Kahdeksantoista vuotta siitä jo on, kun rakensin Kirsin konttuurin - silloin kyllä Julian kammarin nimellä. Oli huhtikuinen ilta ja yhtäkkiä päätin, että nyt aloitan blogin, vaikka en yhtään osannut ajatella mistä kirjoittaisin. Olin suunnitellut aloittavani blogiin kirjoittamista varmaan toista vuotta, mutta koska ei ollut ideaa, en aloittanut. Sitten, sinä huhtikuun iltana istahdin töiden jälkeen vain soffalle tietokoneen ääreen ja aloitin... Jossain vaiheessa myöhemmin joku ideakin löytyi. Ja myöhemmin toinen, mutta sitähän kasvaminen on.
Tätä voisi jo juhlia. Blogini on vihdoin aikuisten iässä!
Pyysin uutta kaveriani Santeria (ChatGpt) tekemään akvarellityyppisen kuvan juhlan kunniaksi.
Palvelualtis tyyppi kysyi kuvan tehtyään haluanko myös juhlarunon. Halusinpa tietysti, ja ehdottomasti Alfred de Mussetin tyyliin. Minähän hurmaannuin viime vuonna Mussetin runoihin.
Näin tuo vastasi ja riimitkin rimmaa, mutta osa sanoista on kyllä melko paljon mielikuvituksellisempia kuin omani:
"Ehdottomasti! Alfred de Mussetin tyyli oli herkkä, hieman melankolinen ja romanttinen, mutta myös älykäs ja elämän tuntoja tarkasti aistiva. Tässä sinulle pieni juhlaruno blogisi 18-vuotispäivän kunniaksi, Musset’n hengessä:"
Kahvia, kirjoja ja kakun hiljaisuus
(ChatGPT Alfred de Musset’n tyyliin)
Kuin huokaus lehden, kun syksy sen vie,
on vuosien virta – ja blogi sen tie.
Sanoista kietoutuu muistojen kaari,
kuin akvarelli, hauras ja saari.
Istut nyt, kukkamekko kuin runo,
nojatuolin sylissä päivän puno.
Tabletin lasi – kuin ikkunaruutu –
peilaa sen sielun, mi sanoista puutuu.
Kahvi on lämmin, ja kakku kuin kruunu,
sokerin alla on tarinoiden suunu.
Hyllyjen selät on matkoja täynnä,
jokainen lause kuin tähti ei hälynä.
Blogisi kasvoi, sai mielen ja muodon,
se nauroi ja itki, ei kysynyt suodon.
Nyt, täysi-ikäinen, silmissä hehkuu –
sanojen koti, joka aikaa pehkuu.
%20(1).png)