksi 1983 Montanaan? 
"Olin kuullut keltaisista tähdistä, mutta tämä oli ensimmäinen, jonka näin."  Toisaalta: 
"Kengät kuluvat, mutta hatut eivät." sanottiin muotilehdessä sodan aikana. (31.1.)

Tästä alkaa tie : Barentsin alueen antologiaKirjailijoita neljästä valtiosta ja alueiden kymmenellä kielellä mm. meänkielellä ja vepsäksi. Lyhyitä tarinoita ja runoja. En yleensä ihastu novellien lukemiseen koska ne on liian lyhyitä, mutta tykkäsin näistä. En nyt ihan kaikista, mutta melkein kaikista. 
"Punainen on elämän ja kotilieden väri. Vaaleanpunaiset pilkut siinä on järviä ja jokia, vettä. Keltainen hyvä ja ilahduttaa silmää, kuin auringonsäde tunkeutuisi raosta. Kuvion täydentää valkoinen väri kuin timantti, siinä paitsi toteutuu koivut ja kuuset." Elviira Gartne (26.1.)

Thórarinsson Arní Ylitse muiden - rikosromaani kirjassa perustetaan sanomalehden toimistoa Pohjois-Islantiin. Toimittaja kirjoittaa juttuja ja tutkii samalla outoja kuolemia. Tämä taisi olla ensimmäinen islantilaisen kirjailijan kirja, josta tykkäsin. (22.1.) 🌟🌟

Tikkanen Märta Suurpyytäjä. Kertoja matkustaa Grönlantiin kertomaan kirjoistaan. Sivuteemana rakkaus. 
Kirjassa opitaan paljon grönlantilaisesta kulttuurista. (15.1.)

Toshikazu Kawaguchi Ennen kuin kahvi jäähtyy näkyy olevan Booktok suosikki Japanista, joka vihdoin ilmestyi myös suomeksi. Funiculì Funiculà -kahvilassa kerrotaan olevan tuoli, jossa voi matkata menneisyyteen. Kirjassa kerrotaan neljä tarinaa tuolissa istumisesta. Sääntöjä on monia. Tässä tärkeimmät:
"1. Menneisyydessä voi tavata vain henkilöitä, jotka ovat joskus käyneet kyseisessä kahvilassa.
2. Nykyhetki ei muutu, vaikka menneisyyteen palattuaan kuinka ponnistelisi.
3. Mikäli tuolilla istutaan jo: tuolille voi istua vasta, kun edellinen henkilö on noussut paikalta.
4. Menneisyyteen palattuaan tuolilta ei voi siirtyä.
5. Menneisyydessä voi viipyä vain sen ajan, joka kuppiin kaadetulla kahvilla kestää jäähtyä."
Säännöistä huolimatta jotain tapahtuu silti. (26.1.) 🌟🌟

Tuomola Olavi  Konsuli Hallan murhaa oli selvittelemässä kaupungin nimismies, tuomari Korpela, ja kirjan kertoja. Paikkakuntaa ei ole mainittu, mutta kyseessä on pienehkö kaupunki, jonka elämää leimaa tehdaa. Järvi on lähettyvillä ja rautatie kulkee kahteen suuntaan. Tällainen paikkakunta voisi olla esimerkiksi Nokia tai Forssa, jossa tosin rautatie kulkee vain Jokioisten suuntaan. Kolmikko kerää faktoja, joista osa sekoittaa ajatuksia. 
"Jättiläishongallakin saattaa olla laho sydän, Korpela virkkoi hiljaisesti, —mutta sitä ei huomata, ennen kuin puu on kaatunut." (29.1.)

Uusma Bea Naparetki Minun rakkaustarinani. Uusma ihastuu 1897 tapahtuneeseen kuumailmapallolento-tarinaan niin, että päättää tutkia sen pohjamutia myöten Huippuvuorilla. Mielestäni hän löytää loogisen ratkaisun sille, mitä ruotsalaiselle miehistölle samppanjapulloineen kaikkineen tapahtuu (no oli niillä mukana myös 3 rekeä ja kangasvene railojen ylitykseen).🌟🌟🌟 (17.1.)

Virtanen Rauha S.  Seljan Tuli ja Lumi. Kitja on sarjan kuudes ja viimeinen. Chileen muuttanut seljalaisen sukua ja heitä sekä seljalaisten tuttavia on Suomessa paossa syyskuun 1973 vallankaappauksen jälkeen. 
"Intiaanien eivät hermostu. Intiaanit eivät ole heikkoja." -mantra auttoi Suomessa elämiseen sopeutumisessa. (29.1.)

Vuorenmaa Petri, Grönlanti pohjoiseen : yli suuren jään. Petrit Vuorenmaa ja Mäkelä ovat hiihdelleet aiemminkin jäällä. Tällä kertaa mentiin pidemmän kaavan mukaan Grönlanti etelästä Narsarsuaqista pohjoiseen kesällä 2008. (15.1.)

*. *. *. *. *

Ps. Tähdet on vähän hetken lapsia. Melkein kaikista tykkäsin, sillä huonoja kirjoja tulee aloitettua harvoin, vaikka bloigia varten tulee kerättyä lukupinoon monta kirjaa pelkän nimen perusteella. 

Kirja joka maasta ja kunnasta -projektit

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Miesten viikko 11.9. Aleksanteri

Syksy alkaa olla käsillä ja illat pitenee. Aleksanterin/Santerin päivä oli ennen kisälleille juhlapäivä. Verstaalla sytytettiin ensi kertaa ...