Kesäkuussa luettu 2025

Kun tarpeeksi pitkään hokee itselleen, että lukemista voisi vähän vähentää, niin nyt kesäkuussa se sitten tapahtui. Melkein. Luin vain 26 kirjaa. Oli reilusti muuta monipäiväistä ohjelmaa: geokätköilyn isot block partyt, synttärit, juhannus ja Viron matka... Katsotaan sitten jääkö tämä maltillisempi määrä käytännöksi, vai pidänkö parit lukemisentasausmaratonit, kun elämä taas rauhoittuu kotoisin uomiinsa. 

Astra Tessa, Kukko Aapo ja Niva Niko-Petteri Uhma on jumalasta. Sarjakuva kirja Vilho Lammen elämästä ja taiteentekemisestä. Mielestäni kirja on ihan yliveto suoritus opiskelijoilta. Minusta nämä kolme erilaista piirtäjää olivat löytäneet tarinasta juuri oikeat, heille sopivat pätkät. Kirja ei yhtään vaikuttanut kolmen eri tekijän tekemältä. Wau. Toivottavasti tekevät muutakin yhdessä. Liminka (13.6.) 🌟🌟🌟

Bakker Gerbeand Isä muuttaa yläkertaan. Kirja ei kuitenkaan ollut minun suosikki genrejä, mutta kelpo tarinan Bakker tarjosi. Poika, joka roudasi isänsä yläkertaan ja vihdoin, 55-vuotiaana aloitteli omaa elämäänsä osoittautui kaskoseksi, joka oli  menettänyt toisen puoliskonsa 19-vuotiaana. Mielenkiintoinen tarina siitä, miten jotkut ihmiset vain ajautuvat elämässään eteenpäin. Alankomaat Amsterdamin lähellä maaseudulla. (17.6.) 🌟🌟

Beaton M.C. Epäilyttävän eläinlääkärin tapaus : Agatha Raisin - sarja osa 2. "Hemaiseva"... Olenkohan koskaan ennen kirjoittanut tuota sanaa ennen, tuskin... Kirjan esittely tekstin mukaan hemaiseva eläinlääkäri löydetään kuolleena. Lemmenkipeähkö Agatha Raisin ja ilmeisesti platoniseen rakkauteen vannova James Lacey tutkivat tapausta. Kiva kirja, mutta liikaa rakkauden kaipuuta minun makuuni. Englanti (8.6.)

Christie Agatha, Kuolema keskitalvella, en ole novellien ystävä, mutta Christien ja Doylen novellit ovat yleensä mieleeni. Tässä kirjassa esiintyy mm. Poirot, Marple, Tommy ja Tuppence, Parker Pyne ja Mr Quinn. Englanti.

"Naisen on turvauduttava valheeseen, se on totta. On kuitenkin kolme ihmistä joille naisen täytyy puhua totta: rippi-isälleen, kampaajalleen ja yksityisetsivälleen, jos luottaa tähän." (5.6.) 🌟

Crofts Freeman Wills (1879-1957) Salaperäinen laatikko. Eletään 1920-lukua Walesin etelärannikolla Burryn lahdella. Poliisitarkastaja Joseph French toimii etsivänä. Kirja on kirjoitettu 1928 ja suomennettu 1954. Poikansa kanssa viimeisenä lomapäivänä kalassa ollut amatöörikalastaja törmää kalareissullaan haiskahtavaan ison laatikkoon, mistä löytyy ruumis. Kaikki aikuiset ovat kyllin fiksuja pitääkseen lapsen erossa asiasta, siitä pisteet kirjailijalle. Tarinan eteneminen on hieman monimutkainen, mutta tykkäsin. Wales. (11.6.) 🌟

Hill Antonio Kauniit kuolemat. Komisario Salgado tutkimuksia 2. Héctor Salgado jatkaa kadonneen vaimonsa tapauksen pohdintaa ja samalla tutkii rikosta Barcelonassa. Espanjassa. (18.6.) 🌟

Holst Christoffer Suviunelmia ja verenpunaa, eka osa Cilla Storm -sarjaa. Jo toukokuussa kirjoitin blogikirjootuksen juhannuskirjoista, mutta nyt kyllä tuli vähän kiusaantunut olo tästä, joka oli yksi suositelluista. Miten voi olla noin miehen kipeä ihminen... Ja sitten kun saa mitä vonkasi ei edes tajua pitää kiinni. Huoh. Mutta ei tämä nyt huonokaan ollut. Plussaa siitä, että alkoholin kulutus pysyi suositelluista rajoissa. Ruotsi. (15.6.) 

Holst Christoffer Syysaallokkoja ja myrskynsilmiä. Tämä sarja taisi olla tässä toisessa osassa. Ei minun genteäni. Plussaa annoin tulevan anopin ja miniän suhteesta. Ruotsi. (21.6.) 

Hurme Juha Limingan ihme 1918. Sarjakuva. Limingan kunta oli se kunta, missä punaiset ja valkoiset päättivät 30.1.1918 olla taistelematta, ja se päätös piti. Liminka (14.6.) 🌟🌟

Hövenmark Nils (1922-1995) Kunnallismurha. Svartselen kunnan eronnut kunnanjohtaja Viktor Swenson lähtee iltakävelylle lumiselle rannalle, on perjantai-ilta, kello puoli yhdeksän 29. 10.1971. Järvi ei ole vielä jäässä. Pakkasta on 20 astetta ja ulkona on oikea hernerokkasumu. Yhtäkkiä järveltä kuuluu airojen ääni. Sitten airot vedetään sisään ja kuuluu varovainen loiskahdus. Jotain raskasta pudotettiin veteen. Mitään ei näy eikä Svenssonin kyselyihin vastata. Poliisi ei innostu tutkimaan. Epäilee, että joku upotti vanhan hellan. Ruumishan se...  Pohjois-Ruotsi. (12.6.)

Kilpamäki Heini Aseman nainen. Kirja oli lukupiirin kesäkuun kirjana, ja olimme yhtä mieltä, että kirja oli hyvää toimitustyötä alusta loppuun, mutta olisimme kaivanneet hieman enemmän tarinaa siitä, millaista elämä asemalla on. Kirjassa kerrotaan yhden ihmisen tarinan kautta asunnottomuuden hoidosta Suomessa. Enemmänkin tietokirja kuin elämäkerta. Helsinki. (10.6.) 🌟🌟

Koskinen JP Lokakuun likaiset lunnaat - Murhan vuosi osa 10. Arosuon suvun monimutkaiset kuviot etenevät taas vähän eteenpäin. Juho Tulikoski jatkaa etsivän töitä enonsa firmassa. Hämeenlinna.

"Kauneus oli turhuutta, jolle oli vaikea laskea oikeaa hintaa." (2.6.) 🌟

Kulju Mika Suomalaiset Normandian maihinnousussa. No nyt oli kirja historiasta, josta ei ollut mitään tietoa etukäteen. Mutta kirjan nimi oli kyllä klikkiotsikon tasoa - niistä suomalaisista ei kirjassa tainnut olla prosenttiakaan sivuista. Muuten hyvä kirja. Ranska. (4.6.) 🌟🌟

Meri Lennart (1929-2006) Kamtšatka : tulivuorten maa. Olipa mielenkiintoinen matkakuvaus. Kirjassa siteerataan myös. muita matkan tehneitä, kuten Sakari Pälsiä ja merilehmä-Stelleriä (Georg Willhelm Steller). Kirja on ilmestynyt viroksi 1964. Venäjä.

"Olen ehtinyt tehdä paljon tyhmyyksiä, mutta koskaan en ole pakannut reppua ilman kirjaa. Sellainen reppu olisi raskas kantaa." (24.6.) 🌟🌟🌟

Šcepanovic Branimir (1937-2020) Suu täynnä multaa.Vanha Mies lähtee viimeiselle matkalle vanhaan kotimaahansa. Lääkäri on antanut huonon ennusteen, mutta jösses miten mies juoksee! Montenegro (18.6.) 🌟

Stout Rex (1886-1975) Jos kuolema uinahtaa. Rex Stout on yksi suosikeistani. Onneksi niitä riittää. Kaikki romaanit on käännetty suomeksi. Kääntäisipä joku pienoisromaanit, kuunnelmat ja novellitkin. 1920-luvun New York, Usa. Wolfe saa toimeksiannon etsiä syyllistä joksi asiakas vahvasti epäilee miniäänsä. Archie muuttaa asiakkaan talouteen hänen avustajakseen. Asiakkaalla on rahaa:

"Siellä näyttää, mihin Jumala pystyisi, jos hänellä vain olisi varaa." (22.6.) 🌟🌟🌟

Tavaststjerna K.A. (1860-1898) Suomenlahden salaisuus. Rusalka-laiva katoaa myrskyssä jättäen jälkeensä epätietoisuutta ja 162 hylyn mukana kadonnutta vainajaa.  Tarinan loppu töksähti ja jäi nykylukijaa ajatellen harmittavasti kesken. Muuten kiehtova tarina. Merimatka.

"Kunnioitettavat lukijani tuntenevat aikaisemmista sanomalehtikirjoituksista, että Suomenlahden merenpohjaa on tutkittu perusteellisesti, ei ainoastaan niiden särkkien tienoilla, joita on viitattu Rusalkan haaksirikon aiheuttajiksi, vaan myöskin laajalti niiden ympäristöllä. Venäläiset ilmailijat ovat vasituisesti tätä tarkoitusta varten sommitelluissa kallishintaisissa ilmapalloissa leijailleet sen merenpinnan yläpuolella, joka levittäikse lounaaseen Pohjolan Gibraltarista, Viaporista, ja kaikkein parhaimmilla vesitähystimillä tutkineet mahdollisimman tarkkaan merenpohjaa usean penikulman laajuudelta. Jokainen, ken tietää, että tuollaisella koneella voi suotuisan sään aikana keksiä kymmenen metrin syvältä nyrkinkokoisen kiven, käsittää, kuinka huolellisesti tutkimuksia oli tehty. Sen ohessa ovat sukeltajat olleet toiminnassa kaikkialla, missä on vähäisintäkin syytä ollut arvella jotakin erikoista piilevän merenpohjassa." (26.6.) 🌟🌟

Tikkanen Märta Vuosisadan rakkaustarina. Runoja Tikkasten rakkaudesta. Olen lukenut kirjan aiemminkin. Täältä löytyi useasti kertomani lohduttava tieto kiinalaisista kirjainmerkeistä koskien kriisissä piilevää mahdollisuutta. (26.6.) 🌟🌟🌟

Veirton Kalle Henkka ja Kivimutka ja hitonmoinen lohisoppa, sarjan 9.osa. Kirja on suunnattu 6-9 - vuotiaille, mutta aika hurja tämä mielestäni oli. En lukisi 6-vuotiaalle, mutta 9-vuotias nauttinee. Tämä kirja oli mielestäni sellainen, että on syytä lukea vanhempien kanssa. Lastenkirja. (9.6.)

Zweig Stefan (1881-1942) Eilispäivän maailma : Erään eurooppalaisen muistelmia. Zweig ei syyttä ollut ennen Agatha Christietä maailman käännetyn kirjailija. Hän tiesi paljon mutta kirjoitti tiiviisti. Onneksi hänen kirjojaan saa nykyisinkin. Ainakin Shakkimestarista ja Amokista on otettu uusi painos hiljattain. Aiemminkin olen Zwaigista kirjoittanut. Itselleni tässä oli melko vähän uutta, mutta viihdyin silti. Itävalta, vaikka Zweig lähtikin kansallissosialisteja pakoon jo 1934. (3.6.) 🌟🌟🌟

Joulukalenterin 5. luukku 2024

Ilokseni löysin ristikkotarjontaa tutkiessani lähikaupassa elämäni ensimmäisen sarjakuvajoulukalenterin. Se sijoittuu luonnollisesti lempisarjakuvakaupunkiini Ankkalinnaan. 

Aku Ankan Joulukalenteritaskukirjasta löytyy luonnollisesti 24 tarinaa. 

Tarinoissa vilisee nuoruudesta tuttuja hahmoja. Touho-serkku, Mummo Ankka, Leenu, Liinu ja Tiinu, poliisimestari Sisu ja etsivä Kaasi, Musta-Pekka Herttoineen, Parta-Jussi, Polle Koninkaulus, Hannu Hanhi... Itselleni oli outoja vain tontut Hipsu, Hapsut ja Hopsu. 

Joulukalenterikirja kertomuksista peräti seitsemän on aiemmin suomentamattomia. Kertomuksista 18 on italialaisia, missä Mikki Hiiri ja Aku Ankka ovat paljon piirrettyjä ja luettuja. Kirjan piirrosjälki tuo mieleeni enemmän 1980-luvun kuin nykyajan ja esimerkiksi Don Rosan rikkaan piirrostyylin. 

Nostalgian janoisille kirja antaa mahdollisuuden muistella. Uusille lukijoille kirja käy eri hahmojen esittelystä.

Olen kasvanut Aku Ankan kanssa neljä vuotiaasta alkaen. Vielä yliopistossa luin Aku Ankkaa viikoittain. Matematiikan ainejärjestö Epsilon ry alkoi tilata lehteä laitoksen kahvioon ensimmäisenä opiskeluvuotenani. Voi sitä riemua, kun lehti alkoi tulla nimellä Ry Epsilon. 

Yliopiston jälkeen luin Aku Ankkaa lähinnä taskukirjoina ja satunnaisesti sukulaisissa. Vuonna 2006 löysin satumaisen tarjouksen lehdestä ja ajattelin kokeilla lukemista uudestaan. 

Kun määräaikainen tilaus alkoi lähestyä loppuaan, alkoi pommitus. Toistakymmentä puhelinmyyjää tarjosi lehteä LAPSELLENI. Lapsettomana meni kuppi nurin. En jatkanut tilausta. Miksi pitää olettaa, että klassikkolehti tilataan lapselle. Käsittääkseni keskimääräinen lukija on nykyjään keski-ikäinen mies. 

Edelleen ostan taskukirjoja ja erikoisnumeroita. Ja luen lehden, jos nään sellaisen jossain, mutta harvoin näkee. 

Vieläkään en ole leppynyt ammattitaidottomille myyjille.

Aimo Hauhion kuvituksia

Olen aina ihaillut vanhojen pehmeäkantisten dekkarien kansikuvia. Niiden rosoinen tyyli puhuttelee jollain tapaa enemmän, mitä nykyinen viimeisen päälle photoshopattu kansityyli. Innostuin asiasta jälleen kerran pari vuotta sitten, kun Porin pääkirjastossa oli Aimo "Ami" Hauhion kuvitustöistä kertova näyttely. Vasta tätä kirjoittaessa tajusin, että näyttely oli lainassa Rupriikista, eli se on jatkossakin nähtävillä jossain päin Suomea. 

Näyttely oli esillä Porissa jo joulukuussa 2022, mutta niin vain on jäänyt kirjoittamatta tämäkin päivitys loppuun. Hyvin ehtii vieläkin, sillä hienot kannet, kuvitukset ja sarjakuvat eivät häviä minnekään, vaikka näyttely onkin ollut jo pitkään muualla, ja luultavasti kiertänyt puoli Suomea parissa vuodessa.  

Näyttelyssä esiteltiin Hauhio niin kansikuvittajana, kuvittajana kuin sarjakuvapiirtäjänäkin. Niinpä oli ihan pakko lainata pino kirjoja. Muiden lukukiireiden vuoksi teosten lukeminen jäi pääosin pääsiäisen jälkeiseen aikaan. Siis vuonna 2022... minne tämä aika oikein kuluu?

Hauhio teki yli 300 kansikuvaa kirjoihin ja lehtiin. 

Lueskelin teini-iässä paljon scifi-kirjoja, mutta sen jälkeen niihin on tullut tartuttaa harvoin. Olavi Kanervan ja Reino Helismaan Maan mies Marssissa oli varmasti aikoinaan joka pojan unelmalukemista. 

Tuntemattomat ja tutkimattomat alueet panevat mielikuvituksen laukkaamaan kohti tuntematonta määränpäätä nykyäänkin. Jopa 'aikuisemmillakin pojilla', kuten vaikka Elon Muskilla, joka tavoittelee kohti avaruutta. 

Tämä olikin ensimmäinen Reino Helismaan omalla nimellä tekemä kirja jonka olen lukenut. 

Tämä taisi olla myös ensimmäinen scifi-sarjakuvani, vaikka siitä en olekaan ihan varma. Ensimmäinen kirjan Marsista joka tapauksessa. 

Harmi, että innostukseni scifi-kirjoihin on sammunut lähes kokonaan. Tämä lukukokemus oli hyvä, mutta vaikka kuinka olen itsenäi tsempannut lukemaan uudelleen Dyyni-kirjan, niin en vaan innostu. Sääli. 

Tämä kirja oli  mielenkiintoinen kuvaus siitä, mitä aikanaan kuviteltiin Marsissa olevan. Kirjassa on vehreyttä ja eläimiä, mutta tuskin minun aikanani Marsiin perustetaan minkäänlaista siirtokuntaa. Vielä 1980-luvulla, kun scifi-kirjoja luin, siirtokunta kuussa tai Marsissa ei ollut ihan tavaton ajatus. 

Eri maiden parhaat sadut -kirjasta löytyi muutama oudompikin satu, vaikka ei vanhojen satujenkaan kertaaminen haittaa. Monissa vanhoissa kirjoissa satu kerrotaan hieman eri tavalla, joten kertaus on jopa virkistävää. 

Verrattuna Maan mies Marsissa -kirjan kuvitukseen, oli satukuvitus paljon pikkutarkempaa. 

Aina silloin tällöin haaveilen piirtämisestä, mutta sen opettelu ei innosta. Jos piirtäisin, voisin kuvitella piirtäväni mustalla tussilla vaalealle paperille, kuten tässäkin kuvassa on. 

Ehkä tuo Saapasjalkakissa kuva on eniten tyyliä, jota voisin tavoitella. 

Näistä saduista tuttuja oli ainakin Jaakko ja papu, Saapasjalkakissa sekä Vuohi ja kolme pientä vuonaa. 

Vuona on siitä hauska sana, että sitä näkee nykyään tosi harvoin. Eikä ehkä olisi tässäkään tarvinnut näkyä, sillä vuona on lampaan karitsa, ei vuohen kili. Omassa lapsuuden satukirjassani yksi kileistä meni piiloon kaappikelloon. 

Muitakin sarjakuvia Hauhio piirsi. Ensimmäiset sarjakuvansa hän teki 1937 Seura lehteen. 

Rajaseudun

 Poika,  Ismo Lento oli yksi suosituista sarjakuvista. Koltan perintö, Sam Hurjan seikkailut maalla, merellä ja ilmassa, Lentävä lautanen... olivat varmasti huimia seikkailuja nuorille ja miksei vanhemmillekin pojille. Pulliainen seikkaili sarjakuvasivuilla. Näitä en juuri käsiini saanut, mutta Laikku 05 : kotimaiset sarjakuvat 1900-1945 -kirja oli kiva kooste monista vanhoista sarjakuvista. 

Kuvakoosteessa oleva otos Lentäjä Sam Hurjan seikkailut maalla, merellä ja ilmassa on muuten Hauhion ensimmäinen lehteen piirtämä sarjakuva. Se julkaistiin Seurassa numero 20 vuonna 1937. Siinä Sam Hurja lähtee matkalle Amerikasta laivalla Suomeen. Oikea Seura löytyy Digiarkistosta. Sarjakuva on lehden loppupuolella. 

Laitanpa tänne vielä yhden kuvan samaisesta Seurasta. Lehdessä näkyi olevan P.G. Wodenhausen tarina Jeevesin ja Bertilin kevätfiiliksistä. Senkin kuvittajana näkyy olleen Ami Hauhio. Pitäneekin lukea taas heidän sattumuksistaan. Olisipa itsellänikin Jeeves hoitamassa kaiken kotityön. 

14 yötä jouluun (11.12.)

Kolmas adventti ja meidän Marttojen joulunalustraditio Korsmanin talossa. Perinteiden äärellä on hyvä jatkaa kohti joulua.

Adventin kunniaksi tänään on tarjolla vähän kevyempääkin lukemista, joulukalenterin ensimmäinen sarjakuva on Pertti Jarlan Fingerpori 14. Fingerpori on sunnuntailehden luvun parhaita kohtia. 

14. heinäkuuta on ranskalaisen Éric Vuillardin kirja 1789 tapahtuneesta Bastiljin valtauksesta. Kirja esittelyjen perusteella tämä on kirja, joka on mieleeni. 

Käsittääkseni Vuillard on tutkinut tarkoin ketä oli paikalla ja kuka missäkin oli. Itse odotan jotain samaa, mitä olen lukenut mm. ukrainalaisesta rotkostavtai viiltäjä Jaskin viidestä uhrista. 

Nimen perusteella vauhdikkaampaa kyytiä antaa Olli Jalonen, vaikka ei sekään vauhti päätä huimaa. Kirja on 14 solmua Greenwichiin, ja sehän on vauhtinsa likimain 26 km/h. 

Jaloselta kesti kuulemma noin 20 vuotta kirjoittaa tämä kirja, ja itseltäni näyttää kestäneen yli 12 vuotta aloittaa sen lukeminen. Agendalla tämä perinnepurjehduskirja on ollut ilmestymisestä saakka. Ehkä nyt on tämän aika. 

Harmi vaan, että näistä numerokirjoistakin löytyi taas monta helmeä luettavaksi. Tässäkin kolme, joita tuskin ehtii päivässä lukea. 

* * * * * *

Tänä vuonna Kirsin Konttuurissa kuunnellaan valmisteluiden ohessa äänikirjoja, jotka kertovat montako yötä on jouluun. Lisätietoja löytyy joulukalenterin aiemmista päivityksistä. 

Keijuja siellä keijuja täällä

Mä en ole keijuihmisiä. Se tuli selväksi jo ekaluokan joulujuhlassa, jolloin musta tehtiin tonttu poikien joukkoon, kun muut tytöt sai olla keijuja. Syykin oli selvä, 40 kiloista ekaluokkalaista ei saanut mahtumaan koulun keijupukuihin, mutta tonttupukuja oli tehty kaiken kokoisia. Ei siitä traumoja jäänyt, sillä en ymmärtänyt silloinkaan, mitä typerät keijut tekee joululaulussa. Onneksi sitä ei soitella jouluradiossa - ei ainakaan Babbo Natale - jouluradiossa mitä kuuntelen. Mutta:

Hyvää iltaa, 

hyvää iltaa, 

pienet tontut te, 

Oomme tulleet 

kysymähän, 

leikittekö 

kanssamme. 

Kukin pikku tonttu saa, 

nyt meitä tanssittaa. 

Keijut ovat tuoneet mieleeni aina enemmänkin ilkeät ja itsekkäät otukset, vaikka posliininmaalausopettajakautenani viime vuosituhannella maalasinkin joskus hempeitä kukkakeijuja. 

Cristal Snown keiju Penni Pähkinäsydän on jotain keijun ja haltijan väliltä ja siksikin symppis. Sen voi päätellä siitä, että hänen äitinsä on toiminut nuorena haltijakummina. Peukalon mittainen Penny on vielä niin nuori, ettei ole vielä varmaa, onko hänestä tulossa ilkeä keiju, vai onko hän nyt vain välillä ajattelematon. 

Ensimmäisessä kirjassa Penni kavereineen leipoo kauhean kadotuskakun. Leipominen onnistuu hyvin, mutta isoäiti onneksi puuttuu peliin oikealla hetkellä ja pelastaa Pennin pulasta. 

Toisessa kirjassa vaivaa mörkökuumeen kirous keijujen kotitantereilla ja Pennistä tuntuu, että hänen "kilpakumppaninsa" Hilda on saanut myös mörkökuumeen. 

Itseäni sykähdytti, kun kirjassa puhuttiin Hörhiäisistä, joka on Cristal Snown kotikaupungin, kesän päätösjuhla, johon itsekin olen osallistunut usein. Tosin en juomalla tyrniolutta vaan enemmänkin kuljeskelemalla torilla lainattujen lasten kanssa. Muutamassa konsertissakin olen käynyt. 

Ihastuin Penniin ja hänen tovereihinsa ja toivon, että kirjailija (ja kuvittaja) ehtii muiden töiden ja geokätköilyn ohella kirjoittamaan monta jatko-osaa. 

Tein perjantain kunniaksi vuoden ensimmäisen kirjastoreissun ja lainasin näyttelyhyllystä Aino Havukaisen ja Sami Toivosen sarjakuvakirjan Keijut ei juo kahvia! (Huom! Nimen perässä huutomerkki, jos sellaista haasteessa kaivataan). Ajattelin nimen perusteella sen sopivan päivän keijuteemaan, mutta ihan lapsiperhearjen kirja tuo oli. Tosin tytöt ja perheen isäkin esiintyy siinä keijukuninkaallisina kruunuineen ja siipineen päivineen. Mukava kirja oli tämäkin, vaikka lapsettomana lapsiperhearki ei aina vitsiksi taivukaan. 

*   *   *

Kirjaan Cristal Snown kirjat kuntahaasteessa Kankaanpäähän Hörhiäisten ja Cristal Snown syntymäkotikunnan vuoksi. 

Kuva: Hörhiäinen Kankaanpään keskustan leikkipuistossa ja 2020 kilpailuun suunnittelemani  Hörhiäissukat mehiläiskennokärjillä. 

Artsakhin tasavalta

Aino Sutisen mainio sarjakuvakirja Vaimoksi vuorille (2015)

vie lukijan reppumatkalle Etelä-Kaukasiaan. Kirjassa käydään Azerbaidžanissa, Georgiassa, Armeniassa ja Vuoristo-Karabahissa (vuodesta 2017 alkaen Artsakhin tasavalta).

Matkan aikana tutustutaan paikallisiin ihmisiin, juhlitaan häitä ja pohditaan millaista olisi olla vaimona vuorilla.

Reissussa pysähdytään niin suurkaupungeissa kuin vuoristokylien laidunmaitten reunoillakin.

Artsakh sijaitsee Armenian ja Azerbaidžanin välissä. Fyysisesti se on enemmänkin Azerbaidžanin maa-alueella, mutta sen väestö on enemmänkin armenialaista. Maa on julistautunut itsenäiseksi jo 1990-luvulla, mutta yksikään valtio ei ole sitä tunnustanut.

Sutinen kertoo kirjassa,

Aino Sutinen, Vaimoksi vuorille s. 108.

kuinka maata rakennetaan pikku hiljaa sodan jäljiltä. Tuo kuva toi mieleeni viime kesäisen Haaparannassa käynnin. Siellä näin parvekkeita, jotka olivat jokainen erilaisia.

Haaparanta 2019

Siinä valossa katsoen en pidä lainkaan pahana asiana sitä, että jokainen asunto näyttäisi erilaiselta remontin jälkeen.

Onnellisia lapsuuspäiviä Afrikassa

Lapsuuteni kiiltokuvavihosta löytyy seuraava runo:  

Olisinpa aalto

            On lapsuuden aika ruusuinen 
            Ja riemuinen sen joka puoli  
            Ota neuvosta vaari ja tunnusta se  
           Älä kaikista ruusuista huoli. 

 

Aikuisena olen oppinut, että niin erilaisia lapsuuden aikoja voi olla, että oksat pois suutarin joulukuusesta...

Juhannuksen lukupinossa oli kirjoja laidasta laitaan. Ensimmäisenä käteen tarttui Manuel Ruin Olisinpa aalto, jonka vielä kirjaston lainaustiskilläkin kuvittelin olevan runokirja. Ei ollut. 

Eipä tuo silti asiaa mitenkään haitannut. Luen niin harvoin ohuita kirjoja, että kuvittelin automaattisesti tuonkin olevan runokirja. Sivuja kirjassa on vain 66.   Kirja kertoo elämästä 1980-luvun Angolassa.

Kirjan päähenkilöinä oli koulua käyvät veljekset sekä sika, jolle annettiin nimeksi Karnevaali, koska perheen isällä oli vakaa aikomus nautiskella runsain määrin sianlihaa karnevaalien aikaan. Myöhemmin, kun kerrostaloelämään tottumatonta sikaa pestiin kylpyhuoneessa ja naapurin kyylä tuli samaan aikaan etsimään missä asunnossa sika piileskelee, pojat saivat kerrostalokyttääjästä voiton ja sika sai uuden nimen: Voiton karnevaali.  

Nimen levittyä koulun kautta laajempaan tietoisuuteen paisui tarina kuin pullataikina ja toi muassaan hulpeita tilanteita niin kotona kuin kouluhallinnossakin.  

- Eikö me syödä porsasta? 

- Ei suinkaan, Zeca. Aina täytyy laatia kunnon suunnitelma. Me kasvatamme sen. Lihotamme. Siitä saa vielä kilokaupalla kinkkua.  

Pojat olivat pettyneitä. Äiti keräsi lautase ja kantoi ne keittiöön. Kun hän tuli takaisin, hän kysyi:  

- Miten me voimme kasvattaa sikaa seitsemännessä kerroksessa? 

-Älä hätäile. Kaikki tulee sujumaan suunnitelmien mukaisesti. Ruokaa saadaan hotellin tähteistä. Meidän täytyy vain opettaa eläin hiljaiseksi, ja kylläinen sika ei kilju. Se on elämän laki. (s. 10) 

Tarinassa on ainakin eräiden päähenkilöiden kohdalla onnellinen loppu.  

Hieman toisenlaista elämää elää Norsunluurannikon Yop Cityssä eli Yopougonin kaupungissa Aya, joka on käsikirjoittaja Marguerite Abouetin ja piirtäjä Clément Oubrerien sarjakuvan päähenkilö. 

Aya on 19 vuotias tyttö, joka etsii tietä aikuisuuteen ystäviensä Adjouan ja Bintoun kanssa.  

Aya kyläilee Bintoun luona

 

Ayan keskiluokkaiseen perheeseen kuuluu Ayaa pienemmät veli ja sisko sekä vanhemmat, joista äiti toimii päivisin sihteerinä ja vapaa-ajallaan kansanparantajana sekä isä, joka on oluttehtaan osastopäällikkö. 

Nuoret naiset haaveilevat opiskelusta ja bilettämisestä, mutta kaikki ei aina käy niin kuin haaveillaan.  

Ennenkin olen pohtinut, miten kansikuva toimii kunkin kirjan kohdalla ja ihmetellyt sitä, miten erilaisia kirjan kannet voivat olla eri maissa. 

Mielestäni Suomalainen  kansikuva kertoo Ayasta, joka on viisas ja lukee hyvin mielellään, kun taas englanninkielinen Aya näyttää jo kannessa, että myös tanssi ja pojat kiinnostavat. 

Molemmat kannet ovat oikeassa, mutta Ayan tapauksessa kallistuisin enemmän kuitenkin kiltin koulutytön suuntaan. 

Oli piristävää lukea vaihteeksi tarinoita afrikkalaista lapsista, joiden elämä ei ole pelkkää sotaa, kauhua ja tautien aiheuttamaa orpoutta. Samalla voi huomata, että ihmisen ilot ja ongelmat ovat yhtä kaikki, kaikkialla maailmassa melko samanlaisia.