Dekkariviikko 2023

Luin maanantaina aamubussissa, että nyt alkoi dekkariviikko. Ennen töihin tuloa ehdin lopetella sunnuntain dekkarin ja eikun uutta kehiin. Tavoitteellisena lukijana päätin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla, ja tehdä samoin tein kesän Pohjoisen dekkaribingon valmiiksi. Eikös nyt kesä ole? 

Maanantai

Virpi Hämeen-Anttila Vapauden vahdit Karl Alex Björk -sarjan 9.osa. Tästäkin tykkäsin. Björk on kova kokkailemaan. Maukkaalta vaikuttaa, mutta missä Björk säilyttää kaikki ne lihat? 

Eppu Nuotion Hopeamedaljonki ei istunut tähän haasteeseen, mutta muuten tämä Ellen Lähteestäkin kertova kirja oli mielenkiintoinen. Raakel on symppis tyyppi ja historia ja nykypäivä nivoutuu kivasti yhteen. 

Tiistai

Pertti Hemanuksen Kuka halusi murhata luokkatoverinsa? on kolmas Hemanuksen dekkari. Tykkään hänen tyylistään kirjoittaa ja yhdistellä asioita hivenen humoristisella otteella. Äänikirjan alussa kuultu aloitus sisällön vanhuudesta osui kyllä nappiin. Tyyli oli 1994 hieman erilainen mitä nyt. 

Heleena Lönnrothin Piironki joka näki murhan on jatkoa Noita pussista kurkistaa kuolema -dekkarille, toimittaja Johanna on muuttanut Vaasaan. Myös kirjan meedio on muuttanut Helsingistä Vaasaan. 

Keskiviikko

John Dickson Carria taisin luvata lukea klassikkohaasteeseen. Kuolema pettureiden portilla on vuodelta 1946.

Tämä juttu alkoi baarissa kuten useimmat tohtori Fellin seikkailut.

Enkelin muisto -drinkki kuulostaa hyvältä, mutta tohtori otti ison vaalean oluen. Makunsa kullakin. Alku tuntui sekavalta, mutta sitten tarina imaisi mukaansa niin, että ilta kului kuin siivillä. Vielä ehti aloittaa uuden dekkarin. Kannatti lukea. 

Torstai

Ellery Queen Salaperäiset lehtileikket

-Mitä tiedätte tapauksesta? 

-Mitäkö tiedän. Tiedän, että ihminen on kuolevainen ja että kuolema on surullista, sen verran minä tiedän siitä. Tiedättekö te enemmän? 

Mitä tapahtuu kun lehtileikkeitä alkaa tulla postissa salapoliisille pyytämättä. Minne hävisi 5000 puntaa?... Huh, siinäpä tuli ruumiita! 

Perjantai

Ursula Auer Murha Maintenonissa. Kuvittelin lukeneeni kaikki Auerin dekkarit, mutta vielä löytyi näemmä yksi lukematon. Tässä ollaan Ranskassa ja vietetään kirjailijan syntymäpäiviä sangen oudolla kokoonpanolla. Juhlien ruokalista vaikuttaa maukkaalta. Pitäisköhän kerran elämässä kokeilla sipulikeittoa... Kiva, että osa juhlavieraita oli maata pitkin matkustavia. Trendikästä. Kirjassa mainitaan useampia kirjoja, Proustia tietty, pitäisi itsekin sitä kokeilla, mutta myös dekkari Joku on murhannut  Maiskisen, joka itsellänikin on lukupinossa. Meinasin ottaa sen seuraavaksi, mutta suoritetaan nyt tämä haaste ensin. Ursula Auer on salanimi, jonka takana on Anja Angel ja Pentti Kirstilä. 

Lauantai

Maria Lang Albertan perintö -kirjassa on tulva, joka nostaa vettä talojen kynnyksille. Kirja alkaa kuolemasta, jota myöhemmin epäillään murhaksi. 

Smålantilainen sananparsi:

-Piru on irti kahdessa paikassa: papinvaaleissa ja perinnönjaossa. 

Perintöä tässä jaetaan. Kaikki haluavat maton, lipaston, kirjakokoelman.... Mutta kuka sen perii?

Geoetsivät on Johanna Hulkon lasten dekkari sarja. Geoetsivät ja rosvopäällikön aarre alkaa kiipeilykurssilla. Puukiipeily valjaiden kanssa on asia, jota en aio kokeilla itse, mutta vierestä olen seurannut. 

Anneli Kanto Haihtuneet kolme ihmistä haihtuu samana iltana jonnekin. Kylään muuttaa näkijä ja sitten alkaa tapahtua. Kirja oli niin leppoisa psykologinen trilleri, että oli ihan viihdyttävä. Psykologiset jutut ei yleensä ole mun juttu, mutta tämä maistui. 

Sunnuntai 

Outi Pakkanen Kissa kuussa. Psykologinen trilleri tämäkin, mutta arvelin, että Pakkanen ei iholleni menevää kauhua kirjoita. Bonuksena juhannukseen liittyvä tarina. 

Bingoruutu tuli täyteen, joten päädyin ottamaan extraa Stuatrt Kaminskyn Joku on murhannut maiskisen, joka mainittiin Ursula Auerin kirjassa. Se onkin ollut lukupinossa kuukauden verran. Ellei olisi ollut, olisin tuskin kiinnittänyt nimeen huomiota lukiessa Aueria. 

Sää oli yhä kaunis

Kenkäni olivat siedettän puhtaat

Vuokra oli maksettu ja

Kotona minulla oli kaksi pakettia muroja ja paljon kahvia. 

Maailma oli minun ja minulla oli runsaasti aikaa. 

Tässä vielä vaaditut kohdat:

Geokätköilypitoista jännitystä

Kankaanpään Santaskylässä järjestettiin viime viikonloppuna peräti kahdet kisat: Aamupäivällä pidettiin Geokätköilyn avoimen luokan SM-kilpailut ja iltapäivällä oli Pesupallon heiton MM-kilpailujen vuoro.

    

Aktiivisena geokätköilijänä osallistuin luonnollisesti SM-kilpailuihin. Tanakalla täti-ihmisellä ei ole mahdollisuutta osallistua voittoa tavoitellen ihan kaikkiin SM-kilpailuihin, joten tässä oli meikäläisellekin oiva tilaisuus kokeilla miltä tuntuu kilpailla.

    

Hienoltahan se tuntui. Kilpailla. 

Viimeksi, kun olen ollut SM-kilpailuissa, olin yhtenä järjestävistä tahoista. Kyseessä oli Mikkelissä järjestetyt Sukankudonnan epäviralliset SM-kilpailut. Niissä kudottiin sukkaa kävellessä ja lopputuloksen ratkaisi kudotut kerrokset ja kävelty matka. Nopeimmat kutoivat osan sukan kantapäästä ja kävelivät nelisen kilometriä. Lisäpisteitä sai jos osasi ryystää kierrosten välissä kahvia oikeaoppisesti tassilta.

    

Santaskylän kisoissa siis geokätköiltiin. Tai oikeammin kierrettiin metsäpolku, jonka varrella oli kysymyksiä geokätköilystä.

    

Nimimerkillä Muija geokätköilevä merikarvialaiskätköilijä voitti ykköspalkinnon, johon pokaalin ja tittelin lisäksi kuului optio järjestää ensi vuonna vastaava kilpailu omalla paikkakunnalla.

- Kuvaskankaan urheilukenttä olisi luonnollinen valinta kisojen pitopaikaksi, kertoi voitostaan tyytyväinen Muija.

    

Vähältä oli, että kilpailut eivät menneet muihin maakuntiin. Toiseksi tuli nimittäin Kippa Etelä-Karjalasta ja kolmanneksi Hämytin Pirkanmaalta. Itse sijoituin hienosti pistesijoille, ollen kahdeksas.

Geokätköilypainotteisen viikonlopun täydensi upea ilma ja sen suomat lukuhetket ulkona. Lukemiseksi olin valinnut mm. Hanna Kökkön kirjoittama kirja Kätkö. Se on ensimmäinen osa 13-vuotiaan Manun geokätköilyharrastuksesta kertovasta kirjasarjasta. Sarja oli itselleni entuudestaan ihan outo ja törmäsinkin kirjaan vahingossa kirjaston nuorten osastolla. Siellä tekee aina silloin tällöin mielenkiintoisia löytöjä. Ensimmäisen kirjan tapahtumat sijoittuvat Hämeenlinnaan. 

    

Geokätköilyn ja rikoksen selvittämisen ohella kirjassa tutustutaan Manun ja Helmin rakkaustarinan ensi metreille. Tätä kirjoittaessa sarjasta on ilmestynyt kuusi kirjaa, joista uusin, Megamysteeri, kertoo Sastamalassa pidettävästä geokätköilyn Mega tapahtumasta. Sekin olisi ollut oivallista luettavaa viime viikonloppuna, sillä Porvoossa pidettiin tuolloin Suomen 8. Mega tapahtuma, johon päivän aikana osallistui noin 1300 kätköilijänimimerkkiä.

    

Kätkö ei suinkaan ollut ensimmäinen geokätköilyaiheinen rikoskirja, jonka olen lukenut. Jo pari vuotta sitten tutustuin Johanna Hulkkon Geoetsivät sarjaan, jossa päähenkilöt ovat Manua nuorempia. Suosikkini on kirjan päähenkilön, Raparperin, isä joka viherintoilee ja tarjoilee perheelleen mm. punajuurimehua. Se on viimeaikoina tullutkin usein mieleeni, sillä eräs sokeriton mehujää maistuu juurikin mielestäni punajuurimehulta. Geoetsiväsarjasta lukemista odottaa enää uusin, viimevuonna ilmestynyt Geoetsivät ja yksikätinen madonna, jota en ole onnistunut näkemään vielä vapaana kirjaston hyllyssä. Tämä onkin ilmeisen suosittu sarja siis!

    

Näiden pitkien aasinsiltojen kautta päästiinkin sitten vihdoin tämänpäiväisen aiheeni pääkirjaan eli Ursula Poznanskin kirjaan Vii5i, jonka luin talvella. Tämä itävaltalainen dekkari/thrilleri ei sitten enää olekaan mikään lastenkirja. Kirjan alkumetreillä löytyy nimittäin ruumis, jonka jalkapohjiin on tatuoitu koordinaatit. Geokätköilyn tapaan koordinaateista löytyy rasia, mutta siinä rasiassa on jotain aivan muuta kuin puhtoinen logivihko…

    

Jos pitää valita otanko luettavaksi perinteisen dekkarin vai thrillerin, niin normaalisti valinta ei kestä kauaa. Jätän yleensä psykologisen kauhun lukematta jos valittavana on perinteisempääkin salapoliisityötä. Niinpä luulen, että Vii5i ei olisi kulkenut repussani kirjastosta kotiin, ellei siitä olisi tehty geokätköä, joka piti ratkaista.

    

On aina hauskaa huomata, kuinka sattumalta, lähes vastoin tahtoa valikoitu kirja voi loppujen lopuksi olla kuukauden tai jopa vuoden lukupinon helmi. Näin kävi Viidellekin, sillä tuskin maltoin lopettaa sitä kesken. Toinenkin Poznanski tuli kokeiltua heti putkeen, mikä ainakin itselleni on merkki siitä, että kirjailijan tuotanto on lukemisen arvoinen.

    

Pienoinen pettymys kirjassa oli se, että kirjan poliisit eivätkä sen puoleen pahiksetkaan, tuntuneet erityisesti itävaltalaisilta. Tämä lukuprojektini on nimittäin osoittanut, kuinka virkistävää on huomata kirjailijan tekevän päähenkilöistä oman maansa edustajan ja välittävän lukijalle kuvaa rikostarinan ohella maansa arjesta. Poznanskin teoksessa tämä toiveeni ei mielestäni täyttynyt. Kirjan lukemisesta on nyt muutama kuukausi, mutta ilman Wikipediaa en olisi keksinyt, tapahtuiko kirjan salapoliisityö Saksassa, Itävallassa vai Sveitsissä. Oikea vastaus oli siis Itävalta.

*  *  *  *  *

Tämä päivitys jatkaa löyhästi kirjallisuuteen liittyvää blogiani ollen sarjan numero 2. Itävalta.

Blogini ensi vieraille kerrottakoon, että päätin viime vuonna, että osallistun 2017 Porin lukuhaasteeseen. Koska 30 kirjaa on perin niukasti joka päivä jotain lukevalle, ja koska pidän erilaisiin kulttuureihin tutustumisesta, haastoin itseni lukemaan kirjan jokaisesta maailman maasta. Ja koska normaalistikin luen pääasiassa rikoskirjallisuutta ja fantasiaa, pyrin siihen, että jokaisesta kirjasta löytyisi rikos, vampyyreitä tai keskiaikaisia ritareita. Aina parempi, jos kaikki kolme ovat edustettuna samassa kirjassa.