Naisten viikko 12.-20.5. seitsemäs päivä

Erika 

Kalenterista löytyy useampia naisten ja miesten viikkoja. Toukokuussa on peräti 9 perättäistä naisten nimipäivää, joskin seitsemäntenä päivänä juhlii myös Erkki, Erkka, Eero, Eerik ja Eerikki. 2000-luvulla on tullut nimittäin muitakin päiviä kuin jouluaatto, jolloin on sekä naisen että miehen nimipäivä. Perinteisesti tämä päivä on ollut Erkin päivä. Eerika on kalenterin uusi tulokas. 

Päivän tietokirjailijaksi valitsin suomenruotsalaisesta nimipäiväkalenterista Erikan. 

Norjalaisen Erika Fatlandin Sovjetistan : matka Turkmenistaniin, Kazakstaniin, Tadžikistaniin, Kirgisiaan ja Uzbekistaniin kestää useammankin lukemisen. 

Toimittajaa Fatland matkusti kiertomatkalle Keski-Aasian valtioihin, jotka itsenäistyivät Neuvostoliitosta 1991. 

En tiedä kuinka virallinen termi Sovjetistan on, mutta ainakin matkailun merkeissä sitä näkyy käytettävän. 

Kirjan parasta antia on, että se kertoo erilaisista paikoista ja erilaisista kohtaamisista. Jossain vaiheessa unelmani oli junamatka halki Siperian, mutta koska en osaa venäjää, päätin aikanaa unohtaa sen ajatuksen. Ajattelin, ja ajattelen edelleen, että ummikkona viikko junassa vastaa maisemia lukuun ottamatta sitä, että istun yksin parvekkeella päivät, nukun siellä yöt ja välillä käyn keittiössä ja vessassa. 

Sen sijaan Fatlandin kaltaiselle kiertomatkalle lähtisin mielelläni jonkun ryhmän mukana vaikka heti. Tällainen matka ei tarvitse tulkkia vaan oppaan, tai aimoannoksen omatoimimatkailijan tahtoa. 

Tykkäsin siitä, että kirja loi pikaisena katsauksena parhaat tunnelmat ja erityispiirteet viidestä eri maasta. Kuitenkin niin, että joku oli oikeasti kokenut maiden tunnelmat. 

Ruislinnun laulu korvissani

Kun on kerran kuullut ruisrääkän lauleskelevan kesäillassa, ei voi muuta kuin pohtia, josko Eino Leinon aikaan olisi sittenkin ruislintu tarkoittanut jotain muuta lintua.

Joskus kauan sitten Eurajoella kuulin, kuinka ruisrääkän laulua kuvattiin sellaiseksi, kuin rutikuivasta puusta yrittäisi kiskoa irti hieman ruostunutta rautanaulaa. Ainakaan itselleni se ei ole ääni, jota kuuntelisi mieluummin kuin satakieltä, vaikka auliisti myönnän, että ulkoseinän takana rantametsikössä asustava, puolisoa vaille jäänyt satakieli pitää aikamoista meteliä koko kesän.

Muutama päivä sitten töissä kuulin, että Porissakin ruisrääkkää voi kuunnella. Lempeässä kesäillassa, jos kohta sellaisia saamme, on toivottavasti romanttisempiakin lintuja kuunneltavaksi, esimerkiksi mustavariksia..... ei kun mustarastaita.

Suvihan meillä tässä on meneillään, ja jotenkin itse olen aina mieltänyt kesän kaikkein runollisemmaksi vuodenajaksi. Se johtuu varmaan siitä, että kesällä 1986 ollessani kesätöissä Siikaisten keskustan grillillä, lueskelin runoja niinä hiljaisina hetkinä, jolloin asiakkaita ei ollut mailla halmeilla ja kaikki siivoustyötkin oli tehty jo aikoja sitten. Kävin lainaamassa kirjastosta kerrallaan kolmisen kymmentä runoteosta sen kummemmin valitsematta. Aakkosjärjestyksessä. Kesän aikana sain hiljaisina hetkinä, kun päivälle määrätyt työt oli tehtynä, luettua koko runohyllyn teokset.

Suven ja runon -päivänä pitää toki lukea runoutta. Eino Leinot tuli kahlattua kannesta kanteen lukioaikana, eikä vielä ole tuntunut siltä, että yksittäisten runojen lisäksi pitäisi aloittaa lukeminen uudestaan. Tunnustaudun kyllä enemmän loppusoinnullisen kuin nykyaikaisemman runouden ystäväksi,. Jälkimmäistä lukiessa mietin useasti, mikä loppujen lopuksi on runon ja mininovellin ero. Vielä en ole sitä keksinyt, mutta asian pohtiminen on työn alla.

Sattumalta käsiini osui tämänviikkoisilla kirjastokäynneillä kaksikin runoteosta, jotka haluan jakaa tässä ja nyt kaikelle kansalle. Ensi alkuun mainittakoon, että itsellenikin yllätyksenä, kummassakaan ei ole loppusoinnun loppusointua.

Ensimmäisenä suosittelen Arto Juurakon ja Benjam Pöntisen Eläämellistä rakkautta. Reilusti neljäsosa verestäni on pohjalaista ja luultavasti siksi eteläpohjalainen murre kuulostaa korvissani kovasti kotoiselta. Kirjasta löytyy hienoja eläinkuvia ja niihin liittyviä rakkausrunoja. Pohojalaasittain lausuttuna, totta kai. Kirjassa voi tutustua mm. Mesikämmenen ratekiaan, Murkkupeuraan, Naalimaankaikkeuteen ja Porsahien pohorintoihin.

Toinen runokirja on Hamdam Zakirovin Kaukana mereltä. Uzbekistanilainen, nykyisin Kouvolassa asuva Zakirov runoilee kesästä: pioneista, auringonkukista, kesäkuusta, kesästä 1988, Adoniksen ja Andrein kesästä.

Kirja palautti mieleeni oman nuoruuteeni ja ennen kaikkea ne ihanat, sateiset kesäpäivät, jolloin äidin kanssa kuunneltiin radiosta Raimo Lintumiehen juontamaa kesäohjelmaa ja tehtiin käsitöitä kuten kudottiin mattoja. Zakirovin matonkutoja taisi tehdä hieman erilaisempia mattoja, kuin äitini neliniitiset räsymatot, mutta samoissa mietteissä lienevät naiset käsitöitä tehdessään kaikkialla maailmassa.

Aikuisena on ollut mielenkiintoista huomata, miten erilaisia on ne asiat, jotka ovat olleet lapsuuden kesien kohokohtia. Itselleni sateisten ja käsityöpainotteisten kesäpäivien lisäksi kohokohtia olivat pyöräretket uimaan muiden kylän lasten kanssa, matonpesupäivät sekä kauppa-auton käyntiä seurannut jäätelöhetki.

*  *  *  *  *

Tämä päivitys aloittaa blogissani uuden sivun. Viime vuonna päätin, että osallistun tänä vuonna Porin lukuhaasteeseen. Koska 30 kirjaa on perin niukasti joka päivä jotain lukevalle, ja koska pidän erilaisiin kulttuureihin tutustumisesta, haastoin itseni lukemaan kirjan jokaisesta maailman maasta. Tämä oli siis päivitys numero 1: Uzbekistan.