Joulun lukumaratoni

Lukumaraton 21. - 25.12.

Kuvittelin ehtiväni enemmänkin, mutta hyvä näinkin. Äidillä oli leipomukset valmiina, joten ennen joulua kuunneltiin äänikirja vähemmän kun odotin. Runokirjatkaan eivät imaisseet yhtä tenhoa asti mukaansa mitä olisi tehnyt dekkarit, mutta olen hillonnut näitä runoja heinäkuulta lähtien, joten päätin reissuun lähtiessä, että nämä luen. 

21.12. Luin matkalla aloittamani runokirjan loppuun. Ihastuin kirjan ykkösosan runojen poljentoon. Se oli jollain tapaa paikoitellen jopa hypnoottisen tenhoavaa. Slovenialaisen Srecko Kosovelin Punainen raketti siis yllätti. Toinen osa ei innostanut ihan yhtä paljon, mutta lopun kolmasosa jälleen sykähdytti. Runoja oli ryhmitelty kirjassa tyyleittäin, sillä runojen syntyjärjestystä ei tiedetä. Luettavaa oli jäljellä noin 3/4 kirjasta, jonka luin nyt. Kirjailija kuoli aivokalvontulehdukseen niin 22 vuotiaana 

22.12. Keittiössä valmisteltiin joulua Korvapuusti kesää kuunnellen. Maija Kajanto kuulostaa hyvältä. Kirjassa on maukkaan kuuloisia reseptejä. Paitsi Lipstikkakorvapuustit. Ennalta arvattavishan nämä tarinat ovat. Mutta kevyttä ja viihdyttävää takkatulilukemista yhtä kaikki. Tarkoitus on siirtyä tästä seuraavaan kirjaan joulun aikana. Kirjasta tuli heti alkuvaiheessa mieleen hyvällä tapaa Jenny Colganin Majakan valoa ja tuoreen leivän tuoksua.

23.12. Ehdin kirjan pariin vasta ehtoolla  Minulta on kerran puhjennut paistopussi itsekseen uunissa, joten en jätä kinkkua ja keittiötä loppuvaiheessa yksin. Niinpä luin alankomaalaisia runoja antologiasta Onni on vaarallista : hollanninkielisen nykyrunin antologia. Suomentanut ja toimittanut Heimo Pihlajamaa. Kirja oli joululukemistoni paksuin. Siinä on runoja 17 runoilijalta. Täysin nykyrunoja nuo eivät olleet, sillä kirja on vuodelta 2002. 

24.12. Haudoillakäynnin, saunan ja ruuan jälkeen torkuin nojatuolilla ja pudottelin eilistä kirjaa lattialle useammankin kerran. Kirjasta oli jäljellä enää muutama sivu, mutta vaikka kirja oli hyvä, niin kroppa vaati kahvia tai unta. 

Illalla olin virkeämpi ja aloitin latvialaista nykyrunoutta. Runot on julkaistu alunperin pääosin 2010 jälkeen, joten kerrankin luen "nyky"kirjallisuutta, joka todellakin on nykykirjallisuutta.

Einārs Pelšs (1960-) on yksi kirjan 15 runoilijasta, ja luultavasti kirjan vanhimpia. Tykkään runoista, jotka on aseteltu kuvioiksi. Kirja oli Jos unohdat oman nimesi : latvialaisen nykyrunouden kokoelma suomeksi ja latviaksi. 

Jules Renardin Kuvien metsästäjä. Kirjan olen löytänyt Jukka-Pekka Björkmanin kolumnin ansiosta. Kirjassa oli maalaislapsuuden mieleeni tuovia ajatuksia lähinnä eläimistä, mutta muustakin luonnosta, mistä nykykaupungissa voi vain uneksia, jos osaa sitäkään. Harva kaupunkilainen on koskenut keväisen vasikan turpaan kun se kirmaa kevät laitumelle, tai nähnyt peltopyitä tontin laidalla. Kirja on kirjoitettu 1896, mutta hyvin tunnistin siitä suimalaisen lapsuuteni eläimiä 70 vuotta myöhemmältäkin ajalta. 

"Kiiltomato

Mitä on tapahtunut? Kello on jo yhdeksän ja sen luona palaa vielä valo."

25.12. Preparoidut Feenikslinnut ja niiden viestit : Bulgarialaisia runoja suomentanut Tarmo Manelius. Nikolai Kintsevilta kirjassa oli pari runoa, jossa puhuttiin kiiltomadoista. Toisessa, Lähtö matkalle -runossa kerrotaan, että:

"En halua muuta mukaan, vain kiiltomadin majakaksi."

Aika hauskoja on nämä perättäisten kirjojen oudohkojen asioiden toistumiset. Kuten kiiltomadot.

Vieraiden lähdettyä aloitettiin joulun palapeli. Päivän äänikirjana lopeteltiin Maija Kajannon Korvapuustikesä ja jatkettiin siitä Taatelitalveen.

Sivumäärää en tällä kertaa laskenut. Eniten luin kinkkua paistaessa 23.12. ja kuuntelin joulupäivänä palapeliä tehden. Taatelitalvi jäi kesken. Se päätettiin tapaninpäivänä.

Kiitokset Kirjatarhurille haasteesta. En muistanutkaan, kuinka haastavaa on lukea kirjaa kun muut katsoo televisiota samassa huoneessa. Kännykällä pelaaminen olisi ollut silloin helpompaa. 

Saatan muokata kuvia myöhemmin, sillä kännykän laturi rikki ja äänikirjankuuntelukännyllä ei Canva toimi.