Politiikan saralta tilaisuuden mielenkiintoisinta antia
itselleni oli kuulla, miten myönteisiä keskustelijat olivat perustulolle.
Kriittisinkin osallistuja kannatti perustuloa vastikkeellisena tai silloin kun
perustulon saaja aktiivisesti etsii työtä. Perustulosta on puhuttu niin kauan
kuin itse muistan, eli 1980-luvulta lähtien. Aiemmin se on tyrmätty pelossa,
että se johtaisi siihen, että työnteko ei kiinnostaisi enää ketään. Keskustelusta
kävi ilmi, että maailma näyttää muuttuneen nyt sellaiseksi, että byrokratian
vähentäminen erilaisten tukien hakemisessa nähdään inhimillisempänä
vaihtoehtona saada toimeentulo pätkätöiden vallattua työmarkkinoita.
Keskustelutilaisuudessa: Kuka voittaa keskiluokan
luottamuksen, nousi esille, että tällä hetkellä työpaikkansa menettäneiden
joukossa on paljon hyväpalkkaisia, erilaisissa hallinnon asiantuntijatehtävissä
työskennelleitä ihmisiä, joista iso osa on ollut miehiä.
Ehkä perustulolle on nyt tilaisuus juuri siksi, että keskiluokkaan
kuuluvat, hyvää palkkaa ansaitsevat miehet ovat nyt niitä, joiden on vaikeinta
löytää potkujen jälkeen uutta työpaikkaa.
Nautin tavattomasti keskustelusta Osaako RKP tehdä
oppositiopolitiikkaa? Se oli keskustelu, jonkalaista täällä maakunnassa asuessa
kaipaa koko pimeän talven. Keskustelu oli asiallista, uusia näkökulmia tuovaa,
keskustelevaa, tasapainoista ja ennen kaikkea hauskaa. Olen ennenkin pannut
merkille, että ruotsinkielisten järjestämissä SuomiAreenan tilaisuuksissa on
ollut pääsääntöisesti hauskaa. Yleisö osallistui nauraen ja taputtaen, mitä ei
juuri muuten näillä leveysasteilla koe. Itselleni ainoa huono puoli oli, että
en päässytkään kielikylpyyn, sillä keskustelu käytiin tylsästi suomeksi.
Oppositiopolitiikkakeskustelua väritti luonnollisesti
Kreikan tilanne, johon törmättäneen tänä vuonna useassa muussakin tilaisuudessa.
RKP:n oppositiossa olo tuntuu itselleni oudolta. Niin kauan
kuin itse muistan, on RKP kuulunut hallitukseen. Muistan miltä tuntui aikanaan kun
Kekkonen ei yhtäkkiä enää ollut presidentti. Tuntui, että koko tuntemastani
maailmasta hävisi vakaus. Jollain tapaa tämä oppositiorooli tuntuu samalta.
Liian uudelta. Onkin mielenkiintoista nähdä, millaiseksi RKP:n
oppositiopolitiikka muovautuu tulevina kuukausina.
Keskustelijat kuuluivat olevan sitä mieltä, että puolueen oppositiopolitiikka
tulee olemaan faktapainotteista. Sellaista politiikkaa on ehkä vaikeampaa myydä
kansalle, kuin populistista ja perinteisempää, räksyttävää oppositiopolitiikkaa.
Nähtäväksi jää, miten puolue saa mediassa läpi näkökulmiaan, jotka eivät ole
niin populistisia, mitä oppositiolta on totuttu kuulemaan. Helpotusta tähän
ongelmaan tuonee some, jossa on mahdollisuus näkyä silloinkin, kun isot
uutiskanavat eivät kiinnitä huomiota.
Keskustelu toi ilmi mielenkiintoisen vertauksen RKP:n
arvoista: puolue on kuin hillopurkki, kun kannen avaa, sieltä tulee aina esiin
makeita juttuja. Tämän arvohillopurkin oheen puolue tarvitsee
oppositiopolitiikkaansa myös tahtopolitiikkaelementtiä.
Siitäkin keskusteltiin, että faktapitoisena puolueena
RKP:lla olisi jäsenpotentiaalia myös suomenkielisten joukossa. Puolueen
politiikka on kuitenkin jäänyt monille vieraaksi muutoin kuin kielinäkökulmasta
tai eduskuntavaalien vaalikoneiden tuloksista. Toisin kuin luullaan, puolueen
jäseneksi ei synnytä, sitä pitää itse haluta :)
Onkin mielestäni mielenkiintoista nähdä kääntyykö jäsenmäärä
kasvuun: Satakunnassakin on nykyisin mahdollisuus tehdä RKP:laista politiikkaa
nyt kun puolue on käynyt täällä ensimmäiset eduskuntavaalinsa.
Yllättävän paljon tämän 1½ tunnin aikana puhuttiin
perussuomalaisista. Myös vasemmistoliitto ja vihreät nousivat keskustelussa
esiin. Se, mitä itse ehkä jäin kaipaamaan, oli maininnat suurimmasta
oppositiopuolueesta, demareista.
