keskiviikko 2. toukokuuta 2007

Martan ilmastoteko


Tarina muutosta

Tammikuun Emäntälehdessä ollut kilpailu nosti mieleeni ajatuksen, että tuohonpa osallistun. Tiesin, että vuosi toisi mukanaan muutosta omaan elämääni, olinhan ostanut marraskuussa 2005 uuden asunnon, johon pääsisin muuttamaan pääsiäisenä. Uudessa asunnossa voisi ottaa käyttöön uusia käytänteitä.


Ensimmäinen ekotekoni liittyy lämmönalentamiseen. Aloitin vuoden jääkylmässä toimistossa. Ihan talohoitoyhtiön toimesta kovimmilla pakkasilla sisälämpötila oli +13-17 astetta. Säästöä kertyi niin, että ropisi… mutta jostain kumman syystä en ollut kovin tyytyväinen tähän säästöön. Alle kahdenkymmenen asteen lämmössä on vaikeaa istua päätteen ääressä koko päivää laskemassa ja suunnittelemassa. Sormet jäätyy, vaikka kuinka laittaisi villaista ylle ja alle. Onneksi pakkaset hellitti ja totean käsi sydämellä, että tämä ei ollut minun juttuni. Lämmöstä en säästä.


Toisin kävi. Ystävät, tuttavat ja kylänmiehet kilvan kehuivat keväällä, kun pääsin muuttamaan upouuteen asuntooni, että on se hienoa kun voi muuttaa uuteen. Katin kontit. Ongelmansa on siinäkin, vaikka plussapuolella on se, että tapeetit on mieleisen värisiä eikä muuttaessa tarvinnut siivota toisten jälkiä, kun rakennuttajafirman siivooja oli tehnyt hyvää työtä. Mutta lämmöstä piti jatkamani. Tammi-helmikuinen luulo ei ollut tiedon väärtti. Kävi nimittäin niin, että kerrostaloomme oli asennettu hienot ohjurit tasaamaan lämpöä, jota toki voi termostaateista ja huoneistokohtaisesta ilmastoinnista säädellä. Ainakin teoriassa. Marraskuun muutamana pakkaspäivänä osoittautui, että lämpötila oli säädetty runsaaseen 21 asteeseen ja kovemmilla pakkasilla se ei riittänyt lämmittämään asuntoa. Ulkona oli pakkasta 10 astetta ja sisällä lämpöä vaivaiset 20. Palelsi vaikka kuinka ajatteli, että ilmastoa tässä säästellään. Säästyikö yhtään, kysyn vaan, sillä jouduin ostamaan toisen täkin kun yksi ei enää riitä lämmön säilyttämiseen. Sähkölämmitteinen lakanakin kävi mielessä.  


Toinen ekotekoni liittyi kierrätykseen. Jotain oli tehtävä, sillä uusi asuntoni oli 10 neliötä pienempi kuin vanha. Pakatessa tavaroita vanhassa asunnossa laitoin Mikkelin paikallisliiton marttojen kesäkirpputoria varten tusinan verran isoja muovikasseja hyvää tavaraa, joista iso osa menikin kaupaksi myöhemmin kesällä ja loput laitettiin arpajaisvoitoiksi tai lahjoitettiin seurakunnan Tukipilarin kirpputorille. Ekotorin pojat kävivät hakemassa tavaraa yhden pakettiautokuormallisen: mm. vierasvuoteena olleen runkopatjasängyn, jolla oli nukuttu vajaa viikko. Oman arpajaispussinsa saivat myös Maanpuolustusnaiset. Työpaikalle lahjoitin muutamia keittokirjoja ja valkoisenposliinin kokoelman onnistuin myymään sitä tarvitsevalle tuttavalleni.


Vakaana ajatuksena tästä jalosta kierrätyksestä päätin muuton tuomassa innostuksessa harrastaa kierrätystä laajemminkin. Tosin vielä silloin en tiennyt mihin tuo muuton tuoma innostus johtaisi. Kun tavara kotoa hävisi ihan silmissä ja kävin välillä katselemassa miten oma uusi koti valmistuu, tuli vähitellen sellainen kummallinen fiilis. Kaikki alkoi vanhasta mikroaaltouunistani, jonka isä voitti vuonna 1988 Mustan pörssin jouluarpajaisissa ja antoi minulle. Se nimittäin oli liian iso hyllyyn, joka oli tehty mikroaaltouunia varten. Tutussa koneliikkeessä oli alennusmyynti ja siispä poikkesin sinne valkoposliinista saadut rahat kukkarossa. Ostin uuden pienemmän mikroaaltouuniin, joka varmasti on myös turvallisempi, onhan se lähes 20 vuotta nuorempi. Lisäksi rahaa jäi niin sopivasti yli, että ostin uuden leivänpaahtimen. Aiempi, vuosimallia 1988 sekin, haisi epämääräisesti muoville joka ainoa kerta kun yritti leipää paahtaa eikä paahtojälkikään ollut tasainen. Koneliikkeen pojat toivat uudet laitteet kotiin ja veivät vanhat mukanaan kierrätykseen.


Tässä vaiheessa jokin naksahti. Ajatus uudesta mikroaaltouunista, johti ajatukseen uudesta pölynimurista, digivaa’asta ja jopa uudesta silitysraudasta, jota tosin myönnän harkinneeni todella pitkään. Vanha anopilta vaihdettu 1970-luvulta peräisin oleva rautani olisi välttänyt kovin siinä vähäisessä käytössä, missä silitysraudat kotonani ovat, mutta kun muuttaa uuteen, niin vaihdettavahan se oli silitysrautakin. Olisi se vanhan näyttänyt niin… vanhalta muiden rinnalla. Mikroaaltouunin ja paahtimen veivät siis koneliikkeen pojat, mutta imuri, silitysrauta ja musta digivaaka menivät Ekotorille ja sitä myöten uusiin koteihin. Toivottavasti.


Uskon kuitenkin vakaasti, että uudet kodinkoneeni, erityisesti mikroaaltouuni, jääkaappi-pakastin ja astianpesukone ovat energiaa säästävämpiä malleja verrattuna edellisiini. Pyykinpesukone onkin asuntoni ainoa vanha laite. Se toimii toistaiseksi hyvin, ja kun siitä aika jättää hankin sen tilalle pesutornin. Kolmas ekotekoni olikin siis energiaa syövien sähkölaitteiden uusiminen.


Neljäs ekoteko alkoi vähän heikosti. Olin nimittäin päättänyt hankkia uuteen kotiini vain energiaa säästäviä lamppuja. Paikkakunnan ainoassa ammattimaisessa lamppuliikkeessä kyselin asiantuntevalta myyjältä, miten valitsemaani lamppuun soveltuu energiansäästölamppu. Alan asiantuntija kertoi, että missään nimessä ei kannata hankkia energiansäästölamppuja, kun ne ovat ensinnäkin paljon kalliimpia kuin tavalliset ja toisekseen ne aiheuttavat yli sata tulipaloa Suomessa vuosittain. Energiansäästölamput. Marttojen ohjeena on ollut, ettei kysyvä tietä eksy, joten marssin vakuutusyhtiööni. Siellä ystävällinen virkailija lupasi selvittää asiaa asiantuntijoilta Helsingissä, ja jo runsaan kuukauden kuluttua häneltä tulikin sähköpostia, ettei energiansäästölampuista ole tiettävästi kirjattuna ainoatakaan tulipaloa Suomessa. Sen sijaan pölyisissä teollisuushalleissa olevista loisteputkista ja liian ahtaaseen tilaan laitetuista halogeeneista oli tilastollisestikin merkittäviä tuloksia.


Tieto tästä tuli vakuutusyhtiöltä kahta päivää ennen muuttoa, enkä enää ehtinyt hankkia energiansäästölamppuja. Minulla oli niitä kuitenkin valmiina pari. Lamput kattoon pistänyt sähköalan ammattilainen ei tosin suostunut laittamaan energiansäästölamppuja valaisimiin, joissa lamput jäävät näkyviin, kun ne ovat niin rumia. Elämä sähköalan ammattilaisten kanssa ei ole aina helppoa. Mutta kevään ja kesän mittaan vaihdoin lamppuni energiaa säästäviksi. Vaikka olivatkin kalliimpia kuin hehkulamput. Ja vaikka olisivatkin rumia. Tätä ekotekoa jatkan tulevaisuudessakin.


Sitten viidenteen ekotekooni. Muuton yhteydessä oli paljon kaikenlaista valokuvaamista. On sitä aiemminkin ollut. Lisäksi pakatessa tuli kuunneltua äänikirja jos toinenkin kannettavalla cd-soittimella. Minulla oli aiemminkin käytössä paristolaturi ja siihen akut, mutta ne olivat aika tehottomat, ja niitä sai ladata jatkuvasti. Ja siltikin sai aina pitää mukana alkalisia varaparistoja, joita muutonkin yhteydessä vein kierrätyspisteeseen aika ison kasan. Päätin siis ostaa tehokkaammat akut, joista onkin ollut paljon iloa. Akkuostokseni jälkeen en ole ostanut ainoatakaan alkaliparistoa, ja energiaa onkin säästynyt roimasti kun ei ole enää tarvinnut kantaa paristoja kierrätyslaatikkoon. Vaikka lataamisessa kuluukin sähköä, uskon, että se voitetaan kaatopaikkakuormien vähentyessä. Sitä paitsi tarpeeksi isot akut riittävät kuvaamiseen ja äänikirjojen kuunteluun niin paljon pidemmän ajan kuin alkaliparistot.


Kuudenneksi mainitsen, että jatkan edelleen jo aiemmin aloittamiani ekotekoja, kuten käytän vain julkisia kulkuneuvoja tai kimppakyytiä (en aio vastaisuudessakaan ostaa omaa autoa, jonka myin tarpeettomana 1998), ostan vain sellaisia vaatteita, joita voin ja aion pitää useamman kerran.

Käytän hampaita pestessä mukia, olen tehnyt niin lapsesta saakka, en käytä juoksevaa vettä perunoiden kuorimiseen enkä astioiden pesuun, enkä ehdottomasti koskaan anna veden juosta sillä aikaa kun saippuoin itseäni. Maalla olen lapsena oppinut, että vettä pitää säästää. Osoituksena tästä kahdeksan kuukauden veden mittaamisen aikana käytin vettä ¼ vähemmän, mitä oli arvioitu. Niinpä kahden kuukauden vesimaksut palautettiin minulle jouluksi. Vastaavan kokoisessa asunnossa asuva yksinäinen nainen joutui vastaavasti maksamaan kahden kuukauden ylimääräisen vesimaksun. Niin erilaisesti voi vettä käyttää.


Lisäksi pitää myös mainita, että käytän kirjastoa useampaan kertaan viikossa lehtien lukemiseen ja kirjojen sekä musiikin lainaamiseen. Kaikkea ei tarvitse ostaa itse. Siihen auttaa myös omassa taloyhtiössämme oleva lehtien kierrätyspiste, johon omalta osaltani vien lukemani aikakauslehdet. Saman lehden kun voi lukea useampikin henkilö.


Kaiken kaikkiaan ekoteko oli mielestäni hyvä kilpailuajatus, mutta olen vähän samoilla linjoilla, mitä muutamat vuoden aikana tapaamani vanhemmat martat ovat olleet: On niin vaikeaa keksiä, mitä ekotekoja vielä tekisi, kun niin paljon on jo aloittanut aiemmin. Kilpailussa olisikin voinut olla oma sarjansa vasta-alkajille ja edistyneille. Ehkä sellainen tulee jatkona myöhemmin.

*  *  *
Kirjoitus on lähetetty 15.1.2007 Martan ilmastoteko -kilpailuun, johon osallistui yhteensä noin 1.500 marttaa.

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Klassikkohaaste 2022 ja vuoden klassikkokatsaus

Klassikot on useimmiten aivan syystä klassikoita. Ne vaan on niin hyviä. Tosin joskus tulee aloitettua klassikko väärään aikaan. En ole viel...