Lukuviikko 2025 maanantai

Lukuviikko 21.-27.4. 2025 vaikuttaa etukäteen kiireiseltä. Elättelen kuitenkin toiveita siitä, että muutama kirja tulee luettua tälläkin viikolla. Sunnuntaina sen sitten näkee, tuliko tästä lukuviikosta yksi vuoden surkeimmista lukemisviikoista. Ylimääräistäkin lukemista on tiedossa, sillä sunnuntaina on lukupiirin istunto.  

Pääsiäismaanantai. Niukkalukuinen pääsiäislomanen alkaa olla loppupuolella ja vähitellen totuttelen arkeen. Pääsiäisen aikana tuli luettua vain yksi kokonainen, ohut, kirja, muutama sivu paperikirjaa ja nukahdettua joka ilta äänikirja kanssa niin nopeasti, että sekään ei edennyt. 

Aloittelen hitaasti jatkamalla kuukausi sitten Hiljaisessa lukupiirissä aloittamaani Salme Setälän Arpalippua. 

Kirja sopiikin hyvin pääsiäiseen, sillä ainakin kirjan alkupuoli vierähti nuorten aikuisten tapaamisessa pääsiäismunien maalaamisen merkeissä. Tätä kirjoittaessani olen puolivälissä, siinä vaiheessa, että taskumattia kaivetaan esiin. 

Kirjassa eletään Helsingissä kieltolain aikaa, joten taskumatin virkaa tuomarin taskussa toimitti sitruunasoodapullo. Sitruunasooda on muuten ensimmäinen limonadimuistoni. Veljeni kastejuhlista kävelimme serkkuni kanssa ostamaan sitruunasoodaa naapurin pitämältä kyläkioskilta kun olin melko tarkkaan 5-vuotias. 

Kirja on humoristisen viihdyttävää naisten ClickLit-kirjallisuutta, vaikka totta puhuen sata vuotta sitten termiä ei vielä käytetty. 

Itse vertaisin tyyliä Hilja Valtosen, mutta Valtosen kirjoissa ollaan kyllä usein miten vähemmän akateemisessa seurassa. 

Mieleen tulee myös Nykyajan tyttö -sarja, jolla oli useampia kirjoittajia. En ole lukenut niitä kirjoja, mutta omistan kyllä yhden. Sen ostin koska minulla oli olkalaukku, johon oli painettu kansikuva kirjasta Nykyajan tyttö ja hallittu hysteria. Sitä en ole saanut käsiini.

Mukavaa lukuviikkoa itse kullekin. Ensi viikolla onkin jo vappu!

Pääsiäisen ratoksi

Pääsiäinen on kerran vuodessa, ja pääsiäisen aika sisältää monenlaisia mahdollisuuksia kirjojen tarinoiksi. Tai niin ainakin luulisi. Pääsiäinen voi olla uskonnollinen, keväinen loma-aika tavata sukulaisia, aika syödä mämmijäätelöä, paiskia töitä tuplapalkalla. Siihen voi liittyä virpominen tai lento kyöpelivuorelle, lampaat tai pajunkissat. 

Pari vuotta sitten huhtikuussa onnistuin aivan sattumalta haalimaan lukupinoon peräti kolme pääsiäiseen liittyvää kirjaa.

Nyt olen pari päivää miettinyt, mistä muusta voisin tänään kirjoittaa kuin Seppo Jokisen viimevuotisesta dekkareista Siipirikkoiset.

Se olikin kotoisaa luettavaa pitkästä aikaa kaikkien Ukrainan, entisen Jugoslavian alueen maiden, Etelä-Amerikan ja Afrikan jälkeen. Oli kuin olisi kotiinsa tullut.

Kirja alkaa murhalla, joka sotkee Koskisen ja hänen alaistensa pääsiäisen vieton. Edes mämmiropposta ei ehditä tyhjentää kahvihuoneessa, kun jo viipotetaan tukka putkella pitkin Tamperetta, pari poliisia ajelee Turussakin, kun turkulaiset ei osaa hommiaan kunnolla. Korona-aikaa eletään, sillä maski ja kättelemättömyys vilahtelee puheessa tämän tästä. Yllättävää kyllä, käsidesiin tai käsien pesulle ei juuri ryhdytä. 

Ainakin talousrikostutkija Vasala vaikuttaa kirjassa kovin tyytyväiseltä siihen, että pääsiäisenvietto keskeentyi. Pääsiäisenä oli syöty jo anopin kanssa lammasta itämaisittain munakoisopyreellä, sherryssä haudutettua karitsanpaistia ja lampaanviulua valkosipulimarinadissa. Seuraavana olisi ollut yhtä taivaallisten ruokien listani huippuruuista : voissa paistettuja pässinkiveksiä, mutta Vasala ei ruokalajista innostunut. 

Olen syönyt pässinkiveksiä ainakin kolmesti lammaspeijaisten yhteydessä ja parhaita ne olivat juurikin leivitettynä ja voissa paistettuna, joskin erinomaisia joka kerta. Olen huomannut, että monet vieroksuvat tätä hyvin riippunutta ruhonosaa, mutta oikein valmistettuna se on vähintäänkin yhtä hyvää ja mureaa kuin kieli. 

Muista kirjoista ensimmäisenä tulee Juha Nirkon toimittama ja kirjoittama perinnekirja Pääsiäinen : juhlatietoa, kuvia ja kertomuksia, joka on ollut kotini käsikirjastossa jo lähes 15 vuotta. Kirjassa esitellään vanhoja sanontoja ja perinteitä, jotka liittyvät pääsiäisen aikaan ja siitä aina juhannuksen tienoille saakka. 

Mutta mitä muuta?

Enid Blytonin kirjat kertovat pääasiassa lomien ajasta. Ainakin hiljattain lukemani Viisikko pulassa -kirjan tapahtuma-aikana on pääsiäisloma. Viisikon pyöräretki saa jännittäviä piirteitä, kun Dick kidnapataan porukan mukaan lyöttäytyneen Richardin asemasta. Viisikko päätyy Pöllökartanon aitojen taa ja jännistä hetkistä huolimatta ruokaa piisaa mahan täydeltä tässäkin seikkailussa. Olen nauttinut näistä uusista käännöksistä. Kiva, että opiskelijat ovat tarttuneet tähän sarjaan kaksin käsin.

Myös Katariina Mazettin "Gotlannin Viisikko" eli Seikkailu serkukset seikkailevat vain loma-aikana. Kirjassa Voroja ja Vompatteja on serkusten täti Frida tilannut saarelle vompatteja (kannattaa googlata kuva, jos ei tunnu tutulta), ja niiden lisäksi Uikku-saarelle on tulossa myös voroja. Seikkailuhan siitä syntyy ja Alexilla on täysi työ keittiössä patojen ja pannujen äärellä.

Yksi nuoruusvuosien suosikeistani pääsiäisen aikaan ja muinakin isoina pyhinä oli Noita Nokinenä. Näitä kuunnelmia löytyy Yle Areenalta useampiakin. Pääsiäiskokkoa en muista itse kuunnelleena aiemmin. 

Kirjan Pontius Pilatuksen kirjeet : kirjoitetut hänen ollessaan Juudean maaherrana hänen ystävälleen Senecalle Roomaan, luin lähes kokonaan pari kuukautta sitten. Mielenkiintoinen kirjekokoelma oli tämäkin ja pakko todeta jälleen kerran, että on ihan uskomatonta, että kirjeitä on säilynyt 2000 vuotta lukukelpoisina! Tuskin jää meidän aikamme kirjeitä saati sähköpostikirjeitä luettavaksi jälkipolville. 

Minulla on joku mielikuva on, että JP Koskisen Huhtikuun hiipuva rakkaus kertoisi pääsiäisestäkin, mutta sarja on edennyt sen verran pitkälle, että en ole enää varma.

Nyt yöpöydälläni on Sakari Montosen Musta pääsiäinen : rikosromaani, joka sijoittuu vuoden 1939 Viipuriin. Pääsiäisenä on paljon vapaa-aikaa tehdä vaikka törkeä kassakaappikeikka, mutta oliko keikka vain satunnainen keikka ja mitä kaapista oikein vietiin? 1920-1930-luvun vanhat kirjat kiehtovat, mutta hyvin näkyy uppoavan uudempikin aikakautta kuvaava kirjallisuus, kuten tämäkin 1990 - ilmestynyt kirja. 

Näissä merkeissä mukavaa pääsiäistä. 

Liukasta laskiaista

Maailmalla laskiainen on karnevaaliaikaa. Meille tunnetuimpia tapahtumia on tietysti Venetsian ja Rion karnevaalit sekä New Orleansin Mardi Gras. Jälkimmäiseen olen tutustunut ensi kertaa vampyyrikirjallisuuden parissa.

Minulla on mielikuva, että olen lukenut dekkarin, jossa murha tapahtui Venetsian karnevaalien aikaan, mutta juuri nyt sellainen ei tule mieleen. Ehkä muistikuva on peräisin Hannu Raittilan Canal Grande kirjasta, jota en ole lukenut vaan pelkästään selaillut; niin on käynyt monille muillekin Finlandia-palkituille teoksille.

Oli miten oli, päätin laskiaisen ja lomaviikon kunniaksi kaivaa esille muutamia Donna Leon kirjoja kirjahyllystä. Pikaisella etsimisellä löysin kolme. Kuolema vieraalla maalla ja Kuolema tekee tiliä ovat Leonin kirjoittajauran alkupään kirjoja 1990-luvulta ja Falling in love eli suomeksi Tuntematon ihailija muutaman vuoden takaa. Se, että kirjoja löytyi vain kolme ei tarkoita, etteikö niitä voisi olla enemmänkin. Juuri nyt tsundokutanvahvasti, eikä löytäminen aina ole helppoa. Sen siitä saa, kun vaihtelee kirjojen paikkoja.

Pidän Donna Leonin kirjoittamista dekkareista tietysti Venetsian ja italialaisen ruuan vuoksi, mutta ennen kaikkea siksi, että Brunettin pariskunta lukee koko ajan. Eivätkä he lue mitään sanomattomia dekkareita, vaan kirjoja, joiden varaan eurooppalainen kulttuuri on vähitellen rakentunut. Enkä tarkoita nyt Raamattua, sillä en muista heidän sitä koskaan lukeneen, mutta jossain kirjassa Paola luki italialaista katekismusta, jotta ymmärtäisi.

Brunetti on vuosien saatossa lukenut paljon antiikin kirjoituksia ja Paola luonnollisesti jo oman opetusaineensa vuoksikin paljon englantilaista klassikkokirjallisuutta. Olen aina salaa ihaillut Brunettien tapaa elää kirjallisuuden ja klassisen musiikin kanssa. Ihan yhtäkkiä ei tulisi mieleen, kenelle voisin sanoa kuten Paola sanoo Tuntemattomassa ihailijassa Guidolle (käännös omani): 

”Entäs Dante? Sinä olet parempi Danten kanssa kuin minä.” 

En sano, että hirveästi muistaisin Jumalaisesta näytelmästä, jonka olen lukenut viimeksi kokonaan noin 30 vuotta sitten, mutta enpä juuri tunne ketään, joka tietäisi sen paremmin, ja se tekee minut joskus surulliseksi, sillä sen vuoksi minun itsenikään ei tarvitse ponnistella muistamisen kanssa. 

Aina silloin tällöin olen miettinyt, miten eri tavalla eri maissa harrastetaan kirjallisuutta. Italian osalta mietteeni saivat vahvistusta, kun taannoin luin, että italialaiset lukioikäiset lukevat koulussa paljon klassikkoteoksia ja tuntevat niiden juonen, kun suomalaiset eivät välttämättä ole kuulleet edes kirjailijasta. Lukemassani artikkelissa mainittiin esimerkiksi Tomasso Campenellan utopiakirja Aurinkokaupunki, joka on kirjoitettu 1602. Se kuuluu italialaisten lukiolaisten lukuvaatimuksiin. Itse olin lukioaikanani (kirjoitin 1984) kiinnostunut tulevaisuuden tutkimuksesta ja senkin jälkeen olen erilaisia utopiakirjoja lukenut, mutta Aurinkokaupungista ei ole minkäänlaista muistijälkeä edes nimenä.

Laskiaistiistain kunniaksi poistin viimeisetkin jouluvalot parvekkeelta ja kaivoin esiin välikauden koristeet. Niihin kuuluu olennaisena osana karnevaaliasuun pukeutuneet miekkoset, jotka viettävät aikaansa mieluummin kyljellään kuin missään roikkuen. Joulukuusen oksille he eivät ole vielä koskaan päätyneet. Jonain vuonna kuusessani on kyllä ollut kaulanauhojani, mitä voisi ajatella olevan sama asia, sillä Mardi Gras -perinteeseen kuuluu ainakin varastonmetsästäjäohjelmien kertoman mukaan helminauhat.

Elämäni ensimmäinen yksin vietetty pääsiäinen

Niin ne muuttui suunnitelmat. Ei syöty suvun kanssa lammasta, ja kun ei sitä ollut lähikaupassa, ei syöty yksinkään, vaikka varmuuden vuoksi kaivoin esiin tunisialaisen lammaspatani reseptin.

Palapelin tein, koska se nyt vaan koska kuuluu pyhä-traditioihin. Tällä kertaa maapallon 3D muodossa. Maat oli helppo koota, kiitos maahaasteeni, mutta merien kanssa teki tiukkaa.

Palapeliä kootessa tietty kuuntelin äänikirjaa. Täysin sattumalta lukupinoon osui kaksi pääsiäiskirjaa Asko Sahlbergin Pilatuksen lisäksi.

Toinen oli Eppu Nuotion Ellen Lähde (martta) romaanisarjan kolmas osa  Elämänlanka, josta tykkäsin jälleen kerran kovasti. Tämän kertainen tarina liikkui elokuvamaailmassa ja Turun ohella Berliinissä. 

Kirjassa vietetään pääsiäistä Berliinissä. Jos nyt jotain negatiivistä pitäisi sanoa niin vähitellen alkaa tökkiä kyllä se, että melkein jokaisessa uudessa kirjassa juodaan viiniä koko ajan. Valitsenko vääriä kirjoja, vai juodaanko keskiluokkaisissa kodeissa oikeasti viiniä koko ajan niin, että viiniä on aina kotona useasta pullosta valiten? 

Martta seikkailee Berliinissä

rjaa 

Tuota olen ihmetellyt nykyään aika monen kirjan kohdalla.

Toinen pääsiäiskirjaa oli Louise Pennyn Kuukausista julmin, johon petyin kaiken odottamisen jälkeen niin, että seuraavaa kirjaa en odota niin malttamattomasti, että kuvittelisin lukevani sen ruotsiksi, niin kuin tämän aioin lukea. Jotenkin kirjojen taustalla kulkeva tarina siitä, kuinka poliisit "syövät" toisia poliiseja, lakkasi yhtäkkiä kiinnostamasta. Itse rikos oli jälleen kerran hyvin kerrottu, mutta ei siis pisteitä tälle tällä kertaa.

Pääsiäisen pääteos kertoi Pontius Pilatuksen tarinan lapsuudesta eläkevaariksi. Osin tarina oli sangen paljon kuvitteellinen, sillä paljon hänestä ei tiedetä historian kirjoitusten mukaan.

Tarina oli hyvin kirjoitettu ja luettukin. Itselleni kirjan parasta antia oli se, miten monijumalaiset roomalaiset ajattelivat yksijumalaisuudesta. Jumalaan uskovia pidettiin kirjan mukaan ahdasmielisiä, kun moniin jumaliin uskovat olivat vain suvaitsevaisia.

Vestan palvontaan jonkin verran paneutuneena jäin miettimään, oliko Vestalle todella kodeissa alttari/patsaita. Kirjassa Vestan patsaat/alttari (en muista kumpi) saivat siirtyä puutarhaan Augustuksen patsaan tieltä. Olen kuvitellut, että Vestaa palvottiin lähinnä tulen äärellä, olihan se kotilieden jumalatar. Tämä itselle muistiin kohtaan tutki lisää, eikä niinkään moitteeksi kirjailijalle, joka luultavasti on oikeassa ainakin kun kyseessä on näinkin iso koti kuin Pilatuksen palatsi.

Toinen itselleni uusi asia oli se, että keisari Tiitus muutti Caprille. Tai uusi ja uusi - olin unohtanut asian totaalisesti, vaikka olenkin käynyt Caprilla retkellä  kolme kertaa joista yhden oppaan kanssa. No, kaikkea ei voi muistaa.

Huvittavaa oli, että otin heti Pilatuksen jälkeen kuin välipalaksi aiemmin kesken jääneen Kaarlo

Sarkian runokirjan Velka elämälle, ja eikös siinä heti toinen kuuntelemani runo ollut Tiitus Caprilla. Outo yhteen sattuma sekin. Äänitteessä oli jotain vikaa, joten runo jäi kesken, ja yritin etsiä kirjaa hyllystäni. Tiedän omistavani sen, mutta ei nyt tullut vastaan.

"Kuin kultakilpi päivä mereen vaipuu

Sen viime lieskat Caprin rantaa nuolee

Sa seisot kalliolla

Napolin näät vastaa hiiluvan kuin rubiinin

Oot yksin Caesar. 

Toiko jokin kaipuu sun tälle huipulle kun päivä kuolee?"... 

Suomalaisista runoilijaklassikoista Kaarlo Sarkia on itselleni ollut aina ykkönen. Harmi, että tallennus oli huono. Itse asiassa tämä oli eka kerta, kun törmäsin siihen, että tallenne särisi kuin vanha, kasetti kun sitä kelataan ääni päällä tai kuin kasetin nauha olisi jotenkin väärinpäin.

Vuoren rinteellä asuen, niin ettei kukaan pääse yllättämään, eli Tiitus viimeiset vuotensa. Yksin, ilman suurta hovia.

Capri, maisema vuorelta (oma kuva) 

Yksin, mutta ei hyljättynä, sillä tieto kulki silloinkin, vaikka kännyköitä ei ollutkaan. Roomasta ei ole pitkä matka Ostian satamaan ja hyvällä säällä soutajat ja purjeet hoitivat merimatkan nopeasti.

Vasta palapeliä tehdessä hoksasin, että kirja kertoi Israelista, joten sain tästä yllättäen uuden maan (silloinen maa oli Rooma, mutta yhtä kaikki israelilaisen kansan maassa oltiin) . Tämä taisi olla vuoden neljäs uusi maa. Vähitellen projekti näemmä vaikeutuu, kun jäljellä on enää Irlanti ja iso liuta suomalaisille outoja kirjallisuusmaita.

Kiirastorstai

Kiirastorstai (aikaisintaan 19.3., viimeistään 22.4.)

Tunnetaan myös nimillä kiiratorstai ja kierotorstai.

Kiirastorstaina ei saanut kehrätä, jauhaa eikä muutenkaan tehdä töitä, joissa käytettiin kiertoliikettä, koska muuten lampaat tulivat kesällä pyörötautiin.

Talojen pihoilta karkotettiin kiira (vähän epämääräinen paha olento) erilaisin karkotusrituaalein. Tarkoituksena oli pitää mahdollisimman kovaa ääntä vaikkapa paukuttamalla kattiloita tai ripustamalla kelloja yms. kolisevaa kaulaan ja juoksemalla pihaa ja taloa ympäri, usein savuava terva-astia kelkalla vedettynä perässä. Tämä piti myös käärmeet ja muut ei-toivotut eläimet poissa pihoilta.

Katolisessa kirkossa kiirastorstai on puhdistustorstai ja paastonajan jälkeinen synninpäästön päivä. Ortodokseille päivä on vuoden tärkein siivouspäivä. Päivä on ollut Herran ehtoollisen asettamispäivä 600-luvulta lähtien. Nykyään Suomen kirkoissa käy kiirastorstaina enemmän väkeä ehtoollisella kuin minään muuna päivänä vuodessa.

Kalamiehet toivoivat tuoretta säätä, joka toisi hyvän onkikesän.

Kiits Kiiraan! oli tuttu huuto Julian lapsuudessa. Nykyisin sitä ei enää kuule.

Julian perheen traditiona on valmistella päivällä pääsiäisruokia ja käydä illalla messussa.

Kellokeskiviikko

Kellokeskiviikko

Kellokeskiviikkona laitettiin ennen wanhaan lehmille kellot kaulaan. Karjan uloslaskuaika läheni, ja kaiketi kelloja kaivattiin myös trullien pois hätyyttelyssä navetasta.

Julialla ei ole lehmiä, ei edes kissaa, jolle kellon voisi kaulaan laittaa. Niinpä päivä on perinteisesti Julian perheessä pyhitetty pääsiäisleivonnaisten valmistamiselle.  

Tikkutiistai

Tikkutiistai

Vanhan kansan mukaan tikkutiistaina vuollut sytyketikut tuovat onnea.

Tikkutiistaina tuvan seinänrakoihin laitettiin luudan ja vispilän varpuja, jotteivät pahat henget tulisi taloon pääsiäisviikolla.

Julian kyökissä ei ole seinänrakoja joihin varpuja tökkiä, eikä sunnuntaina saadut kauniit virpomisvarvut seinänrakoon joutaisikaan. Pääsiäisviikon tiistai on Julian perheessä perinteisesti ollut hyvä päivä pääsiäissiivoukselle.

 

Malkamaanantai

Malkamaanantai (Maitomaanantai)

Palmusunnuntain jälkeen alkoi piinaviikko eli hiljainen viikko(Suuri viikko), jolloin muistellaan Jeesuksen kärsimyksiä. Perinteisesti viikolla ei saanut nauraa, vihellellä eikä tehdä töitä teräaseilla.

"Kun pääsiäisviikko on kylmä, se tietää hyvää vuotta." (Rauma)

Julialla on jo vuosia ollut tapana käydä kirkossa malkamaanantaina kuuntelemassa päivän ahtisaarnaa.

5.4. Palmusunnuntai

         Palmusunnuntai (aikaisintaan 15.3., viimeistään 18.4.)

Pääsiäistä edeltävä sunnuntai, pääsiäisen esijuhla.

Palmusunnuntaita vietetään Jeesuksen Jerusalemiin ratsastuksen kunniaksi. Häntä tervehdittiin palmunoksin ja siitä on saanut alkunsa myös suomalainen virpomisperinne. Suomessa tosin käytetään palmunoksien sijaan pajunkissan oksia...

Virvon, varvon, tuoreeks, terveeks, tulevaks vuodeks sulle vitsa mulle palkka.

Virpominen on alunperin itäsuomalainen perinne, joka levisi karjalaisten mukana myös muualle Suomeen. Itä-Suomessa päivää kutsutaan nimellä virposunnuntai. Perinteisesti virpojat olivat lapsia ja nuoria ja virvottavina olivat ensisijaisesti heidän kumminsa. Virpomisen kohteena oli myös muita, joille haluttiin toivottaa hyviä tulevia aikoja. Palkaksi virpojat saivat joko heti tai viikon päästä muna, makeisia, rahaa tai pääsiäisateria. Virpomisen kohteen tuli säilyttää saadut oksat oven, ikkunan tai ikonin päällä vuoden ajan.

Nykyisin lapset pukeutuvat virpomisreissuilleen noidiksi, joka on erinomainen esimerkki kristillisten ja pakanallisten perinteiden sekoittumisesta, koska noidat eivät kuulu palmusunnuntain kristilliseen perinteeseen.

Sana virpoa tulee venäjänkielisestä sanasta verba, joka tarkoittaa pajua. Verba taas tulee latinan sanasta verbenae, joka tarkoittaa pyhiä oksia.

Palmusunnuntain sään pitäisi olla kaunis, jotta ohra kasvaisi hyvin ja papu menestyisi tulevana kesänä.

Karjalan kannaksella virpomispäivää vietetään lauantaina. Päivää kutsutaan virpolauantaiksi. Muualla Suomessa palmusunnuntaita edeltävänä päivänä virpovitsoja alettiin koristella ja siunata.

Virpoi, varpoi vitsa uus niin kuin talvella kukkiva kuus.

Elämän onnea toivottaen. (Karjala)

 

Pitkäperjantai (aikaisintaan 20.3., viimeistään 23.4.)

Jeesuksen ristiinnaulitsemisen ja kärsimyskuoleman päivä, piinaviikon hiljaisin päivä. Suomen kirkollisista juhlista vakavin ja hiljaisin.

Pitkäperjantaina ei lähdetty ulos, vaan istuttiin kotona lukemassa Raamattua tai muita hengellisiä kirjoituksia. Myös kampaaminen ja laulaminen oli kielletty. Vain onnea tuova räteistä ja värttinätikuista valmistettu para sekä kalanpyydykset oli mahdollista tehdä. Ruokaa ei saanut lämmittää, joten syötiin vain kylmiä ruokia: suolaa, leipää ja mämmiä. Joissain perheissä oli tapana aamulla piiskata kaikki perheen lapset.

Pitkäperjantai oli monien taikojen ja ennustusten päivä. Koska Kristus makasi haudassaan, pahat voimat olivat valloillaan ja musta magia kukoisti. Erilaisin taioin torjuttiin noitia eli trulleja ja ehkäistiin ihmisten ja eläinten tauteja.

Tuuli pitkäperjantaina tiesi tuulista suvea

Lankalauantai (aikaisintaan 21.3., viimeistään 24.4.)

Lankalauantain nimi juontaa juurensa tavasta keittää talvella kehrätyt langat pääsiäistä edeltävänä päivänä.

Pahat voimat jatkoivat mellastustaan myös lankalauantaina. Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla poltetaan illalla pääsiäiskokkoja eli pääsiäisvalkeita, jonka taustana on näiden pahojen voimien karkottaminen. Tämä kokkojuhla on etenkin nuorten suosima tapaamisjuhla.

Entisaikaan oli lankalauantaina tapana kuunnella enteitä kolmen tien risteyksessä. Äänet kertoivat, miltä suunnalta saattoi kuulla kuoleman enteitä.

Paasto päättyy.

Pääsiäispäivä (Sukkasunnuntai)

Pääsiäissunnuntai ajoittuu kevätpäivän tasausta seuraavan täydenkuun jälkeiseksi sunnuntaiksi ja tästä ajoituksestahan sitten riippuvat laskiaisen, helatorstain ja helluntain sijoittuminen kalenteriin. Pääsiäistä on vietetty jo 100-luvulla.

Pääsiäinen on pääsääntöisesti kirkollinen juhla, johon toki liittyy monikerroksinen kansanuskotraditio trulleineen, noitineen, tipuineen, palmuineen, pupuineen ja munineen. Traditiossa yhdistyy kirkollinen traditio esikristilliseen kevään heräämisen juhlaan. Siinä myös Suomessa sekoittuu totaalisesti itäinen ja läntinen traditio ja muodostaa uuden perinnekerrostuman ilman, että perinteenkannattajat sen taustoja tuntevat. Moni, minäkin, on arvostellut nykypäivän noitavirpojia, siis läntisen ja itäisen, katolisen pahuuden perinteen ja itäisen siunausperinteen raakaa sekoittumista, mutta asialle ei ilmeisesti enää voi mitään, koska päiväkoti- ja koulumaailmassakin lapsille opetetaan tämä kokonaisuus osana pääsiäistraditiota. Sen sijaan Kristuksen kärsimysnäytelmä on jäämässä maallistuvassa yhteiskunnassamme sivuun, ehkä ortodokseja lukuun ottamatta. Kristillisen opin mukaan ihmisten tähden Jumalan Poika asettuu uhrattavaksi ja näin lunastaa ihmiskunnalle tulevaisuuden. Hautaan sulkemisen ja ylösnousemisen myytin väliajalla pahat voimat ovat valloillaan ja pääsiäiseen liittyvä noituus- ja trulliperinne kuvaavatkin pahan voimia ja sen vastustamista kokkoineen ja tulineen. Kanamunat symboloivat uutta elämää - myyttiä, joka tunnetaan myös Kalevalassamme maailmansyntymyyttinä. Pajunkissat, ”palmut”, muistuttavat meitä Kristuksen saapumisesta Jerusalemiin, pääsiäislammas taas juutalaiskansan pääsystä Egyptin orjuudesta. Ja pääsiäispuput taas ovat jääntymä germaanien Obster -juhlasta, jossa jänistä syötiin kulttiruokana. Kirkollista sanomaa toki ylläpitävät sekä kirkollinen traditio että erilaiset kärsimysnäytelmäkulkueet. Parhaimmillaan nämä ovat syvän kristillisiä, toisimmillaan profanoituvia mystisluonteisia valon ja varjon leikkejä.

Pajunkissat, narsissit ja rairuohon kasvatus on tapa viestittää vanhaa ideaa pääsiäisestä kasvun ja elämän uusiutumisen ajankohtana, onhan pääsiäinen edelleen myös heräävän luonnon ja kevään juhla.

Papit kehittivät aikanaan uudissanan pääsiäinen, joka tarkoittaa paastosta pääsemistä, koska hepreankielistä sanaa ei haluttu lainata Suomeen. Sana pesah olisi nimittäin taipunut suomalaisten suussa muotoon paska... Toinen pääsiäispäivä, Pääsiäismaanantai (Pälkkäpääsiäinen)

Aikaisemmin pääsiäinen oli kahdeksanpäiväinen juhla ja vielä nykyäänkin juutalaiset juhlivat sitä kahdeksan päivää.

Entisaikaan pääsiäinen oli taikojen aikaa. Nuoret naiset uskoivat saavansa pirteyttä koko vuodeksi, jos ehtivät pääsiäisaamuna ennen variksen vaakuntaa hakemaan purosta sangollisen vettä ja pesemään sillä kasvonsa. Ennustettiin myös, että minkä eläimen näki ensimmäisenä pääsiäisaamuna, sen luonteinen oli koko vuoden: hevonen ennusti voimaa, sika likaisuutta, lehmä laiskuutta, lammas laupiasta mieltä, koira viisautta ja pikkulintu sulavaliikkeisyyttä ja hyväntuulisuutta. Kissa ei ollut toivottu nähtävä, sillä se ennusti näkijälleen koko vuodeksi laiskuutta, uneliaisuutta ja viluisuutta.

Sään kääntyminen pilviseksi tuo hyvän heinä- ja juurikasvuoden, mutta toisaalta halla panee kesällä marjojen kukat... Jos sataa vettä, tulee kylmä ja kurja kesä.

Vainajain muistopäivä

Tiistaina, viikko pääsiäisen jälkeen vietetään vainajain muistopäivää, jolloin käydään sukulaisten ja tuttavien haudoilla.

Liukasta laskiaista

Esitelmä Laajalammen Martoille 9.2.2011 

Joulukausi päättyy Itä-Suomessa loppaiseen ja Länsi-Suomessa Nuutin päivään. Siitä alkavat

härkäviikot : karvakengät, reikäleivät ja kalikkareet (Alavus)

Millä tarkoitetaan sitä, että juhlien jälkeen palataan arkiruuan syömiseen ja raskaan työn parin. Raskaimmat työt, kuten tukkien vetäminen metsästä, tehtiin ellei talossa ollut ylimääräisiä hevosia härkäparin vetäminä. Härkäviikkoja on voitu kutsua myös selkäviikoiksi :

emäseläkä ettee aokee (Kangasniemi)

Selkäviikot viittaavat siihen, että pitkä talven selkä alkaa pakkaskausineen. Talven selän sanotaan taittuvan Matin päivän tienoilla 24.2., mutta esimerkiksi Lammilla on sanottu sen tapahtuvan vasta maarianpäivänä, viikkoa ennen pääsiäistä. Toivottavasti lammilaisten ennustus ei pidä paikkaansa ainakaan tänä vuonna, jolloin pääsiäinen on tavallista myöhemmin.

Härkäviikot

Härkäviikkojen aikana oli usein routa maassa ja siksikin hyvät rekikelit kuljettaa metsästä tukkeja kesän rakennustöitä varten. Miehille riitti töitä myös esimerkiksi hakotarhan valmistamisessa. Raskas työ oli kaadettujen havupuiden hennompien oksien silppuaminen pieniksi. Niitä käytettiin navetassa ja hakotarhoissa, eli navetan edessä olevissa ulkotarhoissa kuivikkeina. Samalla se toimi eräänlaisena apulantana. Myös tunkiot tyhjennettiin härkäviikkojen aikana kasoiksi pelloille. Sanottiin:

Vuodessa on kolme kovaa päivää: sikolahti, tunkionnosto ja lukupäivä. (eli kristinopin kuulustelu kinkereillä).

Naisille riitti töitä kehräämisen parissa, sillä kaikki vuoden aikana tarvittavat langat tuli kehrätä ennen laskiaista, jonka jälkeen aloitettiin kankaan kutominen. Vuoden pimeimpänä aikana oli hyvä kehrätä, sillä siihen ei paljon valoa tarvittu. 

Laskiainen jakoi kevättalven työt

Itse laskiaistiistaipäivänä ei saanut kuitenkaan kaikkia töitä tehdä. Esimerkiksi

kehrätä ei saanut, sillä silloin lampaat tulivat pyöräpäisiksi.

Kiellettyä oli niin ikään teräaseiden käsittely ja kaikenlaiset työt, josta tuli kolinaa ja meteliä. Ja jos nyt ylipäätään laskiaisena työtä tehtiin, se piti lopettaa jo varhain iltapäivällä, jolloin rengit ja piiatkin pääsivät mukaan mäenlaskuun ja ilotteluun.

Toisaalta joitain töitä oli pakko tehdä ainakin joillain paikkakunnilla juuri silloin:

Laskiaisena on vietävä lantaa pellolle ainakin yksi kuorma!

Kevät oli edennyt laskiaiseen mennessä jo niin pitkälle, että tuvassa ei tarvinnut enää lisävalaistusta aamu- ja iltapäivän tunteina.

Laskiaisesta ei tulta tupaan,
päivä saa päreenä olla, varis kukkona!

Laskiaissunnuntai

Laskiaissunnuntai on seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä. Sitä seuraavaa tiistaita kutsutaan laskiaistiistaiksi, jota seuraa 40 päivän laskiaispaasto. Nimitys laskiainen ei siis tule riemuisasta mäenlaskusta vaan paastoon laskeutumisesta. 

Paastopäivinä syötiin kevyesti ja elettiin rauhallisemmin. Liharuuat, kananmunat, sokeri ja muut valkoiset herkut olivat kiellettyjä.

Keskiajalla

Keskiajalla ei tunnettu kesälomia eikä pekkaspäiviä. Siitä huolimatta työpäiviä oli silloin suurin piirtein sama määrä kuin nykyisin, sillä juhlapäiviä oli paljon ja ne olivat kaikille vapaapäiviä. Nämä vapaapäivät eivät olleet shoppailu tai kotitöidentekopäiviä, vaan ne myös käytettiin vapaa-ajan viettoon ja juhlimiseen. 

Keskiaikaisissa Hansakaupungeissa laskiaisen vietto saattoi kestää kauppiaskilloissa kaksikin viikkoa. Juhliin kuuluivat rivitanssit, juhlapäivälliset, tanssiaiset ja ennen kaikkea oluen juominen. 

Juhliminen ei aina ollut edes vapaaehtoista, sillä esimerkiksi Tallinnan kauppias- ja käsityökiltoihin kuuluvilla oli osallistumispakko näihin juhliin. Juhlahumusta on jäänyt paljon tietoa kiltojen tilikirjoihin, joiden mukaan juhlijat maksoivat paljon erilaisia sakkomaksuja esimerkiksi oluen läikyttämisestä, oluttuoppien rikkomisesta, virtsaamisesta kiltahuoneessa, huonekalujen rikkomisesta jne. Tiedetään myös, että juhlissa oli mukana myös naisia, sillä neidoille ja rouville oli palkattu tanssittajia, jotka huolehtivat siitä, että juominkien keskelläkään naiset eivät jääneet seinäruusuiksi. 

Juhliin pukeuduttiin parhaimpiin vaatteisiin. Pöydät katettiin notkuviksi erilaisista lihalaaduista, kalasta, makkaroista, marinoiduista vihanneksista ja erilaisista herkuista, kuten leivoksista. Olutta kului tynnyreittäin, mutta viiniin oli varaa vain kaikkein rikkaimmilla.

Karnevaalit

Yksi iloisimmista vuotuisista juhlista on ollut laskiainen, joka esimerkiksi Etelä-Euroopassa on edelleen juhla, johon liitetään miellekuva karnevaaleista. Tunnetuimmat laskiaisajan karnevaalit vietetään edelleenkin Venetsiassa. 

Mitä sitten karnevaalit ovat? Sana tulee latinankielisestä sanasta carnilevaria – lihan pois paneminen. 

Mainittakoon myös se, että mannermaiset laskiaishuvit karnevaaleineen tulivat Suomeen Juhana Herttuan mukana 1500-luvulla Turkuun, mistä juhlatavat ja –ruuat levisivät vähitellen säätyläisten kautta myös rahvaalle. Laskiaispullan ja hernekeiton syömisen ohella olisikin toivottavaa, että ikiaikainen keskieurooppalainen tapa viettää laskiaista karnevaalien merkeissä palaisi suomalaisiinkin tapoihin. Onhan viime vuosina yleistynyt muutkin kansainväliset juhlatavat kuten halloweenin, ystävänpäivän sekä kirjan ja ruusunpäivän vietto. 

”Juhanan tiedetään palkinneen parhaita naamiaisasuja ja nokkelimpia ilveilijöitä. Ilveilyn sivumerkitys on Keski-Euroopan laskiaiskarnevaalikulkueilla ollut vuosisatoja. Joukon voimalla ja pilailun suojissa on uskallettu pilkata vallanpitäjiä ja vallitsevaa maailmanjärjestystä. Suomessa tämä vivahde on ollut vähäisempää vaan ei täysin tuntematonta. Suomen ensimmäiset laskiaisen naamiaistanssiaiset järjestettiin Helsingissä vuonna 1813 "Venäjänmaan onnettomien" hyväksi. Muoti levisi nopeasti myös pikkukaupunkeihin ja säätyläisten kerhoilta ammattikunnille, käsityöläisille, opettajaseminaareihin ja osakuntiin.” [lähde ei ole säilynyt tallella]

Laskiaisruuat

Laskiaisen perinteeseen on kuulunut syödä niin hyvin, että sormet kiilsivät ja rasva tirskui suupielistä. Syitä tähän on ollut kaksi. Ensiksikin laskiaisruuan tuli olla rasvaista ja sitä tuli olla runsaasti, koska näin taattiin tulevan vuoden karjaonni: saatiin lihavia sikoja ja lehmät lypsivät runsaasti.

Sitä lihavampia ja runsaslypsyisempiä,
mitä enemmän suupielet kiilsivät rasvasta ruuan jälkeen.

Runsas ruokapöytä laskiaispäivänä enteili vaurautta ja hyvää ruokaonnea loppuvuodeksi. Olihan se viimeinen päivä ennen uusien kananmunien ja tuoreen maidon saamista ennen pääsiäistä. 

Toiseksi tankkaamalla rasvaista ruokaa laskiaisena oli mukavampi aloittaa 40 arkipäivää kestävä pääsiäispaasto. 

Näin jälkikäteen voisi ajatella myös, että laskiaisena syötiin pois kaikki ne ruoka-aineet, jotka olivat paaston aikana kiellettyjä, ja jotka olisivat voineet pilaantua sen aikana. Hyvää ruokaa kun ei aiemmin tullut mieleenkään haaskata. 

Paaston aloittamista kuvaavat hyvin laskiaistiistain muut nimitykset:

lihavatiistai, lihatiistai (Varsinais-Suomi), rasvatiistai (Karjala ja Keski-Suomi) ja rasvalaskiainen (Kuhmo)

Katolisella ajalla, samoin kuin nykyisin ortodokseillakin, paastottiin jättämällä väliin liha, kananmunat, kerma, maito, voi ja valkoiset jauhoruuat, joita tosin muutenkin syötiin harvoin, sillä vehnän jauhatus niin, ettei se säilytyksessä härskiinny, keksittiin vasta 1900-luvulla. Muutenkin vehnäjauhojen käyttö alkoi yleistyä vähitellen Suomessa vasta 1700-luvulla. Sitä ennen leivonnassa käytettiin lähes pelkästään ohra- ja ruisjauhoja.

Nykyisin laskiaiseen yhdistetään hernekeitto ja laskiaispullat ja niitä kuuluu syödä eritoten laskiaistiistaina, ei niinkään laskiaissunnuntaina. Näistä hernekeitto edustaa tuhtia ja rasvaista paastoa edeltävää ruokailua ja laskiaispullat paastonaikana kiellettyä valkoista ruokaa. 

Hernesoppa on tehty perinteisesti laskiaiseksi siansorkista, joita säästettiin syysteurastuksesta ja juuri tätä keittoa varten. Tosin siankynttä syötiin myös kynttelinpäivänä 6.2. Esimerkiksi Anttolassa on ollut tapana paistaa suolatut siansorkat uunissa. Sen jälkeen niitä keitettiin herneiden kanssa keitoksi.

Kun sorkkarokka oli syöty, piti sorkat viedä salaa metsään. Sitten kesän tultua siat halusivat mennä metsään syömään heinää.

Muualla Suomessa sorkat heitettiin metsään vasta pääsiäisenä.

Ruotsinkieliset syövät hernekeittonsa perinteisesti lämmitetyn punssin kera. 

Laskiaispulla tuli Saksasta Ruotsiin 1600-luvulla. Sitä ennen syötiin laskiaisena hillomunkkeja. Ensimmäinen maininta nykyisen Suomen alueelta kerrotaan olevan vuodelta 1689. Alun perin pulla ruskistettiin voissa ja siitä löytyi rusinoita tai korintteja. Myöhemmin pulla tarjottiin maidon ja sokerin kanssa ja sen väliin laitettiin kermavaahtoa ja mantelimassaa, joka myöhemmin vaihdettiin usein myös hilloon. Suomessa tapa syödä kermalla ja hillolla/mantelimassalla täytettyä pullaa alkoi yleistyä säätyläisten keskuudessa vasta 1700-1800-lukujen taitteessa, ja sillä korvattiin vähitellen laskiaisherkkuna olleet hillomunkit. 1800-luvulla pullia myytiin konditorioissa, joista ne, joilla siihen oli varaa, ostivat kodeissa syötäväksi. Tuohon aikaan laskiaispullien ohjeet myös alkoivat löytyä suomalaista keittokirjoista ja niitä alettiin valmistaa kodeissa yleisemminkin. Ensimmäinen pohjoismainen keittokirjamerkintä laskiaspullasta on ruotsalaisen Cajsa Wargin keittokirjassa vuodelta 1755.

Katolisella ajalla laskiaisena ei olisi voitu kuvitella syödä laskiaspullaa, vaikka pullaa olisi kenties ollut saatavillakin, sillä laskiaisena ei katolisen perinteen mukaan missään nimessä saanut tarttua teräaseeseen; eli pullan leikkaaminenkin oli silloin kielletty. Hillolla täytetyn munkin valmistamiseen ei sen sijaan teräasetta tarvittu.

Ruotsalaiset ja ruotsinkieliset Suomessa, syövät laskiaispullan useimmiten keittolautaselta kuuman maidon kanssa. Ainakin Tukholmasta saa kahviloistakin laskiaispullan kuumalla maidolla, joka kaadetaan mantelimassaa ja kermavaahtoa sisältävän pullan päälle. Espressokoneen maidonkuumentimella saa kiehuvaa maitoa nopeasti ja ilmeisesti kahvilan kalustoon kuuluu muutamia syviä lautasia. Ruotsiksi laskiaispulla on muuten semla, joka suomenruotsalaisilla tarkoittaa sämpylää. Ja makuelämystä voi verrata hyvään pullamössöön. 

Tarinan mukaan Ruotsi-Suomen kuningas Adolf Fredrik tukehtui pullamaitoonsa laskiaistiistaina 1771.  Tuohon aikaan pullat täytettiin massalla, jossa oli pullansisusta, mantelia, munankeltuaista, kermaa, voisulaa ja sokeria. Pullia keitettiin täyttämisen jälkeen puoli tuntia maidossa ja ne tarjottiin keitinliemen ja maidosta, sokerista ja voista tehdyn kastikkeen kera. Marsipaanitäyte yleistyi vasta 1800-luvun puolivälissä. Laskiaispullien ohella kuninkaamme nautti hapankaalia, lihaa ja nauriita, hummeria, kaviaaria, savusilakkaa ja samppanjaa, joten kelpo ateria oli kuninkaan viimeinen ateria. 

Pannukakkua eli laskiaiskropsua on syöty perinteisesti ainakin Pohjanmaalla. Pannukakku on tehty ohrajauhoista ja paistamiseen on käytetty runsaasti voita tai sianrasvaa. Mukaan on voitu laittaa myös sianlihanpaloja tai silavakappaleita tai höystöä (lampaan talia). Näitä käytettiin etenkin silloin, kun pannukakku tehtiin täysmaidon asemasta kuoritusta maidosta. Pannukakkua on paistettu useimmiten kuumassa uunissa nopeasti, jolloin siitä tulee pehmeää ja ohutkuorista, mutta se voidaan tehdä myös uunin jälkilämmössä hauduttamalla, jolloin siitä tulee kovempaa ja makeampaa. Nykyisin pannukakusta jätetään laskiaisenakin liha ja silava pois. 

Savossa on pannukakun sijaan tehty lampaantalilla höystettyä rasvarieskaa, jota syötiin päivällä muiden ruokien kanssa lämpimänä. Tähteet jaettiin ja jokainen sai syödä loput milloin halusi.

Ennen rasvarieskan syömistä ei saanut mennä mäkeen, sillä sukset eivät luistaneet kuin vasta syönnin jälkeen.

Satakuntalaiseen, varsinaissuomalaiseen ja hämäläiseen laskiaisperinteeseen on kuulunut perinteisesti myös verimakkarat. Verestä ja ruisjauhoista tehdyt makkarat valmistettiin maanantaina ja syötiin laskiaistiistaina mäestä tultaessa ja loput syötiin illalla iltapalaksi.Makkaroita paistaessa piti olla huolellinen:

Jos makkarat rikkuivat uunissa, se ennusti naimis- tai muun kaupan purkautumista.

Venäläisestä keittiöstä on tullut suomalaiseen laskiaisen ajan ruokaperinteeseen tattarijauhoista tehdyt blinit, mäti ja vohvelit. 1924 vuoden Kotiliedessä mainitaan että linneistä eli blineistä on tullut hernekeiton ohella melkeinpä välttämätön laskiaisherkku. Lehdessä suositeltiin blinien seuraksi mätiä, anjovisvoita, raakaa kananmunaa ja anjovissuikaleita tai siivilän läpi puserrettua suolattua lohta johon sekoitetaan runsaasti kermavaahtoa. Itse ole tutustunut bliniviikkoihin ensi kertaa Joensuun teatteriravintolassa, mutta nykyisinkin näitä herkkuja saa viikon, parin ajan luultavasti joka kaupungissa.

Liukasta laskiaista

Erilaiset ennusmerkit ja uskomukset kuuluvat myös laskiaiseen, samoin mäenlasku ja muukin ilakointi. Laskiaiseen on kuulunut oleellisena osana mäenlasku, johon poikkeuksellisesti ottivat osaa kaiken ikäiset ihmiset. 

Mäkeä laskettiin ajatuksella, että kelkan liukumisen pituus voisi ennustaa pellavan- ja hampunkasvua. Mitä pidemmälle kelkalla pääsisi, sitä pidempiä kuituja saataisiin. Omalle talolle toivottiin tietysti hyvää onnea ja naapurille huonompaa. Menestystä viljelyksille sai enemmän, jos naisväki piti hiuksensa kerrankin vapaina tuulessa hulmuavina. Myös hiusten harjaamisen ja valkoisiin pellavavaatteisiin pukeutumisen uskottiin takaavan pitkiä pellavia. 

"pitkiä pellavia kon seipäitä, räätikkäitä kon nurkanpäitä" (Kokemäki).

Monin paikoin laskiaisena laitettiin nuorison iloksi puhtaille haoille hakotarhaan hyppylauta. jonka ympärille nuoriso kokoontui riehakkasti.

Ruotsin ja Venäjän säätyläisiltä Suomeen on tullut laskiaisen rekiajelut; rekiretket ja Euroopasta 1800-luvulla muotiin tulleet laskiaisen luistelutapahtumat. Nykyäänkin järjestetään joillain paikkakunnilla laskiaistiistai-iltana retki- tai rusettiluistelua tervasoihtuineen. 

Ulkoillessa on hyvä katsella ennusmerkkejä tulevasta säästä ja luonnon antimista:

Jos laskiaisena tuuli vie rikan tien yli, tulee hyvä pellavavuosi.

Jos laskiaisena sataa lunta, vaikka vähänkin, tulee kesällä hyvä marjavuosi.

Tuhkakeskiviikko

Laskiaista seuraa tuhkakeskiviikko, joka aloittaa 40 päiväsen pääsiäispaaston. Nimitys tulee katoliselta ajalta, jolloin pappi sirotti tuhkaa syntejään julkisesti katuvien päähän ja teki tuhkalla ristinmerkin katujien otsaan. Nykyisin pääsiäispaasto alkaa olla tuttua myös luterilaisissa piireissä. Luterilaisen paaston aikana hiljennytään ja kieltäydytään jostain itselle liian tärkeäksi tulleesta asiasta kuten kahvista, televisionkatselusta, motolla: 40 päivää ilman. 

Itse olen pohtinut vuosikaudet, miten ihmeessä laskiaisesta on muka 40 päivää pääsiäissunnuntaihin. Vasta tänään tajusin, että lukuun ei oteta mukaan sunnuntaita.