Joulukuussa luetut kirjat

Vuoden viimeinen kuukausi. Joulukirjoja ja kesken jääneiden kirjojen loppuun saattoa. Onnistuin kuin onnistuikin pitämään vuoden lukusaldon alle kauhistuttavan 500 kirjan. Tänä vuonna määrää kasvatti yli 50 ohutta runokirjaa. 

Aro Eila Jouluyö. Selkokirja joulusta. 🌟

Auer Anneli Murhalesken muustelmat. Kirja jota olen vältellyt, mutta kun on kuunnellut kaikki muutkin kirjat tästä murhasta, niin pakko kai tämäkin oli kuunnella. Yllätyin Auerin hyvästä lukijaäänestä. Vain parissa kohtaa hän intoutui näyttelemään puhettaan. Muutoin puhe oli yllättävän tasalastuinen. Ulvila. (17.12.)

Benedict Alexandra Joulun palapelimurhat. Luin aiemmin jo pari Benedictin edellistä joulutarinaa. Tämän säästin palapelien tekohetkeen. Tykkäsimme molemmat tarinasta. (29.12.) 🌟🌟🌟

Bowen James Bobin joulu. Kirjassa James muistelee menneitä, erityisesti jouluja ja löytää joulumielen keskeltä lumisateita Lontoota. Elokuvan kun olen nähnyt Bobista, mutta oli tämä vaan hyvä. Englanti (3.12.) 🌟🌟🌟

Canetti Elias Marrakešin ääniä -merkintöjä matkan jälkeen. Kemian tohtori Cannetti matkusti. Canetti sai kirjallisuuden Nobelin 1981. Marrakesh sijaitsee Marokon puolivälissä kun mennään Gibraltarilta Länsi-Saharan rajalle. Matkaa Atlantin rannikolle on noin 100 km. Kaupungissa on nykyisin vähän yli miljoona asukasta. Kirjan tapahtumat on 1970-luvulta. Tätä julkaistussa en kyllä muista miksi tykkäsin tästä kolmen tähden arvoisesti, mutta minkä annoin sen annoin.

"Liha on hyvää, sitä pitää syödä."

Tätä julkaistessa ihmettelin, tykkäsinkö oikeasti tästä näin paljon. Muistiin jäi vain pari pikku tapahtumaa. (8.12.) 🌟🌟🌟

Christie Agatha Kuolema keskitalvella. Kirjassa tusina talvista kertomusta. Pääoisssa Poirot, Marple Harlequin, Tommy ja Tuppence. Novellit on tosiaankin liian lyhyitä makuuni, vaikka nämäkin ihan hyviä tarinoitua, mutta pieni tarinan venytys olisi innostanut minua enemmän. (5.12.) 🌟

Hornak Francesco Viikko on pitkä aika. Tytär on ollut Afrikassa lääkärinä Liberiassa missä riehuu tappava virus, joka tarttuu vain eritteitä. Hän palaa jouluksi Englantiin ja vanhemmat ja sisarukset päättävät pitää yhteisen karanteenijoulun. Kirja on ilmestynyt pari vuotta ennen koronaa. 

"Ehkä kaikille perheille olisi hyväksi jäädä viikoksi karanteeniin." (5.12.) 🌟🌟

Jansson Anna Mustaa lunta. Lyhyt tarina joulun tienoilta. (9.12).

Joulukalenteri  : Taskaritarina joka päivälle. Aku Ankan taskukirja. (1.12.)

Jos unohdat oman nimesi : latvialaisen nykyrunouden kokoelma suomeksi ja latviaksi. Kirja on vuodelta 2020 ja runot ovat oikeasti tuoreita. Ihan kaikista en ollut samalla aaltopituudella, mutta pääasiassa tykkäsin. Mukana oli runoja, jotka tekevät kuvioita. Niistä tykkään yleensä aina. Latvia. (22.12.) 🌟🌟

Järvi Antti Mummo on murhattu. Longplay-audio. Tarina 1980-luvun drag-show piireistä. Murha on edelleen selvittämättä. Suomalainen drag show alkoi 1979. Itse en pitänyt showta mitenkään erikoisena asiana. Olen nähnyt sen televisiosta 14.11.1981. Kuvittelin silloin, että sellaista on tullut televisioata aiemminkin. Shown rakastetuin tähti, Mummo, Raimo Liukkonen, murhattiin 1988 Helsingissä. 

Kosovel Srecko (1904-1926) Punainen raketti. Slovenialaisia runoja paljolti Karstin alueelta, joka nykyisin tosin kuuluu Italiaan sekä Slovenian pääkaupungista Ljubljanasta, missä Kosovel opiskeli. (21.12.) 🌟🌟

Kajanto Maija Korvapuustikesä. Klassinen tarina. Totaalinen kyllästyminen, matka jonnekin ja jääminen sinne uusiin puuhiin. Tässä matkattiin Jyväskylän lähelle mummolaan ja pidettiin kesäkahvilaa/lounasruokalaa. Tykättiiin silti kovasti. (25.12.) 🌟🌟🌟

Kajanto Maija Taatelitalvi. Kirja jatkuu syksystä. Lähes yhtä hyvä katko-osa, vaikka mielelläni olisin lukenut toisekin kirjan pelkästään kahvilasta. (28.12.) 🌟🌟

Kyrö Tuomas Pukin paha päivä ; Pukki laivalla. Mainio kaksoiskirja, jossa kaksi tarinaa joulupukista.

Niin synkkää päivää ei ole, ettei siitä selviäisi. (3.12.) 🌟🌟

Lappalainen Kiia ja Leinomaa Emilia Korkokenkämurhaaja ja muita vaarallisia naisia. Vaarallisia olivat, naiset. Pari tarinaa olisi voinut jäädä kuulemattakin. Osaa ne naisetkin sarjamurhata. Kuunetelin äänikirjana ja osa nautinnosta meni siihen, että noin 18 minuutin välein piti kaivaa känny povesta, arvostella edellinen luku, valita seuraava, klikata nopeutusta ja sama uudestaan noin 18 minuutin päästä 24 kertaa. Myöskään lukija ei ollut mieleeni. (30.12.)

Lipasti Roope Linnan juhlat. Mitä tapahtuu, kun linnan juhlille pääsystä tulee lähes pakkomielle. (6.12.) 🌟🌟

Malkamäki Tuomas Myöhäistä katua on historiallisfiktiivinen romaani Suomen elokuvan kulta-ajalta. T.J.Särkän filmistudiolla Åke Lindman on ohjaamossa elokuvissa esiintynyt Kauno Brand oli kymmenkunta vuotta tähti. Sitten hän päätti palata VR.n toimistoon töihin. Nyt hän on 88-vuotias leskimies. 

Päivä kävelyllä hän pistäytyy Liisankadulls Särkän filmistudion sisäpihalle ja löytää loukkaantuneen tositv-tähden. 

Jotenkin hän päätyy iltapäivälehtien lööppeihin. Samalla alkaa paljastua salaisuus jota metsästää pari erilaista iltapäivälehden toimittajaa. Helsinki.

Jotenkin tykästyin kirjan ajtusten kulusta.   

"Silloin kuulin sanovani."  (14.12.) 🌟🌟🌟

Malkamäki Tuomas Siitä tulikin farssi on romaanin muotoon tehty suomalaisen elokuvan historiasta. K. E. Ståhlberg lähtee Pariisiin toiselle häämatkalleen. Ensimmäisellä hän innostui valkoista ja perusti Atelier Apollo valokuvaamon. Tällä kertaa hän ja tuore vaimo Sonja innostuu elokuvista ja ostaa laitteet ja kymmenen ensimmäistä filmiä. Hän perustaa Maailman ympäri elokuvateatterin ja vaimonsa kustantaa Suomen ensimmäisen leffan, Salaviinanpolttajat. Itse filmi on valitettavasti tuhoutunut kokonaan. Kirjan alkupuolella on itseäni sykähdyttävä lausahdus:

"Öisin ajatus vaan juoksee vikkelämmin."

Farssin tyyliä näkyy jossain kirjan kohdissakin. esimerkiksi kuvauksissa karanneen sian palauttanut tyttö juttelee näyttelijä Snellmanin kanssa. 

-Taiteilijat ovat aivanomalaatuista porukkaa.

-Tiedän sen. Isäni on juuri sellainen, taiteilija nimittäin. Aion silti noudattaa sydämeni ääntä kaikessa. 

Kun Snellman kysyy vielä tytön nimeä elokuvalipunnlähettämistä varten, ilmenee, että tyttö oli Ruut Sibelius, jonka isä todellakin oli taiteilija. Helsinki (31.12.) 🌟🌟

Mazzetti Kaarina Pääkalloja ja piilopaikkoja. Seikkailuserkuksille tulee odotettua jännittävämpää joulun odotus ja odotettua runsaampi koulu tädin saarella. Alex panee taas parastaan keittiössä tehden tällä kertaa pääasiassa kaikille maistuvaa kasvisruokaa. Ruotsi (3.12.) 🌟

Mäkipää Jari Etsiväkerho Hurrikaani ja paha poro. Joulukalenterikirjassa on 24 lukua. (2.12.)

Nummelin Juri (toim.) Hauskaa joulua! : vanhoja joulukertomuksia. Kirjoittajina on mm. Suomen ensimmäisen rikoskirjan kirjoittanut Harjavallassa elämänsä ehtoopuolen asunut Emil Nervander ja toinen vanha tuttuni Väinö Kataja, Joel Lehtonen, Eino Leino sekä tuoreimpana Reino Helismaa. Naisista mukaan on päässyt vain Aili Trygg. (2.12.) 🌟

Onni on vaarallista : hollannin kielisen nykyrunouden antologia suomentanut ja toimittanut Heimo Pihlajamaa. Kirja on vuodelta 2002, joten ihan nykykirjallisuuden määritelmä ei enää täyty. Alnakomaat. (23.12.) 🌟

Palmén Tiia Virallisesti syytön : Rikostoimittajan näkemys Ulvilan vyyhdistä. Vielä löytyi yksi näkökulma. Tämä on ollut näistä kirjoista selkeästi puolueettomin tarina. Ulvila. (30.12.) 🌟🌟

Palviainen Jukka-Pekka Tavoittelemanne henkilö on tapettu. Pyöräilevä freelande toimittaja jouluu yliajetuksi Koilahdentiellä polkiessaan kohti Monnaa, mutta selviää hengissä. Kirja oli erityisen mielenkiintoinen siksi, että Rauma on kaupunkina tuttu ja tapahtumapaikat siksi piirtyvät mieleen selkeästi. Mutta tykkäsin muutenkin ja jään odottelemaan jatkoa. Kirja oli kirjailijan ensimmäinen dekkari, mutta tuskin viimeinen. (9.12.) 🌟🌟🌟

Panteleimon metropoliitta Tapahtui jouluaattona. Kirjassa muistellaan menneitä ja tehdään viime hetken jouluvalmisteluja maalaiskylässä. Menneestä nousee esiin joulut, romantiikka, sota-aika... (3.12.)🌟

Preparoidut Feenikslinnut ja niiden viestit : Bulgarialaisia runoja suomentanut Tarmo Manelius. Tykästyin erityisesti Marin Lazarovin runoihin. (28.12.) 🌟

Renard Jules Kuvien metsästäjä. Kirja on vuodelta 1896, mutta istui hyvin maalaislapsuuteni muistoihin. Kirjassa on lyhyitä tarinoita tai mietteitä eläimistä ja luonnosta. Ranska. (25.12.) 🌟🌟🌟

Repo Niina Totuus Ulvilan murhan hätäpuhelusta. Tämä olis varmaan ollut parempi lukea. Kirja on omakustanne, BoD audiokirja. (16.12.)

Stewart Mary Murattipuu. Englantilaisen maatilan Whitescar (valkoinen arpi) omistaja aikoo testamentata tilauksensa Annabeille ja Julielle. Jälkimmäinen asuu Lontoossa, Annabel on hävinnyt 8 vuotta sitten 19-vuotiaana. Tilaa on hoitanut Annabelin serkku Con, joka ei ole testamentti listalla. Yhtäkkiä ilmestyy kylälle kanadalainen Mary Grey, joka näyttää Annabeliltä. Alkaa juonittelu. Ja sitten kuvaan astuu naapuritilan Adam... Ja Kirsiltä loppuu lukuhalut... Kuukautta myöhemmin kirja tuntuikin hyvältä ja mietin miksi jätin kesken. Tämä oli ehkä huonoin lukemani Stewart. Englanti. (16.12.) 🌟

Tuomainen Antti Tappokeli. Vastaeronnut postimies haluaa ostaa tyttärelleen pianon. Rahaa vain puuttuu, mutta hän saa kuljetuskeikan pääkaupunkiseudulta Lappiin. Reissun varrella pitää poikkeilla parissa paikassa, mutta hyvin ehtii. Sitten perään liimautuu auto... Automatka. (2.12.) 🌟

Joulun lukumaratoni

Lukumaraton 21. - 25.12.

Kuvittelin ehtiväni enemmänkin, mutta hyvä näinkin. Äidillä oli leipomukset valmiina, joten ennen joulua kuunneltiin äänikirja vähemmän kun odotin. Runokirjatkaan eivät imaisseet yhtä tenhoa asti mukaansa mitä olisi tehnyt dekkarit, mutta olen hillonnut näitä runoja heinäkuulta lähtien, joten päätin reissuun lähtiessä, että nämä luen. 

21.12. Luin matkalla aloittamani runokirjan loppuun. Ihastuin kirjan ykkösosan runojen poljentoon. Se oli jollain tapaa paikoitellen jopa hypnoottisen tenhoavaa. Slovenialaisen Srecko Kosovelin Punainen raketti siis yllätti. Toinen osa ei innostanut ihan yhtä paljon, mutta lopun kolmasosa jälleen sykähdytti. Runoja oli ryhmitelty kirjassa tyyleittäin, sillä runojen syntyjärjestystä ei tiedetä. Luettavaa oli jäljellä noin 3/4 kirjasta, jonka luin nyt. Kirjailija kuoli aivokalvontulehdukseen niin 22 vuotiaana 

22.12. Keittiössä valmisteltiin joulua Korvapuusti kesää kuunnellen. Maija Kajanto kuulostaa hyvältä. Kirjassa on maukkaan kuuloisia reseptejä. Paitsi Lipstikkakorvapuustit. Ennalta arvattavishan nämä tarinat ovat. Mutta kevyttä ja viihdyttävää takkatulilukemista yhtä kaikki. Tarkoitus on siirtyä tästä seuraavaan kirjaan joulun aikana. Kirjasta tuli heti alkuvaiheessa mieleen hyvällä tapaa Jenny Colganin Majakan valoa ja tuoreen leivän tuoksua.

23.12. Ehdin kirjan pariin vasta ehtoolla  Minulta on kerran puhjennut paistopussi itsekseen uunissa, joten en jätä kinkkua ja keittiötä loppuvaiheessa yksin. Niinpä luin alankomaalaisia runoja antologiasta Onni on vaarallista : hollanninkielisen nykyrunin antologia. Suomentanut ja toimittanut Heimo Pihlajamaa. Kirja oli joululukemistoni paksuin. Siinä on runoja 17 runoilijalta. Täysin nykyrunoja nuo eivät olleet, sillä kirja on vuodelta 2002. 

24.12. Haudoillakäynnin, saunan ja ruuan jälkeen torkuin nojatuolilla ja pudottelin eilistä kirjaa lattialle useammankin kerran. Kirjasta oli jäljellä enää muutama sivu, mutta vaikka kirja oli hyvä, niin kroppa vaati kahvia tai unta. 

Illalla olin virkeämpi ja aloitin latvialaista nykyrunoutta. Runot on julkaistu alunperin pääosin 2010 jälkeen, joten kerrankin luen "nyky"kirjallisuutta, joka todellakin on nykykirjallisuutta.

Einārs Pelšs (1960-) on yksi kirjan 15 runoilijasta, ja luultavasti kirjan vanhimpia. Tykkään runoista, jotka on aseteltu kuvioiksi. Kirja oli Jos unohdat oman nimesi : latvialaisen nykyrunouden kokoelma suomeksi ja latviaksi. 

Jules Renardin Kuvien metsästäjä. Kirjan olen löytänyt Jukka-Pekka Björkmanin kolumnin ansiosta. Kirjassa oli maalaislapsuuden mieleeni tuovia ajatuksia lähinnä eläimistä, mutta muustakin luonnosta, mistä nykykaupungissa voi vain uneksia, jos osaa sitäkään. Harva kaupunkilainen on koskenut keväisen vasikan turpaan kun se kirmaa kevät laitumelle, tai nähnyt peltopyitä tontin laidalla. Kirja on kirjoitettu 1896, mutta hyvin tunnistin siitä suimalaisen lapsuuteni eläimiä 70 vuotta myöhemmältäkin ajalta. 

"Kiiltomato

Mitä on tapahtunut? Kello on jo yhdeksän ja sen luona palaa vielä valo."

25.12. Preparoidut Feenikslinnut ja niiden viestit : Bulgarialaisia runoja suomentanut Tarmo Manelius. Nikolai Kintsevilta kirjassa oli pari runoa, jossa puhuttiin kiiltomadoista. Toisessa, Lähtö matkalle -runossa kerrotaan, että:

"En halua muuta mukaan, vain kiiltomadin majakaksi."

Aika hauskoja on nämä perättäisten kirjojen oudohkojen asioiden toistumiset. Kuten kiiltomadot.

Vieraiden lähdettyä aloitettiin joulun palapeli. Päivän äänikirjana lopeteltiin Maija Kajannon Korvapuustikesä ja jatkettiin siitä Taatelitalveen.

Sivumäärää en tällä kertaa laskenut. Eniten luin kinkkua paistaessa 23.12. ja kuuntelin joulupäivänä palapeliä tehden. Taatelitalvi jäi kesken. Se päätettiin tapaninpäivänä.

Kiitokset Kirjatarhurille haasteesta. En muistanutkaan, kuinka haastavaa on lukea kirjaa kun muut katsoo televisiota samassa huoneessa. Kännykällä pelaaminen olisi ollut silloin helpompaa. 

Saatan muokata kuvia myöhemmin, sillä kännykän laturi rikki ja äänikirjankuuntelukännyllä ei Canva toimi. 

Tosi mini risteily Aurajoella ja muita risteilyjuttuja

Kesän toinen risteilyni suuntautui Aurajoelle. Kävin ystävän luona kylässä toukokuussa ja puhuttiin siitä, mitenkä paikallisliikenne kulkee Turussa. Yllätyksekseni kuulin, että Fölin kyydissä voi ajella Turussa myös Aurajoella. Sitähän piti päästä tietysti kokeilemaan. 

Fölin vesibussi Jaarli, Turku, Martinsilta 2019

    

Kesäkuun kokousreissulla olikin sitten sopivasti aikaa tehdä todellinen mini risteily Martinsillan pielestä Ruissaloon ja takaisin. 

Risteilyn hinta ei päätä huimannut, edestakaisen matkan hinnaksi tuli hulppeat 3 euroa. Edullista kuin mikä. Edestakaisen reitin kestoaika oli 1,5 tuntia. Laiva taisi pysähtyä matkan varrella 4-5 kertaa, ei tullut laskettua.   

Ainakin kolmella pysähdyskohdalla näkyi olevan kahvila tms. Laivasta olisi päässyt pois välisatamissakin, joten niissä olisi voinut istuskella aina vuorojen välillä kahvilla. Tällä risteilyllä ei ollut tarjolla Brita-kakkua, kuten oli viime viikkoisella tilausristeilyllä, mutta kahvia ja jäätelöä pystyi kyllä ostamaan. Yllättävää kyllä, isoon pumpputermokseen keitetty kahvi maistui hyvältä. Kahvit ostamalla pääsi myös ilmaiseksi vessaan, muilta perittiin vessamaksu.  

    

Yllätyksekseni laiva oli entuudestaan tuttu. M/s Jaarli

M/s Jaarli Mikkeli, kuvattu 2007

risteili Mikkelin vuosinani Mikkelin satamasta Saimaalle suuntautuvia reittejä. Useamman kerran tuli Saimaalla käytyä. Yksi risteily vei Astuvansalmen kalliomaalauksia katselemaan. Ne tekivät todella vaikutuksen. Se oli kesällä 2003 ja kun sitten saman vuoden marraskuussa kävin Roomassa, ei Pietarin kirkon mittava ikä, upeat marmorit ja jättimäinen suuruus tehnyt minkäänlaista vaikutusta verrattuna 5000 vuotta vanhaan kädenjälkeen kalliossa. Ihan käsittämätöntä, miten joku ihminen on voinut jättää puumerkkinsä näkyville 5000 vuotta sitten ja se on näkyvillä vieläkin. Wau. Matkailu avartaa mieltä todella! 

    

Mikkelin vuosilta Jaarlin sisustusta oli vähän muutettu. Poissa oli viihtyisät, joskin vanhat puupenkit ja tilalla kevyet pöydät pinnatuoleineen. Kiva oli sekin, mutta kun on edellisen nähnyt, niin aika riisutulta tämä nykyinen sisustus vaikutti. 

Aurajokiristeilyllä nähtyä

    

Se, mikä pisti silmään, oli erilainen käytäntö turvallisuusasioissa. Kokemäenjoella kapteeni esitteli kaikki turvallisuusvälineet samaan tapaan kuin lentoemännät lentokoneessa ja korosti sitä, että pelastusvälineitä on kaikkialla. Kapteeni totesi, että lain mukaan heidän täytyy välineet esitellä ja antaa ohjeet pelastusrenkaan heitosta ym. Ilmeisesti ohjeet eivät ole tarpeellisia kunnallisessa reittiliikenteessä, sillä Fölilaivalla oli vain lippukassan vieressä lappu, että pelastusliivit löytyvät keulasta. Pelastusveneitä näytti olevan sama määrä kuin Porissakin ja pelastusrenkaatkin lienivät näkösällä kannella, missä emme käyneet, joten asia oli varmasti kunnossa, mutta ero tuntui merkittävältä, kun risteilyjen välissä oli vain vajaa viikko.        

Tämä risteily tuli niin äkkiä, että edellisen tekstin jäljiltä on edelleen hieman kesken pari risteilykirjaa, mutta tulkoot ne päiviteltyä tässä samalla. 

    

Pinossa seuraava kirja on Ngaio Marshin Murharisteily. Sen kansikuva on kovasti James Bond tyyppinen, mutta ainakaan alku ei lupaa samanlaista räiskyvää kikkailua, mihin on totuttu 007 elokuvissa. Kirjassa ei tietysti ole äänitehosteita, mutta aina, kun mieleeni tulee James Bond, ajatukseni siirtyy Finnkinon elokuvateatterin Metropolitan oopperan näytökseen, mitä tahditti seinän takana samaan aikaan etenevä 007 Skyfall (2012). Äänitehosteet seinän takana olivat sen verran massiiviset, että oli ihan pakko käydä katsomassa myös se leffa. Hyvä raina se olikin. 

    

Murharisteilyn alus on jollain englantilaisella joella 1960-luvun loppupuolella risteilevä M/s Zodiac. Aluksessa on 3 hengen miehistö ja matkustajaluettelossa on 8 matkustajan nimet. Tapahtumapaikka on kuvitteellinen, ja nykyään se vähän rassaa mieltäni. Olen kirjannut nyt kolmatta vuotta ylös paikkoja, joista olen lukenut kirjoja. Luultavasti sen vuoksi kirja, jota en voi merkitä mihinkään tuntuu vähän vähemmän houkuttelevalta kuin muut, vaikka muutoin olisikin hieno kirja.  

    

Risteilyllä ruoka kiinnostaa aina. Liekö syynä englantilaisuus (Englanti ei ole tunnettu minään erityisenä ruokamaana) vai se, että yksi kokki ei välttämättä kummoistakaan ateriaa saa aikaiseksi isolle joukolle, mutta joka tapauksessa kirjailija kuittaa risteilyateriat ohimennen esimerkiksi näin:  

- Zodiac purjehti rauhallisesti koko aamun. Lounaan jälkeen Lazerby tuotti melkoisen yllätyksen ilmestymällä kannelle uimahoususillaan, puhaltaen ilmapatjan ja alkaen ottaa aurinkoa. - Kerran australialainen, aina australialainen, hän tokaisi.  

- Zodiac oli ankkuroitu yöksi jonkin matkan päähän Ramsdyken sulun yläpuolelle. Matkustajat söivät päivällistä, Tillottson ja kersantti olivat saaneet lisäpöydän.  

Itseäni olisi kiinnostanut kovasti, mitä 1960-luvun jokiristeilyllä syötiin, mutta siihen ei taidettu saada vastausta kirjan sivuilta lainkaan. Murha sentään ratkesi. Luulisi, että olisi voinut edes mainita, syötiinkö lihaa vai kalaa.  Itse asiassa ainoa syöty asia, mikä kirjasta jäi mieleen oli asperiini. Kelpo kirja siitä huolimatta.  

Risteilykirjoja osa 2

     

Wilbur Smithin Vaaran vesillä kirjassa on risteilijä, mutta se on yksityisen omistajan hulpea yksityisalus, joka valitettavasti päätyy jo kirjan alkupuolella meren syövereihin. Vaikka en ole mikään terroristityyppisten kirjojen fani, niin tässä kirjassa on ainakin alku ollut yllättävän lupaava ja teksti hyvin etenevä. Yhden Smithin kirjan olen lukenut aiemminkin, Tiikerin silmän ja sekin tuntui ihan hyvältä kirjalta.      
    Vaaran vesillä kirjan alus seilailee itäisen Afrikan rannikolla ja risteilyaluksen omistaja sukkuloi lentokoneella eri puolilla maapalloa. Toisin kuin pikkukaupungin murha tyyppiset dekkarit, joissa poliisitkin ajelevat polkupyörällä tai kulkevat jalkaisin, kun välimatkat ovat niin lyhyitä, tässä kirjassa tuhotaan luonnonvaroja paljon ja surutta.   

    

Yleensä tulee kirjoitettua vain kirjoista, joista itse olen pitänyt, mutta mainittakoon tässä lopuksi risteilykirja, jonka kahlasin loppuun vain sen vuoksi, että se oli ainoa löytämäni dekkari, jonka kirjailija on slovenialainen. 
    

Maja Novakia on luonnehdittu Slovenian merkittävimmäksi dekkarikirjailijaksi, mutta käsittääkseni tässä genressä ei Sloveniassa ole ollut kovinkaan paljon kilpailijoita. 

Murha aluevesillä kirjasta en jostain syystä tykännyt, vaikka kirjan kaikki elementit olivat oikein ja itse asiassa sangen kutkuttavia. Risteily ja kirjailijat (kirjan alkuperäinen nimi on Tapahtui kirjailijakokouksessa eli murha aluevesillä) ei millään muotoa ole huono yhdistelmä. Alus on suljettu tila ja kirjailijoilla on vilkas mielikuvitus ja usein myös Menneisyys isolla alkukirjaimella. Kirjailijakokous pidetään Dubrovnikissä ja laiva risteilee Välimerellä Jugoslavian (nykyisen Slovenian) aluevesillä.

    

Toisaalta kirjassa oli samantyylinen tykkään-en tykkää ulottuvuus, kuin aikanaan Ranya ElRamlyn Auringon asemassa, josta en koko kirjan aikana osannut päättää tykkäänkö vai enkö, enkä vielä nytkään, 10 vuotta myöhemmin, ole varma asiasta. Ihan kelpo suomalais-egyptiläinen kirja se oli. 

    

Kiinnostavinta kirjassa oli ajoittainen herculepoirotmaisuus, mutta se kaikki muu tuntui hieman.... sanokaamme slovenialaiselta :) 

    

Valittaa ei ehkä pitäisi, sillä yhtä kaikki. Luin kirjan loppuun ja murha ratkesi. Ehkä kirja olisi vaatinut paremman kustannustoimittajan. En tiedä. 

    

Olen kyllä miettinyt, pitäisikö kirjalle antaa uusi mahdollisuus, sillä luin sen pidemmän skandinaavisten dekkarien putken jälkeen, ja siinä valossa mikä tahansa voi tuntua oudolta. Nyt, kun takana on lukemattomia maita ja erilaisia dekkareita, ovat enemmänkin nuo rikosten raakuudella ja psykologisuudella mässäilevät skandi-dekkarit alkaneet vaikuttaa oudoilta. Näin ne mielipiteet muuttuvat aikojen ja kokemusten myötä.