Joulukuussa luetut kirjat

Vuoden viimeinen kuukausi. Joulukirjoja ja kesken jääneiden kirjojen loppuun saattoa. Onnistuin kuin onnistuikin pitämään vuoden lukusaldon alle kauhistuttavan 500 kirjan. Tänä vuonna määrää kasvatti yli 50 ohutta runokirjaa. 

Aro Eila Jouluyö. Selkokirja joulusta. 🌟

Auer Anneli Murhalesken muustelmat. Kirja jota olen vältellyt, mutta kun on kuunnellut kaikki muutkin kirjat tästä murhasta, niin pakko kai tämäkin oli kuunnella. Yllätyin Auerin hyvästä lukijaäänestä. Vain parissa kohtaa hän intoutui näyttelemään puhettaan. Muutoin puhe oli yllättävän tasalastuinen. Ulvila. (17.12.)

Benedict Alexandra Joulun palapelimurhat. Luin aiemmin jo pari Benedictin edellistä joulutarinaa. Tämän säästin palapelien tekohetkeen. Tykkäsimme molemmat tarinasta. (29.12.) 🌟🌟🌟

Bowen James Bobin joulu. Kirjassa James muistelee menneitä, erityisesti jouluja ja löytää joulumielen keskeltä lumisateita Lontoota. Elokuvan kun olen nähnyt Bobista, mutta oli tämä vaan hyvä. Englanti (3.12.) 🌟🌟🌟

Canetti Elias Marrakešin ääniä -merkintöjä matkan jälkeen. Kemian tohtori Cannetti matkusti. Canetti sai kirjallisuuden Nobelin 1981. Marrakesh sijaitsee Marokon puolivälissä kun mennään Gibraltarilta Länsi-Saharan rajalle. Matkaa Atlantin rannikolle on noin 100 km. Kaupungissa on nykyisin vähän yli miljoona asukasta. Kirjan tapahtumat on 1970-luvulta. Tätä julkaistussa en kyllä muista miksi tykkäsin tästä kolmen tähden arvoisesti, mutta minkä annoin sen annoin.

"Liha on hyvää, sitä pitää syödä."

Tätä julkaistessa ihmettelin, tykkäsinkö oikeasti tästä näin paljon. Muistiin jäi vain pari pikku tapahtumaa. (8.12.) 🌟🌟🌟

Christie Agatha Kuolema keskitalvella. Kirjassa tusina talvista kertomusta. Pääoisssa Poirot, Marple Harlequin, Tommy ja Tuppence. Novellit on tosiaankin liian lyhyitä makuuni, vaikka nämäkin ihan hyviä tarinoitua, mutta pieni tarinan venytys olisi innostanut minua enemmän. (5.12.) 🌟

Hornak Francesco Viikko on pitkä aika. Tytär on ollut Afrikassa lääkärinä Liberiassa missä riehuu tappava virus, joka tarttuu vain eritteitä. Hän palaa jouluksi Englantiin ja vanhemmat ja sisarukset päättävät pitää yhteisen karanteenijoulun. Kirja on ilmestynyt pari vuotta ennen koronaa. 

"Ehkä kaikille perheille olisi hyväksi jäädä viikoksi karanteeniin." (5.12.) 🌟🌟

Jansson Anna Mustaa lunta. Lyhyt tarina joulun tienoilta. (9.12).

Joulukalenteri  : Taskaritarina joka päivälle. Aku Ankan taskukirja. (1.12.)

Jos unohdat oman nimesi : latvialaisen nykyrunouden kokoelma suomeksi ja latviaksi. Kirja on vuodelta 2020 ja runot ovat oikeasti tuoreita. Ihan kaikista en ollut samalla aaltopituudella, mutta pääasiassa tykkäsin. Mukana oli runoja, jotka tekevät kuvioita. Niistä tykkään yleensä aina. Latvia. (22.12.) 🌟🌟

Järvi Antti Mummo on murhattu. Longplay-audio. Tarina 1980-luvun drag-show piireistä. Murha on edelleen selvittämättä. Suomalainen drag show alkoi 1979. Itse en pitänyt showta mitenkään erikoisena asiana. Olen nähnyt sen televisiosta 14.11.1981. Kuvittelin silloin, että sellaista on tullut televisioata aiemminkin. Shown rakastetuin tähti, Mummo, Raimo Liukkonen, murhattiin 1988 Helsingissä. 

Kosovel Srecko (1904-1926) Punainen raketti. Slovenialaisia runoja paljolti Karstin alueelta, joka nykyisin tosin kuuluu Italiaan sekä Slovenian pääkaupungista Ljubljanasta, missä Kosovel opiskeli. (21.12.) 🌟🌟

Kajanto Maija Korvapuustikesä. Klassinen tarina. Totaalinen kyllästyminen, matka jonnekin ja jääminen sinne uusiin puuhiin. Tässä matkattiin Jyväskylän lähelle mummolaan ja pidettiin kesäkahvilaa/lounasruokalaa. Tykättiiin silti kovasti. (25.12.) 🌟🌟🌟

Kajanto Maija Taatelitalvi. Kirja jatkuu syksystä. Lähes yhtä hyvä katko-osa, vaikka mielelläni olisin lukenut toisekin kirjan pelkästään kahvilasta. (28.12.) 🌟🌟

Kyrö Tuomas Pukin paha päivä ; Pukki laivalla. Mainio kaksoiskirja, jossa kaksi tarinaa joulupukista.

Niin synkkää päivää ei ole, ettei siitä selviäisi. (3.12.) 🌟🌟

Lappalainen Kiia ja Leinomaa Emilia Korkokenkämurhaaja ja muita vaarallisia naisia. Vaarallisia olivat, naiset. Pari tarinaa olisi voinut jäädä kuulemattakin. Osaa ne naisetkin sarjamurhata. Kuunetelin äänikirjana ja osa nautinnosta meni siihen, että noin 18 minuutin välein piti kaivaa känny povesta, arvostella edellinen luku, valita seuraava, klikata nopeutusta ja sama uudestaan noin 18 minuutin päästä 24 kertaa. Myöskään lukija ei ollut mieleeni. (30.12.)

Lipasti Roope Linnan juhlat. Mitä tapahtuu, kun linnan juhlille pääsystä tulee lähes pakkomielle. (6.12.) 🌟🌟

Malkamäki Tuomas Myöhäistä katua on historiallisfiktiivinen romaani Suomen elokuvan kulta-ajalta. T.J.Särkän filmistudiolla Åke Lindman on ohjaamossa elokuvissa esiintynyt Kauno Brand oli kymmenkunta vuotta tähti. Sitten hän päätti palata VR.n toimistoon töihin. Nyt hän on 88-vuotias leskimies. 

Päivä kävelyllä hän pistäytyy Liisankadulls Särkän filmistudion sisäpihalle ja löytää loukkaantuneen tositv-tähden. 

Jotenkin hän päätyy iltapäivälehtien lööppeihin. Samalla alkaa paljastua salaisuus jota metsästää pari erilaista iltapäivälehden toimittajaa. Helsinki.

Jotenkin tykästyin kirjan ajtusten kulusta.   

"Silloin kuulin sanovani."  (14.12.) 🌟🌟🌟

Malkamäki Tuomas Siitä tulikin farssi on romaanin muotoon tehty suomalaisen elokuvan historiasta. K. E. Ståhlberg lähtee Pariisiin toiselle häämatkalleen. Ensimmäisellä hän innostui valkoista ja perusti Atelier Apollo valokuvaamon. Tällä kertaa hän ja tuore vaimo Sonja innostuu elokuvista ja ostaa laitteet ja kymmenen ensimmäistä filmiä. Hän perustaa Maailman ympäri elokuvateatterin ja vaimonsa kustantaa Suomen ensimmäisen leffan, Salaviinanpolttajat. Itse filmi on valitettavasti tuhoutunut kokonaan. Kirjan alkupuolella on itseäni sykähdyttävä lausahdus:

"Öisin ajatus vaan juoksee vikkelämmin."

Farssin tyyliä näkyy jossain kirjan kohdissakin. esimerkiksi kuvauksissa karanneen sian palauttanut tyttö juttelee näyttelijä Snellmanin kanssa. 

-Taiteilijat ovat aivanomalaatuista porukkaa.

-Tiedän sen. Isäni on juuri sellainen, taiteilija nimittäin. Aion silti noudattaa sydämeni ääntä kaikessa. 

Kun Snellman kysyy vielä tytön nimeä elokuvalipunnlähettämistä varten, ilmenee, että tyttö oli Ruut Sibelius, jonka isä todellakin oli taiteilija. Helsinki (31.12.) 🌟🌟

Mazzetti Kaarina Pääkalloja ja piilopaikkoja. Seikkailuserkuksille tulee odotettua jännittävämpää joulun odotus ja odotettua runsaampi koulu tädin saarella. Alex panee taas parastaan keittiössä tehden tällä kertaa pääasiassa kaikille maistuvaa kasvisruokaa. Ruotsi (3.12.) 🌟

Mäkipää Jari Etsiväkerho Hurrikaani ja paha poro. Joulukalenterikirjassa on 24 lukua. (2.12.)

Nummelin Juri (toim.) Hauskaa joulua! : vanhoja joulukertomuksia. Kirjoittajina on mm. Suomen ensimmäisen rikoskirjan kirjoittanut Harjavallassa elämänsä ehtoopuolen asunut Emil Nervander ja toinen vanha tuttuni Väinö Kataja, Joel Lehtonen, Eino Leino sekä tuoreimpana Reino Helismaa. Naisista mukaan on päässyt vain Aili Trygg. (2.12.) 🌟

Onni on vaarallista : hollannin kielisen nykyrunouden antologia suomentanut ja toimittanut Heimo Pihlajamaa. Kirja on vuodelta 2002, joten ihan nykykirjallisuuden määritelmä ei enää täyty. Alnakomaat. (23.12.) 🌟

Palmén Tiia Virallisesti syytön : Rikostoimittajan näkemys Ulvilan vyyhdistä. Vielä löytyi yksi näkökulma. Tämä on ollut näistä kirjoista selkeästi puolueettomin tarina. Ulvila. (30.12.) 🌟🌟

Palviainen Jukka-Pekka Tavoittelemanne henkilö on tapettu. Pyöräilevä freelande toimittaja jouluu yliajetuksi Koilahdentiellä polkiessaan kohti Monnaa, mutta selviää hengissä. Kirja oli erityisen mielenkiintoinen siksi, että Rauma on kaupunkina tuttu ja tapahtumapaikat siksi piirtyvät mieleen selkeästi. Mutta tykkäsin muutenkin ja jään odottelemaan jatkoa. Kirja oli kirjailijan ensimmäinen dekkari, mutta tuskin viimeinen. (9.12.) 🌟🌟🌟

Panteleimon metropoliitta Tapahtui jouluaattona. Kirjassa muistellaan menneitä ja tehdään viime hetken jouluvalmisteluja maalaiskylässä. Menneestä nousee esiin joulut, romantiikka, sota-aika... (3.12.)🌟

Preparoidut Feenikslinnut ja niiden viestit : Bulgarialaisia runoja suomentanut Tarmo Manelius. Tykästyin erityisesti Marin Lazarovin runoihin. (28.12.) 🌟

Renard Jules Kuvien metsästäjä. Kirja on vuodelta 1896, mutta istui hyvin maalaislapsuuteni muistoihin. Kirjassa on lyhyitä tarinoita tai mietteitä eläimistä ja luonnosta. Ranska. (25.12.) 🌟🌟🌟

Repo Niina Totuus Ulvilan murhan hätäpuhelusta. Tämä olis varmaan ollut parempi lukea. Kirja on omakustanne, BoD audiokirja. (16.12.)

Stewart Mary Murattipuu. Englantilaisen maatilan Whitescar (valkoinen arpi) omistaja aikoo testamentata tilauksensa Annabeille ja Julielle. Jälkimmäinen asuu Lontoossa, Annabel on hävinnyt 8 vuotta sitten 19-vuotiaana. Tilaa on hoitanut Annabelin serkku Con, joka ei ole testamentti listalla. Yhtäkkiä ilmestyy kylälle kanadalainen Mary Grey, joka näyttää Annabeliltä. Alkaa juonittelu. Ja sitten kuvaan astuu naapuritilan Adam... Ja Kirsiltä loppuu lukuhalut... Kuukautta myöhemmin kirja tuntuikin hyvältä ja mietin miksi jätin kesken. Tämä oli ehkä huonoin lukemani Stewart. Englanti. (16.12.) 🌟

Tuomainen Antti Tappokeli. Vastaeronnut postimies haluaa ostaa tyttärelleen pianon. Rahaa vain puuttuu, mutta hän saa kuljetuskeikan pääkaupunkiseudulta Lappiin. Reissun varrella pitää poikkeilla parissa paikassa, mutta hyvin ehtii. Sitten perään liimautuu auto... Automatka. (2.12.) 🌟

Hiekkaa silmänkantamattomiin

Kun työpaikan kahvipöydässä joku mainitsee käyneensä Pohjois-Afrikassa tulee oitis mieleen lentokone, kameliretket, turistien aurinkorannat ja basaarit. Itselleni tulee mieleen myös taatelit ja viikunat, jälkimmäisistä kertoi ensimmäinen Marokkoon matkannut tuttavani 1980-luvulla.

Tuttavan tarina viikunoita kuulosti hauskalta sattumukselta, ja sai itsenikin ostamaan elämäni ensimmäisen kerran tuoreita viikunoita. Kalliita ne olivat opiskelijabudjetilla vieläkin, eikä niin mehukkaitakaan, jollaiseksi kaveri ne kertoi, mutta hyviä siitä huolimatta. 

Kaverin tarinassa tuoreet viikunat olivat loistavaa matkaevästä aurinkorannalla. Eräänä päivänä heillä oli ollut viikunoita matkassa iso pussillinen. Takaisin tullessa oli vain kuoret jäljellä. He olivat menossa kauppaan ennen hotellia, joten päättivät jättää kuoret bussin roskakoriin. Hieman kurotellen se onnistui ruuhkabussissakin. Pahaksi onneksi kurottelu ei onnistunut ihan nappiin ja pussillinen viikunankuoria päätyi paikallisen rouvan muovikassiin. Vaikeaa oli niitä poiskaan ottaa, joten luultavasti rouvan hämmästys kotona oli suuri. 

Kevättalvella mielessä kummitteli jostain syystä viime syksynä lukemani W.E.Johnsin kirja Biggles autiomaassa. Kirjan luin Perkeet haastetta varten ja se oli kirja, josta puuttui kannet. Biggles seikkaili lentokoneellaan tuossa kirjassa alueella, jonka määrittelin Libyaksi. Marokosta olin lukenut aiemmin Tahar Ben Jelloun kirjan Sokaiseva pimeys. Niinpä mietiskelin, että seuraavat Saharan alueen kirjat voisivat olla vähän vähemmän sotaisia. 

Kivasti kirjoitetut matkakirjat kiinnostavat aina joten etsin sopivaa täydennystä erilaiseen matkan tekoon Pohjois-Afrikassa. Ensi kosketukseni erilaisiin matkailutapoihin tuolla alueella olin saanut Matti Rämön Polkupyörällä Andalucian vuorilta Afrikkaan -kirjasta, josta luin tunnelmia 2000-luvun Espanjasta Gibraltarilta ja Marokosta. 3400 kilometriä polkupyörällä etelän paahteessa ei itselleni tunnu unelmalomalta, ja Rämökin jossain kohtia kirjaa taisi pohtia ideansa mielekkyyttä. Paljon tuli opittua senkin kirjan tiimoilta. 

Löysin ensimmäiseksi matkakirjaksi Lady Warrenin 1920-luvulla kirjoittaman kirjan Algerian ja Tunisian halki moottoripyörällä. Matkustin 2650 kilometriä Ladyn kanssa sivuvaunussa istuen ja aina välillä Ladyn tapaan huudellen: Eikös täällä nyt olisi voinut viipyä hieman pidempään. Lady Warrenin matkakumppanilla oli hieman erilainen käsitys moottoripyörämatkailusta, hänen tarkoituksenaan oli testata, että tuollainen matka onnistuu, vaikka rengasrikkoja, jousitusvikoja ja muita rikkoontumisia kertyikin matkalla kymmenisen kappaletta. 

Ihan pelkäksi moottoripyöräajeluksi matka ei mennyt. Päivittäinen ajoaika oli reilu 6 tuntia ja mukaan mahtui myös retki aavikolle kameliratsastukselle. Lady Warren teki tuon matkan Algerista Tunisiin vuonna 1921, eli matkasta tulee ensi vuonna kuluneeksi 100 vuotta. 

Tykkäsin kovasti kirjan tyylistä ja Lady Warrenin tavasta kertoa alueen historiaa ja siirtomaahistoriaa matkareitin kuvauksen lomaan. Toissalta sen kyllä ymmärtääkin. Pelkästä sivuvaunussa istumisesta tuskin olisi riittänyt kerrottavaa noinkaan paljon sillä matkaan oli varattu selkeästi aivan liian vähän aikaa. 

Sen sijaan toisella matkakirjailijalla Sven Lindqvistillä aikaa tuntui olevan rajattomasti matkallaan rättisitikalla Marokosta Länsi-Saharaan ja toisaalla kirjassa reissatessaan Algeriassa. 

Lindqvistin kirja Aavikkosukeltajat, on varmasti kirja, jonka tulen lukemaan uudelleen. Jo nyt tein muistiinpanoja, mutta kirjassa vilisee lukuisia mielenkiintoisia sivupoljuja niin, että mietin, että se matkaoppaanaan voisi lukea koko vuoden kirjassa vilisevistä kohteista, paikoista ja romaaneista. Porin lukuhaasteessa on tänä vuonna yksi kohta, jossa pitää lukea kirja, johon on viitattu toisessa kirjassa jonka on lukenut. Aavikkosukeltajan jälkeen sellaisten kirjojen pino kasvoi kuin huomaamatta. Voisi tutustua Pierre Lotin, Antoine de Saint-Exupéryn, Isabelle Eberhardtin ja monen muun tuotantoon. 

Itselleni uutta tietoa oli esimerkiksi se, että Pierre Lotin kirja on ollut esikuvana Madame Butterfly -oopperalle. Olen katsonut sen useampana versiona, ja librettonkin lukenut, mutta ei vaan ole Loti jäänyt mieleen, jos siitä nyt on puhuttukaan.

Molemmat kirjailijat kertoivat poikenneensa matkallaan Biskrassa Algeriassa. Lady Warrenin retken aikaan 1921 kaupungin väkiluku oli 21.000 asukkaan luokkaa. Lindqvistin poikettua paikkakunnalla kaupunki oli kasvanut 6-7 kertaa isommaksi. Nykyisin Biskrassa asuu noin 300.000 asukasta. 

Lady Warrenilla oli tavoite päästä Biskraan, kunnolliseen hotelliin ja kylpyyn. Matkailu Pohjois-Afrikassa ei 1920-luvulla ollut aina yhtä mukavaa mitä ajelu Englannin hoidetuilla teillä. Matkan rasituksena oli kuoppaisten teiden lisäksi vesi-, räntä- ja lumisateet, tuuli. Toki tiestö oli pääosin paremmassa kunnossa, mitä matkalaiset olivat odottaneet. Lady Warren poikkesi Biskrassa kahdesti. Välissä he kävivät junamatkalla etelämpänä, missä osallistuivat mm. kameliratsastukseen ja yöpyivät hiekka-aavikolla. Junamatkakaan ei onnistunut täydellisesti, sillä menomatkalla eväät hukkuivat matkalla hotellilta rautatieasemalle ja matkaan kului tunteja. Vaikka Biskra oli kunnollisen kokoinen kaupunki, eikä hotellissakaan ollut muuta valitettavaa, kuin mainittu eväiden häviäminen, Warren oli Biskrassa vain kaksi yötä. Kovin tarkkaa kuvaa kaupungista ei hänelle siis syntynyt eikä Biskrasta löytynyt häneltä tarinoitakaan. 

Lindqvist vietti aikaa Biskrassa pidempään. Mies oli jonkinlaisella itsensä etsimismatkalla kariutuneen avioliiton jälkeen. Pohjois-Afrikka oli kiehtonut häntä lapsesta lähtien. Hän oli lukenut esimerkiksi Pikku Prinssin, mutta myös tarinoita Antoine de Saint-Exupéryn lentämisestä Afrikassa. Biskrassa hän mm. tutustui saksalaiseen mieheen, joka tutustui Algeriaan moottoripyörällä ja oli lukenut samoja kirjoja nuorena. 

Joskus sitä miettii, mitä kaikkea olisi voinut lapsena lukea, jos koulun kirjasto olisi siihen yhtään antanut mahdollisuutta. Kesällä kirjastoon oli liian pitkä matka eikä sen valikoimakaan kummoinen ollut. Myönnän hieman karehtivani niitä, joilla on kotona ollut kirjahylly, josta on voinut lukea oudoista maista ja maailmoista. Oma tilanteeni parani, kun sain lahjaksi täydellisen 6-osaisen painokset Tuhannen ja yhden yön tarinoista 10-11 vanhana. Ellei ollut muuta luettavaa, saattoi aina lukea niitä. Useamman kerran kirjat tulikin kahlattua läpi. 

Kuvittelin lukiessani Lindqvistin matkan yhtenä reissuna, Marokon rannikolta Länsi-Saharaan ja siitä keskelle Algeriaa. Maininnan Aglerista vuokratusta autosta kuvittelin painovirheeksi, sillä kirja alkaa Agadiristä. Kirjasin lukiessani paikkakuntia muistiin ja totesin karttaa katsellessa, että alkuosa kirjasta oli matka Marokosta Länsi-Saharaan Antoine de Saint-Exupéryn innoittamana ja loppuosa reissuja eri puolilla Algeriaa. Lukemista tuo ei haitannut, vaikka tällaisissa kirjoissa aina toivon, että mukana olisi kartta. Lady Warrenin kirjassa sellainen oli. 

Lindqvist ja Warren kirjoittivat molemmat hieman samaan tyyliin. He olivat olleet matkalla, kertoivat vähän näkemästään ja enemmän paikkojen historiasta ja niihin liittyvistä tarinoista. Lindqvist kirjoitti enemmän myös paikkakunnilla asuneista eurooppalaisista kirjailijoista. Afrikkahan oli siirtomaata, ja siellä asui 100 vuotta sitten paljon eurooppalaisia. Marokko itsenäistyi 1956 ja Algeria 1962. 

Lindqvist oli kirjallisuushistorioitsija ja oli erikoistunut siirtomaihin ja rasismiin. 35 ilmetyneen kirjan joukossa on paljon matkakirjoja, ja jos ne ovat yhtään tuon kaltaisia, taidanpa lukea ne kaikki. 

Lukiessani mietin, onko tämä tyyli kirjoittaa jotenkin ruotsailainen, sillä olin aivan yhtä haltioitunut lukiessani talvella Maria Langin dekkaria Mustat kissat, jossa viliseen paljon tietoa Selma Lagerlöfistä ja Esaias Tegnéristä. Kunhan olen lukenut yöpöydällä olevn Fritjofin tarun loppuun palannen tähän teemaan.

Olen tainnut mainita aiemminkin, että tykkään surffailla päämäärättä netissä, mutta myös hyvän kirjan kanssa surffailu onnistuu. Aavikkosukeltajat on kirja, jonka kanssa voisi surffailla vaikka vuoden. Kirjassa mainitaan niin monia kirjailijoita teoksineen sekä paljon alueen historiaa taateleita unohtamatta. 

Suomessa taateleita ostetaan lähinnä kahta lajia: nelikulmaiseksi tiiviiksi massaksi puristettua siemenetöntä taatelia ja muovikoteloon aseteltuja tuoreita taateleita. Jälkimmäisiä ei köydy joka kaupasta ympäri vuoden.   

Perjantaina sattui hauska sattumus. Olin juuri lukemassa Lindqvistin kirjaa, jossa taatelit mainitaan useammankin kerran. Yhtäkkiä tuttavani kertoi, että oli ostanut algerialaisia luomutaateleita. Kun ajattelee omaa elämäänsä, niin olen puhunut tuoreista taateleista aiemmin yhden ainoan kerran. Tuttava ei tiennyt, mitä olen lukemassa, joten kyseessä oli spontaani sattumus. Onneksi aina uutta oppivan Googlen ohella myös tuttavat pääsevät joskus yllättämään todellisella ajankohtaisuudella.