Näytetään tekstit, joissa on tunniste Costa Rica. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Costa Rica. Näytä kaikki tekstit

maanantai 16. joulukuuta 2024

Visiitti Costa Ricaan

Voitin vuoden 2000 tienoilla 20 kiloa kahvia. Se oli Costa Ricaa. Kotonani se oli 1980-luvulla jouduin kahvi. Nykyään sitä saa useampaa vahvuutta, mutta aikanaan vain yhtä. 

Voitto oli todellinen onnen kauppa. Ehdin kävellä kaupasta vajaa sata metriä, kun konsulentti soitti perään ja onnitteli voitosta. Voittamani kahvit vein kotiin bussilla kahdella eri reissulla. En itse juonut silloin kahvia, joten sukulaiset saivat sinä jouluna lahjaksi kahvia.

Etelä- ja Väli-Amerikan mantereeseen kuuluvista maista vaikein lukea oli Costa Rica. En vain keksinyt sieltä yhtään kirjaa suomeksi. Tai löysin Jurassic parkin, mutta se sijoittuu kuvitteellisella saarelle Costa Rican lähelle eikä kerro nykyisestä maasta ja sen asukkaista.

No, oli miten oli. Vuoden 2024 aloitin costaricalaisilla novelleilla.  

Luin novellit espanjaksi ja saman sitten kääntäjän avulla suomeksi, jotta pysyin kartalla. Espanjaa olen lukenut lukiossa yhden kesäloman, joten kielitaitoni on enemmän italian kielestä peräisin, kuin espanjasta... mutta ei tämä ollut ensimmäinen kirjani jonka luin espanjaksi. 

Kirja oli 7 mejores cuentos Costa Rica, ja sen on toimittanut August Nemo. 

Mitään nykykirjailijoita näiden novellien kirjoittajat eivät olleet. Lähinnä nykypäivää elänyt kuoli vuonna 1950. 

Kirjailijat olivat: Carlos Gagini Chavarría (1865-1925), sveitsiläistä syntyperää oleva kirjailija joka muutti Costa Ricaan.  Carmen Lyra, María Isabel Carvajal Quesadan salanimi (1887-1949) oli kirjailija, pedagogi ja poliitikko, joka kuoli Meksikossa. Rafael Ángel Troyo Pacheco (1870-1910) oli kirjailija, novellikirjailija, runoilija ja muusikko. Ricardo Fernández Guardia (1867-1950) oli kirjailija, poliitikko ja diplomaatti. Manuel González Zeledón, joka tunnetaan nimellä Magón (1864-1936) oli kirjailija, maan kulttuurin ja kirjallisuuden edistäjä.

Kirjassa on vain 29 sivua, joten pitkistä tarinoista ei ole kyse. Lukeminen oli vaivan arvoinen. 

Harmi kyllä, en tehnyt tuolloin muistiinpanoja, ja enää en muista novelleista kovinkaan paljon. Sen muistan, että yhdestä tarinasta tykkäsin erityisen paljon.

Novellit ovat Lelian arvoitus, Jäniskauppias setä, Kylän vanhin, Musta helmi, Auringon pimennys, Akvarelli ja Sevilla.

Ainakin El clis de Sol (Auringon pimennys) löytyy myös YouTubesta. Tarina kertoo mielestäni kovin eteläamerikkalaisella tavalla, miksi tummahiuksisilla eteläamerikkalaisella on 2,5 vuotiaat, vaaleahiuksiset, hyvin kauniit kaksostytöt: se johtui auringonpimennyksestä.

Carmen Lyra on joukon ainoa nainen. Hän kirjoitti myös lastenkirjoja, joita myydäännnäemmä edelleen. Lyra oli opettaja ja toi Montessori-pedagogiikan maahan.

Mielenkiintoisimmalta vaikutti Troyo. Löysin netistä Rafael Troyon tuhoutunutta kartanoa muistelevat tutkielman. Troyo asui Cartagossa, lähellä Costa Rican keskipistettä. Kaupunki alkoi kukoistaa, kun sen läpi rakennettiin rautatie 1800-luvulla. Wikipedia kertoo kaupunkia nimitettävän myös nimillä: 
"Erittäin jalo ja uskollinen Karthagon kaupunki", "vanha metropoli" ja "sumujen kaupunki". 

Kartano, jonka vauraan isänsä jo lapsena perinyt Troyon rakensi vaimolleen, oli upea. Siellä järjestettiin juhlia, joissa samppanja virtasi kirjoittajan sanojen mukaan purojen lailla ja muisteltiin kultaisilla aterimilla lohta ja risottoa. (Lopussa lähde).

Troyon eli boheemia elämää. Kartanossa vieraili julkkiksia ja toimittajan työnsä ansiosta hän tunsi kaikki. Kirjailijana hän edusti kosmopolittista modernismia ja myös musiikin saralla hän oli etevä. Hänen elämänsä päättyi traagisesti 1910 maanjäristyksessä, joka tuhosi kaupunkia, Troyo hienon, italialaisarkkitehdin suunnitteleman kartanon ja vaurioitti läheistä kirkkoa niin, että kirkon katosta pudonnut palkki putosi Troyon päälle. Orpo lasten kuoro oli viimeinen asia, jonka Troyo kuuli. 

Parempaakaan kirjaa ei löytynyt vuoden kuluessa systemaattisesti etsien, eikä myöskään satunnaisotannalla etsien vaikka lähetyssaarnaaja tai muita Costa ricassa asuneita henkilöitä. Maahan liittyy kyllä yksi Salkkaritähti ja monia megaluokan julkkiksia, jotka omistavat siellä lomatiluksia hehtaaritolkulla, esimerkkinä Lady Gaga, mutta heiltäkään ei löydy kirjaa maassa asumisesta.

Palatakseni kahviin: Googlatessa opin sen, että paikalliset suosittelevat kotiinviemiseksi kahvia ja suklaata. Kahvi on kuulemma sitä parempaa mitä korkeammalla vuoristossa se on kasvanut. 

* * * * *

Sergio Orozco Abarca Solar del Carmenista runoilija Rafael Ángel Troyon mökkiin
Jäljet ​​ja tarinat Karthagon muodonmuutoksesta.  (Google kääntäjän käännös). Tekstin hän on kirjoittanut tutkittuaan Euroopasta tuot6ja valurautaisia suihkukaivoja, joita Costa Ricassa löytyy useita, ja Carthagostakin yksi hajonnut.

perjantai 24. toukokuuta 2024

Satakirjastojen lukuhaaste 2024 osa 1

Vuoden 2024 lukuhaaste osa 1. Tammikuu meni arktisilla alueilla, helmi-maaliskuu muualla Euroopassa. Pari kirjaa oli pakko lukea muualtakin. 
Ensimmäisenä luin loppuun välipäivinä aloittamani CostaRica-kirjan, jonka jätin lepäämään ekan novellin jälkeen kun luin uudet haaste kohdat. Puuttuvia maita kokomaailman haasteessani on alle 20, joten yhtään ei voinut menettää, jos aion useamman lapun tänä vuonna täyttää. 
Viimeiseksi jäi kaunis kirja, joka muuttui raskaammaksi loppua kohti, sekä kirjastosta lainatut pakina, joita ei montaa jaksa yhteen menoon, vaikka tarinat olivat kivoja. Olisin kaivannut isompaa vaihtelua molemmissa. 
Seuraavasta lapusta puuttuu enää kolme kohtaa. Nyt voinkin aloittaa kolmannen täyttämisen. 

Kirjoista löytyy tarkempi esittely kuukaudun luettujen kirjojen päivityksestä.
1. Bookstagram- tai Booktok-suosikki tai sellaisena markkinoitu
Toshikazu Kawaguchi Ennen kuin kahvi jäähtyy näkyy olevan Booktok suosikki, joka vihdoin ilmestyi myös suomeksi. Sopii myös kohtiin 3, 19, jos ei ole lukenut japanilaisen kirjailijan kirjoja, niin myös 18. Japani. (26.1.) 🌟🌟🌟

 2. Yli viisi vuotta sitten julkaistu
Ellinoor Rafaelsen, Katja Huippuvuorilla vuodelta 2001. Norja. (5.1.) 🌟

 3. Sarjan ensimmäinen osa 
Tuomo PirttimaaHete, mielenkiintoinen rikostarina, jolla monta ulottuvuutta. Alkuun pääsy oli itselleni kankeaa, kun oli niin monta ihmistä äänessä ja lukijoita vaan kaksi (peräti kaksi). Kannessa neliö. Itä-Lappi (1.1.) 🌟

 4. Kirjassa kuljetaan paljain  Riikka Sandberg Ørja, Liv pakenee paljain jaloin norjalaisia miehiä, jotka saksalaisten lähdettyä ajelivat naisilta hiukset. Norja, pieni saari Lofooteilta koiliseen. (2.1.)

 5. Päähenkilöltä puuttuu jotakin
Elinaikaa puuttuu äidiltä Ella-Maria Nutti kirjassa Pohjoisessa kahvi on juotu mustana. Ei minun genreä, mutta ihan hyvin kirjoitettu kirja. Ruotsi. (1.1.)

 6. Kertojan näkökulma ei ole ihmisen
Sebastian LybeckLatte-siili Lofooteilla. Kirjassa on eläinten ohella parantaja Kirivi-keiju, joka on hävinnyt. Norja (4.1.)
 
7. Kirja on ollut vuoden kaunein kirja -ehdokkaana
Lindstedt Laura ja Vuola Sinikka ovat kirjoittaneet 101 tapaa tapoaa aviomies -kirjan. Kirjassa ei kuitenkaan esitellä 101 tapaa saattaa puoliso pois päiviltä vaan 101 tapaa kertoa, että niin oli tullut kerran tehtyä Norjassa. Ensin tämä tuntui täydelliseltä, mutta jossain 50 jälkeen aloin kaivata uutta tarinaa. 🌟🌟

 8. Kirjassa puhutaan suomen sukukieltä Bengt Pohjanen Jopparikuninkaan poika. 1950-luvun lapsuusmuistelmia meänmaalla. Pohjainen on meänkielen puolestapuhuja ja on kirjoittanut osan teoksistaan meän kielellä. Tässä kirjassa on meänkieltä jonkin verran. Ruotsi. (1.1)

 9. Kirjan nimessä mainitaan jokin kehon osa Jyrki Kiiskinen Nenän edessä vuori. Runokirja. Tuskin olisin lukenut ilman nenää, mutta runoja on aina kiva lukea. (5.1.)

10. Kirja sopii mielestäsi muulle kuin omanikäisellesi lukijalle 
Sir Arthur Conan Doyle Der Gouverneur von St. Kitts. Kolahtaneet enemmän niihin, jotka ovat katsoneet Jack Sparrow -leffoja. (5.1.) 🌟

11. Kirjassa liikutaan metsässä David Eddings Rivan kuningatar. Garion etenee enämpi suomaisemissa mutta Kiven vartijan morsian vierailee metsikössäkin. (10.1.) 🌟

12. Kirjassa pelataan jotakin joukkuelajia
Jukka Parkkinen Ella ja Yön ritarit kirjassa perustetaan joukkue ja pelataan jääkiekkoa. (2.2.) 🌟

13. Kirjan nimessä tai kannessa jokin liittyy Pariisiin
Janet Skeslien Charles Kirjasto Pariisin sydämessä. Alkuun pääsy oli takkuista, mutta lopu sujui ahmien. Ranska (31.1.)

14. Kirjassa on loru tai lasten runo
Mikko Nelimaa Meidän kimppa kirjassa luetaan Miia-tädin nuorena kirjoittamaa runoa pihkahärästä. 
"Herra astui, jalka kastui, rapa roiskui alla. 
Pihkahärkä lauleskeli: hiphei heipparalla." jne. Pori (29.1.) 🌟
15. Kirjassa mainitaan joku presidenteistämme 
Aino Marjatta KallioRaimon tie Polvijärveltä Pomarkkuun. Raimo Tanskanen oli Pomarkun lukion musiikinopettaja 1980-kuvulla, eli myös muistelin menneitä. Kekkonen istui kuuntelemassa Tanskasen soittoa ja  mainittiin Mauno Koivisto ja Martti Ahtisaari. Pomarkku.  (6.1.)

16. Kirjan nimessä on muutakin kuin kirjaimia Maria Lang Ei enää murhia! Lang on aina hyvä valinta... Mutta olipa vaikea etsiä kirjan nimeä jossa on joku muu merkki! Ruotsi. (26.1.)🌟

17. Kirjassa on neljä vuodenaikaa
Ilari Aalto, Elina Helkala Vuosi keskiajan Suomessa kirjaa vinkattiin haasteen sivuilla ja kirja vaikutti mielenkiintoiselta, ja sitä se olikin, vaikka hirveästi en uutta oppinutkaan. (26.1.) 🌟🌟

18. Kirjailija on maasta, jonka kirjallisuutta et ole lukenut
August Nemo, Carmen Lyra, Rafael Angel Troyo, Carlos Gagini, Manuel Conzález Magón, Ricardo Fernández Guardia, 7 mejores cuentos - Costa Rica. Kun ei ole juuri valinnanvaraa maissa, otetaan mitä löydetään. Kelpo novelleja nämä oli. Ja kirjailijat asuvat/ovat asuneet kaikki Costa Ricassa. (1.1.)

19. Kirjassa liikutaan eri ulottuvuuksissa tai ajankohdissa
Aslak NoreMeren hautausmaa, 1940 ja vuosituhannen vaihde ja nykysika. Norja ja Palestiina&Afganistan, meren alla ja päällä. Odotin tältä kirjalta paljon enemmän. Menneen ja nykyisyyden voi yhdistää mielenkiintoisemminkin. Sarjan eka osa. Aika hypyt lähi-Itään selittynee seuraavissa osissa, mutta ei ne tätä kirjaa parantaneet. Sen sijaan itse päätarina 1940/nyt oli hyvä, paikoin erinomainen. (3.1.) 🌟

20. Kirjan etukannessa ei ole henkilön nimeä. Mäkelä et.al. Arktisia kertomuksia. Kannessa ei ole edes Mäkelän nimeä. Kirjassa myös pestään pyykkiä Grönlannissa (21). Muutama vuosi sitten lueskelin samalla tavoin maanosa/kuukausi ja muistelin nyt myös niinä vuosina lukemiani naparetkikirjoja. Esim. Dominickin tarina oli surullinen. Tässäkin kirjassa mainittiin hänet. (9.1.)

21. Kirjassa pestään pyykkiä
Antti Liuksiala Vuoret meren takana. Kolme koululaista matkusti 3 viikoksi Huippuvuorelle 1958. Matka tehtiin juna-bussi-laiva yhdistelmällä. Kirjassa mainittiin tuore presidentti Urho Kekkonen (15), siinä ei myöskään kuole kukaan (24). (4.1.) 🌟

22. Kirjassa ostetaan ja/tai kuunnellaan levyä
Enni Mustosen Näkijässä Vienna kuuntelee miehensä levyttämää Bodorinin jousikvartettoa. USA. (12.1.) 🌟

23. Opit kirjasta jotakin uutta 
William Shakespeare, Loppiaisaatto. Ihanat alaviitteet ja johdanto. Opin mm. Että Illuvia oli 1500-luvulla nykyinen Albania. (5.1.)

24. Kirjassa kukaan ei kuole Märta Tikkanen Suurpyytäjä. Kirjailija esittelee tulkin avulla kirjojaan Grönlannissa ja muistelee omaa suurpyytäjäänsä. (15.1.)

25. Kirjan lukeminen saa sinut muistelemaan menneitä Leo Bruce Murha kävelykadulla. Kirjanntapahtumapaikka oli tuulinen rantakatu Englannissa, mutta jostain kumman syystä näin mielessäni paikan Cefaluna Sisiliassa. Niinpä tulikin muisteltua lol viikkoa Cefalussa noin 15 vuotta sitten. (7.1.)

26. Lainasit kirjan kirjastosta
Esko Pertola, Kokemäen Uuno ja hänen juttunsa. Humoriskeja. Oli Uunolla jutut. Välillä hyrisin naurusta, ja mietin olisko mulla pokkaa lukea noita nauramatta hirvipeijaisissa tai marttailloissa. Vaikka hauskaa oli, ei näitä montaa kerrallaan viitsi lukea. Eka kirjani Kokemäeltä. (23.5.) 🌟

27. Tunnistaisit kirjailijan, jos hän kävelisi vastaan kaupungilla Pirkko Arhippa, Katso koiraa syvälle korvaan. Dekkari. Tuli opittua jotain uutta koiranäyttelyistä. (6.1.) 🌟

28. Kirjassa asioidaan jossakin virastossa
Päivi HannulaVäärän auton kyytiin. TrueCrime Poliisin luona asioidaan useita kertoja. Sopisi hyvin myös kohtaan 25. Mitä teinkään kun... Miksi en muista tätä... Muistan, kuinka tästä puhuttiin... Suomi, eri paikkakuntia. (4.1.) 🌟

29. Kirjan nimessä on jokin mittayksikkö tai geometrinen kuvio
Anna Amnell Kyynärän mittainen tyttö. Tyttö ryöstettiin Suomesta Englantiin Elisabet I hoviin. (31.1.)

30. Rauhan kirja
Rauha S. Virtanen Seljan Tuli ja Lumi. Kirja on sarjan kuudes ja viimeinen. Suomi ja Chile. (29.1.)

31. Kirjan nimessä on kirja tai kirjasto
Antto Terras Suomalaisuuden kultainen kirja. Tykkään Terraksen kepeästä kynästä ja sanojen ilotulituksesta. (2.2.) 🌟


torstai 1. helmikuuta 2024

Tammikuussa luetut kirjat

Tammikuussa 2024 luetut kirjat 
54 kpl, uusia maita tuli Costa Rica. Luetuista mausta puuttuu viitisentoista. 

Aalto Ilari ja Helkala Elina Vuosi Keskiajan SuomessaKirjassa eletään vuotta 1480, aikaa, jolloin ikaalislaiset ensi-isäni aloittelivat eränkäyntiä Pohjois-Satakunnan asumattomilla erämailla. Melko tuttua oli sisältö itselleni, mutta paketti oli sujuva ja kiinnostava. Entuudestaan tiesin ohjeen, että kesällä kannattaa juoda viilentävää kaljaa, talvella lämmintä kaljaa. Uutta oli, että talvella papit seisoivat alttarilla karhuntaljan päällä joka eristi maan kylmyyttä pitkän toimituksen aikana. En myöskään ollut kuullut, että majavan virtsa auttoi synnytyksessä. Mitenkähän sitä käytettiin. (25.1.)
Amnell Anna Kyynärän mittainen tyttö1500-luvulla kyynärän mittaiset olivat painonsa arvosta kultaa. Tämä Lucia-tyttö ryöstettiin Suomesta Englantiin Elisabeth I hoviin. Kun matka on tehty, on hyvä todeta:
"Täällä kaikki oli niin kuin ennenkin, mutta minä olen muuttunut." 
Kirjaan näyttää olevan jatkoakin. (31.1.)

Arhippa, Pirkko, Katso koiraa syvälle korvaan, Naantali. Muistin heti alkusivuilla lukeneeni kirjan kauan sitten, mutta luin sen silti. Kirja on vuodelta 1997 ja Pia on päässyt työllisyystöihin kenneliin. Aikanaan oli helppo samaistua Pian työttömyysjaksoihin ja pätkätöihin. Olisi kiva kuulla, vieläkö Pia tekee niitä, vai saiko vihdoin vakituisen paikan ja vakaan elämän. Tässä kirjassa se on vielä kaukana. Itselleni kennelin olisi ollut kauhistus. 
" Koira on erittäin merkittävä osa meidän nykyistä yhteiskuntaamme. Kylmässä ja kovenevassa, keinotekoisessa maailmassamme se edustaa lämpöä ja aitoa pysyvyyttä. Avioliitot hajoavat, ihmissuhteet ovat hauraita, mutta koira on uskollinen, siihen voi luottaa." (6.1.)

Bruce, LeoMurha kävelykadulla, Englanti. Eka kirja, mistä luen herrasmiesetsivä Carolus Deenestä. Huvittaa, kun niin monissa kirjan takakansiteksteissä kerrotaan kirjailijan olevan maansa parhaimpia. Kirja on vuodelta 1961, joten ehkei ole ihme, etten ole kuullut aiemmin. Ulkona oli pakkasta - 24° ja kirjassa myrskytuulta ennen joulua. 
"Kuolema laskee kylmän kätensä myös kuninkaan olkapäälle." (6.1.)

Doyle, Sir Arthur Conan, Der Gouverneur von St. Kitts, St. Kitts. Utrechtin rauhan, 1713, jälkeen monet sotilaat jäivät työttömiksi. Osa ryhtyi merirosvoiksi. Tuo aika vaati kauppalaivojen kapteeneilta paljon. Yksi heistä oli Jack Sparrow, joka oli lähdössä sokeri ja pippurilastissa St Kittsin satamasta Englantiin Morning Star -laivallaan.... Mutta kaikkihan Sparrown tuntee elokuvasta. Sitä en tiennyt, että tarina perustuu Doylen novelliin. 
"No niin!, huudahti kapteeni hieman hämmentyneenä: Olen tavallinen merimies, enkä tunne paljoakaan kuvernöörejä ja paronetteja ja heidän tapojaan. En muista, että olisin koskaan puhunut kenellekään. Mutta jos se on kuningas Yrjön palveluksessa, ja hän pyytää päästä Morning Starissa Lontooseen asti, teen mitä voin hänen hyväkseen." oma käännös (5.1.)

Eddings, David Velhojen taistelu, Belgarionin taru 3. Alornit saa Kiven takaisin.  (11.1.) 🌟

Eddings, DavidRivan kuningatar, Belgarionin taru 4. Melkein Rivan kuningatar toteuttaa oman osansa ennustuksesta. (12.1.) 🌟

Eddings, David, Kohtalon täyttymys, Belgarionin taru 5. Tarina päättyy. Sankari saa ikiaikaisen palkintonsa, puolison. (14.1.) 🌟

Haapavaara Heikki Koillisväylä. Suomalainen Monitoimijäänmurtaja Nordica ja Finlandia seilasivat Tyyneltämereltä Atlantille - Alaskasta. 
Heikki Haapavaara on itse todennut:

 "Aamulla herään ajatellen, että tänään on hyvä päivä valloittaa maailma."

Sillä asenteella hän lähti mukaan murtaja matkaan. 


Haapavaara Heikki Luoteisväylä. Suomalainen monitoimijäänmurtaja Nordica ja Finlandia seilasivat Datchharbourista Alaskasta ensi kertaa Kanadan kautta Pohjois-Eurooppaan kesällä 2015. Luoteisväylän löysi Armurdsen Gjøa-laivalla 1903-1906. Sitä kirjaa en lukenut, mutta Haapavaara kertoo matkasta mielenkiintoisen kuvauksen:

Hannula, Päivi, Väärän auton kyytiin, Suomi, eri kuntia. True crime -kirja kadonneista. Iso osa tarinoista oli pääosin tuttuja entuudestaan, mutta esim. Pia Ristikankareen tapauksen yhteydessä oli uutta perheen arkielämää käsittelevä osuus. Jokainen tapaus oli erilainen, joten kirjasta saa monipuolisen kuvan katoamisista, ellei ne ole entuudestaan tuttuja. 
"Ei tässä sitten mitään." sanoi Pia ja lähti ulos eikä koskaan palannut. (4.1.)

Indriðason Arnaldur  Hyytävä kylmyysTammikuun alussa oli kylmä, Islannissa on kylmä, mutta millaista kylmyytyä on kirjan hyytävä kylmyys. Poliisi kartoittaa itsekseen outojen katoamisten ja itsemurhien taustoja. (27.1.) 🌟

Irjala Auli. Meren selkä taittuu kertomuksia Kristiinan purjehdukselta 2001-2005. Kristiina oli ensimmäinen suomalainen huviveneen, joka rantautui Grönlantiin 2001. Kirjasta opin, että on yli 100 tapaa kääntää nurin mennyt kanootti. Kirjaa lukiessa muistan lukeneeni Irjalan blogia kun he olivat Tyynellä valtamerellä. Nytkin luin blogia samalla kun kirjaa, koska kirja tuntui liian suppealta. Ps. Tonga mainittu. (16.1.) Kirja+bloginyhdessä=🌟

KallioAino Marjatta, Raimon tie Polvijärveltä Pomarkkuun, Pomarkku. Raimo Tanskanen oli lukiossa musiikinopettajana, mutta itse en musiikkia opiskellut. Omat kokemukset Tanskasen musiikista jäi vuotuiseen yhteiseen Hoosiannaan koulun aulassa. Muistan ihmetelleen tuolloin, miksi Hoosiannaa laulettiin adventtina. Nyt muistelmia lukiessa harmittelen, että olisi ollut hienoa oppia esperantoa tuolloin. Yllätyin sävellysten määrästä. 
"2. Saitko korvasi auki, mitä uinailet siellä, tokko kukunnan kaukaisen kuulit? 
Oli peipponen työs, metsäkirvinen myös, sinä kelloksi käkeä luulit."
 (Tanskasen keväisellä, lenkillä Pomarkussa syntyneen runon toinen säkeistö). Ihastuin runoon niin, että se jäi korvamadoksi. (6.1.)

Katajavuori Maria Valas lasimaljassa oli tammikuun kirja Marttojen lukupiirissä. Tästä tuli mieleen SuomiAreenan keskustelut. Vaikka SA keskustelujen sisältö lähtee joka vuosi alkeista ja on siksi aina jotenkin pintaraapaisu, niin sisältöä kuunnellessa tulee hyvä fiilis, mutta jälkeenpäin mitään ei tapahdu. Siltä tuntui tämäkin kirja. 
Itse aloin miettiä työmatkajuttuja, vaikka olen aina kieltäytynyt lentämästä, ellei ole todellakin pakko, mutta Katajavuori toteaa, että tutkijan on pakko lentää jotta kerää CV:tä ja pysyy verkostoissa sekä apurahageimeissä mukana. (17.1.)

Kiiskinen, Jyrki, Nenän edessä vuori. Runokirja.  Alussa toistava rakenne puhutteli, mutta loppua kohti ärsytti, vaikka periaatteessa tykkäsin. (5.1.)

Koivisto Aura, Mies ja merilehmä, luonnontutkija Stellerin kohtalokas merimatka. Mies ja merilehmä kertoo samaa tarinaa Alaskasta kuin Elolliset. 
Jälkimmäisestä tykkäsin enemmän, mutta hyvä oli tämäkin. Mutta vähänkö oli huono reissu 🙃:
"Revontulia näin yhden ainoan kerran."  (18.1.) 🌟🌟

Kontio Tomi, Angry Birds Lohikäärmeen vuosi. Hyvin toimi edelleen tämä 12 vuotta vanha kirja. (20.1.) 🌟

Kristensen Monica, Amundsenin viimeinen matka. 
Amundsenin lähti etsimään Huippuvuorille 1928 kadonnutta ilmalaiva Italiaa. Kun sen miehistö oli löytynyt, etsittiin Amundsenia, muttei löydetty. En tiennyt, että pohjoisnavalle lennettiin ilmalaivalla ja kun googletin 100 vuotta vanhat lentovene et oli nekin ihan uutta. (9.1.)🌟🌟

Lampedusa, Giuseppe Tomasi di Tiikerikissa, Sisilia, Italia. Selätetty klassikko (7.1.-29.1.) 🌟

Lang Maria Ei enää murhia! Täsmäkirja Ruotsista, jonka nimessä on muutakin kuin kirjaimia, että on vaikea löytää hakukoneella 🤔 Mutta Langit on aina hyviä. Tässä seikkaili Puck ja Einar ja Crister Wiik oli mukana, hänkin lomalla. 🌟 (27.1.)

Liuksiala, Antti, Vuoret meren takana, Merimatka Trømsasta Karhusaaren ohi Huippuvuorille. Kolme koululaista matkusti 3 viikoksi Huippuvuorelle 1958. Kirjan alussa maininta suomalaisista, jotka olivat käyneet Huippuvuorilla 1955. Pekka Virolaisen muistot tuolta reissulta olenkin lukenut aiemmin. 
"Kaikkialla minne silmä kantoi, oli vettä eri olomuodoissa... Virtaavan ja seisovan veden lisäksi näkyi kaikkialla kyseisen nesteen toista olomuotoa: jäätä." (4.1.) 🌟🌟

Louko Eeva Pakene ennen aamuaParista edellisestä kirjasta tuttuja hahmoja matkustaa syksyiselle majakkasaarelle Bengtskärin, Kemiön saareen. Syysmyrsky saapuu, ja lisää jännitystä, jossa vilahtelee keltaisia takkeja ha punaisia pipoja. 🌟 (25.1.)

LybeckSebastianLatte-siili Lofooteilla, Lofootit, Norja. Kirjassa on eläinten ohella parantaja Kirivi-keiju, joka on hävinnyt. Lastenkirja, missä on lentävä Matto, ja opitaan, että yhteistyössä on voimaa.
"Kun minulla oli yskä, hän antoi minulle käenkaalitippoja, rouva teeri kertoi, ja paranin samantien." (4.1.)

Maltese Corto, Herra presidentin voodoo. Vähän oli pitkässä juoksussa tämän lukeminen. Tykkään näistä, mutta ei vaan tullut tätäkään aiemmin alettua. (24.1.) 🌟

Marklund Lisa Myrskyvuori. Ruotsalaisen Napapiiri-sarjan kolmas osa, Vikingin sukutarina. Tykkään sukujutuista, mutta nyt ei vaan imaissut mukaansa. Parani loppua kohti. Joko kirja tai mun fiilis. (25.1.)

MacLean Alistair, Loputon yö. englantilainen lentokone putoaa tutkimusaseman lähelle keskelle Grönlantia. Asemalla oleva lääkäri huomaa, että noin kolmannes lentokoneessa olleista oli surmattu. On pakko lähteä ihmisten ilmoille, vaikka on kylmä. (22.1.) 🌟🌟

Mäkelä Petri et.al. Arktisia kertomuksia. Huippuvuorilta Pohjoisnavalle ja muita kertomuksia
Kirjassa on koottuna lyhyitä muistelmia suomalaisten arktisista retkeilystä molemmilla napa-alueilla. Suomen Arktiseen klubiin kuuluu nykyisin yli 150 jäsentä. Jäseneksi voi yrittää, kun on ollut vähintään 2 viikon vaelluksella tundran yläpuolella tai etelämantereella. Klubi perustettiin 1983. Tarkoitus oli jakaa yhdistyksessä tietoa hiljaisesta tiedosta. Kertomukset ovat sangen lyhyitä pitkistä matkoista, eli pintapuolisia, mutta ummikolle hyvä katsaus monipuolisesti retkistä arktisille alueille. Tähtiä olisiropissut, jos tarinat olisivat olleet edes hiukan pidempiä, vaikka melkein puolet oli tuttuja. 
"Aloittakaa aina hyvässä säässä, huono tulee kyllä vastaan." (10.1.) 

Mäki Reijo Tolvana. Kelpo dekkari, ei missään nimessä Mäen huonoimpia, mutta minä tolvana luin tämän etsien joukkuelajin pelaamista. Aika niukasti jääkiekosta puhuttiin. Ajankohtainen kirja, ajatellen 2022 tapahtumia, vuodelta 2019. Mainittiinpa kirjassa myös pesäpallo!
" Maru huokaisi:
- Mä olen aina ollut tosi suuri metsän ystävä. Mänty hieno, kuusi bueno, haapakin kelpaa, mutta tämä Härkmeri on kyllä yhtä umpipuuta kuin Kankaanpään Maila." (27.1.)

Nelimaa Mikko Meidän kimppa kirjan on kirjoittanut ryhmä Porin Työväenopiston kirjallisuuspiirin opiskelijoita vuonna 1971. Kirja on Tammen kustantama nuorten kirja. Yksi kirjoittajista on porilainen elokuvamies Reijo Varpainen, johon itse tutustuin ensi kerran hänen ja kuvaamataidonopettajani vetämässä elokuvakerhossa 1980-luvulla. Kirjan teksti on yllättävän tuoretta edelleen, vaikka aika on vienyt hellahuoneet. Kännyköitä ei ole, mutta puhelimessakin tieto leviää:
"Reiskan äiti nousee joka aamu viideltä ylös. Mut se on kumma ettei se tee siitä numeroa. Se ei tee mistään numeroa. Jos mun äiti nousi joskus viideltä ylös niin se alkais kaikki puheli juttunsa viikkoja sillä että 'tiätsä mä nousin sillo ja sillo viideltä ylös'." (29.1.) 🌟

Nemo August, Lyra Carmen, Troyo Rafael Angel, Gagini Carlos , Conzález-Magón Manuel , Fernández-Guardian Ricardo, 7 mejores cuentos - Costa RicaCosta Rica. Kun ei ole juuri valinnanvaraa maissa, otetaan mitä löydetään. Kelpo novelleja nämä oli. Ja kirjailijat asuvat kaikki Costa Ricassa. (1.1.)

Nore, Aslak, Meren hautausmaa, Hurtigruten-laivareitti, Lofootit, Norja, Höyrylaiva upposi Lofoottien lähellä. Yli 140 laivalla ollutta pystyttiin pelastamaan. Kirja olisi ollut selkeämpää ilman Lähi-Itää, eli jos olisi keskitytty vaan hylkyyn liittyviin asioihin. Tietty tämä on sarjan eka osa, ja Lähi-Itään päädyttäneen enemmän jatkossa. 
"Historia painoi häntä kuin ies." (3.1.) Ilman Lähi-Itää olisin antanut kolme tähteä. 🌟

Nutti, Ella-Maria, Pohjoisessa kahvi on juotu mustana, Jällivaara, Pohjois-Ruotsi . Kovasti kehuttu kirja ja mikä ettei, mutta ei minun genreä. Äidillä on tytölle tärkeää sanottavaa, mutta sen sanominen on vaikeaa. Kahvia kuluu. Mustana. Jaloissa pyörii koira, joka ei osaa pidättää pitkään. 
"Hän taipuu Angnetan tahtoon kuin olisi voista koko mies." (2.1.)

Piekkarin Eila Pako portin alta kirjassa hirvimiehet ampuu hirven, joka kellistyy naisen ruumiin päälle Hollolassa. Elon ihanat naapurit, jotka elävät TrueCrimellä, palaavat asumaan kylälle. Kristiina Elo sarjan 3.osa.
"– Näetkö?
 – Ei voi olla näkemättä.
Kaatuneen eläimen alta pilkisti jalka, naisen jalka, hoikka ja siro, vaaleanruskean sukan verhoama, housunlahje oli noussut ylös. Kenkä oli pudonnut viereen." (25.1.) 🌟

Pirkola Matti Tämä on viimeinen yösi. Komisario tulee Turun junalla lomailemaan viikoksi sukulaisiin, on talovahtina ja hoitaa koiraa, jonka nimi on Kissa. Kirjasampo kertoi, että ollaan Satakunnassa, mutta kirjan mukaan ollaan kuitenkin Salon seudulla. Baarin jukeboxi soittaa Pekka Himankaa.
"Olo oli kuin supikoiran aivastus." Välillä dekkari on sanojen ilotulitusta, mutta juonessa pysytään. 
"Sinä olisit ollut upea jossain Aarne Tarkaksen filmissä yhdessä Uljas Kandolinin kanssa kirjoittamassa raporttia kaksisormijärjestelmällä yksi sormi kummaltakin. 
–Mikä olisi niin mielenkiintoista, että saisi sinut liikkeelle? 
–Esimerkiksi Marlene Dietrich vuolemassa makkaratikkuja osuuskaupan portailla tai vaikkapa Kalevi Sorsa lausumassa flaaminkielistä käännöstä Kotkan ruususta. Tai Jukka Kajava naamioituneena Kyllikki Virolaiseksi ostamassa lihapiirakkaa kahdella nakilla kioskilla. 
–Sinä olet hullu! " (30.1.)

Pirttimaa, Tuomo, Hete, Itä-Lappi, Suomi. Kaksi lukijaa kirjassa, silti alussa hieman sekava ennen kuin pääsi juonesta kiinni niin että toivoin että lukijoita olisi ollut enemmänkin. Sen jälkeen, kun pääsin alkuun, en malttanutkaan taukoa pidellä. Lestadiolaisuuden ääri-ilmiöitä, hyvin käärityssä paketissa. (1.1.)

Pohjanen, Bengt, Jopparikuninkaan poika, Pajala, Ruotsi. 1950-luvun lapsuusmuistelmia meänmaalla. Bengt syntyi jatkosodan aikaan 1944. Lapsuusmuistot perustuvat suvun muistiinpanoihin. Pohjainen on meänkielen puolestapuhuja ja on kirjoittanut osan teoksistaan meän kielellä. Tässä kirjassa on meänkieltä jonkin verran. Mielenkiintoinen elämäntarina. (1.1.) 🌟

Rafaelsen, Ellinoor, Katja Huippuvuorilla, Huippuvuoret. Katja lensi saarelle Norjan mantereelta. Ensimmäinen lukemani Katja-dekkari. Ohuehko, mutta mielenkiintoinen vähästä sivumäärästä huolimatta. Lukenen muutkin Katja-kirjat.  (5.1.) 🌟🌟

Rafaelsen Ellinor Katja tuntureillaAika saman tyylinen tarina tämä oli kuin Katjan Norjan kesäkin. Kirjat ei ole lempeää Viisikko-tasoa, vaan Katja kohtaa väkivaltaa ja käy lähellä kuolemaa. 
"Katjan mieleen muistui eräs toinen samanlainen tilanne, johon hän oli joutunut kesällä Tromsassa. Mutta silloin hän oli ollut yksin, nyt sentään Ajax oli hänen kanssaan. Ajax alkoi haukkua vimmatusti." (30.1.)

Refaelsen Ellinor Katja Norjan kesässä. Edellinen lukemani Katja kirja oli Huippuvuorelta. Siitä tykkäsin. Tämä kirja oli selkeästi nuoremmille suunnattu, mutta ei nyt kovin huono. 
"Se ei huku, joka on määrätty hirtettäväksi." (30.1.)

Ramsey Henrik, Nordenskiöld - merenkulkija. Suomalainen, venäläisten Ruotsiin karkoittama tutkimusmatkailija löysi Koillisväylän 1878-1879 moottorilaiva Vegalla, jossa oli myös purjeet. (20.1.)

Sairanen Petter Naali kulki tundran halki. Nenetsi kulki Tanskan kautta Grönlantiin ja takaisin ja takaisin ja takaisin. Kuten kirjailija itse ehkä kirjoittaisi. Tekstin kerrotaan olevan runollista, mutta ei puhutellut, puhutellut minua. Mutta pääsin pois Grönlannista, ja se oli pääasia. 
"Edessä näkyy Tanskan rannikko niin kuin horisonttiin olisi noussut helmi yö. Vene näyttää suuremmalta kuin rannikon kaukainen hahmo. Aurinko on pienempi kuin purje, niin kuin purje olisi suurinta maailmassa. 
Edessä taas on rantaa. Tuuli kääntyy styyrpuurin puolelle. Se tuulee edelleen takaa ja pullistaa purjeita. Puoli päivää, niin olemme kotisatamassa. Miten ommella purjehdus, että se saataisiin syntymään uudelleen ja olisi taas olemassa. Matkalla loppuu tuuli ja viriää uudelleen." (24.1.)

Sandberg, Riikka Ørja, Norjan rannikko, Lofooteilta koilliseen. Ei mennyt hyvin norjalaisillakaan naisilla ja pikkulapsilla sodan jälkeen. Nykyajassa esitetään elokuvaa ja kuunnellaan 1940-1950-luvulla äänitettyjä muistoja. Tältä kirjalta odotin paljon, sain hieman vähemmän. Näin lehtijutun joskus siitä, kun kirjailija oli pienessä mökissä kirjoittamassa saarella. (2.1.)

Sarkkinen Esko, Lumi. Huippuvuoret. Sarkkinen lensi Huippuvuorilla Helsingistä niin ikään Karhusaaren ohi. Sarkkinen kuvailee lumen ja valon maalaamista ja muistelee samalla menneitä. 
"Pitääkö käydä kaukana, että oppii näkemään lähelle, mutta kuinka kaukana?" (7.1.) 🌟

Shakespeare, William, Loppiaisaatto, Illuvia, nykyinen Albania. Luulin etten ollut lukenut, mutta olinhan mä jo 1980-luvulla.
"Tekisin pajumajan portillenne, kutsuisin armaintani, joka asuu täällä. Tekisin lauluja torjutusta rakkaudesta ja laulaisin niitä ääneen joka yö. Huutaisin nimeänne kaikuville vuorille ja itse kaiutar minulle vastaisi: Oi Vivian."(5.1.)

Skeslien Charles Janet  Kirjasto Pariisin sydämessäOdliella on unelmatyö Ranskassa Pariisin amerikkalaisessa kirjastossa (se täytti 100 v 2020 ja sitten tulee sota ja natsit marssivat Pariisiin. Mitä Odilelle ja kirjastolle käy ja miten hän on päätynyt Lilyn naspuriksi 1983 Montanaan? 
"Olin kuullut keltaisista tähdistä, mutta tämä oli ensimmäinen, jonka näin."  Toisaalta: 
"Kengät kuluvat, mutta hatut eivät." sanottiin muotilehdessä sodan aikana. (31.1.)

Tästä alkaa tie : Barentsin alueen antologiaKirjailijoita neljästä valtiosta ja alueiden kymmenellä kielellä mm. meänkielellä ja vepsäksi. Lyhyitä tarinoita ja runoja. En yleensä ihastu novellien lukemiseen koska ne on liian lyhyitä, mutta tykkäsin näistä. En nyt ihan kaikista, mutta melkein kaikista. 
"Punainen on elämän ja kotilieden väri. Vaaleanpunaiset pilkut siinä on järviä ja jokia, vettä. Keltainen hyvä ja ilahduttaa silmää, kuin auringonsäde tunkeutuisi raosta. Kuvion täydentää valkoinen väri kuin timantti, siinä paitsi toteutuu koivut ja kuuset." Elviira Gartne (26.1.)

Thórarinsson Arní Ylitse muiden - rikosromaani kirjassa perustetaan sanomalehden toimistoa Pohjois-Islantiin. Toimittaja kirjoittaa juttuja ja tutkii samalla outoja kuolemia. Tämä taisi olla ensimmäinen islantilaisen kirjailijan kirja, josta tykkäsin. (22.1.) 🌟🌟

Tikkanen Märta Suurpyytäjä. Kertoja matkustaa Grönlantiin kertomaan kirjoistaan. Sivuteemana rakkaus. 
Kirjassa opitaan paljon grönlantilaisesta kulttuurista. (15.1.)

Toshikazu Kawaguchi Ennen kuin kahvi jäähtyy näkyy olevan Booktok suosikki Japanista, joka vihdoin ilmestyi myös suomeksi. Funiculì Funiculà -kahvilassa kerrotaan olevan tuoli, jossa voi matkata menneisyyteen. Kirjassa kerrotaan neljä tarinaa tuolissa istumisesta. Sääntöjä on monia. Tässä tärkeimmät:
"1. Menneisyydessä voi tavata vain henkilöitä, jotka ovat joskus käyneet kyseisessä kahvilassa.
2. Nykyhetki ei muutu, vaikka menneisyyteen palattuaan kuinka ponnistelisi.
3. Mikäli tuolilla istutaan jo: tuolille voi istua vasta, kun edellinen henkilö on noussut paikalta.
4. Menneisyyteen palattuaan tuolilta ei voi siirtyä.
5. Menneisyydessä voi viipyä vain sen ajan, joka kuppiin kaadetulla kahvilla kestää jäähtyä."
Säännöistä huolimatta jotain tapahtuu silti. (26.1.) 🌟🌟

Tuomola Olavi  Konsuli Hallan murhaa oli selvittelemässä kaupungin nimismies, tuomari Korpela, ja kirjan kertoja. Paikkakuntaa ei ole mainittu, mutta kyseessä on pienehkö kaupunki, jonka elämää leimaa tehdaa. Järvi on lähettyvillä ja rautatie kulkee kahteen suuntaan. Tällainen paikkakunta voisi olla esimerkiksi Nokia tai Forssa, jossa tosin rautatie kulkee vain Jokioisten suuntaan. Kolmikko kerää faktoja, joista osa sekoittaa ajatuksia. 
"Jättiläishongallakin saattaa olla laho sydän, Korpela virkkoi hiljaisesti, —mutta sitä ei huomata, ennen kuin puu on kaatunut." (29.1.)

Uusma Bea Naparetki Minun rakkaustarinani. Uusma ihastuu 1897 tapahtuneeseen kuumailmapallolento-tarinaan niin, että päättää tutkia sen pohjamutia myöten Huippuvuorilla. Mielestäni hän löytää loogisen ratkaisun sille, mitä ruotsalaiselle miehistölle samppanjapulloineen kaikkineen tapahtuu (no oli niillä mukana myös 3 rekeä ja kangasvene railojen ylitykseen).🌟🌟🌟 (17.1.)

Virtanen Rauha S.  Seljan Tuli ja Lumi. Kitja on sarjan kuudes ja viimeinen. Chileen muuttanut seljalaisen sukua ja heitä sekä seljalaisten tuttavia on Suomessa paossa syyskuun 1973 vallankaappauksen jälkeen. 
"Intiaanien eivät hermostu. Intiaanit eivät ole heikkoja." -mantra auttoi Suomessa elämiseen sopeutumisessa. (29.1.)

Vuorenmaa Petri, Grönlanti pohjoiseen : yli suuren jään. Petrit Vuorenmaa ja Mäkelä ovat hiihdelleet aiemminkin jäällä. Tällä kertaa mentiin pidemmän kaavan mukaan Grönlanti etelästä Narsarsuaqista pohjoiseen kesällä 2008. (15.1.)

*. *. *. *. *

Ps. Tähdet on vähän hetken lapsia. Melkein kaikista tykkäsin, sillä huonoja kirjoja tulee aloitettua harvoin, vaikka bloigia varten tulee kerättyä lukupinoon monta kirjaa pelkän nimen perusteella. 

keskiviikko 3. tammikuuta 2024

Vuodenvaihteen lukumaraton

Mikäs sen mukavampaa vuoden ensimmäiselle päivälle kuin tarttua kaksi käsin kirjaan ja antautua uusiin maailmoihin. Kuunnellut äänikirjat -dekkariblogi emännöi vuodenvaihteen lukumaratonia. Kiitos siitä. Oli mukava osallistua jälleen ja saada uusi lukuvuosi vauhdilla käyntiin. 

Mukava, että huomasin tsekata löytyisikö maratonia. Kerrankin löytyi maratonin täysin sopivalle viikonlopulle.
Tarkoitus oli kyllä lukea perjantaista maanantaihin, mutta loppujen lopuksi yhtenäistä lukuaikaa löytyi vain vuoden ensimmäiselle päivälle. Toki luin kaikki joutoajat kuten ihan normaaleinakin päivinä. 

Vuorokauden aikana luin neljä kirjaa ja nukuin melko normaalit yöunet. 

Costaricalaiset novellit jätin aiemmin välipäivinä kesken heti, kun näin Satakirjastojen haasteen.  Satakirjastojen haastekohta 18 on minulle sen verran haastava, että säästin kirjan lopun alkuvuoteen. Maita, joiden kirjailijaa en ole lukenut on jäljellä vuoden vaihteessa 16, joista suurin osa pieniä saarivaltioita, joissa ei välttämättä edes ole kirjailijoita, joita olisi helppo löytää. 

Luin e-kirjasta loput heti kun ilotulitus oli vaiennut. Jäljellä siis 15 maata. Sitten menin nukkumaan.

Muut lukemani kirjat sijoittuvat Napapiirin pohjoispuolelle. Molemmat napapiirit on alue, josta olen tottunut lukemaan tammikuussa, joten sieltä oli hyvä aloittaa uudella kirjalla. 

Aloitin Itä-Lapista. Tykkäsin Tuomo Pirttimaan Hete-kirjasta, kunhan pääsin sen kanssa alkuun. Tovi meni ennen kuin hoksasin, että kaksi lukijaa luki ainakin viiden henkilön ajatuksia.

Kirjan taustalla oli lestadiolaisten ääri-ilmiöt. Asiasta mainittiin hienotunteisesti myös Bengt Pohjasen Jopparikuninkaan pojassa. Aikamoista joppausta siinä olikin. 

Odotin Pohjasen kirjalta paljon enemmän meänkielisiä sitaatteja, mitä kirjassa lopulta oli. Kirjailija on myös kääntänyt  esimerkiksi Raamattua meänkieleltä ja kirjoittanut sillä romaaninkin. Lukuaika ei kuitenkaan mennyt hukkaaan, sillä tarina oli mielenkiintoinen eikä yhtään teennäinen lapsen kertomaksisi laitettu kirja, niin kuin jotkut lapsuusmuistelmat ovat olleet.

Ella-Maria Nutti Pohjoisessa kahvi on juotu mustana -kirjassa äiti asuu Jällivaarassa ja tytär Tukholmassa. Kovasti kehuttu kirja ja mikä ettei, mutta ei ollut minun genreäni.

Neljäs kirja loppui vähän yli puolenyön ja oli aika siirtyä unten maille. Olipa pirtsakka aloitus vuodelle - etenkin kun ulkona oli parikymmentä astetta pakkasta eikä ollut mitään himoa lähteä ulos palelemaan. 

Kirja joka maasta ja kunnasta -projektit

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Miesten viikko 11.9. Aleksanteri

Syksy alkaa olla käsillä ja illat pitenee. Aleksanterin/Santerin päivä oli ennen kisälleille juhlapäivä. Verstaalla sytytettiin ensi kertaa ...