sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Martat ja sota

Esitelmä Lotta-museossa


Marttojen sotahistoria alkaa sisällissodasta, jonka tiimellyksessä martat hyvin hetkellisesti lipsahtivat pois puolueettomuuden ja sitoutumattomuuden päämääristään.
Sodan päätyttyä martat kohdistivat tarmonsa siivoamiseen ja kouluttivat nopeasti lukuisia sotamarttoja, jotka erityisesti Karjalan alueella siivosivat sota-alueilla olevista asunnoista ja pihapiireistä sodan jälkiä, kuten jäljelle jääneitä ruumiita pois. Tavoitteena oli erityisesti kulkutautien estäminen mutta myös siivoaminen. 

YH

Marttojen valmistautuminen sotaan näkyy Marttaliiton ja piiriliittojen yhdistyksille ja kyläkerhoille lähettämissä kiertokirjeissä heti yh:n aloittamisesta lähtien. Jo aivan ensimmäisissä kirjeissä kehotettiin marttoja pistämään miehiä opettamaan miten maatalon työt saadaan tehtyä jos sota alkaa. Tälle pyrkimykselle pääasiassa naurettiin. Miehet eivät suostuneet opettamaan edes hevosen valjastamista reen eteen saati sitten auran käyttöä. Vain harvoilla paikkakunnilla saatiin miehiä kurssin pitoon, mutta kaiketi joissain kodeissa martta sai puolisonsa opettajaksi. Maaseudulla ei sotaan uskottu. 

MARTTOJEN TYÖSARKA

Sodan aikaan marttojen työsarkaan kuului erityisesti pula-ajan neuvonta, siirtolaisiin ja inkeriläisiin liittyvä neuvonta ja muonitukset. Näiden töiden ohella puolustusvoimat tai niihin läheisesti liittyvät tahot pyysivät marttoja hoitamaan muitakin töitä esimerkiksi isoimmilla rautatieasemapaikkakunnilla jossa jouduttiin vaihtamaan junaa, martat pitivät rintamasotilaille lepomajaa, jossa sotilaat, lotat ja sotainvalidit saivat matkansa aikana pysähtyä nukkumaan muutamaksi tunniksi. Pisimpään näistä toimi Riihimäen lepomaja, joka oli toiminnassa koko jatkosodan ajan.

KOLMENLAISIA MARTTOJA
Sota-aikana lähes kaikki kynnelle kykenevät martatkin ponnistelivat sotaan liittyvissä toimissa omien töiden, puolisonsa töiden ja työvelvollisuustöiden ohella. Mistään yhtenäisestä joukosta ei silti voida puhua.
Marttojen tapauksessa pitää heti aluksi huomioida se, että on olemassa kahdenlaisia marttoja. Niitä, jotka saavat neuvontatyöstään palkan ja niitä jotka toimivat yhdistyksensä puuhakkaina naisina. Sodan aikaan oli olemassa myös eräänlaisia välimuotoja. Vapaaehtoisia, jotka toimivat jossain työssä tuntikausia viikon aikana mutta ilman palkkaa. 

PALKATUT NEUVOJAT

Palkatun henkilökunnan aika kului erilaisissa neuvontatöissä. Sodan aikana Marttaliitto sai apurahaa erilaisten siirtolaisiin tai pula-ajan korvikkeiden käyttöön opastavaan neuvontaan. Marttaliitto jakoi tämän rahan piireille, jotka jakoivat sen paikallisille yhdistyksille. Lisäksi kunnat myönsivät tiettyyn paikalliseen toimintaan apurahaa myös suoraan yhdistyksille ja kerhoille. Niinpä sodan aikana erilaisia lyhytaikaisia tai vakinaisia marttaneuvojia oli moninkertainen määrä normaalivuosiin verrattuna.
Suosituimpia kursseja olivat ruokakurssit joissa opeteltiin vauraamman 1930-luvun jälkeen uudelleen käyttämään erilaisia korvikeaineita. Oli kahvikullan korviketta, sotavoita ja nokkospyöryköitä. Martat neuvoivat kotoisten vaatteiden tekemistä aina 1950-luvulle saakka, mutta eniten vaatteita opeteltiin ompelemaan sota-aikana ja heti sen jälkeen. Kaikki käsille saatavat tekstiilit hyödynnettiin viimeistä tilkkua myöten. Pukuja käännettiin, soffatyynyistä tehtiin tytölle mekkoja ja sukkia parsittiin ja paikattiin illat pitkät. Pahinta nahkapulaa helpottamaan martat opettivat perheenäidit tekemään lapsille kengät vanhoista päällysvaatteista. Kaikista kursseita nämä tallukkakurssit olivat suosituimmat.
Ammattineuvojat pitivät maakuntien pääkaupungeissa kotitalousneuvolaa, josta uutuutena sai tietoja myös puhelimitse.
Karjalaisten länteen muutto, ruokapula ja viljelymaan huomattava väheneminen lisäsi puutarhaneuvonnan tarvetta. Marttaneuvojat kiersivät kodista kotiin opastamassa puutarhan perustamisessa ja kotitarveviljelyssä niin pihoissa kuin palstoillakin. Jotkut yhdistykset palkkasivat omia palstaneuvojia. Esimerkiksi Riihimäen Martoilla oli oma neuvoja palkattuna, muina sotakesinä martat hoitivat itse palstojen jaon ja piiriliiton tai Marttaliiton neuvoja kävi pitämässä vain muutaman viljelykurssin. 

VAPAAEHTOISET

Ammattilaisen tarmolla mutta ilman palkkaa martoilla teki työtä lukuisat vapaaehtoiset näiden palstojen ohella mm. lepokodeissa, kanttiineissa ja pesuloissa. Myös kunnalliset huoltoemännät kävivät sotainvalidien ja siirtolaisten kodeissa opastamassa ilman palkkaa. Näillä huoltoemännillä oli vastuullaan kuutisen perhettä henkeä kohden. Kädestä pitäen tapahtuvan neuvonnan ohella he jakoivat myös Suomen Huollon kautta tulleet ulkomaalaiset lahjoitukset niitä tarvitseville. Huoltoemännistä kaikki eivät olleet marttoja, vaan niitä oli myös muista naisjärjestöistä kuten Sosiaalidemokraattisista naisista. 

RIVIMARTAT

Kolmannella tasolla oli sitten tavalliset rivimartat, jotka kutoivat sukkia, ompelivat lumipukuja, tekivät vaatteita vauvanvaatelaatikoihin, leipoivat leipää rintamalle, keittelivät korviketta tai keittoa paikkakunnalle saapuville tai ohimeneville siirtolaisille, osallistuivat keräyksiin ja arpajaisiin niin lahjoittajana kuin kerääjänäkin. Monet martat keräsivät esimerkiksi sotainvalideille avustusta vuosittain, myivät heidän lehtiään tai kutoivat ja myivät invalidien langoista sukkia.
Jokaisella marttayhdistyskellä oli vähintään yksi kummilapsi tai kummiperhe, jolle lähetettiin apurahaa ja lahjoja säännöllisesti. Isommilla yhdistyksillä näitä kummilapsia oli useampiakin. Kummilapset olivat sellaisista perheistä, joissa oli paljon lapsia tai lapset olivat orpoja. 

KARJALA
Kun jatkosota oli edennyt siihen pisteeseen, että evakoilla oli mahdollisuus lähteä takaisin Karjalaan, Marttaliitto määräsi jokaiselle karjalalaiselle marttakerholle oman länsisuomalaisen kummiyhdistyksen. Kummiyhdistyksen velvollisuus oli lähettää tarvittavat pesuaineet ja puhdistusvälineet etujoukoissa Karjalaan lähetettäville neuvojille sekä varustaa karjalainen kerho tarvittavilla välineillä mikäli kerho alkoi pitää Karjalassa marttakanttiinia tai neuvontaa antavaa marttalaa.  

LOPUKSI

Lopuksi haluan vielä todeta, että marttojen tekemä sodanaikainen työ on lähes systemaattisesti jäänyt hyvin vähälle huomiolle kirjoissa joissa kerrotaan kotirintaman ponnisteluista. Tähän mennessä marttojen kannalta paras yleisteos, jonka olen lukenut on Jatkosodan pikkujättiläinen. On kirjoja, joissa koko marttojen tekemä laaja neuvontatyö ja siirtolaisten monenlainen auttaminen kuitataan valokuvalla ja kuvatekstillä siemenpussien pakkaamisesta tai tallukoista. Tämän ongelman on huomanneet vihdoin muutkin. Kaija Heikkinen mainitsee rintamanaisista kertovassa uudehkossa kirjassaan Yksin vai yhdessä, että
Yksi vähäiselle huomiolle jäänyt naisten joukko ovat martat.”
Itsellenikin uutta tietoa oli se, että kappale jatkuu: 
Myös Marttajärjestöllä oli rintamalla toimintaa, mutta sitä on toistaiseksi vain vähän kerättyä ja julkaistua muistitietoa.”. 
Olen tutkinut marttahistoriaa työkseni vuodesta 2001 lähtien enkä ole aiemmin tällaiseen tietoon törmännyt.
Ilmeisesti martat ovat itse häivyttäneet aikoinaan nämä tiedot yhtä tehokkaasti kuin tiedot inkeriläisille suunnatusta neuvonnastakin. Siitä olen kuullut ensi käden tietona kuinka Marttaliitto määräsi piiriliittoja hävittämään kaikki inkeriläisiin liittyvät paperit. Yhdistystasolle tämä tieto ei ilmeisesti kulkeutunut, sillä ainakaan päiväkirjoista inkeriläisille järjestetyistä illanvietoista kertovia kuvauksia ei ole poistettu.Toisaalta Karjalassa ja Kainuussa olleiden marttakanttiinien toiminta on hyvin dokumentoitu. Kanttiinit pystytettiin paikoille, missä oli runsaasti ohikulkijoita, esimerkiksi sotilaita matkalla kotiloimille. Lisäksi martoilla oli pesulatoimintaa Keski-Pohjanmaalla, joten misi sitä ei olisi voinut olla rintaman lähelläkin? Etenkin kun kyseinen Kaija Heikkien toteaa, että "varustehuollossa ja pesuloissa työskennelleitä naisista on tavattoman vaikea löytää kuvauksia". Paljon on vielä tutkittaavaa.

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Kuuden sanan scifi-tarina

Eipä tähän ole mitään lisättävää. Kauhistuneella äänellä sanottuna tuokin kuulostaa tarinalta. Muutoin ehkä vain alulta. 

perjantai 17. heinäkuuta 2015

So Long Farewell



Vaivaisukot
SuomiAreena täyttää muutamaksi päiväksi Porin keskustan. Kadut ja aukiot täyttyvät ihmisistä. Istutaan ja kuunnellaan keskusteluita itseä kiinnostavista asioista. Tavataan tuttuja, otetaan selfieitä, valokuvia. Päivitellään FaceBookia, twiitataan kuin viimeistä päivää. MTV kertoi perjantaina Porin olleen huikea somekaupunki. 

Paikalliset eivät luonnollisestikaan arvosta SuomiAreenaa siinä mittakaavassa, mitä sitä voisi arvostaa. Kukapa nyt omaansa kehuisi. Kyllä ne elämykset pitää hakea muualta, mieluiten New Yorkista tai Thaimaasta. Näinhän monet ajattelevat oman kaupungin tapahtumista. Paitsi silloin kun tapahtumaan liittyy olutteltat ja viinikojut. Kansalaisareenalta on turhaa etsiä kumpaakaan. Sen sijaan informaatiota oli jaossa myös alkoholin väärinkäytöstä. 

On ihanaa olla kerrankin ytimessä.
Siellä missä puhutaan ja mistä puhutaan.

Jokaiselle jotain ja uuttakin voi aina oppia
Tänäkin vuonna kuulin useammankin kuuntelijan sanovan toisilleen, että tämä on turhaa puhetta ilman että mitään tapahtuisi.

Itse jaksan uskoa siihen, että SuomiAreenasta on muutakin hyötyä kuin työtä lukuisille ihmisille ja mukavaa lisätuloa paikallisten yritysten kassoihin. 

Uskon, että jokainen kuulemamme asia vaikuttaa ajatteluumme jollain tavalla. Ehkä vain vähän suuntaan tahi toiseen. Tässä kohden muistuvat mieleeni HP Parviaisen torstaiset sanat: ”Derivointia en ole koskaan tarvinnut, mutta se kehittää aivoja.”
Edessä vireä vanhuus :)

Ja sitten oli tämä säätila. 

Viikkoon mahtui kolme sadekuuroa, joista yksikään ei osunut oikein kohdalleni. Aurinko paistoi, muttei ollut häiriöksi kuin keskiviikkona, jolloin olin varautunut aurinkovarjolla. Lämpöä oli sopivasti muttei liikaa. 

Voisiko kesäpäiviään mukavimmissa merkeissä viettää?
Ja vieläpä omassa kotikaupungissa?

Siispä: So long, farewell, auf Wiedersehen, adieu! 

Tämä tyttö lähtee kohti tulevaisuutta  -->


Toteutunevatko nämä parhaat uutiset vuoteen 2025 mennessä?

4,4 miljardia euroa - voisi se kasvaakin



Matkailu on tällä hetkellä yksi nopeammin kasvavista toimialoista. Ulkomaalaiset jättävät Suomeen noin 4,4 miljardia euroa vuodessa vieraillessaan maassamme. Tällä hetkellä matkailu on viidenneksi suurin vientiala. Matkailu työllistää 140.000 henkeä ja noin 27.000 yritystä saa siitä pääasiallisen tulonsa.
Valtavia lukuja. 

Ja poiketen monesta muusta vientialasta, nämä luvut ovat viime aikoina kasvaneet lähes 5 % vuodessa.
Tällaisena aikana, kun kaikesta supistetaan ja kaikkialla menee vain huonommin, on hyvä huomata, että jossain asiassa on tehty oikeitakin ratkaisuja. Paljon puhutaan esimerkiksi siitä, että venäläisten matkailijoiden määrä on laskenut, mutta jätetään huomioimatta se, että naapurimaat ovat edelleen suurimpia Suomen kävijöitä.

Keskustelutilaisuudessa Valloittavatko kiinalaiset Suomen vai lentävätkö ohi? Pohdiskeltiin perjantaina mitä Suomessa pitäisi tehdä toisin, jotta matkailutulot saataisiin kasvamaan entistä nopeammin. Panelistit olivat mm. sitä mieltä, että ainakin tuotteistamisessa suomalaisilla olisi opittavaa esimerkiksi ruotsalaisilta, jotka ovat tuotteistaneet jopa kahvipaussin korvapuusteineen. 

Suomalaisten tulisi myös pohtia hieman asiakaslähtöisempää lähestymistapaa. Itä-Suomessa on epäonnistuttu paljolti sen vuoksi, että hotelleissa ei ole panostettu tarpeeksi isoihin kukkalaiteisiin, ilotulituksiin ja muuhun näkyvään luksukseen, jota venäläismatkailijat arvostavat erityisesti juhliessaan esimerkiksi uutta vuotta. 

Tästä on itseltänikin kokemuksia Mikkelissä vietetyiltä vuosiltani. Muutamia vuosia sitten oltiin Mikkelissä sitä mieltä, että se on liian kallis paikka tavalliselle kansalle ja liian vaatimaton rikkaille. Tätä pidettiin faktana, jolle ei näytetty tekevän mitään. 
BePopin ikkunat ihastuttavat edelleen silmää


Samanlaisia ajatuksia näytti olevan panelisteillakin: monet yrittäjät tekevät niin kuin mielivät ja odottavat sen riittävän. Monilta kuitenkin puuttuu esimerkiksi kyllin nöyrää palveluasennetta, johon ulkomaalaiset turistit ovat tottuneet. 

Monet turistit ovat Suomessa vain läpikulkumatkalla, koska nopein lentoreitti Kiinasta Eurooppaan kulkee Suomen kautta. Osa turisteista poikkeaa päivän, parin reissulle pääkaupunkiseudulle, mutta monelle ainoaksi mielikuvaksi jää lentokenttä shoppailumahdollisuuksineen. Esimerkiksi Anne Berner ja Merja Hart olivat sitä mieltä, että Helsinki-Vantaan lentokentästä pitäisi saada todellinen näyteikkuna Suomeen. Siellä pitäisi olla esillä entistä enemmän suomalaisia tuotteita, erityisesti teknologiaa, ellei ostettavaksi niin ainakin esiteltäväksi, jolloin lentokenttäkävijä voi innostua valitsemaan Suomen seuraavaksi käyntikohteekseen. Lisäksi lentokentältä pitäisi olla helppo jalkautua suomalaiseen luontoon tai pääkaupunkiseudun vilinään.

torstai 16. heinäkuuta 2015

Aikamatka historiaan



Pienenä välipalana nähtiin torstaina torilavalla katkelma porilaista historiaa.  

Carl Gustav Björkenheim oli saapunut torilavalle vuodesta 1795 ja etsi kovasti hevostaan. 

Lavalle tuli kuitenkin hänen 1800-luvun lopulla elänyt pojan-pojan-tyttärensä Alma Koivu, joka oli kova tyttö harrastamaan aikamatkailua. 

Aikamatkalta esitys todella näyttikin. Alma oli oppinut hienosti nykyteknologian käytön. 1800-luvun mekkoon, jota Alma kehui kovin epäkäytännölliseksi vaatteeksi, oli sovitettu modernia äänentoistoteknologiaa

Kuvassa Carl ja Alma ovat vierailulla ruotsinkielisellä osastolla. 

Ei oppi ojaan kaada



HP Parviainen osasi kumota yhdessä virkkeessä monien suomalaisten ajatukset siitä, miten koulussa opetetaan turhaa matematiikkaa: 
Derivointia en ole koskaan tarvinnut, mutta se kehittää aivoja.

Tässä on yksi niistä oivaltavista ajatuksista, joiden vuoksi pidän SuomiAreenasta niin paljon. Melkein jokaisessa tilaisuudessa löytyy jokin uusi näkökulma tuttuihin asioihin. 

Henkilökohtaisesti en ole kritisoinut derivoinnin opettelua koulussa, sillä olen käyttänyt integraalilaskentaa hyödykseni kotioloissa ja näin saanut käytännön kokemusta näistä monille perin turhista matemaattisista hömpötyksistä. 

Akavan järjestämässä keskustelussa koulumaailman hyvistä ja huonoista uutisista nostettiin esille kesän aikana otsikoissa olleita koulumaailmaan liittyviä uutisia ja uutisankkoja, joiden tiimoilta vaihdettiin mielipiteitä.
Itselleni yllätyksenä, tilaisuuden konservatiivisimmat mielipiteet tulivat Duudsoneista tunnetulta opettaja Parviaiselta. Parviainen kannatti peruskoulujen omien luokkien ja pulpettien sekä aikataulujen säilyttämistä, joskin kannatti myös oppitunteja metsässä, jos se aihepiiriin sopii ja kelit antavat myöden. Hänen näkökulmansa nykymaailman kotkotuksiin oli, että lapsi tarvitsee vielä 9. luokallakin tuttua luokkaa, rutiineita ja kurin tuomaa turvaa.

Muut panelistit kannattivat hieman enemmän ilmiöpohjaista oppimista, josta esimerkkinä puhuttiin mopon korjaamisprojektista. Mopoa korjatessa opitaan matematiikkaa, ympäristötietoutta, teknisiä töitä, kemiaa jne. 

Mopon korjaaminen ja huolto on sitä, mitä nuoret tarvitsevat kun saavat oman mopon, mutta onko nykyinen koulutus sellaista, mitä tarvitaan työelämässä? 

Panelistit olivat enemmänkin sitä mieltä, että emme juurikaan tiedä, millainen on työelämä 15 vuoden päästä, jolloin nyt koulunsa aloittavat ovat mukana työelämässä. Näin ollen pelkästään työelämän tarpeet eivät saisi olla se, mitä koulutuksella tavoitellaan. 

Tärkeää on oppia lukutaito – ja kyky lukea twiittejä pidempiäkin tekstejä. Pitää osata etsiä tietoa, analysoida sitä, omaksua koko ajan uusia asioita ja osata erottaa fakta fiktiosta. Lisäksi pitää hankkia sen verran laaja yleissivistys, että osaa esimerkiksi erottaa toisistaan maanosat niin, ettei kuivittele Intian olevan Etelä-Amerikassa. 

Jostain syystä kielitaidosta ei puhuttu mitään, mutta siitä ei ole tainnut olla uutisissa mainontoja kesän aikana muutenkaan. Englannillahan pärjää koko maailmassa. Vai pärjääkö?

Hyvistä ja huonoista koulu-uutisista keskustelivat vasemmalta: HP Parviainen, Jani Leinonen, Merja Jansson, Tuomo Puumala, Sture Fjäder, Ville Blåfield ja Reetta Räty.

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Klassikkohaaste 2022 ja vuoden klassikkokatsaus

Klassikot on useimmiten aivan syystä klassikoita. Ne vaan on niin hyviä. Tosin joskus tulee aloitettua klassikko väärään aikaan. En ole viel...