maanantai 20. heinäkuuta 2015

Kuuden sanan scifi-tarina

Eipä tähän ole mitään lisättävää. Kauhistuneella äänellä sanottuna tuokin kuulostaa tarinalta. Muutoin ehkä vain alulta. 

perjantai 17. heinäkuuta 2015

So Long Farewell



Vaivaisukot
SuomiAreena täyttää muutamaksi päiväksi Porin keskustan. Kadut ja aukiot täyttyvät ihmisistä. Istutaan ja kuunnellaan keskusteluita itseä kiinnostavista asioista. Tavataan tuttuja, otetaan selfieitä, valokuvia. Päivitellään FaceBookia, twiitataan kuin viimeistä päivää. MTV kertoi perjantaina Porin olleen huikea somekaupunki. 

Paikalliset eivät luonnollisestikaan arvosta SuomiAreenaa siinä mittakaavassa, mitä sitä voisi arvostaa. Kukapa nyt omaansa kehuisi. Kyllä ne elämykset pitää hakea muualta, mieluiten New Yorkista tai Thaimaasta. Näinhän monet ajattelevat oman kaupungin tapahtumista. Paitsi silloin kun tapahtumaan liittyy olutteltat ja viinikojut. Kansalaisareenalta on turhaa etsiä kumpaakaan. Sen sijaan informaatiota oli jaossa myös alkoholin väärinkäytöstä. 

On ihanaa olla kerrankin ytimessä.
Siellä missä puhutaan ja mistä puhutaan.

Jokaiselle jotain ja uuttakin voi aina oppia
Tänäkin vuonna kuulin useammankin kuuntelijan sanovan toisilleen, että tämä on turhaa puhetta ilman että mitään tapahtuisi.

Itse jaksan uskoa siihen, että SuomiAreenasta on muutakin hyötyä kuin työtä lukuisille ihmisille ja mukavaa lisätuloa paikallisten yritysten kassoihin. 

Uskon, että jokainen kuulemamme asia vaikuttaa ajatteluumme jollain tavalla. Ehkä vain vähän suuntaan tahi toiseen. Tässä kohden muistuvat mieleeni HP Parviaisen torstaiset sanat: ”Derivointia en ole koskaan tarvinnut, mutta se kehittää aivoja.”
Edessä vireä vanhuus :)

Ja sitten oli tämä säätila. 

Viikkoon mahtui kolme sadekuuroa, joista yksikään ei osunut oikein kohdalleni. Aurinko paistoi, muttei ollut häiriöksi kuin keskiviikkona, jolloin olin varautunut aurinkovarjolla. Lämpöä oli sopivasti muttei liikaa. 

Voisiko kesäpäiviään mukavimmissa merkeissä viettää?
Ja vieläpä omassa kotikaupungissa?

Siispä: So long, farewell, auf Wiedersehen, adieu! 

Tämä tyttö lähtee kohti tulevaisuutta  -->


Toteutunevatko nämä parhaat uutiset vuoteen 2025 mennessä?

4,4 miljardia euroa - voisi se kasvaakin



Matkailu on tällä hetkellä yksi nopeammin kasvavista toimialoista. Ulkomaalaiset jättävät Suomeen noin 4,4 miljardia euroa vuodessa vieraillessaan maassamme. Tällä hetkellä matkailu on viidenneksi suurin vientiala. Matkailu työllistää 140.000 henkeä ja noin 27.000 yritystä saa siitä pääasiallisen tulonsa.
Valtavia lukuja. 

Ja poiketen monesta muusta vientialasta, nämä luvut ovat viime aikoina kasvaneet lähes 5 % vuodessa.
Tällaisena aikana, kun kaikesta supistetaan ja kaikkialla menee vain huonommin, on hyvä huomata, että jossain asiassa on tehty oikeitakin ratkaisuja. Paljon puhutaan esimerkiksi siitä, että venäläisten matkailijoiden määrä on laskenut, mutta jätetään huomioimatta se, että naapurimaat ovat edelleen suurimpia Suomen kävijöitä.

Keskustelutilaisuudessa Valloittavatko kiinalaiset Suomen vai lentävätkö ohi? Pohdiskeltiin perjantaina mitä Suomessa pitäisi tehdä toisin, jotta matkailutulot saataisiin kasvamaan entistä nopeammin. Panelistit olivat mm. sitä mieltä, että ainakin tuotteistamisessa suomalaisilla olisi opittavaa esimerkiksi ruotsalaisilta, jotka ovat tuotteistaneet jopa kahvipaussin korvapuusteineen. 

Suomalaisten tulisi myös pohtia hieman asiakaslähtöisempää lähestymistapaa. Itä-Suomessa on epäonnistuttu paljolti sen vuoksi, että hotelleissa ei ole panostettu tarpeeksi isoihin kukkalaiteisiin, ilotulituksiin ja muuhun näkyvään luksukseen, jota venäläismatkailijat arvostavat erityisesti juhliessaan esimerkiksi uutta vuotta. 

Tästä on itseltänikin kokemuksia Mikkelissä vietetyiltä vuosiltani. Muutamia vuosia sitten oltiin Mikkelissä sitä mieltä, että se on liian kallis paikka tavalliselle kansalle ja liian vaatimaton rikkaille. Tätä pidettiin faktana, jolle ei näytetty tekevän mitään. 
BePopin ikkunat ihastuttavat edelleen silmää


Samanlaisia ajatuksia näytti olevan panelisteillakin: monet yrittäjät tekevät niin kuin mielivät ja odottavat sen riittävän. Monilta kuitenkin puuttuu esimerkiksi kyllin nöyrää palveluasennetta, johon ulkomaalaiset turistit ovat tottuneet. 

Monet turistit ovat Suomessa vain läpikulkumatkalla, koska nopein lentoreitti Kiinasta Eurooppaan kulkee Suomen kautta. Osa turisteista poikkeaa päivän, parin reissulle pääkaupunkiseudulle, mutta monelle ainoaksi mielikuvaksi jää lentokenttä shoppailumahdollisuuksineen. Esimerkiksi Anne Berner ja Merja Hart olivat sitä mieltä, että Helsinki-Vantaan lentokentästä pitäisi saada todellinen näyteikkuna Suomeen. Siellä pitäisi olla esillä entistä enemmän suomalaisia tuotteita, erityisesti teknologiaa, ellei ostettavaksi niin ainakin esiteltäväksi, jolloin lentokenttäkävijä voi innostua valitsemaan Suomen seuraavaksi käyntikohteekseen. Lisäksi lentokentältä pitäisi olla helppo jalkautua suomalaiseen luontoon tai pääkaupunkiseudun vilinään.

torstai 16. heinäkuuta 2015

Aikamatka historiaan



Pienenä välipalana nähtiin torstaina torilavalla katkelma porilaista historiaa.  

Carl Gustav Björkenheim oli saapunut torilavalle vuodesta 1795 ja etsi kovasti hevostaan. 

Lavalle tuli kuitenkin hänen 1800-luvun lopulla elänyt pojan-pojan-tyttärensä Alma Koivu, joka oli kova tyttö harrastamaan aikamatkailua. 

Aikamatkalta esitys todella näyttikin. Alma oli oppinut hienosti nykyteknologian käytön. 1800-luvun mekkoon, jota Alma kehui kovin epäkäytännölliseksi vaatteeksi, oli sovitettu modernia äänentoistoteknologiaa

Kuvassa Carl ja Alma ovat vierailulla ruotsinkielisellä osastolla. 

Ei oppi ojaan kaada



HP Parviainen osasi kumota yhdessä virkkeessä monien suomalaisten ajatukset siitä, miten koulussa opetetaan turhaa matematiikkaa: 
Derivointia en ole koskaan tarvinnut, mutta se kehittää aivoja.

Tässä on yksi niistä oivaltavista ajatuksista, joiden vuoksi pidän SuomiAreenasta niin paljon. Melkein jokaisessa tilaisuudessa löytyy jokin uusi näkökulma tuttuihin asioihin. 

Henkilökohtaisesti en ole kritisoinut derivoinnin opettelua koulussa, sillä olen käyttänyt integraalilaskentaa hyödykseni kotioloissa ja näin saanut käytännön kokemusta näistä monille perin turhista matemaattisista hömpötyksistä. 

Akavan järjestämässä keskustelussa koulumaailman hyvistä ja huonoista uutisista nostettiin esille kesän aikana otsikoissa olleita koulumaailmaan liittyviä uutisia ja uutisankkoja, joiden tiimoilta vaihdettiin mielipiteitä.
Itselleni yllätyksenä, tilaisuuden konservatiivisimmat mielipiteet tulivat Duudsoneista tunnetulta opettaja Parviaiselta. Parviainen kannatti peruskoulujen omien luokkien ja pulpettien sekä aikataulujen säilyttämistä, joskin kannatti myös oppitunteja metsässä, jos se aihepiiriin sopii ja kelit antavat myöden. Hänen näkökulmansa nykymaailman kotkotuksiin oli, että lapsi tarvitsee vielä 9. luokallakin tuttua luokkaa, rutiineita ja kurin tuomaa turvaa.

Muut panelistit kannattivat hieman enemmän ilmiöpohjaista oppimista, josta esimerkkinä puhuttiin mopon korjaamisprojektista. Mopoa korjatessa opitaan matematiikkaa, ympäristötietoutta, teknisiä töitä, kemiaa jne. 

Mopon korjaaminen ja huolto on sitä, mitä nuoret tarvitsevat kun saavat oman mopon, mutta onko nykyinen koulutus sellaista, mitä tarvitaan työelämässä? 

Panelistit olivat enemmänkin sitä mieltä, että emme juurikaan tiedä, millainen on työelämä 15 vuoden päästä, jolloin nyt koulunsa aloittavat ovat mukana työelämässä. Näin ollen pelkästään työelämän tarpeet eivät saisi olla se, mitä koulutuksella tavoitellaan. 

Tärkeää on oppia lukutaito – ja kyky lukea twiittejä pidempiäkin tekstejä. Pitää osata etsiä tietoa, analysoida sitä, omaksua koko ajan uusia asioita ja osata erottaa fakta fiktiosta. Lisäksi pitää hankkia sen verran laaja yleissivistys, että osaa esimerkiksi erottaa toisistaan maanosat niin, ettei kuivittele Intian olevan Etelä-Amerikassa. 

Jostain syystä kielitaidosta ei puhuttu mitään, mutta siitä ei ole tainnut olla uutisissa mainontoja kesän aikana muutenkaan. Englannillahan pärjää koko maailmassa. Vai pärjääkö?

Hyvistä ja huonoista koulu-uutisista keskustelivat vasemmalta: HP Parviainen, Jani Leinonen, Merja Jansson, Tuomo Puumala, Sture Fjäder, Ville Blåfield ja Reetta Räty.

Kulttuuri – tie tulevaisuuteen



Suomalainen kulttuuri oli tyystin erilainen 100-120-vuotta sitten mitä se on nykyisin. Harvoin tulee ajatelleeksi, että kulttuurin tekeminen muuttaa maailmaa. Ei ainakaan silloin kun sitä tehdään. Jälkikäteen voidaan nostaa esille erilaisia teoksia ja tapahtumia, joiden voidaan katsoa muuttaneen jos ei koko maailmaa niin ainakin kansan mielipiteitä. Esimerkkinä tästä vaikka Kalevala, Maamme laulu ja Finlandia.

Näissä mietteissä istuin tänään kuuntelemassa Finlands Arenan tuottamaa keskustelutilaisuutta Kan vi tala om nordisk välfärd utan at nämna kultur? Paneelissa oli mukana edustajia Suomesta, Ruotsista ja Tanskasta. 
Lisää kuvateksti

Kulttuurin ihmismielelle hyvää tekevät vaikutukset ovat tunnettuja. Musiikki, piirtäminen, ja kuten viimeaikoina olemme saaneet lehdistä lukea, myös värittäminen, tekevät hyvää aivoille ja rauhoittavat mieltä. Jörn Donner, jonka nimen nosti esille eräs yleisökysymyksen tekijä, sanoi viime vuosituhannella eräässä mainoksessa ”Lukeminen kannattaa aina”. 

Lukeminen on Suomessa onneksi ilmaista, joten se on kulttuuriharrastus, johon jokaisella on mahdollisuus tulotasosta riippumatta. Osa kulttuuritapahtumista on valitettavasti liian kalliita vähävaraisille perheille. Sama tilanne kuuluu olevan Ruotsissakin. Onneksi maksullisten tapahtumien ohella on myös kaikille avoimia, maksuttomia kulttuuritilaisuuksia. Esimerkiksi Pori Jazzeilla on lukuisia ilmaiskonsertteja.

Kulttuurilla ja taiteella voidaan siis saada aikaan muutoksia ihmisten hyvinvoinnissa, kansallistunteessa tai ajattelutavoissa, ja sitä kautta koko maan ilmapiirissä. Kulttuurilla voidaan myös lisätä tasa-arvoa, sillä ainakin Suomessa kulttuurin harrastaminen esimerkiksi kansalaisopistoissa on edullista eikä opiskelu taiteilijaksi maksa enempää kuin opiskelu insinööriksi.

Keskustelun tiimellyksessä kysyttiin myös, voisiko pohjoismainen kulttuurinvaihto olla silta laajempaan pohjoismaiseen yhteistyöhön? Kuulemma voisi.

Paneelin tanskalainen osallistuja, Corsten Topholt Larsen kertoi pohjoismaisen yhteistyön olevan Tanskassa pop. Tanskassa luetaan koulussa ruotsia ja norjaa, mikä helpottaa keskustelua ja tiedonvaihtoa. Omista kokemuksistani tiedän, että yhteispohjoismaisissa tilaisuuksissa on esitetty myös toivetta englannin käytöstä yhteisenä kielenä.

KansalaisAreenan ruotsinkielisten teltta säväyttää vuodesta toiseen
Suomessa pohjoismaisuudella ei ole yhtä laajaa kannatusta mitä Tanskassa. Suomalaiset kyllä lukevat pohjoismaisia dekkareita ja katsovat Beckiä televisiosta, mutta pohjoismaisten bändien saati muun musiikin, taidenäyttelyiden tai teatterin vierailuista näkee harvoin mainoksia ainakaan Porin kaltaisilla yksikielisillä paikkakunnilla. Pori Jazzeilla sentään esiintyy joitain ruotsalaisia jazz ja räp-artisteja.

Yhtenä ratkaisuna mainittiin nuorisoon panostaminen. Pelkkä digitaalinen yhteistyö ei riitä, vaan nuorten pitäisi kohdata myös henkilökohtaisesti. 

Eräänlainen kulttuuri-ilmapiirin muutos on myös se, että lakkaisimme puhumasta siitä, mitä kulttuuri veronmaksajille maksaa ja keskittyisimme enemmän positiiviseen arvioon siitä, kuinka paljon investoimme kulttuuriin.

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Juhla ja juhannusilta

Heilu keinuni korkealle, nythän on juhannus ilta... Itse en kyllä muista istuneen kertaakaan keinussa juhannus iltana, mutta ulkona kumminki...