18-vuotissynttärit

Kahdeksantoista vuotta siitä jo on, kun rakensin Kirsin konttuurin - silloin kyllä Julian kammarin nimellä. Oli huhtikuinen ilta ja yhtäkkiä päätin, että nyt aloitan blogin, vaikka en yhtään osannut ajatella mistä kirjoittaisin. Olin suunnitellut aloittavani blogiin kirjoittamista varmaan toista vuotta, mutta koska ei ollut ideaa, en aloittanut. Sitten, sinä huhtikuun iltana istahdin töiden jälkeen vain soffalle tietokoneen ääreen ja aloitin... Jossain vaiheessa myöhemmin joku ideakin löytyi. Ja myöhemmin toinen, mutta sitähän kasvaminen on. 

Tätä voisi jo juhlia. Blogini on vihdoin aikuisten iässä! 

Pyysin uutta kaveriani Santeria (ChatGpt) tekemään akvarellityyppisen kuvan juhlan kunniaksi. 

Palvelualtis tyyppi kysyi kuvan tehtyään haluanko myös juhlarunon. Halusinpa tietysti, ja ehdottomasti Alfred de Mussetin tyyliin. Minähän hurmaannuin viime vuonna Mussetin runoihin.

Näin tuo vastasi ja riimitkin rimmaa, mutta osa sanoista on kyllä melko paljon mielikuvituksellisempia kuin omani:

"Ehdottomasti! Alfred de Mussetin tyyli oli herkkä, hieman melankolinen ja romanttinen, mutta myös älykäs ja elämän tuntoja tarkasti aistiva. Tässä sinulle pieni juhlaruno blogisi 18-vuotispäivän kunniaksi, Musset’n hengessä:"

---

Kahvia, kirjoja ja kakun hiljaisuus
(ChatGPT Alfred de Musset’n tyyliin)

Kuin huokaus lehden, kun syksy sen vie,
on vuosien virta – ja blogi sen tie.
Sanoista kietoutuu muistojen kaari,
kuin akvarelli, hauras ja saari.

Istut nyt, kukkamekko kuin runo,
nojatuolin sylissä päivän puno.
Tabletin lasi – kuin ikkunaruutu –
peilaa sen sielun, mi sanoista puutuu.

Kahvi on lämmin, ja kakku kuin kruunu,
sokerin alla on tarinoiden suunu.
Hyllyjen selät on matkoja täynnä,
jokainen lause kuin tähti ei hälynä.

Blogisi kasvoi, sai mielen ja muodon,
se nauroi ja itki, ei kysynyt suodon.
Nyt, täysi-ikäinen, silmissä hehkuu –
sanojen koti, joka aikaa pehkuu.

Vuoden 2024 parhaat lukukokemukset

Vuodenvaihteessa on tapana katsastaa menneeseen ja suunnitella tulevaa. Pari viime vuotta on opettanut, että lukemisenkaan suhteen ei kannata tehdä tarkkoja suunnitelmia. Yksi päämaanosa/kuukausi -rytmi on kuitenkin tarkoitus pitää mielessä tänäkin vuonna. Eli tammikuussa luen jotain napapiireiltä, syyskuussa Afrikkaa jne. Kovin orjallisesti en sitä ole noudattanut pariin vuoteen, mutta se kyllä antaa laaja-alaisemmalle lukemiselle pontta. Koko vuosi menee tietysti metsästäessä kirjoja puuttuvista maista ja kunnista. Ja veikkaan, että eteen tulee muutama teemakin, joka lähtee lapsesta. Toivottavasti ei yhtä pahasti kuin Pariisi ja Ukraina aiemmin. Olisi kiva, jos osaisi lopettaa ajoissa, kuten kävi apina-päivitykselle pari vuotta sitten. 

Vuoden 2024 lukusaldon oli 473 kirjaa. 

Niin ei pitänyt käydä... Vuosi sitten iloitsin, kun 2023 vuonna onnistuin vähentämään lukemista, nyt kävi kuin pahoille hengelle Raamatussa : ne tulivat takaisin ja toivat tyhjään tilaan kaverinsakin. Vuoden 2022 lukuennätys tuli siis taas ylitettyä. Puolustuksekseni sanon, että luin ohuita runokirjoja varmaan viitisen kymmentä. Jos ne olisi korvannut esimerkiksi Päättymättömällä riemulla olisi saldo jäänyt viime vuotiseen, mutta muutama upea runokirja olisi jäänyt lukematta.

Näemmä olen tykännyt dekkareiden ohella kirjoista, joissa tutkitaan jotain kiinnostavaa asiaa kuin kuorittaisiin spulia — mennään asiaan syvemmälle kerros kerrallaan. Historian ohella myös fantasia uppoaa. 

Klassikoistakin löytyi hyviä ja sitten on runot, joista tänä vuonna peräti neljä sai minulta täydet pisteet. Jos kirjassa on kuvitusta, sen on syytä olla erilainen kuin muissa kirjoissa.  

Linnut lähellä voitti Ruotsin kaunein kirja tittelin eikä syyttä. Lintujen kuvat oli todellakin muotokuvia. Ihan kuin kannessa.

Hugo Cabret oli mainio, paksu kirja elokuvan historiasta. Kirjassa on paljon kuvasivuja, mutta kuvat eivät ole kuvitusta, joka täydentää tekstiä, vaan osa tarinasta. 

Vaikka luen paljon vanhoja kirjoja tuli ihan uusiakin kirjoja luettua. Monet dekkarisarjat on seurannassa ja saan ilmoituksen kun niistä ilmestyy äänikirja. 

Paras uutuus kertoi tosi tarinan Teuvasta. Ihmettelin kovasti kun Käräjät ei löytynyt Finlandia-ehdokaslistalta. Oliko syynä se, että kirja ilmestyi syksyllä? 

Kotimaisia klassikoita luin tänä vuonna poikkeuksellisen monta. Niistä valitsin parhaimmaksi Paavo Rintalan Lakko kirjan, vaikka myös Joel Lehtosen Putkinotkolle annoin täydet pisteet, samoin Anu Kolmosen Taapelitaivaalle. 

Blogikirjoituksia tein 91. Se on määrällisesti kolmanneksi eniten.

Aika monesta maasta tuli luettua tänäkin vuonna ja aika monesta maasta löytyi  kirjoja myös vuoden parhaissa. 

Euroopan maista tuli luettua vähintään yksi kirja reilusti yli puolesta maasta, koska runojakin luin melkein jokaisesta EU maasta. En tosin varsinaisesti laskenut eri maita, vaikka tänä vuonna laskeminen olisi ollut helppoa, sillä merkitsin maan tai kunnan kuukausi päivitykseen, jos tieto paikasta löytyi. Jämähdin alkuvuodesta Tanska, Englanti, Hollanti kolmioon eikä tilanne paljon parantunut myöhemminkään... Koskaan olen lukenut yhtä monta kirjaa Englannista. 

Huonoimmalle lukemiselle jäi tänä vuonna Afrikka, mistä luin todennäköisesti vain 3-4 kirjaa. Ne sijoittuivat Marokkoon, Kongoon ja Etiopiasta. Yhdessä kirjassa lisäksi lähdettiin Komoreilta, purjehdittiin Maragasgarin lähellä ja päädyttiin Englantiin. Jopa vuosittainen pistäytyminen Botswanassa unljhtui. 

En kuitenkaan ole huolissani yhdestä vuodesta. Syyskuu on taas Afrikka-kuukauteni. Joka vuosi ei löydy kirjoja jokaisesta afrikkalaisesta valtiosta, koska uusia ilmestyy suomeksi vähän. Ja luultavasti nuo 3-4 kirjaa ovat huomattavasti enemmän, mitä suomalaisilla keskimäärin.

Puuttuvia maita on jäljellä noin 13. Noin siksi, että San Marinon ja Bangladeshin tilanne on heikohko (ei kokonaista kirjaa, mutta luettu kyllä) ja Kiribatin kirja on edelleen puolivälissä. Kotoa löytyy kirjat ehkä neljään maahan. Ehkä siksi, että vain lukemalla tiedän hyväksynkö kirjan haasteeseen.

Kokonaan puuttuvia on Bahrain, Brunei,  Malediivit, Grenada, Saint Lucia, Saint Vincent ja Grenadiinit, Marshalsaaret, Mikronesia ja Nauru. Varmat kirjat löytyy Eritreasta ja Guines-Bissausta. Komorit, Bangladesh, San Marino ja Palau on epämääräisessä vaiheessa. Niistä Palausta saattaa olla kirja kotona mutta jos se ei käy, on maan tilanne huonoin.

Matalat sohvat --- lisää pituutta jalkoihin, kiitos

Matalat sohvat eivät ole koskaan olleet mieleeni. Olen aina miettinyt, miksi suuri osa sohvista ja nojatuoleista ovat niin matalia, että takapuoli viistää maata siihen istahtaessa. Ylösnouseminen on hankalaa eikä oikeaa asentoa tahdo löytyä mitenkään. Valokuvissa näkee sohvilla jättimäisiä tyynykasoja, mutta eivät nekään tuo helpotusta istumiseen. Jos joku on syvältä, niin se on syvältä, sohvien kohdalla ihan kirjaimellisesti. Nyt olen keksinyt tälle monia raivostuttavalle ilmiölle syyn. 

Ihmisten keskipituus on kasvanut viimeisinä vuosisatoina huimasti. Esimerkiksi suomalaisten naisten keskipituus oli 1896 vuonna 153,9 senttiä ja sata vuotta myöhemmin 165,9 senttiä. Saman verran pituutta tuli lisää miehillekin samassa ajassa. Nyt, 20 vuotta myöhemmin vuonna 2020 naisten keskipituus on kasvanut siitäkin 1,5 senttiä eli on 167 sentin tienoilla.

Kuva: Unslpash/Kelly Sikkeman

Vuosikymmenten aikana sohvien istumakorkeus ei ole kuitenkaan kasvanut keskipituuden vaatimassa määrissä, vaan pikemminkin päin vastoin. Monet sohvat, kuten omanikin, ovat likimain jalattomia.

Katselin netistä pienehköllä, mutta melko kattavalla otannalla, että 1800-luvun lopun sohvien istuinkorkeus oli 42-47 senttiä.

Naisen sääriluun pituus voidaan keskimäärin laskea kaavalla

kokopituus * 0,43 - 27 cm

Vuonna 1896 suomalaisen naisen sääriluun pituus oli keskimäärin 39,2 cm kun se nykyisin on noin 45 senttiä. Tämä tarkoittaa sitä, että istumakorkeuden olisi pitänyt kasvaa 1800-luvun lopusta kuutisen senttiä.

Pituuskasvun perusteella voisi olettaa, että sohvien istumakorkeus olisi nykyisin samaiset 6 senttiä korkeampi mitä 1800-luvun lopulla. Se tarkoittaisi sitä, että nykysohvien kuuluisi olla 48-55 senttisiä.

Pikaisella tutkimisella löysin muutamia sovia, joiden istuinkorkeus oli 50-52 cm, mutta ne kaikki olivat mekanismillisia tv-tuolimaisia sohvia. Tavalliset sohvat olivat selkeästi yhtä matalia, ellei matalampiakin kuin 1800-luvun lopulla.

Sääliksi käy lähes kaikkia miehiä ja niitä naisia, joiden pituus on naisten keskipituutta paljon pidempi. Itse keksimittaisena naisena olen sitä mieltä, että peppu saisi nykyisin olla hieman korkeammalla maasta.

Loppupäätös:

Jään odottelemaan sohvia ja nojatuoleja, joiden istumakorkeus vastaa nykyihmisen mitoistusta. Siitä olisi varmasti hyötyä nuorille ja pitkille, mutta erityisesti vanhenevalle väestölle.

*  *  *  *  *

Tekstin olen kirjoittanut 2020 suunnittelemaani työblogiin, mutta sitä en koskaan tullut julkaisseeksi, joten siirretään tänne. Koska aihe on edelleen akuutti, julkaisen sen nykyisellä päivämäärällä, enkä heinäkuulle 2020. 

Itse hävitin matalan divaanisohvani koronabreikkailun jälkeen ja omistan nykyisin olohuoneessa kolme erilaista nojatuolia, joista kaksi olen valinnut korkeuden mukaan ja kolmannenkin likimain, mutta sen valintaa kiihotti se, että tuolissa voi ottaa torkut vähintäänkin yhtä mukavasti kuin epämukavalla kulmadivaanisoffalla. 

Taidenäyttelyitäni

Tiedättehän leikkimielisen pelin, jossa muut arvaavat mikä kolmesta tai viidestä vaihtoehdosta on totta? Pelasin sellaista töissä nuorten iltapajalla koronabreikin aikana. Kirjasin omiksi vaihtoehdoikseni jotain martoista ja matkoista. Koska mukana oli taidepajalaisiakin, kirjasin totuusvaihtoehdoksi sen, että taideteokseni on myyty porilaisessa taidegalleriassa. Muistelen, että kukaan ei arvannut oikein. 

Aina en itsekään muista, että Ahti-niminen grafiikkatyöni myytiin Taidetta sanoi martta -taidenäyttelyssä porilaisessa taidegalleriassa parikymmentä vuotta sitten. 

Unohtaminen on siksikin helppoa, että tuolloin minulla ei ollut digikameraa, eikä tuosta onnistuneesta taulustani ole itselläni valokuvaa.

Samoin olin unohtanut 2004 syksyllä Mikkelin Kenkäveron matkailualueella pidetyn Kulttuurinurkka -näyttelyn, missä oli esillä vielä kerran Porissa Taidetta sanoi martta -näyttelyssä ja Porin kirjastossa pidetyssä oman Marttayhdistykseni taide/käsityönäyttelyssä olleet taulut; tai tietysti vain ne, jotka olivat vielä jäljellä.

Posliininmaalausnäyttelyt muistuvat sentään paremmin mieleen, niitä kun oli useampia. Opetin posliininmaalausta vajaa kymmenen vuotta ennen kun minusta tuli perinnetietokeskuksen johtaja "marttamuseossa" reilu 20 vuotta sitten. Kaikkea sitä onkin ehtinyt tehdä. 

Kuvan flyygeli, jonka alkuperäisestä omistajasta on nuottitelineessä tekstiä, lienee nykyään nähtävillä Sarka-museossa. Tapetti on hankittu vanhoja tapetteja myyvästä myymälästä 2003. Tuota näkee aina silloin tällöin lehtikuvissa vanhoissa kohteissa. Joko uutena tai monen tapetin alta löydettynä. 

* * * * *

Teksti on kirjoitettu 2020 heinäkuussa blogiin, jota en koskaan julkaissut. Tänne siirretty 10/24. 

Huomenna hän tulee

-Odottavan aika on pitkä.

-Hyvää kannattaa aina odottaa.

-Nalle Puhin mukaan hunajan syönnissä on parasta hetki juuri ennen hunajan syömistä.

Odottaa pitää kuitenkin maltillisesti, vaikka hermo menisi, sillä:

-Turha nuolaista ennen kuin tipahtaa.

Mitä tässä nyt sitten on odotettu? 

-Kuin kuuta nousevaa. 

-Odottaa kuin Kokko Mikko joulua. 

Sei Shõnagon kirjoitti muistikirjaansa Tyynynaluskirja  990-luvun Japanissa. Itse ole odottanut sen käännöstä reilun kolme vuotta. Joka tammikuun puolivälissä on iskenyt hirveä pettymys. "Ei Tänäkään vuonna."... 

Viime vuonna kyselin teosta oikein kustantajalta, netti oli täynnä ilmoituksia "ilmestyy 14.1.22", mutta kustantaja ei ollut lisännyt kirjaa katalogiinsa. No, ei tullut viime vuonna. 

Sama jatkuu tänäkin nuonna. Nyt on 13.1.23, ja

Huomenna hän tulee.

Ainakin niin väittää kaikki netin kirjakaupat. Vaikea sitä on uskoa, sillä kirja ei ollut mielestäni nytkään Teoksen katalogissa. Eikä mitään hehkutusta näy missään. 

Kirjan suhteen on näemmä vähän samanlaista meininkiä kuin Samuel Beckettin oivallisessa näytelmässä Huomenna hän tulee. 

Näin vuosi sitten maaliskuussa Facebookissa meemin, jossa lentoasemalla odotteli joku kyltti kädessä ja kyltissä luki Godot. Sellaisia on kuulemma näkynyt enemmänkin. Joku tuttu kertoi nähneensä sellaisen ihan itse. 

Godot piti oikein googlettaa silloin, kun ei tullut siitä mitään mieleen. Tunsin nimeltä Beckettin teoksen nimellä Huomenna hän tulee, mutta Godot ei ollut siis tuttu. 

Kun asia selvisi : kirjan uusin painos on Godota odottaen, niin pakkohan se oli varata ja lukea. Lainasin molemmat painokset, mutta loppujen lopuksi luin vain vanhan.siinä oli miellyttävämpi fontti. Uudesta kirjasta luin kirjan esittelyn.

Nyt sitten siis odotetaan, kuin näytelmän miehet. Godot tulee tahi ei. Tyynynaluskirja tulee tahi ei. Huomenillalla ollaan viisaampia. Näytelmässä poika tulee ja sanoo, että Godot tulee huomenna. Ehkä joku kertoo huomenna, että kirja ilmestyi. Kirjakauppaan en lähde jonottamaan. Vaikka odotettu on.

Huomenna hän tulee. 

Kaiketi. 

Sata kirjaa BBC:listan päivitys

Päivitettävä päivitys

Facebook muistutti muutaman vuoden takaa luettujen kirjojen listaa. Vuoden 2010 tilanne oli 42 luettuna. Nyt 2019 marraskuussa tilanne on vähän parempi, 46 mutta näemmä kovin suurta edistystä ei ole tapahtunut. 

Nyt, kun lista on kirjattuna tänne, niin on paremmat mahdollisuudet muistaa tämäkin lista. 

Lukupinosta löytyy tällä hetkellä listalta vain Piin elämä. 

Edit 2022 syyskuu. Luettu 3 kirjaa. Ja Piin elämä edelleen lukemattomana pinossa. 

Elokuussa 2023 lisäsin kaksi luettua kirjaa. Pii edelleen lukematta. 

Tällä hetkellä luettu kokonaan: 53/100

1 Ylpeys ja ennakkoluulo– Jane Austen
2 Taru sormusten herrasta – JRR Tolkien
3 Kotiopettajattaren tarina – Charlotte Bronte
4 Harry Potter - sarja– JK Rowling
5 Kuin surmaisi satakielen – Harper Lee
6 Raamattu
7 Humiseva harju – Emily Bronte
8 1984 – George Orwell
9  Universumien tomu – Philip Pullman
10 Loistava tulevaisuus – Charles Dickens
11 Pikkunaisia – Louisa M Alcott
12 Tessin tarina – Thomas Hardy
13 Catch 22 : me sotasankarit – Joseph Heller
14 Shakespearen koko tuotanto
15 Rebecca – Daphne Du Maurier
16 Hobbitit– JRR Tolkien
17 Mustarastas laulaa– Sebastian Faulk
18 Sieppari ruispellossa – JD Salinger
19 Aikamatkustajan vaimo – Audrey Niffenegger
20 Middlemarch – George Eliot
21 Tuulen viemää – Margaret Mitchell
22 Kultahattu – F Scott Fitzgerald
24 Sota ja rauha – Leo Tolstoy
25 Linnunradan käsikirja liftareille – Douglas Adams
26 Mennyt maailma– Evelyn Waugh
27 Rikos ja rangaistus – Fyodor Dostoyevsky
28 Vihan hedelmät– John Steinbeck
29 Liisa ihmemaassa – Lewis Carroll
30 Kaislikossa suhisee– Kenneth Grahame
31 Anna Karenina – Leo Tolstoy
32 David Copperfield – Charles Dickens
33 Narnia-sarja – CS Lewis
34 Emma – Jane Austen
35 Viisasteleva sydän – Jane Austen
36 Velho ja leijona – CS Lewis
37 Leijapoika – Khaled Hosseini
38 Kapteeni Corellinin mandoliini – Louis De Bernieres
39 Geishan muistelmat – Arthur Golden
40 Nalle Puh – A.A. Milne
41 Eläinten vallankumous – George Orwell
42 DaVinci koodi– Dan Brown
43 Sadan vuoden yksinäisyys – Gabriel Garcia Marquez
44 Ystäväni Owen Meaney – John Irving
45 Valkopukuinen nainen – Wilkie Collins
46 Annan nuoruusvuodet– LM Montgomery
47 Far From The Madding Crowd (ei suom.) – Thomas Hardy
48 Orjattaresi– Margaret Atwood
49 Kärpästen herra – William Golding
50 Sovitus– Ian McEwan
51 Piin elämä – Yann Martel
52 Dyyni – Frank Herbert
53 Cold Comfort Farm (ei suom.) – Stella Gibbons
54 Järki ja tunteet– Jane Austen
55 Sopiva nuorimies– Vikram Seth
56 Tuulten varjo– Carlos Ruiz Zafon
57 Kaksi kaupunkia– Charles Dickens
58 Uljas uusi maailma– Aldous Huxley
59 Yöllisen koiran merkillinen tapaus – Mark Haddon
60 Rakkautta koleran aikaan – Gabriel Garcia Marquez
61 Hiiriä ja ihmisiä – John Steinbeck
62 Lolita – Vladimir Nabokov
63 Jumalat juhlivat öisin – Donna Tartt
64 Oma taivas – Alice Sebold
65 Monte Criston kreivi – Alexandre Dumas
66 Matkalla – Jack Kerouac
67 Jude the Obscure (ei suom.) – Thomas Hardy
68 Bridget Jones elämäni sinkkuna – Helen Fielding
69 Keskiyön lapset – Salman Rushdie
70 Moby Dick – Herman Melville
71 Oliver Twist – Charles Dickens
72 Dracula – Bram Stoker
73 Salainen puutarha – Frances Hodgson Burnett
74 Muistiinmerkintöjä pieneltä saarelta– Bill Bryson
75 Ulysses – James Joyce
76 Helvetti– Dante
77 Pääskyt ja amazonit – Arthur Ransome
78 Germinal – Emile Zola
79 Turhuuden turuilta – William Makepeace Thackeray
80 Riivaus :romanttinen kertomus– AS Byatt
81 Joululaulu – Charles Dickens
82 Pilvikartasto – David Mitchell
83 Häivähdys purppuraa – Alice Walker
84 Pitkän päivän ilta – Kazuo Ishiguro
85 Rouva Bovary – Gustave Flaubert
86 A Fine Balance (ei suom.) – Rohinton Mistry
87 Lotta ystäväni – E.B. White
88 The Five People You Meet In Heaven (ei suom.) – Mitch Albom
89 Sherlock Holmesin seikkailut 1&2 – Sir Arthur Conan Doyle
90 The Faraway Tree Collection (ei suom.) – Enid Blyton
91 Pimeyden sydän– Joseph Conrad
92 Pikku Prinssi– Antoine De Saint-Exupery
93 Ampiaistehdas – Iain Banks
94 Ruohometsän kansa – Richard Adams
95 Typerysten salaliitto – John Kennedy Toole
96 Viisi mustaa kanaa – Nevil Shute
97 Kolme muskettisoturia– Alexandre Dumas
98 Hamlet – William Shakespeare (sisältyy kohtaan 14)
99 Jali ja suklaatehdas - Roald Dahl
100 Kurjat – Victor Hugo

400 kirjoitusta

400 kirjoitusta. En kyllä olisi uskonut alkaessani... kunhan kokeili, miltä tuntuu aloittaa. Edellisiä satalukuja en ole edes huomannut, kun en katsellut yhtään tilastoja. Nyt havahduin, kuinka tuo maaginen luku lähenee. Kaksi nollaa peräkkäin on kuin äärettömyys. Tästä on hyvä jatkaa.

Mietiskelin, pitäisikö jatkaa kukkien vai maljan nostamisen kanssa. 

Päädyin jälkimmäiseen, vaikka totta puhuakseni kirjoissa ryypätään usein minun makuuni ihan liikaa. Jos poliisi avaa yksikseen viinipullon tai lorauttaa lasiin muutaman sormen leveyden konjakkia joka ilta, niin jotain on pielessä. Yleensä sellaiset rikostutkijat ovat kyllä selkeästi epäpäteviä sooloilijoita, joiden teoista tuntee myötähäpeää, vaikka rikokset ratkeaakin. 

Dekkarien lukijana maljan nosto on haastavaa, koska juomista tulee ihan vääriä mielikuvia. Televisiosarjoissa ruumis on kellunut viinisammiossa ainakin Middsomerissa ja Uudessa Seelannissa missä kantrimusiikki soi rikostutkija autossa.

Tekstin loppuosa saattaa spoilata ainakin lukijaa, joka ei ole tutustunut kirjaan ennen lukemista. 

Mm. Peter May on kirjoittanut Kriitikosta, joka löytyy viinisammiosta Ranskasta, eli sama aihe kuin yllä mainituissa tv-sarjoissa. 

Kåre Halldénin kirjoista olen saanut selville, että ei ole helppoa olla Shamppanjaruhtinas eikä Cavakuningas. 

Oluttynnyrimurhia ei tule nyt juuri mieleen, mutta ei olutkaan ole vaaratonta. Agatha Christien Askel tyhjyyteen kirjassa juodaan olutta ennen kuolemaa. 

Konjakkikaan ei ole turvallinen, sillä heti tulee mieleen kuinka joissain kirjoissa on lähetetty konjakkipullo laboratorioon tutkittavaksi. Muistelen, että Seppo Jokisen Sakari Koskinenkin on yhden pullon laboratorioon pistänyt, mutta en lähtenyt tässä tarkastamaan asiaa. 

Jos alkoholi ei olekaan myrkytettyä, niin se on pahaksi elimistölle. Esimerkiksi viskin juomisesta voi tulla paha tapa ja ainakin pää kipeäksi. Viskistä lähes riippuvaisia rikostutkijoita tuntuu olevan ainakin Leena Lehtolaisen Maria Kallio ja Markku Ropposen Otto Kuhala. 

Portviiniä nautiskelee työpäivän päätteeksi Anu Patrakan Rui Santos niin, että itsekin innostuin hetkellisesti tekemään vertailuja portviinilaaduista.

Sherryn yhdistän Agatha Christien Neiti Marplen juomaksi, vaikka totuuden nimessä en muista juoko Marple pienistä pikareista nimenomaan sherryä. Sherryä kuitenkin on aiemmin pidetty hienojen vanhojen rouvien juomana vähintään yhtä paljon kuin portviiniä häämatkajuomana. 

Viiniä lipittelee nykyään niin moni rikoksia tutkiva hahmo, että on helpompi luetella ne, jotka eivät ole viinimiehiä. Sellaisiksi lasken Seppo Jokisen Sakari Koskisen, joka juo kirjoissa enemmän kahvia kuin alkoholia ja Reijo Mäen Jussi Vareksen, joka preferoi olutta ja väkeviä. Täysi raittius on piristävä poikkeus, mutta sellainen on ainakin Pirkko Arhipan Varpu Ahava.

Hatunnosto Varpulle. Me tarvitaan lisää Varpuja. 

Sitä on päästy rippikouluikään

Tasan 15 vuotta sitten töitten jälkeen istahdin soffalle iltateen kanssa. Mulla oli vähän tylsää. Ja mitäpä sitä ihminen tekee jos on vähän tylsää. No aloittaa jonkun isomman projektin tietysti. Minä aloitin blogin pitämisen.

Säätila oli tuona iltana likimain samanlainen kuin tänään. Lämpötila nollan tienoilla. Asensin blogiin säätietoa Porissa ja Roomassa osoittavan mittarin. Rooman lämpötila oli 16°C, joka on perinteisesti ollut yksi lempiluvuistani, ja jäi siksi mieleen. Vuosien saatossa mittari hävisi blogista eikä ole ollut tarvetta asentaa uutta.

Kun sitten oli asetellut sivua mieleisekseni ja asentanut tuon kotoisan lämpömittarin, jossa näin yhdellä silmäyksellä molemmat suosikkikaupunkini, oli aika aloittaa itse kirjoitus. Hirveästi tekstiä ei tullut, sillä en keksinyt mistä kirjoittaisin.

Aika äkkiä blogi painottui erilaisiin perinteisiin ja uudempiinkin juhlapäiviin. Valokuvien pistäminen blogiin oli mielestäni niin hankalaa, että ei tullut aloitettua sitä lainkaan. Onneksi se helpottui vuosien myötä, mutta vaikka nykyään pistänkin kuvan tai pari jokaiseen päivitykseen, niin onhan nämä minun juttuni aika tekstipainotteisia.

Yleensä ihminen tekee sitä, mistä itsekin tykkää. Kuvat on kivoja, mutta itse tykkään lukea pitkiä tarinoita. Vuosien myötä olen todennut, että jotkut muutkin onneksi tahtovat.

Nyt kun blogi alkaa olemaan aikuisuuden kynnyksellä, on vähitellen tullut olo, että blogia voisi kenties hieman alkaa ehostaa. Uusi kampaus pitäisi saada. Nuorena ei tarvitse paljon meikata, mutta jos vähän huulikiiltoa ja poskipunaa sinne, ripsiväriä tänne…. ja jos oikein lähtee lapasesta, niin voin harkita irtoripsiäkin. Geelikymmetkin olisi kivat, mutta geeli ei pysy kynsissäni kiinni. Eli jotain uudistuksia on tulossa kevään/kesän aikana tähän melko bliisuun perusulkomuotoon.

Sisältöpuolellakin on tulossa pientä piristystä, joka piti tehdä jo pari vuotta sitten, mutta sitten tuli korona-breikki-aika ja uudistukset siirtyi hamaan tulevaisuuteen. Tarkoitus on, että jatkossa kirjoitan myös muusta kuluttamastani kulttuurista kuin kirjoista. Soffamatkoja olen tehnty muutaman viime kuukausien aikana, mutta nyt alkaa pikkuhiljaa uskaltaa lähteä teatteriretkille ja muutenkin tutustumaan eri paikkoihin.

Viime vuonna ei tullut käytyä kuin pikaisesti Hangossa ja Salon tienoilla, mutta toiveissa on, että tänä vuonna pääsisi jo jonnekin muuallekin kuin geokätköille, kun reissuun lähtee. Ensimmäinen reissu onkin jo tehtynä ja siihen palaan lähipäivinä.

Tällaisia mietteitä on tänään 15 vuotta bloganneella itse blogista.

Eilen mietiskelin minkä tyyppisiä kirjoja luin 15-vuotiaana. Ainakin Kaari Utriota ja 3 etsivää kirjoja. 3 etsivää kirjoja luin koko yläasteen ajan aina silloin tällöin, sillä ala-asteen aikana koulun kirjastossa ei ollut niitä lainkaan ja yläasteella kaverit suosittelivat.

Mitä sitten luin 15 vuotta sitten. Odottelin malttamattomasti Harry Potterin Kuoleman varjeluksia, jonka olin tilannut kirjakauppaani englanniksi heti ilmestymispäiväksi. Vuonna 2007 kävin hakemassa kirjan ennen töihin menoa ja ostin samalla torilta töihin luudan. Mikkelin torikahviossa vähän naureskelivat ostoksiani. Potteria ja luuta 😊. Vampyyrikuume ei ollut vielä iskenyt, mutta Robin Hobbib Näkijän tarusta tykkäsin jo tuolloin.

Timo Parvelan Ella kirjat löysin 2007. Joka vuosi piti lukea Reijo Mäen, Outi Pakkasen, Seppo Jokisen, Leena Lehtolaisen, Taavi Soininvaaran ja Jarkko Sipilän uutuudet. Arto Paasilinnan olin tainnut jo unohtaa, sillä en muista lukeneeni Rietasta rukousmyllyä. Ilkka Remeksen Pahan perimä oli viimeinen Remes, jonka olen lukenut.

Taisin lukea tuona vuonna loppuvuodesta kasan italiasta kertovia kirjoja. Muita ulkomaisia kirjoja oli ainakin Dan Brownin Murtumaton linnake sekä Henning Mankelnin dekkarit, muihin skandinaavisiin dekkareihin en ollut vielä tuolloin kovin hurahtanut. Nobelin palkinnon sai sinä vuonna Doris Lessing, mutta ensimmäisen Lessingini luin vasta 10 vuotta myöhemmin.
Tietokirjoja tuli luettua paljon työn ja kulttuurihistorian opintojen myötä. Tässä katselen, että Naomi Kleinin Tuhokapitalismin nousu kirja on vuodelta 2007. Se olisi kiinnostanut, mutta sen lukemiseen ei ollut aikaa. Ei tosin ole osunut käsiin tuo kirja myöhemminkään.

Juuri nyt on työn alla Robin Hobbin Näkijän tarun ensimmäinen osa Salamurhaajan oppipoika ja Marina Lewyckan Traktorien lyhyt historia ukrainaksi. Mauri Sariolan Petroskoin keltaisen kissan sain juuri luettua ennen kuin aloin kirjoittaa tätä.

Ja sitten eikun kohti 16. ikävuotta. Teidän seurassanne sinne on kiva matkata. 

14 vuotissynttärit

Blogin 14-vuotissyntymäpäivää juhlittiin työn merkeissä. 

Porin torin kevätkukat 2021

Alkuvuoden aikana ei tullut kirjattua haasteiden etenemisiä eikä luettuja kuntia tai valtioita. Jälkimmäisten osalta samaa vikaa oli kyllä koko viime vuoden ajan. 

Nyt on aika istahtaa ja korjata tilanne ennen kevään kukoistusta.

Päivän aikana en kyllä ehtinyt päivittää kun osan kaikesta, joten puuhaa riittää useammallekin päivälle. 

Se ei ole mikään ihme, sillä tänä vuonna on tullut luettua 113 kirjaa. Viime vuoden luku oli 389, joten likimain samaan tahtiin tässä on edetty, vaikka kovasti olen yrittänyt himmata tahtia. 

Tahti hieman hidastunee, sillä ilmoittauduin huhtikuun NaNoWriMo yhteisön huhtikuiselle "leirille" ja tarkoitus on kirjoittaa ainakin 30.000 sanaa. Alku oli pääsiäispuuhien vuoksi hidasta, joten nyt pitää tsempata tosissaan. 

Näissä merkeissä on hyvä jatkaa kohti 15-vuotissynttäreitä. Niihin on aikaa enää vuosi.  

John Lennon olisi nyt ikämies

 

Olen seurannut Twitterissä puheenaiheena Roomassa nyt keskusteluja kohta puolisen vuotta. Olen huomannut tänä aikana, että monia kulttuuriasioita nostetaan esille Roomassa paljon helpommin, mitä Suomessa.

En ole ollut koskaan aiemmin mikään Twitter-fani, mutta nyt myönnän olevani koukuttunut. Ensimmäistä kertaa huomaan, että Twitterissä voi nähdä muutakin kuin samojen suomalaisjulkisten jakamia samoja juttuja. Kiitokset siis Italiaan.

Päivittäisen kulttuuripläjäyksen ohella on mieleen ehkä jäänyt myös joitain italialaisia sanoja ja sanontoja, joten hyöty on ollut kaksinkertainen.

Otetaan esimerkki.

Tänään ihmettelin, miksi Haruki Murakamin Norwegian Wood oli noussut Roomassa puheenaiheeksi. Kirja on kirjoitettu 1987 (suomennos 2017). Muutamaan Twitter-päivitystä myöhemmin asia selvisi. Tänään olisi John Lennonin 80-vuotispäivä.

En ole millään muotoa Murakami-fani. ”Kaikki” siitä puhuvat ja kaverit kiittelevät, mutta itse en ole saanut Murakamista otetta, vaikka pidänkin yleensä japanilaisesta kirjallisuudesta.

Murakamin kirjan taustalla on kuulemma Beatlesin Norwegian wood. Pieni silmäily kirjablogeihin osoitti, että kirja saattaisi olla se Murakami, jonka voisin saada selätettyäkin, jos siihen tarttuisin. Juuri nyt on kuitenkin lukulistalla niin monta muutakin kiinnostavaa teosta, että Norjalaismetsään sukeltaminen saa vielä toistaiseksi jäädä, vaikka onkin John Lennonin syntymän muistopäivä.

Beatleseista tykkään. En tiedä johtuuko itse musiikista, vai siitä, että serkkuni soitteli Beatlesia levysoittimesta mummolassa, kun talossa miniänä oleva äitini odotti minua. Jälkeenpäin äiti on kertonut, että häntä Beatles oksetti, mutta luultavasti tieto äidin mieltymyksestä ei kulkeutunut masuasukille saakka.

Joka tapauksessa, onnittelut herra Lennonille sinne jonnekin. 

"Imagine all the people, living life in peace..."

13-vuotissynttärit ja lyhyt historiikki

13 vuotta...

Ja muistan sen kuin eilisen. Olin aloittanut blogipohjan suunnittelun 6 päivää aiemmin vapaapäivänä. Tunsin, että haluaisin kirjoittaa blogia, mutta se mistä kirjoittaa oli täysin avoinna. Mietin sitä melkein viikon. En keksinyt mitään sopivaa tulokulma. Kaikkea muuta taisin miettiä mutta en sitä, että tästä olisi tullut martta historiaa käsittelevä blogi. Se ei käynyt edes mielessä.

Blogin nimeksi tuli Julian kamari koska nimeni Second Lifessä oli Julia. Viime vuonna vaihdoin nimen Kirsin konttuuriksi. Konttuuri oli lapsuuteni pohjoisseinällä ollut kylmähuone, jossa säilytettiin ruokia ennen jääkaappia; siis niitä ruokia, joita ei viety viilenemään kaivoon. Nykyisin konttuuri tuo yleensä mieleen konttorin. Jotenkin tykkäsin ajatuksesta, että se olisi vähän molempia, muistojen säilöntäpaikka ja kirjoituspaikka: konttuuri 🤔

Kun olin 6 päivää miettinyt enkä keksinyt, mitä kirjoittaa, päätin vain aloittaa ja katsoa mihin se johtaa.

Aluksi Italia kutkutteli mielessä

voimakkaana vaihtoehtona aiheelle, mutta en saanut siitä otetta. Ei vaan irronnut.

Vuoden mietiskelytauon jälkeen aloitin tosi toimin. Kaiken sen harkinnan jälkeen kallistuin jakamaan tietojani vanhoista merkkipäivistä. Sitä jatkui aktiivisemmin pari vuotta, kunnes Tunturisusi ja muutamat muut blogit näyttivät hoitavan sen asian aktiivisemmalla otteella, laajemmin ja ennen kaikkea markkinoivemmin.

En halunnut blogiin kuvia, enkä markkinoinut sitä missään. Yllättävää silti, että lukijoitakin löytyi jonkin verran.

Blogi oli naftaliinissä muutaman vuoden, kun kirjoitin tekstejä Satakunnan Kansan blogeihin. Suunnittelin kaikenlaista, mm. ummikkona urheilutapahtumassa - sarjaa, mutta en saanut siihenkään otetta.

Vasta 2017, blogin täytettyä 10 vuotta keksin kirjojen ja muistelmien yhdistelmän, joka jaksaa motivoida kirjoittamaan.

Blogin markkinointi ei vieläkään tunnu mun jutulta, mutta nykyisillä välineillä se on helpompaa kuin 13 vuotta sitten Second Lifessä, jossa en koskaan tavannut yhtään suomalaista.

Teini-ikään päässyt blogini on selviytynyt lastentaudeistaan. On mielenkiintoista nähdä, kuinka kapinoiva ovat seuraavat vuodet kohti täysi-ikää.

Luulen, että mikään muu ei ole kirkossa kuulutettu, kuin se, että kirjoitan jatkossakin. Aika näyttää kuinka paljon ja mistä.

Kiitokset lukijoille. Ilman teitä kirjoittaisin paljon harvemmin.

Kupponen espressoa juhlan kunniaksi

Väriä elämään

Tänään oli taas niin puhuttelevia värejä taivaanrannalla auringon laskiessa, että sielu lepäsi. Musteen siniset sävyt taivaalla on niin mun juttu.

Siinä katsellessa tuli mieleen värihaaste, jonka näin joku päivä, ja aloin miettiä, mitä värejä missäkin kuussa voisi odottaa.

näkeväni...

...Eikä aikaakaan, kun jonkinlainen lista oli valmiina.

Tammi = Harmaalla taitetut sävyt
Helmi = Vaalean punainen
Maalis = Ruskean/mullan sävyt
Huhti = Keltainen
Touko = Vaalean vihreät sävyt
Kesä = Sininen
Heinä = Punainen
Elo = Hopea (hopeinen kuu luo...)
Syys = Loppukesän vihreät sävyt
Loka = Oranssi/oranssin keltainen
Marras = Syklaamin punainen/lila
Joulu = Tumma havun vihreä

Lucia-neito tuo valon ja kuoleman

Yö raskain askelin hiipii
Pihoilla ja tanhuvilla.
Varjot lymyten väijyy
Maan auringon hylkäämän yllä.

Oli mykkä ja ääretön yö
Ja huoneissa hiljaisissa
Kuin siipien havina käy.

Silloin taloomme pimeään
Saapuu valoa loistamaan
Santa Lucia, Santa Lucia.

Santa Lucia on sisilialainen pyhimys, joka tuo pohjolaan valoa vuoden pimeimpään aikaan (ennen kalenteriuudistusta oli Lucian päivä vuoden pisin). Lucian päivää on julistettu etenkin Ruotsissa mutta myös Suomessa tämä vuoden pisintä yötä edeltävä päivä oli huomioitu.

Lutun yö ja Annan aatto, kukko kolmesti yöllä orrelta putoaa.

Nykyisin Annan päivä on 9.12.

Joulukalenterin luukku

mutta aiemmin Neitsyt Marian äitiä Annaa juhlittiin 15.12.

Suomessa siirryttiin nykyiseen kalenteriin kevättalvella 1753, jolloin alkuvuoteen lisättiin päiviä ja niinpä pimeimmän yön päivä muuttui, mutta pimeyteen liittyvät sanonnat jäivät käyttöön.

Nyt on Lucia - vaattein valkein
Ja kynttiläkruunu kutreillaan
Pohjan vaalea valon neito
Sädekehä säihkyen saliin käy.

Katso, kynnyksellä me yllään vaatteet valkeat
Ja kutreillaan kynttilät palavat
On Santa Lucia, Santa Lucia.

Kirjan kannen
yksityiskohta

Hyvää huomenta taloon,
Nyt isäntä ja emäntä.
Tässä tulee Lucia
Hän lähestyy vuodetta päin
Teille kahvia tarjoopi näin.
Juokaatte terveydenneksenne
Mitä Lucia on teille tuonut.

Lang, Kahdeksastoista
Lucia-neito

Vihreä seppele kynttilöineen kutreillaan sisään kävelevä Lucia tarjoilee erityisesti ruotsinkielisillä alueilla kodeissa aamukahvit tai glögit. Näin tapahtuu myös Maria Langin kirjassa Kahdeksastoista Lucia-neito. 

Tohtorin makuuhuoneeseen aamuyöllä saapuva Lucia tarjoilee strykniinillä terästettyä glögiä. Seuraukset olivat tietysti kohtalokkaat.

Tässäkin Langin kirjassa poliisietsivänä toimii aiemmista sarjan kirjoista tuttu Christer Wijk.

Wijkillä on kova työ selvittää kuka tuo salaperäinen Lucia oli. Monta muutakin vaikeaa kysymystä täytyy ratkoa ennen kuin syyllinen, joka oli kaiken on saatu satimeen.

Tällä kertaa syyllinen jäi arvoitukseksi itsellenikin melkein viime metreille. Onnistunut tarina siis!

Ruusuisesta pilvestä
On päivä uusi nouseva.
Santa Lucia, Santa Lucia

Tapani tallirenki
Hän viisi varsaa ruokki.
Nyt kiitos olkohotuon tähden kirkkaan.

Päivyttä ei vielä näy
Tähdet ne taivaalla tuikkii.

Tässä kirjoituksessa olevat säkeet olen poiminut Langin kirjasta, jonne niitä on ripoteltu säkeistö kerrallaan.

Kissa kiitoksella elää

    Tykkään kirjoittamisesta, mutta silloin, kun se ei ole työtä, kirjoitan luvattoman harvoin. Se näkyy tässäkin blogissa. Päivityksiä tulee julkaistua harvoin, vaikka kirjoitankin usein muistiinpanoja lukemastani.

Vaikka kirjoittaminen on kivaa, niin selkeästi sitä huomaa tarttuvansa kirjoittamiseen silloin, kun aiemmista kirjoituksista saa kiitosta.

    Kaikkihan me tiedämme, että suomalaiset kiittävät harvoin ja meillä porilaisilla on siinä suhteessa vielä haastavampi maine. Tanssii tähtien kanssa ohjelmasta olemme oppineet, että kun Jorma Uotinen sanoo: Ei huono, se tarkoittaa että kaikki meni lähes täydellisesti. Joskus pitäisi tarkistaa, ovatko Rex Stoutin sukujuuret Porin seudulla. Stoutin luoma montenegrolainen dekkarihahmo, Nero Wolfehan kiittele Archieta toteamalla Tyydyttävää. Tässä valossa katsoen pienikin kiitoksen suuntaan painottuva lausahdus jälkeenpäin tuntuu lähes lottovoitolta. Usein riittää sekin, että edes muistetaan.

    Tämä tuli mieleeni muutama päivä sitten, kun bongasin FaceBookista maininnan Lucina Hagmanin monologista, jonka kirjoitin pari vuotta sitten Marttaliiton Hetki on käsillä –hanketta varten. Siinä iäkäs Lucina Hagman muistelee järjestön alkuaikoja.

    Maininnasta innostuneena istahdin näppiksen äärelle. Tällä kertaa aion paneutua marttahistoriaan käsitöiden tekemisen kannalta. Alusta lähtien käsitöitä tehtiin myös marttailloissa. Aivan ensimmäisinä aiheena oli kaavaompelua. Muusta kuulette myöhemmin.

Kyssäkaaliko muka uutuus?

Oltiin viime syksynä (2015) äidin kanssa kaupassa ja katseltiin salaattivärkkejä. Ehdotin kyssäkaalia. Äiti totesi ensin, että sitä ei olekaan koskaan maistanut, mutta väärin muisti... ja myönsi sitten maistettuaan itsekin unohtaneensa.

Elettiin 1970-lukua. Oli luultavasti kesä 1975. Olin likimain 10-vuotias. Kesät olivat maailman tylsintä aikaa, kun ei päässyt kouluun. Kotitöitäkin maalaistalossa oli ihan riittävästi esikoistyttärelle. Pikkuveli sai pyöräillä vapaasti, mutta meikätyttö kitki porkkanapenkkejä (mikä oli vielä ihan siedettävää) ja kantoi polttopuita paikasta toiseen (inhotuksen inhotus, kukahan keksi, että puita pitää siirrellä paikasta toiseen että ne kuivuu ja vielä pinotakin... no myönnän, siihen iloon osallistui velikin). Parhaita oli sadepäivät, jolloin istuttiin sisällä ja tehtiin käsitöitä ja kuunneltiin Jaakko Lintuniemen Kesäkatua radiosta (no, sitä ei ehkä tullut joka kesä, mutta useampana ainakin).

Meille tuli kotiin Perjantai ja Uusi Nainen -lehdet. Jälkimmäisestä luettiin äidin kanssa keväällä kyssäkaalista. Lähikaupungista löydettiin siemenetkin, joten sitä sitten kokeiltiin omassakin ryytimaassa. Hyvin nuo kasvoivat. Ja maistuivat maukkailta. Näin jälkeenpäin minulla ei ole mitään mielikuvaa siitä, miksi tuon maukkaan kasvin viljelys sitten lopetettiin meillä. Ehkä siemeniä ei sitten enää saanut, kun kerran kyssäkaali unohtui kaupoilta ja melkeinpä kaikilta muiltakin vuosikymmeniksi.

Taisi olla kesällä 2010 kun ostin kaupasta kyssäkaalia. Siitä lähtien se on ollut syyskesän suosikkikasvikseni.

Parasta kyssäkaali on edelleenkin niin kuin me syötiin sitä lapsenakin: raastettuna pienehköllä terällä mehukkaaksi raasteeksi. Voisi sinne varmaan jotain lisätäkin, muttei ole tullut koskaan lisättyä. Sitä en enää muista, mitä Uusi Nainen lehti ehdotti.

Nykyisin teen kyssäkaalista myös paksuja tikkuja, joita dippailen porkkanan ja muiden kasvisten kanssa. Tapanani on pilkkoa puoli kiloa kasviksia iltapalaksi, jos päivän kasvisannos on jäänyt heppoisemmaksi.

Dippikastikkeen teen kermaviilistä. Lisään sinappia, mustapippuria, suolaa ja paljon mausteita. Parasta olisi tuore kirvelisilppu, mutta olen laiska kasvattamaan yrttejä ikkunalaudalla, joten mikä tahansa kuivattu yrttikin käy.

Olen yrittänyt pitää siitä huolen, että kasviksia söisin päivässä vähintään 900 grammaa. En usko, että minun suolistoni on sen vaatimattomampi kuin ranskalaistenkaan, ja olen lukenut, että ranskalaisiin ravitsemussuosituksiin kuuluu 900 g kasviksia päivässä. Tai ainakin joitain vuosia sitten kuului. Ainahan nuo ohjeet muuttuvat.

Nimimerkillä: KOKEILEN KAIKKEA MUTTEN KITKE

30.5.2016
*  *  *
Kirjoitettu S-ryhmän ja Marttojen ruokamuisteluksi

Kirsin dippikastike

2 dl kermaviiliä
n. 1 tl sinappia, laatu maun mukaan
n. 1 tl suolaa
(n. 1 tl sokeria alkuperäisohjeessa 1980-luvulta oli 2 tl)
0,5-1 tl mustapippuria suoraan myllystä
mausteyrttejä maun mukaan (kuivattuja n. 2-5 tl, tuoretta ainakin tuplasti enemmän, jos närästää, niin sitten ehkä ei yhtään)

Sekoitetaan ennen kuin aletaan pienistää kasviksia dipattaviksi.
Sopii myös salaatinkastikkeeksi.
Kokeilla voi myös esim. kalan seuraksi.

Odotan kasvun ihmettä

Kasvun ihmettä odottelemassa.

Viime viikkoina olen matkustellut Suomessa. 
Usein matkoilla kiinnittää huomiota erilaisiin asioihin mitä kotikaupungissa. 
Minä huomasin sisustusmyymälöiden hienot yrttilaatikot. 
Toisiin purkkeihin oli maalattu kylkeen yrttien nimiä. 
Toisissa oli mukana tikku, johon oli kirjoitettu nimi. 
Oli myös sellaisia purkkeja, joissa ei tarvinnut muuta 
kuin poistaa muovi kuitukankaisen siemenlevyn päältä 
ja kastella multa. 
Näppärää. 
En ostanut, sillä unohdan aina kukkien kastelun.

Olen viime päivinä lukenut yli 100 vuotta vanhoja Emäntälehtiä. 
Lehti tunnetaan nykyisin nimellä Martat. 
Ensimmäinen Emäntälehti ilmestyi heinäkuussa 1902.

Yhdessä jutussa Alma Forstén kirjoitti puutarhakasveista. 
Hän oli kirjoittanut jutun erityisesti niille, 
jotka omistivat hiukan maata. 
Hänen mielestään jokaisen, pitäisi kasvattaa edes muutamia puutarhakasveja. 
Se on hyvä ajatus nykyäänkin. 
Ja jos vain muistaa kastella kasveja, 
se on yhtä helppoa kuin ruohon kylväminen pääsiäiseksi.

Viime vuosina on kannustettu kasvattamaan kasveja myös parvekkeella.
Jos parveke tai omakotitalon pihamaa ei riitä viljelyyn 
voi vuokrata puutarhapalstan. 
Se on mahdollista Satakunnassa ainakin Porissa ja Raumalla.

Olen suunnitellut yrttien kasvatusta ikkunanlaudalla useampana keväänä. 
Alman innostava kirjoitus oli kuin käsky aloittaa heti. 
Niinpä ryhdyin työhön. 
Hain varastosta ison kukkapurkin ja multaa. 
Siemenet olivat jo valmiina työpöydällä. 
Kaadoin mullan purkkin, tasoitin. 
Asettelin ensin kuitukankaiset siemenlevyt purkin reunoille. 
Ripottelin irtonaiset basilikan siemenet keskelle. 
Sitten vielä hieman multaa siementen päälle ja kastelu. 
Lopuksi peitin purkin rei’itetyllä muovipussilla, 
jotta siemenet itäisivät nopeammin.

Nyt sitten vain odottelen, koska siemenet muuttuvat taimiksi. 
Sen jälkeen on sitten enää itselleni vaikein osuus: 
Muistanko kastella taimet säännöllisesti.

Lopuksi kannustan kaikkia muitakin kokeilemaan. 
Edellä mainitun Alma Forsténin sanoin:

”Sopisihan sitä ruveta tästä lähtien harrastamaan, 
sillä parempi myöhään kuin ei milloinkaan”.

* * *
Kuvassa siemenet ja multa, jonne ne istutin. 
Niiden vierellä on muutaman vuoden takainen kuva kälyni yrteistä. 
Tuollainen vihreys on minunkin tavoitteeni.

* * *

Ei onnistunut basilikan kasvatus tuonakaan vuonna. Mutta ainahan sitä on mukava yrittää.