Kirjoja ja ruusuja

Vähänkö petyin, kun kuulin, että tänä vuonna on Kirjan ja ruusun -päivä on huhupuheiden mukaan siirretty syksylle. Saatoin aiempina vuosina ymmärtää jotenkin sen, että 23.4. päivämäärään sidottu tapahtuma siirtyi kaupallisten syiden vuoksi aiemmin lauantaille, onhan juhannuskin siirretty perjantaille, mutta että kuukausikaupalla. Ei voi ymmärtää.

Mutta myönnän että yritin. 

Kun netistä ei löytynyt vastauksia, pohdin : Onko syynä kaupallisuus, vai kenties Venäjän käymä sota? Pyhän Yrjön -nauhan käyttö ei ole nyt suotavaa, mutta en ole sitä kyllä koskaan nähnyt Kirjan ja ruusun -tapahtumissa... Vähän kaukaa haettu ajatus että tapahtuma olisi siirretty syksylle nauhan takia? Vai lakkautettu kokonaan, kun siirrostakaan en löytänyt ilmoituksia. Veikkaan kuitenkin kaupallisuutta. Eihän partiotakaan olla Pyhän Yrjön vuoksi kieltämässä. 

Löytyi sentään yksi verkkotapahtuma koko maasta. Suomi-Espanja -seuralta. Myös muutamissa kirjastoissa näkyy olevan kuin vanhasta muistista joku kirjallisuustapahtuma. Porissa on kaksipäiväiset Sarjakuvafestarit, minne en koronan vuoksi pääse. Tauti myöhästyi parilla päivällä. 

Meinasin alunperin kirjoittaa tähän Matti Rautiaisen dekkarista Pyhän Yrjön varjo, kun kirjan yksi tapahtumapaikkakin on sopivasti kotikaupungissani Porissa, mutta jätetään nyt sitten koko Ykä ja siirrytään kirjaan jossa yhdistyy sekä kirja että ruusu.

Siihen tarkoitukseen sopii mainiosti viime vuonna BookBeatiin äänikirjana julkaistu Sari Järnin Lupaan sulle ruusutarhan.

Siinä sitten on ajatuksia herättävä kirja! Ja sopii hyvin eilen kuuntelemani Marttaliiton vuosikokousseminaarin jatkoksi. Tosin olen lukenut kirjan jo paperikirjana melko tuoreena, mutta hyvää kirjaa voi lukea useamminkin. 

Heti aluksi kirja panee miettimään, perheen arkista taas-arvoa. Mitä naisten ja miesten roolista kertoo se, kuka perheessä ajaa autoa ja milloin, kun lähdetään liikkeelle koko perheen voimin. Ajaako nainen vain, kun mies on kännissä? Vai ajetaanko vuorotellen, tasa-arvoisesti?

Sana koskee omien huomioiden mukaan tietysti muitakin kotitöitä. Mies voi silittää ja nainen vaihtaa lamput. Toisaalta kaikkien naisten ei tarvitse olla viherpeukaloita eikä jokaisen miehen tarvitse osata vaihtaa renkaita. Jostain syystä useat tuttavamiehet tykkäävät leipoa sämpylöitä ja pullaa enemmän kuin naispuoliset ystäväni. On hienoa tunne upottaa kädet taikinaan.... kuulemma. 

Kirjassa pohditaan virkistävän lyhyesti mielenkiintoisia aiheita: 

Metsästääkö miehet puumia vai luuskia? 

Kuka kuvastimestasi katselee? 

Oma raha - onko se mahdollista? 

Raha vai rakkaus - onko pakko valita? 

Kirjoitatko HEPSisi itse? Mitä haluat elämältäsi?

Pitäisikö kirjoittaa myös oma HUPSi?

Kirjan lopussa on juoksukouluohjeiden kaltaiset ohjeet hyvinvoinnin hallintaan viikoksi, lisää voi keksiä itse. 

Sari Järn on kirjoittanut myös kirjat Hiirestä puumaksi, joka niin ikään löytyy äänikirjanakin ja Voiko painoa hallita -kirjan lihavuusleikkauksista, mikä olisi kiva kuunnella. 

Järnin kirjasta tulee mieleen toinen

ajatuksia herättävä kirja, on Chimamanda Ngozi Adichien Rakas ystäväni tai 15 ehdotuksen feministinen manifestin. Kirjassa ystävä kertoo toiselle ja samalla meille kaikille, miksi lapsesta kannattaa kasvattaa feministi ja mihin kannattaa kiinnittää huomiota, jotta onnistuisi.

Mitä tulee itse Kirjan ja ruusun päivää, miehelle voi ostaa vaikka alussa mainitsemani kotimaisen dekkarin, naisille kannattaa ostaa ruusuja.  Kannattaa muistella millaisista ruusuista saaja pitää. Itse preferoin ei-keltaisia ja matalavartisia. Upeimpia ovat wanhat, tuoksuvat ruusulajikkeet kuten Maiden's Blush, josta tykkäsi meidän pässikin 1990-luvulla kovasti.

Kolme niin erilaista kirjaa Nigeriasta

Hieman yllättäen huomasin lukeneeni pari uutta kirjaa Nigeriasta entisten lisäksi. Joskus sitä onnistuu yllättämään itsensäkin 🙃

Toinen kirja oli dekkari, jonka kirjoittaja Seppo Mustaluoto
on kustantamon esittelyn mukaan ensimmäinen suomalainen erikoisjoukkokoulutuksen saanut ammattisotilas (eläkkeellä) joka on kirjoittanut toimintajännärin.

Janne Norrmanin elämästä kertovan sarjan (ehkä tästä tulee laajempikin sarja) toinen osa, Kuoleman safari, sijoittuu pääosin Nigeriaan, jonne Janne lähtee tulevan appiukkonsa pyynnöstä tarkistamaan uuden öljysataman valmistumista. Hirveän hyvin ei alkanut tämäkään reissu. Muutaman satamapäivän sijaan reissusta tulee hieman pidempi matka autiomaassa leijonien ja hyeenoiden seurassa.

Tämä sarjan toinen osa on itsenäinen, mutta suosittelen silti lukemaan ensimmäisenkin osan: Slaavilainen peli. Kirjassa seikkaillaan lähinnä Ukrainassa ja Venäjällä.

Hieman toisenlaista näkökulmaa Nigeria elämästä antaa Chimanda Angozi Adichien kirja Rakas ystäväni tai 15 ehdotuksen manifesti.

Heti ensimmäinen ehdotus tuntuu hyvältä. Ole kokonainen ihminen: nainen, äiti, työntekijä. Rakasta sitä mitä teet. Työtä ei sen sijaan tarvitse rakastaa. Riittää, että rakastaa sitä, mitä työ antaa.

Kotityöt ja lastenhoito on yhteisiä töitä. Toinen ei siis auta vaan tekee oman osuutensa. Kaikkea kotityötä ei tarvitse panna puoliksi. Riittää, että molemmat tietää, että ollaan tasoissa, on myös hyvä ohje.

Teksti kirjassa on ihanan suorasukaista ja opit niin marttamaisia:

Ruuanlaitto ei tule munasarjojen mukana. (s.18)
Se opitaan. Ja ihanteellista olisi, jos molemmat sukupuolet senkin taidon oppisivat. Sukupuolirooleja ei pitäisi tyrkyttää lapsille. Alkaen väreistä. Se, että on sukupuolineutraaleja värejä kuten harmaa, (ja meillä vihreä ja keltainen), vain korostaa sitä että sininen on poikien väri ja vaalean punainen tyttöjen. Kaupoissa vaatteet on jaettu meilläkin omiin osastoihin sukupuolen mukaan, samoin lelut.

Opin kirjasta jotain uuttakin, kuten sen, miten vaarallinen on esimerkiksi sallia sana. Brittilehdessä on ollut haastattelu, kuinka Philip May on sallinut Teresa vaimonsa loistaa. Jos roolit olisi olleet päin vastoin, ei koskaan olisi kirjoitettu 'sallimisesta' , vaan silloin Teresa olisi lehden mukaan kenties 'tukenut miestään' . Jos vain toinen puolisoista voi sallia, niin avioliitto ei ole taas-arvoinen.

Sen olen tiennyt aiemminkin, että vaarallista on puhua naisinsinööristä, tai kannustaa tyttöjä naimisiin ja poikia työpaikan etsimiseen. Avioliitto ei ole saavutus. Avioliittoon mennään, jos mennään, mutta se ei ole enää status, jota tavoitellaan. Parisuhde on vinksallaan jos nainen tavoittelee liittoa, ja mies ei mitenkään.

Tärkeä kasvatusehdotus on lukemaan opettaminen. Lapsen tulee lukea muitakin kirjoja kuin oppikirjoja.

Sen verran feministi olen ollut koko ikäni, että oma nimi on asia, josta en ole luopunut. Monet ovat. Hillary Ridhamkin joutui taipumaan vuosien naimisissa olon jälkeen Clintoniksi. En sano, että puolison nimen ottaminen olisi väärin, mutta jotain maailmasta kertoo, että tunnen vain yhden miehen, joka on ottanut vaimonsa sukunimen. Ja kuitenkin meillä on ollut mahdollisuus valintaan historiallisista ajoista aina 1920-luvulle saakka, ja uudestaan 1980-luvulta lähtien. Välissä oli siis vain noin 60 vuotta, jolloin valinta ei ollut mahdollista.

Tyttöjen ei kirjan mukaan tarvitse oppia miellyttämään. Riittää että oppii olemaan rehellinen ja urhea ja pitämään itsellään sen, mitä omistaa.

Mitä muita ohjeita annetaan, voi lukea kirjasta, joka on täyttä asiaa kannesta kanteen. Kirja on nopeasti luettu, sillä kansien välissä ei ole kovin paljon sivuja.

Molemmat kirjat olivat keveämpiä lukea, kuin ensimmäinen nigerialainen kirjani: Uzodinma Iwealan Ei kenenkään lapset. Kirja teki vaikutuksen, mutta tällaista kirjaa lukiessa toivoisi aina, että jokainen olisi aina jonkun lapsi. Ihan kaikkea ei tarvitsisi antaa lapsen koettavaksi.