Vapahtaja vapahtaa

Yhdeksän kirjaa kirjoittanut Arttu Tuominen julkaisi Porin kirjojen yössä uusimman kirjansa, Vapahtajan. 

Julkkarit pidettiin Porissa, joten tottakai olin paikalla. Tämä taisikin olla itselleni seitsemäs kerta. Arttu Tuomista haastatteli Itätuulen kirjastosta Erkka Ojanen, jonka olen aiemminkin kuullut haastattelevan Tuomista. Joiltakin haastattelu käy luonnostaan, niin, että tilaisuudesta tulee yhtenäinen. Niin kävi nytkin. 

Ennenkin olen Tuomisen kuullut asiasta puhuvan, mutta kertauksen vuoksi aloitettiin siitä, että 'kuka teki' ei ole kiinnostava kysymys Tuomiselle, vaan se, 'miksi näin tapahtui'. Hän ei jätä kirjoissaan puolitiehen sen tarinan kertomista. Sen vuoksi itse tykkään Tuomisen kirjoista niin paljon, vaikka käsi sydämellä pitääkin sanoa, että joskus väkivallan kuvaus on ollut liian tarkkaa makuuni.

Kirjassa löytyy kuntolenkin varrelta poltettu ruumis. Paikkana lienee Isomäen ja Katinkurun maasto ja uhrina syrjäytynyt henkilö. Kodittomalla ja syrjäytyneelläkin on tarinansa, ne ovat ihmisiä kuten mekin, kertoo Tuominen.

Ojanen totesi, että tämäkään Tuomisen kirja ei päästä lukijaa helpolla. Aiemmissa kirjoissa on ollut joskus paljonkin pureskeltavaa niin rikollisuuden kuin tavallisten ihmisten moraalivalintojen kanssa. 

Kirjojen yön teema oli tänä vuonna synti ja huuma. Vapahtaja-kirja istuu siihen seuraan hyvin. Tuominen kuitenkin pohtii, onko ihmisen väärä valinta aina syntiä, joskus on vain tullut valittua huonoista vaihtoehdoista toinen ja vähitellen valinnat kasautuu, yksi johtaa toiseen ja ongelmat kumuloituu.

Erkka Ojanen kertoi, että Delta-kirjasarjan hahmoilla on jokaisella omat faninsa. Oksmanilla on jopa omat fanisivut Facebookissa. Tässä kirjassa esille nousee Susanna Manner ja hänen poikansa.

Tässä kirjassa kerrotaan myös mitä kuuluu Verivelka kirjan Antille. 

Erkka Ojanen kyseli lopuksi jatkosta. Kuudes kirja on teon alla. Tuominen lupasi kunnon paukut kirjasarjan, viimeisenkin osaan, joka ilmestyy ensi vuonna. 

Kirjoittaminen silti jatkuu. Hieman eri näkökulmilla. 

Vuoden 2021 positiivisin porilainen pitää vahvasti jalat maassa, vaikka kirjoja on myyty seitsemällä eri kielellä, Tanskasta hän sai vuoden dekkaripalkinnon ja Suomessakin on yli 100.000 kirjaa myytynä, mottona Tuomisella on kuitenkin "Pessimisti ei koskaan pety. "

Ps. Lööppeihin voi laittaa: Arttu Tuominen ei pidä kaalikääryleistä.

Ja eikun lukemaan. Kirja tulee myyntiin huomenna, mutta Tuominen myi kirjaa julkkareissa. Jono oli luultavasti kirjaston historian pisin ja ulottui ulos saakka. Joku totesi väliajalla, että kohta taitaa kiertää koko korttelin. 

Pitkästä aikaa julkkareissa

Kirjan julkaisutilaisuudet on aina sykähdyttäviä. On ilo nähdä uusi kirja ja tyytyinen tekijä ja kuulla kirjasta.

Eino Leinon synttärit ja Suven ja runon päivä oli hyvä hetki julkaista runokirja. 

Porin pääkirjastossa julkaistiin Sisko Vainion kolmas runokirja Pahuuden jäänteet. Kirjassa on Isra Abdullan kauniin herkkä kuvitus. 

Valitettavasti Abdulla ei ollut päässyt paikalle, mutta Vainio oli kutsunut mukaan saksofonia soittavan Mika Merimaan ja shamaani rumpua soittavan Jasmina Kälkäjän. 

Kuulimme monia runoja, välissä rummutusta ja laulua, välissä saksofonin soittoa. 

Runot oli kivoja ja yleisö näytti viihtyvän. Kiitokset kirjastolle tästä kokemuksesta. 

Kirjojen yö Porissa

Kirjojen yö. Mikä ihana ajatus : kuunnella hyvistä kirjoista koko ilta. Taitaa olla viisi vuotta kun töiden ja koronabreikien vuoksi olen pääsyt osallistumaan, joten jo oli aikakin. 

Tapahtuma alkoi neljältä, mutta olin paikalla jo kolmen jälkeen. Ennen haastatteluja katselin läpi myyntipöydät onneksi löytämättä yhtään kirjaa, joka olisi huutanut perääni, että Osta minut! Tämän vuoden projekti hävittää 365 tavaraa junnaa helmikuussa, joten ei uusia kirjoja. Sen sijaan repussa oli mukana yksi hävitystyö, kesken jäänyt virkkaus, josta valmiina tulee jotain. Lasken hävitetyiksi myös esim. virkaamalla hävitetyt lankakerät. 

Näyttelytilassa oli nurkkaus, jossa voi kertoa mielipiteitä tulevaisuuden kirjastosta. Ne kerroin jo netissä, mutta silmäilin muiden kirjoittamia lappuja. 

Loput näyttelytilasta täytti Apila Pepita Miettisen hienot kirjan kuvitukset Ulla Mursun Myrtti-kirjoihin. Oma suosikkini oli tietty tämä käsityökuva. Kiva kuvitus houkutteli, joten pitänee lainata nuokin kirjat jossain välissä. 

Sitten olikin aika varata istumapaikat. Hyvä oli, että tulin ajoissa, sillä tuolit täyttyivät nopeasti, ja niitä kannettiin paljon lisää. En laskenut, mutta Arttu Tuomisen Häväistyt kirjan julkkareissa oli varmasti reilu sata kuulijaa. 

Arttu kertoi kirjasta ja kirjoittamisesta. Äänentoisto pelasi hyvin, joten kuulemisen kanssa ei tarvinnut pinnistellä. Viihdyin. 

Kirja on kuulemma siinä mielessä omakohtainen, että omien lasten kasvaessa myös lasten some käyttö mietityttää. Oli kiva pitkästä aikaa kuulla jonkun myös kehuvan nuoria. Olen itse ollut samaa mieltä, että iso osa nuorista on valveutuneita ja taitavia verrattuna siihen, mitä itse olimme 1970-80-luvun lapsina ja nuorina. Nuorten verkostot on toista luokkaa kuin omat pihapelikaverit 1970-luvulla. 

Palaan kirjaan ja Arttun puheisiin kun olen kirjan lukenut. Muiden kiireiden vuoksi siihen menee hieman aikaa. 

1980-luvun porilaisista lapsista oli puhe illan toisissa julkkareissa. Janne Oran Amsterdam blackout kertoo ystävistä ja veriveljistä, joista toinen menestyy Jalkapallomaailmassa ja toinen ei. Kirja sopii kuulemma hyvin myös naisille, vaikka päähenkilöt ovat miehiä. Itse en ole mikään urheilufani, mutta käsittääkseni Musan jalkapalloa pelaavat mimmit ovat tehneet hyvää työtä, joten kaiketi Porista löytyy myös jalkapallofaninaisia. 

Molemmissa kirjoissa on siis porilaisten paikkojen bongausmahdollisuuksia. Iloinen asia se lienee myös raumalaisille, kun kumminkin nekin tuntevat monet paikat. 

Tähänkin kirjaan palaan varmasti myöhemmin. Veikkaan, että tulee luettua samalla aiemmatkin kirjat. 

Illan kolmas tunti vierähti kuunnellen Maisku Myllymäen esikoiskirjasta Holly. Se oli illan kirjoista se, jota etukäteen ajattelin vieroksuvani eniten. Kun vielä haastattelija esitteli kirjan neljä päähenkilöä vastenmielisiksi, niin oli vähiltä, että en vienyt kolottavaa iltakahvihammastani kahvikylpyyn siltä istumalta.

Onneksi en lähtenyt, sillä suljetun huoneen arvoitus lienee kiva, vaikka arvoitus olisikin vain se, nähtiinkö saarella vihermehiläissyöjää vaiko ei. Tämäkin kirja menee siis lukupinoon ja lisää kirjoittanen myöhemmin. Luultavasti paljon myöhemmin. 

Kysyin kirjailijalta, sijoittiko hän kirjan Kalajoelle, missä on tehty aikanaan kaksi havaintoa vihermehiläissyöjästä, mutta hän totesi että paikka voi olla mikä vaan saari Pohjois-Euroopassa, jonne yhteysaluksella pääsee kerran viikossa. 

Lihakset kesti vielä neljännenkin tunnin istumisen, joten ilta jatkui Antti Tuomaisen kanssa. 

Kuvittelin, että olen lukenut Tuomaiselta vain kirjan Mies joka kuoli, joka olikin yksi sen lukuvuoteni parhaista kirjoista, ja josta tekemänki kirjoitus on edelleen kesken. Aihe oli läheinen, koska suvussa on ollut siitakesienikasvattamo. Ehkä pitää viimeistellä kirjoitus sieniviikolle.

Haastattelun aikana ilmeni, että olen lukenut alkuvuodesta juuri ennen Ukrainan sodan alkamista myös Tuomaisen dystopiakirjan Parantaja, ja jopa kirjoittanut siitä, kuten muistakin silloin lukemistani dystopioista. 

Tunnin aikana Antti kertoi miten hänestä tuli kirjailija. Haastattelija kyseli hyvin Tuomaisen hyvin eri tyyppisten kirjojen taustoista. 

Kirjailijan mielestä kirjoittaminen on hauskaa ja hauskinta silloin, kun saa luoda uuden kirjan uuden maailman kerran vuodessa. Trilogian kirjoittaminen oli kiva kokemuksena, mutta seuraavat kirjat tulevat olemaan yksittäisiä kirjoja kuten ennen trilogiaa. 

Reilun kuukauden päästä saankin ryhtyä lukemaan Jäniskerrointa ja Hirvikaavaa, sillä vain järjellä ajattelevan, putkiaivoisen vakuutusmatemaatikon Seikkailupuiston johtamiskokemuksista kertovan sarjan viimeinen osa, Majavateoria ilmestyy äänikirjana 18.10.

Tässä vaiheessa iltaa kirjaston kahvila houkutteli enemmän kuin Ulla-Maija Paavilaisen Rohkeudella Elina Gustafsson -kirjasta kertova haastattelu. Haastattelu näemmä kiinnosti monia ja se sai paljon uusia kuulijoita. Itsekin olen lukenut monia urheilijaelämäkertoja, mutta neljä haastattelua putkeen oli tällä kertaa tarpeeksi. 

Ihana ilta. Luultavasti myös kirjaston työntekijät olivat tyytyväisiä kävijämäärään. Ainakin yksi virkailija sanoi, että he tykkäävät kovasti järjestää tätä tapahtumaa. Ensi vuoteen siis. 

. 

Pitkästä aikaa julkkareissa

Löysin itseni tänään puoliltapäivin Anniksen teatterisalista.

Porin, Nakkilan, Harjavallan, Rauman ja Ulvilan Nuorten työpajojen yhteistyönä (NTP - Tuotanto) syntynyt Trapetsi - musiikkivideo julkaistiin tänään.

Anniksen näyttämö, hetki
ennen aloittamista. Nuoret
olivat plaseeranneet minut
Anniksen näytelmän lavas-
teisiin, eli viehkeän pikku
kahvipöydän viereen. 

Yllättäen pääsin tilaisuuteen mukaan katselemaan ja itselleni vielä isompana yllätyksenä, olin myös tilaisuuden loppupuolella jakamassa tekijöille diplomeita. Siinä kuluikin useampi tovi, sillä tekijöitä oli 46.

Joskus sanotaan, että mitä useampi kokki, sen huonompi soppa  tai että joukossa tyhmyys tiivistyy, mutta ne sanonnat voi tällä kertaa heittää romukoppaan ja todeta, että tiimityössä on voimaa.

Tuskin kukaan tekijöistä olisi päässyt yksin tällaiseen lopputulokseen, mutta kun yksi osaa yhtä ja toinen toista, niin syntyy muutakin kuin pysyviä muistoja.

Lopputulos tuntuikin olevan kaikkien mieleen. Itse ainakin olin kovasti otettu musiikista, esiintymisestä ja kaikesta.

Kuten olen monesti sanonut ääneen aiemminkin, meillä on fiksu ja osaava nuoriso!

Anniksen kahvilan tähtitaivas

Lopuksi juotiin tietysti kahvit ja maisteltiin nuorten leipomaa masaliisaa (eli mokkapaloja eli mokkiksia, kuten meillä kotona niitä sanottiin) Anniksen kahvilassa.

Pakko todeta että masaliisapalat hupenivat huomattavasti nopeammassa tahdissa kuin videon kodissa olleet perunalastut. Niiden syömättömyys pisti hieman silmään, mutta ehkä niin on nykyään tapana kotibileissä; ei syödä sipsejä vaan kulutetaan muita aineita... Vaikea kyllä sanoa, kun edellisistä kotibileistä on aikaa.... vuosikymmeniä.

Lopuksi erityiskiitokseni kahvinkeittäjille loistavan makuisesta kahvista!