Elokuussa 2026 luetut

Syyskuu meni lomaillessa, perhehuolissa ja geokätköillessä, joten jäi elokuun luetutkin julkaisematta. Lokakuulle on luvassa aktiivisempaa otetta joten aloitetaan elokuun luettujen päivityksellä. Luettua tuli 36 kirjaa, mikä on loistava tulos syyskuuhun verrattuna, saatte uskoa. Aktivoiduin elokuussa tekekemään suunnitelmallisesti tämän vuoden Aasia-haasteen puuttuvia maita mm. tietokirjoina ja kuuntelin yksin ja äidin kanssa palapeliä tehden lyhyempiä kirjoja (kirjat luokiteltu kirjoiksi suoratoistopalveluiden perusteella). Ainakin yksi todellinen klassikkokin tuli luettua vuosien odottelun jälkeen, nimittäin Kwai-joen silta. Innostuin kuuntelemaan myös itselleni uusien kirjailijoiden lastenkirjoja. 

Björnstjerna Jonna Setä surkeus : Kertomuksia merkillisestä kaniperheestä. (4.8.) 🌟

Boulle Pierre Kwai-joen silta. Rautatiesillan rakentamista joen yli Burmasta Thaimaahan. Siltaa rakentaa brittiläisiä sotavankeja johtajanaan eversti Nichilson joka rakastaa muodollisuuksia ja nuhteettomuutta. Rakentamista johtaa japanilainen eversti Saito, joka vastaavasti inhoaa brittejä. Yhdistelmä ei anna hyvää lähtökohtaa rakennustyössä. Burma. (13.8.)

Denysenko Larysa Ilmahälytyksen lapset. Lyhyitä eri lasten tarinoita Ukrainasta. Surullista. Lapset. Ukraina. (14.8.) 🌟🌟

Ekholm Kai Kulttuurin varkaat. Taidetta, karttoja ym. On varastelu, Suomestakin. Mutta myös Suomi lienee tallentanut kulttuuriesineitä väärin aikein. Tietokirja. (27.8.) 🌟🌟🌟 

Fernández Inari Ensihoitajat Ivalosta: Jari Sarre ja Piia Kaukovalta sarjassa Lapin puheenvuoro osa 11. Storytel original äänikirja ensihoitajien elämästä Ivalosta. Inari. 🌟🌟🌟 

Fernández Inari Petri Kokkosen elämää erämaassa sarjassa Lapin puheenvuoro osa 13. Vätsärin erämaahan vanhaan hirsimökkiin vetäytynyt Kokkonen kertoo elämästään Inari-järven rannalla. Tilastofanina tarkistin. Ei kyllä kuole joka vuosi ihmisiä Inarinjärveen. Edellinen hukkuminen on vuodelta 2018, ja 2021 joku löytyi kuolleena järven jäältä. Edes koko Inarissa ei huku ihmisiä joka vuosi. Inari (22.8.) 🌟🌟 

Fernández Inari Tanssitaiteilija Auri Ahola Onko Lappia edes olemassa? sarjassa Lapin puheenvuoro osa 15. Saari Muddusjärvellä, missä suku on asunut samalla paikalla jo 1500-luvulla, jolloin talo oli tsaarin alaisuudessa oleva metsästystorppa. Ahola on kansainvälisesti kuuluisa tanssitaiteilija. Porilaisen nuoren kätilön ekassa työpaikassa ekalla työkeikalla ollut kätilö oli ollut ihmeissään kun Aholan mies haki porolla ja moottorikelkalla kätilön paikalle katsomaan vauvaa. Inari. (22.8.) 🌟🌟 

Fernández Inari Kuuluttaja Jarkko Ylläsjärven tarina sarjassa Lapin puheenvuoro osa 14. Ammattilainen kuuluttaja, Ylläsjärven suku on asunut kotitilallaan jo 250 vuotta Yllästunturin eteläpuolella. Koulumatkaa Kurtakkoon Ylöjärvellä oli sama 16 km kuin itsellänikin yläasteella Pohjois-Satakunnassa. Kokovuotinen työ vei Ouluun ja Norjaan, palasi takaisin 2011. Kolari. (22.8.)🌟🌟 

Galga Kuoleman kätilö Miyuki Ishikawa : Aasian sarjamurhaajat osa 1. Opin, että Shōwa-kausi (1926-1989 shōwa= valaistunut rauha) tarkoittaa keisari Hirohiton hallitsijakautta. Kuoleman kätilö otti vauvoja hoitaakseen, mutta antoi niiden kuolla nälkään. Tokio. (29.8.) 🌟🌟 

"12.1.1948 oli kylmä ja kostea." 

Galga Twitter-tappaja Takahiro Shiraishi : Aasian sarjamurhaajat osa 2. Nainen kertoo Twitterissä haluavansa kuolla ja Takahiro vähintään viidellä Twitter-tilillään riensi apuun. Surmat alkoivat elokuussa 2017. Tokio (29.8.)🌟🌟 

"Hänen sanaansa saattoi luottaa kuin kallioon." 

Galga Medanin velho Ahmad Suradji : Aasian sarjamurhaajat osa 3. Jaavalla on uskottu, että kun juo 70 nuoren naisen sylkeä, saa yliluonnollisia kykyjä, mutta Suradji meni tätäkin pidemmälle...  Indonesia. (29.8.) 🌟🌟 

García Márquez Gabriel Elokuussa nähdään. Ana Magdalena Bach matkustaa joka vuosi yksin 16.8. äitinsä haudalle saarelle, minne on merimatkaa 4 tuntia. Jossain vaiheessa, kun tytär on jo aikuinen, Bach päätyy sänkyyn tuntemattoman miehen kanssa. Kirjassa luetaan useampia kirjoja mm. Draculaa. Kolumbia. (14.8.) 🌟🌟🌟 

"Kaikki oli kuin ennen. Säälittävässä kylpykopperossa ei ollut sadesuihkua."

Haridi Alex, Davidsson Cecilia, Widlund Filippa Joulu saapuu Muumilaaksoon : Tove Janssonin kertomuksen mukaan. Tarina jouluvalmisteluista Muumilaaksossa. Lapset. (9.8.) 🌟🌟

Itkonen Jukka Sirkusjuna saapuu. Sirkus tulee kaupunkiin, isä juoksee karkuun poliiseja ja vankikarkuri joutuu töihin ...Lapset. (15.8.) 🌟🌟🌟

Itkonen Jukka Taikuri Into Kiemura. Kuvittelin sirkuksirjalsi tätäkin, mutta kirjasta löytyikin parikymmentä runoa eri ammateista. Runot. Lapset. (20.8.) 🌟🌟 

Jokinen Pauli Tampereen Murha historia : 30 tatinaa henkirikoksista. Hyvin kirjoitettuja lyhyitä kertomuksia rikoksista. TrueCrime. Tampere. (29.8.) 🌟🌟 

Junttila Harri Kunnollinen postimies sarjassa Kuusi kelmi ja kadonneet miljoonat osa 1. Toimelias postimies tappoi vaimonsa ja kavalsi postinsa. TrueCrime. Tornio. (27.8.) 🌟🌟🌟 

Junttila Harri Bling blingiä savolaiseen tapaan sarjassa Kuusi kelmi ja kadonneet miljoonat osa 2. Jouko Juvonen alias Carl J. Danhammer, hurjapää, mutta reilu sellainen muistelee koulukaveri. Pieksämäki. (27.8.) 🌟🌟🌟 

Junttila Harri Rikas nainen arkussa sarjassa Kuusi kelmi ja kadonneet miljoonat osa 3. Herlingin perillisen kidnappaus. Taustalla 3 vuodessa suoritetut oikeustieteen opinnot! Opintoja myös 2 muussa yliopistossa ja puhuu kuutta kieltä... Turku. (29.8.) 🌟🌟 

"Turusen työura onkin ollut eloisa ja täynnä lyhyitä työsuhteita."

Junttila Harri Dubain aduntoparoni sarjassa Kuusi kelmi ja kadonneet miljoonat osa 4. Kansainvälinen One coin -pyramidihuijaus. Arabiemiraatit. (29.8.)🌟 

Kampusch Natasha 3096 päivää. 10-vuotiaana kaapattu Natasha joutui asumaan 5 neliömetrin kokoisessa huoneessa kahdeksan vuotta 1998-2006. Ymmärtäisi ehkä vielä, jos siepattaisiin, jotta voisi pitää hyvänä, mutta väkivaltaa, nälässä pitämistä ym. Kirja on käännetty noin 30 kielelle. Wien, Itävalta. (18.8.) 🌟🌟 

Kim Helen Pitkä sadekausi. Eteläkorealainen Chung-hi sai jo sikiöaikana pojan nimen, koska hänestä toivottiin poikaa. Sitä ei tullut, mutta adoptoiko perhe pojan? Se selviää kirjasta. En oikein viihdy yleensä kirjojen parissa, missä aikuinen muistelee lapsuutta lapsen äänellä, mutta tästä pidin vaikka se kertoikin vain yhdestä kesästä. Etelä-Korea. (19.8.) 🌟🌟🌟

Laurén Anna-Lena Vuorilla ei ole herroja : Kaukasiasta ja sen kansoista. Laurén toimi Ylen Moskovan kirjeenvaihtajana ja kävi usein myös Kaukasuksella. Kirja oli yhdistelmä lähihistoriaa ja matkakertomuksia. Sijoitin kirjan Georgiaan, mutta koko Kaukasus mm. Armenia, Azerbaidžan ja Ossetia sekä tietty Venäjään kuuluvat alueet olivat esillä. (9.8.) 🌟 

"-Tähän me perustamme puutarhan. Ei mitään erikoista, sipulia, yrttejä ja persiljaa, sanoo Važa. 

Niin tietysti. Georgialainen ruoka perustuu kaikkeen vihreään, etenkin persiljaan. Muistelen mitä etäs osseetti sanoi Vladikavkazissa elokuun sodan aikana: 'Georgialaiset ovat Kaukasian parhaita kokkeja, mutta sotimisesta he eivät ymmärrä mitään.' "

Laurén Anna-Lena Kuinka kallis vapaus – Värivallankumouksista Georgiassa, Ukrainassa ja Kirgisiassa. Kolmen Neuvostoliitosta itsenäistyneen valtion viime vuosikymmenten historiaa. Itselleni mielenkiintoisempi kuin edellinen, kun oli vain 3 aluetta, jota miettiä. Kirjassa kerrottiin mm. että Georgia tavoittelee Kaukasian Singaporeksi. Sijoitin kirjan Kirgisiaan, kun se puuttui vuoden luetuista kirjoista. (12.8.) 🌟🌟 

"Morsiamen ryöstäminen tuntuu monista miehistä niin yksinkertaiselta jutulta, ettei siinä edes pohdita onko todella rakastunut naiseen. Usein käy niin, että mies kyllästyy naiseen parin kuukauden päästä ja jättää hänet. Hänen elämänsä on silloin pilalla. Varsinkin jos hän jo odottaa lasta." 

Leka Kaisa Kaisa & Christoffer Leka's Expedition no 3 Cycling Around Iceland. Omaelämäkerrallista sarjakuvaa vuodelta 2012, jolloin tekivät

polkupyöräretken Islantiin. (8.8.) 🌟🌟

Maristo Irja, Sysikaski Kalle, Ylivakkuri Juhani Itä-Timor : tragediasta nousee toivo. Itsenäistymisprosessi vuodesta 1975 vuoteen 2002, jolloin vihdoin vapaa itsenäisyys. Kirja on julkaistu vuonna 2000. Itä-Timor.  (7.8.) 🌟 

Mishima Yukio (1925–1970) Kunnia on katkera juoma. 13-vuotias poika, leskiäiti, perämies, johon äiti rakastui ja alaikäinen poikajengi. Mielenkiintoinen yhdistelmä. Ollaan Tokion lähellä Jokohamassa 1960-luvulla. Japani. (26.8.) 🌟🌟 

"Satoi. Sinooperin värinen vesi valui vanhoja tiiliseiniä pitkin ja muodosti lammikoita kadulle. Satama-altaan mastometsä kiilteli märkänä. Ettei heittäisi huomiota Fusako odotti auton takaistuimella."

Mrožek Sławomir Elämää aloittelijoille. En edes muista, koska aloin lukea tätä satiironovellikirjaa. Jäi jostain hiljaisesta lukupiiristä kesken. Mielenkiintoisia juonenkäänteitä kaikissa tarinoissa. Novellit, Puola. 🌟🌟 

Mulder Caroline de Elämän lähde : Romaani Lebensborn-kodista. Saksa. (30.8.) 

" Miten epäoikeudenmukaista että sotilas kuolee hetkessä, mutta sotilaaksi varttuminen kestää 16 vuotta." 

Nopola Sinikka Mustekala löytää trikoot : Riimirunoja. Eläinrunoja. (29.8.) 🌟🌟 

Parvela Timo, Pitkänen Pasi Pate Lumimiehen jäljillä. HImalajalla.... Onkohan Parvela käynyt Nepalissa.... Pate viihdyttää aina. Nepal. (14.8.) 🌟🌟

Qaderi Homeira Tanssia moskeijassa : afgaaniäidin kirje pojalleen. 985 yötä sitten poika riistettiin äidiltään. Äiti kirjoittaa kirjettä. Afganistan.(30.8.)🌟🌟🌟 

Rosavaara Katriina Leijonankesyttäjä. Riitelevät vanhemmat muuttuu sirkusleijoniksi leijonkiksi. Lapset. (20.8.), 🌟🌟 

Sokkelopilvenpiirtäjän arvoitus, Sakke sokkelo salapoliisi -puuhakirja. Lapset tykkää etsiä Mauri Kunnaksen kirjoista Herra Hakkaraista, mutta tämä oli haastavampi. Sokkelon ohella joka aukeamalla piti etsiä tiettyjä esineitä. Ja joka kerta kun piti etsiä esimerkiksi viisi jotain, ensimmäiset neljä löytyi nopeasti, viimeisen etsintään kului useimmiten ikuisuus. (4.8.) 🌟🌟 

Sugawara Takasuen tytär (s. 1008) Keisarinnan hovineidon päiväkirja. Ei ihan tuoreemmasta päästä tämä kirja. Tämäkin aloitettu lukemaan viime vuonna. Hyvin kirjoitettu nikki (eräänlainen päiväkirja runoilla ja muistelmilla) jonka kesken jääminen ei johtunut itse kirjasta, vaan Tyynynaluskirjan suomentamisen odottelusta. Japani. (8.8.) 🌟🌟🌟 

Teir Philip Elokuun varjot. Pietarsaaren reissun jälkeen oli sen verran väsy, että tartuin äänikirjaa ja käperryin soffalle. Yllättäen siinä puhuttiin tupakkatehtaasta ja muista tutuista paikoista. Eletään vuotta 1993. Pietarsaari. 🌟

Klassikkohaaste : Yasunari Kawabata Lumen maa

Heinäkuu ja klassikko kirja, mikä ihana yhdistelmä. Tällä kertaa reissataan Japaniin ja muistellaan vuotta 1958. Tuolloin käännettiin ensimmäinen japanilaisen kirjoittama kirja suomeksi. Kirja oli Yasunari Kawabatan (1899-1972) Lumen maa. Kawabata sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1968.  

Kaksi ensimmäistä lukemaani japanilaista kirjaa olivat Yasunari Kawabatan Lumen maa ja Junichiro Tanizakin Avain. Ajankohta oli 1970- ja 1980-lukujen taitteessa. Lukemisesta on niin kauan aikaa, että en muista kumpi oli käsissäni ensin. 

Se, kohta, joka jäi mieleeni jommasta kummasta kirjasta oli seremoniallinen teen juonti. Jo tuolloin mietin, että Japanissa arvostetaan teeseremoniaa edelleen, mutta meillä Suomessa kukaan ei ole tajunnut alkaa arvostaa tapaa, jolla kahvi keitettiin arvostetulle vieraalle tavallisissa maaseudun kodeissa. Pestiin pannu, nopsajalkainen lapsi haki vettä kylän parhaasta lähdevesikaivosta, laitettiin pöytään puhdas pöytäliina ja vieraalle paras kahvikuppi. Kaadettiin kahvia, kursailtiin, mutta otettiin kolmaskin kuppi. 

Lumen maan uusi lukukerta todisti sen, että muistamani teeseremoniaa ei ollut tästä kirjasta. 

Kirja vie lukija lumisen vuoriston kylpyläkaupunkiin Echigo-Yuzawaan Japanissa. Paikka sijaitsee Japanin länsirannikolla, Niigatan prefektuurissa kuumien lähteiden äärellä, missä nykyisinkin käy paljon turisteja. Vuonna 1885 maakunnan pääkaupunki oli väkirikkain koko Japanissa, koska se oli tärkein satamakaupunki ajatellen kauppaa naapurimaihin: Venäjälle ja Koreaan. Nykyään alueen tärkeimmät tuotteet ovat maanviljelystuotteita ja niistä jalostettuja elintarvikkeita. Eniten tuotetaan riisiä, mutta esimerkiksi suurin osa Japanin tulpoaaneista tulee tuolta alueelta. 

"Juna vyöryi pitkästä tunnelista lumen maahan. Maa loisti valkoisena yötaivaan alla. Juna pysähtyi eräälle pikku asemalle..."

Kirjassa eletään noin vuosia 1935-1947.

Kirjan päähenkilöinä on tokiolainen mies, Shimamura ja häneen rakastunut paikallinen geisha Komako sekä kolmantena pyöränä nuori kaunotar, Yoko. 

Miljöönä lumen maassa sijaitseva kylpylähotelli, jonne mies matkustaa säännöllisesti yksin ilman perhettään. Näissä kuumien lähteiden kylpylöissä ei käydä perhekuntina, vaan lähinnä miehet yksin ja paikalliset naiset toimivat seuralaisia.  

Geisha on perinteisesti huippukoulutettu nainen joka osaa täydellisesti kaiken seurusteluun ja viihdyttämiseen liittyvän, mutta ei ole seksityöläinen. Kurtisaani saattoi olla myös koulutettu taiteiden osalta, mutta kurtisaanin kimono obi solmittiin kiinni edestä, koska se avattiin usein, geishan selkäpuolelta, koska se avattiin vasta yöksi. 

Länsimaissa geishan ja kursisaani ero on hämärtynyt ja syynä on myös se, että toisen masilmansodan myötä myös geishoilla meni huonosti, ja monet heistä alistuivat amerikkalaisten sotilaiden viihdyttäjiksi myös sänkypuuhissa. Itselleni on vaikea kuvitella, että amerikkalaiset sotilaat olisivat maksaneet illasta toiseen teeseremonioista tai shamisen/koton/kokyūn/bambuhuilun soiton kuuntelusta, niin hienoja kuin ne ovatkin, ja kielimuuri esti runoudesta keskustelun. 

Itse epäilin käännös virhettä, sillä kirja on käännetty englannin- ja saksankielisistä käännöksistä, mutta Komako on käsittääkseni kuitenkin myös Kawabatan alkutekstissä nimenomaan geisha. 

Minun piti lukea ennen Lumen maata Sōseki Natsumen Kokoron (mutta sitten unohdin koko kirjan). Kirja kertoo vanhan ja uuden ajan murroksesta Japanissa - suljetusta feodaaliajasta siirrytään rajat avoimempaan modernimpaan valtioon. Kirjassa eletään meiji-kauden (1868-1912) loppua, 

Lumen maa kuvaa seuraavaa murrosta. Tokio on jo modernisoitunut, mutta vuoristoseuduilla eletään vielä osin vanhaa aikaa. Samurait ovat hävinneet, ja geishatkin ovat katoavaa ammattikuntaa, vaikka eiväthän geishat täydellisesti ole kadonneet vieläkään. Itse olen kuitenkin ollut ymmärtävinäni, että vaikka geishakouluja on, on geisha nykyään enemmän ammatti, kuin täydellinen elämäntapa, kuten vielä meiji-kaudella. 

Meiji-kauden geishat olivat koskemattomia, ei ehkä mitään antiikin Rooman Vestan neitsyitä, jotka muurattiin kivimuurin, jos he menettivät neitsyytensä, mutta siveitä joka tapauksessa. Maailmansotien välissä erityisesti kirjan tapahtumapaikan kaltaisella maaseudulla geishojen rooli alkoi hämärtyä. Niinpä Kokorokin on 1930-luvun syrjäisen kuumien lähteiden kylpyläkaupungin onsen-geisha, joiden asema oli huomattavasti monitulkintaisempi kuin kuuluisien geisha-alueiden taiteilijoilla.

Ja Kokoro oli rakastunut. 

"Helmikuun neljäntenätoista pidettiin lintujen karkoittajaisia, Lumen maan lasten juhlaa. Kymmenenä päivän ajan sitä ennen lapset polkevat lunta töppösillään, lohkovat siitä sitten kahden kuutiojalan möhkäleitä ja rakentavat niistä temppelin, jonka lattia on kuusi neliömetriä ja korkeus kolme metriä. Neljäntenätoista päivän illalla he kokoavat perinteiseen uudenvuoden viettoon liittyvät olkiköydet ja tekevät niistä hauskasti roihuvan nuotion temppelin eteen. Koska uuttavuotta vietetään tässä kylässä vasta helmikuun yhdentenätoista, on olkiköysiä vielä saatavissa."

Kirjassa Kawabata kuvailee ihmisten elämää ja tapoja tarkkuudella, joka piirtää tarkkaa mielikuvaa myös meille, jotka emme ole asuneet japanilaisella maaseudulla 1930-luvulla.

" Erään valkoisen seinän vierellä räystään alla teki lumipalloja vuoristohousuinen pikku tyttö, jolla oli yllään punainen flanellitakki, ilmeisesti upouusi. Shimamurasta tuossa näyssä oli syksyn henki."

Sitten sataa ensilumi ja Shimamura alkaa muistella kirjassa kerrotusta hamppukankaasta (oikeasti kyseessä lienee paikallinen kiinannokkonen) chijimi-vaatteitaan, joita valmistetaan vuoristossa talvisin lumiseen aikaan ja käyttää kesäisin. Kankaiden kuitu on niin ohutta, että parhailta kutojilta vaadittiin sorminäppäryyden vuoksi alle 34-vuoden ikää. Sitä vanhempia pidettiin kankeasormisina. 

Kawabatan kieli on jollain tapaa runollista. Sitä on kuvailtu kielikuviltaan haikurunojen kaltaiseksi. Paljon kerrotaan, mutta paljon jätetään myös kielikuvien varaan. Itse olen lukenut 1980-luvulta lähtien melko paljon japanilaisia kirjoja, joten kuvittelen ymmärtäväni kirjaa, mutta silti tuntuu välillä etten ymmärrä. 

Luin pari vuotta sitten Päättymättömän riemun, amerikkalaisen mammuttiopuksen, josta on sanottu, että kirja ei avaudu kerralla ja että vasta sen luettua loppuun, tulee halu lukea se heti uudestaan. Itsellenikin kävi samoin. Tosin yli 60 tunnin ja lähes viikon äänikirjasession jälkeen tuntui, että niin mammuttimaiselle teokselle ei ole aikaa, joten uudelleen lukeminen jäi ja on jäänyt. Toisin kävi vietnamilaiselle Rulle, jonka luin välittömästi uudelleen. Siirryin suoraan viimeiseltä sivulta takaisin ensimmäiselle. Niin taitaa käydä tällekin kirjalle, kun ylihuomenna pääsen taas lukemaan. 

Tällä kertaa klassikkohaastetta emännöi Jotakin syötäväksi kelvotonta. Linkistä voi katsoa mitä muut lukivat. 

Kiitos. 

Itse olen osallistunut näkökään 31.1.2022 alkaen, paitsi viime vuoden heinäkuussa, jolloin unohdin.

Toukokuussa 2026 luetut

Toukokuun saldoksi tuli 17 kirjaa, eikä vieläkään yhtään uutta maata, vaikka pyhästi itselleni lupasin, että tänä vuonna on koko maailma luettuna. Pah. Mutta oli kiva lukukuukausi. Hyvin erilaisia kirjoja, joista vain pari tuntui olevan huonoja valintoja tälle toukokuulle. Jonain muuna kuukautena ainakin toinen kirja olisi saattanut imaista totaalisesti mukaansa. 

Areklew Lisa Juhannusruusut.  Kohta se on. Juhannus. Kirja alkaa Estonian uppoamisesta 28.9.1994. Sitä hyppy nykyaikaan vuoteen 2019. Ja vielä joku muu hyppy muuhun aikaan. Ei puhutellut tällä kertaa, mutta 10 vuotta sitten olisin ollut kirjasta enemmän kuin innoissani. Ruotsi. (26.5.) 

Helve-Sibaja Liisa Hausfrau kotona Sveitsissä. Oops, luin tämän jo viime vuonna! Kesti kyllä toisenkin lukemisen, vaikka hyvin muistin tarinat kun vauhtiin pääsin. Sveitsi. (9.5.) 🌟🌟 

Kantanen Emma Nimi jolla kutsutaan öisin. Omaelämäkerrallinen romaani työskentelyjaksosta Kiinassa ja pekingiläisestä lesboyhteisöstä. Kiina, Peking. (24.5.) 🌟🌟🌟 

Kolu Siri Me Rosvolat Ryöväriliitto. Sarjan neljäs osa kokoaa vaakunatavut ja lopussa juhlitaan rosvohäitä. (10.5.) 🌟🌟🌟 

Kolu Siri Me Rosvolat Karkkikumous. Jyrängin karkkitehtaan toiminnan etiikka arveluttaa nuoria rosvoja. (13.5.) 🌟🌟 

Kolu Siri Me Rosvolat ja kaverikaappari. Tämän kirjan pääoisissa on Viljan ohella erityisesti Hele ja salaperäinen Kuuska Jaskari (ei  se saari Rauman edustalla). (13.5.) 🌟🌟

Kolu Siri Me Rosvolat Nolo fani. Jösses. Mä haluun tälle jatkoa! Kirjan loppu jää sen verran kutkuttavaan vaiheeseen, että piti oikein tarkistaa onko tullut uusia osia. Ei ollut. Jos sarja jää tähän, niin Vaativan V:n tyyliin toteaisin, että "En kestä". Mutta toisaalta ymmärrän, että tarina jää sen verran auki, että mielikuvituksen voi päästää itse laukalle, jos jaktoa kaipaa. Jotenkin vaan oli katsottava myös Me Rosvolat -elokuva Areenalta, mutta ei, sielläkään ei kerrottu, miltä Markus ja sen keltainen auto näyttää. Hyvä lopetus sarjalle, jos tämä nyt oli lopetus. Täydet pisteet. (13.5.) 🌟🌟🌟 

"Mies on mies, ei meritähti." (Hurja-Kaarlo Rosvola) 

Kolu Siri Tarina taistelu. Nuotio tarinoita rosvotyyliin. Tämän jätin viimeiseksi, vaikka ilmestyi ennen Nolo fani kirjaa. Aiemmalla lukukerralla pidin tätä tylsimpänä kirjoista, mutta keplo kirja oli tämäkin. (25.5.25, mikä ihana päiäväys!)🌟🌟

"Mä näytin Viljalta ennen kuin Rosvolat ryösti sen, anteeksi nyt, ihan kamalalta. Noppe Normilta. Elämäni-­on-ohi -viulistilta, joka vain odottaa lauantaita, jolloin voi alkaa elää vähän. Ja kun tarkemmin ajattelin sitä, tajusin, että musta vielä tuntui siltä. Musta tuntui ­lauantaityypiltä. Mä olin kadottanut jonnekin sen Vaativan Veen, jolla on oma kulma kaikkeen. Joka osaa sanoa täydessä bussissa väistäks vähän niin että koko bussi tyhjenee. Olen tottunut sellaiseen. Olen tottunut liian hyvään. Ja sitten eräänä päivänä Vaativa Vee oli kadonnut. Siksi ne kuteetkaan ei sopineet mulle enää." (Viileä V) 

Melin Mårten Att vara eller inte vara - dikter om dig. 

Ensivierailu paikkakunnan uudessa ruotsinkielisessä kirjastossa. Lainasin pari ohutta kirjaa, joita oli kevyt kantaa. Runoja joista tykkäsin. (15.5.) 🌟🌟🌟 

Mueenuddin Daniyal Hunajaa ja tomua. Novelleja jotka kaikki liittyy rikkaaseen maanomistaja K. K. Harouniin. Ihastuin kirjaan. Pitkästä aikaa Novellikokoelma, joka sykähdytti. Tarinat oli hyviä ja yhtenäisyys viehätti. Loppu novelli surullisuus itketti, mutta muitakin tunteita nousi pintaan. Lahore, Pakistan. (11.5.) 🌟🌟🌟+

"On Kolme minkä vuoksi me tapamme: maa, naiset ja raha." Bunjabilainen sananparsi. 

Murakamin Haruki Pimeän jälkeen. Japanilainen Kissaten hiljaisin lp-levymusiikkeineen, opiskelijatyttö lukee kirjaa kahvin ja voileipien äärellä. Puolituttu opiskelija pistäytyy salaatille. Mitä kaikkea yö voikaan tarjota. Japani. (28.5.) 🌟🌟🌟 +

Paarlahti Teemu Jäminkipohjan maksimi. Runoja Ruovedenmaisemista. Miehen saa pois Jäminkipohjasta, mutta ei Jäminkipohjaa miehestä... Kuten me porilaiset sanomme Porista. Runokirja, Ruovesi. (10.5.) 🌟🌟🌟 

Steen Hanna van der Senttu ja seikkailu Mumbaissa. Senttu, Bubba ja Intiasta Suomeen adoptoitu Neea perheineen lomalla Intiassa. Lomalla tavataan mm. suomalainen 87-vuotias tuore yksityisetsivä ja maaginen apina. Mumbai, Intia (12.5.) 🌟

"Tää Mumbai on kyllä ihmeellinen paikka, jatkoi Neea, jotenkin maaginen. Intia on kaikkea mitä kuvittelinkin ja silti erilainen."

Takula Mia Eloonjäämisopas. Toukokuun ilmastolukupiirikirja ei jaksanut innostaa riittävästi. Syytän itselleni sopimatonta alkua. Ensin puhuttiin hevosista, sitten luontoon ilman sopeuttamista vapautetuista häkkieläimistä ja äitiyden onnesta. Mikään niistä ei ole henkilökohtainen suosikkini. Huonon alun jälkeen loppu oli parempi, mutta onko mikään huonon ensivaikutelman jälkeen parhaimmillaan? Tietokirja. (18.5.) 

Virtanen Rauha S. Seljan tytöt. Toukokuussa aloitettiin Seljan tytöt -lukupiiri. Muistan kun nuorena luin kirjaa ja nolotti ja pelottikin tyttöjen kotihipat, vaikka viattomat hipat ne olikin. Tunnemuistista kumpusi sama tunne, vaikka tiesinkin juonen. Yllättävän hyvin se muistui, vaikka seuraava kirja ei niin tuttu ollutkaan. (14.5.) 🌟🌟 🌟 

"Ja minusta rouva Pirinen on oikein mukava ihminen», puolusteli Miili­täti. »Kyllä kai», tuhahti isä. »Pinnalta lirkun-lirkun, mutta alla vaanii saaliinhimoinen sakaali. Minä sanon teille, että voin jotenkuten ymmärtää sellaisia naisihmisiä, jotka juoruilevat iltojensa iloksi, kun heillä ei valitettavasti ole hengenlahjoja parempaan."

Virtanen Rauha S. Tapaamme Seljalla. 

Nautin, mutta kun viimeksi luin Me Rosvolat, niin seikkailut jäi puuttumaan. Toisaalta onneksi, sillä tämän kirjasarjan etuna on se, että se kertoo tavallisesta arjesta, tavallisesta elämästä. Kirja voi olla hyvä, kertomatta ihmistä kohdanneista katastrofeista. (15.5.) 🌟🌟 

Virtanen Rauha S. Virva Seljan yksityisasia. Tämä kirja kuulosti niin oudolta, että olen varmaan hypännyt tämän yli sarjaa lukiessa. Ehkä tämä puuttui koulun kirjastosta. Aikaisempiin verrattuna tämä tuntui jopa seikkailukirjalta.  (16.5.) 🌟🌟 

31.5. YK:n Kansainvälinen tupakaton päivä

Törmäsin alkuviikosta tietoon, että Ruotsi on saavuttanut ensimmäisenä maana tupakoimattoman maan statuksen. Sen saa, kun tupakoivia kansalaisia on alle 5 prosenttia. Tieto sattui silmiin kansainvälisistä uutisista. Ajankohta oli sopiva, sillä tänään vietetään kansainvälistä tupakatonta päivää. Päivää on vietetty vuodesta 1987 alkaen. Jännä juttu, sillä itse en ole koskaan nähnyt yhtään uutista asiasta niin, että se olisi jättänyt muistijälkiä. Saattaa olla, että asia ei vain ole kiinnostanut, koska kaikki elämäni yli 22500 päivää ovat olleet tupakoimattomia. 

Miksi sitten kirjoitan aiheesta tänään? No tietenkin siksi, että tupakointia ei juuri nykyisin näy kirjoissa, mutta aiemmin näkyi melkeinpä kaikissa vanhoissa kirjoissa: dekkareissa tupakantumppi ja siinä ollut huulipuna olivat usein johtolankoja, hieman rohkeammissa romaaneissa tupakan sytyttäminen kuvasti aktin päätöstä ja jopa lastenkirjoissa isät saattoivat polttaa piippua tai sikaria. 

Itsekin olen elänyt tuota aikaa, joten en heitä kirjaa nurkkaan, kun Sherlock Holmes sytyttää piipun... Sen sijaan aktiivinen, nykyisin ehkä tupakointia enemmän valtavirtaa oleva nikotiinin käyttö, saattaa olla se piste, jolloin päätän, että kirjasarjan seuraavaa osaa en enää lue. Saman kohtalon on saaneet myös esimerkiksi kirjasarjat, joissa tissutellaan joka ilta, joissa poliisi käyttäytyy siviilissä kuin teinibissis, tai kirjasarjan taustalla kulkeva sivujuoni nostaa karvat pystyyn esim. huonon työilmapiirin vuoksi.

Koska tupakointi ei ole itselleni mitenkään tärkeä juttu, en listaa tähän dekkareita, missä tupakoidaan. En edes vertaile kuinka savuisia oli ennen muinoin ottomaanien kahvilat, maailman satamien kapakat, matkahuollon baarit ja boheemimpien nuorten aikuisten illanvietot. 

Kissaten

Se johdattaakin ajatukset Japaniin. Japanilainen kissaten estetiikka on säilynyt, vaikka tupakointi on Japanissakin siirtynyt pääasiassa tupakkakoppeihin. 

Yksi Japanin erityisistä kulttuuriasioista on kissatenit. Kissaten on hämyinen teehuone, missä joskus aiemmin leijui tupakansavu ja äänimaailma täyttyi lähinnä jazzista lp-levyiltä soitettuna. Savua lukuun ottamatta näin on edelleen. Kellään ei ole kiire ja toisin kuin meillä, missä moititaan kahvilassa työskenteleviä usein liiasta viipyilystä. 

Olen aiemmin yrittänyt lukea vain yhtä Murakamin teosta. Se ei innostanut, mutta jatkoin sinnikkäästi puoleen väliin. Kun nyt etsin kissatenin tunnelmaan sopivaa kirjaa, löysin Haruki Murakamin Pimeän jälkeen -kirjan. Ajattelin sen sopivan kaltaiselleni yö ihmiselle, ja sopiihan se. Kirja oli suorastaan täydellinen. Aloitin kuuntelun illalla, enkä malttanut nukahtaa ennen kuin kirja loppui. Nykyisin sitä tapahtuu enää harvoin. 

Kirja kertoo yhdestä yöstä. Tyttö istuu kahvilassa lukemassa kahvin äärellä. Vihreä kermasooda (vihreä meloonilimsa, jäitä, vaniljainen kermajäätelöpallo ja punainen kirsikka korkeassa lasissa) istuisi miljööseen ehkä klassisimmin, mutta ei kahvissa mitään vikaa ole. 

Poika tilaa tytölle toisen kahvin samalla kun tilaa itselleen salaatin. Tyttö ehkä söi kahvinsa kanssa kissateniinkin loistavasti sopivan tamago sandon, pilvimäisen kevyen kananmuna-majoneesisandwichleivän, missä on runsaasti majoneesista ja kananmunista tehtyä tahnaa kahden ohuen, reunattoman paahtoleivän välissä. (Kotikokille vinkkinä, 2-3 rkl majoneesia ja 4 keitettyä kananmunaa todella pieneksi murskattuna, ripaus suolaa, hieman sokeria ja valkopippuria. Kaksi paahtoleipää, leipää ei paahdeta, ja täytettä on paksumpi kerros kuin 2 leipää yhteensä). 

Yön aikana tapahtuu kaikenlaista. Moni asia muuttuu yhdessä yössä, kuten nuorten aikuisten elämässä usein käy. Kohdataan oikeita ihmisiä. Tehdään päätöksiä tai ajaudutaan uusille urille. Itselleni tästä yöstä tuli mieleen luokkaretkiyö Maarianhaminassa kauan sitten, vaikka itse tapahtumat olivat kovasti toisenlaiset. 

Kissatenit ovan levollisia paikkoja. Niissä viihtyyvät ihmiset, jotka eivät ehdi tai tahdo mennä kotiin. Olipa kyseessä myöhään töistä lähtevä salaryman tai kotioloja karttava nuori aikuinen, paikka sopii kaikille. Musiikki soi vain taustalla, keskusteluun on mahdollisuus, mutta useat haluavat vain uppoutua yksinoloon niin, että muita on lähellä. 

Voisin kuvitella tuollaisen paikan kantakuppilakseni. Sääli, että lähiössäni ei sellaista ole... Tai, no, tuskin missään Suomessa. Kissateniin tullaan viipymään kahvin, teen tai soodan äärellä. Alkoholia ei ole tarjolla. 

Kissatenit kuuluvat myös Murakamin henkilöhistoriaan. Nuorempana hän oli sellaisessa töissäkin. 

Kuvitteellinen kirje kissatenistä ystävälle

31.5.2026, Tokio — Suomessa kai vielä 30.5.

Kuljin tänään pitkään pitkin Kandan ja Jinbōchōn vanhoja kirjakatuja. Tiedät sen tunteen, kun ei oikeastaan etsi mitään tiettyä kirjaa, mutta silti jokainen kellastunut selkämys tuntuu hetken tärkeältä. Löysin yhdestä pienestä liikkeestä vanhan japanilaisen jazzlehden vuodelta 1978. Kannessa oli Bill Evans, ja sivujen väliin oli jäänyt kuivunut vaahteranlehti. Ostin sen vain siksi, että joku oli joskus pitänyt sitä tarpeeksi tärkeänä säästääkseen lehden väliin lehdenkin.

Illalla kävelin sateen jälkeen Shinjukun sivukujille. Tokio on kummallinen sateella — neonvalot eivät oikeastaan näy ilmassa vaan asfaltissa. Kaikki heijastuu maasta takaisin ylös. Kadut näyttävät siltä kuin kaupunki olisi maalattu vesiväreillä.

Löysin tämän kissatenin melkein vahingossa. Kadulta näkyy vain pieni kellertävä kyltti ja kapea portaikko alas kellarikerrokseen. Oven avatessa kuuluu sellainen pieni messinkinen kilahdus, joka tuntuu olevan Japanissa pakollinen kaikissa vanhoissa paikoissa.

Täällä tuoksuu kahvilta, pölyltä, vanhalta puulta ja aivan vienosti tupakalta, vaikka sisällä ei enää saa polttaa. Luulen, että savu on vain imeytynyt vuosikymmenten aikana seiniin. Sellainen tuoksu ei enää koskaan lähde kokonaan pois.

Kaiuttimista soi juuri nyt Bill Evansin Waltz for Debby. Levy rahisee vähän hiljaa taustalla. Ei häiritsevästi, vaan niin että huomaa kuuntelevansa oikeaa levyä eikä digitaalista kopiota. Omistaja — ehkä seitsemänkymppinen mies valkoisessa paidassa — käy aina välillä kääntämässä levyn. Hän tekee sen samalla vakavuudella kuin joku sytyttäisi kynttilän kirkossa.

Tilasin meloninvihreän kermasoodan vain siksi, että se näytti niin täydellisen epäaidolta. Kirkas vihreä lasi, vaniljajäätelöpallo ja päällä punainen cocktailkirsikka. Se näyttää enemmän muistilta kuin oikealta juomalta. Jäätelö sulaa hitaasti limonadiin ja tekee pinnasta vaaleanvihreän pilven.

Ja ne munaleivät. Nyt ymmärrän täysin miksi japanilaiset puhuvat niistä melkein hellästi. Leipä on niin pehmeää, että sitä tuskin tarvitsee pureskella. Munatäyte maistuu vähän makealta ja hyvin rauhalliselta, jos ruoasta voi niin sanoa.

Minulla on mukana Murakamin Pimeän jälkeen. Luin juuri kohdan, jossa hän kirjoittaa:

“Yö on kuin syvä kaivo.”

Se tuntuu sopivan tähän paikkaan täydellisesti. Tämä kahvila on vähän kuin kaivo kaupungin alla. Täällä aika ei oikein liiku samalla tavalla kuin ulkona.

Muistin täällä istuessani, että Murakamihan pyöritti nuorena jazzbaaria nimeltä Peter Cat. Olen yrittänyt kuvitella, oliko se tällainen paikka. Ehkä hieman äänekkäämpi silloin, enemmän savua ilmassa, enemmän opiskelijoita ja liian myöhään venyneitä keskusteluja. Mutta ehkä juuri tällainen kuitenkin: raskaat puutuolit, himmeät valot ja tunne siitä, ettei kukaan halua vielä mennä kotiin.

Ja tuli hassu ajatus — entä jos Murakamin kirjojen jazzkahvilat eivät olekaan mitään yksittäisiä paikkoja? Ehkä ne ovat juuri tällaisten kellarikahviloiden yhteinen muisto. Tokio on täynnä paikkoja, jotka näyttävät siltä kuin ne olisivat unohtuneet ajan ulkopuolelle.

Viereisessä pöydässä istuu nuori mies puvussa. Hänellä on salkku lattialla ja kirja auki, mutta hän ei ole kääntänyt sivua ainakaan kahteenkymmeneen minuuttiin. Luulen, että hän tuli tänne vain olemaan hetken yksin ennen viimeistä junaa.

Täällä ei puhuta juuri lainkaan. Kupit kilisevät hiljaa. Joku yskähtää välillä. Espressokone sihahtaa kaukana tiskin takana. Ja kaiken päällä kelluu jazz, kuin savu jota ei enää ole.

On jotenkin lohdullista ajatella, että Suomessa on vielä eilinen ja täällä jo huominen. Että istun tässä sunnuntaiyössä samaan aikaan kun siellä ehkä vasta lauantai vaihtuu hiljalleen myöhäiseksi illaksi.

Ajattelin jäädä tänne siihen asti, että uni alkaa painaa silmiä. Hotelli on vain muutaman kadun päässä. Mutta juuri nyt en halua vielä takaisin huoneeseen. Tässä paikassa on sellainen tunne, että jos lähtee liian aikaisin, jokin tärkeä keskustelu jää kuulematta — vaikka kukaan ei edes puhu.

Ehkä juuri sitä ihmiset tarkoittavat, kun he puhuvat Tokion yksinäisyydestä kauniina asiana.

*  *. *

Lopputilastot

Ja lopuksi vielä palataan tilastoihin. Ruotsi siis johtaa tupakoimattomuustilastoa. Ruotsin prosenttimäärä taisi olla jo viime vuonna 4,8% (vertailun vuoksi Suomi, missä noin 10 % tupakoi säännöllisesti.) Paljon on muuttunut nuoruuteni päivistä, jolloin tupakkaa kului melkein joka perheessä. 

Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Pohjoismaissa nikotiinin saanti on edelleen yleistä. On nuuskaa, nikotiinipusseja, - purukumia, -suihkeita ja vapetusta. Taitaakin olla niin, että terveellisemmin tupakan ja sen kaltaisten tuotteiden käytön suhteen etetään maapallon toisella puolen, Australiassa ja Uudessa Seelannissa, missä osa tupakkaa korvaavista tuotteista on kielletty. Myös tupakan suhteen epäterveellisimmät maat löytyvät Oceaaniasta: tilastoja johtaa Nauru, missä noin puolet aikuisista savuttelee säännöllisesti. 

Japanissa tupakoivien prosenttimäärä on noin 15. Korvaavina tuotteina käytetään kuumennettavia tupakkatuotteita (ei vapetus). 

Sukuhistoriastani kiinnostuneille vielä yksi nippelitieto: suvustani löytyy jo 1700-luvun Kurikasta yksi esi-isä, jonka taloudessa ei tupakkaveroa maksettu (oli ainoa kurikkalainen isäntä laatuaan). Talossa maksettiin kuitenkin jousitetuista kieseistä ylellisyysveroa, joten veronkierrosta tuskin oli kyse. Isäntämiehelle ei vaan tupakka maistunut, eikä ilmeisesti sallinut sitä nautintoa rengeillekään.

Itseäni on kutkuttanut viimeaikoina Reelsit, missä entiset tupakoivat lähtevät ulos puhaltamaan saippuakuplia, kun mieli tarvitsee tupakan mittaista taukoa työstä. Ei huono idea. 

Huhtikuussa 2026 luetut

Huhtikuu humauttaa / on kuukausista julmin. Portugalin huhtikuukin tuli kokeiltua huhtikuun alkupuolla. Julio Iglesias lauloi kauan, kauan sitten kuinka rakastaa Pariisia kevätaikaan (I love Paris in the springtime, I love Paris in the fall). Itse olen käynyt Pariisissa vain vuodenvaihteessa. Kaunis se oli silloinkin, mutta tuskin tulee lähdettyä uudestaan, ellen sitten kasvata hieman pidempiä hiuksia ja löydä jotain, joka ajeluttaa tukka hulmuten Pariisissa avoautolla, kuten Mikko Alatalo laulaa nykyajan tytöistä. Yleensä tähän aikaa vuodesta olen istunut lukuisia tunteja parvekkeella lukemassa, mutta tänä vuonna olen tarjennut vain muutamia tunteja. Lisäksi nautin muutaman tunnin keinussa lukemissessioista maalla.  

Chen Kevin Aavekaupunki. Osin omaelämäkerrallinen romaaniCh'en T'ien-houngista ja hänen perheestään, jossa on 5 vanhempaa siskoa ja yksi isoveli. Suvun paineet on pojille kovat, erityisesti nuorimmaiselle, joka pitää vain pojista. En oikein itse päässyt sisälle kirjaan, ehkä tämä toimisi luettuna paremmin kuin kuunneltuna siivouspäivänä, mutta ei mitään kevyttä kesälukemista. Osa kirjasta tapahtuu Saksassa, pääosassa Taiwan. (26.4.) 🌟 

Eväsoja Minna Japani : Kirjan takana. Storytel original valikoimaan kuuluva 'miten kirjani ovat syntyneet' teos. Japani. (18.4.) 

Ezer Sini Jerusalemin morsian : Hajusteentekijät 1. Pääsiäisen kunniaksi kuuntelin loppuun tämän ikuisuusprojekti. Taisin aloittaa tämän lähes vuosi sitten. Rakkaustarina, mutta surullinen sellainen vajaa kahden tuhannen vuoden takaisesta ajasta. Israel. (11.4.) 🌟🌟 

Gogol Nikolai Pietarilaistarinoita. Sisältää: Nenä, Päällystakki ja Hullun päiväkirja. Venäjä. (12.4.) 🌟🌟🌟 

Hu Anyan Pikalähettinä Pekingissä. Kiinalainen pätkätyöläinen kirjoitti kivasti työstään pikapakettien käsittelijänä ja Pikalähettinä. Kirjaa ei ole syyttä kehuttu. Täydet pisteet informaation määrästä ja kepeästi kynästä. Nautin. Kiina, Peking (18.4.) 🌟🌟🌟 

"Mutta mitäpä pariskunta rauhallisuudesta kostui, kun mies muuten oli yhtä tyhjän kanssa? Hänen luonteensa oli kuin kansi kattilassa, jolta puuttuu pohja."

Jarunková Klára  (1922–2005) Vaitelias veli. Vaiteliaaksi ei tätä 13-vuotiasta Pavol-veljeä juuri voi sanoa, tai ainakin pojalla pysyy kynä kädessä. Tarinaa piisasi. Tapahtumapaikkana perheen ylläpitämä matkailukohde Ala-Tarran vuoristossa Karpaateilla lähellä Puolan rajaa noin 60 vuotta sitten. Alkupuoli paikoin huvitti, loppupuoli itketti. Kirjaa pidetään nuorisokirjan, mutta itse en vielä yläasteella olisi halunnut lukea tätä, tosin siitä ei pikkukunnassa ollut tuolloin pelkoa, sillä kirja tuskin kuului kirjastoni valikoimiin silloin. Slovakia. (12.4.) 🌟🌟🌟 

"Haluan syödä ananasta päiväntasaajalla."

Oli pakko tutkia asiaa. Parhaat paikalliset ananakset päiväntasaajalta löytynee Indonesiasta (Sumatra, Borneo, Sulawesi). 

Karhu Kirsi Jätkänkynttilä. Rovaniemeläisen Karhun ensimmäinen dekkari Rovaniemen matkailu ja runo piireistä. Kaveri luki samaan aikaan Tuokon Kristiinankaupunki-sarjaa, jota väistämättä vertasin tähän. Siitä tykkäsin ehkä alussa enemmän, mutta lopussa en ole lainkaan yhtä varma. Rovaniemi. (14.4.) 🌟🌟🌟 

”Kuule Jukka, mie vähät välitän palapeleistä. Sie olet kyllä täsä ihan kyynärpäittäs myöjen, kun oma koirasiki on työntäny nokkansa ruumiiseen. Nyt kylä selvitetään tämä yhesä, eikä jää'ä miettimään lumpeenvarsia, tai mitä ne nyt onkaan, you know.”

Kolu Siri Me Rosvolat. Vilja Vainisto, 10-vuotias kesälomalainen ryöstetään Rosvoloiden matkaan. Alkaa Viljan paras kesä ikinä... tai ainakin siihen saakka. Geokätköilyyn liittyvän Relaatio-sanapelin johdattamana päätin lukea koko sarjan uudestaan. (26.4.) 🌟🌟🌟

Kolu Siri Me Rosvolat ja konnakaraoke. Sarjan toinen osa, Vilja Vainisto osallistuu suomalaisten maantierosvojen olympialaisiin lainaan Huija. (27.4.) 🌟🌟🌟

"Voi rahiseva rekyyli, saattaisikohan hän onnistua?"

Kolu Siri Me Rosvolat ja iso.Hemmin arkku. Kirjassa päädytään iso-Hemmin juurille. (27.4.) 🌟🌟🌟

Kolu Siri Me Rosvolat ja vaakunaväijy. Vaakunoissa olevien tietojen kokoaminen johtaa Viljan uusiin seikkailuihin, joissa siskokin on mukana hyvänä apuna. (27.4.) 🌟🌟🌟

"Tiedän muutaman rennommankin puuhan kuin purkan onkiminen pienenpienestä henkitorvesta." 

Leon Donna Puhdistava tuli. Guide Brunettin poliisilaitoksella tapahtuu kummia - pomo taitaa sittenkin tietää, mitä sihteeri tekee! Kirja oli mielestäni parempi kuin edellinen, taattua Leonia. Italia, Venetsia. (6.4.) 🌟🌟 

Magne Rolf Kookosbanaani ja karkki-imuri, Kookosbanaani-sarjan eka osa. Ei ehkä minun genreäni oleva lastenkirja, mutta veikkaan, että oikean ikäinen kohderyhmä tykkää. Lastenkirja. (20.4.) 

Menon Tara Upoksissa. Pieni saari Andamaanienmerellä, kaksi tyttöä: Marissa ja Arielle, tsunami 2004. New York hurrikaani Sandy 2012. Sukelluksia paholaistauskujen kanssa, kilpikonnia, hyvää ruokaa, baareja, ja ikävien tapahtumien muistot. Thaimaa. (20.4.) 

Miettinen Vera Ruoveden huumerikosvyyhti Lakeus : aikansa suurin huumejuttu, 8 rikosta alamaailmasta -sarja osa 4. 1990-luku ja 160 kg huumeita. Ruovesi. (27.4.) 🌟🌟

Patrakka Anu Sydänvaras Nelson Monteiro -sarjan osa 4. Ei Nelsoninkaan elämä helppoa ole... mutta alla oleva sitaatti sai kyllä haikailemaan Portugalin huhtikuuhun. Olen jotenkin fiksaantunut sateen jälkeisiin kaupunkipuistoihin. Portugali, Porto. (10.4.) 🌟 🌟 

"Hän kääntyi kadunkulmasta ja oli livetä kostealla kivetyksellä. Yö oli leuto, ilmassa velloi keveä utuinen huntu, se leijui ja hehkui katuvalojen loisteessa, kasteli kasvot." 

Shafik Elif 10 minuuttia 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa. Istanbul, häämatkani kaupunki. Kuoleva/kuollut muistelee elämäänsä. Dekkari olematta dekkari. Alku hieman kankeahko, siitä yhden tähden vähennys, mutta loppupuoli aika loistava. Turkki. (7.4.) 🌟🌟 

T'ao Yüan-Ming Viipyilevät pilvet. 300-luvullaceläneen kirjailijannrunokooste Pertti Niemisen  kääntämänä. Kirjassa runoilijan esittely ja sanaselityksiä auttamaan tulkinnassa. Runokirja. Kiina. (19.4.) 🌟🌟🌟 

Taylor Patrick Irlantilainen kylä : Irlantilainen maalaislääkäri osa 2. Tästä tuli hyvällä tavalla mieleen Herriotin Kaikenkarvaiset ystäväni. Lääkäritarina 1960-luvun maaseudulta. Odotan innolla jatkoa tälle sarjalle. Irlanti. (5.4.) 🌟🌟🌟 

Wilde Oscar Uskollinen ystävä. Hemppo kertoo sadun puutarhuri Hansista ja rikkaasta mylläristä vesirotalle. Satu. Irlanti. (21.4.) 🌟🌟 

Maaliskuussa 2026 luetut

Maaliskuun saldo oli 20 kirjaa pääosin Aasiasta, mutta mahtui muukaan myös kasa eurooppalaisia kirjoja, etenkin runoja ja lastenkirjoja. Jälkimmäisiä luin E-kirjana ajatuksena etsiä lahjakirjoja pienokaisille. 

Chi Zijian Puolikuu. Kirjasta tuli mieleen positiivisella tavalla Suon villi laulu -kirjan tunnelma ja luonnonläheisyys. Tarina toki oli täysin eri. Päähenkilö muistelee seniorina kylänsä elämää ja ihmisiä Kiinan poronhoitoalueella, mikä nykyisin on sangen pieni ja vähäporoinen, mutta on kuitenkin. Kiina, (2.3.) 🌟🌟 

Fried Hédi Bodrin tarina. 1930-luvulla oli nuori juutalainen tyttö. Hänellä oli ystävä, joka on kristitty ja koira. Natsien tultua valtaan tytön perhe joutui keskitysleirille. Kirja kertoo lapsille sopivasti tuosta ajasta. Fried syntyi Romaniassa alueella, mikä liitettiin myöhemmin Unkariin. Romania.(1.3.)🌟

Hassan Yahya  Yahya Hassan : runot. Luin kolmannen kerran, on se vaan hyvä, vaikka kirjassa kuvataan hirveitä asioita. Ei ihme, että kirjailija on palkittu. Tanska/Palestiina.  (13.3.) 🌟🌟🌟

"Sellaisena muistan päiväkodin

Toiset odottivat joulupukkia

Mutta minä pelkäsin sitä yhtä paljon kuin isääni."

Hokkanen Jouni Pohjois-Korean naiset. Jo kirjan esipuheesta heräsi innostus kieleen.

"Itä-Pasila, Suuren Myötätunnon ja Häpeämättömän Totuuden Urbaani Kehto. Ohjusteollisuuden päivänä 18.11.2025 "  Mielenkiintoisesti kirjoitettu kirja naisten tarinoista ja naisten roolista. Pohjois-Korea (26.3.) 🌟🌟🌟 

"Mutta kuka Krysanteemi oikeastaan oli? Vakooja, viettelijä vai uhri? Ehkä parhaan ja ainoan vastauksen tietää naisen satimeen saanut mies. Etsivä Kang kirjoitti viimeisessä raportissaan: ”Hän ei ole sankari eikä rikollinen. Krysanteemi on haavoittuvaksi koulutettu koneisto, joka käytti rakkautta aseena. Mutta jossain vaiheessa hän alkoi vuotaa sisältä.”

Ishiguro Kazuo Silmissä siintävät vuoret. Lukupiirissä luettiin 2017 Nobel-palkittua Ishiguroa ja valitsin tämän, koska olen lukenut sen uutena, mutta en muistanut siitä mitään. Pari muutakin Ishiguroa houkutteli, etenkin Me orvot ja Pitkän päivän ilta. Myös Novellikokoelma Yö soittoja kiinnosti, vaikka pidän novelleista eniten Novellikoukussa ääneen luettuna. Japani/ Iso-Britannia (25.3.) 🌟🌟

Kallio Maaret Välillä olet varpuseni. Ihanan herkkä taaperolorukirja. Kuvittanut Kati Vuorento. Runot. (1.3.)🌟🌟

Kallio Maaret Saatan sinut unille. Unilorukirja taaperoille. Kuvittanut Kati Vuorento. Runot. (1.3.)🌟🌟🌟

Kang Han Älä jätä hyvästejä. Gyeongha matkustaa hoitamaan ystävänsä lintua Jejun saarelle eteläisempään Korean kolkkaan. Perillä hän löytää tietoa saaren traagisesta historiasta 1948-49-verilöylystä, missä kuoli parisataatuhatta ihmistä. Etelä-Korea, Jeju, (12.3.)🌟🌟🌟 

Kim Jeongdo Mustetta ja Kyyneleitä Korean runouden klassikot. Etelä- ja Pohjois-Korea. (12.3.) 🌟🌟

"Niin viattomasti elin silloin. 

Nyt huuleni, surun ja ilon kuluttamatta, 

osaavat puhua samatkin sanat, 

hieman viisaammin, 

mutta kunpa vieläkin eläisin niin viattomasti!"  Sowol Kim (1902-1934)

King Stephen Hannu ja Kerttu. Maurice Sendaken kuvituksen ympärille kirjoitettu uusi versio sadusta. Ensimmäinen King, jonka olen lukenut. (17.3.) 🌟 

Lillkung Anna et al. Bonusprinssi : Norjan kuninkaallinen skandaali. Kuuntelin, koska en oikein tiennyt asiasta muuta kuin lööppien otsikot. Itse olisin halunnut kuulla myös enemmän esimerkiksi siitä, miksi ystäväpiiriksi muodostui huumepiireissä pyörijöitä - onko hovien piirit niin pieniä, ettei tavallisempaa seuraa löydy. Norja (15.3.) 🌟

Lipasti Roope ja Oksanen Harri Lätkä Lauri ja ihmeräpsä. Luin kirjan, koska haasteeseen tarvittiin kirja, jonka kannessa on jääkiekkojuttuja. Mutta kirja oli hyvä, kuvitus kiva. Ja jostain syystä tarinakin tuttu. Olenkohan lukenut tämän aiemminkin... (2.3.)🌟🌟

Natori Sawako Kirja jota etsit. Kirjakauppaan poika on saanut isältään lainaan kirjan, jota ei ole lukenut. Nyt isä haluaa kirjan takaisin, mutta se on hävinnyt. Poika ostaa useita eri painoksia, mutta isälle ne ei kelpaa. Ainoa toivo on Tokion lähiössä sijaitseva kirjakauppa, joka mainostaa tarjoavansa kaikkia kirjoja. Kirjalle on tulossa jatkoa. Japani (15.3.) 🌟🌟

Natsukawa Sōsuke Kissa joka suojeli kirjoja. Tämä kolmas japanilainen kirjakaupparomaani oli mielestäni huonoin, vaikkei toivoton tämäkään. Japani (17.3.) 🌟

Nguyên Phan Quê Mai Missä tuhka kukkii. Amerikkalaisen, tummaihoisen sotilaslentäjän, hänen viernamilaisen tyttöystävän, heidän lapsensa ja sotilaan amerikkalaisen vaimon tarina. Vietnam (28.3.) 🌟🌟 

" Hän huomasi kertovansa tyttärelleen lukemiaan tarinoita. Hän tiesi, että elämä ilman mielikuvitusta oli pelkkää olemassaoloa. Eläminen ilman kirjoja oli pahin rangaistus, mitä saattoi olla."

Pohjanen Bengt Kieli oon sielun sormenjäljet. Meän-kielisiä runoja Pohjasen itsensä lukemana. Runot eri kirjoittajilta. Ruotsi, Meän kieli (13.3.) 🌟🌟🌟

Strunge Michael (2958-1986) Speed of Life runoja tanskaksi ja englanniksi. Hassanin runokirjassa kerrotaan Hassanin saaneen ohjaajaltaan Strunge kootut. En löytänyt koottuja, mutta Speed of Life löytyi. Tanska (13.3.) 🌟🌟

"Jeg kender dig

jeg føler dig, du

du og jeg

jeg er dig vi er vor hinanden." 

Tagore Rabindransth (1861 - 1941) on Nobel-palkinnon 1913 voittanut intialainen runoilija, jota olen lukenut aiemminkin ainakin kirjan Gitanjali joka löytyy myös aiempana EiloLeinon käännöksenä nimellä Uhrirunoja. Nyt luin kirjan Toiselle rannalle. Runot on kääntänyt Englannista Hannele Pohjanmies. Intia (12.3.) 🌟🌟

"Viivy autossa illassani, missä sydämeni odottaa; täytä sen yksinäisyyden malja, ja salli minun tuntea itsessäni sinun rakkautesi äärettömyys." 

Tarina turkoosista jalokivestä : tiibetiläinen kansansatu. Satumetsän äänikirja - sarjaa. Entuudestaan itselleni outo satu. Tiibet. (2.3.)🌟

Yogisawa Satoshi Päiväni Morisakin kirjakaupassa. Takakon tarina alkaa kuin omani. Mies kertoo yllätyksen ja tulee ero, työpaikalla olisi mies silmissä, joten pois pitää päästä, rahat loppumassa ja muuttaa täytyy... Itsekin olisin todella, todella mielelläni muuttanut kirjakauppoja täynnä olevaan kaupunginosaan, kuten Takakon, mutta päädyin kirjastoon töihin. Takakon uusi työpaikka on enon omistama isoisoisän perustama kirjakauppa. Japani (12.3.)🌟🌟🌟

Soffamatkalla Japanissa : osa 2 yksinäisyys

Suomessa on yksin asuvien kotitalouksia yli miljoona. Se johtaa väistämättä joidenkin kohdalla yksinäisyyteen, vaikka me suomalaiset olemme kuitenkin kansana monia muita maita tottuneempia yksin asumisessa. Lapset muuttavat kotoa nuorena. Itsekin asuin arjet poissa kotoa jo koko lukioajan, en tosin yksin vaan luokkatoverin kanssa kimppakämpässä. Etelä-Euroopassa muutetaan pois kotoa usein vasta naimisiin mennessä. Tänään kirjoitan japanilaisesta yksinäisyydestä. Kirjoituksen lopussa japanissa kokeilussa olevia ratkaisuja, jotka eivät syyllistä yksinäistä. 

Viikko sitten vietettiin Japanissa aikuisten päivää, mikä nykyisin näkyy somessa ainakin kimonoon ja muihin perinnevaatteisiin pukeutumisessa. Tämä johtaa kuulemani mukaan nykyisin jopa velkaantumiseen, sillä aidot perinne vaatteet kampauksineen ja meikkeineen eivät ole halpoja. 

Some näkyvyyttä taisikin olla, sillä itsekin ihmettelin, miksi parin kuukauden tauon jälkeen somepäivityksiini ilmestyi taas esimerkiksi unisex-mallista pitkää, housujen kanssa puettavaa "essua" ja ohjeita miten saa yksin laitettua vähän henkseleitä, tai lasten leikeistä tuttuja valjaita muistuttavan nyörin, joka pitää löysän, kimonotyyppisen tunikaa paikoillaan (japanilaisen vaatetuksen termit eivät ole hallussani, kuten tarkkaavainen lukija havaitsee). 

Suomesta puhutaan usein negatiiviseen sävyyn. Itselleni some on mahdollistanut sen, että yksin asuessa ei ole yksinäinen. 

Vaikka osa ystävistä on kaukana, voi heidän kanssaan viestitellä koska vaan. Ennen Messingeriä siitä ei osannut edes uneksua. 

Luin vuodenvaihteessa pari tietokirjaa Japanista, jotka sivuavat myös yksinäisyyttä. Yksinäisyys on Japanissa jollain tapaa häpeällistä. Aiemmin se kenties johti itsemurhiinkin, mutta nykyisin itsemurhien määrä on pitkä aikavälin trendinä laskenut. 

Ensimmäinen oli Ari Haasion kirjoittama Hikikomorit, joka kertoo nuorista, erityisesti miehistä, jotka linnoittautuvat kotiin, usein jopa sen yhteen huoneeseen, eivätkä juuri näyttäydy kenellekään. 

Kodeissa tämän mahdollistaa vanhemmat, jotka tuovat ruokaa oven taa ja pesevät pyykin. Jos sosiaalista elämää on, se usein rajoittuu nettipelaamiseen. 

Yksin asuvan hikikomorin saattaa olla pakko käydä työssä (tosin nykyisin etätyö mahdollistaa kotiin linnoittautumisen). 

Muuta sosiaalista elämää hikomoreilla ei ole. Jos on pakko käydä kaupassa, se tehdään silloin, kun kaupassa on mahdollisimman vähän ihmisiä. (Nykyisin tosin ei ole pakko käydä kaupassa, sillä lähettipalvelu tuo kaiken tarpeellisen ovelle.)

Hikikomoriudeksi lasketaan vähintään 6 kk sulkeutuminen. Lohdullista on, että hikikomori-vaihe ei välttämättä ole pysyvä. 

Jonain päivänä nuori aikuinen saattaa kävellä ulos ja palata normaalimpaa elämään. Hikikomorit eivät siis (ainakaan aina) ole perinteisesti masentuneita, vaan ovat vain sulkeutuneita omaan kuplaan. Osalla taustalla voi olla esimerkiksi koulukiusaamista, mutta ei kaikilla. 

Hikikomoreita on kutsuttu myös nykyajan erakoiksi. 

Kirja antaa hyvät perustiedot, mutta itse asiaa vähän tunteneena odotin kirjalta enemmän. 

Toinen kirja oli Minna Eväsojan Rakkauden merkit : perheestä, parisuhteesta ja avioliitosta. Vaikka parisuhteesta kertova kirja ei olekaan yksinäisyydestä kertova kirja, mielestäni kirja täsmentää hyvin tätä japanilaista ongelmaa. 

Kirjassa kerrottiin erilaisista avioliitoista Japanissa. Oli perinteistä perhekeskeistä elämää ja sitten vähemmän perhekeskeistä. 

Ystävyysavioliitot ilman intiimiä hellyyttä ovat yleistyneet Japanissa. Ne voivat tuoda turvaa niille, joilla on esimerkiksi suku asettaa sosiaalisia paineita avioitua tai menestymisen tavoitteet lähes velvoittavat perinteiseen parisuhteeseen. Avioliittokin voi olla vain kulissi, joka helpottaa perheen asettamia avioliittopaineita tai antaa ammatissa kohoamiseen kaivattavaa statusta. Nimellinen heterosuhde voi olla julkista seksuaalivähemmistöön kuulumista vahvempi meriitti. 

Ystävän kanssa asuminen jakaa myös kustannuksia, sillä monilla suku on kaukana. 

Kirjan avioliitoista yksi olikin tällainen. Siinä liitossa mies eli toisen miehen kanssa. Nainen yksin kunnes teki lapsen jonkun muun kanssa. Nykyisin nainen asuu puolison kaupungista kaukana äitinsä lähellä. Puoliso hyväksyi lapsen eivätkä puolison vanhemmat koskaan saa tietää, että lapsenlapsi ei ole heidän. 

Nainen oli siitä onnekas, että uskalsi tehdä lapsen, vaikka tiesi tulevansa siten yksinhuoltajaksi. 

Yksinäisyydestä Japanissa

Ekonomistina olen tottunut pohtimaan lukemaani, ja lukemaan lisää. 

Tammikuun puoliväli Japanissa on aikaa, jolloin uusi vuosi on ohi, mutta kevät kaukana. Mediassa puhutaan usein kodokushi-ilmiöstä (yksinäiset kuolemat). 

Suomessa ilmiötä ei tunneta nimeltä, mutta meilläkin tilastollisesti viikon 5 tienoilla on terveiden aikuisten miesten "lähtöviikko". Lähtöä ei tehdä Thaimaahan vaan taivaaseen, tai minne nyt sitten lähdetäänkin. Kuollaan yllättäen ja suorilta jaloilta. Joulukaudesta on selvitty, sinnitellen 'vielä kerran' -hengessä tai juhlittu kuin viimeistä päivää. Härkäviikkojen edetessä ja pimeän, pakkasten ja flunssakauden iskiessä kroppa luovuttaa vähin varoituksiin.

Kodokushi-ilmiö tapahtuu nimenomaan yksinasuvien kohdalla. Ihminen kuolee, eikä kukaan kaipaa. Ilmiö on tavallinen yksin asuvien vanhusten kohdalla, mutta ei harvinainen aikuistenkaan tapauksissa. 

Meilläkin uutisista lukee sangen usein että huoltomies on löytänyt oven sisäpuolelta valtavan lehtikasan ja sisempää huoneistosta vainajan. Aina silloin tällöin käy niin, että hyvä tuuletus estää hajujen siirtymisen käytävään ja vähitellen ruumis kuivuu. Omalla kotikadullani tiedän kaksi tällaista tapausta viimeisen 10 vuoden ajalta. 

Toinen oli lähdössä etelään talveksi. Täällä luultiin miehen lähteneen jo, ja etelässä luultiin, että hän on perunut matkan sairastelun vuoksi. Hän löytyi keväällä. 

Toinen oli kuolleena muutamia viikkoja omassa rapussani. Itsekin syyllistyin siihen, että en ilmoittanut töihin lähteissä aamulla varhain aistimaani hajua. Ei ollut tarmoa, koska olen aamulla aina väsynyt. Hyvä kun jaksoin raahautua kesäaikaan ihan liian harvoin kulkevalle bussille. Illalla kun palasin töistä, hajua ei tuntenut, koska ihmisiä kulki rappukäytävässä koko ajan ja tuuletus toimi. Mies oli kuolleena pari kuukautta. 

Suomalaisetkaan kerrostaloasukkaat eivät välttämättä tunne naapureita, mutta Japanissa henkilökohtaisen tilan antaminen on vielä suurempaa. Naapureiden asioihin ei puututa, vaikka syytä olisikin huolestua. Muiden ihmisten "häiritseminen” koetaan Japanissa usein pahempana kuin välinpitämättömyys. 

Perinteisesti Japanissa naisen rooli on ollut joko puoliso tai työntekijä. Aikana, jolloin lapset asuivat lähellä vanhempiaan, ongelma oli pienempi. Nyt, kun asutaan kaukana, lapsia on vähän ja suvut siksi pieniä, ongelma kasvaa iän myötä. Vaikka japanilaiset ovat pitkäikäistä kansaa, sielläkin miehet avioituvat vanhempina kuin naiset ja kuolevat nuorina. Näin ollen naimisissa olleetkin naiset voivat joutua elämään yksin vuosikausia. 

Monille yksinäisille naisille häpeä on vielä suurempi kuin miehillä. Japanilaisessa kulttuurissa nainen, joka ei ole “kenenkään tytär, vaimo tai äiti”, kokee helposti itse epäonnistuneensa – ja se johtaa vetäytymiseen, ei avun hakemiseen.

Niinpä yksin asuva, leski tai työtön, saa kuolla kaikessa rauhassa. Kenenkään puuttumatta. Ilmiö koskee erityisesti suurkaupunkeja, missä ei tunneta edes asiakkaita lähikaupassa tai lähiökuppilassa. Ennen oli ainakin talonmiehet ja lähikaupan myyjät, jotka alkoivat ihmetellä jos tuttu ihminen ei enää näy. 

Työikäisten kohdalla ongelmaa lisää  määräaikaisten työsuhteiden kasvaminen ja tietysti se, että liian kireän työkulttuurin vuoksi ei ole aikaa eikä voimia etsiä puolisoa ja rakentaa parisuhdetta. Tosin työstä poissaolot kyllä huomataan... Vaikka toisaalta olen aiemmin lukenut, että Japanissa on valtava määrä ihmisiä, jotka ovat 'vain kadonneet', heistä käsittääkseni iso osa ihan omasta halusta ja pysyvästi. Ja käsittääkseni heidänkään perään ei ole huudeltu. 

Ensimmäiset maininnat ilmiöstä on 1970-luvulta. Ensimmäinen tutkimus aloitettiin Wikipedian mukaan melko pian, 1973, mutta ilmiöstä puhuminen alkoi vasta 1980-luvulla. Ensimmäinen valtakunnallisen uutiskynnyksen läpäissyt tapaus oli 2000, jolloin löydettiin asunnostaan kolme vuotta kuolleena ollut henkilö. 

Ratkaisuja

Kodokushi-ilmiö on Japanissa niin yleinen, että sille on oikeasti alettu tehdä jotain. 

Tässä kohtaa Japanissa on Viime aikoina tapahtynut kiinnostavia, arkisia mutta merkittäviä kokeiluja, jotka olisivat tervetulleita Suomessakin:

1. “Kevyt yhteisöllisyys”

Ei pakoteta ystävyyttä, vaan mahdollistetaan näkyminen: tehdään uusiin taloihin yhteiset pesulat, rakennetaan taloyhtiön kahvinurkkauksia ja suoritetaan asunnoissa viikoittaiset “tarkistuskäynnit”, jotka naamioidaan palveluiksi. 

Ajatus: riittää, että joku näkee sinut elossa.

2. Kodokushi-vakuutukset ja vuokranantajat

Synkkä mutta paljastava ratkaisu: vuokranantajat ottavat vakuutuksia yksinäisten kuolemien varalle. Samalla he alkavat seurata vuokralaisten rytmejä (postit, sähkönkulutus, roskat), mikä nykyteknologialla on helppoa. 

Taloudellinen motiivi → sosiaalinen sivuvaikutus.

3. Paikalliset vapaaehtoisverkostot, jotka kohdistuvat erityisesti naisiin:

“yhdessä syömisen” tapahtumat, matalan kynnyksen käsityö- tai lukupiirit, jotka eivät ole terapiaa vaan hauskanpitos, eivätkä leimaa kävijöitä. 

Tärkeää on se, että ketään ei määritellä yksinäiseksi. Se on Japanissa ratkaisevaa.

Suomessa taloyhtiöpesulat on vähentyneet, mutta käsittääkseni Kahvi pisteitä on alettu perustaa. 

Omassa taloyhtiössäni on koko 14 vuoden asumiseni ajan toiminut naisten kässäkerho kerran viikossa ympäri vuoden, osallistujia niukahkosti. Kesällä monet istuvat ulkona vilvoittelemassa ja juttelemassa useita tunteja joka päivä. Lisäksi grillaillaan ja kahvitellaan satunnaisesti muutaman kerran vuodessa. 

Kiina 1 : Soffamatkalla Mantšuriassa

Vuoden 2025 alkupuolella purin fyysistä kirjapinoa. Yksi kirjoista hyppelehti mukanani parvekkeen ja olohuoneen väliä koko kesän, mutta ei vaan tullut luetuksi. Kirja on vaikuttanut mielenkiintoiselta ja olikin sitä heti, kun oikeasti aloin lukemaan sitä. Olen lukenut joskus 20 vuotta sitten Mannerheimin tutkinusretkestä Keski-Aasiaan, mutta mitä hän teki Japanin sodassa? Siitä on hyvä aloittaa Mantšuriaan tutustuminen.

Mantšuria on alue, joka nykyisin on jakautunut kahtia. Osa kuuluu Koilis-Kiinaan ja osa Sisä-Mongoliaan. Meidän mieltämäämme Mantšuriaan kuuluu Kiinan maakunnista Heilongjiang, Jilin, Lianoning ja osia Sisä-Mongoliasta. 

Kiinalaisille tämä alue on nimenomaan "Koillinen" tai Koilis-Kiina. Kiinalaiset eivätkäyttäneet juuri Mantšuria nimeä edes 1800-luvulla, vaan se on eurooppalaisten antama nimi. Kiinassa Mantšuria tuo nykyisin usein mieleen japanilaisten hallinnoiman nukkehallituksen. Laajimmillaan Mantšurian alueeseen kuului myös osa nykyisen Venäjän länsiosista.

Alueelle on tyypillistä Venäjän ja Korean vaikutteet, rajaseutu, kylmyys ja raskas teollisuus. Alueen historiaan kuuluu meilläkin hyvin tunnetun Japanin miehityksen ohella Qing-dynastia (1644-1911). Kirjallisuudessa ja elokuvissa aluetta kuvataan usein ankarana, jopa traagisena alueena.

Mantšurian tietämyksen ennen soffamatkaa oli sangen heikko. Tiesin lähinnä vain sen, että toisin kuin muualla Kiinassa, Mantšuriassa ei ollut tapana sitoa rikkaiden tyttöjen jalkoja ja että Kiinan viimeiset keisarit olivat mantšuja (Qing-dynastia 1644-1911). Tuomari Dee dekkareista (tai niiden selityksistä) olen oppinut myös, että palmikko yleistyi Kiinassa vasta mantšu hallitsijoiden myötä.

Ja tietysti muistan Laila Kinnusen ja baritoni Dmitri Hvorostovskin Mandshurian kummut (nykyään harmittaa, miksi en säästänyt Hvorostovskin Helsingin konserttiin, jota pidin kalliina. Siitä olisi varmasti jäänyt vähintään yhtä upea muisto kuin Andrea Bocellin parista konsertista kymmenisen vuotta aiemmin. Nyt sekin kokemus jäi saamatta):

"Varjot nuo vain, kumpuja vartioi

unessa kehrää unelmalankaa

maa kovan kohtalon.

Mandshurian, kummuilla tuuli soi,

uinuvaan kukkaan hohtava kyynel,

kasteessa jäänyt on."

Ja sitten katsastamaan sitä laulussa mainittua Mantšuria kovaa kohtaloa Reima Mäkisen sarjakuvakirjasta Mantšuria : Mannerheimin tulikaste sotapäiväkirjan sarjakuvasovitus.

Rakastan tunnetta, että olen kartalla. Kirja alkoi kartoista. Peukut sille.  Heti alkuun kävi selväksi, miksi en lukenut tätä aiemmin. 

Minulla oli pienoisia ongelma tekstin kanssa. Käytän harvoin silmälaseja, lukulaseja minulla on vain yhdet eikä ne juuri liiku yöpöydältä. Tämän kirjan fontti on liian himmeä ilman laseja luettavaksi. Trendikäs fontti, mutta sirona ja pienenä todella ärsyttävä.

Sotilaita on monenlaisia, aatelinen Mannerheim, vaikka ei pystynytkään ylenemään ennen kuin sodassa, vietti Pietarissa erilaista elämää kuin rivisotilaat. 

"Katso minua, olen 37-vuotias parkettisotilas."

Kirja alkaa 1.11.1904 junamatkalta Venäjän itärajalle ja päättyy 31.3.1905. Siinä välissä soditaan ja ratsastetaan katselemassa miten ja missä soditaan. 

Mantšuriassa Mannerheimnäytti kykynsä ja 1906 sai everstin arvon. 

Sotiminen kesti kauemmin kuin pitkä junamatka, joka yhteen suuntaan kesti tuolloin Pietarista neljättä viikkoa. Kirjan mukaan iso osa sodasta oli odottelua sillä lohkolla, missä Mannerheim oli. Niinpä Mannerheim ilmoittautui vapaaehtoiseksi tiedustelutoimintaan. 

Sota päättyi 5.9.1905 ja rauhassa Venäjä menetti Japanille mm. Port Arthurin satamakaupungin (nykyisin Lüshunkou, joka sijaitsee kartasta helpommin löydettävän Dalian lähellä Koilis-Kiinassa ks. yllä oleva kartta) junayhteyksineen. Toinen satamakaupunki rautatieyhteyksineen, Vladivostok, säilyi.

Port Arthuri on tuttu paikka, siellä olen poikennut soffamatkalla monen Alaskan tienoille tai Koilisväylälle suunnanneen kirjan kanssa. 

Kirjan lukemisen jälkeen luin netistä tiivistelmän Mannerheimin osallistumisesta sotaan. Se selvensi montaa kohtaa, jotka olivat kyllä sarjakuvassa mukana, mutta joita en silti ymmärtänyt oikein. 

Esimerkiksi sen, että Mannerheim johti sodassa sissitoimintaa, taktiikkaa, jota hän käytti myös myöhemmin toisessa maailmansodassa päämajasta käsin ohjaten. Myös itse päämaja toiminta taisi olla oppia Japanin sodasta, siellä sitä ei ainakaan sarjakuvan mukaan juurikaan ollut, mutta olisi tarvittu.  

Itse Mantšuriasta en hirveästi oppinut kirjasta. Talvi oli kylmä, kesä kuuma, ja paljon oli pieniä kyliä siellä täällä. 

Seuraavaksi löysin Varastokirjaston valikoimista kirjan Togon urhea muukalainen. 

Togo on kirjamaa, josta ei suomeksi juuri kirjoja löydy. Eikä sitä ollut tämäkään kirja, mutta Mantšuriaan kirja istui mainiosti, joten luin sen yhdeltä istumalta kirjastossa ennen kuin palautin Togo-kirjan takaisin Kuopioon. 

Kirjan päähenkilönä on norjalainen merimies Salve, joka ei saanut työpaikkaa Norjasta ja matkusti Nipponiin saakka saadakseen vihdoin paikan laivasta. 

Kirja alkaa 24.2.1904 Port Arthurin lähistöllä. Amiraali Togo (historiallinen henkilö Tōgō Heihachirō) oli antanut ensimmäisen kovan iskun venäläiselle laivastolle 14 päivää aiemmin. 

Pelastettuaan laivansa kapteenin (vaikka hän kuolikin myöhemmin amputaatioleikkaukseen) merimies palkattiin sotalaivaan. 

Merisodankäynti oli ennen sateliittiyhteyksiä hieman erilaista. Viestitys tapahtui merkkilipuin. Niin tapahtui 23.6.:kin kun Venäjän laivasto lähti 5 sotalaiva, 5 risteilijä, torpedolaivan ja 14 torpedohävittäjän voimin Port Arthurista japanilaisten kimppuun. 

Japanilaiset olivat valmiina ja rynnistivär 30 solmun vauhdilla niin, että Salve kuvasi menoa ihaillen:

"Assagatin perässä oli vesi korkeana harjanteena, mutta keula kulki melkein kuivana."

Ennen kirjan loppua päästään vielä Salven matkassa ratsastamaan mongolialaisilla hevosilla. 

Salve löyttäytyi Vladivostokissa englantilaisen kirjeenvaihtaja Elliotin matkaan ja heidän saavuttuaan Mukdeniin saatiin tietää, että venäläisten päämaja oli Liaojangissa. Oli 30.8.1904 (huom! Mannerheim liikkui samalla alueella muutama kuukausi myöhemmin,1905 alkupuolella).

Aikamoinen verilöyly käytiinkin Liaon tasangolla. Venäläisillä oli tykistöä runsaasti 700 jalkaa korkealla kalliovuorella. Vilja oli niitetty eikä piilopaikkoja ollut. 

"Reservi toisensa jälkeen lähetettiin tässä kuolemaan, ja tasanko höyrysi verta."

Yöllä 4.9. japanilaiset valtasivat Liaojangin.

Salven tarina ei päättynyt tasangoille. 2.1.1905 hän oli Port Arthurissa ja auttoi japanilaisia nostamaan upotettuja venäläisiä sota-aluksia pohjasta tuuhea punainen parta sukelluksista märkänä. 

Sukellus onnettomuudesta selviydyttyään osallistui Salve 27.5.1905 Salve Tsushiman taisteluun, mihin Mannerheim kirjan mukaan osallistui Itämeren laivasto, johon Nikolai II pani toivonsa. Tämän sotakertomuksen mukaan toivo oli mennyttä:

"Suurin meritaistelu mitä historia tuntee, oli loppunut. Venäläisten 38 laivasta oli vain pari pelastunut — ja 18000 upseerista ja sotamiehestö oli 14000 saanut hautansa meressä ja 3000 oli vankina. Japanin menettivät 3 torpedolaivaa, 116 miestä kaatui ja 538 haavoittui — siinä koko tappio"

Rauhanneuvottelut alkoivat (oheinen sarjakuvan aukeama Mäkisen Mantšuria kirjan viimeiseltä sivulta)... Salve jäi eloon ja jatkoi uusia seikkailuja. Norja oli irrottautunut juuri Ruotsista ja Salve jäi miettimään, minne päätyisi, jos Norjassa syttyisi sota.

Tarkastin muutamia kohtia suomalaisista sanomalehdistä ja totesin, että kirjan sotatapahtumat pitävät ilmeisesti paikkansa. Esimerkiksi Turun Sanomissa oli 30.5.1905 juttu otsikolla Meritaistelun läheisyys. Juttu perustui Pietarista toimitukseen saatuun sähkösanomaan. Lehden painoon mennessä ei ollut tiedossa, että tuhoisa taistelu oli jo käyty.: 

"Täällä ei tahdota, että laivasto suljettaisiin toistamiseen Vladivostokin satamaan, kuten kerran ennen Port Arturiin. Ei ole siis ollenkaan kummeksittava, jos muutaman päivän kuluttua saadaan kuulla jostain meritaistelusta. Pääesikunnassa vallitsee yhtäkaikki erittäin tyyni mieliala. Avomielisesti tunnustetaan, että voitto merellä on vaikeata toivoa, sillä Togolla on puolellaan melkoinen ylivoima: japanilaisen amiraalin laivoja suojelee sataan nouseva joukko torpedoaluksia, kun Roshestvenskillä on niitä ainoastaan 30. Esikunnassa luotetaan kuitenkin lujasti siihen, että tuleva yhteentörmäys siinä määrin heikontaa Togon voimia, etta japanilaisten liikeyhteys merellä tulee miltei katkastuksi."

Hesarissa kerrottiin pari viikkoa myöhemmin, että 8.6.1905 Yhdysvaltojen presidentti Roosenwelt oli antanut nootin sekä Venäjälle että Japanille, että nyt olisi aika lopettaa sotiminen ja neuvotella rauhasta. Roosewelt oli sitä mieltä, että sekä Venäjä että Japani olivat Amerikan ystäviä, joten heidän tuli saada aikaan sopu. Rauha saatiin aikaiseksi 5.9.1905. 

Kolmas kirja, joka sijoittuu vanhan Mantšurian alueelle on Chi Zijianin kirjoittama Puolikuu. 

Kirja kertoo Kiinan ainoan "poronhoitaja-kansan", evenkien (eli tunguusit) vaiheista Porjois-Kiinassa/Sisä-Mongoliassa (joka sijaitsee nykyisessä Kiinassa). Alueellisesti näitä paimentolaisia on eniten Iso-Hinganin vuoriston metsäalueella (Google Mapsista sen löytää Greater Hinggan -nimellä). 

Kirjan alkuperäinen nimi on suomennettuna 'Argun-joen oikealla rannalla'.

Evengit ovat metsästäjä-poronhoitokansa, joilla on samantyylisesti tietäjiä kuin esimerkiksi saamelaisilla. Nykyisin heitä lienee Kiinassa reilu kolmekymmentä tuhatta.

Käsittääkseni kirja perustuu Evenkien omiin kertomuksiin ja antropologisiin tutkimuksiin. 

Kansa on pieni ja poronhoito on jäänyt entistäkin pienemmän joukon työksi. Poronhoitoa harjoittaa nykyisin noin 20 perhettä ja porojakin on vain noin 1000. 

Poroista tuli kollektiivista omaisuutta 1967, jolloin valtio osti kaikki porot paimenilta ja alkoi maksaa palkkaa niiden hoidosta niiden entisille hoitajille. 

Kirjojen lukeminen osoittautui jälleen kerran sivistäväksi, sillä en ollut aiemmin tiennyt, että poronhoitoa on ollut Kiinassakin, vaikka olen tiennyt, että pehmeitä poronsarvia on käytetty lääkeaineena Kiinassa pitkään ja käytetään edelleen. Nykyisin poronsarvien tuotanto ja pienimuotoinen matkailu ovat ne asiat, jotka elättävät poronhoitajia. Kiinassa poroja ei juuri teurasteta erityisesti syöntiä varten, mutta niitä on kyllä lypsetty, ja tietysti käytetty kulkuvälineenä.

Puolikuu oli hämmentävä lukukokemus. Toisaalta nautin siitä, mutta toisaalta olin pettynyt. Jotenkin kirja toi mieleen Suon villi laulu -kirjan, josta pidin kovasti ja se toi luultavasti myös kirjan suhteen enemmän odotuksia. En silti millään muotoa kadu kirjan lukemista. Monia huonompiakin kirjoja olen lukenut. 

Kirjasta opin taas lisää perinteisistä lääkeaineista. Kirjassa mainittiin mm. poronsikiötahna, jota käytettiin haavojen ja paleltumien hoitoon, mutta saatettiin sitä käyttää myös syötävänä rohtona parantavassa keitossa esimerkiksi synnytyksen aikana. Punaiset ranteeseen sidotut langat (suojelivat metsän hengiltä, eksymiseltä ja taudeilta erityisesti lapsia, metsästäjiä ja raskaana olevia, mutta myös sitoo etukäteen kaksi toisillee kuuluvaa yhteen näkymättömänä punaisena lankana. Mytologiassa se oli sidottu aikanaan pikkusormeen tai nilkaan, mutta elokuvissa useimmiten on ranteessa.) taidettiin myös mainita tässä kirjassa, mutta kun en kirjannut sitä heti ylös, näin jälkeenpäin on vaikea muistaa oliko se juuri tässä, vai jossain muussa Kiinasta kertovassa kirjassa. 

Niille, jotka lukevat mielellään englanniksi, voisin suositella Tetsuya Ayukawan The Petrov Case -dekkaria. Aion etsiä sen käsiini. Kirja sijoittuu aikaan ennen toista maailmansotaa Harbiniin ja kirjailija on asunut lapsena itse Mantšuriassa. 

Kirjan Petrov on rikas venäläinen emigrantti ja pääosissa on useita hänen sukulaisiaan. Rikosta tutkii etsivä Onitsura Dalian (Port Arthurin) poliisista, joka kuuluu Tokion poliisvoimien alaisuuteen. 

Tätä kirjaa ei vielä näy esimerkiksi StoryTellillä, mutta pari vuotta sitten sinne on ilmestynyt yksi Onitsura-sarjan kirja joka sijoittuu Japaniin, joten toiveita on. 

Lukea voisi myös Richard Condonin Mantšurian sankarin, joka kertoo amerikkalaisesta sotilaasta, joka Korean sodasta viedään vangiksi Kiinaan, mutta kirjaa ei ole Satakirjastossa. Elokuvana se löytyisi täältäkin.