Dekkarimatka maailman ympäri -lukuhaaste

Vuosi alkoi mukavasti dekkareiden voimin masilmanympärimatkalla. Luin reilu 20 dekkaria, mutta pientä päänvaivaa tuotti löytää sitä varten eri maata, jotka sopivat haasteeseen. Halusin itse todellakin lukea jokaisen kirjan eri maasta. Itse haaste ei siihen veloittanut. Näin sain mukavasti parikymmentä maata heti vuoden alkuun. Jumitan kuitenkin jonnekin pidemmäksi aikaa vuoden varrella.

Luin kirjat siinä järjestyksessä, kun niitä keksin. Pientä ongelmaa tuotti se, että olen viime vuosina pyrkinyt lukemaan mahdollisimman monesta maasta. Esimerkiksi luin syksyllä slovakialainen dekkarin. Fiksumpi olisi säästänyt... Jemmassa ei ollut oikein yhtään dekkaria Australian, Botswanan ja Intian lisäksi. Niitäkin oli säästellyt päiviin, jolloin en keksi mitä lukisin.

1. Suomi Murhan sävel -dekkariantologia on odottanut lukemista sen verran pitkään, että aloitin siitä. Tykkään kuunnella novelleja yksi kerrallaan, mutta en juuri välitä niiden lukemisesta. Yleensä kaksi ensimmäistä tuntuu tosi hyvältä, sen jälkeen intoni loppuu. Niin kävi nytkin. 

2. Norja Jørgen Jægeriltä luin kaikki neljä kirjaa, jotka löysin. Haasteeseen laitoin Kuoleman sinfonian, missä kuuluisa kapelimestarikin on vaarassa. 

3. Islanti Seppo Mustaluodon ja Tjörvi Einarssonin Hylkeen metsästäjä alkaa niin ikään uuden sarjan jota aion seurata jatkossakin. Siinä suomalaispoliisi lähtee Islantiin auttamaan tutkimuksissa.

4. Usa Fredric Brownin amerikkalainen Syntipukin yö oli pitkästä aikaa dekkari, joka ei kiehtonut yhtään. Luin kuitenkin sitkeästi loppuun. Kirja oli liian amerikkalainen minun makuuni.

5. Kolumbia Simone Buchholzin Hotel Cartagenassa yhtyi kaksi ei-Kirsi ystävällistä kirjallisuusmaata: Saksa ja Kolumbia. Edes kannen kiehtova Ananas ei viekotellut. Onneksi pääsi pois nopeasti vilvoittelemaan tunteita.

6. Etelämanner sopikin erinomaisesti vilvoitteluun. Siellä oli kylmä. Clive Cusserin seurassa meno on sen verran kiivasta ja varusteet hyvät, ettei tullut liian kylmä. Jäätikön uhka oli kirjan nimi, ja siinä pahis on jonkinlainen ilmastohyvis. Ainakin omasta mielestään.

7. Australia Sitten lämpimämpään ilmastoon. Tammikuussa Australiassa on kesä. Jane Harperin Falk-sarjaa olen lukenut pari aiemmin. Nyt oli vuorossa kolmas osa Ulkopuoliset. Nautin kuten edellisessäkin.

8. Kiina Mietin luenko aasialaisen kirjan Kiinasta vai Japanista, valitsin käärmeen vuoden kunniaksi Robert van Gulikin ja tuomari Deen. Yksi kaksi kolme kuolema oli kirja. Kirjassa on tosi huonoa säätä, ja ilmoja pidellessä Dee ratkaisee rikoksen. Ei ollut ehkä paras lukemani Gulik, mutta kelpo kirja. 

9. Intia Vaseem Khanin Kuolema koittaa keskiyöllä kirjan lukemista olen jo odotellut. Nyt oli sopiva aika. Nautin. Kovasti odotan tälle jatkoa, toivottavasti tulee pian. 

11. Botswana Intiasta lennähdin Botswanaan. Muita dekkareita ei kavereiden kanssa keksitty koko mantereelta. Siis sellaisia joita en ole lukenut. Varmaan joku W. Smithin jännäri olisi ollut, mutta niissä ei varsinaisesti juuri ratkotavrikoksia. Mma Ramotswe tutkii : Laiskanlinnan laulu on Alexander McCall Smithin viime vuonna julkaistu kirja. Pari edellistä on ollut vähän tasapaksuja, mutta tästä tykkäsin taas paljon. 

11. Togo oli tämän haasteen todellinen yllätys. Aluksi kirjasin kirjan Liberian, mutta loppujen lopuksi Liberiasta ei juuri ollut muuta mainintaa kuin jossain kirjan esittelyssäkin mainittu poikkeaminen. Togossa Susikoski katseli kokonaisen päivän verran nähtävyyksiä taksin ikkunasta. Kirja oli Mauri Sariolan Susikoski Päiväntasaajalla, ja olen kuullut sen joskus kuunnelmana, mutta kirja oli mielestäni parempi. 

12. Vatikaani Michael Dibdinin dekkareissa Salaseura Aurelio Zen ratkoo rikoksia eri puolilla Italiaa. Nyt hän oli Roomassa ja joutui tutkimaan murhaa Vatikaanissa. 

13. Portugal Anu Patrakan uusi dekkarisarjat Porton poliisiaseman väestä on odottanut lukemista jo kahden kirjan verran. Luin molemmat. Kiusaaja sopi paremmin haasteen kohtaan.Ison tähden olisi voinut antaa tällekin, mutta päätin jakaa vain kolme ja ne meni jo.

14. Englanti Luin ainakin neljä murhakirjaa Englannista. Kaarina Griffithsin kirjoja oli jemmassa kolme. Tähän kohtaan sopi Meren syliin. 

15. Tanska Lone Theils oli luonnollinen valinta Tanskasta. Uusi sarja vaikuttaa aiempaakin paremmalta. Kirjan nimi on 87 sekuntia. Sen verran ihminen jaksaa pidätellä hengitystään veden alla ennen kuin tulee paniikki.

16. Ruotsi Reissun isoimmaksi pettymykseksi osoittautui Jenny Rognebyn Leona Kortit on jaettu. Ei ollut mun sarja tämä, ei. 

Suomi Kunnon matkalla on alku ja loppu, joten lisätään tähän Mauri Sariolan dekkarin Minä, Olavi Susikoski. Se on tullut äänikirja palvelussani useamman kuukauden ajan tyrkyllä joka välissä, joten kuuntelin sen pois. Olen kuunnellut tarinan aiemmin kuunnelmana, mutta loppuratkaisua en muistanut. Myös Risto Juhanin Virta ottaa omansa oli hyvä dekkari, mutta ei sekään sopinut haasteeseen.

Haasteen valmistuttua poikkesin vielä Belgiassa kuuntelemassa TrueCrimeä panttivankina olemisesta Sabine Dardennen tositarina 80 päivää Belgian hirviön vankina. Ihan hirveä tarina se oli, mutta tyttö selvisi hengissä ja tolkuissaan ja kirja oli hyvin kirjoitettu. 

Olisi ollut kiva suorittaa lukuprojekti samassa järjestyksessä kuin olisin suorittanut oikeankin maailmanympärimatkan, mutta huomasin haasteen aivan liian myöhään. Tähän kirjasin matkan siinä järjestyksessä kuin olisin sen lentänyt. Kartalla tuo kyllä näyttää hassulta, kun ajattelin, että Etelämantereelta lähdetään länteen tai jopa etelään eikä itään, kuten tässä tasokarttakuvassa...  maapallohan on pyöreä. 

Viime vuonna kun yritin aloittaa BookCrossing -haasteen ohjeilla maailmanympärimatkaa millä vaan kirjoilla (en siis edes yrittänyt löytää BookCrossing-kirjoja). Siinä haasteessa piti kulkea maasta naapurimaahan. Vain pakolliset veden ylitykset sallittiin, jos se oli pakko. 

Se matkani tyssäsi lopulta siihen, kun tajusin, että olisi olisi pitänyt valita

* hirveä etukäteissuunnittelu tai

* edetä hitaasti sitä mukaan kun kirja löytyy. 

Reissu jäi lopulta neljän Pohjoismaan mittaiseksi minikierrokseksi: Suomi, Norja, Ruotsi, Tanska ja Suomi. 

Mutta dekkarihaaste oli kiva. Ehkä ensi vuonna uudestaan etukäteen reittiä harkiten. Pitää oikein tutkia tarkemmin lento/laivareittejä karttapallon kanssa. Ihan liian harvoin tulee se otettua esille lukuprojektien kanssa. 

Kiitokset haasteesta @kirjanii

Tammikuussa luetut kirjat

Uusi vuosi ja uudet haasteet. Tammikuu on perinteisesti kulunut arktisella alueella. Vuoden vaihtuessa jemmassa ei juuri ollut luettavaa siltä alueelta. Etukäteisoletus oli, että tammikuu on uusi, vireä alku ja luultavasti muitakin kirjoja löytyy, kuin yksi tätä varten säästelty kirja Huippuvuorilta. Loppujen lopuksi luin vain 6 kirjaa napapiirin yläpuolelta, syynä erityisesti viime vuoden överit, oli vaikea löytää uutta lukemista. No, olisin voinut lukea Islannista Raakelinkin, mutta ei tullut luettua.

Kuukauden saldona on peräti kaksi puuttuvaa maata! 

Selkeästi juhlan paikka. Pitkään hyllyä lämmittäneet Guinea-Bissau ja Eritrea on vihdoin luetut. Kiitos kevyen talviflunssan. Bonuksena tuli vielä Pohjois-Mariaanit, mikä ei ole itsenäinen valtio vaan Mikronesia alueella Oseaniassa oleva, Usalle kuuluva itsehallintoalue. Vähenevät vaan ei lopu nämä pienet, ei englanninkieliset valtiot, mistä käännetään vähän kirjoja ja vielä vähemmän suomeksi. 

**************

Aapeli Alapertin pitkä sota : pakinoita 1941-1944. Aapelin, Simo Puupponen (1915-1967) postuumisti 1986 ilmestynyt muistelmateos sota-ajoilta. Kirjassa on Aapelille tuttua rehevää sanailua joiden mietteet jäävät kuluttamaan mieltä. Esimerkiksi:

"kaikkihan räiskäleistä pitävät -Honolulusta Huippuvuorille..."

Jatkosodan aikaan Honolulu ja Huippuvuoret eivät varmastikaan olleet kaikille tuttuja, mutta toivat maailman vastakkaiset laidat hyvin mieleen. Jännä juttu, mutta en ole 25 vuoteen pitänyt plättejä mitenkään erikoisena... Mutta vohvelit... Pitänee paistaa niitä huomenna!

"Kevään merkki, sanoi savolaispoika, kun komppanian päällikön nenän päässä vesitipan näki." (24.1.) 🌟🌟🌟

Bagge Tapani (toim) Murhan sävel : 19 kertomusta rikoksesta ja musiikista. 19 kotimaista rikoskirjailijaa on kirjoittanut novellin jonka teemana on musiikki. Mukana on myös pari muusikkoa ja joitain ei niinkään tuttuja dekkaristeja. Osa kirjailijoista on nimekkäistä, osa hieman tuntemattomampia. Yleensä tykkään rikosnovelleista, vaikka novelli on minulle useimmiten liian lyhyt tarina. Nyt innostuin vain parista novellista enemmän. Eniten tykkäsin Pekka Salon Huilusta. Ilahduin kauan sitten unohtamastani sanasta 'seteliselkärankainen'. En muista kuulleeni sitä jälkeen 1990-luvun laman. Oli pakko tarkastaa milloin kirja on ilmestynyt, 2006 näkyy olevan. Yksittäiset novellit tietty voivat olla vanhempiakin. 

"Miten käy murhaajalta rock'n roll?"  (2.1.)

Bagge Tapani Tuhon torni. Selkokirja. Veijaritarina kirjailijasta ja sen naapurista. Naapurille sattuu ja tapahtuu ja kirjailijakin saa siitä osansa. Pitäähän naapuria auttaa keittiöremontissa.... Hämeenlinna, Riika

"Mietin, mitä ihmettä 

minä tein laivalla matkalla Riikaan.

Lähetin vaimolle viestin:

'Tutkin taustoja kirjassa varten.

Tulen huomenna.'  " (2.1.) 🌟🌟🌟

Buchholz Simone Hotelli Cartagena. Muutto Saksasta Kolumbiaan, bileet väärässä seurassa. 30 vuotta myöhemmin panttivankidraama. 

"Elämäni omalaatuisin pankkivankikaappari jo nyt." 

Tästä tulee oudoin lukukuukausi ikinä: joko lähes täydet tähdet tai likimain halu antaa pitkä miinus. Tämä kuuluu jälkimmäisiin. Tässä yhdistyy kolme minulle huonon dekkarin elementtiä: saksalainen kirjoittaja, tapahtumapaikkana Kolumbia ja lukija, joka vaatii 1.5 kertaisen nopeuden, jotta sen kestän. Mutta luettu on. (16.1.) 

Canales Díaz ja Guarnino Amarillo : Blacksad 5. Olis ehkä kannattanut alkaa osasta 1, sillä eläinhahmoja oli niin monta, mutta kannen keltainen auto kiinnitti huomion kirjastossa, joten aloitin tästä. Tämä ei kyllä jää viimeiseksi. Upeat kuvat, kivaa sanailua. Usa, Texas (6.1.) 🌟🌟🌟

Canales Díaz ja Guarnino Kun kaikki sortuu : toinen osaa Blacksad-sarja. Ei huono tämäkään. Rakennettiin siltaa. Mutta olisi ehkä kannattanut kirjastossa katsoa takakansitekstiä ja lainata myös eka osa. Flunssassa purin kirjapinoa, enkä varannut alkuosaa. Ehkä myöhemmin. Usa. (6.1.) 🌟🌟

Gulik Robert van (1910-1967) Yksi kaksi kolme kuolema. Rutto vainoaa aluetta, mutta se ei haittaa murhatutkimusta. Ei ehkä paras lukemani tuomari Dee kirja, mutta ihan ok. Tykkään tavasta, millä van Gulik kertoo Kiinan kulttuurista, johon on paneutunut kaukoidänvuosinaan. Kiina. 

5 siunausta: 

"Raha, korkea virka, pitkä ikä, hyvä terveys, paljon lapsia." (15.1.) 🌟

Gunnlaugr Käärmekielen saaga ja muita lyhytsaagoja. Kirjassa on neljä saagaa Islannista, joista yhtään en ollut kuullut aiemmmin. Tarinat kertovat1100-luvueta, saagana ne lienevät alkaneet 1200-luvulla, painettuna käsittääkseni 1775, suomeksi vasta 2005. (23.1.) 🌟🌟

Harper Jane Ulkopuoliset. Adam Falk sarjan 3 osa. Maalaisfestereilta on kadonnut vuotta aiemmin nainen,. Falk on lupautunut yhden vauvan kummiksi Falk. Ristiäiset siirtyvät katoamisen vuoksi seuraavaan vuoteen ja nyt Falk tutustuu uudestaan asiaan ollessaan ristiäisreissulla. Australia.

"Joku päätyy aina ennemmin tai myöhemmin itkemään vessassa." (16.1.) 🌟🌟🌟

Hewson David (1953-) 
Mysteerienhuvila. Pari roomalaista poliisia joutuvat pariksi, mutta kumpi vahtiikaan toista... Turistiargeologit löytävät ruumiin ja kohta kohta katoaa 16 vuotias tyttö... Mielenkiintoinen tarina Roomasta. Ihania muistoja tulvi monesta kirjan paikasta; sydämeni kotimaa, Italia. (25.1.) 🌟

Hulkkonen Mira Ilmasto-oivalluksia, Kuinka ihmismielen supervoimat valjastetaan planeetan parhaaksi. Ilmastolukupiirin kirjassa pohdittiin monelta kantilta miten ajatukset muokkaavat ilmastonmuutosta ja miten ajattelu ylipäätään toimii. Yhtenä keinona pohdittiin uusien sananparsien kehittämistä, erityisesti sellaisten, jotka päättyy riimeihin. Niistä puhuttiin oppimisen kannalta myös SuomiAreenalla reilu 5 vuotta sitten. 

"Pihveillä ja riisillä päästöjä riittää,

kaurasta ja linsseissä ilmasto kiittää." (28.1.) 🌟🌟

Jonasson Ragnar Tuhkayö. Kirjan kanssa tuli muisteltua kaaosta jonka Islantilainen tulivuori aiheutti koko pohjoisella pallonpuoliskolla. Kirjassa ratkotaan murhaa Islannin pohjoisosassa. (19.1.) 

Juhani Risto Virta ottaa omansa. Mielessäni sijoitin kirjan Heinolaan, minne Juhani on haudattu. Pikku kaupunkia ei mainittu kirjassa, kuten ei myöskään Hotellikuolemassa, jonka olen lukenut aiemmin, yleensä kuvitteellisessa paikassa tapahtuvat kirjat eivät innosta.. Risto Juhani nimi on tuttu, hän on toiminut myös Porin teatterissa lavastajana. (29.1.) 🌟

Kellerman Jonathan Verkko. Pienellä saarella asuva lääkäri Pohjois-Mariaaneilta kutsuu psykologi-etsivän auttamaan arkistoinnissa ja kirjoittamaan yhteistä artikkelia. Mukaan lähtee vaimo ja koira. Edessä on kolme kuukautta paratiisisaarella. Jännityskirjassa tapahtuu murhiakin, mutta ne eivät ole poliisitutkinnan puolesta pääosassa. Jännitys löytyy jostain muualta. Loppu yllätti. Aika mielenkiintoisia ihmisiä oli tuolle Arukin saarelle kerääntynyt, kuten toimittaja Creedmankin: 

"Minä tarjoan, Creedman sanoi. En usein saa älylästä juttuseuraa. Ja tuo piskikin on ihan OK. Ei edes pissinyt päälleni." (5.1.) 🌟🌟

Khan Vaseem Kuolema koittaa keskiyöllä Persis Wadia ratkoo osa 1. Eletään vuoden 1949 viimeisen päivän iltaa. Intian ensimmäinen naispuolinen rikostutkija Persis Wadia kutsutaan tutkimaan murhaa Bombayssa. Englantilainen diplomaatti on kuollut. Scotland Yardin rikostutkija Archie Blackfinch osallistuu tutkimuksiin. Intia (10.1.) 🌟🌟🌟

Kipling Rudyard Kim kirjalla selätin tammikuun klassikon. Intia. (28.1.) 🌟🌟

Knuuttila Sanna-Leena Ne lensivät tästä yli. Kirjassa eletään talvisotaa. Hilkka ihastuu Veikkoon. Heidän tarinaansa käsitellään kahdessa seuraavassakin kirjassa. Tämän kirjan olen lukenut pari vuotta sitten, mutta halusin lukea sen uudestaan, kun löysin nuo kaksi muuta. Kauhajoki

"Minua jännitti.

Puristin sukkapuikkoja käsissäni

ja vilkaisin nopeasti Veikkola,

Veikko näytti komealta sotilaspuvussa.

Hän katsoi minuun ja hymyili."  (1.1.) 🌟🌟🌟

Knuuttila Sanna-Leena Minä odotan sinua. Selkokirja jatkaa siitä, mihin talvisodasta kertova Ne lensivät tästä yli -kirja jäi. Talvisota on päättynyt, Hilkka menee naimisiin Veikon kanssa ja sitten alkaa jatkosota. Kirjasta tuli mieleen anopin jatkosodan alusta kertoma tarina. Tulivat häävalokuvan otto tilaisuudesta Raumalta, kun kuulivat, että miehet kutsutaan rintamalle. Kauhajoki. 

"Rakas päiväkirja.

Paras lehmämme Heluna

kuoli eilen." (1.1.) 🌟🌟

Knuuttila Sanna-Leena Jäätyneet tiet. Selkokirja Lapin sodan evakkomatkasta karjan kanssa Lapista Kauhajoelle toi mieleen edesmenneen marttatuttavani muistot evakkomatkalta lehmien kanssa Karjalasta Poriin. Ei ollut onnen täyteinen se reissu. Alle rippikouluikäiset tytöt joutuivat nukkumaan ladoissa ja taivasalla, kun taloihin ei päästetty. Onneksi kuinkaan ei käynyt. 

"Elämä on kuin tie.

Se ei kulje aina pehmeää metsäpolkua.

Joskus se on jäätynyt ja kova." (1.1.) 🌟🌟🌟

Leinonen Anne Riimujen saari. Päähenkilö Kirsi eroaa, ottaa 2 viikon loman ja lähtee Pohjois-Norjaan Vuoreijaan johtavasta tiestä vasemmalle. Hän ajaa huonoa siltaa saarelle, missä on mökkejä. Paikka on niin pohjoisessa, minne pääsee, Seagransby taisi olla paikka, en löytänyt kartasta. Näyttää, että saarella ei ole muita. Yöllä myrsky vie sillan, aamulla Kirsi löytää loukkaantuneen miehen ja ompelee hänen haavansa kiinni. Hätäkeskus vastaa ensin, mutta toisella soitolla virkailija puhuu vitsistä ja lyö luurin korvaan. Voi jösses. Toinen ehtoo ja ollaan kuin kaniinit... Että tämmöinen jännityskirja... /fantasiakirja. (8.1.) Pitkästä aikaa iso ➖

Mattila Pirkko Perämeren Sofia. Kemiläisen, itsenäisen kauppiaan tarina. Sofia oli Mattilan isoäiti. Kirja on romaani, mutta historia ja sukuhistoria on totta. Mielenkiintoinen tarina, mutta olisin kaivannut hieman lisää yksityiskohtia arjesta. Kemi.

"Me lähdetään nyt ommaan kottiin." (12.1.) 🌟🌟

McCall-Smith Alexander (1948-) Laiskanlinnan laulu. Tässä kirjassa ei hoidella ulkopuolisen antamia tehtäviä, vaan autetaan huonekaluliikkeen omistajaa. Apuna häärii sympaattinen orpokodin johtajatar. Hänen kanssaan joisin mielelläni teetä ja maistelisin hedelmäkakkua. Botswana.

"Ei koskaan pitäisi lyödä kerään, ei etenkään ranskalaista pappia." (18.1.) 🌟🌟

Meresmaa J.S. Naakkamestari. Selkomukautettu kirja, eli kirja löytyy myös laajempana versiona. Tapahtumapaikkana Tampere vuoden 1900 tienoilla. Pääosassa on polion vaurioittanut Enni, joka on huutolaisena valimo-perheessä ja hioo ja viimeistelee koneenrattaita. Eräänä aamuna hän löytää siivestä loukkaantuneen naakan. Vähän harmittaa, että luin tämän selkomukautettuna. Pitempi tarina olisi ollut...pidempi, vaikka tämäkin oli tosi hyvä. Kirjalla on kaksi jatko-osaa, joten pitänee ottaa sarja käsittelyyn..

"Linnun luottamus oli niin liikuttavaa,

että kurkkuani kuristi." (2.1.) 🌟🌟🌟

Mustaluoto Seppo & Einarsdon Tjörvi Hylkeenmetsästäjä. Antti Suposta lähtee Islantiin avustamaan rikostutkija Reimaria murhatutkinnassa. Jotkut ovat verranneet tätä Rämön kirjoihin ja pitäneet huonompana. Jos itse lähtisin vertaamaan, niin sanoisin, että tämä saattaa viedä voiton, jos osia kertyy enemmän. Tykkäsin. Ja odotan innolla seuraavaa osaa. Islanti, Länsivuono (29.1.) 🌟🌟

Mäkinen Reima Mantšuria : Mannerheimin tulikaste sotapäiväkirjan sarjakuvasovitus. Kivasti piirretty, mutta minun silmilleni epämääräisillä fonteilla painettu paksu sarjakuvakirja, kertoi Mannerheimin sotatulikasteesta. Hän ilmoittautui vapaaehtoiseksi ja yleni sodan jälkeen, anstioistaan, everstiksi. Kirjassa on paljon historiallisia yksityiskohtia. Kirja alkaa 1.11.1904 junamatkalta Venäjän itärajalle ja päättyy 31.3.1905. Nykyinen Kiina, silloinen Venäjä. (3.1.) 🌟🌟

Nore Aslak Pohjoisen perintö. Paluu Huippuvuorille, mistä luin sarjan ekan osan melkein päivälleen vuosi sitten. Ekassa osassa en innostunut Libanonista, tässä toisessa Libanon ei häirinnyt, mutta melkein kaikki muu kyllä. Tuskin luen kolmatta osaa, vaikka ensimmäinen oli niin lupaava. 

"On viikkoja jolloin tapahtuu vuosikymmenien edestä." (31.1.) 

Numminen Niina Branco Pelele : Vapaaehtoistyö tekijänä Guinea-Bissaussa. Kuuden kuukauden aikana ehtii jo kokemaan muutakin kuin uuden kulttuurin parhaat puolet. Numminen työskenteli pienessä ammattikoulussa ja opetteli paikallisen kielen. Näitä kirjoja lukiessa välillä harmittelen, että miksi en aikanaan innostunut koululla käyneiden lähetystyöntekijöiden kertomuksista ja lähtenyt itsekin. Aikamoista luovimista työ Afrikassa on ollut muidenkin mielestä. Erityisesti aikakäsitys on siellä ilmeisesti edelleen hyvin erilainen kuin meillä.  Guinea-Bissau  

"-Meidän piti lähteä valkoisten aikaan eli sovittuun aikaan, mutta kyllä tämä on mustien aika, naureskelin Betolle." (17.1.) 🌟🌟

Paulaharju Samuli (1875-1944) Tunturien yöpuolta : vanhoja tarinoita. Kirjassa on viisi eri kuvittajaa. Kummitustarinoita Lapin alueelta (Suomi, Norja). Osa oli sarjakuvaa, pari kuvitettua tarinaa. 

"Yhtäkkiä erämies tuntee, että joku nykäisee häntä jalasta. Hän säpsähtää ja tuiottaa pimeään, mutta ei näe ketään." (6.1.) 🌟🌟

Pokka Hannele Sau-Herra : kertomus Koiliskairasta. Olipa hyvin kerrottu tarina. Sau-Herran elämä oli mielenkiintoinen. Jäin miettimään, että nykyisin harvoin on sellaista kotiseutu rakkautta kuin kirjassa, mikä on sääli. Nykyään lähdetään isoon kaupunkiin opiskelemaan, totutaan siihen elämään eikä kukaan edes odota, että nuoret palaisivat kotikonnuilleen, vaikka töitä ehkä olisikin saatavilla. Muistelen, että Sau-Herra mainittiin syksyllä lukemassani kirjassa Raja-Joosepista. Savukoski. (6.1.) 🌟🌟🌟

Rogneby Jenny Leona : kortit on jaettu. Kirja oli hyvin kirjoitettu, viihdyin tekstin parissa, mutta se tarina... olisi pitänyt jo takakansitekstistä ymmärtää, että alaston ja verinen ekaluokkalainen pankkirosvona ei tiedä mitään hyvää. Itse tarinan olisin vielä kestänyt, mutta se Leona... Plussaa Maltasta. Skandi-dekkareiden ystäville tämä on varmasti uusi helmi, mutta kaltaiselleni, vähitellen enemmän ja enemmän CozyCrimeen kallistuvalle ei. Ruotsi. (2.1.)  

Sealy Allan (1951-) Hotelli Everest. Hotelli on ollut aikanaan kartano. Nyt sen omistaa 90-vuotias entinen vuorikiipeilijä, joka on majoittautunut huoneeseensa ja vaatii hoitoa. Hotellin ylläpidosta vastaa neljä nunnaa. Uusin niistä on Ritu, joka on tullut hoitamaan vuorikiipeilijää. Kirjassa tutustutaan tähän rappeutumaan hotelliin vuoden ajan. Ilmastointi, faksi, televisio jokaisessa huoneessa. Dekkarimaisia piirteitä tuo tullessaan uusnatsi Inge, joka etsii hotellin viereiselle hautausmaalle haudatun isoisänsä runoja, mutta katoaa. Kirjassa vilahtelee myös Nehru ja ruotsalaisia. Suomalaisetkin mainitaan. Kieli on runollisen lyhyttä. Paikoitellen jopa mielestäni töksähtelevää.Intia. Mutta kulttuuri pistää tästäkin ihanasti läpi: 

"Kutojalinnun pesä estää aaveita tulemasta ovelle." (19.1.) 🌟

Takala Tuija, Paimentyttö. Selkomukautettu, Enni Mustosen Idan suvusta kertovan sarjan ensimmäinen osa. Hyvä oli tämäkin, mutta alkuperäinen selvästi kokonaisempi tarina. Ihan hyvin mukautettu kuitenkin. Ja kaikki oleellinen oli mukana. Sipoo.

"Topeliukset lauloivat laulua, joka kertoi linnusta. Se oi vangittu häkkiin ja kaipasi kotiin. Kuulin sen keittiöön. Lauloin sitä yksin, kun tiskasin joulupöydän astiat.  

(3.1.) 🌟🌟

Taylor Elizabeth (1912-1975) Hyvien ihmisten hotelli. Ennen palvelutaloa voi asua vaikka hotellissa. Tässä hotellissa asuu sekä senioreita että matkailijoita. Hotelli preferoi jälkimmäistä, vaikka osa senioreita tuo lisää rahaa, kun juo baarissa sherryä joka ilta. Päähenkilö tulee hotelliin, koska mies on kuollut, eikä halua muuttaa lapsensa kotiin. Ainoa lapsenlapsi ei innostu kyläilemään, mutta sattuma tuo ystävän. Lontoo, Englanti. Taylor oli kirjalla Booker-palkintoehdokkaana 1971. Kirjasta on elokuva. 

"Kihti ei ole kuolemantauti." (24.1.) 🌟🌟

Theroux Paul (1941-) Suuri junamatka. Euroopan halki Turkkiin, Intia, Sri Lanka, Kaukoitä, Japani, Siperia. Neljä kuukautta junamatkalla. Yritin saada kirjan luettua viime vuonna, mutta jäi pari tuntia tälle vuodellekin. Odotin kirjalta paljon, paljon enemmän. Vähän jäi muuta käteen kuin ollappa rahaa niin vois lähteä reissuun... Jossain kohtaa P.T. sanoi jotenkin, että yksin pitkällä matkalla on vain omat ajatukset ja se panee mielikuvituksen liikkeelle. Mutta on matkailussa tietty myös se, että kun näkee erilaisia, on mistä ammentaa... vaikka matkakirjoja. Ja vaikka ihan kokonaista 208 kappaletta, mikä intialaiselle on hyvä numero. Olen säästellyt kirjaa olettaen että se on huikea, mutta olikin vain ihan ok. Nykyaikainen kuvitus ja YouTube/Insta videot, mistä seurata reissua olisi tehnyt kirjasta luettavamman, mutta niistä ei osattu edes haaveilla 1970-luvun alussa, jolloin matka tehtiin. Kirja on ilmestynyt englanniksi 1975 ja suomeksi pari vuotta myöhemmin. 

"Seuduille alkaa aina antaa anteeksi, kun jättää ne taakseen." (1.1.) 🌟

Virtanen Paavo Moskeijan varjossa. Eritrea. Toinen kokonaan uusi maa ja vasta on tammikuu... Flunssassa luen kirjoja ja torkun. Mielenkiintoista historiaa ajalta, jolloin Eritrea kuului Etiopiaan. Taas tuli mieleen, kuinka järjettömiä rajoja maiden välille on tehty tai jätetty tekemättä... Ja tehdään edelleen. Kirjan päähenkilö on nuori tytär, joka etsii uutta uskoa kristinuskosta, mutta myös hänen isänsä tunteista kerrotaan: 

"Tarkastellessaan asettaan hän ei matllanut olla hyppelehtimättä joitain nuoruudenaikaisia sotatanssin hyppyjä eikä kuvittelemasta nuoruudenaikaista käyrää miekkaa, joka nyt oli laitettu nahkatupppeen ja riippui toimettomana hänen huoneensa seinällä. Eivätpä näyttäneet hypyt enää sujuvan vanhuuden ja lihavuuden rasituksessa, joten hän luopui leikistä ja toisti vain hiljaa mielessään: - Onpa vielä jäljellä nuoruuden aikaiset sotatunteet, vaikka olenkin jo vanhuuden kynnyksellä." (18.1.) 🌟🌟

Klassikko haaste - Rudyard Kipling Kim

Viime aikoina olen soffamatkaillut Intiassa, vaikka tammikuu onkin arktisten alueiden kuukauteni. Lohduta itseäni sillä, että Himalajan juurella kun voi olla kylmä, mutta en ole itse silti kovin vakuuttunut valinnoista ei. No. Pääasia on, että luetaan... 

En haluaisi välttämättä matkustaa Intiaan, vaikka välillä harmittelin, etten 1980-luvun

alussa vastannut myönteisesti kirjekaverin kutsuun tulla siskonsa häihin sinne. Hän olisi maksanut matkankin, mutta mamoilin enkä mennyt. 

Nyt olen kuitenkin havainnut, että erityisesti Mumbai eli Bombay eli Unelmien kaupunki kiinnostaa.

Rudyard Kiplingin (1865-1936) Kim on vakoiluromaani. Kirja alkaa Lahoresta. Punjabin alueella käytiin. Välillä matkataan kohti pohjoista. Ja etsitään oikeaa virtaa. Kirja ilmestyi ensi kertaa 1901.

Kim löytyy useilta klassikkokirjalistoilta. Jossain se luokitellaan poikakirjaksi, mutta vakoilu ei itsestäni kuulosta oikein lasten jutulta. 

Rudyard Kipling syntyi Brittiläisessä Intiassa, kävi koulunsa Englannissa, asui niiden lisäksi myös Amerikassa ja Etelä-Afrikassa. Intia tuntui häneltä Englannissa käydyn koulun jälkeen kuin kotiin paluuta, mutta hän ei siis kuitenkaan jäänyt sinne. 

Vaikeasti omaksuttavan etunimensä hän sai sen paikkakunnan mukaan, missä hänen vanhempansa tapasivat. Nostalgista, mutta olen silti tyytyväinen, että oma etunimeni ei ole Honkajoki!

Olen kuunnellut Kimin aiemmin englanniksi eikä se tehnyt mitään vaikutusta. Se kirja tosin oli lyhennetty versio.

Tähän suomenkieliseen kirjaan tykästyin. 

Kimissä on samaa itsevarmuutta mitä Peppi Pitkätossussa. Hän pärjää, vaikka onkin melkolailla yksin. 

Sattuma johdattaa englantilaista syntyperää olevan orpopojan vakoijaksi. Vastentahtoisesti hän saa koulutuksen, joka takaa hänelle nopeasti isänsä sukuun sopivan ammatin.

Sattuma vaiko kenties karma johdattaa hänen lähelleen aikuisia, jotka toisaalta pitävät poikaa silmällä, toisaalta tuuppivat häntä elämässä eteenpäin. 

Tykkäsin myös siitä, että joitain Sujata Masseyn Intia-kirjoista tuttuja asioita putkahteli esiin niin, että kirja tuntui kotoisalta, vaikka tuon aikakauden Intiasta en hirveästi ole lukenut. 

En edelleenkään osaa hahmottaa onko kirja lastenkirja vai aikuisten. Mutta toisaalta, Tuhannen ja yhden yön tarinoistakin on olemassa versiot lapsille, ja kuuden tietosanakirja verran todellisia aikuisten tarinoita. Voin muuten suositella sitä täydellistä sarjaa ja harmittelen, että olen hukannut omani. Sain sen kun olin viidennellä luokalla. En kyllä itse antaisi sarjaa sen ikäiselle lapselleni, mutta tarinoissa oli kyllä paljon itämaista mystiikkaa, joka teki vaikutuksen.

Kimistäkin mystiikkaa löytyi. Se liittyi elämän kiertokulkuun ja valaistumista kohti etenemiseen. 

Kannatti selättää tämä teos, etenkin, kun siitä englanninkielisestä lukukokemuksesta jäi niin huonot muistot. 

Kipling on edelleen nuorimpana Nobelin kirjallisuuden palkinnon saanut kirjailija. Palkinnon hän sai 1907. 

Kimistä on ilmestynyt lukuisia painoksia, en laskenut, mutta varmaan sata erilaista kansikuvaa löysin. Tuohon yllä olevaan kuvaan poimin neljä itseäni kiinnostavinta. Mikä oudoilta, Kim oli englantilaisten vanhempien poika, mutta monessa kuvassa hänet on piirretty intialaisen näköiseksi. Kirjassa kyllä kerrottiin, että hän oli ruskettunut kuin intialaiset pojat, mutta ei se naaman muotoa muuta.

Kiitokset Tuulevin lukublogille haasteen emännöinnistä.

Tammikuinen lukumaratoni 17.-19.1.25

Bongasin 'Kuunnellut äänikirjat' -blogista lukumaratonin ja päätin lähteä mukaan. Pienessä flunssanpoikasessa muutakaan ei viitsi tehdä kuin lukea. 

Herättyäni vihdoin, jatkoin loppuun eilen aloittamani Niina Nummisen Branco Pelele kirjan parissa. Kirja kertoo Nummisen puolen vuoden vapaaehtoistyötä pienellä ammattikoululla Guinea-Bissaussa vuodenvaihteessa 2008-2009. 

Sivut 218-378 eli 160 sivua.

Äänikirjanavälipalana kuuntelen Alexander McCall-Smith Laiskanlinnan laulu : MMA Ramotswe tutkii -sarjan 23. osa. Kirja tuli kuunnelluksi loppuun lauantaina kauppareissulla. 

Botswanalainen Naisten etsivätoimisto nro 1 ei pettänyt tälläkään kertaa. Alussa kyllä vähän epäilin, mutta onneksi nopeasti tapahtui käänne parempaan.

Guinea-Bissaun selätyksestä innostuneena päädyin selättämään heti perään Eritreaa. 

Paavo Virtasen lähetystyöaiheinen romaani Moskeijan varjossa : Lähetysromaani Eritreasta on ollut lainassa pidempään. Rivit on niin tiheässä, että lukeminen ei ole kiehtonut. Sen verran olen kirjaa aiemmin selannut, että tiesin tarinan imaisevan mukaansa, niin kuin se tekikin.

Ennen aamuöistä nukahtamista pääsin sivulle 30, sillä innostuin tutkimaan ensin Eritrean historiaa ja kirjoittamaan siitä muistiinpanoja.

Toisena välipalaäänikirjana Ragnar Jónassonin Tuhkayö. Kirja sijoittuu Pohjois-Islantiin. Se onkin hyvä juttu, sillä tammikuu on perinteisesti arktisten alueiden kuukauteni.

Kirja ei oikein avautunut. Ehkä flunssalla oli osuutta asiaan. Kuuntelin kuitenkin lauantaina loppuun. Pari kertaa täytyi kelata taaksepäin koska uni vei voiton. Virkeämpänä olisin ehkä muistellut toista samalle alueelle sijoittuvaa dekkaria. Siitä tykkäsin. Päivitys Islannista on tulossa, joten siitä enemmän myöhemmin.

Lauantaina luin myös Eritrea romaanin loppuun. Kirja sioittuu 1970-luvun alkuun, jolloin Virtaset olivat alueella lähetystyössä. Kirjan lopussa on lyhyt yhteenveto siitäkin. Kirjassa puhutaan taisteluista, joita käytiin sisällissotana kun Eritrea kuului Etiopiaan.

248 s.

Sunnuntaille edessä oli uuden kirjan valinta. Pinnallinen yskä vaivasi. Istua ei jaksaisi ja pitkällään hengitys pihisee ja parin minuutin välein on pakko yskäistä. Mutta näillä mennään. 

Piti lukea kirja Malediiweiltä, mutta se oli fyysisesti liian painavaa sänkylukemista. Luin vain 2 sivua ja vaihdoin kirjaa.

Aloitin Allan Sealyn Hotelli Everestin, mikä jäi kesken. Luin siitä 152 sivua.

Kirja on ollut 1998 Booker -palkinto ehdokkaana. 

Kieli on mielenkiintoisen lyhyttä, Lukiessa tulee sama fiilis, kun itse yrittämällä yritän kirjoittaa lyhyitä lauseita ja tarkoituksella viljelen pisteitä ja isoja alkukirjaimia olan takaa. Se on itselleni niin epätyypillistä, että minulla on sitä varten oikein erillinen tunne. Englanninkielisissä blogeissa puhutaan runollisuudesta, kai sen sellaiseksi kuin voi sanoa. Kirja sijoittuu Intiaan. 

Illalla ennen nukahtamista luin vielä

italialaisen Cesare Pavesen (1908-1950) Runoja kummuilta. Ihanaa, että hänen runojaan käännettiin vihdoin. Kirja on kerrankin tuore runokirja, jonka luen. Se ilmestyi viime vuonna. 

Loppuyhteenveto:

Paljon tuli luettua, mutta paljon myös nukuin. Flunssa vei veronsa. Terveenä olisin kuunnellut enemmän, mutta nyt torkuin. 

Neljä kokonaista kirjaa jabkaksi kolmasosa ei kuitenkaan ole ihan huono saavutus. Ensi kerralla virkeämpänä ja terveempänä 

Olen tosi tyytyväinen, että sain selätettyä vihdoin nuo Afrikka-kirjat ja samalla sain kaksi uutta maata. Afrikasta lukematta on nyt enää vain Komorit, mutta sieltäkin on EHKÄ kirja jo yöpöydällä. Ehkä siksi, että vasta luettuani tiedän kelpuutanko sen haasteeseeni riittäväksi, vai pitääkö kaivaa jotain muuta. 

Minulla on mielikuva, että se amerikkalainen nainen, joka ehkä noin 10 vuotta sitten luki kirjan joka valtiosta yhdessä kalenterivuodessa, käännätti tai häntä varten käännettiin kirja nimenomaan Komoreilta, joten helppoa kirjan etsiminen ei ole ollut. Käännetty kirja, tuli myös myyntiin, joten myöhemmin haasteen suoritus on ollut helpompaa. 

Malediivit jäi vielä tänään haaveeksi, mutta sekin on nyt aloitettu.

Kiitokset 'Kuunnellut äänikirjat' haasteestasi.

Kolme kertaa Zweig

Itävaltalainen kirjailija Stefan Zweig (1881-1942) oli itselleni uusi tuttavuus. Törmäsin Shakkitarinaan helmikuussa, ja ihastuin Zweigin tyyliin heti. Onnekseni löysin häneltä useampiakin mielenkiintoisia kirjoja, joista tähän mennessä on suomennettu kymmenisen kirjaa. 

Pienellä googlailulla selvisi, että olen kuin olenkin tutustunut Zweigin yhteen tarinaan aiemmin. Zweigin novelli Kirje tuntemattomalta naiselta on nimittäin tarina, josta on tehty Tauno Palon tähdittämä Valkoiset ruusut elokuva, joka sai ensimmäisen jaetun Jussi-palkinnon vuonna 1944. Novelli ilmestyi ensi kertaa Amok kokoelmassa 1922. Valkoisessa ruusussa ihailun kohteena on kirjailija. Samasta novellista myöhemmin tehdyssä amerikkalaisessa elokuvassa on pianisti. 

Shakkitarina

Aloitin lukemisen Shakkitarinasta. 

Zweig kirjoitti Buenos Airesissa 1942 julkaistua pienoisnovellia maanpaossa vuosina 1938-1941. En tiedä Zweigin shakkitaidoista, mutta ainakaan tämä kirja ei ole omaelämäkerrallinen, sillä Zweig lähti Itävallasta pakoon jo 1934, kun rotuopit olivat vasta leviämässä Saksassa ja Itävallassa, mutta paljon oli hänkin kokenut. 

Sattumalta laivamatkalla kaksi shakin mestaria kohtaavat. Molempien aivotoiminta on poikkeuksellista. Toinen on kaikkien tuntema mestari. Toinen on sitä vain omassa päässään. 

En ole koskaan oli pelannut tosissani shakkia, vaikka kaksi kertaa olen omistanut pelilaudan ja nappulat. Siirtojen opettelu paperilta ilman osaavaa kaveria tuntui ylivoimaiselta, eikä tuolloin ollut käytössä internetistä löytyviä pelejä, joilla harjoitella. 

"Shakin houkutus perustuu pohjimmiltaan yksinomaan siihen, että sen strategiat kehittyvät kaksissa erilaisissa aivoissa erilaisiksi, että kun henkisesti sodassa musta ei tunne valkoisen kulloistakin liikettä ja yrittää koko ajan arvailla ja kuljeskella. Kun taas valkoinen pyrkii ohittamaan ja väistämään mustan salaiset aikomukset."

Kirja julkaistiin 1942 varovaisesti pienellä, 300 kirjan painoksella. Sittemmin siitä on tullut klassikko, joka kiinnostaa intensiivisyydellään nykyisinkin. 

Esimerkiksi suomeksi kirja on käännetty kahdesti. Aina Oksalan käännös julkaistiin 1951 ja Maria Wichin vuonna 2017. 

Itse luin jälkimmäisen ja se teki todella vaikutuksen. Täydet kolme tähteä ja paras kirja tähän mennessä tänä vuona (luettu 17.2.) 🌟🌟🌟

Matka Neuvostoliittoon

Varasin kirjastosta pari kirjaa, jotta saisin kolme täyteen, mutta en malttanut jäädä odottelemaan niitä, vaan tartuin suoratoistopalvelustani löytämääni saksankieliseen, Zweigin Neuvostoliiton matkasta vuonna 1928 kertovaan Reise nach Russland kirjaan.

Matkalla Zweik osallistui Tolstoi-museon avajaisiin ja tapasi unkarilaisen kirjailija Gogolin, joten matkakertomus kiinnosti.

Noh. Olisi tietty pitänyt muistaa, että Gogol oli kuollut jo kauan sitten... Kyseessä oli Maksim Gorgi, mutta muuten kirja oli ihan luettava 🙃. Gorgi oli tuolloin hiljattain palannut viiden vuoden reissultaan Italiasta ja perin väsynyt pitkästä matkasta, mutta otti kuitenkin vieraan vastaan. 

Ihmettelen kyllä kirjan nimeä, sillä vuonna 1928 nimi Neuvostoliitto oli ollut käytössä jo viisi vuotta (Neuvosto-Venäjä vuoteen 1922), joten valtio oli jo tuolloin saksaksi Sowjetunion. Tässä suoratoistopalvelun e-kirjassa on ehkä korjattu nimi nykyiseen muotoon. 

Kirja alkaa junamatkalla Itävallasta Moskovaan. Matkaa sinänsä ei valitettavasti kuvata, mutta kerrotaan, että Moskovaan menijöitä (pääsijöitä) oli sillä viikolla vaivaiset 20.

Matka-aikaa Zweig kuvaa enemmänkin ajaksi, jona pitää sopeutua uuteen aika- ja välimatkakäsitykseen. Välimatkoja ei lasketa sadoissa vaan tuhansissa kilometreissä. Zweigin matka oli pitkä, nykyisin lyhin reitti Wienistä Moskovaan autolla on joitain kilometrejä vaille 2000 km ja oletan matkan kestäneen junalla tuolloin kaksi yötä ja yhden päivän. Kolme vuorokautta Zweig mainitsee venäläisittäin pieneksi matkaksi ja 12 tuntia on vain retki. Mainittakoon myös, että Napoleonin aikaan ratsastukseen Pariisista Moskovaan kului Zweigin mukaan 50 päivää. 

Tunnin myöhästyminen on ihan korrektia, neljän tunnin keskustelu ystävän kanssa normaalia ja 1,5 tunnin julkinen puhe lyhyt ja oltuaan maassa muutaman päivän ja totuttuaan uuteen aikakäsitykseen, Zweig pohti kannattaako lähteä vähän kauemmas kylään, jos aikaa kyläilyyn on vain 6 päivää. 

"Nietcewon" [sillä ei ole väliä] avulla paikalliset ovat oppineet kärsivällisiksi. Hassua, että muistan kuulleeni tuon termin myös kotikylällä lapsena. Lieneekö se peräisin evakoilta, jotka kotikylälläni olivat Kivennavan suunnalta? 

Ensivaikutelma Moskovasta on Zweigille kiireinen ja nuhjuinen. Näkymä tuo mieleen Wienin 1919, jolloin ensimmäinen maailmansota oli päättynyt, eikä sodan aikana ollut aikaa ja mahdollisuutta pitää paikkoja tiptop kunnossa.

Lukemalla oppii paljon. Zweig kertoo kuinka tuolloin kirkkoja ja ikoneita puhdistettiin kansan silmiä varten, ja vuosisatojen kynttilöiden noen alta löytyi kirkkaita värejä. Tuttu juttu. Yllätys itselleni oli, että vasta alkuvuodesta kuulemani ateenalaisen Pantheonin temppelien värikkyys oli tuttua jo 100 vuotta sitten. Miksi kukaan ei ollut kertonut minulle sitä aiemmin?

Matkakertomuksesta tulee mieleen jostain syystä aikalaisensa Olavi Paavolainen. Zweig ei kuvaile tekniikan esiinmarssia kuten Paavolainen, mutta tunnistan saman huolellisen tarkkailijan innon Zweigin kuvaillessa Neuvostoliiton erilaista kulttuuria ja kansan intoa taiteita kohtaan.

Teksti on ruostuneellakin kielitaidolla, kääntäjää apuna käyttäenkin kaunista, mutta itse olisin kaivannut enemmän kuvailua. Toisaalta, jos matkailu Neuvostoliitossa oli tuolloin yhtään samaan tapaan säädeltyä kuin Pohjois-Koreassa 1990-luvulla, niin oli hyvä, että edes tuon verran tietoa pystyi jakamaan.

Moskovassa Zweig osallistui yli 6 tuntia kestäneeseen Tolstoi-juhlaan ja Tolstoi-museon avajaisiin. Ennen paluumatkaa hän kävi Tolstoin kotipaikalla ja tutustui Tolstoin tyttären kanssa kotimuseoon, jota Zweig piti hämmästyttävän alkeellisena. Olen itsekin nähnyt siitä kuvia ja todennut itsekin, että Tolstoin "kartano" vastasi omaa länsisuomalaista kartanokäsitystäni yhtä paljon kuin hyvinkin tavallisen näköiset savolaiskartanot, joissa vierailin Mikkelin vuosinani.

Leningradista, nykyiseltä Pietarista jäi mieleeni matkakirjasta, kuinka pääkaupungin siirtäminen Moskovaan pudotti väkimäärän kolmesta miljoonasta 3/4 miljoonaan, ja kuinka 7 kilometriä pitkä ja pariisilaisen Champs- Élyséen levyinen pääkatu, Nevski Prospect lähes humisi tyhjyyttä. 

Kirja oli mielenkiintoinen kertomus 1920-luvusta. Kannatti lukea, vaikka saksankieli vähän kangerteleekin harvahkon käytön vuoksi. 🌟🌟

Amok

Kolmas Zweig Amok alkoi vähän sekavasti kuvauksella Napolissa 1912 tapahtuneesta oudosta onnettomuudesta. Kappale oli sen verran outo, että asia selvisi vasta viimeisellä sivulla. Siinä välissä oli hyvä mutta surullinen tarina. 

Mies lähti Kalkutasta Eurooppaan Oceania-laivalla. Hän sai viimetipassa paikkalipun, mutta huonon hytin. Niinpä hän vietti yöt kannella katsellen tähtiä, kunnes tapasi toisen matkustajan, joka niin ikään viihtyi yön pimeydessä. 

Linnunrataa katselisin minäkin mielelläni... 

Amok on kirjan mukaan malaji-kansalla eräänlainen päihtymyksen tila. Mies juo välinpitämättömänä ja yhtäkkiä sekoaa. Tarttuu tikariin ja alkaa juosta. 

Ihmiset huutavat Amok Amok, jotta vastaantulijat eivät osuisi seonneen tielle, sillä se johtaisi puukotukseen. Seonnut taltutetaan väkivalloin. Usein jopa ampumalla, koska muuten ei tokene aiheuttamalla vaaraa. 

Wikipedia kuvaa tilaa raivoksi tai mielipuolisuudeksi ja vertaa sitä viikinkien berserkkiyteen. Malaijin ohella tätä murhanhimoista juoksua tapahtuu kaikkialla. Ilmiö ei ole onneksi yleinen. 

Mies kertoo laivan kannella matkakumppanilleen surullisen tarinansa.  Eräänlainen Amok siihenkin liittyy. Kannattaa lukea, ehdottomasti. 

Mielenkiintoista.  🌟🌟

Ja pari viikkoa myöhemmin jälleen kävi niin kuin usein ennenkin. 

Amok oli käsitteenä ennen kirjan lukemista täysin tuntematon itselleni. Ja sitten törmäsin Agatha Christien kirjassa Ruskeapukuinen mies lauseeseen: 

"Pelkänpä, että rouva juoksee amokia."

Amokin juoksemisesta puhutaan myös Christien Neiti Pinkertinin salaisuus kirjassa. 

Amok-kirjan lopussa oli Hugo von Hofmannsthalin novelli Bassompierren elämys. Ihmettelin lukiessa miksi juuri se, mutta Zweigin elämäkerrasta luin, että Zweig ja hänen opiskelukumppaninsa ihailivat Hofmannsthalia, joka jo 17-vuotiaana oli julkaissut ensimmäisen näytelmänsä ja siirtynyt palvottujen näytelmäkirjailijoiden kastiin. 

Toukokuussa luetut kirjat

Hertsumarepale sentään, nyt pitäisi siirtyä paksumpiin kirjoihin... Vaikka jemmattuja runokirjoja on vielä jäljellä tusinan verran. Muutama kirja sentään taisi tulla vähemmän kuin huhtikuussa, joten plussaa sekin. Tämä oli vähän outo lukukuu. Potterit, Zettenbergit, lisää runoja... Keskiössä piti olla Etelä-Aasia, josta luin vaivaiset 2 kirjaa, joista intialainen Gitanjali oli ehdottomasti kuukauden paras kirja. Se on nyt luvun alla uudestaan. 

Durling Ulf  Vanha juusto : salapoliisiromantisoitu tarina, joka jakautuu kolmeen tragiseen osaan. Ihastuttavan kepeillä sanoilla kirjoitettu dekkari Ruotsista, jossa kolmesta veikosta kokoontuvat eläkepäivien iloksi keskustelemaan dekkareista. Yhden papan poika on poliisi, ja ryhmä alkaa pohtia pojan kertomaa suljetun huoneen tapausta, missä 'iäkäs mies' (52 v.) surmataan pensionastissa. Kirjan tapahtumat on vuodelta 1969. Viihdyin. (4.5.)

Gadda Carlo Emilio Via Merulanan sotkuinen tapaus. Kuinka monessa kirjassa joku puree toisen korvasta palasen? Ja mikä on todennäköisyys, että sattumalta luet kaksi sellaista peräkkäin? Edellinen lukemani kirja oli Matti Remestä. Kirja on vuodelta 1957, ja tapahtuma-aika 1927. Roomaan tuli ikävä... Italia. 

"No, jaa. Kuka tahansa meistä on viaton ennen ensimmäistä lemmenseikkailuaan poliisilaitoksen kanssa." (28.5.)

Jokinen Seppo, Satuttamisen summa, Komisario Koskinen osa 29. Tamperetta vaivaa poliisien perhettä vainoavat ryöstelijät. Raija tarjoaa Koskiselle iltapalaksi 

Juustokukkoa (makkaraan viillot, niihin juustoa. Päihin oliivit silmiksi ja paprikasta heltta. Sitten uuniin. Koskinen tunnistaa tuoksun:

"Ei kai sitä muuten komisarioksi pääsisikään." (21.5.)

Katajisto Kati Vale-Jaakko : suomalainen huijaritarina 1700-luvunlta. Kaikkien auervaarojen äitikö tämä oli.... Perheellä ei ollut perijää, joten perijäksi kelpasi Venäjälle 1700-luvun alussa vihojen aikaan ryöstetty nuori mies. Jos nyt oli ensinkään siltä kylältä Isokyröstä ryöstetty. Mielenkiintoinen TrueCrime otteella kirjoitettu kirja. 🌟🌟🌟

Kaus Jan & Rinne Harri (toim.) Ajattelen koko ajan rahaa : kivikovaa virolaista nykyrunoutta. Pari runoa sykähdytti, mutta muuten vain ihan ok. Kirjaan oli saatu kiva kokoelma eri runoilijoilta ja runot liikkuivat samoilla hoodeilla. Viro.

Kilpi Marko Kirkkonummen kolmois-surma. Kirkkonummi. Muistan kauhistelleeni vauvan hukkumista aikanaan. Hirveä tapaus, jonka ratkaisua ei ole näkyvissä. Kirja perustuu viime vuotiseen rikospodcast-sarjaan, jonka olen kuunnelut. Vuonna 1990 elettiin eri aikoja. Dna tunnistusta otettiin käyttöön vasta 3 vuotta myöhemmin, kännyköitä ja nettiä ei ollut. Tutkija kuitenkin kertoi:

"Meillä on käytössä tietokone." (2.5.) 🌟

Lovesey Peter Salapoliisi silkki-pöksyissä. Urheiluromaani viktorianajan Englannista. 

Kirjassa poliisi solutrautuu laittomiin nyrkkeilypiireihin ratkoakseen murhatapauksia. (3.5.) 🌟🌟

Manner Juha, Ollikainen Milla Ulvilan surma, juttu 2472. Kirjassa yritettiin kovasti selittää juttua, mutta nekin uudet tiedot, joita kirjassa oli eivät saaneet vakuuttumaan puoleen eikä toiseen. Kohta alkaa olla kaikkien näkökulmat kirjoitettuna, Auerin näkökulmaa en ole lukenut. 

Musso Guillaume Kirjailijoiden salattu elämä. Ensimmäisen käännetyn kirjan jälkeen odotin tätä malttamattomana, mutta ei ollut minun tarinani tämä. Hyvin kirjoitettu, mutta petyin silti. Luen kuitenkin kolmannenkin kirjan syksyllä. En tykännyt naispäähenkilöstä joka käyttäytyi mielestäni päällekäyvästi kirjan alkupuolella. Ranska. (4.5.)

Mustonen Enni Kielon jäähyväiset Koskivuori-sarja 3. Kirjassa eletään vuotta 1939 ja talvisotaa. Kristiina on Kannaksella, Hanna Helsingissä. Kotona Oitissakin ollaan.  Taisin tykätä tässä sarjassa tästä eniten.🌟

Mustonen Enni Metsäkukkia asfaltilla. Koskivuori-sarjassa ollaan edetty 1950-lukuun. Pääosa tapahtumista on Helsingistä. 

Ollikainen Milla, Manner Juha Ulvilan surma juttu 2472. Syytön kunnes toisin todistetaan. Mielenkiintoinen nökökulma tapaukseen. Auerin näkökulmaa en ole lukenut, kaikki muut kyllä. Siksensä hyvä, että en aikanaan päässyt oikeustieteelliseen. Ei musta olis ollut golfaamaan... (20.5.)

Patrakova Inna Kultahammas. Venäläisten vappuretki 30.4.-2.5.1997, kohteina Helsinki, Tampere, Nokia. Mielenkiintoinen ja hauskakin tarina ryhmämatkalta Suomeen. (2.5.) 🌟🌟

Pertola, Esko, Kokemäen Uuno ja hänen juttunsa, Kokemäki. Oli Uunolla jutut. Välillä hyrisin naurusta, ja mietin olisko mulla pokkaa lukea noita nauramatta hirvipeijaisissa tai marttailloissa.

"Tanssitti mua yksi Nakkilan miäskin. Se olikin oikein aika poika. Kehu, että hänellä on kivinavetto ja lipputanko ja sektori. Ja sano viälä sillaikin, ettei hän juur toisen apua tartte muuta ko rahan rikkomisesta!."

"On sittenkin parempi olls sekarotuinen ihminen, kuin puhdasrotuinen sika." 

"Vieraista on aina iloa – ellei heidän saapumisestaan, niin ainakin heidän lähtemisestään." (23.5.)

Remes Matti Tappava tuliainen, Ruben Waara 3. Olennlukenut Ruben Vaaran seikkailuita vähän sieltä lisää täältä menetelmällä. Nyt kun kaikki on suoratoistossa, olen paikkaillut aukkoja. Hanko. 

"Tiedätkö mitään, mikä on näkymättömämpi kuin näkymätön mies? - - - Se on lihava keski-ikäinen nainen." Ruben Vaaran kuljetusliikkeen sihteeri. (27.5.)🌟🌟

Remes Matti, Islantilainen syleily. Hanko. (28.5.)

Rowling J. K. Harry Potter - sarja. En ole ennen kuunnellut tai lukenut Harry Potter -sarjaa kokonaan suomeksi. Alunperin olen lukenut neljä ensimmäistä kirjaa suomeksi, loput englanniksi heti kun ne ilmestyivät. Sittemmin olen kuunnellut sarjaa ruotsiksi. Niinpä Harry Potter ja Feenixin kilta, Puoliverinen prinssi ja Kuoleman varjelukset tulivat luettua nyt ensi kertaa suomeksi. Tällä lukukokerralla ihastelin erityisesti sitä, kuinka täsmällisesti elokuvien hahmot noudattivat kirjan kuvauksia. Tähtiä on vaikea jakaa, kun on niin monta kertaa lukenut kirjat ja nähnyt elokuvat. Englanti. 

Viisastenkivi  (10.5.)

Salaisuuksien kammio (11.5.)

Azkabanin vanki (13.5.)

Feniksin kilta (15.5.)

Puoliverinen prinssi. (17.5.)

Kuoleman varjelukset. (18.5.)

Siuntio sulosäkeen tarinat. (18.5.) 🌟🌟🌟

Ihmeotukset ja niiden. (18.5.) 🌟

Huispaus kautta aikojen. (19.5.) 🌟🌟

Harry Potter ja Kirottu lapsi. Vuoden ensimmäinen näytelmä. Luin tämän uutena, mutta tarinasta en muistanut juuri mitään enää. (20.5.)

Salonen Jari Päätin lukea koko Zetterman ratkaisee-sarjan ennen kuin luen uusimman, Käärmeen. Tykkään Zettermanin tyylistä ja konditorioiden korpuiksi kuivatuista hävikkipullista. Edelliset kirjat olen lukenut likimain sitä myötä, kun ne ovat ilmestyneet. Kirjat tapahtuvat pääosin Helsingissä, mutta ei tullut tälläkään lukukerralla kirjattua ylös tapahtumapaikkoja. 

Kuokkavieraat, Zetterman ratkaisee osa 1. Helsinki. 

Jahti. 

Kätkö.

Ontuva mies. 

"Ehkä minä pitäydyn jatkossakin elokuvissa, kirjoissa ja musiikin kuunteludda, hän päätti. Niistä saattoi harrastaa sisätiloissakin."Zettermanin mietteitä vanhuuden harrastuksista. 

Kaikki me kuolemme kerran. 

Ristilukki.

Bumerangi. Kirjassa purjehditaan. 

Käärme. Osa 8, 2024. Zetterermanilla itsellään on purjevene. 

Tagore Rabindransth Gitanjali. Bengalilaisia runoja, jotka ensi kertaa ilmestyi suomeksi 1917 Eino Leinon käännöksenä nimellä Uhrirunoja. Tagore voitti nobel-palkinnon näillä runoilla vuonna 1913. Uudessa, Hannele Pohjanmiehen käännöksessä on kaikki alkuperäisteoksen runot. Tykkäsin niin, että luen heti uusiksi. Intia. (27.5.) 🌟🌟🌟

Vakkuri Juha, Leokongo, runoelma. Kongon demokraattisen tasavallan historia 1800-luvunnloppupuolelta 1970-luvulle. Tätä kirjaa on tullut luettua kuin Iisakin kirkkoa rakennettu. Pitkään ja hartaasti. Syynä hitauteen ei ole kirjan huonous, päin vastoin. Rakastin sitä, enkä vaan malttanut lopettaa. Tämän kirjan voisi osaa itselleenkin. (23.5.) 🌟🌟🌟

Vilkuna Kustaa Paholaisen sota. Luin kirjan heti Katajiston Vale-Jaakon jälkeen. Ehkä antoisampaa olisi ollut lukea tämä ensin, mutta hyvä oli tämäkin. Pääpaino tässäkin kirjassa oli 1700-luvun Pohjanmaalla, mutta esimerkiksi Turku ja Ulvilakin tuli mainittua joidenkin tapausten yhteydessä. 🌟

Vuong Ocean  Lyhyt maallinen loistomme. Vietnamilaisen pohan pitkä kirje äidille. Olen lukenut kiehtovampiakin kirjeitä, mutta ihan ok tämäkin. En ehkä suosittele ainoaksi kirjeromaaniksi, jos olet sitä eysimässä. Sellaiseksi sopii paremminukrainalaiben  Rakas Ljuba tai senegalilainen Pitkä kirje. (30.6.)

Westlake Donald Turmion tiellä. Minä ja Westlake emme oikein tule toimeen, mutta tulipa taas kokeiltua. Ihan kiva tarina, mutta mitään ei jäänyt mieleen. Englanti. 

Kirjabloggarien lukumaraton

Retki Kemiön saarelle peruuntui, eikä korvaava retki liian tuttuun paikkaan houkutellut, joten kalenterissa oli yksi päivä tyhjää. Jostain kumman syystä ensimmäinen ajatus oli lukumaraton. Pienen googlailun jälkeen iski riemu. Vihdoinkin lukumaraton osui sopivaan viikonloppuun.

Yritin mennä nukkumaan aikaisin ja yllättäen uni tulikin, mutta parin tunnin jälkeen heräsin. Lihakset muistutteli venyttelyn tärkeydestä eikä uni meinannut tulla uudestaan. Tuli kuitenkin ja kello 8.50 heräsin ja laitoin äänikirjan päälle ja kömmin aamukahvin laittoon. 

Äänikirjana on menossa Saija Kuuselan Katse, joka sijoittuu Pohjois-Norjaan. Jatkan siitä mihin illalla jäin. Luettavaa on vielä noin 100 sivua. 

Oslosta pohjoiseen muuttanut Nea on toiminut Oslossa keskusrikospoliisin profiloijana. Nea omaa yliluonnollisia kykyjä, jotka puhkeavat kukkaan jälleen pohjoisessa. 

Tykkäsin kirjailijan tavasta kirjoittaa niin, että luulen lukevani jatkossakin. Yliluonnolliset kyvyt olivat hieman outoja, mutta itsekin voin nähdä unia kuin katselisin elokuvaa, vaikka torkut taisin herätyskelloa kuinka ja sama uni voi jatkua kuin televisiosarja useana aamuna peräkkäin. Joten mikäpä tässä maailmassa outoa olisi. 

Kirjan mukana elimistö vähitellen heräili uuteen päivään. Iltaihmiselle aamut ovat tyhjäkäyntiaikaa. 

Ennen puoltapäivää vaihdoin kirjaa. Edellisestä lukumaratonista oppineena valitsin luettavaksi kirjoja jotka pitävät mielenkiinnon yllä, eli dekkareita. Joutilaan aamupäivän jälkeen innostuin virkkaamaan, joten suunnitelmista poiketen jatkoin äänikirjan kanssa. 

Ihan randomina valitsin Holly Jacksonin Kiltin tytön murhaoppaan, josta en tiennyt muuta kuin että joku tuon jossain kirja ryhmässä taannoin mainitsi tai sitten poimin sen vaan suoratoistopalveluni uutuus hyllystä. 

Se olikin onnistunut valinta. Kirja kertoo koulun laajaa lopputyötä tekevästä Pippasta, joka on päättänyt tutkia murhasiko Sal Singh todella tyttöystävänsä Andie Bellin viisi vuotta aiemmin. 

Kirjassa oli jotain samaa kuin edistyneempien amatöörietsivien True Crime murhien tai katoamistapahtumien selvittelyssä. Käydään tarkkaan läpi kaikki käsiin saatavissa oleva tutkimusaineisto ja lehtikirjoitukset, haastatellaan aikalaisia ja vedetään johtopäätöksiä. 

Kirja on suunnattu nuorille aikuisille (YA), mutta näemmä se sopi hyvin myös 55+-ikäiselle lukutoukalle. Tätä kirjoittaessa googlasin tekijän ja totesin iloisena, että samaan sarjaan on ilmestynyt englanniksi vielä kolme teosta. "Neliosaiset trilogiat" ovatkin aina olleet mieleeni. 

Kirja oli niin mielenkiintoinen, että nukkumaanmeno ei tullut mieleen vielä  18 tunnin valvomisen kohdalla.

Päinvastoin. Kirja virkisti, ja oli helppo tarttua päivän kolmanteen kirjaan antaen itselleni luvan nukahtaa koska tahansa. Kirja jäikin kesken, kun reilun 21 tunnin lukemisen jälkeen nukahdin.

Kolmas kirja oli Sujata Masseyn Bombayn prinssi. Olen tykännyt Sujata Masseyn aiemmistakin kirjoista, mutta nämä Intia kirjat ovat ihan huippuja. Tässä kirjassa eletään vuotta 1921, ja sekin on itselleni pelkkää plussaa. 

Kirjan tapahtumapaikkana on Mumbai, joka vuoteen 1995 asti tunnettiin nimellä Bombay. Vinkkinä lukijalle/kuuntelijalle mainittakoon, että kirjan nettisivuilta löytyy tapahtumapaikoista kartta. 

Sinänsä oli hyvä, että nukahdin kesken, sillä sunnuntaina, kun herättyäni jatkoin kirjan loppuun, saatoin ilman huonoa omatuntoa googlettaa Bombayn ohella myös parsien kulttuuria. Aiemmistakin kirjoista olen oppinut tästä zarahustralaisesta, intialaisesta kulttuurista uusia asioita. Tässä kirjassa uutta oli parsien hautajaismenot hiljaisuuden talossa. 

Yhtä kaikki, elättelen toiveita, että Sujata Massey kirjoittaisi vielä vuosia. Ja miksi ei eläisi, eihän hän ole vielä kuin 58 vuotta. 

Yhteenveto

*Kuuntelin reilun 21 tuntia

*Kolmea eri kirjaa

*Sivuiksi muutettuna se oli melko jämptisti 500 sivua (muunsin tunnit Sivuiksi ja sain 499,66 sivua). Se on toki paljon vähemmän kuin viimeksi, mutta viimeksi luinkin myös paljon runoja ja sarjakuvaa.

*Herännyt ajatus: 

Lukiessani mietiskelin, että pitäisi oikein kerrata Aasian maiden naisten vaatetustietojani. Niitä näyttää olevan sangen montaa eri sorttia. 

Tälläkin viikolla olen törmännyt jo parsinaisten puvun ohella ainakin Bhutanissa käytettävään kiraan.

Kiitokset kesäkuun lukumaratonista Yöpöydän kirjat! 

Dekkariviikko 6.-12.6.2022

Maanantai illalla luin FaceBookista, että nyt on dekkariviikko. Hauska sattuma, sillä aloitin viikon sopivasti dekkarilla. Niinpä tässä onkin oivallinen tilaisuus kirjata dekkari joka päivälle. Kirjaan ne kaikki tähän samaan päivitykseen, koska näemmä en harrasta lyhyitä päivityksiä. 

Maanantai 

Quentin Patrick Viisi askelta murhaan aloitti dekkariviikkoni, vaikka luinkin sen ennen, kuin tiesin koko viikosta. Aikomus oli lukea tällä viikolla dekkareita, joiden ratkaisussa keskeisessä roolissa olisi lääkäri. Quentin Patrick on kirjailijanimimerkki, jonka takana on Hugh C. Wheeler ja Richard Wilson Webb. 

Viisi askelta murhaan on ensimmäinen tohtori Westlake -kirjoista. Westlake on amerikkalaisella maaseudulla tyttärensä kanssa asuva lääkäri, joka harrastaa perienglantilaista ketun metsästystä. Yksi metsästysreissu, jolla myös tytär on mukana, päättyy ruumiin löytymiseen. Koska lääkäri on valmiiksi paikalla, seriffi nimittää hänet apulaisseriffiksi. 

Kaikkihan tuntevat tohtori Watsonin ja eläinlääkäri Herriotin ja monissa dekkareista on patologeja, jotka osallistuvat aktiivisestikin tapausten ratkontaan. Hevoset ja koirat eivät ole minun juttuni, mutta tässä kirjassa oli molempia. 

Viisi askelta oli minulle niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään kesken lukemisen. 

Ihastuin kirjaan, ja mietinkin, että ehkä olen pitäynyt Westlakea dekkareita epätasalaatuisina siksi, että olen lukenut Donald E. Westlaken kirjoittamia kirjoja ja näitä Quentin Patrickin kirjoja, joissa päähenkilönä on Westlake. Hyvä alku viikolle. Totisesti. 

*  *  *

Huomasin ehtoolla, että Elina Backmaniin ja Heidin Holmavuon True Crime sarjan kolmas osa ilmestyy tiistaina, joten kuuntelin ensimmäisen ja melkein toisenkin osan ennen nukkumaan menoa. 

Ratkaisematon-sarjan ensimmäisessä osassa kirjoittajat tutkivat Susanne Lindholmin murhaa, joka tapahtui käpyläläisessä kellarissa 8.8.1976. Muistan kuulleeni kellarimurhista, mutta tarina oli aika tavalla uusi itselleni, vaikka TrueCrime kiinnostaakin. 

Ratkaisematon-sarjan Toisessa osassa kirjoittajat siirtyvät tutulle seudulle Kankaanpäähän. Tiedän paikan ja olen lukenut siitä useammankin lehtijutun ja tunnen ainakin yhden henkilön, jota on kuulusteltu tapahtuman vuoksi. Heitä olikin poikkeuksellisen monta, muistaakseni reilusti yli 200. Siitä huolimatta Helena Jämiäluoman elokuussa 1972 tapahtunut murha on edelleen selvittämättä.

Tiistai

Tiistain kyläilylenkillä aloitiin kuuntelemaan sarjan kolmatta ja viimeistä osaa: Ratkaisematon - kirja, joka avasi murhatutkinnan. Kirjan murha oli edellisiäkin vanhempi. Se tapahtui Kemissä 1955. Backman ja Holmavuo huomasivat tapausta tutkiessaan, että tutkimuksessa oli tapahtunut salailua ja lisätietoja löytyi haastattelujen ja tutkimusten avulla niin, että murhatutkinta avattiin uudelleen. Saas nähdä, miten tapaus etenee. 

Muutaman tunnin True Crime ei riitä koko päiväksi vaikka kyläillessä menikin monta tuntia. Niinpä ehdin lukea vielä viikon toista lääkäridekkaria. Se olikin taatusti erilainen kuin edellinen. 

Josh Bazellin Niittaa noutaja -kirjaa on verrattu esimerkiksi Sopranos-televisiosarjan tarinoihin. Päähenkilö on lääkäri, joka on kuulunut aiemmin mafiaan, saanut todistajansuojeluohjelmassa uuden henkilöllisyyden ja kouluttautunut lääkäriksi. 

Lääkärinä päähenkilö on vähän samaa huumoriluokkaa kuin kirjan Adam Kayn Kohta voi vähän kirpaista tai Jari Vainion Viidakkotohtori Dokoto Jalin päiväkirjat. 

Kovaksi keitetyt dekkarit eivät ole yleensä mieleeni, mutta tämä humoristisesti ja nykykielellä (kaikkine vittuineen) kirjoitettu kirja kyllä jollain tapaa kolahti. No. Tykkäsin minä Jerry Cottoneistajin nuorena. 

Kirjan jatko-osa Villipeto jää tällä kertaa odottamaan aikaa parempaa. Sitä odottelee ilmeisesti myös kirjan elokuvatuotantoon siirtyminenkin. Kirjan elokuvaoikeudet on ostettu ja jos elokuva tehdään, pääosissa on ennakkotietojen mukaan Leonardo di Caprio, jos oikein ymmärsin. Kirja oli sen verran mielenkiintoinen, että se leffa olisi hieno nähdä, vaikka Leonardo onkin vanhentunut sitten nuoruuspäivensä (kuten minäkin).   

Keskiviikko

Niittaa noutajasta riitti luettavaa päivän aluksi. Sitten kohti uusia seikkailuja. 

Sen jälkeen aloitin Toni Ahon Exitus: Ensimmäinen kuolema-kirjan, jota olen katsellut sillä silmällä jonkin aikaa. Pettymyksekseni tämä Exitus-sarjan ensimmäinen kirja loppui kesken kuin kanan lento. Petyin niin, että jätin toisen ja kolmannen osan hautumaan, kun olin kuunnellut toista kirjaa, Painajainen pari tuntia. Liikaa painajaisia makuuni.

Veikkaan, että sarja saa hautua pitkään, sillä päähenkilö, lääkäriopiskelija, on mielestäni ihan yhtä outo, mitä oli Viveca Stenin Åre-sarjan naispoliisi, jonka taisi lytätä jo aiemmin, ei mielestäni ollut uskottava ihmisenä ammattikunnassaan. 

Ja minä kun odotin tosi paljon herkullisesta asetelmasta, jossa päähenkilönä on suomalainen opiskelija. Sellaisia kirjoja on aivan liian vähän. 

Senkin vuoksi harmittaa, että Aho osaa kuvailla mielestäni todella mielenkiintoisella tavalla opiskelijan potilastyötä ja harjoittelijan työrupeamia muutoinkin. En vain tykännyt päähenkilön ajatuksista, etenkään kakkoskirjan alkupuolella. Mutta ehkä annan uuden tilaisuuden. Tuon Viveca Stenin Lumen uhritkin sain kahlattua loppuun muutamassa kuukaudessa, vaikka päähenkilö ei miellyttänytkään, koska tarina oli muutoin mielenkiintoinen. 

Torstai

Jotta tästäkin dekkaripäivästä jäisi hyvä mieli, aloitin vielä yöllä sänkylukemisena Ata Hautamäen Murha Käpylässä -kirjan, joka on niin ikään sarjansa ensimmäinen. Käpylä on lievästi tuttu, olen siellä kerran kävellyt ja taisin käydä pitämässä jonkun marttaesitelmänkin joskus. Sen sijaan Ata Hautamäki oli tähän päivään asti vain nimituttu, ja olenkin kuvitellut hänet mieheksi. Väärin kuviteltu.

Kirja osoittautui hyväksi. Eletään 1950-lukua. Kirjassa on urheilijoita, joilla on suuria toiveita, ja on julkisia saunoja ja muutenkin vahvasti ajan kuvaa ja tunnelmaa. Rikosta ratkaisemassa on lääkärin ja poliisin parivaljakko. Mukava pari. Jotenkin tuli vahvasti dejavu porilaisesta Korsmanin talo -museosta, jossa asuu kuvitteellinen konstaapeli Korsman vuonna 1953. Oikeastikin pihapiirissä on asunut poliiseja. Sieluni silmin näen Kormanin keittiön ja olohuoneen, kun puhutaan sisätiloista. 

Tunnelmakuvat viime joululta Korsmanin talosta.

Päivän toinenkin kirja, H. R. F. Keatingin Maharadjamurha imaisi heti mukaansa. Eletään aprillipäivää Intiassa ja Bhoporen maharadja on oikea aprillipilojen ystävä. Kaikki pilat eivät ole pilan kohteeksi joutuneiden mieleen, mutta kun pilailijana on maharadja, niin kaikki nauravat piloille. 

Pelkästä aprillipilasta ei silti ole tässä kirjassa kyse. Taustalla on aikakausien muuttuminen (tapahtuma-aika 1930-luku) ja hieman ekologiakin. Maharadja on kova metsästämään ja haluaa pitää metsästysmaansa ja lampensa kunnossa uudesta padosta huolimatta. 

Elämä maharadjan palatsissa tuo mieleen hiljattain lukemani Jakob Wegeliuksen Merten gorillan, josta kirjoitin viime kuussa apinajutussa. Gorillakin jahkaantui erään maharadjan palatsiin, ja sekin maharadja osasi harrastaa ja sitäpaitsi oli parempi shakinpelaaja kuin tämän kirjan maharadja. 

Myös Sujata Masseyn Intiaan sijoittuvan Perveen Mistry -sarjan kirja Satapurin jalokivi tuli mieleen, lähinnä siitä, miten kerrottiin palatsin naisten osastosta. 

Kaikin puolin onnistunut valinta, siis, vaikka jossain kohtaa kirjan puolivälin jälkeen tuntui, että Keating ei ehkä osannut kirjoittessaan päättää, kenestä yrittäisi tehdä syyllistä, vaikka oikea syyllinen oli mielestäni selvää jo alkupuolella. Kirja voitti aikanaan vuoden rikosromaani-palkinnon niin Englannissa kuin Usa:ssakin. Palkinnot eivät olleet ihme, sillä kirja oli hyvin tehty ja verrattuna Intia-tietoihini, melkolailla paikkansa pitävä. 

Kun sitä miettii, hieman harmittaa, että kirjan julkaisun aikaan en ollut yhtä rohkea mitä olen nykyisin, enkä siis uskaltautunut lähteä kirjekaverini siskon häihin Intiaan, vaikka kirjekaveri lupasi lentoliput ja ylöspidon. Nyt lähtisin kyllä. Olisi huikeaa kokea paikallisten rikkaiden seurassa edes pieni häivähdys menneen Intian loiston päivistä. Shakkipeliin en ryhtyisi, sillä en sitä osaa. 

Perjantai

Aloittelin illalla Kaarina Griffithsin kirjaa Punsinen piru ja musta enkeli. Se kertoo jännistä tapauksista vanhusten palvelukodissa. Murhaa ei ole vielä tapahtunut, mutta voisin tässä vaiheessa kuvitella, että keskeisessä roolissa on talvet lapsia hoitava eronnut 45 vuotias hoitaja. Tai sitten hän on se, joka kuolee ensin. 

Mukavaa puuhaakin asukkailla on. Ottavat mm. yhteyttä vainajien meedion kanssa. 

Viikonlopuksi on ohjelmaa sen verran, että kirjasta riittänee sunnuntaille saakka. 

Välipalaksi hotkaisin Suomen vanhimman kuunnelman, jonka nauhoitus on säilynyt Ylellä kokonaan. Se on Varastettu helminauha, jonka on kirjoittanut Erkki Kivijärvi, ja sen ensi esitys on vuodelta 1938. Kuulokuvia löytyy YleAreenalta. 

Rahisihan se, kuten Ylen sivuilla varoitettiin, mutta kyllä tässä nostalgia tihkui.

Lauantai

Siikaislainen lasikuistin mallikapale

Päivän täytti Siikaisten-päivät, joten lukeminen jäi vähiin. Tapahtuma, jossa oli väkeä enemmän kuin viidellä aiemmin käymälläni, pidettiin koulun pihassa lähellä Metsätähden palvelukeskusta, jossa tiettävästi ei ole koskaan tapahtunut murhia. 

Sen sijaan vireillä olevan kirjan seniorikoti Onnelan asukkaat ovat vaarassa. 

Sain luettua loppuun eilen aloitetun Onnelan tarinan. Tykkäsin, mutta loppu tuli ehkä turhan joutuisasti kunhan sinne asti päästiin. 

Kovat oli kirjan juhannusjuhlat...

Sunnuntai

Dekkari-viikon päätti kotimaiseen lääketehtaaseen liittyvä dekkari. Etukäteen otaksun, että pääosissa oleva henkilö olisi lääke-esittelijä, mutta hän työskentelikin markkinoinnissa toimistolla, ei kentällä. 

Piia Kaikkosen Kuoleman varjo osoittautui mielenkiintoiseksi, vaikka Hessun käyttäytyminen ei kovin rationaaliselta vaikuttanut. Tai ehkä ystävän äkillisen kuoleman tuoma shokki voi saada ihmisen hakeutumaan ongelmiin. 

Viikon saldo: 10,5 kirjaa ja yksi kuunnelma. 

Mutta ei yhtään uutta valtiota. 

Olipas mukava dekkari-viikko!