sunnuntai 27. kesäkuuta 2021

Book Voyage 2021 - 3 East Europe

Maaliskuussa matkailin Itä-Euroopassa. Kiirettä piti sen verran, että ehdin käydä vain seitsemässä maassa. Luettuja kirjoja oli sentään 13 Itä-Euroopan alueelta, muutakin tietty tuli luettua, mutta siitä ei kerrota tässä.

1, Tibor Noé Kiss Inkognito aloitti Itä-Euroopan matkani. Unkarilainen transsukupuolinen Tibor/Noèmi kertoo mitä on elää Unkarissa. 

Tibor Noé Kiss Inkognito is autobiograph-novel from Hungary

2, Antto Terras Viro (sensuroimaton) on sensuroimaton kertomus Terrasin ja kuvaajan mainoskuvausreissusta virolaisilla matkailukohteilla. Taattua Terrasta. 

Antto Terras Viro (=Estonia) is kind of travell-book with a lot of joy. Terras drove in Estonia with his photographer. Unfortunately not in English, I think. 

3. Laila Hirvisaari Minä, Katariina, kertoo Venäjän suurruhtinattaren tarinan.
Laila Hirvisaari, Minä, Katariina ( I, Catharine the Great). Novel about life of Catherine II, empress of Russia (reign 1762-1796). Unfortunately not in English, but I lliked this so much!

4. Boris Akunin Patasotilas Fandorinin tutkimukset 1. Odotin tältä venäläiseltä kirjalta enemmän, mutta pitänee lukea toinenkin. 
Boris Akunin Altyn Tolobas (Nicholas Fandorin series number 1). I waited more, but book was ok. Russia

5. Arkadij Avertsenko Humoreskeja, Venäläisiä hauskoja tarinoita. 

Arkady Averchenko, funny short stories from Russia, I don't know if those are translated in English. 

6. Chil Rajchman Treblinkan viimeinen juutalainen. Keskitysleirielämää Puolassa. 

Chil Rajchman The Last Jew of Treblinka : A Memoir Poland, I think, that everyone who reads a lot, have to read one book in every year about those horrible times. 

7. Pajtim Statovci Kissani Jugoslavia oli vähintäänkin yhtä hyvä kuin Tiranan sydän. Kosovo

Pajtim Statovci My Cat Yogoslavia is Statovci's deput novel. Kosovo

8. Pajtim Statovci Bolla tästä tykkäsin noista kolmesta vähiten. Liekö käärmeen vai kirjan vika. Kosovo

Pajtim Statovci Bolla not translated yet in English, but it is coming soon...

9. Nobel palkitun Olga Tokarczukin Aja aurasi vainajain luitten yli oli mainio dekkari Puolasta ja olikin tähän mennessä ensimmäinen Nobel-tason dekkari jonka olen lukenut.

Olga Tokarczuk has won Nobel prize and I loved Drive Your Plow Over the Bones of the Dead book. It is kind of detective story. 

10. Jyrki Erra Kaunasin sivut kirjan päätapahtumat olivat Liettuassa ja Roomassa/Vatikaanissa. Tämä oli sarjan ensimmäinen osa, hyvä, mutta Lyijyvalkoinen oli kyllä vielä parempi. 

Jyrki Erra's books has not been translated in English. Kaunasin sivut (Pages from Kaunas) was book about Lithuania and Vatican. 

11. Viktoria Hislopin Elämänlanka vei Kreikan Tessalonikiin ja tutustutti väestön pakko siirtoihin, joista aiemmat muistikuvat ovat todella hämärän peitossa. Kaikin puolin hyvä lukukokemus oli tämäkin Hislop. 

Victoria Hislop's The thread was marvelous historical book from Greece

12. Helena Lönnrothin kanssa käväisin uudelleen Puolassa leikkimässä hieman Puolalaista kuurupiiloa. Mukava piipahdus oli tämäkin reissu, joka päättikin itäeurooppalaisen maaliskuun. 

13. Kirsikka Myllyrinne on kirjoittanut elämästään Kyproksella kirjan Happamat sitruunat

Kirsikka Myllyrinne has written memoir from Cypros. Not translated in English. 

So, I visiter 7 land:
Estonia
Greece
Hungary
Kosovo
Lithuania
Poland
Russian




Pakisenpa pikkusen Pakistanista

Joskus ammoin 1990-luvun lopussa osallistuin erään yhdistyksen englanninkielen keskustelukerhoon. Sen vetäjänä toimi mukava pakistanilainen opiskelija, joka tuntien aikana kertoi perheensä elämästä Pakistanissa.

Tuo tuli mieleeni lukiessani Nadeem Aslamin kirjaa Kultainen legenda. Kirjan päähenkilöihin kuuluu arkkitehtipariskunta, jonka keskiluokkainen elämä matkusteluineen vastaa saamaani mielikuvaa vauraan keskiluokan elämästä.

Opiskelijan perheellä oli kuuman ajan asunto vuoristossa mutta kirjassaongelma on päinvastainen: Nargis ja Massud kärsivät talven viileydestä niin että rakennuttivat kotinsa kirjastohuoneeseen molemmille oman pienen työskentelymökin, jotka voitiin nostaa kattoon kuumana vuodenaikana. Kylmään aikaan oli helpompaa ja huokeampaa lämmittää pikku mökit... tai voiko Hagia Sofian - moskeijan pienoismallia edes kutsua mökiksi.

Nerokas idea näin korona-aikaan etätöitä ajatellen. 

Kirjassa esitellään tarinan lomassa paljon paikallista kulttuuria, historiaa ja legendoja. 

Yksi sellainen on tarina siitä, kuinka islamilaisen tradition mukaan Aatami sai paratiisista karkottamisen yhteydessä 30 erilaista hedelmää. Niistä kymmenellä oli kova kuori, kymmenellä kivi ja lopuilla kymmenellä ei kumpaakaan. 

Kovakuorisia ovat manteli, saksanpähkinä, pistaasi, seesaminsiemenet. 

Kivellisiä ovat persikka, aprikoosi, luumu, taateli, jujuba. 

Kolmanteen ryhmään kuuluu mulperimarja, omena, päärynä, viikuna, sitruuna. 

Kirjassa kerrottiin viisi hedelmää kustakin ryhmästä. Loput piti googlettaa, mutta eihän siitä mitään tullut. En löytänyt faktaa suomeksi enkä englanniksi. Pah. 

Yllämainittujen lisäksi Raamatun aikaan syötiin ainakin granaattiomenaa ja Johanneksen leipäpuun hedelmää. Kivellisiin hedelmiin lienee laskettu myös oliivi. Meloni ja kurkku tunnettiin, mutta laskettiinko ne hedelmäksi vai vihannekseksi, en tiedä. 

Omena sen sijaan ei tainnut olla alueen hedelmä, vaikka niin mainitaan. 

Oli miten oli. Asia jäi vaivaamaan. 

Muuten kirja oli hyvä ja toi jollain tapaa mieleeni Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa. Tarinat eivät olleet samankaltaisia, mutta kirjojen pohjavireessä oli itselleni paljon samaa. Paljon itämaista symboliikkaa, jonka voisi tietää, jos tahtoa olisi istua syventämään tietoja. 

Keskustelukerho me vetäjän perheen elämässä ennen Suomeen muuttoa oli paljon samaa, mitä kirjan arkkitehtipariskunnan perheessä ennen kirjan tapahtumia. 

Elämää jota väritti työ ja hyvin hoidettu koti. Paljon ystäviä, kulttuuria, musiikkia, kirjoja, yhdessä oloa ja keskustelua. Elämää joka itsellenikin maistuu. 

Pitäisiköhän lukea seuraavaksi herra Hämeen-Anttilaa? Rouvan Juhannusyön painajainen onkin ollut juhannusöitteni äänikirjana tänä juhannuksena. 



sunnuntai 6. kesäkuuta 2021

Soffamatka Nepaliin

Ennen kuin lähdin soffamatkalle Nepaliin, en tiennyt maasta kuin sijainnin, oudon mallisen lipun, pääkaupungin ja alueellisesti paikallisia työllistävät Mont Everestin valloitusretket jätevuorineen. Tiesin, että maa on pääosin hindulainen ja että kristityt tekevät siellä lähetystyötä. Yhtään Nepalissa ollutta lähetystyöntekijää en muista nuoruudessakaan kuulleeni, mutta 30 vuodessa voi kyllä jonkun maan unohtaakin.

Näistä lähtökohdista lähdin siis reissuun.

Ensimmäisen kerran tutustuin Nepaliin lukiessani pari vuotta sitten Perkeet haasteeseen Valittujen palojen kirjavaliota. Sopivaa kannesta kanteen luettavaa etsiessä (neljä kirjaa lyhennettynä, joten piti löytää kirja, jossa kaikki neljä kiinnosti) lueskelin jonkun K2 valloituskirjan, reissulta joka ei päättynyt kaikkien kohdalta hyvin. Vastaavia tarinoita muistan lukeneeni Valituista Paloista ennenkin. 

Toinen kosketukseni Nepaliin tapahtui Mikael Persbrandtin elämäkertaa lukiessani. Muistini mukaan kirja alkaa ja päättyy Nepalin Gurghan alueella, missä Persbrandtin oli Unisefin hyväntahdon lähettilään ominaisuudessa. Matkalla mukana oli hänen vanhin poikansa Igor. Tuo tapahtui vuonna 2016, jolloin Nepal oli toipumassa 2015 sattuneesta tuhoisasta maanjäristyksestä. 

Gurghan on alue, jonka kuningas 1700-luvulla päätti laajentaa maataan ja josta Nepalin historian katsotaan alkaneen. Maa laajeni vähitellen, kunnes britannialainen Intia sen aikanaan pysäytti. Lähihistoriaan kuuluu sisällissotaiset vuodet vuosien 1996-2006 välillä. 

Tuostakin ajasta kertoo seuraavaksi lukemani Pia Perkiön toimittama, Kirsti Kirjavaisen 30 vuoden lähetystyötä Nepalissa kuvaava Askel kerrallaan kestävää kehitystä Nepalissa -kirja. Sen totta puhuakseni lainasin kyllä kuvitellen kirjan kertovan ekologisuudesta.

Samapa tuo, yhtä kaikki kirja oli hyvin kirjoitettu. Kirjasta jäi erityisesti mieleen Kirstin paikallisilta sisseiltäkin saama luottamus. Aiempina vuosina tehty hyvä työ piti turvassa myös vaarallisina aikoina. 

Häpeäkseni tunnustan, että olin vallan unohtanut koko maanjäristyksen, vaikka tuttavani työn vuoksi olenkin seurannut SPRn katastrofityötä maailmalla. Itsekin olin töissä SPRllä 2017, mutta en muista sielläkään kuulleeni tuon alueen avustamisesta. 2006 tapaninpäivän tsunamista kertovassa nuorten romaanissa Khao lakin sydämet puhuttiin tästä laajempaakin ongelmana. Muistamme tsunamin, koska siellä menehtyi paljon suomalaisia ja ruotsalaisia, mutta yhtä tuhoisan Haitin maanjäristyksen tapahtumia emme muistele, koska valtaosa menehtyneistä oli paikallisia. Sama taitaa koskea Nepaliakin. 

Seuraan kyllä uutisista maanjäristysuutiset, pienemmätkin, mutta ei niitä vaan tahdo muistaa, ellei niihin ole kokemuksellista rajapintaa. Sama tietty koskee kaikkea muutkin. Italian uutisia Twitteristä seuraavana olen huomannut, että siellä uutisoidan maailman uutisia enemmän, mitä täällä. 

sadepilvet Katmandun yllä
               harmaalla polulla 
kohoan taivaalle

Jos jotain olen oppinut tämän koko maailman kirjahaasteen aikana, on se että huolimatta tekniikan kehittymisestä ihmiset laittavat ruokaa, tekevät työtä, juttelevat tuttavien kanssa, rakastuvat, saavat lapsia ja kuolevat kaikkialla ja kaikkina aikoina. Jotkut saavat tehdä sitä vapaana, jotkut jotenkin kahlittuna, mutta yhtä kaikki, tarpeemme ovat samat: syödä ja juoda, nukkua turvassa, kokea ihminen lähellä, peseytyä ja käydä tarpeilla. 

Siksi tuo nepalilaisen Janak Sapkotan haikukin tuntuu tutun kotoisalta. Meillä ei ole vuoria, mutta samalla tavalla itse olen tuntenut "kohoavani taivaalle", kun bussi pitkän matkan jälkeen Mikkelistä Poriin saapuu Huittisten tasaisille peltoaukeille. Runo löytyy kirjasta Tulikärpänen valaisee sivun.

Pentti Lehmuskosken romaani Ping-keinu kertoo kuvitteellisen perheen toisen pojan elämästä, mutta taustalla on Lehmuskosken Nepalissa kokemaa ja kuulemaan faktaa lähetystyöstä ja lapsityöstä. Lehmuskoski oli maassa opiskellakseen yliopistossa Nepalin kieltä, ja opettajaa luokkaan odotellessa kirjoitti romaanin. 

Kansikuvassa ping-keinu

Kirjan poika elää onnellisen lapsuuden noin 10-vuotiaaksi, jolloin harhaanjohdetut vanhemmat luovuttivat hänet  melkein ilmaiseksi työvoimaksi mattokutomoon. Alkuun 15-tuntisia työpäiviä oli 7, mutta myöhemmin pojat saivat kutomossa lauantain vapaaksi lepäämistä varten tai silloin voi tehdä työtä saadakseen omaa rahaa, jolla voi ostaa esim Coca Cola pullon. 

Kirjassa kerrotaan jotain myös hindujen arkisista uhraustavoista ja uskonnosta. Esimerkiksi kirjan nimi ping-keinu tulee hindujen juhla-aikoina kylän lapsille tekemästä keinusta. Sen tukikehikko tehdään pitkistä bamburuo'oista ja narut ovat paljon suomalaisia, puiden oksille tai leikkipuiston keinutelineelle sidottava naruja pidemmät joten sillä voi ottaa tosi kovat vauhdit. (Kuvia ja videoita löytyy Googlesta hakusanoilla ping swing). 

Päähenkilön perhe viljelee vehnää ja heillä on lampaita paimennettavaksi asti, mutta ei lehmää, joten lehmälle uhrattavat uhrit pitää viedä naapuriin, jolta lehmä löytyy. 

Perkiön ja Lehmuskosken kirjoissa kerrottiin paljon paikallisten ihmisten arjesta, mikä on aina mukavaa tällaisesta arjen historiasta kiinnostuneelle. 

Luulin päättäneeni toukokuisen Nepalin reissuni tähän, mutta kirjapinosta löytyi vielä pari Vuoren valloituskirjaa. Eli paluuta siihen, mistä olin lukenut eniten: vuorista ja kiipeilyssä avustavista sherpoista. 

Carina Räihän Huipulta huipulle kertoo suomalaisen naisen kiipeilyreissusta. Jeffrey Archerin kirja Matka maailman katolle kertoo samasta paikasta. 

Molemmissa kirjoissa kerrotaan kiipeilyyn valmistautumisesta, sopivan ajan odottelusta ja tiimityön välttämättömyydestä. Vuoden aikana on vain noin viikko sopivaa aikaa kiivetä Mount Everestin huipulle. 

Kiipeilyä vaikeuttaa olosuhteiden lisäksi ruuhka. Kaikki haluavat päästä huipulle, mutta reitti sinne on kapea ja vaarallinen. Perille päästyä ei passaa jäädä asumaan, sillä happipullot eivät kestä ikuisesti ja alas päästäkseen pitää kapeimmassa kohdin odottaa, että saa kulkuvuoron ylös tulevilta. Se saattaa olla vaikeaa, sillä kaikki haluavat huipulle eikä aikaa ole hukattavaksi. 

Räihän kirjassa kirjoitetaan myös jonkin verran vuoristokylistä, mikä on plussaa kaltaiselleni soffamatkaajalle. 

Matkustaisinko Nepaliin. Se ei ehkä olisi ensimmäinen valintani, muttei viimeisinkään. Maan historia on pitkä ja monipuolinen. Esimerkiksi Buddhan syntymäpaikka on nykyisen Nepalin alueella. Maa on pääosin kuitenkin hindulainen, ja temppeleitä on tiheään. 

Aina puhutaan Afrikan safareista, mutta myös tällä alueella on monipuolinen eläimistö. 

Suomalainen Wikipedia ei kerro paljon Nepalin kulttuurista, mutta itseäni Vestan palvojana kiinnostaisi lukea lisää eritoten Kumarista, elävästä jumalattaresta, ja siitä mitä tapahtuu sen jälkeen kun jumalattaresta tulee jälleen tavallinen tyttö. 

* * *

Ps. Nepalissa oli vuonna 2021 yhteensä 732 sarvikuono. Taas tuli opittua jotain uutta. En ole tiennyt, että niitä olisi Aasiassa. 








Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Helmikuussa luetut kirjat

Helmikuussa keskityin Länsi-Eurooppaan. Jämähdin ensin Tanskaan ja sitten Englantiin ja Alankomaihin. Yhtään uutta valtiota en lukenut, mutt...