Tytönkin pitää saada mesoa

Kerttu Horilan mainio teos tuli bongattua tällä kuulemalla.

Tytöille pitää sallia samalla tavoin kuin pojille sallitaan räväkkyys ja mesoaminen. Hyssyttelyllä ja vaimentamisella ei kasvateta rohkeita naisia, jotka uskaltavat tarttua koviinkin haasteisiin. Sellaisia maailma tarvitsee muuttuakseen. Ja juuri tuo muutos on se, mitä ilman emme tule toimeen.

Tämä oli mielestäni pariin lauseeseen kiteytettynä Zonta-järjestön suunnitteleman keskustelutilaisuuden suurin anti. Zonta-naiset olivat tänäkin vuonna onnistuneet löytämään joukon erilaisia ammattilaisia, joiden puhetta oli ilo kuunnella.

Tilaisuus alkoi vähän yllättäen sillä, että yksi toisensa jälkeen totesi eri sanoin, että päätöksen teossa tarvitaan ennen kaikkea erilaisia ihmisiä, ei niinkään miehiä tai naisia. Maailmassa ei ole miesten ja naisten töitä, on vain töitä, jotka tulee tehdä, ja jotkut ihmiset osaavat paremmin jotain, jotkut muut taas jotain muuta.

Se on varmaan meille kaikille jo selvää, että naisille on olemassa lasikattoja, joiden yläpuolelle on vaikea päästä. Sen lisäksi on olemassa myös lasiseiniä, joiden läpi on vaikea päästä. Tilaisuudessa ei puhuttu ensimmäisistä naiskansanedustajista, mutta asia tuli elävästi mieleeni keskustelun aikana. Vuonna 1907 naisten päästyä eduskuntaan, he kiinnittivät huomionsa moniin sosiaalisiin kysymyksiin, joihin miehet eivät olleet paneutuneet. Näistä asioista tehtiin lakialoitteita pilvin pimein, joista jotkut menivät toki läpi vasta vuosikymmenien jälkeen. Tuolloin naiskansanedustajille syntyi rooli, että he osaavat hoitaa sosiaalipolitiikkaa. Siitä roolista on ollut vaikea tulla ulos. Paula Risikko esimerkiksi kertoi, kuinka vaikeaa oli vaihtaa ministeriötä.

Ilmastonmuutos on niin iso kysymys, että ellei sitä ratkaista, ei tarvitse ratkaista tasa-arvokysymyksiäkään.

Vanha sananparsi sanoo, kun koulutat pojan, koulutat yksilön, kun tytön, koulutat kansakunnan.

Perheissä nainen on usein se, joka päättää arjen kulutuksesta. Kun naisten euro on 80 senttiä, pätee sama suhde myös maailmanlaajuisesti ajateltuna kuluttamisessa. Jotta muutosta saadaan aikaiseksi, tulee kaikki maailman tytöt kouluttaa. Keskustelun loppupuolella väläytettiin mahdollisuutta, että kouluttaa voi tänä päivänä myös internetissä ilman koulujen seiniä. Tuosta aiheesta olisi kuullut mielellään enemmänkin.

Yleisökysymyksen vuoksi puhuttiin paljon myös naisyrittämisestä. Monet naisista työllistävät yrittämällä vain itsensä. Jostain pitäisi löytää uskallusta palkata työntekijöitä ja laajentua. Siihen ratkaisuna todettiin olevan riittävä liiketoiminnan koulutus kaikissa kouluasteissa. Pitää kuitenkin muistaa, että pelkästään se, että osaa pyörittää numeroita ei takaa yrityksen menestystä. Sen ohella pitää ostata jotain, jonka ympärille voi yrityksensä rakentaa. Näin ollen ammatillinen koulutus on tärkeää, niin meillä kuin kehitysmaissakin.

Yrityksistä nostettiin esille alat, joilla on menestysmahdollisuuksia heikoimpinakin aikoina. Näitä on esimerkiksi cleantech-yritykset, joita Wikipedian mukaan oli Suomessakin jo 2010 pari tuhatta. Vihreiden arvojen noudattaminen tuo uusia työpaikkoja, mutta valitettavasti ne ovat usein aloilla, joissa ei ole totuttu naisia näkemään.

Siksikin äitien pitäisi muuttua ja antaa tyttöjenkin kasvaa rohkeiksi ja eri asioihin tarttuviksi aikuisiksi. Silläkin riskillä, että välillä vähän mesottaisiin.

Tytönkin pitää saada mesoa

Zonta says NO -teltta kävelykadulla. KV  2013

Tytöille pitää sallia samalla tavoin kuin pojille räväkkyys ja mesoaminen. Hyssyttelyllä ja vaimentamisella ei kasvateta rohkeita naisia, jotka uskaltavat tarttua koviinkin haasteisiin. Sellaisia maailma tarvitsee muuttuakseen.

Ja juuri tuo muutos on se, mitä ilman emme tule toimeen.

Tämä oli mielestäni pariin lauseeseen kiteytettynä Zonta-järjestön suunnitteleman keskustelutilaisuuden suurin anti. Zonta-naiset olivat tänäkin vuonna onnistuneet löytämään joukon erilaisia ammattilaisia, joiden puhetta oli ilo kuunnella.

Tilaisuus alkoi vähän yllättäen sillä, että yksi toisensa jälkeen totesi eri sanoin, että päätöksenteossa tarvitaan ennen kaikkea erilaisia ihmisiä, ei niinkään miehiä tai naisia.

Maailmassa ei ole miesten ja naisten töitä, on vain töitä, jotka tulee tehdä, ja jotkut ihmiset osaavat paremmin jotain, jotkut muut taas jotain muuta.

* * *
Tämä lyhennetty Satakunnan Kansan huomioitsija -blogiteksti on julkaistu myös Satakunnan kansassa.

Keltainen ruusu

Joulukuinen Zonta-kerhomme 50-vuotisjuhla toi mieleeni ensi kosketukseni järjestön kanssa. Juhlan kunniaksi useimmat juhlavieraat olivat laittaneet rintapieleen keltaisen ruusun. Yhden juhlijan nyplätty ruusu nosti mieleeni muistoja viime vuosituhannelta.


Raumalainen tätini nypläsi Rauman Zonta-kerhon jäsenille keltaisia ruusuja vuonna 1992. Rintaan kiinnitettyjen kukkien avulla kerholaiset erottuivat piirikokousvieraiden joukosta emänniksi. Tuolloin tätini luona valmiita ruusuja ihaillessani kuulin ensimmäistä kertaa koko järjestöstä. Keltaisia ruusuja olin kuitenkin nähnyt naisten rinnassa jo opiskeluaikanani Joensuussa 1980-luvulla, vaikka tuolloin en vielä osannut yhdistää niitä järjestötoimintaan.


Tunnuskukka

Monilla järjestöillä on tunnuksia, joiden avulla järjestö ja sen jäsenet erottuvat muista. Yksi Zonta-järjestön tunnuksista on siis keltainen ruusu. Se valittiin järjestön tunnuskukaksi vuonna 1984. Kukkaiskielessä keltainen ruusu tarkoittaa ystävyyttä, uskollisuutta, vapautta ja uutta alkua. Nämä teemat sopivat mielestäni hyvin järjestön arvoihin, joita ovat mm. rehellisyys, luotettavuus ja myötäeläminen.


Tunnuskukka toimii niin henkilökohtaisena tunnuksena kuin somisteenakin. Se voi olla elävä tai vaikkapa itse tehty. Oma kerhoni käyttää somisteena paperinarusta taiteltuja ruusuja. Vuosien saatossa ruusujen kasvattajat ovat kehittäneet kolme erilaista Zonta-ruusu lajiketta. Uusin näistä, hollantilainen Zonta+ täyttää keväällä viisi vuotta.


Järjestön tunnuskukka on saanut myös oman nimikkopäivänsä. Kansainvälistä Keltaisen ruusun päivää (Zonta Rose Day) vietetään naistenpäivänä 8.3.


Keltaisen ruusun -kampanja

Keltainen ruusu on myös Suomessa ja Virossa järjestettävän varainkeruukampanjan nimi. Keruutuotto käytetään kokonaisuudessa Suomen ja Viron alueilla. 


Viime kesänä alkanut on seitsemäs ja nimeltään Sisarta ei jätetä. Kampanja kerää varoja Vanhustyön keskusliiton Ystäväpiiri-ryhmän jälkeiseen toimintaan Suomessa. 


Maassamme on yli miljoona yhden hengen taloutta. Yksin asuvat vanhukset kokevat usein yksinäisyyttä, koska iän myötä ystävien määrällä on taipumus huveta. 


Vanhusten keskusliiton organisoimat Ystäväpiirit ovat koonneet ystävän tarpeessa olevia yhteen vuodesta 2006 lähtien. Piirien tarkoituksena on ollut torjua yksinäisyyttä yhdessä tekemällä ja kokemalla. Kukin piiri on kokoontunut 12 kertaa.


Satakunnan alueella on kokoontunut yksinäisyyttä kokeville sotaveteraaneille tarkoitettu ryhmä Porin Diakonialaitoksella.

Tätä kirjoitusta varten tutustuin Vanhustyön keskusliiton Ystäväpiirin kotisivuihin. Minusta näyttää siltä, että Ystäväpiiri toiminta on täyttänyt hyvin tehtävänsä. Ystävyyssuhteita on luotu ja monet ystäväpiirit ovat jatkaneet kokoontumista vapaamuotoisemmin organisoidun toiminnan päätyttyä.

*  *  *
Julkasistu Satakunnan Kansan blogissa 3.1.2013.
Kirjoittaessani oli Pori I Zonta-kerhon jäsen.