Miesten viikko 13.9. Orvo

Syyskuisen, pidennetyn miesten viikon viimeinen päivä on omistettu Orvoille. Yhtään Orvoa en ole koskaan tavannut eikä Orastakaan ole tullut tuttavapiirissä vastaan, mutta sen nimen olisin voinut antaa toiselle tai kolmannelle pojalleni, jos sellainen olisi tullut. 

Tälle päivälle valitsemani kirja oli syy, miksi halusin jatkaa viikkoa yhdeksään päivään, vaikka eilinen Ahti oli sangen luova ratkaisu perusluterilaiselle ihmiselle. Nimihän löytyi ortodoksikalenterista, mitä en seuraa. 

Muistan vieläkin tunteet, joita Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi -kirja synnytti vajaa 25 vuotta sitten, kun otin sen käteeni. 

Olin kirjoittanut romaania kaikki vapaa-aikani kaikkien kuuden työni ja niihin liittyvien kotona tehtyjen valmistelutöiden lomassa. Kirjassa nainen löytää puistosta haltijan... Kirja oli hyvin keskeneräinen. Kirjoitin sen ensimmäistä versiota miettien, tulisiko siitä romaani vai moniosainen sarja. Olin kallistumassa jälkimmäiseen. Olin kirjani versiossa Tamanrassetissa, missä toinen päähenkilöistä, Reko sai surmansa. 

Minulla oli ollut kirjaston tiloissa kurssi, jota pidin. Tulin kirjastosta kotiin työkaverin suositteleman kirjan kanssa. Luin siihen aikaan paljon fantasiaa, mutta en juuri odottanut mitään ohuehkolta kirjalta. Se oli ohut verrattuna Esimerkiksi Taru sormusten herraan. 

Keitin iltateetä ja aloitin lukemisen keittiön pöydän äärellä. Tee kannussa jäähtyi vähitellen, kirja ei päästänyt otteestaan. Siinä kirjassa mies löysi peikon. 

Vaikka tarina oli täysin erilainen kuin omani, se oli jollain tapaa kuitenkin niin sama, että en ole sen jälkeen kyennyt jatkamaan omaa kirjaani. Se ei koskaan tule valmistumaan. 

Olin haltioissani Ennen päivänlaskua ei voi -kirjasta, mutta en ole saanut luetuksi yhtään Sinisalon teosta sen jälkeen. 

Nyt kun googlasin almanakan nimiä, törmäsin Orvoon ja Sinisalon Enkelten verta -kirjaan. Päätin lukea sen. Se kannatti. 

Kirja kertoo keski-ikäisestä Orvosta, menetetystä pojasta, isäsuhteesta ja mehiläisistä. Kirja ei ole uusi. Se on palkittu vuonna 2012 Nuori Aleksis -palkinnolla, mutta ajankohtainen se on yhä. Mehiläiskato on myös tätä päivää. 

*  *  *

Päivitys oli unohtunut julkaista 13.9. joten julkaisen sen mehiläisten päivänä, reilua viikkoa myöhässä, mutta sille kuuluvalle päiväykselle. 

Joulukalenterin 1. luukku 2024

Tänä vuonna Kirsin konttuurissa joulun viettoon opastaa joulukirjat. Ennen itsenäisyyspäivää olen valinnut erilaisia joulukalenterikirjoja. Itsenäisyyspäivän jälkeen sitten enemmän jouluaikaan liittyviä kirjoja. Kirjoiksi valitsin dekkareita, lastenkirjoja, klassikoita, romantiikkaa ja pari kauhukirjaakin. Yhtä lukuunottamatta kaikki kirjat löytyvät myös äänikirjoina. Tätä kirjoittaessa pari kirjaa on vielä lukematta, niihin yritän löytää kirjan, jossa ollaan jossain muualla kuin kotoisissa ympyröissä. Jouluun on vielä matkaa. 

Kevyet, jouluun liittyvät joulukirjat ja 24 lukua sisältävät joulukalenterikirjat tuntuvat olevan vuosi vuodelta suositumpia. Pari viikkoa sitten tuttavani kertoi lukeneensa jo kymmenen kevyttä, naisille suunnattua joulukirjaa. Silloin se tuntui sangen hyvissä ajoin aloitetulta joulun odotukselta. Olin valmistellut aivan toisenlaista joulukalenteria, etsinyt siihen kirjat ja kun olin ensimmäisen lukenut, totesin, että ei kuitenkaan tänä vuonna. Seuraavana päivänä tapaamisen jälkeen löysin itseni ensimmäisen joulukirjan parista. 

Ensimmäisen luukun kirjat sopivat kaikille noin kuudesta ikävuodesta alkaen. Itse ehkä suosittelisin Yöjunaa hieman vanhemmille. 

Eva Franzin Ruukin salaisuus -joulukalenterikirjan halusin lukea siksi, että ruukkiyhteisöt ovat ympäristönä alkaneet viimeaikoina kiinnostaa minua. 

Kirjan päähenkilönä on 12-vuotias Flora, joka matkustaa laivalla kuukaudeksi kirjailijaäitinsä kanssa vanhan kartanon puistonvartijan mökkiin. Luvassa on pienoista jännitystä ja kummituksiakin. Tapahtumapaikkana on kuvitteellinen Helmerinkylä. Sellainen löytyisi kyllä Ruskosta, mutta Ruskossa ei ole ollut ruukkia, joten kuntafriikkinä minunkin on pakko pysytellä fiktiivisessä kunnassa. 

Valinnanvaraa kyllä olisi, sillä Suomessa on ollut noin sata ruukkia, joista aika monet löytyvät ruotsinkieliseltä alueelta tai niiden liepeiltä. Viimeksi olen itse käynyt Mathildedalin ja Teijon ruukissa Salossa. 

Kirja on saanut Runeberg-junior palkinnon 2019. 

Toinen lapsille suunnattu joulukalenterikirja on Karin Erlandssonin kirjoittama ja Peter Bergtingin kuvittama Yöjuna. Tämä fantasiakirja minun piti lukea jo viime vuonna, mutta jäi kuitenkin lukematta. 

Yöjunalla huristelevat isoäitinsä luona joulukautta perheensä kanssa viettävä Danja ja hänen tervetulojuhlassa tapaamansa poika Konrad. Kirjan juna johdattaa kadonneiden luo. Danja etsii isoäitiään, joka on kadonnut muistisairauteen ja Konrad isäänsä, joka hänkin on kadonnut. 

Molempien sivumäärä on yli 200 sivua, mikä tekee noin 10 sivua päivää kohden. 

Nobel palkittu 2021

Arvailut Nobel-palkintojen saajista osuvat harvoin kohdalleen. Koko maailma - haastetta suorittaessani (aloitin 1.1.2017) olen huomannut, kuinka vähän erilaisten maiden kirjallisuutta käännetään suomeksi. Sen ymmärtää, kun olemme pieni kielialue, mutta onhan se jollain tapaa karehdittavaa, kun ruotsinkielisillä asiat on paremmin. Onneksi itse voin lukea myös ruotsiksi, vaikka äidinkieli on aina äidinkieli.

Vietettyäni viime kuun hyvin tiiviisti soffamatkalla Afrikassa toivoin kovasti, että palkinto osuisi tällä kertaa afrikkalaiselle kirjallisuudelle. Näin kävikin, sillä vuoden voittaja, Abdulrazak Gurnah, on syntynyt Sansibarilla, joka nykyään kuuluu Tanzaniaan. Mainittakoon tässä, että ennen tätä päivää monille suomalaisillekin tunnetumpi sansibarilainen oli Gurnahia pari vuotta vanhempi Freddie Mercury. 

Pakko todeta, että mietiskelin tässä tapasivatko he Lontoossa, missä asuivat 1960-luvulta lähtien. Molemmat lähtivät Sansibarista pakoon vallankumousta, Mercury 1964 ja Gurnah 1968. Jotkut haluavat tavata aina ihmisiä koti puolesta, jotkut vierastavat ajatusta aivan erityisesti. Kumpaankohan ryhmään he ovat kuuluneet. 

Kuten monesti ennenkin, voittajan kirjoja ei ole käännetty suomeksi. Kääntämistä ajatellen tämä vuosi on helppo, sillä voittaja kirjoittaa englanniksi. 

Ruotsiksi löytyy kaksi kirjaa, Paradiset ja Den sista gåvan. Kumpaakaan ei tosin löytynyt äänikirjana. 

Koska Gurnah jää nyt vielä lukematta, muistelen tässä sillä aikaa kun kääntäjien osalta "Show must go on", ainoaa Sanisibarista kertovaa kirjaa, jonka olen lukenut. Se oli M. M. Kayen Kuolema Sanisibarissa. Kirjan luin kesäkuussa ja lukiessani pohdiskelin millaista saarella oikeasti olisi. Tiedän, että Kaye teki hyvin tarkkoja muistiinpanoja niistä maista, missä oli puolisonsa työnsä vuoksi, jolloin hänen oli helppo kirjoittaa paikoista tarkasti. Jotenkin sen tietäminen kaksinkertaisti luku nautinnon. Itse dekkarikin oli ihan hyvä.