Syyskuussa 2026 luettu

Hyvin lukupainotteisen heinäkuun ja melko normaalisti edenneen elokuun jälkeen oli sitten vuodossa maltillisempi syyskuu. Itselleni puolustelin hidasta lukutahtia sillä, että vihdoin sain luettua loppuun uuden maan. Siihen meni melkein viikko. Saint Luciasta kertova nobelisti Wallcotin kirja teetti töitä tosiaan pitkään, mutta kannatti. Toisaalta, kuinka hidas lukutahti on 10 kirjaa kuukaudessa, jos ajattelee kaikkia maapallon ihmisiä... Mutta Saint Lucian selättämisestä olen todella tyytyväinen. 

Affonço Denise Elossa kuoleman kentillä. Ranskalainen nainen oli leirillä 4 vuotta, ja painoi lopulta 30 kiloa. Ranskalainen isä, vietnamilainen äiti. Kirjassa usein mainittu Angkar tarkoittaa kirjaimellisesti ”järjestöä” / ”organisaatiota”, mutta punaisten khmerien aikana sillä tarkoitettiin salaperäistä vallanpitäjää eli käytännössä Kommunistisen Kampuchean puolueen (CPK) johtoa. Kambodza.

 (5.9.) 🌟🌟🌟 

Junttila Harri Ryöstöjä ja vankilapakoja sarjassa Kuusi kelmi ja kadonneet miljoonat 5. Elokuun lopussa aloitetun sarjan kaksi seuraavaa osaa jäi syyskuulle, koska ne ilmestyi 1.9. Tämä osa kertoo Volvo Markkasesta, joka tunnetusti tykkäsi Volvoista. Ryöstely alkoi Tanskasta. Siikaislainen pakokaveri Mikko Salminenkin tietty mainittu (pako 1980). TrueCrime. (4.9.) 🌟🌟🌟 

"Isän opeista parhaiten jäi mieleen kaksi: keneenkään ei koskaan voi luottaa ja mitä vaan voi tehdä, mutta häntä ei saa jäädä oven väliin."

Junttila Harri Aurinkoinen autokauppias sarjassa Kuusi kelmiä ja kadonneet miljoonat 6. Sunny Car Centerin tarina. TrueCrime. (4.9.) 🌟🌟 

Lapinoja Sannaleena Sirkuselämää. Runoteos tekijän nukkehahmojen ympäriltä. (12.9.). 🌟 

Liksom Rosa Väliasema Gagarin. Otin kirjan kuunteluun lukijan, Anna Saksmanin vuoksi. Jotenkin tykkään hänen äänestään. 41 katkelmanovellia. Mongolia ja Venäjä, Siperia. 🌟 

Sandberg Inger ja Lasse Pikku Anna matkustaa Ylösalaisinmaahan . Lastenkirja. Kohdemaana Uusi-Seelanti. (21.9.) 🌟 

Somin Yeon Pieni korealainen keramiikkapaja. Tämä kirja oli vireillä koko kesän. Tykkäsin, mutta kirja ei vain edennyt. Vihdoin syyskuussa sitten tuli kuunneltua kirja loppuun. Etelä-Korea. (11.9.) 🌟🌟 

" Saven muovaaminen on kuin sydämen muovaamista. "

Stark Ulf  Jaguaari. Runomuotoinen tarina kuinka pikkupojasta tulee jaguaari kun hän nukahtaa. (21.9.) 🌟 

Taylor Patrik Irlantilainen maalaisjoulu. Kirja jatkaa Irlantilaisesta maalaislääkäristä kertovaa sarjaa. Olin säästellyt tätä joulukuulle, mutta teki mieli lukea neljäs osa, mutta koska sarja on hyvin kronologinen, täytyi sitten lukea tämä ensin. Ei huono. Irlanti. (30.9.) 🌟🌟🌟

"Tule auttamaan. Abbedissa pyörtyi." 

Walcott Derek Anotger Life. Walcottin omaelämäkerrallinen, runollinen teos, jonka Walcott kirjoitti Saint Luciasta, Karibian maisemasta, siirtomaahistoriasta, taiteesta ja omasta nuoruudestaan. Walcott on poiminut kirjaan muistoja ja tunnelmia, joita kuvailee runsassanaisesti ja ainakin niin minusta tuntuu, välillä uusia sanoja keksien. Onko englannissa esimerkiksi sanaa gibboned (gibboni en tapaan, kuin gibbonit?) kuten alla olevassa katkelmassa oli? Nobel. Runokirja. Saint Lucia. (9.9. Mutta totuuden nimissä, aloitin kirjan noin vuosi sitten) 🌟🌟 

Vanhatalo Antti Henkivartijat : Presidentin turvallisuusvartioston tarina. Mielenkiintoinen historiaa luotaava kirja. Tietokirja. 🌟🌟 

"Tilasto­keskuksen mittaushistorian aikana henkirikoksia tapahtui Suomessa eniten 1920-luvulla. Vuonna 1918 tehtiin peräti 60,6 henkirikosta 100 000 asukasta kohden, kun 1920-luvun jälkeen vastaava määrä on vaihdellut 1,7:n ja 5:n välillä. Yhteiskunnan väkivaltaisuus alkoi saada poliittista huomiota kunnolla vasta vuonna 1926 "

Soffamatka Saint Luciaan

Ekonomistina olen kiinnostunut taloustieteestä, vaikka se ei koskaan ole tuonut euroakaan eläkesäästöihini. Sen vuoksi jännitän joka vuosi yhtä paljon taloustieteen Nobel-palkinnon saajaa kuin kirjallisuudenkin. Aika harvoin kumpikaan vuoden arvauksistani osuu oikeaan. Saint Lucia on erityisen kiinnostava tästä Nobel-näkökulmasta. Maa on pieni, melkein pikkuruinen, mutta sieltä on silti löytynyt palkinnon saajaksi niin kirjailija kuin taloustieteilijä. Toki se ei ole maailmanlaajuisesti ainutlaatuista, onhan esimerkiksi Suomellakin (pieni tai keskisuuri maa tämäkin) palkinto molemmista (F.E. Sillanpää ja Bengt Holmström). 

Kun puhutaan pienestä maasta, niin mittakaavaa on hyvä tarkastella heti alkuun. Saint Lucian maapinta-ala pienine sisävesineen on pienempi, kuin Porvoon maapinta-ala tätä kirjoittessani 2026 keväällä. Saint Lucian maapinta-ala sisävesineen on 616 neliökilometriä, Porvoon maapinta-ala ilman merivettä on noin 650 neliökilomertiä. 

Kun mittakaava on näin asetettu kohdilleen, voidaan todeta, että Saint Lucian Nobel-tiheys on omaa luokkaansa. 

Millainen maa sitten on tämä pieni maa, jolla on ollut antaa meille kaksi Nobel-voittajaa? 

Se on saarivaltio Karibianmeren Pienillä-Antilleilla Saint Vincent ja Grenadinien sekä Martiniquen välissä. Asukkaita saarella on noin 179 tuhatta. Suomalaisessa mittakaavassa se sijoittuu asukasluvultaan Turun ja Jyväskylän välimaastoon. Maan pääkaupunki on Castries.

Saint Lucia on kielellisesti mielenkiintoinen maa. Maa on vaihtanut isäntävaltiota historiansa aikana peräti 14 kertaa. Vuorotellen se on ollut Britannian ja Ranskan alaisuudessa. Maa itsenäistyi vihdoin 1979, mutta koska se kuuluu Kansanyhteisöön, sen kuningas on tätä kirjoittaessa Charles III. 

Walcott voitti Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1992. 

Minulla on ollut pienen ikuisuuden ajan (kohta kymmenen vuotta) lukupinossa David Walcottin Another Life. Lukemisen aloitin varsinaisesti noin vuosi sitten ja nyt vihdoin se on täytetty. 

Itselleni on ollut ongelmana se, että en juuri jaksa lukea englanniksi muuta kuin fantasiaa. Jostain syystä englanniksi lukeminen väsyttää aivojani paljon enemmän kuin esimerkiksi ruotsiksi ja saksaksi lukeminen. Heikompi italiakin on kevyempää kesälukemista, kuin englanti, mitä kuitenkin osaan eniten. Hassu juttu, mutta luulen sen johtuvan siitä, että englantia puhutaan ja kirjoitetaan niin eri tavalla. Siinä täytyy osata sekä kirjoitusasu että ääntäminen. 

Kun olin kielikylpenyt viisi kuukautta katselemalla aasialaisia elokuvia englanniksi puhuttuna tai tekstitettynä, päätin, että sekin elämänkokemus pitää nyt hyödyntää ja vihdoin lukea puuttuvat maat. Saint Lucia osui valinnaksi ensimmäisenä ja se taas johtuu siitä, että satuin törmäämään listaan pienten valtioiden kulttuureista. 

Pelkkä kevyt päätös ei johtanut rutiineihin, joten nyt, vuoden lielikylpemisen jälkeen sateisena syyskuisena aamuyönä päätin, että tämä on se päivä, jolloin luen loput 89% kirjasta. 

Kielikylpemisestä on ollut kieltämättä apua uutisten kuuntelussa ja tavallisen tekstin lukemisessa, mutta tämän teoksen kohdalla perin paljon olisi jäänyt ymmärtämättä ilman kääntäjää. 

Otan esimerkiksi eläimet, joita tekstissä on enemmän kuin pienessä eläintarhassa. Tiedän kyllä ketut, liskot ja kuningaskalastajat, gibbonikin tunnistan apinalajiksi, mutta en tajunnut että poikien 'gibboned' kulkeminen kadulla oli keikkumista kuin gibbonit. Puhumattakaan sitten koista, surviaissääskistä tai muusta, mihin en ole törmännyt fantasiakirjoissa tai koulun penkillä. Miksi muuten koulussa ei opetettu niitä 1970-1980-luvuilla? Opetetaankohan nykyisin... 

Muutenkin tuntui siltä, että Walcott oli ex-anoppini kanssa hengenheimolainen, mitä tulee sanojen keksimiseen silloin, kun sopivaa sanaa ei ollut heti mielessä, jos kohta sellaista olikaan olemassa. Sanon tämän hyvällä, sillä ihailin anoppini kieltä ja meillä synkasi muutenkin hyvin. Myös Walcottia ihailisi vielä enemmän, jos joku olisi ymmärtänyt kääntää teoksen puolestani. 

Mutta kyllä kirjasta oppi jotain Saint Luciasta ja sen ihmisten tavata katsoa maailmaa. Esimerkiksi:

"Pilvet käpristyivät reunoiltaan kuin loppuun palaneet paperit,/ puhelinlangat lauloivat pylväästä pylvääseen/ pilkaten perspektiiviä./ Kuumuden muuri,/ milloin uhkaavana, milloin perääntyvänä varkaana,/ vetäytyi taaksepäin jokaisella askeleella,/meri oli samalla tasolla kuin katu."

Paljon enemmän olisi varmaan pitänyt pysähdellessä lukiessa ja googlettaa villisti. Mielestäni olen lukenut paljon vähän kaikesta, mutta vaikka Raamattukin Apokryfeineen päivineen olen lukenut kerran kokonaan (sukutaulut kyllä harpoin) ja paikoitellen ueamminkin. 

Mutta niin oli vaan Assyrian sotapäällikkö Holofernes päässyt unohtumaan, mies, jonka Judith surmasi. Tuttu ei ollut myöskään Caravaggion maalaus siitä kun Judith leikkaa päätä irti. 

" Näen hänen askelluksensa,/ yhtä armottomana kuin tuon pellavankeltaisen sadonkorjaajan,/ Judithin,/ Holoferneen lyhty kädessään."

Helppojakin kohtia löytyy, mutta ei nekään kaikki ihan helppoja ole, kuten vaikka tämä rakastumisen varhaisesta hetkestä, kuin rakastumisen aamusta, kertova kohtaus, joka voisi olla kenen tahansa nuorukaisen tanssien jälkeisen aamun tunnelma vanhempien kotona, mutta otsan metallinhohtoinen henkisyys on selvästi Walcottia...

"Minä keitän kahvia./ Valo, kiivaampana kuin aamunkoitto, kärventää hiusteni pehmeät, untuvaiset reunat, ja kuumuus päällystää otsani niin, että se kiiltää./ Sen hiki yhtyy viekkauteni kiihkoon./ Äiti, minä olen rakastunut."

Kirjan voi toki lukea miten vaan, mutta itselleni enemmän nautintoa olisi tuoneet valmiit lähdeviitteet, niin ei olisi tarvinnut esimerkiksi miettiä, mitä yhteistä olikaan Anna Ahmatovalla ja Boris Pasterakilla. Neuvostoliittolainen runous kun ei ole vahvinta tietämysaluettani, vaikka luinkin Neuvostoliittolaisia nykykirjoja 1980-luvulla. Niistä muuten nykyisin latvialaisen Bellsin Häkki oli paras, vahva suositus sille.

Van Goghin ja Gauguinin värimaailma sentään tunnistin posliininmaalauskauteni taideinnostuksen vuoksi.... Aikamoinen kulttuuri kuluttaja täytyy olla, jos kaikki kohdat ymmärtää suveneeristi, olipa kielitaito mitä oli. 

Mutta ei lukeminen pelkää tuskaa ollut. Välillä hykertelin hienojen kielikuvien, mielleyhtymien ja tuokiokuvien äärellä:

"Säleverhot sulkeutuivat kuin laulajan silmät. "

Koska kirja on omaelämäkerrallinen, siinä esiintyy myös muita tunnettuja ihmisiä yksi niistä on Saint Luciassa elänyt taidemaalari Dunstan St. Omer, jota kirjassa puhutellaan nimellä Gregorias. Hän oli Walcottin ystävä jo lapsena. Muut kolme päähenkilöä ovat Walcott itse, Walcottin ja St. Omerin taideohjaaja Harry eli Harold Simmons sekä ensirakkaus Anna eli Andreuille Alcée. 

Britanniassa, mihin Saint Luciakin tuolloin kuului, lakkautettiin orjuus 1834. Walcott kirjoittaa kirjassa, että sata vuotta myöhemmin saintlucialaiset ovat palanneet vapaaehtoisesti eräänlaiseen orjuuteen, jossa eurooppalainen kulttuuri dominoi paikallista kulttuuria. 

Walcott ja St. Omer päättävät tehdä tälle jotain ja tekevätkin. Walcott kirjoittaa ja saa Nobelin palkinnon, St. Omer tekee upeita muraaleja ja kirkkomaalauksia. 

Koko kirja oli hengästyyttävää sanojen ilotulitusta kuten tästä esimerkistä selviää (käännös ChatGpt):

"Siellä patriarkaaliset banyanpuut,

köynnösten parran peittäminä, joista mustat koulupojat

keinuivat kuin gibbonit,

hautoivat kuolleiden lehtien maustaman laguunin yllä,

ja mangrovepuut, polviaan myöten vedessä,

kyyristelivät kuin kotiloiden kerääjät ruskeilla, honteloilla jaloillaan,

hajottaen ympärilleen punaisia sotilasrapuja,

jotka rapistelivat etsiessään punatakkien lihaa.

Lehdot oli sahattu,

niiden symmetria ja ääriviivat murentuivat,

kaartuvien kasarmiparvekkeiden alapuolella,

joilta everstit viskinvärisessä valossa

olivat katselleet vihreän välähdyksen, kuin liskon kielen,

nappaavan viimeisen purjeen. Tänä iltana

rivi rivin jälkeen oranssit leimat toistivat

ylennettyjen virkamiesten huviloita.

Kuu tuli ikkunaan ja jäi siihen.... "

Itselleni kirjan lukeminen oli toisaalta nautinto (tykkäsin tavasta kirjoittaa ja kielestä ja kaikesta...) mutta toisaalta se oli myös hirveä ponnistus, sillä runojen kieli ei ollut helppoa ja joskus tuntui siltä, että Walcott oli keksinyt omiakin sanoja joukkoon, kun viralliset sanat eivät riittäneet, mutta se on luultavasti vain liian yksipuoliseksi jääneen kielitaitoni vika. Ilman kääntäjää tuskin olisin selvinnyt kirjasta näin laajoin tiedoin. 

Kirjasta jäi samanlainen fiilis kuin Päättymättömästä riemusta. Ellei kirjan lukeminen olisi ollut niin työlästä, olisin aloittanut samoin tein alusta uudelleen. 

Teksti julkaistu viikolla, jolloin julkaistaan Nobelin palkinnot. Edelleen jännitän sekä taloustieteen Nobelin että kirjallisuuden Nobelin valintaa. 

Kesäkuussa 2026 luetut

Kesäkuu, oi kesäkuu, minne hävisit kesäkuu? Kysyn vaan. Jonnekin aika kului, eikä näemmä lukemiseen. Vaivaiset 9 kirjaa, ja alkuvuoden saldo huonoin vuosiin. Ensimmäiset puoli vuotta ja tasan sata kirjaa. Ainakin 10 on kesken (mukaa lukien Saint Lucia, vuoden eka uuusi maa), mutta hätä ei ole tämän näköinen. Sielu ilmeisesti puksuttelee paikallisjunalla Kiinasta kotia kohti, sillä tätä kirjoittaessa olen ollut 2 vuorokautta ilman yhden yhtään aasialaista elokuvaa. Vielä on toivoa. Eilen illalla valitsin suoratoistopalveluni kirjahyllystä ohuimmat kirjat. Heinäkuusta tulee superkuukausi. Ehkä. 

Chun Shu Beijing beibi. Omaelämäkerrallinen romaani opiskelijatytön elämästä, johon mahtuu kaikkea muuta enemmän kuin opiskelu. Itse olin hieman toisenlainen punkkari nuorena, vaikka oli mullakin hakaneula...  Kiina. (3.6.) 🌟🌟 

"Tuntui kuin sydämessäni olisi pommi, joka voisi koska tahansa räjähtää."

Mero Niina Juhannusmorsian. Levy-yhtiön työntekijä määrätään viettämään Mökki juhannusta ulkomaisen rockbändin kanssa. Ihan yksin ei tarvitse lähteä. Mukaan pääsee myös tyttöystävä ja veli. Ihan kaikki ei mene niin kuin oli tavoite... Turenki. (17.6.) 🌟🌟 

de la Motte Andrea ja Anette Vehkeilyä Amalfin rannikolla, Lomaparatiisi murhat -sarjan toinen osa. Ruotsalaisen yrittäjäperheen keskuudessa tapahtuu Murha. Cozy crimen ohessa aimo annos matkailutietoutta. Italia. Amalfi. (9.6.) 🌟🌟🌟 

Osman Richard Torstain murhakerho, sarjan ensimmäinen osa. Toisella kuuntelukerralla minäkin tykkäsin. Ensimmäisellä kerralla en jotenkaan tajunnut kirjan huumoria. Hauskoja eläkeläisiä... Ehkä mäkin haluaisin palvelutaloon Murhakerhon kun se aika tulee. Englanti. (30.6.) 🌟🌟 

Pattersson James Kuka kuolee ensin - Naisten murhakerho - sarjan ensimmäinen osa. Poliisi, patologi, toimittaja ja syyttäjä lyöttäytyvät yhteen ratkomaan rikosta. Vakava sairauskin hengailee mukana ja mies ❤️ Sarja pitää laittaa seurantaan. USA. (17.6.) 🌟🌟🌟 

. 

Saari Petri On hiekka polttavaa. Juhannuksen tienoilla hiekkasärkillä. Murhan ratkonta kuuluu tähänkin juhannukseen. Etsivänä rikoskonstaapeli Kaisa Rantala ja apuna miespuolinen tuttavansa, ihmistuntijaekspertti, myyntimies. En nyt ihan tuollaista juhannusta kaipaisi omalle kohdalle, mutta viihdytti juhannuksena. Kalajoki. (25.6.) 🌟🌟 

" Kiiski potkaisi linttaan poljetun Crocsin kantapäällä kauhtuneen porrasmaton suoraan. Rannasta kuului keskenään kisailevien tiirojen kirkunaa. Kissa oli siirtynyt varjoon." 

Sienkiewicz Henryk (1846-1916) Hiilipiirroksia. Vuonna 1905 Nobel-palkitun kirjailijan hulvaton seikkailu vakavien asioiden äärellä Aasinkorvan piirikunnan Pässinpään kylässä. Nobel, Puola. (30.6.) 🌟🌟🌟 

" Arvaan että ihanat lukijattaret jo alkavat itkeä kertomukseni sankaria. Riennän sentähden ilmoittamaan, ennenkuin joku ehtii pyörtyä, ettei haava kuitenkaan tappanut sankaria. Hänelle oli vielä sallittu pitkä elonaika. Jos hän olisi kuollut, niin minä tietysti olisin heittänyt kynän nurkkaan ja lopettanut koko kertomuksen. Mutta koska hän ei kuollut, niin minä jatkan."

Toiset 20 yötöntä yötä. Mukana juhannus novelleissa 20 kirjailijaa. Monenlaista juhannusjuhlintaa sitä tästäkin kirjasta löytyy. 

”Mikä olisikaan parempi tapa juhlistaa keskikesää kuin kokko, kalja ja kuollut ruumis!”  Terhi Tarkiainen

Jotkut novellit on samaa taattua kirjailijan laatua, joissakin näkyi myös kirjailijan tunnustelua toiseen dekkari genreen mikä ei ole varsinainen leipätyögenre. Malliksi tähän sanailua Voiton alkutyövuosia, vuotta 1985 elävästä novellista Alavilla mailla hallan vaara: Novellit. (26.6.) 🌟🌟 

"Rohkeus oli hyvä asia, kunnes se ei enää ollut. Alavilla mailla oli aina hallan vaara." 

"Mutta mikään ei ole varmaa, Voitto sanoi. Varmaa on vain epävarma ja kuolema. Mennään Jussin kämpille ja selvitetään asia. Katsellaan vähän maisemia ja ollaan varovaisia, Harri ehdotti." 

" Hae kossua äläkä lipitä pilssivettä." JP Koskinen. 

Vala Vera Milanon nukkemestari. Arianna de Bellis -sarjan viides osa. Arianna on muuttanut perheensä kanssa Milanoon ja työskentelee yliopistolla oikeuspsykologisn laitoksella. Pala Arianna menneisyyttä paljastuu tässäkin. Milano, Italia. (9.6.) 🌟🌟 

Soffamatkalla Etelä-Koreassa 1 Jejun saari

Mitä enemmän lukee, sitä enemmän tulee esiin sattumia. Kuten olen kertonut, olen elänyt jotain ihme aasialaista kautta jo kohta 9 kuukautta. Tänä aikana on tullut kulutettua itäaasialaisia hömppäelokuvia ja kirjoja sekä runoja samalta suunnalta sekä Lähi-Idästä. Kevättalvella kuuntelin päivälenkillä äänikirjana Älä jätä hyvästejä. Istuin tyhjässä leikkipuistossa ja kuuntelin Jejun synkkää historiaa. Lenkin jälkeen keitin mukillisen teetä ja siirryin soffalle katsomaan korealaista televisiosarjaa, josta olin kuullut kehuja. Yhtäkkiä tajusin, että ollaan samalla saarella! 

Kun puoli vuotta oli täyttymässä, olin kissojen seuralaisena muutaman päivän paikassa, missä toimi Netflix. Etukäteen olin päättänyt katsoa heti kun on mahdollista eteläkorealaisen draamasarjan viime vuodelta: Kun elämä antaa sinulle mandariineja (When Life Gives You Tangerines). Kuulin siitä alkuvuodesta ja kiinnostuin.

Kirja kertoo haenyot-naisen tyttärestä Ae-Sunista, joka haaveilee tulevansa runoilijaksi ja naapurin pojasta Gwan-Sikistä, joka pienestä pitäen tuntuu rakastavan tyttöä haluten suojella tätä antamalla ruokaa, jota tyttö ei saa isänsä suvun talossa. Isä on kuollut nuorena, ja äitikin kuolee kun tyttö on noin 10-vuotias. Eletään 1960-lukua.

Sarjan tapahtumapaikka on pääosin Jejun saarella. Saari on Etelä-Korea isoin ja kooltaan vähän isompi kuin koko Ahvenanmaa maapinta-alaltaan tai Inari järvi ja Oulunjärvi yhteensä, ja sen väkiluku on noin 666 000 henkeä, eli ihan pikkusaaresta ei ole kysymys. Saari sijaitsee eteläisessä osassa Koreaa. Matkaa mantereelle on noin 83 km. Saari on nykyisin erityisitsehallintoalue. 

Ilman sarjaa en olisi tutustunut saareen, vaikka kuuntelussa olikin sattumalta juuri silloin samaiselle saarelle sijoittuva, eteläkorealaisen vuonna 2024 Nobel-palkitun Han Kangin (s. 1970) kirja Älä jätä hyvästejä. Nimi on suomeksi aavistuksen hämäävä, sillä se on koreaksi enemmänkin me emme jättäneet hyvästejä. 

Kuvassa äänikirjan kansikuva ja sattumalta kirjan kanssa nauttimani välipala mandariinit. 

Han Kang oli ensimmäinen Nobel-kirjailija, jonka kirjoja olin lukenut jo ennen palkinnon myöntämistä. 

Olin palkinnon julkaisun aikaan lukenut molemmat hänen silloin suomennettu kirjansa eli Vegetaristin ja Valkoisen kirjan. Vegetaristista pidin, (en täysin haltioituneena, mutta tykkäsin kovasti). Sen sijaan Valkoisesta kirjasta olin kirjoittanut muistiin että se oli liian valkoinen minulle; liian hidastempoinen. 

Samaa hitautta oli Älä jätä hyvästejä kirjan alkupuolella. Tässäkin kirjassa tykkäsin kirjoitustyylistä, mutta totesin tavatessamme ystävälleni, että kirjassa ei ollut tapahtunut ensimmäiseen neljään-viiteen tuntiin muuta, kuin lintu, jota päähenkilö lähti hoitamaan sairaalaan joutuneen  ystävänsä kotiin oli kuollut. Hieman myöhemmin laitoin hänelle viestin, että tirppa ei ehkä sittenkään kuollut. 

Hivennen mystistä....  Ei siis ollut ihme, etten ollut vielä tuolloin edes katsonut, missä saari sijaitsee, saati sitten etsinyt siitä muuta tietoa. 

Kirjassa kerrotaan lintujen hoitamispuuhien ohella Jejun kansannoususta. Aamuyöllä 3. huhtikuuta 1948 noin 500 vasemmistolaista sissiä ja jopa 3000 tukijaa hyökkäsi poliisiasemia vastaan sen aikana 11 saaren 24 poliisiasemasta joutui hyökkäyksen kohteeksi ja ainakin 30 poliisia kuoli. Tämä ei jäänyt tähän. Kapinan alettua sitä kukistettiin voimallisin keinoin. Tarkkaa kuolleiden lukua ei tiedetä, mutta arviot ovat suuria, vähintään 14 373 vahvistettua kuollutta, mutta se on vain vähintään, puhutaan jopa 10% väestön surmaamisesta eli uhriluku voi olla ollut muutama kymmenen tuhatta. Taloja poltettiin noin 39000 kappaletta ja kylistä poltettiin noin 70%. Yksittäiset taistelut jatkuivat vuoteen 1950. Ja kuten kirjakin kertoo, asiasta vaiettiin yli 40 vuotta, mikä jätti syvät jäljet paikallisiin.

Kuuten usein saarilla, on Jejullakin omia erityispiirteitään. Saarella on ollut oma kieli, joka nykyisin on uhanalainen. 

Saari tunnetaan myös säilyneestä shamanismiperinteestään, mikä esiintyi myös tv-sarjassa. Päähenkilön miehen Gwan-Sikin isoäiti on shamaani. 

 

"Olisinpa halannut sinua vielä silloin kun voin."

Hyvästejä jätetään molemmissa teoksissa.

TV-sarja on pitkä, reilu 16 tuntia, eikä ihan yhdeltä istumalta katsottava sillä ainakin minulta, tv-sarjoja yleensä vain pötköön pyjamapäivänä katsovalta, kului poikkeuksellisesti aikaa jaksojen sulatteluun. Silloin harvoin kun innostun sarjoista, katson dekkarisarjaa16 tuntia putkeen käyden välillä vai jääkaapilla, kahvinkeittimellä ja kylppärissä. Tässä sarjassa kaksi jaksoa alkoi olla maksimissaan. Kokonaista kolmea jaksoa en katsonut yhtenäkään päivänä, vaikka aikaa olisi ollut.

Niinpä vajaa puolet sarjasta jäi kesäkuulle, jolloin olin jälleen kissojen seuraneitinä. Jatkoin katselua kohdasta, missä Soulissa opiskellut Ae-Sunin tytär suunnittelee häitä.

Televisiosarja kattaa koko Ae-Sunin elämän. (Kuvassa pääosan esittäjät nuorina). 

Mukaan mahtuu iloa ja surua. Välillä itkin silmät päästäni, kuten Ae-Sunin ja Gwan-Sikin tytär aina välillä, välillä hyrisin tyytyväisyydestä ja milloin mistäkin tunteesta. Ei siis ihme, että sarjaa on kehuttu. Ehdottomasti kehun minäkin.

Sarja ei tyydy olemaan korealainen Kauniit ja rohkeat, missä mielestäni koskaan ei näytetä juuri mitään muuta kuin kahta ihmistä puhumassa. Tässä näytettiin. Opin sarjasta kalastuksen ohella monia muita arkielämän asioita. Vessassa ei kyllä taittu käydä tässäkään sarjassa, ei edes itkemässä. 

Lisäksi sarja esitteli jejulaisia maisemia ja kulttuuria. Googlettaa piti mm. sarjassa esiintyvät patsaat, mutta myös Etelä-Korean historiaa. Olen pitänyt Etelä-Korea teknologian huippumaana, mutta eihän se sitä ollut.

En nyt tässä paneudu Koreoiden alueen historiaan, mutta sekin on pitkä. 1300-luvulta vuoteen 1910 maa oli melkoisen suljettu ja kunfutselainen. Sitten tuli Japanin miehitysaika, noin 35 vuotta, jota seurasi maan jako kahtia 38. pituuspiirin kohdalta.

Elämä pitkän miehityksen jälkeen ei koskaan ole helppoa. 1950-luvulla Etelä-Korea oli hyvin köyhä maa, Korean sodan päättyessä 1953 se oli yksi maailman köyhemmistä maista (ja pitää ottaa huomioon, että maailmassa, jopa Euroopan mantereella oli tuolloin köyhiä maita). 

Sitten 1960–80-luvuilla tapahtui nopea talousihme ja maasta tuli demokratia 1987. Kehitys alkoi 1961 kun uusi johtaja otti tavoitteeksi kehittää maata tyyliin tuo enemmän kuin viet. Aloitettiin kevyestä tekstiiliteollisuudesta ja edettiin raskaaseen teollisuuteen ja vähitellen elektroniikkaan. Valtio tuki suuria, perheiden omistamia monialayrityksiä ja niiden laajentumista. Esim. Samsung tunnettiin aluksi enemmänkin nuudeleistaan ja tekstiileistään, mutta on nykyisin elektroniikkajätti.

Keskeinen osa kehittymistä oli myös koulutus. Vanhemmat kasvattivat lapsiaan, ei vain poikia vaan myös tyttöjä kuten sarjassa opiskelijoiksi. Myös päähenkilöiden tytär lähti opiskelemaan yliopistoon ja täydensi vanhempien kustannuksella opintojaan Japanissa.

Vuoden 1960 tienoilla Etelä-Korea oli samoilla viivoilla talouden puolesta kuin Ghana. Nykyisin se on vuodesta riippuen 10-15 kärkimaa joukossa.

Se tieto, mitä olisin itse olisin kaivannut sarjaa katsoessa oli korealainen iän määritys. Etelä-Korea siirtyi vasta 2023 kansainväliseen iän laskemistyyliin. Sitä ennen lapsi oli syntyessään vuoden vanha (no, munasolun liikkeelle lähdöstähän on reilu 9 kuukautta) ja vuosi lisättiin ikään uudenvuodenpäivänä, ei syntymäpäivänä. Näin lapsi saattoi olla korealaiselta iältään lähes 2 vuotta vanhempi, mitä länsimaissa on totuttu. Jossain kohdassa sarjaa ajattelinkin, että lapsi oli todella pieni ikäisekseen. Mutta ei ihme: 31.12.syntynyt lapsi täytti todellakin seuraavana päivänä 2 vuotta.

Jejun saaren kulttuuri poikkeaa mantereesta, kuten on käynyt monilla muillakin saarilla eri puolilla maailmaa. Esimerkiksi jejun murre on lähes oma kielensä, niin erilainen, että monille mannerkorealaisille se on vaikea ymmärtää. Samoin on esimerkiksi Sisiliassa ja jopa Venetsiassakin, joka ei ole kovin kaukana Manner-Italiasta. 

Jejun ruoka sisältää paljon meren antimia, mustaa sianlihaa (heuk-dwaeji), merilevä ja Jejun erikoishedelmät (esim. mandariinit), joita tv-sarjassa näkyy monissa kohtauksissa, vaikka niitä ei juuri näy kasvatettavankaan (itse muistan vain kaalipellot). 

Jejun saari on tuliperäinen (tulivuori on sammunut, mutta hallitsee maisemaa). Saarella on peräti kolme luontoon liittyvää Unescon maailmanperintökohdetta. Sen lisäksi ainakin haenyeo - naisten sukelluskalastus löytyy Unescon aineettoman perinnön listalta. 

Paikalliset sanovat että saarella on paljon kiviä, tuulta ja naisia. Kiviset rannat ja musta maaperä näkyy sarjassakin. Tuulet ja myrskyt pieksevät rantoja ja jälkimmäinen on aiheuttanut monien kalastajien kuolemisen merellä. 

Itselleni oli uutta, että saarella on ainutlaatuisia kivipatsaita joiden uskotaan alun perin suojelleen kyliä pahoilta hengiltä.

Patsaiden nimi on Dol hareubang. Ne ovat basalttikivestä veistettyjä hahmoja, joilla on: suuret silmät, leveä nenä ja hatun kaltainen päähine. Sarjassa niitä näkyy siellä täällä. 

Jejullakin olisi kiva matkustaa. Se onkin suosittu turistikohde. Sarjassa päähenkilö ylittää meren ainakin kerran laivalla, mutta nykyisin sinne pääsee tiheään lentokoneilla.

Ja mitä sitten jatkossa? Itse jään odottelemaan josko amerikkalaisen Lisa Seen kirja Jejun naissukeltajista The Island of Sea Women pian suomennettaisiin. Kirjailijalta löytyy jo neljä suomennettua kirjaa, joten ei se mahdoton toive ole.

Kuvat kirjan kantta ja mandariinejä lukuun ottamatta valokuvia televisioruudusta rajattuna kyläpaikan seinät pois.

Lattareiden lumoissa

Oltiin myöhäisessä keskiviikkoillassa, kun bongasin ensi kertaa Hesarin kolumnissa, että perulainen Nobel-palkittu kirjailija oli kuollut maanantaina. Oli siitä kuulemma ollut samassa lehdessä pikku uutinen jo maanantaina, mutta ei hyppinyt silmille. Maanantaina kävin pääkirjastossa ja tiistaina sivukirjastossa, mutta ei ollut hyllyn päässä näyttelyä. Tarkasti YLE sovelluksenikin, mutta asiaa ei ollut nostettu robottien toimesta niin tärkeäksi uutiseksi, että se olisi näkynyt minulle saati näkynyt niin, että siitä olisi tullut erillinen ilmoitus. Ei vaikka olen klikannut haluavani nähdä uutiset mm. aiheista kulttuuri, kirjallisuus ja Nobelin kirjallisuuspalkinto. 

No, mitä pienistä. Mario Vargas Llosahan oli "vai" yksi espanjankielinen maailman suosituimmista kirjailijoista.

Eipä silti, ehkä syytä moitin somekuplaani algoritmeja ja meditalojen robotteja. Ehkä ne tietävätkin itseäni paremmin, että tieto ehtii kyllä perille minulle myös vajaa 3 päivää vanhana samoin kuin tapahtuma ilmoitukset tapahtumista joissa kaverini ovat olleet, mutta ovat unohtaneet iloita siitä etukäteen somessa. 

Ja tottahan se on. Vain harvat eteläamerikkalainen kirjailijat ovat kanssani samalla aaltopituudella, vaikka kokeilemisesta minua ei voi syyttää. Koska niin moni tykkää alueen kirjoista, annan niille mahdollisuuden tämän tästä. Pakko todeta, että silloin tällöin olen yllättynyt todella myönteisesti. 

En tiedä mikä eteläamerikkalaisissa kirjoissa on. Tarinat ovat toisaalta hyviä, mutta joskus sangen omituisia. Yhdenkin argentiinalaisen novellikokoelman luettuani totesin, että se oli tyypillinen eteläamerikkalainen romaani. (Myönnän kuunnelleni kirjan, mutta veikkaan että olisi se minulta luettunakin mennyt täydestä romaanina). 

Vargas Llosan kirjoja yritin aloittaa kahtakin, ennen kuin sain melko lailla väkisin ja ilman suurempia muistijälkiä luettua Maytan tarinan 1,5 vuotta sitten. Kirja joka maasta -haasteeni lähestyy loppua ja Peru oli yksi viimeisistä isoista maista, josta en ollut lukenut mitään kokonaista kirjaa. Karhuherra Paddingtonia en sellaiseksi laske. 

Vargas Llosan on kulunut espanjankielinen Etelä-Amerikan kirjailijasuosikeihin ja on ollut Perun ykköskirjailija samoin kuin myös omissa maissaan  Nobel-palkittu Gabriel García Márquez Kolumbiassa, Julio Cortázar Argentiinassa, Carlos Fuentes Meksikossa. 

García Márquezia olen lukenut muutaman kirjan, joista olen pitänyt joka toisesta todella paljon ja joka toisesta en. Koulutetun kuoleman kronikka oli upea kirja, Haaksirikkoisista nautin samoin, mutta Rojumyrskyä ei ollut kirjani ja Sadan vuoden yksinäisyydessä olen ollut alkumetreillä 1980-luvulta lähtien. 

Ehkä sama koskee itselläni myös Vargas Llosan tuotantoa. Kun yrittää tarpeeksi kauan, joku panee innostumaan.

Cortázarilta luin lokakuussa novellikirjan Salaiset aseet. Sen parista ensimmäisestä novellista pidin. Mielestäni eteläamerikkalainen kirjailijat ovat parhaimmillaan silloin kun kertovat tarinoidensa sisällä pieniä tarinoita. Tuleehan siitä vähän Alastalon salissa -fiilis, mutta onhan sekin ylistetty Volter Kilven klassikko.

Muista espanjankielellä kirjoitetuista, eteläamerikkalaisista kirjoista eniten on kiehtonut ecuadorilaisen Paolo de Carvalho Neton veijarirarina Setäni Atahualpa. 

Miesten viikko 24.3. Gabriel

Gabriel, tule takaisin! Tuo huurahdus on ensimmäisiä mitä tulee mieleen Gabrielistä, vaikka tunnen minä ne enkeliveljeksetkin: Mikael, Rafael ja Gabriel. Nimipäivää viettää Gabriel, Kaapo, Kaappo ja Kaapro, paria jälkimmäistä en ole koskaan tavannut, eikä Kaapokaan kovin tuttu ole, mutta Gabrielin tiesin takuuvarmaksi. Kolumbialainen nobelisti on kirjoittanut useammankin kirjan, jota en vielä ole lukenut.

Valitsin päivän kirjaksi Gabriel Garcia-Márquezin kirjan Rojumyrsky. Kun aloin lukea kirjaa, mielessä oli vielä viime vuoden mainio lukukokemus kirjasta Haaksirikko. 

Rojumyrsky on kirjailijan esikoisteos vuodelta 1955. Nimestä tulee itselleni mieleen kaikki se muoviroju, mitä merissä nykyään velloo, mutta tässä ollaan pienessä, kuvitteellisessa Macondon kylässä keskellä kolumbialaista viidakkoa. Samaan kylään sijoittuu myös Sadan vuoden yksinäisyys, mutta sitä kirjaa en ole vielä kyennyt aloittamaan. Myös joissain muissa Garcia-Márquezin kirjoissa kylä esiintyy. 

Kirjan tapahtumapäivänä on 12.9.1928, jolloin kylään tullut, everstin taloon asettunut tohtori haudataan. Kirjassa on äänessä eversti, hänen tyttärensä ja lapsenlapsi. 

Tässä kirjassa eletään kuulemma aikaa Sadan vuoden yksinäisyyden jälkeen, kun banaanifirmasta on jäljellä vain rojua. 

Mielenkiintoinen viikko oli tämäkin miesten viikko. Muistelen, että 1990-luvulla miesten viikkoja oli useampia, saas nähdä, löydänkö enää kolmatta. 

Klassikko haaste - Rudyard Kipling Kim

Viime aikoina olen soffamatkaillut Intiassa, vaikka tammikuu onkin arktisten alueiden kuukauteni. Lohduta itseäni sillä, että Himalajan juurella kun voi olla kylmä, mutta en ole itse silti kovin vakuuttunut valinnoista ei. No. Pääasia on, että luetaan... 

En haluaisi välttämättä matkustaa Intiaan, vaikka välillä harmittelin, etten 1980-luvun

alussa vastannut myönteisesti kirjekaverin kutsuun tulla siskonsa häihin sinne. Hän olisi maksanut matkankin, mutta mamoilin enkä mennyt. 

Nyt olen kuitenkin havainnut, että erityisesti Mumbai eli Bombay eli Unelmien kaupunki kiinnostaa.

Rudyard Kiplingin (1865-1936) Kim on vakoiluromaani. Kirja alkaa Lahoresta. Punjabin alueella käytiin. Välillä matkataan kohti pohjoista. Ja etsitään oikeaa virtaa. Kirja ilmestyi ensi kertaa 1901.

Kim löytyy useilta klassikkokirjalistoilta. Jossain se luokitellaan poikakirjaksi, mutta vakoilu ei itsestäni kuulosta oikein lasten jutulta. 

Rudyard Kipling syntyi Brittiläisessä Intiassa, kävi koulunsa Englannissa, asui niiden lisäksi myös Amerikassa ja Etelä-Afrikassa. Intia tuntui häneltä Englannissa käydyn koulun jälkeen kuin kotiin paluuta, mutta hän ei siis kuitenkaan jäänyt sinne. 

Vaikeasti omaksuttavan etunimensä hän sai sen paikkakunnan mukaan, missä hänen vanhempansa tapasivat. Nostalgista, mutta olen silti tyytyväinen, että oma etunimeni ei ole Honkajoki!

Olen kuunnellut Kimin aiemmin englanniksi eikä se tehnyt mitään vaikutusta. Se kirja tosin oli lyhennetty versio.

Tähän suomenkieliseen kirjaan tykästyin. 

Kimissä on samaa itsevarmuutta mitä Peppi Pitkätossussa. Hän pärjää, vaikka onkin melkolailla yksin. 

Sattuma johdattaa englantilaista syntyperää olevan orpopojan vakoijaksi. Vastentahtoisesti hän saa koulutuksen, joka takaa hänelle nopeasti isänsä sukuun sopivan ammatin.

Sattuma vaiko kenties karma johdattaa hänen lähelleen aikuisia, jotka toisaalta pitävät poikaa silmällä, toisaalta tuuppivat häntä elämässä eteenpäin. 

Tykkäsin myös siitä, että joitain Sujata Masseyn Intia-kirjoista tuttuja asioita putkahteli esiin niin, että kirja tuntui kotoisalta, vaikka tuon aikakauden Intiasta en hirveästi ole lukenut. 

En edelleenkään osaa hahmottaa onko kirja lastenkirja vai aikuisten. Mutta toisaalta, Tuhannen ja yhden yön tarinoistakin on olemassa versiot lapsille, ja kuuden tietosanakirja verran todellisia aikuisten tarinoita. Voin muuten suositella sitä täydellistä sarjaa ja harmittelen, että olen hukannut omani. Sain sen kun olin viidennellä luokalla. En kyllä itse antaisi sarjaa sen ikäiselle lapselleni, mutta tarinoissa oli kyllä paljon itämaista mystiikkaa, joka teki vaikutuksen.

Kimistäkin mystiikkaa löytyi. Se liittyi elämän kiertokulkuun ja valaistumista kohti etenemiseen. 

Kannatti selättää tämä teos, etenkin, kun siitä englanninkielisestä lukukokemuksesta jäi niin huonot muistot. 

Kipling on edelleen nuorimpana Nobelin kirjallisuuden palkinnon saanut kirjailija. Palkinnon hän sai 1907. 

Kimistä on ilmestynyt lukuisia painoksia, en laskenut, mutta varmaan sata erilaista kansikuvaa löysin. Tuohon yllä olevaan kuvaan poimin neljä itseäni kiinnostavinta. Mikä oudoilta, Kim oli englantilaisten vanhempien poika, mutta monessa kuvassa hänet on piirretty intialaisen näköiseksi. Kirjassa kyllä kerrottiin, että hän oli ruskettunut kuin intialaiset pojat, mutta ei se naaman muotoa muuta.

Kiitokset Tuulevin lukublogille haasteen emännöinnistä.

Joulukuussa luetut kirjat

Vuoden viimeinen kuukausi. Joulukirjoja ja kesken jääneiden kirjojen loppuun saattoa. Onnistuin kuin onnistuikin pitämään vuoden lukusaldon alle kauhistuttavan 500 kirjan. Tänä vuonna määrää kasvatti yli 50 ohutta runokirjaa. 

Aro Eila Jouluyö. Selkokirja joulusta. 🌟

Auer Anneli Murhalesken muustelmat. Kirja jota olen vältellyt, mutta kun on kuunnellut kaikki muutkin kirjat tästä murhasta, niin pakko kai tämäkin oli kuunnella. Yllätyin Auerin hyvästä lukijaäänestä. Vain parissa kohtaa hän intoutui näyttelemään puhettaan. Muutoin puhe oli yllättävän tasalastuinen. Ulvila. (17.12.)

Benedict Alexandra Joulun palapelimurhat. Luin aiemmin jo pari Benedictin edellistä joulutarinaa. Tämän säästin palapelien tekohetkeen. Tykkäsimme molemmat tarinasta. (29.12.) 🌟🌟🌟

Bowen James Bobin joulu. Kirjassa James muistelee menneitä, erityisesti jouluja ja löytää joulumielen keskeltä lumisateita Lontoota. Elokuvan kun olen nähnyt Bobista, mutta oli tämä vaan hyvä. Englanti (3.12.) 🌟🌟🌟

Canetti Elias Marrakešin ääniä -merkintöjä matkan jälkeen. Kemian tohtori Cannetti matkusti. Canetti sai kirjallisuuden Nobelin 1981. Marrakesh sijaitsee Marokon puolivälissä kun mennään Gibraltarilta Länsi-Saharan rajalle. Matkaa Atlantin rannikolle on noin 100 km. Kaupungissa on nykyisin vähän yli miljoona asukasta. Kirjan tapahtumat on 1970-luvulta. Tätä julkaistussa en kyllä muista miksi tykkäsin tästä kolmen tähden arvoisesti, mutta minkä annoin sen annoin.

"Liha on hyvää, sitä pitää syödä."

Tätä julkaistessa ihmettelin, tykkäsinkö oikeasti tästä näin paljon. Muistiin jäi vain pari pikku tapahtumaa. (8.12.) 🌟🌟🌟

Christie Agatha Kuolema keskitalvella. Kirjassa tusina talvista kertomusta. Pääoisssa Poirot, Marple Harlequin, Tommy ja Tuppence. Novellit on tosiaankin liian lyhyitä makuuni, vaikka nämäkin ihan hyviä tarinoitua, mutta pieni tarinan venytys olisi innostanut minua enemmän. (5.12.) 🌟

Hornak Francesco Viikko on pitkä aika. Tytär on ollut Afrikassa lääkärinä Liberiassa missä riehuu tappava virus, joka tarttuu vain eritteitä. Hän palaa jouluksi Englantiin ja vanhemmat ja sisarukset päättävät pitää yhteisen karanteenijoulun. Kirja on ilmestynyt pari vuotta ennen koronaa. 

"Ehkä kaikille perheille olisi hyväksi jäädä viikoksi karanteeniin." (5.12.) 🌟🌟

Jansson Anna Mustaa lunta. Lyhyt tarina joulun tienoilta. (9.12).

Joulukalenteri  : Taskaritarina joka päivälle. Aku Ankan taskukirja. (1.12.)

Jos unohdat oman nimesi : latvialaisen nykyrunouden kokoelma suomeksi ja latviaksi. Kirja on vuodelta 2020 ja runot ovat oikeasti tuoreita. Ihan kaikista en ollut samalla aaltopituudella, mutta pääasiassa tykkäsin. Mukana oli runoja, jotka tekevät kuvioita. Niistä tykkään yleensä aina. Latvia. (22.12.) 🌟🌟

Järvi Antti Mummo on murhattu. Longplay-audio. Tarina 1980-luvun drag-show piireistä. Murha on edelleen selvittämättä. Suomalainen drag show alkoi 1979. Itse en pitänyt showta mitenkään erikoisena asiana. Olen nähnyt sen televisiosta 14.11.1981. Kuvittelin silloin, että sellaista on tullut televisioata aiemminkin. Shown rakastetuin tähti, Mummo, Raimo Liukkonen, murhattiin 1988 Helsingissä. 

Kosovel Srecko (1904-1926) Punainen raketti. Slovenialaisia runoja paljolti Karstin alueelta, joka nykyisin tosin kuuluu Italiaan sekä Slovenian pääkaupungista Ljubljanasta, missä Kosovel opiskeli. (21.12.) 🌟🌟

Kajanto Maija Korvapuustikesä. Klassinen tarina. Totaalinen kyllästyminen, matka jonnekin ja jääminen sinne uusiin puuhiin. Tässä matkattiin Jyväskylän lähelle mummolaan ja pidettiin kesäkahvilaa/lounasruokalaa. Tykättiiin silti kovasti. (25.12.) 🌟🌟🌟

Kajanto Maija Taatelitalvi. Kirja jatkuu syksystä. Lähes yhtä hyvä katko-osa, vaikka mielelläni olisin lukenut toisekin kirjan pelkästään kahvilasta. (28.12.) 🌟🌟

Kyrö Tuomas Pukin paha päivä ; Pukki laivalla. Mainio kaksoiskirja, jossa kaksi tarinaa joulupukista.

Niin synkkää päivää ei ole, ettei siitä selviäisi. (3.12.) 🌟🌟

Lappalainen Kiia ja Leinomaa Emilia Korkokenkämurhaaja ja muita vaarallisia naisia. Vaarallisia olivat, naiset. Pari tarinaa olisi voinut jäädä kuulemattakin. Osaa ne naisetkin sarjamurhata. Kuunetelin äänikirjana ja osa nautinnosta meni siihen, että noin 18 minuutin välein piti kaivaa känny povesta, arvostella edellinen luku, valita seuraava, klikata nopeutusta ja sama uudestaan noin 18 minuutin päästä 24 kertaa. Myöskään lukija ei ollut mieleeni. (30.12.)

Lipasti Roope Linnan juhlat. Mitä tapahtuu, kun linnan juhlille pääsystä tulee lähes pakkomielle. (6.12.) 🌟🌟

Malkamäki Tuomas Myöhäistä katua on historiallisfiktiivinen romaani Suomen elokuvan kulta-ajalta. T.J.Särkän filmistudiolla Åke Lindman on ohjaamossa elokuvissa esiintynyt Kauno Brand oli kymmenkunta vuotta tähti. Sitten hän päätti palata VR.n toimistoon töihin. Nyt hän on 88-vuotias leskimies. 

Päivä kävelyllä hän pistäytyy Liisankadulls Särkän filmistudion sisäpihalle ja löytää loukkaantuneen tositv-tähden. 

Jotenkin hän päätyy iltapäivälehtien lööppeihin. Samalla alkaa paljastua salaisuus jota metsästää pari erilaista iltapäivälehden toimittajaa. Helsinki.

Jotenkin tykästyin kirjan ajtusten kulusta.   

"Silloin kuulin sanovani."  (14.12.) 🌟🌟🌟

Malkamäki Tuomas Siitä tulikin farssi on romaanin muotoon tehty suomalaisen elokuvan historiasta. K. E. Ståhlberg lähtee Pariisiin toiselle häämatkalleen. Ensimmäisellä hän innostui valkoista ja perusti Atelier Apollo valokuvaamon. Tällä kertaa hän ja tuore vaimo Sonja innostuu elokuvista ja ostaa laitteet ja kymmenen ensimmäistä filmiä. Hän perustaa Maailman ympäri elokuvateatterin ja vaimonsa kustantaa Suomen ensimmäisen leffan, Salaviinanpolttajat. Itse filmi on valitettavasti tuhoutunut kokonaan. Kirjan alkupuolella on itseäni sykähdyttävä lausahdus:

"Öisin ajatus vaan juoksee vikkelämmin."

Farssin tyyliä näkyy jossain kirjan kohdissakin. esimerkiksi kuvauksissa karanneen sian palauttanut tyttö juttelee näyttelijä Snellmanin kanssa. 

-Taiteilijat ovat aivanomalaatuista porukkaa.

-Tiedän sen. Isäni on juuri sellainen, taiteilija nimittäin. Aion silti noudattaa sydämeni ääntä kaikessa. 

Kun Snellman kysyy vielä tytön nimeä elokuvalipunnlähettämistä varten, ilmenee, että tyttö oli Ruut Sibelius, jonka isä todellakin oli taiteilija. Helsinki (31.12.) 🌟🌟

Mazzetti Kaarina Pääkalloja ja piilopaikkoja. Seikkailuserkuksille tulee odotettua jännittävämpää joulun odotus ja odotettua runsaampi koulu tädin saarella. Alex panee taas parastaan keittiössä tehden tällä kertaa pääasiassa kaikille maistuvaa kasvisruokaa. Ruotsi (3.12.) 🌟

Mäkipää Jari Etsiväkerho Hurrikaani ja paha poro. Joulukalenterikirjassa on 24 lukua. (2.12.)

Nummelin Juri (toim.) Hauskaa joulua! : vanhoja joulukertomuksia. Kirjoittajina on mm. Suomen ensimmäisen rikoskirjan kirjoittanut Harjavallassa elämänsä ehtoopuolen asunut Emil Nervander ja toinen vanha tuttuni Väinö Kataja, Joel Lehtonen, Eino Leino sekä tuoreimpana Reino Helismaa. Naisista mukaan on päässyt vain Aili Trygg. (2.12.) 🌟

Onni on vaarallista : hollannin kielisen nykyrunouden antologia suomentanut ja toimittanut Heimo Pihlajamaa. Kirja on vuodelta 2002, joten ihan nykykirjallisuuden määritelmä ei enää täyty. Alnakomaat. (23.12.) 🌟

Palmén Tiia Virallisesti syytön : Rikostoimittajan näkemys Ulvilan vyyhdistä. Vielä löytyi yksi näkökulma. Tämä on ollut näistä kirjoista selkeästi puolueettomin tarina. Ulvila. (30.12.) 🌟🌟

Palviainen Jukka-Pekka Tavoittelemanne henkilö on tapettu. Pyöräilevä freelande toimittaja jouluu yliajetuksi Koilahdentiellä polkiessaan kohti Monnaa, mutta selviää hengissä. Kirja oli erityisen mielenkiintoinen siksi, että Rauma on kaupunkina tuttu ja tapahtumapaikat siksi piirtyvät mieleen selkeästi. Mutta tykkäsin muutenkin ja jään odottelemaan jatkoa. Kirja oli kirjailijan ensimmäinen dekkari, mutta tuskin viimeinen. (9.12.) 🌟🌟🌟

Panteleimon metropoliitta Tapahtui jouluaattona. Kirjassa muistellaan menneitä ja tehdään viime hetken jouluvalmisteluja maalaiskylässä. Menneestä nousee esiin joulut, romantiikka, sota-aika... (3.12.)🌟

Preparoidut Feenikslinnut ja niiden viestit : Bulgarialaisia runoja suomentanut Tarmo Manelius. Tykästyin erityisesti Marin Lazarovin runoihin. (28.12.) 🌟

Renard Jules Kuvien metsästäjä. Kirja on vuodelta 1896, mutta istui hyvin maalaislapsuuteni muistoihin. Kirjassa on lyhyitä tarinoita tai mietteitä eläimistä ja luonnosta. Ranska. (25.12.) 🌟🌟🌟

Repo Niina Totuus Ulvilan murhan hätäpuhelusta. Tämä olis varmaan ollut parempi lukea. Kirja on omakustanne, BoD audiokirja. (16.12.)

Stewart Mary Murattipuu. Englantilaisen maatilan Whitescar (valkoinen arpi) omistaja aikoo testamentata tilauksensa Annabeille ja Julielle. Jälkimmäinen asuu Lontoossa, Annabel on hävinnyt 8 vuotta sitten 19-vuotiaana. Tilaa on hoitanut Annabelin serkku Con, joka ei ole testamentti listalla. Yhtäkkiä ilmestyy kylälle kanadalainen Mary Grey, joka näyttää Annabeliltä. Alkaa juonittelu. Ja sitten kuvaan astuu naapuritilan Adam... Ja Kirsiltä loppuu lukuhalut... Kuukautta myöhemmin kirja tuntuikin hyvältä ja mietin miksi jätin kesken. Tämä oli ehkä huonoin lukemani Stewart. Englanti. (16.12.) 🌟

Tuomainen Antti Tappokeli. Vastaeronnut postimies haluaa ostaa tyttärelleen pianon. Rahaa vain puuttuu, mutta hän saa kuljetuskeikan pääkaupunkiseudulta Lappiin. Reissun varrella pitää poikkeilla parissa paikassa, mutta hyvin ehtii. Sitten perään liimautuu auto... Automatka. (2.12.) 🌟

6.7. Runon ja suven päivä 2024

Hyvää Eino Leinon 146. syntymäpäivää!

Tänä vuonna olen lukenut sangen monta runokirjaa. Nyt kun vuodesta on puolet takanapäin, ajattelin katsoa, montako EU-maata on vielä itselläni runofiilistelemättä. Ei montaa! Poimin mukaan myös muutaman itselleni aiemmin lukemani runokirjan, sillä ihan joka maasta ei runokirjoja tule vastaan suomennettuna metrikaupalla, ei edes desimetrikaupalla. Aiemmin luettuihin laitan vuosiluvun, tänä vuonna luettuihin en. 

Loppujen lopuksi olen aika hämmästynyt siitä, että olen lähivuosina ja etenkin tänä vuonna lukenut runoja lähes joka EU maasta. 

Saatan täydentää puuttuvia maita, vielä loppuvuodesta, joten tämä on kenties täydentyvä lista. Epäilen kuitenkin, että tuskin tulen löytämään kirjoja tai muuten merkittäviä runomääriä Luxemburgista, Maltalta, Kroatiasta ja Kyprokselta. Joka tapauksessa kuittaan luetuksi myöhemmin ne kolme maata, joista saan kirjat vasta ensi viikolla. 

Alankomaat

Onni on vaarallista. Hollanninkielisen nykyrunon antologia vuodelta 2002S. Sen on kääntänyt Heimo Pihlajamaa. En ole ehtinyt vielä lukemaan, mutta kirjassa on pääosin 1940-1950-luvuilla syntyneitä runoilijoita. 

Belgia

Henri Michaux (1899-1984) Harhailla, laiskotella : runoja. Osa runoista on pari rivisiä, kuin mietteitä. Tykkäsin kovasti. Osasta tuli mieleen Pablo Nerudan pienikokoinen kirja joka on täynnä mietteitä. Sen nimi ei kyllä nyt tule mieleen. 

Bulgaria

Preparoidut Feenikslinnut ja niiden viestit. Bulgarialaisia runoja 2021 ja Salamoita helvetistä : Bulgarian runoja 1995 ovat Tarmo Maneliuksen kääntämiä runokirjoja. Feenix lennähti hyppysiini niin myöhään, että en vielä ehtinyt lukemaan. Salamoita helvetistä täytyisi tilata Varastokirjastosta tai käydä lukemassa vaikka Turussa. 

Espanja

Federico Garcia Lorca (1898-1936) Andalucian lauluja, Mustalaisromansseja ja Runoja. Luettu viimeksi 2021.  

Irlanti

James Joyce (1882-1942) Runoja pennin kappale ja Kamarimusiikkia. Kumpikaan ei juuri jättänyt intoa lukea lisää. Luettu 2021 ja 2022.

Italia

Cattulus Gaius Valerius (87 eKr.-57 eKr.) Kaikki runous. Himpun verran vanhempaa italialaista runoutta, mutta ei ollut käsillä uudempaakaan. Jukka Kemppinen on kääntänyt runot ja kertoi kirjan lopussa, että ihan kaikkea ei kääntänyt, sillä osa oli toistoa, osa liian vaativia nykyihmiselle, osa vaikeita kääntää. Puuttuvia on parikymmentä. Aiheet ja tyylit ovat laidasta laitaan. 

Itävalta

Itävallasta en keksinyt kokonaista runokirjaa, mutta saksankielisen nykyrunouden (runoilijat syntyneet viime vuosituhannella) antologiassa Puiden lohtu : saksankielistä runoutta 1946-2000 on kaikilta runoilijoilta on valittu keskimäärin 6 runoa. Itävallasta kirjassa on seitsemän runoilijaa, jos oikein laskin. 7*6 runoa on jo runokirjanverran sekin: 

Christine Lavant (1915-1973) viisi runoa. Erich Fried (1921-1988) kuusi runoa. Hans Carl Artman (1921-2000) viisi runoa, joista aistin toiston tehokeinona, kuten vähän huvittavassakin Maisema 8 -runossa toistuva: " Lehmä, ukkonen sarvissaan."

Friederike Mayröcker (1924-2021) neljä runoa. Mayröcker oli ainoa, josta löysin Wikipediatekstin myös suomeksi. Vuodesta 1954 lähtien Mayröcker kirjoitti runoja Ernst Jandlin (1925-2000) kanssa. Jandlilta kirjassa on kahdeksan runoa. Jandl tunnetaan eritoten äänteillä leikkimisestä. Häneltä löytyy saksaksi mm. runo, jossa on vokaaleista vain o:ta. Kirjan runoista kannattaa etsiä käsiin ainakin 1957 vuoden runo, taisteluhaudasta. 

Kirjan nuorimmat itävaltalaiset ovat: Ingeborg Brahmann (1926-1973) kuusi runoa ja Peter Waterhause (1956-) kolme runoa. 

Kreikka

Kourallinen valoa - Nykykreikkalaisen runouden antologia. Kirjassa on mukana parikymmentä runoilijaa 1930-luvulta lähtien mukaan lukien kaksi Nobel-runoilijaa. Kirja on vuodelta 1997, joten ihan "nyky" se ei ole. Tässä kohtaa aloin miettiä, että miten esimerkiksi 50-vuoden päästä erotetaan viime vuosisadan 'nykyrunot' silloisesta nykyrynoista.  

Latvia

Omasta kirjahyllystä löytyy Lehmuksen tytär ja tammen poika Latvialaisia dainoja Krisjanis Baronsin kokoelmasta. Kirja on vuodelta 1985 ja sisältää vanhoja runoja mm. tytön naimisiin lähettämisestä. "Painautui lehmus tammea vasten"... Näitä tulee luettua aina, kun tämä ohut kirja tulee vastaan. (1985, ja monta kertaa sen jälkeen)

Liettua

Rupikonnakultin jäljillä : uuden liettualaisen runouden antologia. Kirjassa esitellään 14 runoilijan runoja ja lyhyesti runoilijoita itseäänkin. Vanhin näistä nykyrunoilijoista on syntynyt 1943. Kattavan tuntuinen kokoelma. Muutamista runoista tykkäsin erityisesti. 

Portugali

Fernando Pessoa (1888-1935) kirjoitti myös runoja. Itseasiassa erilaisia runoja useammallakin eri nimellä. Hetken vaellus - kirjassa on runoja nimimerkeiltä Alberto Caeiro, Ricardo Reis ja Alvaro de Campos. Puhuttelevia runoja ne ovat edelleen. Aiemmin olen lukenut Pessoalta romaanin Anarkistipankkiirin. 

Seuraavaksi havittelen käsiini João Luís Barreto Guimarãesin (1967- ) runokokoelman Välimeri (2023) joka on Kiiltomadon mukaan ensimmäinen kokonaan käännetty portugalilainen runokirja. Runoilija taitaa olla ainoa minua nuorempi runoilija tässä päivityksessä. 

Puola

Wislawa Szymborska (1923-2012) Täällä. Szymborska on saanut runoistaan Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1996, jonka jälkeen runojaan alkoi ilmestyä myös suomeksi. Olen joskus aiemmin lukenut niistä Sata Szymborskaa. Tämä Täällä teki paremman vaikutuksen. Nämä runot on kuin ystävän puhetta minulle tai ylipäätään lukijalle. Helposti lähestyttäviä. Lopussa kääntäjän kiva muisto päivällistä Szymborska luona. 🌟🌟🌟

Ranska

Alfred de Musset (1810-1857) Yöt ja muita runoja. Olen melkolailla sanaton ja ihan myyty. Wau.
🌟🌟🌟

Eugène Guillevic (1907-1997) Riittejä. Kirjassa runoja eri kokoelmista. 

Romania

Mihai Eminescu (1850-1889) Runoja. Eminescu on sekä Romanian että Moldovan kansallisrunoilija, joten sopii molempiin maihin. Moldova ei kuulu EU:hun joten tässä kirjana Romaniaan. Luettu 2021.   

Ruotsi

Carl Michael Bellman (1740-1795) Fredmanin epistoloita. Kivojahan nämä on aina, mutta jotenkin toimii paremmin laulettuna tai ainakin luettuna vain yksi kerrallaan. Muistelen kerran kuulleeni muutamia näistä jonkun perinnesoitinyhtyeen soittamana Turussa. Yhtyeen nimi on jo unohtunut. 

Saksa

Johann Wolfgang von Goethe (1749-1832) Jälkisointuja Goethen kirkkaimmat runot. Antologiassa runojen ohella pätkiä Goethen elämästä. 

Heinrich Heine (1797-1856) Firenzen öitä. Heine oli lukioaikana suosikkirunoilijani. Luin sitä, kun kaveri luki Lorcaa. Ei huono vieläkään. Miksi muistan aina, että Heine eli 100 vuotta myöhemmin. 

Puiden lohtu : saksankielistä runoutta 1946-2000 kirjassa on keskimäärin kuusi runoa lukuisilta saksalaisilta runoilijoilta mm. Bertolt Brechtiltä ja Saksan ensimmäiseltä naispuoliselta Nobel-kirjailijalta Nelly Sachsilta, joka muutti natseja pakoon Ruotsiin 1930-luvun alkupuolella. 

Slovakia

Miroslav Válek (1927-1991) Rakastelua kananlihalla, rauhattomuutta.

Slovenia

Srečko Kosovel (1904-1926) Punainen raketti on ainut keksimäni slovenialainen runoteos, johon on koottu katsaus Kosovelin noin tuhannen runon tuotannosta. Runot Kosovel kirjoitti neljässä vuodessa. Ei siis ihan runo per päivä, mutta paljon joka tapauksessa. Kirjaa en ehtinyt saada käsiini ennen tämän julkaisua, mutta tulossa on.  

Suomi

Vuonna 2024 lukemani suomalaiset runot. 

Maria Leinonen Otsalla perhosen varjo.

Arto Melleri Ilmalaiva "Italia". Melleriä on aina mukava lukea. 

Laura Ruohonen Kummalla kammalla.

Esko-Juhani Tennilä Metsän väristä en väittele enää.

Tanska

Talot ovat yksin : Pohjoismaisten runojen antologia. Kirjasin Tanskaan, mutta runot kaikkialta Pohjoismaista. 

Tšekin tasavalta

Jaroslav Seifert (1910-1986) Ruttopylväs. Seifert (1901-1986) on voittanut Nobel-palkinnon 1984. Julkaisi ensimmäisen runokokoelman jo 20-vuotiaana.

Unkari

Attila József (1905-1937) Läpinäkyvä leijona : runoutta ja elämäkerrallisia kirjoituksia. 

Gándor Kányadi (1929-2018) On seutuja. Suomennettuna on toinenkin teos Shamaanilintu, mutta sitä en ole vielä lukenut. 

Erzsébet Tóth (1951- ). Aamut hiukset hajallaan. Runoilija on tämän päivityksen nuorimpia, vaikkei enää mikään eilisen teeren tyttö hänkään. 

Viro

Jan Kaus ja Harri Rinne (toim.) Ajattelen koko ajan rahaa : kivikovaa virolaista nykyrunoutta. 

Kivikuu (antologia).

* * *

EU:n ulkopuolisesta Euroopasta voin suositella ainakin seuraavia lukemiani runoja. 

Albania

Silvana Berki Kun taivas aivastaa. Luettu 2018. 

Bosnia-Hertsegovina

Goran Sivic Sarajevon suru. Luettu 2022. Tästä pidin todella paljon, kun luin sitä. 

Sveitsi

Puiden lohtu : saksankielistä runoutta 1946-2000 antologiasta löytyy vain yksi sveitsiläinen runoilija (eikö todellakaan muita löydetty, ei ihme ettei itselleni ole tullut vastaan). 

Raphael Urweider (1974-) jolta on valittu neljä runoa. 

Ukraina

Taras Sevtslenko Ukrainan valitut runot. 

Venäjä

Omenakasvoinen mordian : mordvalaista kansanrunoutta. Runot on valikoinut ja suomentanut Raija Bartens. Näistä runoists tuli mieleen mm. Kalevalan morsiamen neuvontarunot, vaikka runomuoto onkin erilainen. Mordvalaiset on suomen sukuinen kansa, vaikka kieli on eriytynyt kauan sitten. Mordvan tasavalta kuuluu Venäjään ja sijaitsee Moskovan ja Kazakstanin rajan puolivälissä Volgan länsipuolella. Matkaa Moskovaan on reilu 500 km. Suurin osa Mordvan asukkaistsa on mordvalaisia. 

Harms Daniil (1905-1942) Kurmiainen : kertomuksia ja runoja lapsille on kokoelma absurdeja lyhyitä tarinoita ja runoja. Harms oli kuulemma tunnettu absurdiudesta. Itselleni outo nimi. Kirjan valitsin ihanan kannen vuoksi. Runot on Neuvostoliittoajalta. 

Kesäkuussa luetut kirjat

Kesäkuu hurahti nopeasti ohi. Lukurintamalla sitä piristi dekkariviikko ja valmistautuminen Eino Leinon päivään. Uusia maita ei tullut, mutta Satakirjastojen haasteeseen tuli sentään uusi kirjailija maasta, josta en ole lukenut ennen. Kirjankin voisi hyväksyä, mutta merenalainen utopia on liian utopistinen omiin kriteereihini luetuksi maaksi. 

Arhippa Pirkko Jo katkee maalinauha. Ennen olympialaisia kannattaa virittäytyä teemaan lukemalla urheiluaiheisia dekkareitakin. Tämä ei ollut mielestäni parasta Arhippaa, mutta kelpo kirja. Tapahtumapaikkana Turku ja Suomi-Ruotsi maaottelu. (14.6.)

Autere Terttu Kaatuvat kulissit. Sortavalaan sijoitin tämänkin kirjan, vaikka paikkaa ei mainittu. Onervan raskaus etenee, on kesä ja Kuikat viettävät lomaa Kuikan äidin luona. Kesä kuluu vauvan vaatteita tehden ja lastenhoitoa opiskellen, kunnes herra Kuikka saa ratkottavakseen teatterinjohtajan murhan. (29.6.) 🌟🌟🌟

Costello Matthew, Ritchards Neil Vanhan linnan arvoitus, Cherringhamin mysteerit 14. Kiva tarina. Ei yhtään kuollutta. Englanti (2.6.)

Giménez Bartlett Alicia Petra Delicado ja vaaran viestit. Dekkariviikon lauantaina käväisin Espanjan Barcelonassa. Tämä oli neljäs Delicado-dekkari, jonka luin. (15.6.)🌟

Goethe Johann Wolfgan Jälkisointuja, Goethen kirkkaimmat runot. Goethe (1749-1832) on saksalaisen runouden klassikkokirjailija. (19.6.)

Guillevic Riittejä. Ranskalaisia runoja. (20.6.)

Heine Heinrich Firenzen öitä sisältää myös kertomuksen Becherachin rabbi. Firenzen parissa yössä kerrotaan tarinoita sairasvuoteella makaavaa viihdyttäen vähän kuin 1001 yön tarinoissa. Saksa (20.6.)

Hyttinen Veli-Matti Vanhan kaivoksen salaisuus : salapoliisiromaani. Yksityisetsivä Varjonen Enon uraanivaltausalueella ja Keretin kaivoksella etsimässä kadonnutta kaivosinsinööriä. Eno on muuten joen keskellä oleva nopean virtauksen alue. Sijoitin Kaaville, missä Varjosen businekset on. (28.6.)

Jószef Attila Läpinäkyvä leijona : runoutta ja elämäkerrallisia kirjoituksia. Jälleen kerran runoilija, jota tituleerataan maansa merkittävämpänä. Tällä kertaa se taitaa pitää paikkaansa. Unkarissa on vietetty 60 vuotta Jószefin syntymäpäivää vietetään Runouden päivänä. (5.6.)

Kányádi Sándor On seutuja : runoja ja runoelmia. Kányádi (1929-2018) on ensimmäinen romanialainen runoilija, jota olen lukenut. En ole mikään hevostyttö, joten minulle olisi riittänyt vähempikin hevosia. Poljento oli paikoin kivaisa. Nämä runoelmat edustavat Romanian unkarilaisvähemmistöä. 

 (2.6.)

Korkman Julia Muistin varassa : Oikeusprosessi ja totuus. Todistajien muistista kertova tietokirja, joka jäi itselleni vähän pintapuoliseksi. (27.6.)🌟

Kourallinen valoa - Nykykreikkalaisen runouden antologia. Kirjassa on mukana parikymmentä runoilijaa 1930-luvulta lähtien mukaan lukien kaksi Nobel-runoilijaa. Kirja on vuodelta 1997, joten ihan "nyky" se ei ole. Viime vuosisadalla toisto näkyi olleen yksi kreikkalaisen runouden tehokeino. 

Otetaan esimerkiksi Nikos Engonopolosin (1910-1985) Edessä:

"Hänen hiuksensa ovat kuin pahvi, kuin kala. 

Hänen silmänsä ovat kuin kyyhkyset. 

Hänen suunsa kuin sisällissota espanjassa... " (26.6.)

Lang Maria Kielojen kuningas. Tuli kuunneltua vahingossa jo aiemmin luettu kirja, mutta ei haitannut. Wiik aikoo osallistua häihin, joiden morsiamella on kielokimppu. Ruotsi. (2.6.) 🌟

Lehtinen Olli Sokea etsivä. Kostean illan jälkeen melkein näkökyvytön, sokea mies huomaa tyttöystävän ja äidin kadonneen ja asunnosta löytyvästä paidastakin löytyy verta. Mies aloittaa etsinnät Helsingissä. Kirja on mielenkiintoinen, sillä kirjailija tietää, miten vastaavalla tavalla sokea toimii. Vielä kuun lopussakin, kun viimeistelen päivitystä huvittaa:

"Tapu tapu." (6.6.)🌟

Leroux Gaston Keltaisen huoneen salaisuus : Reportteri Josef Rouletabillen ihmeelliset seikkailut.  Vuosina 1868-1927 elänyt Leroux kuulosti tutulta, mutta vasta kun olin lukenut kirjan googletin ja huomasin, että tottahan tyyppi tuttu on, ei ole hirveän montaa kuukautta, kun luin Oopperan kummituksen. Jos nyt oikein käsitin, häneltä on suomennettu vain nämä kaksi kirjaa sekä novelleja. Keltaisen huoneen salaisuus on suljetun huoneen mysteeri. Rouletabille sarjassa ilmestyi seitsemän kirjaa, joista tämä oli ensimmäinen vuodelta 1908. Olisi kyllä kiva lukea ne kaikki. Muita kirjoja Leroux kirjoitti kolmisen kymmentä ja lisäksi lukuisia novelleja. Ranska. (17.6)

Littlewood Kathlyn Ripaus taikaa, Lumoleipomo 2. Jotta perhe saisi takaisin keittokirjansa, pitää hakea apuun isoisä Meksikosta ja lentää Pariisiin kokkikilpailuun. Ranska (2.6.) 🌟

Macciavelli Ruhtinas. Olen aloittanut tämän joskus viime vuonna, tai ehkä edellisenä. Kirja on hyvä, ja soisin sen kuuluvan kaikkiin ammatillisiin koulutuksiin, joissa koulutetaan ryhmän vetäjiä. Italia, Firenze (4.6.) 🌟🌟

Manner Max Idyllin hinta. Ensimmäinen Storytel Only kirjani. Tapahtumapaikkana Vaxholmin kunta lähellä Tukholmaa. (13.6.) 🌟🌟

Messi Mikael X. Mynämäen motellin munamällit kirjalla kuittasin Mynämäen luetuksi, ilman haastetta en olisi lukenut loppuun. Kirja on rikosromaani ja samalla tarina kirjan kirjoittamisesta. Olen ennenkin ollut sitä mieltä, että dekkareissa on liikaa seksiä, mutta tässä muuta on enää siteeksi. En suosittele kainoille. Itse kestin. (28.6.)

Michaux Henri (1898-1984) Harhailla, laiskotella : runoja. Michaux on Belgiassa syntynyt runoilija. Kirjaan on valikoitunut paljon lyhyitä runoja, kun mietteitä, joista tuli mieleen joku Nerudan kirja. 

"Sarvirouskut eivät putoa puista

eivätkä liioin kiipeä niihin. 

Joissain suhteissa luonto on terve." 

"Kahdeksan vuotiaana vielä haaveilin, että minut hyväksyttäisiin kasviksi."  (26.6.) 🌟🌟

Musset Alfred de Yöt ja muita runoja. Ranskalaisen runoilijan ihania runoja rakkaudesta ja vähän muustakin. Kirja oli jo lainattunakin, mutta Mauri Sariolan Revontulet eivät kerro -kirjan innoittamana luin tämän oitis.  (11.6.) 🌟🌟🌟

Mustonen Enni Unikkoja Ikkunassa, Koskivuori-sarjan 5.osa. Jo edellisessä kirjassa häiritsi naisten himokkuuus petipuuhiin. Kuvittelin tämän historiallisesti yhtä kiinnostavaksi kuin Syrjästäkatsojan tarina tai Lappiin liittyvä sarja, mutta jäi jotain puuttumaan. Kirjassa palaillaan porukalla Oittiin (1.6.)

Mäki Reijo  Köyhä ritari. Luin kaksi Mäkeä peräkkäin ja Köyhä ritari oli enemmän minun mieleeni. Turku. 

"Se hoitaa homman hemmaan." (10.6.)

Mäki Reijo Maitolasimies.  Köyhä ritari oli kiva kesäkirja Turusta, joten otin sitten toisenkin kirjan perään. Mäen kirjoissa kiehtoo tarinan ohella nimet. Kirjoissa esiintyvät kitjojen nimetkin kiehtovat. Hyvinkin voisin ostaa tässä kirjassa mainittua Kinkkukiusaukset kautta aikojen -kirjaa jota Luusalmi suunnitteli. 

Kirjassa esiintyi melkein kaikki harrastukseni, kirjonta, geokätköily, marttakerho, kahvikupin äärellä istuminen.... 

"Älä martta muuta virkkaa!"     "Ainahan mulla kiire on jonnekin. Hoppu on mun tyttönimi." (kiireinen miesyrittäjä) (10.6.) 

Nuotio Eppu  Pitkäsoitto Puuseppä Raakel ratkoo jo kolmatta tapausta. CozyCrimeä, jossa murha on tosi taka-alalla, mutta tykkään. Helsinki. (16.6.) 🌟

Outsider Keskiyön murha. Ensimmäinen Karma-sarjan dekkari vuodelta 1941. Karma sattuu lehden toimitukseen Helsingissä keskiyöllä juuri, kun on tapahtunut murha. (30.6.) 🌟

Pakkanen Outi Rakkaudesta kuolemaan : jännitysromaani. Kirjan tapahtumapaikka on Olostunturi Muoniossa, minne Anna Laine lähtee maalaamaan näyttelyä varten, kun Helsingissä ei ole lama-aikaan freelle tarpeeksi töitä. Murhan ratkaisuksi menee sekin reissu. (12.6.)

Passoa Fernando Hetkien vaellus. Portugalilaista Passoaa olen lukenut aiemminkin, mutta en runojaan. Tykkäsin. 

"Syö suklaata tyttö pieni

Syö suklaata.

Muista että maailmassa ei ole muuta metafysiikkaa kuin suklaa

Muista ettei mikään uskonto opeta enempää kuin suklaa kauppa." (17.6.) 🌟

Patrick Quentin Rakas vaimoni Maureen. Mies löytää Maureeninsa kuolleena kotoa. Oliko Maureen rakastettava vaimo vai oliko mennyt naimisiin muista syistä? Ja kuka oikein tappoi Maureenin. Sitä selvitellään kirjassa poliisin ja veljesten voimin. Usa. (8.6.) 🌟🌟

Patrick Quentin Takaa-ajaja. Usa. Toinen kirja tyyliin mies tulee kotiin ja löytää kotoa murhatun ihmisen ei uponnut ihan yhtä kepeästi kuin ensimmäinen. Veikkaan, että syynä oli se, että en nykyään fanita kirjoja, joissa lennähdellään paikkakunnalta toiselle. Myöskään huumeet ei kiinnosta. Ei tullut fiilistä, että tälle tipahtelisi tähtiä, mutta hyvä lukea välillä tasapaksujakin kirjoja, ei pelkkä hypetys hyvää tee. (9.6.)

Quentin Patrick Mies menettää muistinsa. Mies palaa laivastokomennukselta ja hyvästelee samalla näyttelijävaimonsa, joka lentää Japaniin. Kotimatkalla mies menettää muistinsa. Herätessään hän on isossa talossa ja totuttelee elämään, joka ei tunnu omalta. Muistin palaamista odotellessa hän ratkaisee rikoksen. Usa (7.6.) 🌟🌟🌟

Pistän tämän tietoisesti vääriin aakkosiin, sillä Patrick Quentin on likimain sama nimimerkkiporukka kuin Quentin Patrick. Kirjasammossa nämä ovat eri kirjailijoina. 

Perrin Valérie Vettä kukille. Joku ihme Ranska kausiko taas menossa... Useampikin tätä suositteli. Tykkäsin tarinasta, mutta ei ihan minun mukavuusalueellani. Plussaa siitä, että päähenkilö meni eteenpäin, vaikka elämä oli rankkaa. Kirja kuunneltiin juhannuksena palapeliä tehden. (22.6.) 🌟

Plutharkos. Kolmas pitkään keskeneräisenä ollut kirja tuli lopetettua putkeen. Suoratoistopalvelu menee vaihtoon ja puran lukupinoa. Hyviä ajatuksia sisälsi tämäkin kirja, jonka on koonnut Juhana Torkki. Kreikka. (4.6.) 🌟

Remarque Erich Maria Yö Lissabonissa : romaani. Portugalista tulee luettua ihan liian vähän. Tästä tuli jotenkin mieleen kirja Lissabonissa muistin sinut. 

Kirjassa eletään toista maailmansotaa ja ollaan paettu saksalaisia Portugaliin. Kirja oli taas näitä 'hyvä kirja, kun ensin vaan viitsisi aukaista' - kirjoja. Luin tätä helmikuulta lähtien. Kirjailija on saksalainen ja tunnetaan kirjasta Länsirintamalta ei mitään uutta. Kirja alkaa takakannessa olevasta tilanteesta:

"Lissabonissa, vapauden kynnyksellä vaimo kuitenkin kuolee."  (27.6.) 🌟

Ropponen Markku Kuhala ja vaiennut viulu. Kirjassa Kuhala seikkailee nuorena poliisina vankien kanssa. Kirja ei ole dekkari vaan taustoittaa totutulla Ropposen kepeällä otteella Kuhalan nuoruutta ja sitä, miten hän päätyi Jyväskylään. Saas nähdä, kuullaanko nuoresta Kuhalasta lisää. Rääkkylässä ainakin oltiin tässä kirjassa. (3.6.) Tapahtumapaikkoina Rääkkylä ja Utajärvi. 🌟

Sariola Mauri Revontulet eivät kerro. Yllästunturilla  Muoniossa on nainen kuollut 200 metrin päästä hotellista. Alussa asia tuntuu luonnolliselta, mutta sitten Susikoski lähetetään tutkimaan asiaa. Tapaus on kinkkinen, ratkaisua tuo Mussetin runot, jotka itsekin luin. (11.6.) 🌟

Sariola Tuula, Hirtetty hiljaisuudessa. Miesporukka Mäntyharjulla, mutta missä on isäntä? Kirjassa liikutaan tutuissa maisemissa, Salmela, kirkko ja antiikkiliike mainittu. Viihdyin tälläkin lukemalla kirjan parissa.  (8.6.) 🌟

Seifert Jaroslav Ruttopylväs. Tsekkiläisen Nobel-runoilijan 'jäähyväisrunot', joiden jälkeenkin hän kyllä vielä runoili pitkään. (27.6.)🌟

Skyttä Jenni Martta Saxin murha. Kuka surmasikaan kempeleläisen osuuskaupanhoitajan ja miksi? Kempele lauantai 5.5.1934. TrueCrime. Yksi tuosta rikoksesta istuikin, mutta istuiko rahasta? Muistissa vielä loistava Murha sunnuntaitiellä, joten vain 1 tähti. (28.6.) 🌟

Sunzi Sodankäynnin taito. Ruhtinaan jälkeen luin loppuun myös tämän mestari Sun mietteisiin pohjautuvan kirjan. Ruhtinaan tavoin tämä kirja tulisi olla oppikirjana kaikissa ryhmänjohtajien koulutuksessa. Kiina.

"Se, joka saapuu taistelukentälle ensin, saa tehdä sen rauhassa."  (4.6.)🌟🌟

Szymborska Wislawa Täällä. Szymborska (1923-2012) on saanut runoistaan Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1996. Nämä runot ovat kuin ystävän puhetta minulle tai ylipäätään lukijalle. Helposti lähestyttäviä. Puola. (17.6.) 🌟🌟🌟

Ta-wei Chi Kalvot. Noin 100 vuoden päästä tulevaisuuteen Taiwanin aluevesillä meren alla elävistä ihmisistä kertova tarina. Tästä on vaikea kertoa mitään spoilaamatta, mutta kolme tähteä annoin. Suosittelen jos Rotukarjaa lohdullisempi tulevaisuuden näkymä kiinnostaa. Ei niitä verrata voi. Molemmat upeita kirjoja. Eikä kumpikaan nyt välttämättä ole sitä, mitä jälkipolvien kohtaloksi toivoisi, mutta Kalvot-tulevaisuuden taitaisin ottaa mieluummin. Kirja oli ehkä lempeäkin, jos ei ajattele, että ihmisten on pakko elää meren alla tulevaisuudessa. Ja jihaa! Tällä kuittasin Satakirjastojen haasteen itselleni haastavimman kohdan, eli kirja kirjailijalta, jonka maasta et ole lukenut.  (12.6.) 🌟🌟

Tóth Erzsébet  Aamut hiukset hajallaan: valikoima runoja. Unkarilaisia nykyrunoja kirjoittava, 1951 syntynyt taloustieteilijä. 

"Sillä kevät on juuri sellainen

et voi muuta muistaa, et sanoa

vaikka hyvä olisi valikoida 

niin kuin nainen kokeilee hattuja yhtä toisensa jälkeen." (18.6.)

Valkama Heikki Kätkö. Kirja eteni niin sujuvasti, että oli ihan liian pian lopussa. Kokki Riku Mäki - sarja Japanista. 

"Miksi syödä vain omenoita kun on kokonainen hedelmäkori tarjolla." (24.6.) 🌟🌟

Walker Martin Poliisimestari Bruno. Saint-Denisin pikkukaupungissa Ranskassa 2000-luvun alkuvuosina on poliisina Benoît "Bruno" Courrèges. Mies on orpo, entinen sotilas, sympaattinen melkeinpä omavaraistaloudessa asuva mies, joka on kaupungin tavoitelluin poikamies. Harrastuksia miehellä on niin paljon, että vaikea siihen olisi perhettä mahduttaa, tennistä, rugbya, ja tenniksen opettamista lapsille, metsästystä, gourmet kokkailua... Koira sentään löytyy ja liuta hyviä ystäviä. Niistä kaikkia tarvitaan, kun ratkotaan maahanmuuttajan kuolemaa. Maahanmuuttajan sukulainen on kaupungin matematiikan opettaja, jonka kaikki tuntevat. Yllättävän mielenkiintoinen kirja. Pakko lukea toinen heti perään. 

"Onnellisuuden huipentuma on elää kuin Jumala Ranskassa." Saksalainen turisti ranskalaisesta ruuasta. (17.6.) 🌟🌟

Walker Martin Poliisimestari Bruno ja viinitarha. Brunon tarina Ranskassa jatkuu. Tästä dekkarista opin paljon viininteosta. (24.6.) 🌟🌟🌟

Weis Margaret Hengen miekka. Dragonlance tarina. Luin 2000 tienoilla Weisin kirjat Kaksosten seikkailuista. Nyt löytyi kirja siitä, miten pojat kasvoivat aikuisiksi ja oppivat ammattinsa. Kokeilin alkua seuraavasta sarjasta Syyshämärän lohikäärmeet, mutta se ei nyt lähtenyt lentoon uudestaan. Eka kerralla aikanaan olin lähes hurmioitunut. (26.6.) 🌟🌟🌟 

Zi Hai Näkyä valtamerelle. Zi Hai (suomeksi "Meren Poika") eli 1964-1986. Hän ihannoin maaseutua ja vieroksui kaupunkeja, vaikka asuikin Pekingissä Kiinassa. Paikoitellen runot tuntuivat kuin suomalaiselle kirjoitetuilta: 

"Kun ihmiset kokoontuvat joen partaalle , ja ylistävät lauluillaan elämää, minä palaan varmuudella yksin autiolle, tyhjälle vuorelle". (19.6.)

Å Emma eli Laila Tuure on kirjoittanut dekkareita. Samuelin kirja alkaa 88-vuotisjuhlista. Tartuin kirjaan kun sen nimessä oli 'kirja'. Kirjailijan googletin, kun Satakunnan Kansa mainittiin heti alussa. Pori. (22.6.) 🌟

Å Emma Musta, mustempi, punainen. Samuelin kirja oli sen verran hyvä, että luin heti perään toisenkin Ån dekkarin. Tässä lääkäri havahtuu koomassa, mutta ei herää, ja miettii, mitä on sattunut. Yllättäen toinen muistinsamenettämiskirja tässä kuussa. Pori. (23.6.)