Tapahtuma alkoi neljältä, mutta olin paikalla jo kolmen jälkeen. Ennen haastatteluja katselin läpi myyntipöydät onneksi löytämättä yhtään kirjaa, joka olisi huutanut perääni, että Osta minut! Tämän vuoden projekti hävittää 365 tavaraa junnaa helmikuussa, joten ei uusia kirjoja. Sen sijaan repussa oli mukana yksi hävitystyö, kesken jäänyt virkkaus, josta valmiina tulee jotain. Lasken hävitetyiksi myös esim. virkaamalla hävitetyt lankakerät.
Näyttelytilassa oli nurkkaus, jossa voi kertoa mielipiteitä tulevaisuuden kirjastosta. Ne kerroin jo netissä, mutta silmäilin muiden kirjoittamia lappuja. 
Loput näyttelytilasta täytti Apila Pepita Miettisen hienot kirjan kuvitukset Ulla Mursun Myrtti-kirjoihin. Oma suosikkini oli tietty tämä käsityökuva. Kiva kuvitus houkutteli, joten pitänee lainata nuokin kirjat jossain välissä.
Sitten olikin aika varata istumapaikat. Hyvä oli, että tulin ajoissa, sillä tuolit täyttyivät nopeasti, ja niitä kannettiin paljon lisää. En laskenut, mutta Arttu Tuomisen Häväistyt kirjan julkkareissa oli varmasti reilu sata kuulijaa.
Arttu kertoi kirjasta ja kirjoittamisesta. Äänentoisto pelasi hyvin, joten kuulemisen kanssa ei tarvinnut pinnistellä. Viihdyin.
Kirja on kuulemma siinä mielessä omakohtainen, että omien lasten kasvaessa myös lasten some käyttö mietityttää. Oli kiva pitkästä aikaa kuulla jonkun myös kehuvan nuoria. Olen itse ollut samaa mieltä, että iso osa nuorista on valveutuneita ja taitavia verrattuna siihen, mitä itse olimme 1970-80-luvun lapsina ja nuorina. Nuorten verkostot on toista luokkaa kuin omat pihapelikaverit 1970-luvulla.
Palaan kirjaan ja Arttun puheisiin kun olen kirjan lukenut. Muiden kiireiden vuoksi siihen menee hieman aikaa. 
1980-luvun porilaisista lapsista oli puhe illan toisissa julkkareissa. Janne Oran Amsterdam blackout kertoo ystävistä ja veriveljistä, joista toinen menestyy Jalkapallomaailmassa ja toinen ei. Kirja sopii kuulemma hyvin myös naisille, vaikka päähenkilöt ovat miehiä. Itse en ole mikään urheilufani, mutta käsittääkseni Musan jalkapalloa pelaavat mimmit ovat tehneet hyvää työtä, joten kaiketi Porista löytyy myös jalkapallofaninaisia.
Molemmissa kirjoissa on siis porilaisten paikkojen bongausmahdollisuuksia. Iloinen asia se lienee myös raumalaisille, kun kumminkin nekin tuntevat monet paikat.
Tähänkin kirjaan palaan varmasti myöhemmin. Veikkaan, että tulee luettua samalla aiemmatkin kirjat.
Illan kolmas tunti vierähti kuunnellen Maisku Myllymäen esikoiskirjasta Holly. Se oli illan kirjoista se, jota etukäteen ajattelin vieroksuvani eniten. Kun vielä haastattelija esitteli kirjan neljä päähenkilöä vastenmielisiksi, niin oli vähiltä, että en vienyt kolottavaa iltakahvihammastani kahvikylpyyn siltä istumalta.
Onneksi en lähtenyt, sillä suljetun huoneen arvoitus lienee kiva, vaikka arvoitus olisikin vain se, nähtiinkö saarella vihermehiläissyöjää vaiko ei. Tämäkin kirja menee siis lukupinoon ja lisää kirjoittanen myöhemmin. Luultavasti paljon myöhemmin.
Kysyin kirjailijalta, sijoittiko hän kirjan Kalajoelle, missä on tehty aikanaan kaksi havaintoa vihermehiläissyöjästä, mutta hän totesi että paikka voi olla mikä vaan saari Pohjois-Euroopassa, jonne yhteysaluksella pääsee kerran viikossa.
Lihakset kesti vielä neljännenkin tunnin istumisen, joten ilta jatkui Antti Tuomaisen kanssa.
Kuvittelin, että olen lukenut Tuomaiselta vain kirjan Mies joka kuoli, joka olikin yksi sen lukuvuoteni parhaista kirjoista, ja josta tekemänki kirjoitus on edelleen kesken. Aihe oli läheinen, koska suvussa on ollut siitakesienikasvattamo. Ehkä pitää viimeistellä kirjoitus sieniviikolle.
Haastattelun aikana ilmeni, että olen lukenut alkuvuodesta juuri ennen Ukrainan sodan alkamista myös Tuomaisen dystopiakirjan Parantaja, ja jopa kirjoittanut siitä, kuten muistakin silloin lukemistani dystopioista.
Tunnin aikana Antti kertoi miten hänestä tuli kirjailija. Haastattelija kyseli hyvin Tuomaisen hyvin eri tyyppisten kirjojen taustoista.
Kirjailijan mielestä kirjoittaminen on hauskaa ja hauskinta silloin, kun saa luoda uuden kirjan uuden maailman kerran vuodessa. Trilogian kirjoittaminen oli kiva kokemuksena, mutta seuraavat kirjat tulevat olemaan yksittäisiä kirjoja kuten ennen trilogiaa.
Reilun kuukauden päästä saankin ryhtyä lukemaan Jäniskerrointa ja Hirvikaavaa, sillä vain järjellä ajattelevan, putkiaivoisen vakuutusmatemaatikon Seikkailupuiston johtamiskokemuksista kertovan sarjan viimeinen osa, Majavateoria ilmestyy äänikirjana 18.10.
Tässä vaiheessa iltaa kirjaston kahvila houkutteli enemmän kuin Ulla-Maija Paavilaisen Rohkeudella Elina Gustafsson -kirjasta kertova haastattelu. Haastattelu näemmä kiinnosti monia ja se sai paljon uusia kuulijoita. Itsekin olen lukenut monia urheilijaelämäkertoja, mutta neljä haastattelua putkeen oli tällä kertaa tarpeeksi.
Ihana ilta. Luultavasti myös kirjaston työntekijät olivat tyytyväisiä kävijämäärään. Ainakin yksi virkailija sanoi, että he tykkäävät kovasti järjestää tätä tapahtumaa. Ensi vuoteen siis.
.
