Uusi aika koitti meille naisille – ja muillekin

Euran käräjäkivet 2014

”Uusi aika meille naisille on tullut. Toteutunut on unelmamme,
jota kauan olemme uneksineet. 
Voimmeko sen edes nytkään todeksi uskoa? Voimmeko?”

Näin kirjoitti Emäntälehden päätoimittaja Alli Nissinen 
Marttajärjestön lehdessä kesäkuussa 1906.

Tasan 110 vuotta Suomi kuului Venäjän keisarikuntaan. 
Suomen alueella oli itsehallinto, 
mutta merkittävät päätökset tehtiin Pietarissa. 
Oli eletty kuusi vaikeaa vuotta, alkaen helmikuusta 1899. 
Syksyllä 1905 oli suurlakko. 
Se jälkeen suomalaiset alkoivat uskoa parempaan huomiseen. 
Suomen autonomia palasi 1800-luvulla totuttuihin uomiin.

Vaalilakiin oli suunniteltu muutoksia Suomessa aiemminkin. 
Aatelisto, papisto, porvarit ja talonpojat 
eivät kuitenkaan olleet yksimielisiä. 
Yksimielisiä taidettiin olla vain siitä, 
että alle 24-vuotias ei ollut kypsä äänestämään. 
Papisto ei halunnut äänioikeutta naisille, 
mutta olisi antanut köyhillekin sananvaltaa. 
Talonpojat olisivat antaneet naisten äänestää, 
mutta ei asettua vaaleissa ehdolle. 
Senaatti esitti aatelittomalta väestöltä 800 markan vuosituloja.

Pohditaanpa hetki, mitä se tuolloin merkitsi.
Nykyrahassa tuo vaadittu 800 markkaa on 3.500 euroa. 
Vuonna 1905 se oli iso raha erityisesti maaseudulla, 
missä iso osa palkasta saatiin ruokana. 
Miesten palkkoja en tunne, joten otetaan esimerkki marttajärjestöstä. 
Martat aloittelivat noihin aikoihin kanojen hoitoa ja 
järjestettyä kananmunien myyntiä. 
Jotta Martan myyntitulo olisi ollut vaadittu 800 markkaa vuodessa, 
hänen olisi pitänyt myydä kananmunia noin 5.000 kappaletta. 
Ja jotta olisi päässyt äänestämään, 
Martan olisi pitänyt olla sen lisäksi mies.

Ehkä oli vain hyvä, että esitys ei mennyt läpi tuossa muodossa.

Suurlakon jälkeen vaalioikeutta pohdittiin uudelleen. 
Lakon aikana myös aatelisto ja porvaristo 
taipuivat täysin uudistettuun vaalilakiin.

Uusi vaalilaki kasvatti äänioikeutettujen määrää monin verroin. 
Ennen päätöksen teossa sai olla mukana vain 
aatelismiehet, papit, ison maatalon omistajat, 
kauppiaat, käsityöläismestarit ja tehtailijat. 
Tässä kohden voit miettiä, 
kuinka moni tuttavistasi saisi äänestää, 
jos tuo vanha laki olisi edelleen voimassa.

Uudistuksen jälkeen äänioikeuden saivat naisten lisäksi 
esimerkiksi satamatyöläiset, kauppa-apulaiset, 
tehdashalleissa työskentelevät miehet, 
rengit ja mäkitupalaiset. 
Ja mikä parasta, jokainen heistä saattoi asettua myös ehdolle 
ja tulla valituksi kansaa edustamaan.

Äänioikeuden saattoi myös menettää. 
Jotta äänioikeus säily koko elämän ajan, 
piti elää nuhteettomasti ja pysyä terveenä.

Ensimmäiset vaalit pidettiin maaliskuussa 1907. 
Sitä ennen alussa mainittu Alli Nissinen 
ja muut kansanedustajaehdokkaat 
kiertelivät ahkerasti puhujamatkoilla omassa maakunnassaan. 
Ahkera kiertäminen ja kirjoittelu palkittiin kansanedustajapaikalla.

Kansanedustajana Nissinen ajoi erityisesti 
naisten ja tyttöjen oikeuksia ja tasa-arvoa. 
Saman kaltaisia asioita ajoi myös 
Satakunnan ensimmäinen naiskansanedustaja Iida Wemmelpuu, 
joka oli opettajana Huittisissa. 
Osa näistä ehdotuksista toteutui vasta 1920-luvulla tai myöhemminkin.

Tuleeko luonnonympäristöstä koskaan vetovoimatekijä?

Ruukin kahvila 2012

Suomessa on paljon luontoa vaikka sitä mitattaisiin millä tahansa mitalla. Kysymys voisi kuulua, saadaanko siitä koskaan suomalaista vetovoimatekijää? Ja kun puhun vetovoimatekijästä, tarkoitan samanlaista luonnon ylistystä, miten Espanja, Turkki, Thaimaa tai jopa niinkin eksoottiset matkailumaat kuten Namibia ja Iran markkinoivat maataan suomalaisillakin matkailumessuilla.

Maanantain SuomiAreena-kohteeni oli Euran Kauttua. Kylä on tunnettu Alvar Aallon rakennuksista, vanhasta ruukkimiljööstä ja monipuolisesta luonnostaan. Keskipäiväisestä sateesta huolimatta Kauttualle oli kokoontunut mukava määrä kuulijoita.

Tilaisuuden asiantuntijapohja oli laaja. Keskustelijoina oli niin ympäristöministeriön, metsähallituksen, matkailutoiminnan kuin paikallisen ympäristöseuran edustajia. Alan ammattilaisiksi tunnustautuneiden yleisön edustajien ohella keskusteluun osallistui myös yllättäen paikalla ollut ranskalainen arkkitehti Bruno Lugac, jolle alue oli tuttu entuudestaan.

Laajasta näkökulmapohjasta huolimatta luonnon tuotteistamiseen ja markkinointiin ei saatu ratkaisua tässäkään tilaisuudessa. En tosin sitä odottanutkaan, sillä niin kauan kuin muistan, on suomalaisen luonnon erinomaisuudesta ja turistien houkuttelemisesta luontoon puhuttu, mutta näyttää siltä, että lopullisia tuloksia ei koskaan synny.

Olin 1980-luvulla mukana Lestijoen aluetaloudellisessa tutkimuksessa, jossa kartoitettiin Lestijoen matkailullisia mahdollisuuksia. Ajatuksena oli rakentaa Keski-Pohjanmaalle samanlainen kalastusmatkailukonsepti kuin Ruotsissa Mörrum-joella. Kartoituksen jälkeen paikalliset halusivat pitää jokensa vireänä, mutta siitä ei haluttu tehdä todellista matkailukohdetta. Samaan ratkaisuun on näytty päätyvän monilla paikkakunnilla ja asia nousi esille tässäkin tilaisuudessa. Matkailijoiden tuomia muutoksia pelätään ja tämä pelko näyttää usein painavan vaa’assa enemmän kuin vetovoimaisesta matkailusta saatavat mahdolliset hyödyt alueen yrityksille ja muulle vireydelle.

Kauttuan ja Noormarkun ruukkialueilla matkailun eteen on tehty töitä useampia vuosia. Keskustelusta kävi ilmi, että yrittäjät tekevät mieluusti Satakunnassakin yhteistyötä matkailijoiden viihtymisen eteen, jos vain löytyy sopiva sateenvarjo, jonka alle eri tahot saadaan mukaan. Itse kymmenisen vuotta Saimaan Charmanttien matkailuhankkeita seuranneena olen todennut sen hyväksi tavaksi toimia. Yhteistyö ei ole keneltäkään pois, kun sateenvarjon alla on riittävästi erilaisia toimijoita.

Ahlströmin ruukki-palveluita edustanut Riitta Kilo lupaili, että muutamien vuosien kuluttua ruukkia tullaan markkinoimaan aktiivisesti myös ulkomaisissa ostoskeskuksissa. Tällaista markkinointia suomalaiset matkailuyritykset tekevät vielä hyvin vähän, jos ollenkaan. Vähäistä on ollut myös koko maan markkinointi. Hannele Pokka kuitenkin muistutti, että Kataisen hallituksen alkuun panema Team Finland on nyt aloittanut toimintansa. Ehkä sen puitteissa tullaan vihdoin saamaan laajempiakin tuloksia kuin satunnaiset moottorikelkkasafarit ja käynnit joulupukin luona.

Suomalaisille luonto on lähellä, sitä on paljon ja se on pääosin puhdasta, vaikka yksittäisiä surullisia ympäristötapahtumia sattuukin tämän tästä, viimeksi Kokemäenjoella, jonne lipsahti taannoin vähän reilumpi erä nikkeliä.

Siitäkin puhuttiin, mutta se, mikä itseäni kiinnostaisi, olisi se, miten tätä puhdasta ympäristöä voisi saada markkinoitua laajemmin, vaikkapa niille Pokan mainitsemille kiinalaisille. Sitä odotellessa meistä jokainen voi suunnata lähiluontoon, joka alkaa sieltä, missä on lähin puu kun astuu ovesta ulos. Ainakin siitä asiasta kaikki panelistit olivat täysin yhtä mieltä.

Linjuriauto on maantien ässä

SuomiAreenan bussit kuljettavat kuuntelijoita Porin keskustaa etäämpänä oleviin kohteisiin. Tämän päivän Euran bussissa kuulijoita oli 12. Tunnelma autossa oli mukavan rento. Viereisessä penkissä istuneet tapailivat otsikkona olevan laulun sanoja.

Huomioitsijana sitä huomioi kaikenlaisia asioita. Senkin, että linja-autoon mahtuisi enemmänkin väkeä. Näin oli viime vuonnakin, jolloin kävin areenan bussilla Honkajoelle. Ahkerana bussin käyttäjänä sitä tulee pohdittua sitäkin, eivätkö matkan varrella asuneet ole hoksaneet, että mukaan voisi yrittää matkan varreltakin. Luulisi sen olevan mahdollista. Retkeilykohteen huomioon ottaen jopa suotavaa. Kauttuallakin oli parkkipaikoista pienoista pulaa ja ne olivat kaukana kohteesta.