Elokuussa luetut kirjat

Elokuussa onnistuin vihdoin hidastamaan tahtia ja pääsin lukemisessa likimain kirja päivässä tahtiin. 

Arhippa Pirkko On ruusu punainen. Kirja on Arhippan 31 dekkari, tapahtumapaikkana Turku ja etsivänä Varpu Anhava. Murha tapahtuu kauppapuutarhassa.

"Taidan sittenkin valita päiväkakkarat." (2.8.)

Bagge Tapani Valkoinen hehku -kirjassa eletään vuotta 1938. Espanjan sisällissota, Hämeenlinna, Urho Kekkonen... Väinö Mujusesta kertovan dekkarisarjan ensimmäinen osa. 

Bagge Tapani Pomminvihreät portaat. Helsingin olympialaisten avajaiset 1952 lähestyy ja stadionia uhkaa pommiuhka. Luin ennen Pariisin olympislaisten avajaisia. Mujus-sarjan tuoreempia kirjoja. 🌟

Branchi Camillo Sinisiltä saarilta atollien aurinkoon, 1963.Kuuluisa italialainen maailmanmatkaaja vie meidät Pääsiäissaarille kivipatsaiden ja hula-hula -tyttöjen mystiseen piiriin. Verrattuna luvun alla olevaan Grimblen Paluu Etelämerelle -kirjaan, oli tämä vähän pliisu ja sekava, jotta siitä olisi ollut tarttumapinnaksi maahaasteen suorittajalle. Mutta sehän tietty on selvääkin, sillä Grimble asui Kiribatissa puolet työurastaan, mutta Branchi vain seilasi muutamalla saarella. Eniten tykkäsin tarusta helmenkalastajista.  Polynesia. 

Costello Matthew & Richards Neil  Ratkaiseva ristikko - Cherringham mysteerit 16. Ihasteltu ristikoiden laatija kuolee ja jättää testamentissaan ehdollisen perinnön. Perijä on se, joka ratkoo Cherringhamiin liittyvän ristikon määräaikaan mennessä. Tutut yksityisetsivät on kutsuttu valvomaan että kukaan ei fuskaa eikä tule yhteistyötä perijöiden kesken. Murhatutkinnaksi tämäkin menee. Hyvä välipala paksumpien kirjojen välissä, kuten muutkin näistä lyhyistä tarinoista. Englanti. (31.8.) 🌟🌟

Eerola Lasse Olympialaisten outoja sattumuksia. Monenlaista tarinaa on ehtinyt tapahtumaan olympialaisissa kautta aikojen. Elokuiset Pariisin olympialaiset muistetaan Seine-joella tapahtuneista avajaisista ja olympiatulesta kuumailmapallossa Pariisin yllä. (10.8.) 🌟

Erkkilä Veikko Viimeinen aamu: neuvostopartisaanien vaietut jäljet. Kertomus partisaanien julmasta retkestä tiettömillä taipaleilla pienen Seitajärven muutamaan taloon sekä Lokan kylään. Kirjaan on koottu tietoa ja muistelmia sekä Suomesta että Neuvostoliitosta, viimeiset tiedot Venäjältä. (30.8.) Savukoski ja Sodankylä. 🌟

France Anatole Kuningatar Hanhenjalan ravintola. Kirjaa markkinoidaan mm. näillä sanoila: "Moralisteille ja vakavamielisille kovaa purtavaa, vapaamielisille ilonaiheita pikkutuhman ja koomisen apotin seikkailuissa." Kirjan parasta antia oli lyhyet tarinat, mutta veikkaan, että tästäkin lukukerrasta ei jäänyt yhtään enempää pysyviä muistijälkiä kuin ensimmäisestäkään. Ranska (27.8.)

Galera Daniel Hyöky. Brasilialaisen kirjailijan mielenkiintoinen tarina siitä, kuinka kasvosokea mies lähtee etsimään isoisänsä tunteneita, jotta kuulisi isoisästään enemmän. Isoisä on kuollut pelastaessaan tyttöä aallolta. Tai niin ainakin on kerrottu perheelle. Mutta mikä on totuus? 

Kirjassa on selitetty kasvosokeutta kivalla tavalla. Vaikka kasvot ei jää muistiin, mikään muu ei katoa. Tuntomuisti on niistä vahvin. (1.8.) 🌟🌟

Garam Sami on kääntänyt Barksin sarjakuvia stadin nykyslangille vuonna 2000 kirjassa Rotsi on mut byysat puuttuu. Aku Ankka -sarjakuva-albumi. Tuolloin käännettiin sarjakuvia eri murteille. Itseltäni löytyy eleläpohjalainen Roope-setä ja Harald Hirmuinen jollain murteella. Stadin slangi ei kuulu suosikkeihini toisin kuunnmuut murteet, mutta tämä oli hyvä. (27.8.) 🌟

Gómez-Jurala Juan Kuolinkellot. Vatikaanissa surraan, sillä Paavi Johannes Paavali II on kuollut. Edessä on konklaavi. Kuolleena löytyy myös pari kardinaalia. Syyllisen nimi tiedetään nopeasti, mutta mistä hänet löytää? Etsinnän aikana tulee lisää ruumiita ja selviää, miksi murhaaja murhaa. Ainakin pari viskimerkkiä tuli mainittua:

"Aina voi jatkaa eteenpäin, kunhan jaksaa tahtoa, rakastaa Jumalaa ja saa välillä tujauksen John Walkeria." 

Jännä juttu jälleen. Peräkkäisissä kirjoissa puhutaan viskeistä. Eilen lukemassani Tuhkat kirjassa oli yhdellä miehellä viskikokoelma, josta löytyi mm. 30-vuotiasta japanilaista viskiä. (13.8.) 🌟

Haapakoski Aarne Mustalais-suon arvoitus : jännitysromaani. Helsingin Tattarisuolle sijoittuva, tositarinasta kertova dekkari, joka on yksi ensimmäisistä yksityisetsiväkertomuksista ja Haapakosken esikoinen. Tattarisuolta löytyi haudattuna ihmisten jäseniä. Rikoksia tutkii tässä kirjassa sanomalehtitoimittaja. (16.8.)

Hewson David Kuoleman vuodenaika on Roomaan sojoittuvan Nic Costa -sarjan aloittava kirja. Rooman poliisilla ei ole toimivaltaa Vatikaanissa, mutta sattuma johtaa Costan Vatikaanissa sattuneen murhan ratkomiseen. Monenlaisya ehtii tapahtua ennen kuin kardinaalien rauha palautuu. 🌟

Hietala Heikki Tuhkat. Kirjan päätapahtumat on Espanjasta, missä päähenkilön isä on asunut vuosia. Nyt on luettuna noin 340 kirjaa tänä vuonna ja tämä kiilasi vuoden parhaan kirjan paikalle. Aiemmin top vitosesta löytyy lähinnä tutkijoiden tekemää TrueCrimeä kuten Murha sunnuntaitiellä ja Sulkavaras. Aina joskus toivoo, että perijät olisivat enemmän päähenkilön ksltaisia perittävän kuoltua ja vähemmän sitä ennen, niin kaikkien elämä olisi helpompaa. Tykläsin erityisesti siitä mitä tapahtui isän palvelijalle. (12.8.) 🌟🌟🌟

Hietamies Eve Puolinainen. Ilona tulee raskaaksi helposti. Kolme keskenmenoa, neljä, muistuttaa Iivari. Sitten alkaa viides, mutta Ilona ei jaksa stressata. 

"Aina päädytään siihen, että vessanpöntöllä itkee nainen, Ilona ajattelee..."  (9.8.) 🌟

Isokallio Kalle Samuli Huttusen synnyinlahja. Kalle Isokallion huumori on nautittavaa. Se on kuin Arto Paasilinnaa parhaimmillaan, mutta täysin nykypäivää. Lueskelen näitä Isokallioita kirjan silloin toisen tällöin. Huomasin jonkun aikaa luettuani lukeneeni tämän jo aiemmin, mutta kun siitä oli jo aikaa, niin hyvän voi lukea uudestaankin. Kemiö

"Tarkemmin osasivat lukea seitsemän kuolema syntiä kuin kymmenen käskyä."  🌟🌟🌟 (5.8.) 

Jaatinen Pekka Suomussalmi talvisota 1939-40. Kirja alkaa päivää ennen talvisotaa,  29.11.1939, yh-partio hiihtää tarkkailemassa. Yksi partioinut poika siepataan kun hän on matkalla kotiin lepäämään. Kirja päättyy tammikuulle, jolloin suomalaiset ovat saaneet Suomussalmella Juntusrannan takaisin. Kirjassa kerrotaan sodasta suomalaisten, juntusrantalaisten ja neuvostoliittolaisten näkökulmista:

"He toivoivat rauhaa, mutta pelkäsivät pahinta. Kaukana kotoa."

"Nythän tämä sujuu kuin valssi pakanan häissä." (28.8.) 🌟🌟🌟

Kadare Ismail Särkynyt huhtikuu on kirja albanialaisesta verikostokulttuurista 1900-luvun alussa. Nuori mies kostaa veljensä surman. Veli on kostanut aikanaan jonkun sukulaisensa surman jne. ainakin 20 kertaa. Ja kaikki alkoi siitä kun... No, se kannattaa lukea itse. Jokainen kosto vaatii veronsa. Monella tapaa. Kerran meinasi olla päivä, ettei kukaan kostanut. (19.8.) 🌟🌟🌟

Kallioniemi Tuula Kaahailua ja kepposia. Reuhurinteen pienen pienestä, yksiluokkaisesta alakoulusta kertovan sarjan ensimmäinen osa. Meno luokassa on verrattavissa Ellan luokkaan sillä erotuksella, että oppilaat ovat 7-12-vuotiaita. (4.8.)

Kaukonen Tauno (1929-1983) Klaani - tarina Sammakoiden suvusta. Sammakoiden suku on rikoksiin taipuvainen. Suvun nuorin vesa yrittää pysytellä kaidemmalla tiellä, mutta suvun perintö vetää kuitenkin puoleensa. Huippu tarina edelleen. Tämä oli ensimmäinen lukukerta. (8.8.) 🌟🌟🌟

Kianto Ilmari Punainen viiva. Tobias Romppasen perheessä on viisi lasta ja vähän ruokaa. Jokainen täysi-ikäinen suomalainen pääsi äänestämään 1907, myös pienen torpan köyhä vaimo. Tykästyin Kiannon kieleen. Tarinakin tietty hyvä, mutta televisiosta tuttu. Kai tämä Suomussalmelle sijoittuu, kuten Kiantokin. 

"Russakat juoksee kuin hullut pitkin vanhan virsikirjan kantta."  🌟🌟

Kianto Ilmari Jooseppi: köyhälistötarina Suomesta. Luin viime kuussa Lehtosen Putkinotkon ja kieltämättä tuli vertailtua. Putkinotkon väki tuntui rääväsuisemmalta. Kummallakaan ei mennut hyvin, mutta Ryysyrannassa oltiin jotenkin toiveikkaampia että kaikki järjestyy. Ympäristön rikkaammat suhtautui Ryysyrantalaisiin ymmärtäväisemmin. 

Kiannon kieli hurmasi, vaikkei Lehtosenkaan kehnoa ollut. Ja sitten se loppu... Suomussalmi. 🌟

Kiviniemi Eeva, Pietikäinen Taina Joki. Turussa virtaava Aurajoki on vaarallinen tässäkin kirjassa. Kirjan päähenkilö on historiantutkija nainen ja hänen vastavalmistunut poliisi tyttärensä. 

"Vaikka hän kirjaisi osaamisensa hopeamusteella kultapaperille se ei häikäisisi ketään. Jos ikä alkaa numerolla viisi ja erityisvahvuuksiin kuuluu 1600-luvun Ruotsin hovielämän hyvä tuntemus, ei työnantajia ole riesaksi asti työtä tuputtamassa." 

Samat sanat 1980-luvun kansantaloustieteen opinnoilla höystettynä. (15.8) 🌟

Kontala Saila-Mari Kannuksen kadonneet. Nuori, Kannuksesta kotoisin oleva nainen lähtee Kannukseen tutkimaan entuudestaan tuntemattoman miehen luo Kannuksen kadonneiden miesten tapausta. 

"Aki Mäki parka. Hän ei näyttänyt kiinnostavan ketään." (14.8.) 🌟🌟🌟

Lang Maria Kuoleman aaria. Kustaa III teatterin Cosi fan tutte - oopperan matineanäytös ei suju kuten piti. Murhaaja astuu kuvaan. Puck Rune ja Crister Wijk ratkaisevat kuka on syyllinen. Tukholma. (4.8.) 🌟

Richards Neil ja Costello Matthew, Naamiomurha, Mydworthin mysteerit osa 4. Laskiaisnaamiaiset päättyy ikävästi, kuin Tuomari Nurmion Lasten mehuhetki -laulussa. Paha mustaenkeli vie ruttotohtorin. Onneksi etsiväkaksikko on paikalla, sillä he kuuluvat viikonloppuhuveja isännöivään perheeseen. Englanti. 

"Kuka ikinä hän onkaan, hän on kuollut." (3.8.) 🌟🌟

Richards Neil ja Costello Matthew Mydworthin mysteerit osa 7-Viaton mies. Mies on tuomittu hirtettäväksi, mutta onko hän sittenkään syyllinen. Asiaa alkaa tutkia sarjan voimahahmot englantilainen lordi ja hänen amerikkalainen puolisonsa. Tapahtumat sijoittuvat 1920-1930-luvulle. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Englannissa sovinnaisuus oli tärkeää, mutta sopivaa puolisoa oli vaikea löytää. 

"Ikävä sanoa näin, mutta he ovat erikoinen pari, jos totta puhutaan. Connie on oikein herttainen, siitä ei ole epäilystäkään. Mutta elämä on kohdellut häntä kaltoin. Hän on kai niitä ikuisia yksineläjiä. Rakkautta ei ole löytynyt. Kaikki sopivat miehet kaatuivat maailmansodassa."  (2.8.) 🌟🌟

Richards Neil ja Costello Matthew Rikoksia Rivieralla, Mydworthin mysteerit osa 8. Sir Henry on menossa Rivieralle ja vaimo pääsee mukaan. Matkalaukkuun pakataan smokki, juhlapuvut ja parhaat korut. Luvassa on seurapiiritapahtumia. Ensimmäisessä sellaisessa tavataan mies, joka on saanut kiristyskirjeen. Ranska

"Cabareeta ja kuohuvaa, ilman aseita tällä kertaa."  (3.8.) 🌟🌟

Ruumiin kultturi lehti 4/2011 kannesta kanten. Kansikuvajuttuna Pirkko Arhippaa. Lukuisista dekkariesittelyistä muutama siirtyi lukupinoon. (29.8.)

Sariola Mauri Ison kalan katiska. Susikoski-sarjan 28.osa vuodelta  Nuori mies on saamassa perinnön enoltaan, jos täyttää erään ehdon. Originellin enon ehtoa täyttäessä vastaan tulee monenlaista ongelmaa. Kirjassa käydään myös  Neuvostoliiton aikaisessa Virossa (4.8.) 🌟🌟

Siintävät kaukaiset metsät : runoja metsistä, eränkäynnistä ja erämaista. Erno Paasilinna on koonnut kirjaksi tuttuja ja vähän oudompiakin metsään liittyviä runoja Suomesta. Niistä tunnetuin lienee Aleksis Kiven runo:

"makeasti oravainen, makaa sammalvuoteellansa".  (1.8.) 🌟🌟

Skiftesvik Joni Valkoinen toyota vei vaimoni. Vaimo lähteesydämensiirtoleikkaukseen Helsinkiin ja kotona Oulussa omakin sydän on pettämässä. Skiftesvikin omaelämänkerrallinen romaani, joka kosketti, kuten kaikki Skiftesvikit. (11.8.) 🌟🌟🌟

Strout Rex Missä on testamentti? Pitkästä aikaa ilta Lars Svedbergin seurassa. Toivottavasti koko sarja tulee vähitellen äänikirjaksi. Wolfe on rahapulassa ja joutuu ottamaan ratkottavakseen testamenttijutun, mutta murhajuttu tästäkin tulee. New York. (27.8.) 🌟

Tuomela Harri Vallilan veitsiyöt on Vallilaan sijoittuvan dekkarisarjan toinen osa. Suosittelen aloittamaan ensimmäisestä: Vallilan murhamammat -kirjasta. Hyvä oli tämäkin. Miitta Mäki pestautuu väliaikaisesti poliisiin ja tutkii Vallilassa tapahtunutta raakoja murhia työparinaan rikosylikonstaapeli Mauno Luttinen. (5.8.) 🌟🌟

Viherjuuri Heidi Hilja ja synttärisoppa kirja on sarjan kahdeksas osa. Millaiset synttärit tulee, sen voi lukea kirjasta. Näinkin voi käydä. (10.8.)

Brasilian kahvimailla

Tämänvuotiset Brasilian karnevaalit on ohi, mutta voihan sitä näin jälkeenpäinkin tehdä pienen katsauksen Brasilian suuntaan. Eteläamerikkalainen kirjallisuus ei ole oikein ollut omalla mukavuusalueellani, vaikka yritän sitkeästi löytää sieltäkin helmiä. En ole vieläkään valmis palaamaan skandinaavisen dekkarikirjallisuuden pariin, vaan mieli janoaa seikkailla hieman oudoimmillakin vesillä.

Ennen kirjapiirieni laajentamista Brasiliasta tuli mieleen sademetsät, kahvi, karnevaalit, jättimäinen Jeesus-patsas, jalkapallo (jota en seuraa) sekä runsaahko suomalaisasutus, mitä en kyllä osaa sijoittaa mihinkään maan kolkkaan erityisesti. Tiedän vain, että Brasiliaan on muuttanut aikoinaan suomalaisia, ei yhtä paljon kuin Ruotsiin ja Yhdysvaltoihin, mutta kuitenkin joltinenkin määrä. 

Itselleni koko Etelä-Amerikka on jäänyt melko oudoksi, vaikka aiemminkin olen kirjoja sieltäkin lukenut. Osaan espanjasta alkeita, mutta se ei koskaan sykähdyttänyt niin, että olisin jaksanut paneutua espanjan- ja portugalinkieliseen kulttuuriin. Nuorempana sentään fanitin Julio Iglesiasta ja Harry Belafontea, ja kuuntelin paljon lauluja espanjaksi. Portugalin kieleen minulla ei ole mitään sidoksia. 

Näistä lähtökohdista siis olen edennyt pikkuhiljaa kohti Brasiliaa. Ja erityisesti sitä Brasiliaa, jonka voisisin kuvitella jaksavani kokea.

Aivan ensiksi pitää ottaa esille aivan ehdoton helmi Brasiliasta kertovista kirjoista, vaikka loppujen lopuksi kirja olisi voinut sijoittua vaikka minne. Yhtä kaikki ihan mielettömän ihana kuuntelukokemus oli Lasse Nousiaisen Rakkauden lähettiläs. 

Kirja oli itsestäänkin hyvä. Se kertoi suurlähetystön työntekijöiden arjesta ja vähän juhlastakin. Mukana oli työntekijöiden perheitäkin. Osa työntekijöistä oli suomalaisia, osa paikallisia. Pidin kirjasta, niin, että se oli viime vuoden top-kolmosessa kaikkien niiden 421 kirjan joukossa, jotka luin. 

Ja aivan erityisen hyvää kirjassa oli se, että siinä oli kaksi lukijaa, jotka lukivat omat kertomuksensa kirjasta. Toivon totisesti, että tämä yleistyy jatkossa kirjoissa, jotka on kirjoitettu useamman ihmisen näkökulmasta. Miten helppoa oli kuunnella, kun lukijasta tiesi, kuka on äänessä.  

Lukijatkin olivat hyviä, Eino Heiskanen ja Ari-Matti Hedman, Molempia olin kuullut aiemminkin, mutta tässä yhteisluvussa heidän äänensä piirtyivät omiin rooleihinsa tosi hyvin. Niinpä täältä lähtee suuret kiitokset sille, joka keksi että kirja vaatii kaksi eri lukijaa, ja että nämä kaksi sopivat rooleihin kuin nakutettuna. 

Pidin myös norjalaisen Anders C. Kroghin Jaguaarin voima - vuosi Amazonian sademetsässä - kirjasta. Kirja oli omakohtaisiin kokemuksiin perustuva teos muuttamisesta sademetsään ja asumisesta siellä vuoden verran alkuasukkaiden kanssa. Krogh teki elämänmuutoksensa vuoden 1998 tienoilla olleessaan 23-vuotias. Monet epäilivät, ettei hän tule onnistumaan, mutta onnistui kuitenkin pääsemään kissakansana tunnetun, eristäytyneen luonnonkansan pariin. 

Sijoitin kirjan Brasiliaan, vaikka Krogh lähtikin retkelleen Perusta. Kissakansa asustaa Javar-joen laaksossa, ja joki on Brasilian ja Perun rajajoki. Tiedä sitten kummalla puolen jokea oikeasti oltiin. Yhtä kaikki Amazonia virtaa suurelta osin Brasiliassa ja samat metsuriongelmat on Brasiliankin puolella. 

Metsuriongelmistakin olen lukenut enemmän hiljattain etään lähetyskirjan merkeissä, mutta kirjan nimi ei tule nyt mieleen. 

Kalle Kansaoja Kahlitut - orjuuden historia Amerikan mantereella kertoo nimensä mukaisesti orjuudesta. 

Merikapteeni Johan Magnus Arenius ohjasi fregattinsa kahvinhakureissulle Porista Rio de Janeiroon 1827, ja näki kuinka Brasiliaan tuotiin laivoilla sadoittain orjia, joilla ei ollut vaatteita nimeksikään. Kahlittu ei ollut kiva kirja, mutta pitihän sekin lukea. Orjuus ei ole yhtään hyvä asia, ei. Toivotaan ettei siihen koskaan pakata. 

Hieman hauskemman matkan Atlannin yli teki Niina With matkustaessaan Rahtilaivalla Brasiliaan. Kuuntelin kirjan, joten en tiedä, olisiko valokuvista ollut apua, jos sellaisia olisi katsellut. Kuuntelukokemuksena kirja jäi vähän vajaaksi. Annettiin ymmärtää enemmän kuin annettiin, jos nyt vanhaa sananpartta viitsii tässä yhteydessä käyttää. Jotenkin odotin enemmän. Jos ei ole matkustanut aiemmin kirjaa lukien soffalla maaten mihinkään laivalla, niin kirja on varmasti antoisa. Itselleni soffamatkailu on niin tuttua, että olisin kaivannut enemmän kuvailua, ihmisten tunnelmia... enemmän kaikkea. Pääpaino kirjassa taisi olla enemmän matkailussa kuin kulttuurin kokemuksessa. 

Aina pitää kokeilla myös runoja. Wilmas Silva de Andraden Säröjä purppuranpunaisessa järvessä on ainoa runokirja, jonka olen Brasiliasta lukenut. Varmasti se oli ihan kelpo runokirja, mutta koska edes suomalainen nykyrunous ei juurikaan hetkauta, niin eipä tästäkään tullut lempikirjani. Lukukokemuksen aina se oli silti mukavasti avartava. Tajusin nimittäin, että on olemassa muitakin brasilialaisia kirjoja, joita en oikein jaksa ymmärtää. 

Se ensimmäinen kirja, jota en jaksanut ymmärtää oli Luiz Ruffaton moneen kertaan palkittu Rutosti hevosia -kirja. Tosin nyt, kun luin saman tekijän Lissabonissa muistin sinut kirjan, tajusin että Ruffatoa ei juuri ole käännetty englanniksi, joten palkinnotkin taisi sittten olla paikallisempia. 

En siis pitänyt Rutosti hevosia kirjasta, sillä sen muoto ja tekstit olivat sekavia (sitä on kuvattu muualla esim. kirjalliseksi installaatioksi). Olen miettinyt, olisiko kirja toiminut äänikirjana paremmin, jolloin teksin graafisella sommittelulla ei olisi ollut niin suurta painoa. Tiedä tuota. Mielestäni kirja oli sekava. Ja outo. Tosin se kertoi paljon lyhyinä välähdyksinä Sao Paolon ihmisistä joten kaiketi opin siitä enemmän kuin jostain Lissabonissa muistin sinut kirjan kaltaisesta yhden miehen elämästä kertovasta romaanista. 

Mikään kaupunki ei ole vain yhden ihmisen tarina. Olen joskus miettinyt, miten erilaisen kokemuksen omaa ihmiset, jotka asuvat eri kaupunginosissa. Ensi kertaa se tuli mieleeni vietettyäni viikon loman Cefalussa noin 15 vuotta sitten. Myöhemmin joku samalla lennolla matkustanut asiakkaani kertoi, kuinka mukava rantalomakaupunki se oli. Itse kelasin mielessäni, mikä ihmeen rantalomakaupunki, kunnes muistin, että tosiaankin matkanjärjestäjällä oli kyseisessä kaupungissa kaikki muut hotellit rannan tuntumassa. Oma hotellini oli keskellä vanhaa kaupunkia. Toki kävimme pari, kolme kertaa rannalla, vanhan kaupungin kohdalla, missä oli yksi pieni rantakioski ja hiekkaa paljon vähemmän, mitä aikanaan isän soramontulla. 

Sen sijaan pidin kovasti Lissabonissa muistin sinut kirjasta, jossa mies muuttaa Etelä-Amerikasta Portugaliin tienatakseen rahaa, jotta voisi pärjätä myöhemmin paremmin kotimaassaan ja siinä välissä avustaa laajaa perhettään. Loppujen lopuksi mies ei palaa, mutta perhe saa avun.  

Pakko todeta, että edelleen etsin loistavaa brasilialaisen kirjailijan kirjaa joka kertoisi pelkästään Brasiliasta. Olen silti tyytyväinen, että löysin maassa asuneen Lasse Nousiaisen Rakkauden lähettilään.

*  *  *

Alimmaisen kuvan pitsiä olen virkannut 1970-luvulla brasilialaisen kirjekaverini lähettämästä mallista. Tyttö oli innokas virkkaaja kuten minäkin, mutta kirjeenvaihto jäi kieliongelmien vuoksi muutamaan kirjeeseen. Silloin ei ollut vielä Google kääntäjää apuna. Itselläni sentään oli kunnon sanakirja, mutta kaikilla kavereilla ei ollut sitäkään. 

Kirjat lainasin, eikä kukaan taho muutoinkaan sponsoroinut kirjoitustani. 

 

Book voyager - 10 South America

Lokakuu oli Etelä-Amerikka-kuu. Etelä-Amerikka on lukemisen kannalta tuottanut enemmän pettymyksiä kuin haltioitumisia, joten mitään suurta intohimoa en tunne etukäteen. 

Muutamia elämyksiä löysin tällä kertaa. 

1. Kolumbia. Anni Valtonen Elämäni Kolumbia kirjassa Valtonen muistelee Kolumbia jossa on asunut aiemmin. 
2. Kolumbia Gabriel García Marquez Pelon hetki sijoittuu ajallisesti aikaan ennen tunnetumpaa Sadan vuoden yksinäisyyttä samaan kylään Kolumbiassa. 
3. Peru Michael Bond Karhuherra Paddington. Karhuherra tuli Englantiin salamatkustajana Perusta, ja lienee siten tutuin perulainen Suomalaisille. 
4. Venezuela Mikko Pyhälä, Kun yö saapuu Venezuelaan. Kiva iskelmä johti ajatuksiani ihan muuhun suuntaan, mistä kirja kertoi. Kaikenlaista sitä on tapahtunut Venezuelassa, enkä ole yhtään huomannut. Niin paljon oli tietoa, että päähän tuskin jäi kymmenettä osaa. 
5. Brasilia Lasse Nousiainen Rakkauden lähettiläs. Kirja oli mielenkiintoinen kahden ihmisen näkökulmasta kerrottu tarina siitä, mitä tapahtui, kun Suomen Brasilian suurlähetystö joutuu ottamaan vastaan suomalaisen psykiatrin joka tulee tukemaan työyhteisöä vaikeana aikana. Ääneen pääsee psykiatri ja lähetystön työntekijän mies, joka on Brasiliassa vaimonsa seurana, mutta perinteisten diplomaattinen rouvien tapaan avustaa siellä, missä pyydetään. Kirja oli genressään loistava ja itselleni ensimmäinen kahden ihmisen lukema äänikirja. 
6. Argentiina Mariana Enrique Mitä liekit meiltä veivät. Olipa mielenkiintoinen kirja. Alussa tuntui, kuin kirja olisi erillisiä, mutta tosi mielenkiintoisia tarinoita. Sitten tuntui, että jos en olisi jo lukenut likimain puolia, niin olisin luovuttanut, sillä hirveästi ei innosta esim. kun kertoja murtautuu naapuriin ja löytää märäntynyttä naudanlihaa, mutta etsimänsä hän löytää vasta kotoaan ja sangen puistattavassa puuhassa. Inhottavan keskiosan jälkeen päästiin vihdoin tarinaan, johon kirjan nimi viittaa. Lopputulema oli vaihtelevasti keskinkertainen lukukokemus, joka vahvisti outojen eteläamerikkalaisten kirjojen perinpohjaista outoutta, vaikka toden puhuakseni muutaman normaalimmankin olen lukenut. 
7. Ecuador, Elisabeth Elliot Operaatio Auca : uskalias ristiretki tuonen tuville - villien auca-intiaanien keskuuteen. Vaikea käsittää sinisilmäisyyttä, millä ristiretkeä tehtiin. Lentokoneen käyttö tosin oli nerokasta, mutta aika soitellen pojat lähti työhön. Silmiä avaava tarina, monella tapaa. 
8. Bolivia, Ernesto Che Guevara Moottoripyöräpäiväkirja. Kirjasin Boliviaan, josta Che on kotoisin. Sielläkin oltiin, mutta pääosin muualla.  Aika köyhiä poikia oli nämä välivuotta pitävät veikkoset reissullaan. Selvisivät kuitenkin. Moottoripyörä vaihtui jossain välissä autoiluun ja lopuksi lentokoneeseen. Jotenkin tykkäsin enemmän Lady Warrenin Moottoripäiväkirjasta. Mutta paljon tuli opittua tästäkin reissusta. Niin matkalaisille kuin minullakin. 
9. Surinam, Clark Accord Paramaribon kuningatar - Max Linderin kronikka. Sitä on hienovaraisia geishoja ja Max, joka ei omin sanoin sanoen ole "mikä tahansa motioletukka". Max on kallis, mutta hän ei kerää rahaa vaan on jakanut omastaan jo lapsuudesta saakka. Yllättävän hyvä elämäkerta. 
10. Chile Pablo Neruda Kapteenin laulut. Runot Neruda kirjoitti Caprin vuosinaan rakastajattarelleen, josta myöhemmin tuli hänen vaimonsa. 
11. Chile Rauha S. Virtanen Seljalta maailman ääreen. Sarjan viides osa, jossa osa tytöistä jää Chilen vallankumouksen jalkoihin 1973 kun Augusto Pinochetin johtama sotilasjuntta kaappasi vallan. Pinochetistä tulee aina mieleen Pave Maija sen laulu jossa lauletaan "Augusto Pinochet rintamerkin ostaa missä ihminen hallitsee, ok". Itselläni on jonkinlainen aavistus tuosta ajasta, vaikka olin vasta aloittanut toka-luokalla. Mitään faktaa en muista, mutta kaiketi asiat jäi mieleen televisiouutisista ja lehdistä. Myöhemmin muistan, kuinka kuulin Chilestä tulleista pakolaisista, mutta siihen taisi mennä vuosia. Yllättävän surullinen oli tämä kirja lastenkirjaksi. Ehkä tämä on kirjoitettu "entisten nuorten lastenkirjaksi". 
12. Uruguay Eduard Galeano Tulen muistot : vanha uusi aika, sarjan 1.osa. Kirja alkaa eteläamerikkalaisesta maailman synnystä, jonka mukaan ihminen syntyi luomisen 13.päivänä, muutama päivä myöhemmin saatiin aurinko joka tuli kuppaisesta Jumalan käppänästä (ei ole kirjoitusvirhe, vaikka niitä harrastankin). Siitä se lähti. Tarinat etenivät siitä 1600-luvulle saakka. Tarinat on koottu eri puolilta eteläistä Amerikkaa. Välillä joku miete tuntuu niin kiehtovalta, että yritän muistaa sen ja merkitä muistiin, mutta seuraavassa hetkessä se unohtuu kuitenkin. Kuppaisen jumalankäppänän sentään muistin. Kiva näitä oli lukea, mutta epäilen, että kaksi seuraavaa jää lukematta. 
13. Brasilia Anders C Krogh Jaguaarin voima - vuosi Amazonian sademetsässä oli yllättävän mielenkiintoinen kirja. Toisin kuin minä, norjalainen Andets on kiinnostunut amerikkalaisista alkuperäiskansoista. Hän on ollut kiinnostunut niistä niin paljon, että osti menolipun ja muutti Amazonian viidakkoon asuakseen siellä kuten alkuasukkaat. Andersin repussa oli 2 kiloa muovihelmiä ja paljon rahaa, mutta ei juuri muuta, koska tarkoitus oli todella asua kuten alkuasukkaat. Vähitellen Anders oppi tavat ja kielen. 
14. Argentiina Graham Greene Kunniakonsuli. Konsuli kidnapataan, mutta miten sujuu hänen nuoren vaimonsa elämä? 
15. Chile, Pablo Neruda Maremoto. Pablo Neruda kirjoitti merelliset runot Karin Oldfelt Hjeronssonin puupirroksiin. Idea oli Nerudan, joka näki ensimmäisen, delfiiniä esittävän puupiirroksen ja tilasi kymmenen lisää. Kirjassa piirroksia on 16.
16. Paraguay, Marton Taiga, Valehtelin sinulle Zorilla. Kirjassa seikkailee suomalainen Jussi (José Rojo nimellä) Paraguayssa. Kirja on vuodelta 1944. Pitäisi metsästää myös Taigan Kuka murhasi konsulin, kirja. Se sopisi hyvin Greene Kunniakonsulin kumppaniksi. 

Luetut maat lihavoituna, Guyana ja parit saaret jäi lukematta. Guyanasta en vielä kirjaa löytänyt suomeksi. 

Argentiina

Bolivia

Brasilia

Chile

Ecuador

Etelä Georgia ja Eteläiset Sandwich saaret

Falklandin saaret

Guyana

Kolumbia

Paraguay

Peru

Ranskan Guyana (luettu aiemmin) 

Surinam

Uruguay

Venezuela

Hyviä lukukokemuksia Etelä-Amerikasta

Eteläamerikkalainen kirjallisuus ei ole oikein auennut minulle, mutta yritän sitkeästi. En tiedä, luenko vääriä kirjoja (luen niitä, mitä saan käsiini) vai olenko vain eri aaltopituudella. Kerta toisensa jälkeen yritän antaa Etelä-Amerikalle ja sen kirjailijoille uuden mahdollisuuden ja onneksi lukeminen on palkitsevaa silloinkin, kun kirja ei osu ihan omimmalle mukavuusalueelle. 

Harvakseltaan löytyy eteläamerikkalaisia kirjoja, jotka tekevät ison vaikutuksen. Aiemmista romaanilöytöistäni vain vuosi sitten lukemani kolumbialainen Gabriel Garcia Marquezin Kuulutetun kuoleman kronikka, ja triniradilainen V.S.Naipaulin Täysinoppinut hieroja ovat nousseet itselleni sellaisiksi, joihin tarttuisi hyvin mielellään uudestaan.  

Myös Agustina Bazterrican Rotukarja oli loistava teos, mutta siinä kuvattu maailma oli niin raskas, että kirjaa piti sulatella pitkään, ja sen vuoksi sitä ei varmaan tule luettuua uudestaan. 

Nyt, koronan myötä, olen jälleen tajunnut, kuinka pienestä asiasta kaikki voi muuttua. Kirjassa tulee eläimiin sairaus, joka tekee eläimen lihan ihmiselle vaaralliseksi. Kirja on fiktiota, mutta mistä tulevaisuutta tietää. Muutos voi lähteä hauraasta perhosen siiven iskusta ja levitä hetkessä globaaliin maailmaan, kuten näimme viime vuoden alussa koronan kanssa tapahtuvan. 

Viime vuonna annoin mahdollisuuden Karina Sainz Borgon Caracasissa on vielä yö -kirjalle, joka olikin yllättäen hyvä. Caracas on Venezuelan pääkaupunki. Vuoden 2013 presidentin vaalien jälkeen öljymaana tunnetun Venezuelan taloudessa on ollut ongelmia ja väkivaltaa, joka näkyy kirjassakin. Äitinsä syöpähoidoista köyhtynyt Adelaidekin joutuu tuon armottoman väkivallan uhriksi, mutta ei uhriudu, vaan ottaa sen, mihin kykenee ja aloittaa uuden elämän. Kirja päättyy niin, että ainakin itse odotan sille jatkoa. Saas nähdä tuleeko. 

Marraskuun alussa sain pahasta lukujumista huolimatta kuunneltua kolumbialainen dekkari Melba Escobarin Kauneussalonki - manikyyrejä, mutanaamioita ja murhia. Etukannen vihreiden lehtien kauneus ja sana murha saivat tarttumaan tähän kirjaan. Alku vaikutti lupaavalta ja olikin. Keskikohtakin oli hyvä, mutta loppu... Kuuntelin lopun kolme kertaa, kun minusta vain tuntui, että loppu tuli liian äkkiä ja vähän oudosti. Mutta outo loppu ei vaikuttanut siihen, että kirja oli enemmänkin kuin kelpo lukukokemus. 

Outo loppu ei ollut sinänsä yllätys, kun ajattelee niitä kaikkia eteläamerikkalaisia kirjoja, joita olen lukenut aiemmin - minä ja eteläamerikkalainen kirjallisuus vain emme ole aina samalla aaltopituudella. "Mielenkiintoisista" lukukokemuksista muistuu mieleeni mm.
paljon palkittu, brasilialaisen Luiz Ruffaton Rutosti hevosia,
kolumbialaisen Andrés Caicedon Eläköön Rumba! ja
bolivialaisen Hasbún Rodrigon Kiintymyksiä.
Näihin kirjoihin en juurikaan kiintynyt. 

Runouden kanssa ei ole ollut samanlaisia ongelmia. Esimerkiksi chileläisen Pablo Nerudan Kysymysten kirja ja venetsuelalaisen Rafael Cadenasin Ilman aikomusta osua kolahtivat kerrasta. 

Jotenkin minusta tuntuu, että olen löytänyt monesti "liian erilaisia" eteläamerikkalaisia kirjoja, jotta ne olisivat itseäni kiinnostavia. Palkittu kirja ei usein ole se, mitä tavallinen lukija lukee intohimoisesti. Siinä valossa katsoen on loistava asia, että esimerkiksi dekkareita on alettu kääntää myös maista, jotka eivät ensimmäisenä tulisi mieleen dekkarimaana.

Valitettavasti näyttää olevan niin, että vain tietyt maat saavat kirjansa etenemään suomalaisille käännösmarkkinoille saakka. Syynä tähän lienee agentuurit. Kaikilla mailla tuskin on varaa suureelliseen kirjavientiin pienille kielialueille. Oman huomioni mukaan Etelä-Amerikasta Kolumbia näyttäisi olevan vahvoilla samaan tapaan kuin Afrikasta Nigeria. 

Onneksi helmiä löytyy myös kääntäjien työpöydälle vähän oudommistakin kirjamaista. Ja kun kirja on hyvä, lukijatkin sen löytävät. Ainakin omassa tuttavapiirissäni moni on kauhistellut Rotukarjaa tai käynyt kolumbialaisessa kauneussalongissa ja kirjoista on puhuttu niin marttailloissa kuin työpaikkojeni kahvihuoneissakin. 

Liukasta laskiaista

Maailmalla laskiainen on karnevaaliaikaa. Meille tunnetuimpia tapahtumia on tietysti Venetsian ja Rion karnevaalit sekä New Orleansin Mardi Gras. Jälkimmäiseen olen tutustunut ensi kertaa vampyyrikirjallisuuden parissa.

Minulla on mielikuva, että olen lukenut dekkarin, jossa murha tapahtui Venetsian karnevaalien aikaan, mutta juuri nyt sellainen ei tule mieleen. Ehkä muistikuva on peräisin Hannu Raittilan Canal Grande kirjasta, jota en ole lukenut vaan pelkästään selaillut; niin on käynyt monille muillekin Finlandia-palkituille teoksille.

Oli miten oli, päätin laskiaisen ja lomaviikon kunniaksi kaivaa esille muutamia Donna Leon kirjoja kirjahyllystä. Pikaisella etsimisellä löysin kolme. Kuolema vieraalla maalla ja Kuolema tekee tiliä ovat Leonin kirjoittajauran alkupään kirjoja 1990-luvulta ja Falling in love eli suomeksi Tuntematon ihailija muutaman vuoden takaa. Se, että kirjoja löytyi vain kolme ei tarkoita, etteikö niitä voisi olla enemmänkin. Juuri nyt tsundokutanvahvasti, eikä löytäminen aina ole helppoa. Sen siitä saa, kun vaihtelee kirjojen paikkoja.

Pidän Donna Leonin kirjoittamista dekkareista tietysti Venetsian ja italialaisen ruuan vuoksi, mutta ennen kaikkea siksi, että Brunettin pariskunta lukee koko ajan. Eivätkä he lue mitään sanomattomia dekkareita, vaan kirjoja, joiden varaan eurooppalainen kulttuuri on vähitellen rakentunut. Enkä tarkoita nyt Raamattua, sillä en muista heidän sitä koskaan lukeneen, mutta jossain kirjassa Paola luki italialaista katekismusta, jotta ymmärtäisi.

Brunetti on vuosien saatossa lukenut paljon antiikin kirjoituksia ja Paola luonnollisesti jo oman opetusaineensa vuoksikin paljon englantilaista klassikkokirjallisuutta. Olen aina salaa ihaillut Brunettien tapaa elää kirjallisuuden ja klassisen musiikin kanssa. Ihan yhtäkkiä ei tulisi mieleen, kenelle voisin sanoa kuten Paola sanoo Tuntemattomassa ihailijassa Guidolle (käännös omani): 

”Entäs Dante? Sinä olet parempi Danten kanssa kuin minä.” 

En sano, että hirveästi muistaisin Jumalaisesta näytelmästä, jonka olen lukenut viimeksi kokonaan noin 30 vuotta sitten, mutta enpä juuri tunne ketään, joka tietäisi sen paremmin, ja se tekee minut joskus surulliseksi, sillä sen vuoksi minun itsenikään ei tarvitse ponnistella muistamisen kanssa. 

Aina silloin tällöin olen miettinyt, miten eri tavalla eri maissa harrastetaan kirjallisuutta. Italian osalta mietteeni saivat vahvistusta, kun taannoin luin, että italialaiset lukioikäiset lukevat koulussa paljon klassikkoteoksia ja tuntevat niiden juonen, kun suomalaiset eivät välttämättä ole kuulleet edes kirjailijasta. Lukemassani artikkelissa mainittiin esimerkiksi Tomasso Campenellan utopiakirja Aurinkokaupunki, joka on kirjoitettu 1602. Se kuuluu italialaisten lukiolaisten lukuvaatimuksiin. Itse olin lukioaikanani (kirjoitin 1984) kiinnostunut tulevaisuuden tutkimuksesta ja senkin jälkeen olen erilaisia utopiakirjoja lukenut, mutta Aurinkokaupungista ei ole minkäänlaista muistijälkeä edes nimenä.

Laskiaistiistain kunniaksi poistin viimeisetkin jouluvalot parvekkeelta ja kaivoin esiin välikauden koristeet. Niihin kuuluu olennaisena osana karnevaaliasuun pukeutuneet miekkoset, jotka viettävät aikaansa mieluummin kyljellään kuin missään roikkuen. Joulukuusen oksille he eivät ole vielä koskaan päätyneet. Jonain vuonna kuusessani on kyllä ollut kaulanauhojani, mitä voisi ajatella olevan sama asia, sillä Mardi Gras -perinteeseen kuuluu ainakin varastonmetsästäjäohjelmien kertoman mukaan helminauhat.