sunnuntai 9. elokuuta 2026

Muumin päivä

Olen televisiota katsoessani pelännyt kolmea asiaa : kauhuelokuvia kuten Alienia ja Hohtoa, käärmeitä ja Muumeja joskus ennen joulua 1972. Omistan hyllyllisen muumimukeja, mutta mitään muumityttöä minusta ei koskaan tullut. Televisiosta olen katsellut piirrettyjä Muumeja muutamia jaksoja 1990-luvun lopulla. Ennen tammikuuta olin lukenut muutaman Muumi-kirjan ja kourallisen Tove Janssonin kirjoittamia tai hänestä kirjoitettuja kirjoja. 

Muumikirjojen suhteen tilanne parani kertaheitolla tammikuisen Ylen Muumit lukumaratonin aikana. Kuuntelin koko maratonin alkusanoista hamaan loppuun saakka, joten nyt olen lukenut kaikki Muumi-kirjat ainakin kerran. 

Maratoni oli sangen vaikuttava, ja näkyy edelleen Yle Areenalla, joten sitä voi suositella edelleen. 

Useampi tunti siinä vierähti, mutta se viikonloppu jäi kyllä erityisen hyvin mieleen. 

Hyviä lukijoita oli kaikki, mutta aivan erityisesti ihastuin pariin, joka luki Tiuhti ja Viuhti osuuden sekä tietty Osmoon ja sen isään. 

Hyvien lukijoiden ohella ihastelin myös itse lukupaikkaa. Siitä oli tehty viihtyisä ja kirjoihin hyvin sopiva. 
Lempikirjani Tove Janssonin tuotannosta on Kuka lohduttaisi Nyytiä

Sitä kirjaa käytin yhteen opettajankoulutustehtävään, missä piti pohtia muistaakseni erilaisia oppijoita. Lainasin tuolloin kirjan kaikilla kielillä, mitä löytyi Satakunnasta ja joku taisi tulla kaukolainana pääkaupunkiseudultakin. Jokaisen luvun alussa oli sitaatti kirjasta eri kielellä. 

Toinen kirja, joka on ollut harvoista lukemistani mieleeni, on Muumipapan urotyötViime aikoina Muumi-kirjoja on ilmestynyt useampien kirjailijoiden kirjoittamana. Näistä olen lukenut muutamia pieninä välipaloina raskaampien kirjojen välissä. Kirjojen pituudet vaihtelevat äänikirjoissa vartista reiluun tuntiin. 

Esimerkiksi Johanna Sinisalo on kirjoittanut Ilta saapuu Muumilaaksoon sarjassa Tapahtui Muumilaaksossa -kirjan , Tapani Bagge Muumilaakson aarteet sekä Johanna Davidsson ja Alex Haridi Joulu saapuu Muumilaakson. Jälkimmäisessä kirjassa "joku kamala" (joulu) saapuu Muumilaakson. 

Tove Janssonin elämäkerroista olen lukenut ainakin hänen itsensä kirjoittaman elämäkerroista Kuvanveistäjän tyttären.

Sitä olen suositellut myös kavereille. Kirja kertoo nimensä mukaisesti kuvanveistäjästä ja hänen tyttärestään Tovesta. 

Muista Janssonin kirjoista olen tähän mennessä lukenut Haru, eräs saari, Kesäkirja sekä novellikokoelman Bulevardi ja muita juttuja

Monet ovat kehuneet Kesäkirja, mutta jostain syystä Haru oli enemmän mieleeni. 

Tove Jansson tunnetaan yleisesti Muumeista, mutta kirjoitti hän paljon muutakin. Kannattaa kokeilla. 

Mitä tulee sitten niihin pelottaviin muumeihin lapsuudestani, niissä seikkaili ihmiset muumipuvussa, ja jos oikein muistan, ne olivat vieläpä ruotsinkielisiä, joten en ymmärtänyt niistä paljonkaan. Opin jo viiden vanhana kyllä lukemaan, mutta en usko olleeni tuolloin kyllin nopea lukemaan tekstitystä. 

Joten hyvää syntymäpäivää Tove! 

Itse vietin sitä lempi-muumimukini kanssa. 

Kirja joka maasta ja kunnasta -projektit

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Muumin päivä

Olen televisiota katsoessani pelännyt kolmea asiaa : kauhuelokuvia kuten Alienia ja Hohtoa, käärmeitä ja Muumeja joskus ennen joulua 1972. O...