perjantai 26. helmikuuta 2010

26.2. Nestorin päivä

Norppaemot synnyttävät kuuttinsa rannan lumipesiin helmikuun lopulla Nestorin päivän tienoilla. Päivä on ollut Maailman luonnonsäätiön teemapäivä, jolloin vedotaan norppien pesimärauhan puolesta.

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

21.2. Kansainvälinen äidinkielen päivä

Kansainvälinen äidinkielen päivä. UNESCOn teemapäivä, jonka tarkoituksena on edistää kielellistä ja kulttuurillista moninaisuutta ja monikielisyyttä.

Julian kamarissa on pohdittu pitkään ja hartaasti tämän päivän viettämistä ja tultu siihen tulokseen, että käytännöllisin tapa viettää tätä päivää olisi kirjoittaa päivän blogi oman paikkakuntansa murteella. Se se vasta olisi äidinkielellistä moninaisuutta vailla vertaa.

Nähtäväksi jää, tuleeko ensi vuoden blogiteksti jo Julian äidin tahi isän omalla murteella. Tänä vuonna se ei ainakaan vielä onnistu, sillä jo ensimmäisillä luokilla opettaja onnistui kitkemään Julialta oman murteen vivahteet meko tarkkaan. Sydämestä sattuu edelleen nähdä sielunsa silmin, kuinka opettaja punakynällä oli korjannut jokaisen kauvan sanan muotoon kauan ja enään muotoon enää, ja kielsi myös enää koskaan ääneen sanomasta niitä sanoja. Raumalaisille ja savolaisille kyllä on annettu oikeus säilytää oma murteensa, mutta pienen pikkuriikkisen kunnan murretta ei saanut säilöä. On se vaan surku ja häpeä menettää niin nuorena oma paikallinen identiteettinsä. Nyyh.

Jotta tämä tästä iloksi muuttuisi, haastan kaikki blogejaan kirjoittavat suomalaiset kirjoittamaan, ellei nyt joka päivä, niin ainakin joka vuosi 21.2. oman kotitienoonsa murteella, olipa se sitten äidinmaidosta imettyä tahi aikuisena opittua.

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

3.2. Alvar Aalto -päivä

3.2. on Alvar Aallon syntymäpäivä. Päivää on ehdotettu suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun päiväksi, mutta suomalaisissa kodeissa päivän vietto on vielä vähäistä.

Julian kammarista ehdotetaan, että päivän kunniaksi kannattaisi lähetä kävelylle omalle kotikadulle tai kylätielle. Samalla voisi kerrankin katsella oman kadun tai kylätien rakennuksia vierailijan silmin.

Mikäli sattuu olemaan niin onnekas, että kävelyetäisyydeltä löytyy Alvar Aallon suunnittelema talo, kannattaa käydä bongaamassa sekin samalla reissulla.

Kävelyn jälken voi nautiskella vaikka Julian valoleivoksia, joiden ohje löytyy 3.2.2009 kohdalta.

tiistai 2. helmikuuta 2010

2.2. Murmeli ennustaa kevään tulon

Murmelin kevään ennustuspäivä on elokuvista tuttu. Julian kovasti rakastamassa elokuvassa Päiväni murmelina (Groundhog Day), Bill Murray elää päivästä toiseen toista helmikuun päivää Punxsutawneyn pikkukaupungissa Pennsylvaniassa. Murray esittää itseään rakastavaa televisiojuontajaa, joka määrätään kertomaan kansalle mitä maailman kuuluisin murmeli, Punxsutawney Phil ennustaa kevään säästä.

Tarinan mukaan talvi jatkuu vielä kuuden viikon ajan, jos murmeli näkee tuona päivänä varjonsa. Muussa tapauksessa koittaa aikainen kevät. Perinne on vanha; sitä on jatkettu yhtäjaksoisesti vuodesta 1887. Phil on ennustanut aikaista kevättä 14 kertaa. Punxsutawneyn kaupungin edustajien mukaan Phil on aina oikeassa, mutta säätieteilijät eivät ole päässeet samaan tulokseen. Niiden mukaan Phil onnistuu vain neljästi kymmenessä vuodessa.

Huolimatta ennustuksen osumistesta tai osumattomuudesta, päivä on kuitenkin orastavan kevään ensimmäisiä enteitä, paikallinen juhlapäivä, jonka iloisia ohjelmanumeroita kokoontuu todistamaan vuosittain tuhansia turisteja.

Julian kamarissa katsotaan tietysti tänä iltana Päiväni murmelina -elokuva. Elokuva sinänsä ei enää anna Julialle mitään uutta, mutta sen hilpeä asenne: jos on aikaa, voi oppia mitä vaan, panee miettimään joka kerta mihin kaikkeen ajan kanssa voisi kyetä, jos heti aloittaisi.

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Entäs jos kuolema soittaisi aamuyöllä

🎶This will be the day when I die🎶 Adam Silvera on luonut maailman, jossa klo 00.00-03.00 kuolevalle soitetaan, että hän kuolee tänään. Pu...