Ensimmäiseen viilentävään kokemukseen ajauduin sattumalta. Suoratoistopalvelussani on reilu 450 kirjaa jotka tahtoisin lukea heti. Viime aikaisella lukutahdillani siihen menisi vuosi, mutta käytännössä aina tulee uusia kirjoja.
Viimeaikoina olen etsinyt luettavaa ottamalla listani esiin, pistämällä silmät kiinni, viipottamalla sormia muutamia kertoja ja odottanut oletetun ruudunvierimisen pysähtymistä. Sitten tökkäisy ruudulle ja silmät auki. Olen antanut itselleni luvan fuskata 2 kirjaa molempiin suuntiin, että ei tarvitsisi esimerkiksi lukea juhannusviikolla joulukirja, ellei tahdo.
Nyt sormeni alapuolelta löytyi Sigri Sandbergin Pimeys - tähtiä, pelkoa ja viisi yötä yksin tunturissa. Se oli päätynyt lukulistalleni Huippuvuorten takia mutta unohtunut kun Huippuvuoret oli ajankohtainen.
Sinne siis. Luulisi että siellä ja norjalaisella tunturilla olisi riittävän viileää.
Norjalainen Sigri lähtee tunturiin voittamaan pimeän pelkoaan ja kertoo pimeydestä ja sen pelosta peilaten kertomustaan itävaltalaisen Christiane Ritterin kokemuksiin. Vuonna 1934 hän matkusti metsästäjämiehensä houkuttelemana Huippuvuorilla asumaan pieneen metsästysmajan, missä hän joutui olemaan osan aikaa yksin.
Kirja on lajityyppinä itsensäkehittämisopas, mutta Ritterin suomentamattoman tarinan kertominen siinä sivussa sai minut viihtymään tiiviisti kirjan parissa.
Kun kirja oli luettu, etsin uutta viilentävää luettavaa 'nämä kirjat voisivat myös kiinnostaa sinua' -listalta. Sen toiseksi viimeisenä oli Karolina Ramqvistin Karhunainen.
Luin viime vuonna bulgarialaisista karhunkesyttäjistä ja mieli laukkasi oitis siihen suuntaan. Mutta ei. Tämä karhunainen oli ollut aatelinen ja hänet hylättiin laivalla sattuneen skandaalin vuoksi 1542 vuonna kesken tutkimusmatkan Pohjois-Atlannilla olevalle saarelle.
Samalla, kun Karolina kertoo Marquerite de La Rocquen tarinan, hän kertoo kirjoittamisprosessistaan, omista tutkimusmatkoistaan Marqueriten jäljillä, sekä naisen elämästä ja selviytymisestä ennen ja nyt.
Kirja oli sen verran kiehtova, että elokuinen, porilainen hellepäivä meni kepeästi ohi, vaikka 31.7° lämpö saa normaalisti minut paniikkiin. Pohjoisella Atlantilla on kylmää, vaikka se kuinka sijaitsisi Ranskan kanssa samalla etäisyydellä Pohjoisnavasta.
Hieno tarina, ja lukijanakin oli yksi harvoista naislukijoista, joiden ääni sopii korvilleni, eli Krista Putkonen-Örn.
Kun olin kuunnellut kirjaa jonkin aikaa, tajusin, miksi tämän ja edellisen kirjan tyyli tuntui niin innostavalta. Syynä oli se, että kirjan tyyli toi mieleeni Mia Kankimäen kirjan Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Kirjan tyyli sai pari, kolme vuotta sitten pääni liitelemään pilvissä pari päivää. Tai ehkä kolme. Tai neljä....
Kirjassa Mia jättää työnsä ja lähtee etsimään 1000 vuotta sitten elänyt tänään hovinaista, joka yllä mainittujen kirjallisten muusien tapaan oli myös kirjailija. Sei Shōnagonin Tyynynaluskirjaa ilmestymistä suomeksi olen odottanut jo kaksi tammikuuta. Toivottavasti ensi tammikuu tuo mukanaan hänen 1000 vuotta vanhat hovielämän kuvaukset ja listat.
Nämä kolme täysin erilaista kirjaa muuttuivat siis kesän kuumuudessa mielessäni samankaltaisiksi. Luultavasti kirjailijat eivät tunne toisiaan ja jonkinasteinen samavireisyys on pelkkää sattumaa, mutta itselleni se oli oivallinen sattumus elokuun kuumimpiin päiviin.
