maanantai 30. toukokuuta 2016

Kyssäkaaliko muka uutuus?


Oltiin viime syksynä (2015) äidin kanssa kaupassa ja katseltiin salaattivärkkejä. Ehdotin kyssäkaalia. Äiti totesi ensin, että sitä ei olekaan koskaan maistanut, mutta väärin muisti... ja myönsi sitten maistettuaan itsekin unohtaneensa.

Elettiin 1970-lukua. Oli luultavasti kesä 1975. Olin likimain 10-vuotias. Kesät olivat maailman tylsintä aikaa, kun ei päässyt kouluun. Kotitöitäkin maalaistalossa oli ihan riittävästi esikoistyttärelle. Pikkuveli sai pyöräillä vapaasti, mutta meikätyttö kitki porkkanapenkkejä (mikä oli vielä ihan siedettävää) ja kantoi polttopuita paikasta toiseen (inhotuksen inhotus, kukahan keksi, että puita pitää siirrellä paikasta toiseen että ne kuivuu ja vielä pinotakin... no myönnän, siihen iloon osallistui velikin). Parhaita oli sadepäivät, jolloin istuttiin sisällä ja tehtiin käsitöitä ja kuunneltiin Jaakko Lintuniemen Kesäkatua radiosta (no, sitä ei ehkä tullut joka kesä, mutta useampana ainakin).

Meille tuli kotiin Perjantai ja Uusi Nainen -lehdet. Jälkimmäisestä luettiin äidin kanssa keväällä kyssäkaalista. Lähikaupungista löydettiin siemenetkin, joten sitä sitten kokeiltiin omassakin ryytimaassa. Hyvin nuo kasvoivat. Ja maistuivat maukkailta. Näin jälkeenpäin minulla ei ole mitään mielikuvaa siitä, miksi tuon maukkaan kasvin viljelys sitten lopetettiin meillä. Ehkä siemeniä ei sitten enää saanut, kun kerran kyssäkaali unohtui kaupoilta ja melkeinpä kaikilta muiltakin vuosikymmeniksi.

Taisi olla kesällä 2010 kun ostin kaupasta kyssäkaalia. Siitä lähtien se on ollut syyskesän suosikkikasvikseni.

Parasta kyssäkaali on edelleenkin niin kuin me syötiin sitä lapsenakin: raastettuna pienehköllä terällä mehukkaaksi raasteeksi. Voisi sinne varmaan jotain lisätäkin, muttei ole tullut koskaan lisättyä. Sitä en enää muista, mitä Uusi Nainen lehti ehdotti.

Nykyisin teen kyssäkaalista myös paksuja tikkuja, joita dippailen porkkanan ja muiden kasvisten kanssa. Tapanani on pilkkoa puoli kiloa kasviksia iltapalaksi, jos päivän kasvisannos on jäänyt heppoisemmaksi.

Dippikastikkeen teen kermaviilistä. Lisään sinappia, mustapippuria, suolaa ja paljon mausteita. Parasta olisi tuore kirvelisilppu, mutta olen laiska kasvattamaan yrttejä ikkunalaudalla, joten mikä tahansa kuivattu yrttikin käy.

Olen yrittänyt pitää siitä huolen, että kasviksia söisin päivässä vähintään 900 grammaa. En usko, että minun suolistoni on sen vaatimattomampi kuin ranskalaistenkaan, ja olen lukenut, että ranskalaisiin ravitsemussuosituksiin kuuluu 900 g kasviksia päivässä. Tai ainakin joitain vuosia sitten kuului. Ainahan nuo ohjeet muuttuvat.


Nimimerkillä: KOKEILEN KAIKKEA MUTTEN KITKE

30.5.2016
*  *  *
Kirjoitettu S-ryhmän ja Marttojen ruokamuisteluksi

Kirsin dippikastike

2 dl kermaviiliä
n. 1 tl sinappia, laatu maun mukaan
n. 1 tl suolaa
(n. 1 tl sokeria alkuperäisohjeessa 1980-luvulta oli 2 tl)
0,5-1 tl mustapippuria suoraan myllystä
mausteyrttejä maun mukaan (kuivattuja n. 2-5 tl, tuoretta ainakin tuplasti enemmän, jos närästää, niin sitten ehkä ei yhtään)

Sekoitetaan ennen kuin aletaan pienistää kasviksia dipattaviksi.
Sopii myös salaatinkastikkeeksi.
Kokeilla voi myös esim. kalan seuraksi.

tiistai 24. toukokuuta 2016

Kuuma tulee – pääsisipä puistoon



Kirjurinluoto on yksi niistä paikoista, 
joita minun oli ikävä kun asuin Mikkelissä.
Kirjuri, kuten sitä itse nimitän, on kuin keidas erämaassa. 
Se on vihreä ja vilpoinen kuumana kesäpäivänä. 
Aiemmin istuin siellä usein koko päivän lukemassa, 
kun kotona oli liian kuuma.
Viime vuosina sinne ei ole tullut lähdettyä joka viikko, 
kun Kirjuriin ei pääse bussilla. 
Luulen, että monella muulla on sama ongelma. 
Ulkona olisi kiva olla jossain 
varjoisassa ja hyvin hoidetussa paikassa. 
Jos ei omista autoa, on matka luontoon usein liian pitkä.
Kansallisen kaupunkipuiston rakentaminen Poriin 
on tuonut mukanaan paljon hyvää. 
Kun huomio on kiinnittynyt puistoihin, 
niistä on tullut viihtyisämpiä paikkoja.
On kuitenkin valitettavaa, 
että Isomäen lenkkipolulle pääsee helpommin
julkisilla kulkuneuvoilla kuin Kirjurinluotoon. 
Yksi ratkaisu tähän ongelmaan voisi olla 
edullinen vuosilippu kaupunkijunaan.
Monissa kaupunginosissa on myös omia isoja viheralueita. 
Useimmiten ne ovat autioita.
Niiden hyötykäyttö on valitettavan vähäistä, 
koska vuosi vuodelta puistoissa on vähemmän penkkejä.
Suomi on ilmeisesti auringonpalvojien maa. 
Suurin osa penkeistä on sijoitettu suoraan auringonpaisteeseen, 
mikä ei ole kiva juttu. 
Ei ainakaan minulle. 
Istun mieluummin pitkään varjossa 
kuin sallitun 8 minuuttia auringossa. 
Tuntemistani ihmisistä suurin osa on samaa mieltä.
Puistojen ohella toivon, että tänä kesänä 
varjopaikkoja on tarjolla aiempaa enemmän 
myös SuomiAreenalla.
Ainakin kerran kesässä kannattaa käydä Kirjurinluodolla. 
Itse olen käynyt jo kaksi kertaa.
Kirjurissa on joka vuosi jotain uutta nähtävää. 
Tämän kesän uutuutena näyttää olevan ainakin 
uusittu lintuhäkki ja 
Porin taidekoululaisten kuvittamat penkit.

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Odotan kasvun ihmettä


Kasvun ihmettä odottelemassa.

Viime viikkoina olen matkustellut Suomessa. 
Usein matkoilla kiinnittää huomiota erilaisiin asioihin mitä kotikaupungissa. 
Minä huomasin sisustusmyymälöiden hienot yrttilaatikot. 
Toisiin purkkeihin oli maalattu kylkeen yrttien nimiä. 
Toisissa oli mukana tikku, johon oli kirjoitettu nimi. 
Oli myös sellaisia purkkeja, joissa ei tarvinnut muuta 
kuin poistaa muovi kuitukankaisen siemenlevyn päältä 
ja kastella multa. 
Näppärää. 
En ostanut, sillä unohdan aina kukkien kastelun.
Olen viime päivinä lukenut yli 100 vuotta vanhoja Emäntälehtiä. 
Lehti tunnetaan nykyisin nimellä Martat. 
Ensimmäinen Emäntälehti ilmestyi heinäkuussa 1902.
Yhdessä jutussa Alma Forstén kirjoitti puutarhakasveista. 
Hän oli kirjoittanut jutun erityisesti niille, 
jotka omistivat hiukan maata. 
Hänen mielestään jokaisen, pitäisi kasvattaa edes muutamia puutarhakasveja. 
Se on hyvä ajatus nykyäänkin. 
Ja jos vain muistaa kastella kasveja, 
se on yhtä helppoa kuin ruohon kylväminen pääsiäiseksi.
Viime vuosina on kannustettu kasvattamaan kasveja myös parvekkeella.
Jos parveke tai omakotitalon pihamaa ei riitä viljelyyn 
voi vuokrata puutarhapalstan. 
Se on mahdollista Satakunnassa ainakin Porissa ja Raumalla.
Olen suunnitellut yrttien kasvatusta ikkunanlaudalla useampana keväänä. 
Alman innostava kirjoitus oli kuin käsky aloittaa heti. 
Niinpä ryhdyin työhön. 
Hain varastosta ison kukkapurkin ja multaa. 
Siemenet olivat jo valmiina työpöydällä. 
Kaadoin mullan purkkin, tasoitin. 
Asettelin ensin kuitukankaiset siemenlevyt purkin reunoille. 
Ripottelin irtonaiset basilikan siemenet keskelle. 
Sitten vielä hieman multaa siementen päälle ja kastelu. 
Lopuksi peitin purkin rei’itetyllä muovipussilla, 
jotta siemenet itäisivät nopeammin.
Nyt sitten vain odottelen, koska siemenet muuttuvat taimiksi. 
Sen jälkeen on sitten enää itselleni vaikein osuus: 
Muistanko kastella taimet säännöllisesti.
Lopuksi kannustan kaikkia muitakin kokeilemaan. 
Edellä mainitun Alma Forsténin sanoin:
”Sopisihan sitä ruveta tästä lähtien harrastamaan, 
sillä parempi myöhään kuin ei milloinkaan”.
* * *
Kuvassa siemenet ja multa, jonne ne istutin. 
Niiden vierellä on muutaman vuoden takainen kuva kälyni yrteistä. 
Tuollainen vihreys on minunkin tavoitteeni.
* * *
Ei onnistunut basilikan kasvatus tuonakaan vuonna. Mutta ainahan sitä on mukava yrittää. 

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Klassikkohaaste 2022 ja vuoden klassikkokatsaus

Klassikot on useimmiten aivan syystä klassikoita. Ne vaan on niin hyviä. Tosin joskus tulee aloitettua klassikko väärään aikaan. En ole viel...