Joulukuussa luetut kirjat

Vuoden viimeinen kuukausi. Joulukirjoja ja kesken jääneiden kirjojen loppuun saattoa. Onnistuin kuin onnistuikin pitämään vuoden lukusaldon alle kauhistuttavan 500 kirjan. Tänä vuonna määrää kasvatti yli 50 ohutta runokirjaa. 

Aro Eila Jouluyö. Selkokirja joulusta. 🌟

Auer Anneli Murhalesken muustelmat. Kirja jota olen vältellyt, mutta kun on kuunnellut kaikki muutkin kirjat tästä murhasta, niin pakko kai tämäkin oli kuunnella. Yllätyin Auerin hyvästä lukijaäänestä. Vain parissa kohtaa hän intoutui näyttelemään puhettaan. Muutoin puhe oli yllättävän tasalastuinen. Ulvila. (17.12.)

Benedict Alexandra Joulun palapelimurhat. Luin aiemmin jo pari Benedictin edellistä joulutarinaa. Tämän säästin palapelien tekohetkeen. Tykkäsimme molemmat tarinasta. (29.12.) 🌟🌟🌟

Bowen James Bobin joulu. Kirjassa James muistelee menneitä, erityisesti jouluja ja löytää joulumielen keskeltä lumisateita Lontoota. Elokuvan kun olen nähnyt Bobista, mutta oli tämä vaan hyvä. Englanti (3.12.) 🌟🌟🌟

Canetti Elias Marrakešin ääniä -merkintöjä matkan jälkeen. Kemian tohtori Cannetti matkusti. Canetti sai kirjallisuuden Nobelin 1981. Marrakesh sijaitsee Marokon puolivälissä kun mennään Gibraltarilta Länsi-Saharan rajalle. Matkaa Atlantin rannikolle on noin 100 km. Kaupungissa on nykyisin vähän yli miljoona asukasta. Kirjan tapahtumat on 1970-luvulta. Tätä julkaistussa en kyllä muista miksi tykkäsin tästä kolmen tähden arvoisesti, mutta minkä annoin sen annoin.

"Liha on hyvää, sitä pitää syödä."

Tätä julkaistessa ihmettelin, tykkäsinkö oikeasti tästä näin paljon. Muistiin jäi vain pari pikku tapahtumaa. (8.12.) 🌟🌟🌟

Christie Agatha Kuolema keskitalvella. Kirjassa tusina talvista kertomusta. Pääoisssa Poirot, Marple Harlequin, Tommy ja Tuppence. Novellit on tosiaankin liian lyhyitä makuuni, vaikka nämäkin ihan hyviä tarinoitua, mutta pieni tarinan venytys olisi innostanut minua enemmän. (5.12.) 🌟

Hornak Francesco Viikko on pitkä aika. Tytär on ollut Afrikassa lääkärinä Liberiassa missä riehuu tappava virus, joka tarttuu vain eritteitä. Hän palaa jouluksi Englantiin ja vanhemmat ja sisarukset päättävät pitää yhteisen karanteenijoulun. Kirja on ilmestynyt pari vuotta ennen koronaa. 

"Ehkä kaikille perheille olisi hyväksi jäädä viikoksi karanteeniin." (5.12.) 🌟🌟

Jansson Anna Mustaa lunta. Lyhyt tarina joulun tienoilta. (9.12).

Joulukalenteri  : Taskaritarina joka päivälle. Aku Ankan taskukirja. (1.12.)

Jos unohdat oman nimesi : latvialaisen nykyrunouden kokoelma suomeksi ja latviaksi. Kirja on vuodelta 2020 ja runot ovat oikeasti tuoreita. Ihan kaikista en ollut samalla aaltopituudella, mutta pääasiassa tykkäsin. Mukana oli runoja, jotka tekevät kuvioita. Niistä tykkään yleensä aina. Latvia. (22.12.) 🌟🌟

Järvi Antti Mummo on murhattu. Longplay-audio. Tarina 1980-luvun drag-show piireistä. Murha on edelleen selvittämättä. Suomalainen drag show alkoi 1979. Itse en pitänyt showta mitenkään erikoisena asiana. Olen nähnyt sen televisiosta 14.11.1981. Kuvittelin silloin, että sellaista on tullut televisioata aiemminkin. Shown rakastetuin tähti, Mummo, Raimo Liukkonen, murhattiin 1988 Helsingissä. 

Kosovel Srecko (1904-1926) Punainen raketti. Slovenialaisia runoja paljolti Karstin alueelta, joka nykyisin tosin kuuluu Italiaan sekä Slovenian pääkaupungista Ljubljanasta, missä Kosovel opiskeli. (21.12.) 🌟🌟

Kajanto Maija Korvapuustikesä. Klassinen tarina. Totaalinen kyllästyminen, matka jonnekin ja jääminen sinne uusiin puuhiin. Tässä matkattiin Jyväskylän lähelle mummolaan ja pidettiin kesäkahvilaa/lounasruokalaa. Tykättiiin silti kovasti. (25.12.) 🌟🌟🌟

Kajanto Maija Taatelitalvi. Kirja jatkuu syksystä. Lähes yhtä hyvä katko-osa, vaikka mielelläni olisin lukenut toisekin kirjan pelkästään kahvilasta. (28.12.) 🌟🌟

Kyrö Tuomas Pukin paha päivä ; Pukki laivalla. Mainio kaksoiskirja, jossa kaksi tarinaa joulupukista.

Niin synkkää päivää ei ole, ettei siitä selviäisi. (3.12.) 🌟🌟

Lappalainen Kiia ja Leinomaa Emilia Korkokenkämurhaaja ja muita vaarallisia naisia. Vaarallisia olivat, naiset. Pari tarinaa olisi voinut jäädä kuulemattakin. Osaa ne naisetkin sarjamurhata. Kuunetelin äänikirjana ja osa nautinnosta meni siihen, että noin 18 minuutin välein piti kaivaa känny povesta, arvostella edellinen luku, valita seuraava, klikata nopeutusta ja sama uudestaan noin 18 minuutin päästä 24 kertaa. Myöskään lukija ei ollut mieleeni. (30.12.)

Lipasti Roope Linnan juhlat. Mitä tapahtuu, kun linnan juhlille pääsystä tulee lähes pakkomielle. (6.12.) 🌟🌟

Malkamäki Tuomas Myöhäistä katua on historiallisfiktiivinen romaani Suomen elokuvan kulta-ajalta. T.J.Särkän filmistudiolla Åke Lindman on ohjaamossa elokuvissa esiintynyt Kauno Brand oli kymmenkunta vuotta tähti. Sitten hän päätti palata VR.n toimistoon töihin. Nyt hän on 88-vuotias leskimies. 

Päivä kävelyllä hän pistäytyy Liisankadulls Särkän filmistudion sisäpihalle ja löytää loukkaantuneen tositv-tähden. 

Jotenkin hän päätyy iltapäivälehtien lööppeihin. Samalla alkaa paljastua salaisuus jota metsästää pari erilaista iltapäivälehden toimittajaa. Helsinki.

Jotenkin tykästyin kirjan ajtusten kulusta.   

"Silloin kuulin sanovani."  (14.12.) 🌟🌟🌟

Malkamäki Tuomas Siitä tulikin farssi on romaanin muotoon tehty suomalaisen elokuvan historiasta. K. E. Ståhlberg lähtee Pariisiin toiselle häämatkalleen. Ensimmäisellä hän innostui valkoista ja perusti Atelier Apollo valokuvaamon. Tällä kertaa hän ja tuore vaimo Sonja innostuu elokuvista ja ostaa laitteet ja kymmenen ensimmäistä filmiä. Hän perustaa Maailman ympäri elokuvateatterin ja vaimonsa kustantaa Suomen ensimmäisen leffan, Salaviinanpolttajat. Itse filmi on valitettavasti tuhoutunut kokonaan. Kirjan alkupuolella on itseäni sykähdyttävä lausahdus:

"Öisin ajatus vaan juoksee vikkelämmin."

Farssin tyyliä näkyy jossain kirjan kohdissakin. esimerkiksi kuvauksissa karanneen sian palauttanut tyttö juttelee näyttelijä Snellmanin kanssa. 

-Taiteilijat ovat aivanomalaatuista porukkaa.

-Tiedän sen. Isäni on juuri sellainen, taiteilija nimittäin. Aion silti noudattaa sydämeni ääntä kaikessa. 

Kun Snellman kysyy vielä tytön nimeä elokuvalipunnlähettämistä varten, ilmenee, että tyttö oli Ruut Sibelius, jonka isä todellakin oli taiteilija. Helsinki (31.12.) 🌟🌟

Mazzetti Kaarina Pääkalloja ja piilopaikkoja. Seikkailuserkuksille tulee odotettua jännittävämpää joulun odotus ja odotettua runsaampi koulu tädin saarella. Alex panee taas parastaan keittiössä tehden tällä kertaa pääasiassa kaikille maistuvaa kasvisruokaa. Ruotsi (3.12.) 🌟

Mäkipää Jari Etsiväkerho Hurrikaani ja paha poro. Joulukalenterikirjassa on 24 lukua. (2.12.)

Nummelin Juri (toim.) Hauskaa joulua! : vanhoja joulukertomuksia. Kirjoittajina on mm. Suomen ensimmäisen rikoskirjan kirjoittanut Harjavallassa elämänsä ehtoopuolen asunut Emil Nervander ja toinen vanha tuttuni Väinö Kataja, Joel Lehtonen, Eino Leino sekä tuoreimpana Reino Helismaa. Naisista mukaan on päässyt vain Aili Trygg. (2.12.) 🌟

Onni on vaarallista : hollannin kielisen nykyrunouden antologia suomentanut ja toimittanut Heimo Pihlajamaa. Kirja on vuodelta 2002, joten ihan nykykirjallisuuden määritelmä ei enää täyty. Alnakomaat. (23.12.) 🌟

Palmén Tiia Virallisesti syytön : Rikostoimittajan näkemys Ulvilan vyyhdistä. Vielä löytyi yksi näkökulma. Tämä on ollut näistä kirjoista selkeästi puolueettomin tarina. Ulvila. (30.12.) 🌟🌟

Palviainen Jukka-Pekka Tavoittelemanne henkilö on tapettu. Pyöräilevä freelande toimittaja jouluu yliajetuksi Koilahdentiellä polkiessaan kohti Monnaa, mutta selviää hengissä. Kirja oli erityisen mielenkiintoinen siksi, että Rauma on kaupunkina tuttu ja tapahtumapaikat siksi piirtyvät mieleen selkeästi. Mutta tykkäsin muutenkin ja jään odottelemaan jatkoa. Kirja oli kirjailijan ensimmäinen dekkari, mutta tuskin viimeinen. (9.12.) 🌟🌟🌟

Panteleimon metropoliitta Tapahtui jouluaattona. Kirjassa muistellaan menneitä ja tehdään viime hetken jouluvalmisteluja maalaiskylässä. Menneestä nousee esiin joulut, romantiikka, sota-aika... (3.12.)🌟

Preparoidut Feenikslinnut ja niiden viestit : Bulgarialaisia runoja suomentanut Tarmo Manelius. Tykästyin erityisesti Marin Lazarovin runoihin. (28.12.) 🌟

Renard Jules Kuvien metsästäjä. Kirja on vuodelta 1896, mutta istui hyvin maalaislapsuuteni muistoihin. Kirjassa on lyhyitä tarinoita tai mietteitä eläimistä ja luonnosta. Ranska. (25.12.) 🌟🌟🌟

Repo Niina Totuus Ulvilan murhan hätäpuhelusta. Tämä olis varmaan ollut parempi lukea. Kirja on omakustanne, BoD audiokirja. (16.12.)

Stewart Mary Murattipuu. Englantilaisen maatilan Whitescar (valkoinen arpi) omistaja aikoo testamentata tilauksensa Annabeille ja Julielle. Jälkimmäinen asuu Lontoossa, Annabel on hävinnyt 8 vuotta sitten 19-vuotiaana. Tilaa on hoitanut Annabelin serkku Con, joka ei ole testamentti listalla. Yhtäkkiä ilmestyy kylälle kanadalainen Mary Grey, joka näyttää Annabeliltä. Alkaa juonittelu. Ja sitten kuvaan astuu naapuritilan Adam... Ja Kirsiltä loppuu lukuhalut... Kuukautta myöhemmin kirja tuntuikin hyvältä ja mietin miksi jätin kesken. Tämä oli ehkä huonoin lukemani Stewart. Englanti. (16.12.) 🌟

Tuomainen Antti Tappokeli. Vastaeronnut postimies haluaa ostaa tyttärelleen pianon. Rahaa vain puuttuu, mutta hän saa kuljetuskeikan pääkaupunkiseudulta Lappiin. Reissun varrella pitää poikkeilla parissa paikassa, mutta hyvin ehtii. Sitten perään liimautuu auto... Automatka. (2.12.) 🌟

Satakirjastojen lukuhaaste 2024 osa 2

Tämän toisenkin lappusen täytin ajatuksella, että pistän ensimmäisen, jonka huomaan pistää, enkä vaihtele kirjoja, sillä kirjamakuja on niin monenlaisia ja olisi tosi tylsää julkaista lista, jossa kaikilla kirjoilla on kolme tähteä. Tai vielä pahempaa, vain yhdeltä puuttuu tähdet. Tässä lapussa viimeiseksi jäi kirja/kirjasto ja luonnollisesti kirja kirjailijalta, jonka maasta en ole lukenut. 

2 versio : Helmikuu-loppu vuosi

1. Bookstagram- tai Booktok-suosikki tai sellaisena markkinoitu 

Adam Silvera Lopussa molemmat kuolevat. Tämä kirja teki hyvää kyynelkanaville. Itketti enemmän kuin hyasintti tai keltaiset tulpaanit työpöydällä. Paikoitellen täti-ihmisen silmin epäuskottavan nopeita ihmisuhdekiemuroita, mutta toisaalta sitä varmasti pyrkisi itsekin tekemään viimeisestä päivästä täydellisen ja suhdekin etenisi kuin jokainen minuutti olisi viikko tai kuukausi. Kirjan tulevaisuuden utopia sen sijaan oli hyvä. Usa 🌟🌟🌟

 2. Yli viisi vuotta sitten julkaistu 

Jyrki Ukkonen Ahneuden kartta (2014). Piti oikein tarkistaa olenko lukenut tämän pari vuotta sitten, mutta ei, se oli eri kirja. Norja

 3. Sarjan ensimmäinen osa

A. J. Kazinski Viimeinen hyvä ihminen. Tanskalainen dekkari josaa tuntuu olevan mystiikkaa. Odotan kakkososaa. Tanska 🌟🌟 (4.2.)

 4. Kirjassa kuljetaan paljain jaloin

Enni Mustonen Tekijä Viena kävelee Marimekon lomapaikan uudella laiturilla ja saa ison tikun jalkansa uimarapuista, ihan kaikkialla ei kannata kävellä avojaloin. 

 5. Päähenkilöltä puuttuu jotakin James Hardey Chase Kuollut ajaa keveästi. Päähenkilöltä puuttuu elävä veli ja se on kirjan ongelmien ydin. Englanti

 6. Kertojan näkökulma ei ole ihmisen Cristal Snow Penni Pähkinäsydän tarinoita Tuulenpesän metsästä. 

 7. Kirja on ollut vuoden kaunein kirja -ehdokkaana Roine Magnusson sekä Mats ja Åsa Ottosson ovat tehneet Ruotsissa Vuoden kaunein kirja - palkitun lintukirjan Nära fåglar. Luin suomenkielisen version Linnut lähellä, mutta kaveri kertoi taiton olevan sama. Jösses mikä lintukirja. Olen lukenut lukuisia lintukirjoja, mutta tämä oli... jotain paljon enemmän. Täydet pisteet tälle. 🌟🌟🌟

 8. Kirjassa puhutaan suomen sukukieltä 

Kivikuu eesti luulet virolaisia runoutta kahdella kielellä. Kirjan runot ovat kirjoittaneet Hasso Krull, Kristiina Ehin ja Veikko Märka. Viro

 9. Kirjan nimessä mainitaan jokin kehon osa Bo Carpelan Rannekello [selkokirja]. Edellinen lukemani Carpelan oli oudohko dekkariksi. Annoin Bolle mahdollisuuden tehdä uusi ensivaikutus ja tällä kirjalla hän sen tekikin. (11.2.) 🌟🌟

10. Kirja sopii mielestäsi muulle kuin omanikäisellesi lukijalle. Kirjojen suhteen lähes kaikkiruokaisena on vaikea sanoa ettei kirja sovi jollekin ikäluokalle. Dietrich Herrndorfin Ladaromaani on kyllä varmasti tarkoitettu tämmöistä täti-ihmistä nuoremmille, mutta itsekin tykkäsin. Aika harvoin tulee luettua poikakirjoja, ja tämä oli kyllä parhaasta päästä. Rippikouluikäiset pojat on poikia. Eikä kirja ole turhaan Saksan bestsellereitä. Vähän ristiriitaiselta ehkä tuntuu antaa kolme tähteä kirjalle, joka ei sovi itseni ikäisille, mutta näillä mennään. Minkä kirjoitin, sen kirjoitin. 🌟🌟🌟

11. Kirjassa liikutaan metsässä Tommi Kinnunen Ei kertonut katuvansa -kirjassa joukko saksalaisten kanssa seurustelleita naisia kävelee pohjoisesta Norjan rajalta läpi poltetun Lapin Rovaniemelle ja Kemiin. Tietä ja metsää riittää. Toisenlaisen vaikutelman sain samasta asiasta kirjasta Annikin sota ja rauha. Lappi 🌟

12. Kirjassa pelataan jotakin joukkuelajia tenniksen nelinpeliä pelataan Francis Ilesin Vakain tuumin ja harkiten -kirjassa. Kirja oli sellainen, etten ihmettele yhtään, että Hitchcock oli siitä kiinnostunut. Englanti 🌟

13. Kirjan nimessä tai kannessa jokin liittyy Pariisiin Kathryn Littlewood Ripaus taikaa : Lumoleipomo 2. Vinksanvaaran Lumolat joutuvat uusiin seikkailuihin Pariisin leipomiskilpailuissa. Rosmariini yrittää saada keittokirjansa takaisin. Seikkailuhan siitä syntyy. Tykkäsin ehkä ekasta osasta enemmän, mutta ei tämäkään huono ollut.  🌟🌟

14. Kirjassa on loru tai lasten runo Ruohonen Laura Kummalla kammalla sisältää lyhyitä riimejä, mikä osoittaa, että sanoilla leikkiminen on kivaa. Vois näitä lukea tenaville, jos niitä olisi. 

15. Kirjassa mainitaan joku presidenteistämme Sauli on Kultarannassa, kun tornissa heiluu lippu, kertoi Jussi Vares Reijo Mäen Tolvanassa kun istui lounaalla Naantalissa. Turku

16. Kirjan nimessä on muutakin kuin kirjaimia Patrik Quentin S/S Murha, mysteeri valtamerialuksella. Naistoimittaja lähtee toipumaan leikkauksesta risteilyalukselle. Toipumisesta ei tulekaan mitään, kun heti ensimmäisenä iltana yksi matkustajista kuolee. 🌟

17. Kirjassa on neljä vuodenaikaa

Sally Salminen Aikani Tanskassa. Kirjassa kerrataan päiväkirjoja ja muistellaan elämää talvisodasta eteenpäin. Tältä kirjalta odotin liikaa, joten se oli pieni pettymys, mutta ihan hyvä silti. (1.2.)

18. Kirjailija on maasta, jonka kirjallisuutta et ole lukenut: Taiwanista on kotoisin Ta-wai Chi, jonka kirja Kalvot sijoittuu tulevaisuuteen Taiwanin tienoilla. Kirjassa ihmiset asuvat meren pohjassa. Taiwan on niitä harvoja maita, joista en ole aiemmin lukenut yhtään kirjaa. Sen sijaan taiwanilaisen kirjailijan Sao-Maon kirjan Länsi-Saharasta olen lukenut aiemmin, mutta onneksi sitä ei tässä nyt lasketa. Kirja on ensimmäinen taiwanilainen scifi-kirja suomeksi. 

19. Kirjassa liikutaan eri ulottuvuuksissa tai ajankohdissa Tanskan sisällissota 2018-24. Odotin kirjalta jotain ihan muuta, kuin satojen vuosien vanhaa koiraa. (2.2.)

20. Kirjan etukannessa ei ole henkilönimeä Talot ovat yksin kotona : Pohjoismaisia runoja lapsille. Runoja viidestä Pohjoismaasta. Useita kuvittajia. Kiva pikku kirja. Jälkeenpäin harmitti, etten poiminut muistiin parhaita kirjoittajia.  (27.3.)

21. Kirjassa pestään pyykkiä Cronin A. J. Tohtori Finlay etsii onnea. Vähän Kaikenkarvaiset ystäväni tyyppinen lääkärikirja, joka kertoo Skotlannista. Konkarilääkärin kodinhoitaja joutuu pesemään lääkärin vaatteita ja lääkäri ilmaantuu treffeille liian isoissa lainavaatteissa. 🌟

22. Kirjassa ostetaan ja/tai kuunnellaan levyä Richard Coles Murha seurakunnassa pastori osti Mark Almond ja Gene Pitney Something's Gotten Hold of My Heart. Kirjassa myös kuunneltiin klassista musiikkia sekä radiosta että levyltä. 🌟

23. Opit kirjasta jotakin uutta Patricia Moyers Setä kuolema Hollannissa. Opin kirjassa muutaman uuden jutun Hollannista. Vanhat tuulimyllyt on usein 3 myllyn ryppäissä silloin, kun on kyse tulvasuojelusta maaseudulla ja laitumet on enemmänkin soisia kuin viljavia. 🌟

24. Kirjassa kukaan ei kuole

Pasi Nokelainen Maailmanloppu peruttu 7 väitettä kiertotaloudesta. Mielenkiintoisia näkökulmia. Uutta tietoa oli kotimainen vaatteiden korjauspalvelu. 🌟🌟

25. Kirjan lukeminen saa sinut muistelemaan menneitä Stephen Booth Umpikuja. Kun näen lampaan, muistelen edesmennyttä ystävää, jolla myös oli aikanaa kesälampaita kuten itsellänikin, mutta hän myös keräsi kaikkia lammasjuttuja. Kannen lampaat oli kyllä vähän oudon näköisiä. Englanti.

26. Lainasit kirjan kirjastosta Stefan Zweig Amok. Ihastuin Zweigiin, tämä oli jo kolmas Zweig, jonka luin. (28.3.) 🌟🌟

27. Tunnistaisit kirjailijan, jos hän kävelisi vastaan kaupungilla. Kerran on kävellytkin... Pekka Haavisto Lipunnosto ja räätälin viisaus. Sopisi myös kohtasn 25. Monet liputuspäivät tuo mieleen muistoja. Kouluajoista on jäänyt mieleen erityisesti Snellmanin päivä ja äänestyspäivät, sillä silloin äänestettiin vielä myös maanantaina, jolloin välitunnilla nähtiin äänestäjiä. 🌟

28. Kirjassa asioidaan jossakin virastossa Lone Theilsin Näkymättömät kirjassa tutkitaan adoptio- ja lastenkotiarkistoja ja asioidaan poliisilaitoksella. Tanska

29. Kirjan nimessä on jokin mittayksikkö tai geometrinen kuvio Olli Jalonen 14 solmua Greenwichiin. Verifyn varjo meni niin epämukavuusalueelle, että otin välipalaksi Jalosta, jotta saisin unenpäästä kiinni. Viime vuonna kiersin lukemalla maapallon ympäri useamman kerran purjehtien. Vaikka ainoa purjehduskokemus on käynti Ihanalla Säpissä, eikä vatsa kestä merenkäyntiä, pidän purjehduskirjoista. Tästäkin. (Solmulla mitataan nopeutta. 14 solmua = 25,928 km/h). Tosin solmut on tässä eräänlaisia partiosolmuja eräänlaisessa huivissa, mutta sitähän en tiennyt aloittaessani. Ihana kirja. 🌟🌟🌟

30. Rauhan kirja Satu Saarinen Annikin sota ja rauha. Annikki ei kohdannut pilkkaa sodan jälkeen. Tykkäsin tästä enemmän kuin Kinnusesta kohdassa 11. Lappi, Saksa.🌟🌟

31. Kirjan nimessä on kirja tai kirjasto

Emma Å Samuelin kirja. On jääny vallan huomaamatta tämän niminen Porista kertova kirja. Nyt on sekin luettuna. Hyvin pysyin kartalla.  Pori.🌟🌟

Kolme kertaa Zweig

Itävaltalainen kirjailija Stefan Zweig (1881-1942) oli itselleni uusi tuttavuus. Törmäsin Shakkitarinaan helmikuussa, ja ihastuin Zweigin tyyliin heti. Onnekseni löysin häneltä useampiakin mielenkiintoisia kirjoja, joista tähän mennessä on suomennettu kymmenisen kirjaa. 

Pienellä googlailulla selvisi, että olen kuin olenkin tutustunut Zweigin yhteen tarinaan aiemmin. Zweigin novelli Kirje tuntemattomalta naiselta on nimittäin tarina, josta on tehty Tauno Palon tähdittämä Valkoiset ruusut elokuva, joka sai ensimmäisen jaetun Jussi-palkinnon vuonna 1944. Novelli ilmestyi ensi kertaa Amok kokoelmassa 1922. Valkoisessa ruusussa ihailun kohteena on kirjailija. Samasta novellista myöhemmin tehdyssä amerikkalaisessa elokuvassa on pianisti. 

Shakkitarina

Aloitin lukemisen Shakkitarinasta. 

Zweig kirjoitti Buenos Airesissa 1942 julkaistua pienoisnovellia maanpaossa vuosina 1938-1941. En tiedä Zweigin shakkitaidoista, mutta ainakaan tämä kirja ei ole omaelämäkerrallinen, sillä Zweig lähti Itävallasta pakoon jo 1934, kun rotuopit olivat vasta leviämässä Saksassa ja Itävallassa, mutta paljon oli hänkin kokenut. 

Sattumalta laivamatkalla kaksi shakin mestaria kohtaavat. Molempien aivotoiminta on poikkeuksellista. Toinen on kaikkien tuntema mestari. Toinen on sitä vain omassa päässään. 

En ole koskaan oli pelannut tosissani shakkia, vaikka kaksi kertaa olen omistanut pelilaudan ja nappulat. Siirtojen opettelu paperilta ilman osaavaa kaveria tuntui ylivoimaiselta, eikä tuolloin ollut käytössä internetistä löytyviä pelejä, joilla harjoitella. 

"Shakin houkutus perustuu pohjimmiltaan yksinomaan siihen, että sen strategiat kehittyvät kaksissa erilaisissa aivoissa erilaisiksi, että kun henkisesti sodassa musta ei tunne valkoisen kulloistakin liikettä ja yrittää koko ajan arvailla ja kuljeskella. Kun taas valkoinen pyrkii ohittamaan ja väistämään mustan salaiset aikomukset."

Kirja julkaistiin 1942 varovaisesti pienellä, 300 kirjan painoksella. Sittemmin siitä on tullut klassikko, joka kiinnostaa intensiivisyydellään nykyisinkin. 

Esimerkiksi suomeksi kirja on käännetty kahdesti. Aina Oksalan käännös julkaistiin 1951 ja Maria Wichin vuonna 2017. 

Itse luin jälkimmäisen ja se teki todella vaikutuksen. Täydet kolme tähteä ja paras kirja tähän mennessä tänä vuona (luettu 17.2.) 🌟🌟🌟

Matka Neuvostoliittoon

Varasin kirjastosta pari kirjaa, jotta saisin kolme täyteen, mutta en malttanut jäädä odottelemaan niitä, vaan tartuin suoratoistopalvelustani löytämääni saksankieliseen, Zweigin Neuvostoliiton matkasta vuonna 1928 kertovaan Reise nach Russland kirjaan.

Matkalla Zweik osallistui Tolstoi-museon avajaisiin ja tapasi unkarilaisen kirjailija Gogolin, joten matkakertomus kiinnosti.

Noh. Olisi tietty pitänyt muistaa, että Gogol oli kuollut jo kauan sitten... Kyseessä oli Maksim Gorgi, mutta muuten kirja oli ihan luettava 🙃. Gorgi oli tuolloin hiljattain palannut viiden vuoden reissultaan Italiasta ja perin väsynyt pitkästä matkasta, mutta otti kuitenkin vieraan vastaan. 

Ihmettelen kyllä kirjan nimeä, sillä vuonna 1928 nimi Neuvostoliitto oli ollut käytössä jo viisi vuotta (Neuvosto-Venäjä vuoteen 1922), joten valtio oli jo tuolloin saksaksi Sowjetunion. Tässä suoratoistopalvelun e-kirjassa on ehkä korjattu nimi nykyiseen muotoon. 

Kirja alkaa junamatkalla Itävallasta Moskovaan. Matkaa sinänsä ei valitettavasti kuvata, mutta kerrotaan, että Moskovaan menijöitä (pääsijöitä) oli sillä viikolla vaivaiset 20.

Matka-aikaa Zweig kuvaa enemmänkin ajaksi, jona pitää sopeutua uuteen aika- ja välimatkakäsitykseen. Välimatkoja ei lasketa sadoissa vaan tuhansissa kilometreissä. Zweigin matka oli pitkä, nykyisin lyhin reitti Wienistä Moskovaan autolla on joitain kilometrejä vaille 2000 km ja oletan matkan kestäneen junalla tuolloin kaksi yötä ja yhden päivän. Kolme vuorokautta Zweig mainitsee venäläisittäin pieneksi matkaksi ja 12 tuntia on vain retki. Mainittakoon myös, että Napoleonin aikaan ratsastukseen Pariisista Moskovaan kului Zweigin mukaan 50 päivää. 

Tunnin myöhästyminen on ihan korrektia, neljän tunnin keskustelu ystävän kanssa normaalia ja 1,5 tunnin julkinen puhe lyhyt ja oltuaan maassa muutaman päivän ja totuttuaan uuteen aikakäsitykseen, Zweig pohti kannattaako lähteä vähän kauemmas kylään, jos aikaa kyläilyyn on vain 6 päivää. 

"Nietcewon" [sillä ei ole väliä] avulla paikalliset ovat oppineet kärsivällisiksi. Hassua, että muistan kuulleeni tuon termin myös kotikylällä lapsena. Lieneekö se peräisin evakoilta, jotka kotikylälläni olivat Kivennavan suunnalta? 

Ensivaikutelma Moskovasta on Zweigille kiireinen ja nuhjuinen. Näkymä tuo mieleen Wienin 1919, jolloin ensimmäinen maailmansota oli päättynyt, eikä sodan aikana ollut aikaa ja mahdollisuutta pitää paikkoja tiptop kunnossa.

Lukemalla oppii paljon. Zweig kertoo kuinka tuolloin kirkkoja ja ikoneita puhdistettiin kansan silmiä varten, ja vuosisatojen kynttilöiden noen alta löytyi kirkkaita värejä. Tuttu juttu. Yllätys itselleni oli, että vasta alkuvuodesta kuulemani ateenalaisen Pantheonin temppelien värikkyys oli tuttua jo 100 vuotta sitten. Miksi kukaan ei ollut kertonut minulle sitä aiemmin?

Matkakertomuksesta tulee mieleen jostain syystä aikalaisensa Olavi Paavolainen. Zweig ei kuvaile tekniikan esiinmarssia kuten Paavolainen, mutta tunnistan saman huolellisen tarkkailijan innon Zweigin kuvaillessa Neuvostoliiton erilaista kulttuuria ja kansan intoa taiteita kohtaan.

Teksti on ruostuneellakin kielitaidolla, kääntäjää apuna käyttäenkin kaunista, mutta itse olisin kaivannut enemmän kuvailua. Toisaalta, jos matkailu Neuvostoliitossa oli tuolloin yhtään samaan tapaan säädeltyä kuin Pohjois-Koreassa 1990-luvulla, niin oli hyvä, että edes tuon verran tietoa pystyi jakamaan.

Moskovassa Zweig osallistui yli 6 tuntia kestäneeseen Tolstoi-juhlaan ja Tolstoi-museon avajaisiin. Ennen paluumatkaa hän kävi Tolstoin kotipaikalla ja tutustui Tolstoin tyttären kanssa kotimuseoon, jota Zweig piti hämmästyttävän alkeellisena. Olen itsekin nähnyt siitä kuvia ja todennut itsekin, että Tolstoin "kartano" vastasi omaa länsisuomalaista kartanokäsitystäni yhtä paljon kuin hyvinkin tavallisen näköiset savolaiskartanot, joissa vierailin Mikkelin vuosinani.

Leningradista, nykyiseltä Pietarista jäi mieleeni matkakirjasta, kuinka pääkaupungin siirtäminen Moskovaan pudotti väkimäärän kolmesta miljoonasta 3/4 miljoonaan, ja kuinka 7 kilometriä pitkä ja pariisilaisen Champs- Élyséen levyinen pääkatu, Nevski Prospect lähes humisi tyhjyyttä. 

Kirja oli mielenkiintoinen kertomus 1920-luvusta. Kannatti lukea, vaikka saksankieli vähän kangerteleekin harvahkon käytön vuoksi. 🌟🌟

Amok

Kolmas Zweig Amok alkoi vähän sekavasti kuvauksella Napolissa 1912 tapahtuneesta oudosta onnettomuudesta. Kappale oli sen verran outo, että asia selvisi vasta viimeisellä sivulla. Siinä välissä oli hyvä mutta surullinen tarina. 

Mies lähti Kalkutasta Eurooppaan Oceania-laivalla. Hän sai viimetipassa paikkalipun, mutta huonon hytin. Niinpä hän vietti yöt kannella katsellen tähtiä, kunnes tapasi toisen matkustajan, joka niin ikään viihtyi yön pimeydessä. 

Linnunrataa katselisin minäkin mielelläni... 

Amok on kirjan mukaan malaji-kansalla eräänlainen päihtymyksen tila. Mies juo välinpitämättömänä ja yhtäkkiä sekoaa. Tarttuu tikariin ja alkaa juosta. 

Ihmiset huutavat Amok Amok, jotta vastaantulijat eivät osuisi seonneen tielle, sillä se johtaisi puukotukseen. Seonnut taltutetaan väkivalloin. Usein jopa ampumalla, koska muuten ei tokene aiheuttamalla vaaraa. 

Wikipedia kuvaa tilaa raivoksi tai mielipuolisuudeksi ja vertaa sitä viikinkien berserkkiyteen. Malaijin ohella tätä murhanhimoista juoksua tapahtuu kaikkialla. Ilmiö ei ole onneksi yleinen. 

Mies kertoo laivan kannella matkakumppanilleen surullisen tarinansa.  Eräänlainen Amok siihenkin liittyy. Kannattaa lukea, ehdottomasti. 

Mielenkiintoista.  🌟🌟

Ja pari viikkoa myöhemmin jälleen kävi niin kuin usein ennenkin. 

Amok oli käsitteenä ennen kirjan lukemista täysin tuntematon itselleni. Ja sitten törmäsin Agatha Christien kirjassa Ruskeapukuinen mies lauseeseen: 

"Pelkänpä, että rouva juoksee amokia."

Amokin juoksemisesta puhutaan myös Christien Neiti Pinkertinin salaisuus kirjassa. 

Amok-kirjan lopussa oli Hugo von Hofmannsthalin novelli Bassompierren elämys. Ihmettelin lukiessa miksi juuri se, mutta Zweigin elämäkerrasta luin, että Zweig ja hänen opiskelukumppaninsa ihailivat Hofmannsthalia, joka jo 17-vuotiaana oli julkaissut ensimmäisen näytelmänsä ja siirtynyt palvottujen näytelmäkirjailijoiden kastiin. 

Risteillen Itämerellä

En edelleenkään ole risteilyihmisiä, mutta pakko myöntää, että risteilyistä on kiva lukea ja kuunnella. Laivassa kyllä on kiva olla, kun on kiva ilma, kuten nytkin. Tyyni ja lämpöinen. 

M/S Mysteeri kolmas tuotantokausi on ollut kuunneltavana jo jonkin aikaa, mutta tammikuu meni napapiirillä ja helmikuu Tanska-Englanti-Alankomaat hoodeilla. Sitten ilmoittauduin risteilylle heinäkuussa, joten tämä aloitettu teksti päätyi sitten tänne. 

Polkkatukkainen madonna on Olli Karilan (1897-1936) dekkari sadan vuoden takaa. Kirja on kiinnostava edelleenkin.

Kirjassa varatuomari, entinen lehtimies Pertti Aarnio palaa Ranskan matkalta kotimaahan ja tapaa laivamatkalla lordin ja polkkatukkainen naisen. 

Murhakin tapahtuu, totta kai. Olen lukenut pari muutakin Karilahden dekkaria. Yhteensä hän ehti kirjoittaa parikymmentä kirjaa. Äänikirjanakin niitä löytyy muutama. 

Roope Lipastin Ruotsinlaiva oli vähän hämmentävä lukukokemus, kun en yhtään tiennyt kirjasta etukäteen. Joskus edes pieni googletus auttaisi, mutta nyt en ollut kuullut edes kirjan nimeä, vaikka kirja on ilmestynyt jo 2017. 

Muille lukijoille jääköön nimen salaisuus yhtä avoimeksi kuin itselleni, mutta kerrottakoon, että vaikka kirja alkaa tunnelisuunnitelmilla välille Helsinki-Tallinna, niin kirjan nimi kuitenkin on ihan hyvä valinta. Kyllä sinne laivallekin päästään. 

Nimihämmennyksestä huolimatta nautin lukemisesta täysin rinnoin. 

Kirja toi mieleen yhden Tallinnan matkan, jolloin vierailimme paikallisessa mummonkammarissa ja erään tuskaisen syyskuisen aamun. 

Luulin että Janne Aagaardin sarjassa Murhat Itämeren rannoilla risteiltäisiin, mutta kaikki rikokset tapahtuikin ihan maissa, pääasiassa Viro, Puola, Latvia. 

Kelpo sarjahan tämä oli, vaikka ei matkusteltukaan laivalla. Jokainen osa kesti puolisen tuntia, joten sarja on äkkiä kuunneltu, esim työmatkoilla. 

Murhat eivät ole kevyemmästä päästä, joten jos kirjat tulee uniin, kuuntelisin vain aamuisin.

Vinkattakoon lopuksi, että risteillä voi muuallakin Euroopassa. Esimerkiksi Alankomaista Englantiin, kuten  Patricia Moyesin dekkarissa Yölautta Tuonelaan. Myös Tanskasta pääsee Englantiin, samoin ainakin Ranskasta. Muistelen myös, että Norja-Islanti välin pääsee taas laivalla ainakin kesäisin.

Helmikuussa luetut kirjat

Helmikuussa keskityin Länsi-Eurooppaan. Jämähdin ensin Tanskaan ja sitten Englantiin ja Alankomaihin. Yhtään uutta valtiota en lukenut, mutta löysin sentään toukokuulle yhden uuden maan, josta en ollut lukenut. Kohtahan tuo jo onkin - toukokuu. Luettuja kirjoja 42.  

Atkinson Kate Liian kirkas taivas oli eka Atkinson, jonka olen lukenut. 

"Elämä on liian lyhyt ja Netflix liian hyvä." 

Kertoo päähenkilö siitä, miksi ei lue edes hauskoja dekkareita saati sitten pohjoismaisia synkkiä. Englanti (11.2.) 🌟

Berkeley Anthony Myrkytetyn suklaarasian arvoitus. Mies saa englantilaiselle klubille postitse suklaarasian, antaa tämän miehelle, joka on hävinnyt vaimolleen vedon, vaimo kuolee myrkytykseen syötyään 7 liköörikonvehtia. Sitä seuraa monia käänteitä ennen kuin totuus selviää, sillä rikosta selvittelee dekkariharrastajien ryhmä, jolle uhri on tuttu. (9.2.)

Berkeley Anthony Silkkisukkamurhat. Tämänkin kirjan lukeminen vaatii lukijalta tarkkuutta, mutta kun etsiviä on ryhmän sijaan vain kaksi, poliisi ja toimittaja, on seuraaminen helpompaa. Englanti. (9.2.)

Booth Stephen Umpikuja. Rehurekka ajaa jumiin Englannin maaseudulla sillan alle, kuski katoaa, mutta hytissä on verta. Tutkija saa uuden parin ja sekin tuottaa haasteita. Uskon palaavani Boothiin jatkossakin, eikä vähiten kahvin vuoksi:

"Hän oli havainnut, ettei pärjännyt ilman joitain asioita. Kunnon yöunet eivät olleet aina välttämättömiä, mutta kahvi oli."(10.2.)

Böll Heinrich Mitähän siitä pojasta tulee? eli jotain kirjallista. Kirjassa Nobelin palkinnon vuonna 1972 saanut, vuonna 1917 syntynyt saksalainen kirjailija kuvailee elämistä 1930-luvun koulumaailmassa ja mm. välttelyään joutumista mukaan Hitler-Jugend - yhteisöön. Kirja on julkaistu saksaksi 1981 ja suomeksi Böllin kuolinvuonna 1985.

" Hylättyäni kirjastonhoitajan ammatin, joku perheenjäsen, kuka sitä en tiedä, toi julki ajatuksen, että minun tulisi valita alakseni jotakin kirjallista. 

- Harmi, ettei poikaa saatu vallitsevissa oloissa innostumaan teologiasta." 🌟

Coles Richard Murha seurakunnassa, kirkkoherra Clementin tutkimuksia osa 2. Pastori viettää iltapäivisin omaa aikaa opiskelemalla mm. perinnöksi saamansa haitarin soittoa, jonka hänen äitinsä kuvailee kuulostavan:

"Verilöylyltä baltialaisissa häissä." 

Uuttakin opin. Anglikaanisen papin kaftaanissa on  Englannissa aina 39 nappia. Mukavan leppoisa dekkari meille CozyCrime ystäville. (16.2.)

Carpelan Bo, Rannekello [selkokirja]. Olipa hyvä, että annoin Carpelanille uuden mahdollisuuden. Tämä oli tosi hyvä tarina, vaikka olikin valitettavan lyhyt. (11.2.) 🌟🌟

Chase James Hadley Kuollut kulkee keveästi. Mies palkkaa Englannissa voodoo-noidan tuomaan veljensä takaisin manan mailta. Kaikki ei mene ihan putkeen. Ihme sekoilua. Koska opin olemaan edes aloittamatta näitä... Myönnän, että minulle todella väärät kirjat lopetan nykyään alkuunsa, joten jotain tässä oli. Parani loppua kohden, kuin sika juoksuaan tai sitten vaan totuin kirjailijan rytmiin... Mutta hei, kahvi mainittu. 

"Hänen pohkeitaan jomotti ja hänen ruumiinsa tuntui liukenevan uupumuksen lätäkköön. 

- Oh, minä luulin – minä halusin vain kupillisen kahvia."  (10.2.)

Colling Nielsen Karpar Tanskan sisällissota 2018-24. Meinasin lukea tämän jo viime vuonna, mutta jätin sitten kuvitellun sodan päättymisvuoteen. Päähenkilö, (475 v.), muistelee sotaa 350-vuotiaalle koiralleen. Asetelma on mitä herkullisin, joku joka on elänyt 475 vuotta....  Mutta omaa lukuintoani pilasi sinänsä hyvässä kirjassa pahasti elämä koirana, tomaattipurkin tomaatin elämä ja sangen värikkäät sänkykohtaukset. (3.2.)

Haavisto Pekka Lipunnosto ja räätälin viisaus. Olipas mielenkiintoisesti lipunnostoteeman ympärille koottu rakenne. Tykkäsin. Opin joitain uusiakin asioita, mutta paljon oli vanhan kertausta. Paljon kirjaviisautta/havaintoja, vähän politiikkaakin. (6.2.) 🌟🌟

Hermans Daniëlle Tulppaanimurhat. Kirja on dekkari, minkä tapahtumat ovat seurausta 1600-luvun hollantilaista tulppaanikatastrofista. Joko en keskittynyt riittävästi tai tämä oli aikatasoineen vähän sekava. Saattoi olla edellistä enemmän kuin jälkimmäistä. (23.2.)

Herrndorf Wolfgang Ladaromaani. 'Myyty Saksassa yli 100.000 kpl, joten ei se vissiin huono voi olla', ajattelin, kun aloitin lukemisen. Kirjan pääosissa on kiltti berliiniläinen teinipoika, jonka äiti lähtee pojan kesäloman alkaessa erikoiskylpylään (=katkaisuhoitoon) ja yrittäjä-isä siitä innostuneena sihteerinsä kanssa lomalle. Poika jää yksin ja jo samana iltana hän ystävystyy uuden venäläisen luokkatoverinsa kanssa, jota koulu ei kiinnosta. Seuraavana aamuna uusi kaveri ajaa pihaan romulla Ladalla ja alkaa The kesäloma. 

"Mika Häkkinen on surkimus muhun verrattuna. " 🌟🌟🌟 (18.2.)

Iles Francis Vakain tuumin ja harkiten. Alfred Hitchcock oli kiinnostunut tästä kirjasta, ja se kyllä näkyi - kirja meni liikaa mukavuusalueeni ohi, mutta sitkeästi luin loppuun. Kirja ei ollut missään nimessä huono, se ei vaan sopinut minulle. Englanti (8.2.)

Irvine Alex Tintin seikkailut - romaani elokuvasta. Kuvittelin lukevani Ranskasta, mutta enämpi tässä oltiin Saharan liepeillä. Tykkään kyllä Tintistä enemmän sarjakuvakirjoina, mutta tämäkin oli kelpo kirja. (23.2.)

Jacobsen Roy Rajat kirjassa ollaan Saksan, Luxemburgin ja Belgian rajaseuduilla Ardenniassa. Eletään sodan jälkeistä aikaa. Päähenkilöinä on sodassa sokeutunut Markus, joka muistelee mm. Stalingradin piiritystä ja amerikkalaisen sotilaan poika, jonka opettaja-äiti joutui kasvattamaan aviottomana lapsena. 

Sota ei ole helppo asia. Mieleeni jäi erityisesti kohta, missä sodan kauhut nähnyt kertoi kysyttäessä sotineensa kuudennessa jalkaväkikomppaniassa ikään kuin se selittäisi kaiken. Kuulijalle se ei kuitenkaan merkinnyt yhtään mitään. Luin kirjaa heti Böllin kirjan jälkeen ja hauska sattuma oli, että tässäkin kirjassa jätettiin haaveet teologian opiskelusta. Niin paljon asioita sodat muuttaa nuorten elämässä. 

"Tämä oli oikeastaan Markuksen erikoisalaa: kärsivällisyys ja ojennettu käsi, sävyisyys. Nuoruudessaan hän oli suunnitellut, että olisi mennyt opiskelemaan teologiaa ja asettunut Herran palvelukseen, jos se vain olisi sopinut yhteen hänen Nellaa kohtaan tuntemansa lihallisen kiinnostuksen kanssa. " (29.2.)

Jalonen Olli 14 solmua Greenwichiin kirja imaisi mukaansa heti. Viime kesänä purjehdin maapallon lännestä itään ja idästä länteen. Tammikuussa seilasin koillisväylän ja luoteisväylän, nekin ees taas. Mutta että joku on keksinyt kulkea maapallon ympäri lähtien Lontoosta etelään ja saapuen vuoden kuluttua pohjoismantereen yli takaisin 1700-luvun kulkuvälinein ja 0-mediaania pitkin. Wau. Itse tarinakin oli kiinnostava. Amazing raceen tätä on verrattu, mutta katsoisin kyllä tätä mieluummin jos tulisi telkkarista. Kuvittelin solmut nopeudeksi, mutta haittasiko se? Ehei. 🌟🌟🌟 (24.2.)

Kazinski A. J. Viimeinen hyvä ihminen sarjan osa 1. Erään juutalaisen perinteen mukaan maailmassa on kerrallaan 36 hyvää ihmistä. Mitä jos niistä 34 on kuollut viimeaikoina? Selviää, että seuraava kuolema on Venetsiassa tai Kööpenhaminassaa. Mielenkiintoista. Jään odottamaan jatkoa ja tarinan seuraavaa tasoa. Tanska 🌟🌟 (4.2.)

Kinnunen Tommi Ei kertonut katuvansa kirjan kuuntelin heti Satu Saarisen kirjan jälkeen. Kinnunen luo täysin erilaisen kuvan saksalaisten kanssa oleilleista naisista. 

Norjassa suomalaisiltakin naisilta leikattiin hiukset. Sitten joku ajoi naiset valtakunnan rajalle Pohjois-Suomessa, siitä piti kävellä matkalaukun kanssa maantietä. Lappi oli poltettu. Sillat oli tuhottu ja myöhemmin kävi selväksi, että miinojakin saattoi olla. Kävelymatkaa oli satoja kilometrejä Rovaniemelle ja Kemiin. Osa naisista, etenkin ne, joilla oli lapsia, jäivät löytämäänsä joukkuetelttaan heti alkumatkasta. Heidän tarinaansa ei kerrottu. Viisi naista jatkoi kävellen kohti etelää. (20.2.)

MacLean  Alistair Kahlenukke. Pitääkö olla huolissaan vai tyytyväinen: jo toinen perättäinen kuukausi, kun luin vuosien jälkeen MacLeania. Tämäkin kirja oli hengästyttävää toimintaa Alankomaissa ihan ensi sivuilta lähtien ja sitä jatkui koko kirjan verran. 

Interpol-huumetutkija Paul Sherman-parka asui kyllä tosi hienossa hotellissa Amsterdamissa, mutta ei ehtinyt nukkumaan juuri lainkaan. Saatan lukea ensi kuussakin MacLeania. Vanhuus ei tule yksin vaan nuoruuden suosikkidekkaristin kanssa 🙃. Tämä ja viimekuun kirja olivat itselleni ihan uusia. Luin nuorempana vain suosituimmat kirjat kuten Navaronen tykit. 🌟 (27.2.)

Malvaldi Marco Viiden korttipeli on ensimmäinen kirja, joka kertoo älykkään Massimon pitämästä Bar Lume-kahvilasta Italian Toscanassa ja sen asiakkaista. Massimo on itsetapaamianikin italialaisia baristoja tiukempi siitä, milloin mitäkin juomaa on hyvä juoda. Viiden korttipeli alkoi kiinnostaa niin, että sitä olisi kiva kokeilla. Kepeän nokkela dekkari. Kunpa muutkin kirjat käännettäisiin. 

" Sisällä baarissa seudun alkuperäisasukkaat syventyivät iloisina siihen ruuansulatukseen liittyvään riittiin, jonka perusteella italialaiset erottaa muista kansallisuuksista ja jonka voi suorittaa mihin vuorokauden aikaan tahansa ilman, että tulee saapasmaan kirjoittamattomien baarisääntöjen  mukaan automaattisesti luokitelluksi sakemanniksi. Toisin sanoen: joivat espressoa. Siihen aikaan, josta tässä kerrotaan, Bar Lumessa oli tarjolla kymmentä eri kahvilaatua, joiden lähes pakkomielteinen harrastaja Massimo italialaisena ja matemaatikkona oli. Alkaen käsityönä paahdetusta arabicasta, jota hän tilasi eräästä Stravesan paahtimosta, ja jota tarjoiltiin niille, jotka tilasivat yksinkertaisesti vain kahvin ja päättyen caracolitoon, jonka pavut olivat pikkuisia ja huumaavan tuoksuisia ja jota ei valitettavasti aina ollut saatavilla, mutta josta Massimo oli salaa lähes yhtä ylpeä kuin olisi paahtanut sen itse." 🌟 Jösses. Minäkin tahdon caracolitoa. (26.2.)

Malvaldi Marco Kolmen kortin temppu. Italian Toscanassa pidetään kansainvälinen konferenssi. Bar Lumen pitäjä Massimo ratkoo japanilaisen konferenssiluennoitsijan kuolemaa. 

"Päivät jolloin tapahtuu onnettomuus alkavat aivan samoin kuin kaikki muutkin päivät. Niin kauan kuin mitään ei ole tapahtunut, ne ovat aivan tavallisia päiviä. Myöskään World international workshop jne. ensimmäinen päivä ei tee tästä poikkeusta. Kuten mikä hyvänsä konferenssi, missä ketään ei tapeta alkaa erityisen arvostetun puhujan luennolla, johon hän tiivistää elämäntyönsä tulokset. Sen jälkeen alkavat ensimmäiset sessiot, jotka kestävät yhteentoista saakka, jolloin ohjelman mukaan pidetään kahvitauko." 🌟 (26.2.)

Manner Max et. al. Brysselin Esso, novellikokoelma, missä kaikki novellit liittyy Brysselin tiettyyn Esso huoltoasemaan, paitsi yksi, jossa seikkailee Bryssel ja Esso. Yksi novelleista tapahtuu pääosin Luxemburgissa. (14.2.)

Moyes Patricia Setä kuolema Hollannissa. Tämä oli toinen lukemani Henry Tibbet kirja, ensimmäisessä aiheena oli niin ikään huumekauppa mutta kuvitteellisella saarella Karibialla. Kirja oli Musta tyttö, valkoinen tyttö. Tässä kirjassa Henry ja vaimo lähtevät Alankomaihin rikollisten perässä. 🌟 (16.2.)

Moyes Patricia Yölautta tuonelaan. Tibbetit ovat lomalla Alankomaissa tässäkin kirjassa. He menevät yölauttalla kanaalin yli. Murha ja jalokiviryöstö on tarinan aiheena. 🌟 (25.2.)

Moyes Patricia Kuka on Simon Warwick. Mies muuttaa testamenttia ja kuolee luonnollisen kuoleman. Omaisuuden perii Simon Warwick, mutta kuka hän on, vai onko Simonia lainkaan. Liikutaan välillä Englanti-Amerikka 🌟 (25.2.)

Mustonen Enni Näkijä osa 9. Viena on leski ja työskentelee pukijana Hollywoodissa. Hän asuu Martan ja tämän kumppanin kanssa rantatalossa. Marilyn Monroe on Vienan tuttava. (26.12.-4.2)  Usa🌟

Mustonen Enni Tekijä osa 10. Viena työskentelee Marimekolla. Omista suosikeistani mukana hengailee myös lempikeittokirjailijani Mysi Lahtinen. Tykkäsin kovasti koko sarjasta, mutta tästä osasta vähiten. (5.2.)

Nokelainen Pasi Maailmanloppu peruutettu. Vaatteet, kaivosteollisuuden tuottamat raaka-aineet, työ, energia, asuminen.... Kattava kokoelma pohdintaa miten asiat voisi olla 2038. Tykkäsin erityisesti esim. vinkistä valtakunnallisesta vaatekorjausfirmasta. 🌟 (19.2.)

Parvela Timo Ella ja Yön ritarit. Mitä tapahtuukaan, kun ei pääse mukaan joukkueeseen. Kaikki on menossa pieleen, mutta joskus on tähdet kohdillaan: sää suosii ja sattuma löytää oikeat apulaiset. Sarjan osa 15. (2.2.)

Patrik Quentin S/S Murha, mysteeri valtamerialuksella. Naistoimittaja lähtee toipumaan leikkauksesta risteilyalukselle. Toipumisesta ei tulekaan mitään, kun heti ensimmäisenä iltana yksi matkustajista kuolee. (15.2.) 🌟🌟

Saarinen Satu Annikin sota ja rauha. Millainen oli Saarisen äidin äidin sota ja rauha saksalaisen "Peterin" kihlattuna ja lapsen äitinä. Saksan vuoden jälkeenkin yhteys säilyi ja jatkuu nykyisinkin. Saarinen luo kuvan, että ongelmia ei ollut, ei ainakaan heidän perheessään, vaikka pari ei asunutkaan yhdessä 1940-luvun jälkeen. 🌟 (20.2.)

Salminen Sally Aikani Tanskassa. 

Salminen kuvailee vanhaa päiväkirjaansa lukien elämää Tanskassa sodan aikaan, mutta siitä sotaelämästä puhutaan melko vähän. Jotain sentään, joka muistuttaa, että Suomea ei valloitettu, kuten Tanska. 4.9.1943 Kotielämää - maa pimenee:

 "Katujen on oltava tyhjät kello 21." (1.2.)

Sheared L.T. Kissa joka pyydysti tappajan. Condrard-kissan tutkimuksia osa 1. 

Eläkkeellä oleva, leskeksi jäänyt naispoliisi asuu jokilaivassa ja saa yllättäen asuinkumppanikseen puhuvan kissan. Kun anoppi kuolee, he alkavat tutkia kuolemaa yhdessä. Englanti (16.2.) 🌟🌟🌟

Snow Christal Penni Pähkinäsydän Tarinoita Tuulenpesän metsästä. Kirjassa Penni lukee salaa äitinsä kirjoittamia tarinoita Pennin elämästä. Kirja on jo sarjan neljäs ja innolla odotan viidettä. (21.2.)🌟

Strauss Botho Ei kukaan muu novelleja 1980-luvun Saksasta. Odotin enemmän tarinaa saksalaisesta arjesta ja vähemmän elämänkatsomuksellista lätinää, mutta tulipa luettua. Tämä oli niin kuin katselisi television keskusteluohjelmaa (joista en pidä), missä istutaan epämukavan näköisillä nojatuoleilla 10 cm korkokengissä toimittajan käydessä läpi kysymyspatteria, joka ei anna oikeasti asiantuntijalle mahdollisuutta kertoa taustoja. Hirveästi ei tästä tarttunut mieleen, vaikka odotin nimenomaan elämän kuvausta 1980-luvulta. No, olihan sitäkin vähän... (18.2.)

Ševtšenko Taras Unkaina - valitut runot. Voi kun olis oppinut muistamaan ulkoa runoja! 

Osan runoista luin monet kerrat, mutta säettäkään ei jäänyt mieleen. Osasta en juuri tykännyt. Mutta niinhän kokoelmissa usein on. Onneksi ei kuitenkaan siinä suhteessa kuin nuoruuden lp-levyissä. Yhdessäkin Remu Aaltosen soololevyssä oli vain yksi kappale josta todellakin tykkäsin... Täysikuu.... (29.2.)

Taylor Patric Irlantilainen maalaislääkäri. Kirjasta tuli mieleen hyvällä tavalla Herriotin Kaikenkarvaiset ystäväni.  Niin samankaltaista elo maalaislääkärin assistenttina oli verrattuna eläinlääkärin kotiin. Tykkäsin tästäkin, kuten eläinlääkärikirjastakin. Sarjassa taitaa olla englanniksi pari muutakin. Toivottavasti nekin käännetään pian. (21.2.)🌟🌟

Terras Antto Suomalaisuuden kultainen kirja. Terraksella on sana hallussa ja kepeä kynä, ei voi muuta todeta. Tämä on koettava itse. (2.2.) 🌟🌟

Theils Lone Näkymättömät. Nora Sand sarjan viides osa. Nora on lomalla Tanskassa kun naapurissa syttyy tulipalo. Jäljet johtaa Englantiin, missä Nora asuu. (7.2.)

Ukkonen Jyrki Ahneuden kartta. Norja, Bergen. Norjalainen tutkija kutsutaan venäläiseen tutkimusryhmään. Ennen kuin ehditään lähteä napa-alueelle, tapahtuu murha. Mutta miksi?  

Kirjassa puhuttiin hämärän asteista. Olin jo unohtanut ne. Porvarillinen hämärä on se, kun ensimmäiset tähdet näkyy, mutta vielä voi tehdä töitä ulkona. Aurinko on max 6° taivaan rannan alapuolella. Sitä seuraa merenkulkijan hämärä, jolloin horisontti vielä näkyy, (max 12°). Astronominen hämärä on sen ja täyden pimeyden välillä. (1.2.)

Zweig Stefan Shakkitarina on kirja siitä, kuinka vanki shakin avulla selvisi ylellisestä vankeudesta ilman virikkeitä. Mielikuvitusshakki koetellaan laivalla satunnaisessa ottelussa shakin maailmanmestaria vastaan. Itävalta 🌟🌟🌟  (17.2.)

Zweig Stefan Reise nach Russland. Shakkitarina oli niin hyvä, joten luin e-kirjana lyhyehkön matkakertomuksen Neuvostoliittoon 1928.Matkan tarkoitus oli osallistua Tolstoi museon avajaisiin Moskovassa. (17.2.)🌟

* * * * *

Lopuksi kirjattakoon tähän myös puolet kuunneltu kirja, jota en tule koskaan kuuntelemaan loppuun. 

Huom! Jos aiot lukea kirjan, alla oleva saattaa spoilata jotain, joskin tietoni päättyvät kirjan puoliväliin. 

Hoover Colleen Verityn varjo -kirja on maailmanlaajuinen Booktok suosikki. En usko, että olisin edes aloittanut kirjaa ilman Satakirjastojen lukuhaasteen Booktok-suosikki kohtaa, mutta ymmärrän kyllä täysin miksi kirja on suosittu. 

Loppujen lopuksi jätin kirjan kesken vähän ennen puoliväliä. Se ei vaan ollut mun genreä. 

Köyhä kirjailija saa unelmaduunin haamukirjailijana. Sopimus käsittää puoli miljoonaa dollaria ilman pr-velvoitteita ja kolme viimeistä kirjaa Jalot hyveet -sarjasta, eli osat Rohkeus, Totuus ja Kunnia. Aiemmat kirjat on kirjoitettu rikollisen silmin. 

Alkuperäinen kirjailija, Verity, on ollut kolarissa eikä pysty liikkumaan eikä puhumaan... (Kirjassa puhutaan koomasta, mutta hän istuu kyllä silmät auki pyörätuolissa ja nielee ruuat muusina, joten onko se koomaa... ). 

Ennen kolaria parin kaksoistyttäret ovat kuolleet. 

Jännitys tiivistyy. 

Ensimmäisenä työpäivänä nuori haamukirjailija löytää päiväkirjan, jossa paljastuu...

Lopetin kirjan kohtaan, jossa haamukirjailija palaa Verityn miehen ja pojan kanssa hampurilaiselta. Itse tuskin unelmoisin elämästä neliraaja-halvaantuneen, puhekyvyttömän pomoni miehen kanssa viikon tuttavuuden jälkeen kuvitellen auvoista perhe-elämää, kun pomo asuu saman katon alla... Mutta kuten sanottu. Ymmärrän suuren Booktok suosikki -maineen. 

Itse en vain halua lukea tällaista, vaikka tarina olisi kehitelty kuinka taitavasti, kuten tämäkin. Itselleni tästä tuli mieleen kirja Nainen junassa (somesuosikki kirja sekin muutama vuosi sitten), jonka luettuani olin pettynyt samalla tapaa kuin kuvittelisin pettyväni tämänkin jälkeen. 

Kirjassa juodaan 

Moskovan muulia 

4 cl vodkaa

1/4 limetti 

8 cl inkivääriolutta 

kuparimukista, joka täytetään ensin jäillä ja koristellaan mintunoksalla ja puristetulla limelohkolla. Saattaisin kokeilla. 

Purjehtien porukalla maailman ympäri

Sunnuntaina starttaa maailman ympäri purjehdus kisa, jossa on jälleen suomalainen miehistö. Edellisen kerran seurasin isomman miehistön omaavan veneen purjehdusta reilu 40 vuotta sitten. Skopbank of Finland oli lehdistössä hyvin esillä ja meille tuli Hesari. Nyt ajattelin seurata tätä purjehdusta silmät tarkkana. Someaikana seurattavaa lienee enemmän. 

Hyvää matkaa! 

Odotellessa luin muutaman maailman ympäri purjehdus kirjan. 

1930-luku

Favell : 3-mastoparkin viimeinen purjehdus maapallon ympäri 1933-1934 oli vanhin maailman ympäri purjehdus, josta luin tältä erää. Kirjan on kirjoittanut Nils A. Holmberg, ja parkki haki vehnälastin Australiasta. 

Sauli Piipari : Purjelaiva s/v "Pommer'illa" maailman ympäri 1936-1937 : merikapteeni Sauli Piiparin päiväkirjoista. Nykyisin museolaivana Maarianhaminassa oleva Pommern on teräsrunkoinen nelimastoparkki. 

Sauli Piipari oli Pommernin vehnänhakureissulla Australiassa saadakseen puuttuvan purjelaivakokemuksen jotta saisi yliperämiehen kirjan ja pääsisi opiskelemaan merikapteeniksi. Ennen reissua hän kihlasi Hellinin Viipurissa. 20.11.1936.

Pasaatituulialueella Kanariansaarten jälkeen Sauli putosi mastosta. Päähän tuli haava ja tajukin meni välillä ja kroppa kramppasi tämän tästä. Aika pahasti siinä kävi, mutta päällikkö sai lääkitty ajan kanssa, vaikka haava haisi mädältä. 

Kokin työpäivä oli pitkä aamu viidestä ilta kahdeksaan kivihiilihellan äärellä. Välillä oli tarjolla pilaantuneita elintarvikkeita kuten härskiä suolasilakkaa tai huonoa juomavettä. Joskus oli näkkileivässä matoja, mutta ne sai kopautettua pois naputtamalla leipää pöytään. Tuoretta vehnäleipää oli paluumatkalla paljon, sillä laiva oli vehnälastissa. 

Ärjyvät nelikymppiset ja ulvovat viisikymppiset saivat kädet halkeilemaan suolaisen veden vuoksi. Muualla merivesi jätti iholle suolakerroksen, eikä siihen tepsinyt saippua. Peseytyä voi kunnolla vain vesisateessa. 

1980-luku

Luin Alpo Ruuthin kirjoittaman 158 vuorokautta : kertomus matkasta Bernt Hartwallin päiväkirjan mukaan -kirjan heti Pommern-kirjan perään ja huvitti, kuinka samanlaiselta reissu kuulosti. Vehnän kuljetuksessakin pyrittiin purjehtimaan nopeasti, kuten kilpaillessa. 

Bernt oli Skopbank of Finland laivalla purjehuoltajana ja seurasi sivusta kokin töitä. Tällä laivalla ruoka ei ollut pilaantunutta ja sitä oli runsaasti, mutta kaikki ruuat eivät miehistölle maistuneet. 

Valjun näköinen pastaruoka ei saanut gourmetpisteitä, eikä maistunut luksukselta, vaikka kokki antoi kerran sille uuden nimenkin. Saksalainen nötkötti oli pahaa eikä varmuudeksi tosi huonoa säätä varten hankittu sissimuonakaan maistunut. Hyvääkin oli, ainakin hernesoppa ja veneeseen hypännyt lentokala. 

Menomatkalla vettä säännösteltiin Afrikan rannikolla niin, että kokki jakoi sen päiväannoksin ja viimeiseksi päiväksi ennen rantautumista vettä sai enää 3 dl. Sadevettäkin yritettiin kerätä, mutta keruussa käytetyt purjekankaat saivat veteen maistumaan suolaiselta. Mietin, miksi seuraavalla sateella ei vain kerätty vettä kattiloihin. 

Pahoilta loukkaantumisilta vältyttiin, vaikka mm. Bengtin jalka turposi ja monet sairasti flunssaa, mutta yksi matkalainen, pappa kyllä kuoli. Tilalle saatiin varamies Suomesta. 

Kilpaillessa on kiire, ja purjeenhoitajalla oli työtä. Skopbankilta ja muilta sponsoreilta saatiin ilmeisesti rahaa niin, että purjeita riitti. Rikkinäisimmät heitettiin mereen ja touhusta tuli kieltämättä mieleen Karl Strömstenin toteamus Favell-kirjasta:

On parempi selviytyä satamaan ehjin purjein ja maistoin, kuin yrittää suuren purjepinta-alan avulla voittaa pari päivää. Kuka tahansa voi purjehtia niin, että menettää takilansa, mutta on oltava tosi merimies kyetäkseen pitämään purjeet ylhäällä juuri niin pitkään, että saa ne vielä alas. Karl Strömsten

Miehistön välit tuntuu näissä merikirjoissa samoilta, oli laiva mikä laiva. - - -  Sekä hyvässä että pahassa. 

Yksi miehistön jäsen oli vahtipäällikkönä toiminut Tapio Lehtinen, joka nyt on lähdössä kipparin ominaisuudessa uuteen kisaan reilu 40 vuotta myöhemmin. 

Kenneth ja Stefan Gahmbergin Purjehduskilpailu maailman ympäri -kirjassa edellisestä kirjasta tuttu Skopbank of Finland -tiimi purjehti toisin sanoin. 

Heli ja Heikki Ervi seilaavat huvikseen maailman ympäri. Osan matkasta mukana on kolmaskin henkilö. Oli kiva lukea yksi kirja hitaastikin matkustamisesta. 

Maailman ympäri vastatuuleen -kirjassa kaipasin sen kirjan ja muiden lukemieni kirjojen karttoja vierekkäin. Olivat kuulemma kiertäneet vastatuuleen, mutta musta tuntui, että sama suunta oli muillakin.... Vaikka oli jo toinen kerta kun luin tämän kirjan, en silti viitsinyt tarkastaa, mutta ehkä kyse oli vuodenajoista. 

Kirjassa oli kivasti myös muuta kuin miehistön välisiä suhteita tai myrskystä selviämistä. Nyt tiedän, kuinka käyttäytyä, jos lähden uimasille haivesiin. On parempi sukeltaa kuin uida. 

Hait joita täällä on runsaasti voivat kiertää uteliaana sukeltajan. Niillä on niin paljon parempaa ravintoa saatavana, että ne harvoin käyvät sukeltajan kimppuun. Toista on uimarin kanssa. Jos haluaa välttämättä uida korallimerellä, niin kurkista ensin pinnan alle, ui sitten hitain ja rauhallisin liikkein äläkä koskaan kauaksi veneestä, sillä hain on vaikeata olla maistamasta haukkapalaa pinnalla räpiköivästä ihmisestä. 

Tämä ohje on peräisin ohjekirjasta, joka vastatuuleen matkaavilla oli veneen käsikirjastossa mukana reissulla.

Aikamoisen purjehdusporukan, tai oikeammin lukuisia seuralaisporukoita oli Seppo Häyrinen koonnut Sy Lady Rosen miehistöksi kirjassa Savolainen odysseija : Sy Lady Rosen purjehdus maailman ympäri. Laivalla kävi luultavasti 'puoli sukua ja kaikki tutut' lyhyemmän tai pidemmän jakson. Mikä mielenkiintoinen toteutus. Wau. 

Ja sitten lopuksi toisenlainen meriseikkailu maapallon ympäri... 

1866

Jules Verne, Sukelluslaivalla maapallon ympäri. Sukellusvene oli päälle 100 m pitkä, ja ensin puhuttiin, että se on valasta isompi merihirviö.

Jules Verne oli kyllä aika velho keksimään seikkailuja, jotka toteutuivat myöhemmin, kun mielikuvitusrikkaat, teknisesti taitavat ihmiset alkoivat tavoitella Vernen seikkailujen toteuttamista. Tiettävästi maapallon keskipisteeseen ei ole vielä sentään matkattu...

Yksin maailman ympäri

Ihmisen täytyy olla aikalailla sinut itsensä kanssa, kun lähtee lähes vuodeksi purjehtimaan yksin maapallon ympäri. Hitaamminkin reissun voi tehdä, jos ei kilpaile, mutta ei se yksinäisiä hetkiä merellä poista. Vietin toukokuun melko tiiviisti maailman ympäri kierrellen. Kierroksia taisi tulla kymmenkunta. 

Tiettävästi ensimmäinen maailman ympäri yksin purjehtinut mies oli Joshua Slocum, joka kertoo matkastaan Yksinpurjehdus maapallon ympäri. Kirja on ilmestynyt vuonna 1900, joten purjehdus tapahtui 1800-luvun puolella. Matka kesti kolme vuotta, kun kilpailutilanteessa siihen kuluu nykyään hyvällä kelillä vajaa pari sataa päivää. Paljon ehti tapahtua, mutta perille päästiin. 

Naomi James oli ensimmäinen nainen joka purjehti yksin maailman ympäri suurella clipper-purjehdusreitillä. Hän käytti siihen aikaa 272 päivää, mikä oli 2 päivää vähemmän kuin Francis Chrichesterin ennätys.

Jamesin tavoite oli kiertää maapallo astumatta maan pinnalle, mutta hän joutui korjauttamaan venettä Kap Hornissa ja Falklandin saarilla. 

Kirjassa Yksin maailman merillä James kertoo kokemuksistaan.

Sen verran monta yksinpurjehduskirjaa olen lukenut, että tuntui siltä, että kirjassa vähäteltiin purjehtijan taitoja ja huonoja kelejä tai sitten Jamesilla oli uskomaton tuuri säiden suhteen. 

James oli koulutukseltaan kampaaja ja parin vuoden purjehduskokemuksella päätti lähteä reissuun. Kirjan myötä käy selväksi, että joko opastus oli täydellistä ennen lähtöä tai lapsuus maatilalla hevosia hoidellen opetti navigointia, purjeen ja köysistön ym hoitoa, radion kunnostusta jne. 

Ihmettelystäni huolimatta, en tämänkään kirjan perusteella lähtisi matkaan - en yksin enkä porukalla. James ei osallistunut kilpailuun, mutta seilasi pari viikkoa kilpapurjehtijoiden perässä.

Aivan ensimmäinen maailman yksin kiertänyt seilori James ei ollut, mutta ensimmäinen tällä useimmin käytetyllä reitillä. 

Tapio Lehtinen kiersi maapallon 2018. Lehtisen ja Ari Pusan kirja Yksin seitsemällä merellä oli ensimmäinen purjehduskirja, jonka luin 2020. Innostuin asiasta, ja seurasin hänen uutta matkaansa joka päättyi veneen uppoamiseen. Aivan varmasti seuraan hänen seuraavaakin matkaansa. 

Vuoden 2018 matka oli mielenkiintoinen, sillä tässä Golden Globe Race kilpailussa sai käyttää vain teknologiaa, joka oli käytössä 50 vuotta aiemmin, ensimmäisessä kisassa. Eli vain teknologiaa, mitä oli vuonna 1978 - ei GPS laitteita, ei kännykkää... kasettimankka soittimena... 

Ari Huusela purjehti kilpaa maapallon ympäri 2020-2021.

Reijo Ruokasen kirja Tahdolla maailman ympäri Ari Huuselan tarina -kirjassa seurataan Huuselan yksinpurjehduksen harjoittelua ja osallistumista ensimmäisenä pohjoismaalaisen hurjaan Vendee Globe kilpailuun, jossa maapallo kierretään käymättä maissa lainkaan. 

Viimeinen nyt lukemani yksinseilaaminen päättyi onnettomasti heti Ranskan jälkeen. Pete Suhosen kirjassa Myrskyn ratsastaja Seppo Muraja lähti reissuun moottoriveneellä. Tarkoitus oli huristella vähin varoin toisia reittejä, mitä kilpapurjehtijat, mutta meri ei ole aina suosiollinen... Kirja oli silti mielenkiintoinen. 

M/S Mystery 2 ja muita laivakokemuksia

En edelleenkään ole risteily fani, mutta mitä enemmän luen risteilyistä, sitä enemmän on alkanut kiehtoa erilainen risteily. Mitä jos joku kerta vaan vaikka sanoisi eikä tekisi mitään muuta.

Kuuntelin Teemalta Riku Rantalan Podcast-sarjan  M/S Mystery risteilyjen pimeällä puolella toisen tuotantokauden lähetykset heti uutena, mutta päivitys tulee joulukalenteriöverieni vuoksi vasta nyt.

Toisaalta hyvä niin, sillä luin joku päivä, että Rantalan sarjassa mainitsemia kohteita Airistolla aletaan tutkia. Sitä tietoa ei ollut vielä Podcastia tehdessä. 

Mielenkiintoinen True Crime pläjäys oli tämäkin sarja ja herätti monia tunteita. 

Sitäkin kyllä mietin, että on outoa, että jotkut tapaukset sitä huomaa uutisvirrasta heti tuoreeltaan, ja jotkut huomaa vasta vuosien päästä ihmetellen, ettei ole mitään muistikuvaa asiasta. Esimerkiksi raumalaisen Markuksen tapaus on itselleni tapaus, josta ei ole juuri muistijälkiä aiemmin.

Markuksesta puhuttiin myös Tiina Saaren ja Maiju Majamaa Ei jälkeäkään 11 suomalaista kadonnutta ja kaivattua kirjassa. 

Itseäni kiinnosti tässä kirjassa vieläkin enemmän toinen risteilyyn liittyvä tapaus, jossa porilainen Ari, joka hukkui Tallinnan satama-alueella. Porilaisena tunsin Arin moikkaustasolla ja seurasin lehtijuttuja tuoreeltaan. Kuvassa olen Tallinnan satamassa ennen korona-aikoja. 

Osa kirjan tapauksista oli tosi tuttuja monista uutisista, osan tunsin vain paikkakunnan mukaan. Kiva, että kirjassa oli niin löydettyjä kuin löytämättömiäkin kadonneita. 

Edellisen risteily päivityksen jälkeen olen risteilyt Itämerellä ainakin Matti Almilan kanssa. Ruumis Ruotsin linjalla kirjassa Rikosta tutkii Ilta-Sanomien toimittaja Turun seudulla. 

Sebastian Fitzekin Matkustaja 23 oli mielenkiintoisesti hieman poikkeava dekkari. Kirjan nimi tulee kuulemma siitä, että laivoilta katoaa koko maailmassa keskimäärin 23 matkustajaa vuodessa.

Sami Tabellin Malaika parkaisu paratiisissa kirjassakin ollaan risteilemässä purjeveneellä Tyynen valtameren saarilla, paitsi ei juuri risteillä vaan ollaan koronan vuoksi jumissa.

Kaikista kirjoista tykkäsin, mutta Malaikaan ihastuin. 

Hinaajan kannella

Porinpäivän kunniaksi pistäydyttiin kaveriporukalla Reposaaressa katsomassa museolaiva M/S Santtua. Santtu on pirteän vihreä hinaajan, ja löytyy Reposaaren Varvinrannasta.

Kummisetäni, ja jossain vaiheessa 1960-luvun lopussa myös isäni, olivat Mäntyluodon satamassa hommissa ja onkin hauska ajatella, että he luultavasti näkivät useammankin kerran Santun työssään.

Hinaajat ovat vankkaa tekoa. Santtukin on rakennettu 1894 ja se puksutteli ensin S/S Bombana, sitten Santahaminana ja lopuksi Santtuna aina 1970-luvulle saakka. Bombana ja Santahaminana laiva toimi kuljetusaluksena. Sotavuosina laiva toimi vartiotehtävissä ja miinanraivauksessa. Siitä muistona on laivalle myönnetty Miinanraivausmitalli. 

Sota-aikaa lukuun ottamatta Santtu on seilannut Porissa 1938 vuodesta saakka.

Haastattelin laivalla Museonystäviä, jotka ovat adoptoineet Santun lisäksi Reposaaren tienoilta Tylttyn, Merikappelin ja Merimiinan. On hienoa, että vapaaehtoisia löytyy tällaiseen työhön. 

Miehistön tilat laivalla olivat pienet. Museonystävät kertoivat, että hinaajalla työskenteli aikanaan neljä miestä: kapteeni, konemies ja kaksi merimiestä. Koska alus toimi kuljetusaluksena ja hinaajana, oli työpäivä useimmiten muotoa yöksi kotiin. 

Santusta en kirjaa löytänyt, eikä hinaajakirjoja muutenkaan löytynyt muita kiinnostavia, kuin suosikkini Arto Paasilinnan romaanien joukosta: Parasjalkainen laivanvarustaja. Olen lukenut kirjan useampaan kertaan ja kuunnellutkin pari kertaa. Äänikirjan lukijana on Kauko Helovirta, jonka ääntä kuuntelen vähintäänkin yhtä mielelläni kuin lempilukijaani Lars Svedbergiä.

Aikanaan olin yksi niistä, jotka joka vuosi jonottivat Paasilinnan uusinta kirjaa. Rakastin kirjojen sattumanvaraisuudesta syntyvää huumoria. Kirjoissa voi tapahtua päähenkilöille mitä vaan. Niin kuin tässäkin. Löytyy villisika, löytyy keihästä kantava koira, otetaan perhepotretteja avioeron kynnyksellä... ja paljon muuta.

Arto Paasilinnan kirjoissa on hyvää myös se, että vaikka päähenkilö olisi jossain vaiheessa täysin pohjamudissa, niin loppu on aina onnellinen. Useimmiten jollain tapaa kaikille. 

Tässäkin kirjassa oli kaikki hyvät elementit mukana. Paitsi Arto Paasilinnan useissa kirjoissa mukana ollut "herra Hakkarainen" eli Seppo Sorjonen, joka on milloin missäkin roolissa. Ainakaan kuuntelemalla en bongannut Sorjosta tästä kirjasta. 

Kirjan laivanvarustaja omistaa kirjan alussa hinaajan Helsingissä, kivan asunnon Laivanvarustajankadulla ja kesämökin saaressa Helsingin edustalla. 

Kirjan tapahtumapaikkoina on Helsinki, Imatran Valtionhotelli ja Albania. 

Huumoriotteella kirjoitettuja kirjoja tulee luettua edelleen liian vähän, vaikka olen yrittänyt petrata siinä asiassa vuosi vuodelta enemmän. Uutta Arto Paasilinnaa en ole löytänyt, mutta nautin nykyään mm. Antto Terraksesta, Kalle Isokalliosta ja Jonas Jonassonista. 

M/S Mystery ja muita laivakokemuksia

On tainnut olla aiemminkin puhetta, mutta en ole mikään risteilyfani. Mysteerifani sen sijaan olen, joten ihan kiva on ainakin lukea laivamatkailusta. Tai kuunnella. Onneksi niillä risteilyillä, joilla olen ollut, ei ole tapahtunut mitään. Mielestäni pääpaino on ollut sanoissa ei mitään, sillä en vieläkään ole nähnyt mitään järkeä Ruotsinlaivoilla käynnissä. Ekologisempaa olisi, jos laivat vain olisi lukittuna maissa 24 tuntia ja sitten ihmiset päästettäisiin pihalle. Vaikka tokihan niissä laivoissa kuljetetaan paljon rahtia. 

Mutta risteilymysteereistä piti puhua. 

M/S Mystery kuvat eri risteilyiltä Itämereltä.

Kuuntelin eilen Riku Rantalan ja kumppanien M/S Mystery -PodCast sarjan. Porilaisena totean, että ei huono. Tykkäsin. Vaikka yhdessä jaksossa kerrottu muita vanhempi mysteeri ei mielestäni oikein istunut muiden kylkeen. Tuttuja tapahtumia sarjan mysteerit olivat. Ratkaisua ei tälläkään kertaa asioihin saatu, mutta hyvä näitä on päivittää tämän tästä, jos vaikka joku muistaisi jotain. 

Jossain Agatha Christien kirjassa tapahtumat selviävät, kun pitkään poissa ollut silminnäkijä ilmoittautuu ja kertoo tietonsa. Ei ole pitkä, kun katselin siitä televisiosarjankin, mutta nimi ei nyt tule mieleen. Tietysti sitä toivoisi, että vastaavaa tapahtuisi pitkään mysteerinä olleissa tapahtumissa. 

Yritin muistella onko Suomessa kirjoitettu Ruotsinlaivoille sijoittuvia dekkareita, mutta yhtään en muista lukeneeni. Se on outoa, sillä luen paljon dekkareita ja voisi kuvitella, että dekkarikirjailijoita kiinnostaisi autolautan kaltainen suljettu paikka mysteerin kohteena. 

Ainoa mikä tuli mieleen, on Arto Paasilinnan teos Rietas rukousmylly, jossa matkustaja on joutunut laivalta veden varaan ja päätyy saarelle toisen miehen seuraan. Seikkalilu johtaa miehet myymään rukousmyllyjä Aasiaan. Kirja on veijaritarina eikä laivalta putoaminenkaan johdu rikoksesta. Kirjan lukemisesta on sen verran aikaa, että voisikin lukaista sen uudestaan jossain välissä. 

Lemmenlaiva - kuvat Sopotista Puolasta

Aina silloin tällöin innostun Areenassa olevista kuunnelmista. Nyt kuuntelin myös Jyrki Kiiskisen Lemmenlaivan, jossa vastanaineet suuntaavat matkansa laivalle, jonka matka suuntautuu kohti Puolaa. Kuunnelma on vuodelta 1997. Tällä hetkellä Suomen ja Puolan välillä ei taida olla risteilyalusta, mutta Turku on havittelemassa yhteyttä Glyniaan. Risteilyt alkanee 2023 menneksi, jos korona ja maailman tilanne sen sallivat. 

Lemmenlaivalla ei kaikki mene hyvin ja morsian on kohta syytettyjen penkillä. Tarina on aikamoinen mysteeri sekin. 

Pakko todeta, että Glynian risteily olisi kyllä aika kiva. Glynia sijaitsee Sopotin vieressä ja rautatie kuljettaa nopeasti mm. Gdanskiin, missä lennähdin muutama vuosi sitten. 

Laiva - kuvat jäisiltä rannoilta

Jusa Peltoniemen Laiva on vuodelta 2014, mutta sen tyylilaji on vuosikymmenten tai jopa vuosisatojen takaa. Englantilainen höyrylaiva juuttuu jäihin Merenkurkussa joulukuussa 1800-luvun loppupuolella matkalla Pohjoiseen. Kaukana näkyvät saaret ovat tavoittamattomissa jäiden ja railojen vuoksi. 

Jäällä käveleminen olisi vaarallista, mutta myös jääminen olisi vaarallista. Veneessä pitäisi liikkua, mutta ei pudota. Hereillä yritetään pysyä kutsumalla toisia nimeltä, poikkeuksellisesti saa sinutella. 

Laiva on Yle Areenalla kuunneltavissa lokakuulle 1922 saakka, Lemmenlaiva tammikuulle 2023. M/S Mystery on uusi, eikä sillä vielä ole poistumispäivää. 

Muistuipa mieleeni tätä kirjoittaessani yksi ahtojäissä olemisestakin kertova kirja. Mauri Sariolan Susikoski ahtojäissä  on dekkari, joka esitteli hyvin jäänmurtajaa. Siinä sivussa Susikoski ratkoi murhan ja siihen liittyvät peitepuuhat. Kostealta vaikutti päälystön laivaelämä vieraiden kanssa, mutta taisi olla tuolloin tapana. 

Kun kirja kerran tuli mieleen ja vieläpä löytyi äänikirjanakin, niin olihan se kuunneltava. Sen verran oli aikaa edellisestä lukemisesta, että tekijä ei muistunut mieleen. Niinpä jännitys säilyi loppuun saakka. 

*  *  *

Kukaan ei sponsoroinut tätäkään juttua. 

  

Risteilyllä turvallisesti kotisoffalla

Merirosvolaiva risteilee Gdranskista Sopotiin,
tuolla olisi ollut kiva palata pois Sopotista.

Viime viikkoina on ollut sen verran tuulista ilmaa, että on tullut useammankin kerran todettua, että onneksi en juuri harrasta syysristeilyjä.

Eipä silti, näin korona-vuonna tuskin tuli lähdettyä risteilylle, vaikka ilmat suosisivat. Samaan hengenvetoon täytyy kuitenkin tunnustaa, että kesällä Riikan risteily hieman houkutteli. Mielessä on vielä edellinen kunnon Itämeren risteily (Ruotsin ja Tallinnan matkoja en laske) ikuisuus sitten, jolloin kävimme Visbyssä 1991 juhannuksena, ja ellei lasketa sitä, että ruokailun kanssa oli silloinkin turhan kiire, niin reissu oli todella kiva.

Tässä onkin hyvä syy poimia viime kuukausina luettujen kirjojen pinosta kaikki risteilykirjat ja vetää yhteenveto.

Kesäisellä parvekkeella aloitin pari vuotta sitten lukemaan Wilbur Smithin Vaaran vesillä toimintathilleriä. Sen kanssa kävi juuri niin kuin ajattelin, kesken jäi, kun maailma, eli tässä tapauksessa lukemattomat vähemmän toimintathillerimäiset dekkarit veivät voiton. Kesällä sain näemmä luettua 2/3 kirjasta.

Ajattelin, että nyt voisi olla lopun vuoro. Alkuun oli pakko selata kirjan alkuosaa, vaikka juoni olikin pääpiirteittäin mielessä. Lähinnä mietin, missä maassa tässä seikkailtiin. Kirja on edelleen kesken, mutta tulee kahlattua jossain välissä loppuun, näin ainakin luulen. Kirjan risteilijä on huippuluokan laiva, joka on yhden perheen omistuksessa ja löytynee nykyisin meren pohjasta.

Törmäsin lukiessani niin mielenkiintoiseen kalalajiin, että piti googlettaa. Suomenkielistä vastinetta en löytänyt, mutta törmäsin toiseen lajiin, joka nimen perusteella oli lähellä kirjasta bongaamaan, merten hienoimmiksi ruokakaloiksi esiteltyä kapinrihmanilkkaa.

Aikaahan siinä meni, ja piti käydä ostamassa perunoita ja muita tykötarpeitakin, kun punarihmanilkka (eli meriankerias) sana ohjasi Carlos-kokin ruokasivuille, jossa näyttää olevan hyviä perunaruokaohjeita espanjankieliseltä alueelta.

Pohjanmaalla tuli joskus jääkarhu vastaan. 
Tämä on jonkun ravintolan ikkunan alta, mutta 
lähiseudulla oli myös Arktinen museo Nanoq 
mistä löytyy naparetkeltä kerättyjä esineitä
Nanoq tarkoittaa grönlanniksi jääkarhua.

Perunoista tulikin mieleeni jollain tapaa kivan arkinen risteily, nimittäin Pekka Virolaisen kirjan Huippuvuorilla : matkapäiväkirja. Tuore ei ollut sekään kirja. Matka oli tehty jo 1950-luvulla ja kirjakin julkaistu 2007. 

Tuo risteily pisti miettimään, että kumpa olisi tullut aikaan otettua valokuvia Kehitysalue I-II automatkalta, niin siitä saisi vastaavanlaisen kirjan. Muistiinpanot on onneksi hyvät. Reitin voisi tietysti kiertää uudestaan ja ottaa puuttuneet valokuvat nyt. Pitänee pistää harkintaan. Georeissuilla on tullut ajeltua hulluimpiakin reittejä. Kesällä laskin, että tuolla reissulla kuntia, jossa käveltiin, oli kolmisen kymmentä. Kaikkea sitä tulee mieleenkin laskea... (korona-breikki kevät/alkukesä ja vähän virikkeitä, oletan).

Viimeksi risteilyistä kirjoittaessani taisin kirjoittaa

Parhautta Itämerellä: Tallinnan joulumarkkinat

Sariolan Kohtalokkaasta Itämerenmatka, jossa käydään maissa ainakin Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. 

Tanskasta pääsee risteilylle myös Englantiin. Lone Theilsin kirja Kohtalokas risteily kertoo rikoksesta joka tapahtui kyseisellä laivamatkalla. Lone Theilsin kirjoissa taitaa parissa muussakin olla puhetta tuosta laivareitistä, jos oikein muistan. Theilsin kirjasarjasta olen tykännyt, vaikka minusta kirjan päähenkilö ajautuu turhan usein tieten tahtoen tai hyvinkin ajattelemattomasti vaaroihin, joita itse pyrkisin välttämään. Siinä on samaa vähän noloakin itsevarmuutta, mitä Eppu Nuotion Salmessa. 

Näiden lisäksi olen seilannut Tapio Lehtisen matkassa Yksin seitsemällä merellä. Hurjanlainen reissu se oli. 

Kirjan tapahtumista muistan lukeneeni aikanaan lehdistä siitä, kuinka veneen pohjaan laitettiin vääränlaiset myrkkymaalit ja veneen pohjaan kertyi sulavaa menoa paljon haittaava eliöstökerros. Toivottavasti samoin ei käy pari päivää sitten maapallon ympäri purjehdukselle lähteneelle Ari Huuselalle, jonka reissu käsittääkseni alkoi tuulisissa merkeissä. 

En ole koskaan ollut muussa purjeveneessä kuin kalajaasi Ihanassa ja sekin reissu tehtiin uhkaavan ukkosen vuoksi moottorin avulla ilman purjeita. Tuosta reissusta taitaa olla reilu 8 vuotta.