Toukokuussa 2026 luetut

Toukokuun saldoksi tuli 17 kirjaa, eikä vieläkään yhtään uutta maata, vaikka pyhästi itselleni lupasin, että tänä vuonna on koko maailma luettuna. Pah. Mutta oli kiva lukukuukausi. Hyvin erilaisia kirjoja, joista vain pari tuntui olevan huonoja valintoja tälle toukokuulle. Jonain muuna kuukautena ainakin toinen kirja olisi saattanut imaista totaalisesti mukaansa. 

Areklew Lisa Juhannusruusut.  Kohta se on. Juhannus. Kirja alkaa Estonian uppoamisesta 28.9.1994. Sitä hyppy nykyaikaan vuoteen 2019. Ja vielä joku muu hyppy muuhun aikaan. Ei puhutellut tällä kertaa, mutta 10 vuotta sitten olisin ollut kirjasta enemmän kuin innoissani. Ruotsi. (26.5.) 

Helve-Sibaja Liisa Hausfrau kotona Sveitsissä. Oops, luin tämän jo viime vuonna! Kesti kyllä toisenkin lukemisen, vaikka hyvin muistin tarinat kun vauhtiin pääsin. Sveitsi. (9.5.) 🌟🌟 

Kantanen Emma Nimi jolla kutsutaan öisin. Omaelämäkerrallinen romaani työskentelyjaksosta Kiinassa ja pekingiläisestä lesboyhteisöstä. Kiina, Peking. (24.5.) 🌟🌟🌟 

Kolu Siri Me Rosvolat Ryöväriliitto. Sarjan neljäs osa kokoaa vaakunatavut ja lopussa juhlitaan rosvohäitä. (10.5.) 🌟🌟🌟 

Kolu Siri Me Rosvolat Karkkikumous. Jyrängin karkkitehtaan toiminnan etiikka arveluttaa nuoria rosvoja. (13.5.) 🌟🌟 

Kolu Siri Me Rosvolat ja kaverikaappari. Tämän kirjan pääoisissa on Viljan ohella erityisesti Hele ja salaperäinen Kuuska Jaskari (ei  se saari Rauman edustalla). (13.5.) 🌟🌟

Kolu Siri Me Rosvolat Nolo fani. Jösses. Mä haluun tälle jatkoa! Kirjan loppu jää sen verran kutkuttavaan vaiheeseen, että piti oikein tarkistaa onko tullut uusia osia. Ei ollut. Jos sarja jää tähän, niin Vaativan V:n tyyliin toteaisin, että "En kestä". Mutta toisaalta ymmärrän, että tarina jää sen verran auki, että mielikuvituksen voi päästää itse laukalle, jos jaktoa kaipaa. Jotenkin vaan oli katsottava myös Me Rosvolat -elokuva Areenalta, mutta ei, sielläkään ei kerrottu, miltä Markus ja sen keltainen auto näyttää. Hyvä lopetus sarjalle, jos tämä nyt oli lopetus. Täydet pisteet. (13.5.) 🌟🌟🌟 

"Mies on mies, ei meritähti." (Hurja-Kaarlo Rosvola) 

Kolu Siri Tarina taistelu. Nuotio tarinoita rosvotyyliin. Tämän jätin viimeiseksi, vaikka ilmestyi ennen Nolo fani kirjaa. Aiemmalla lukukerralla pidin tätä tylsimpänä kirjoista, mutta keplo kirja oli tämäkin. (25.5.25, mikä ihana päiäväys!)🌟🌟

"Mä näytin Viljalta ennen kuin Rosvolat ryösti sen, anteeksi nyt, ihan kamalalta. Noppe Normilta. Elämäni-­on-ohi -viulistilta, joka vain odottaa lauantaita, jolloin voi alkaa elää vähän. Ja kun tarkemmin ajattelin sitä, tajusin, että musta vielä tuntui siltä. Musta tuntui ­lauantaityypiltä. Mä olin kadottanut jonnekin sen Vaativan Veen, jolla on oma kulma kaikkeen. Joka osaa sanoa täydessä bussissa väistäks vähän niin että koko bussi tyhjenee. Olen tottunut sellaiseen. Olen tottunut liian hyvään. Ja sitten eräänä päivänä Vaativa Vee oli kadonnut. Siksi ne kuteetkaan ei sopineet mulle enää." (Viileä V) 

Melin Mårten Att vara eller inte vara - dikter om dig. 

Ensivierailu paikkakunnan uudessa ruotsinkielisessä kirjastossa. Lainasin pari ohutta kirjaa, joita oli kevyt kantaa. Runoja joista tykkäsin. (15.5.) 🌟🌟🌟 

Mueenuddin Daniyal Hunajaa ja tomua. Novelleja jotka kaikki liittyy rikkaaseen maanomistaja K. K. Harouniin. Ihastuin kirjaan. Pitkästä aikaa Novellikokoelma, joka sykähdytti. Tarinat oli hyviä ja yhtenäisyys viehätti. Loppu novelli surullisuus itketti, mutta muitakin tunteita nousi pintaan. Lahore, Pakistan. (11.5.) 🌟🌟🌟+

"On Kolme minkä vuoksi me tapamme: maa, naiset ja raha." Bunjabilainen sananparsi. 

Murakamin Haruki Pimeän jälkeen. Japanilainen Kissaten hiljaisin lp-levymusiikkeineen, opiskelijatyttö lukee kirjaa kahvin ja voileipien äärellä. Puolituttu opiskelija pistäytyy salaatille. Mitä kaikkea yö voikaan tarjota. Japani. (28.5.) 🌟🌟🌟 +

Paarlahti Teemu Jäminkipohjan maksimi. Runoja Ruovedenmaisemista. Miehen saa pois Jäminkipohjasta, mutta ei Jäminkipohjaa miehestä... Kuten me porilaiset sanomme Porista. Runokirja, Ruovesi. (10.5.) 🌟🌟🌟 

Steen Hanna van der Senttu ja seikkailu Mumbaissa. Senttu, Bubba ja Intiasta Suomeen adoptoitu Neea perheineen lomalla Intiassa. Lomalla tavataan mm. suomalainen 87-vuotias tuore yksityisetsivä ja maaginen apina. Mumbai, Intia (12.5.) 🌟

"Tää Mumbai on kyllä ihmeellinen paikka, jatkoi Neea, jotenkin maaginen. Intia on kaikkea mitä kuvittelinkin ja silti erilainen."

Takula Mia Eloonjäämisopas. Toukokuun ilmastolukupiirikirja ei jaksanut innostaa riittävästi. Syytän itselleni sopimatonta alkua. Ensin puhuttiin hevosista, sitten luontoon ilman sopeuttamista vapautetuista häkkieläimistä ja äitiyden onnesta. Mikään niistä ei ole henkilökohtainen suosikkini. Huonon alun jälkeen loppu oli parempi, mutta onko mikään huonon ensivaikutelman jälkeen parhaimmillaan? Tietokirja. (18.5.) 

Virtanen Rauha S. Seljan tytöt. Toukokuussa aloitettiin Seljan tytöt -lukupiiri. Muistan kun nuorena luin kirjaa ja nolotti ja pelottikin tyttöjen kotihipat, vaikka viattomat hipat ne olikin. Tunnemuistista kumpusi sama tunne, vaikka tiesinkin juonen. Yllättävän hyvin se muistui, vaikka seuraava kirja ei niin tuttu ollutkaan. (14.5.) 🌟🌟 🌟 

"Ja minusta rouva Pirinen on oikein mukava ihminen», puolusteli Miili­täti. »Kyllä kai», tuhahti isä. »Pinnalta lirkun-lirkun, mutta alla vaanii saaliinhimoinen sakaali. Minä sanon teille, että voin jotenkuten ymmärtää sellaisia naisihmisiä, jotka juoruilevat iltojensa iloksi, kun heillä ei valitettavasti ole hengenlahjoja parempaan."

Virtanen Rauha S. Tapaamme Seljalla. 

Nautin, mutta kun viimeksi luin Me Rosvolat, niin seikkailut jäi puuttumaan. Toisaalta onneksi, sillä tämän kirjasarjan etuna on se, että se kertoo tavallisesta arjesta, tavallisesta elämästä. Kirja voi olla hyvä, kertomatta ihmistä kohdanneista katastrofeista. (15.5.) 🌟🌟 

Virtanen Rauha S. Virva Seljan yksityisasia. Tämä kirja kuulosti niin oudolta, että olen varmaan hypännyt tämän yli sarjaa lukiessa. Ehkä tämä puuttui koulun kirjastosta. Aikaisempiin verrattuna tämä tuntui jopa seikkailukirjalta.  (16.5.) 🌟🌟 

Naisten viikko 12.-20.5. yhdeksäs päivä

Lilja 

Kukkien nimestä oli puhetta viikko sitten Floran päivänä. Yllättäen tälle viikolle on osuntu pari muutakin kukkasta. Erika ja nyt lopuksi Lilja. Kauniita nimiä molemmat. Ja kauniita on kukatkin. 

Liljasta tulee aina mieleeni entinen naapuri, gruusialainen kansantaloustieteilijä, joka oli luennoinut 1980-luvulla myös amerikkalaisissa yliopistoissa. Me molemmat olimme silloin Suomen työmarkkinoille yhtä hyödyttömiä. Hän oli erikoistuntu vääriin aiheisiin (sosialistinen taloustiede ei ollut kovassa huudossa 1990-luvulla) ja minä olin vasta valmistuntu, enkä ollut siksi kovassa huudossa minäkään tuohon lama-aikaan. 

Hän tulee liljoista mieleen siksi, että hän maalaisi upeasti kukkatauluja. Erityisesti ihastuin hänen syreeneihinsä, mutta liljatkin olivat upeita. Lisäksi hän kirjoitti monien kulttuuripersoonien tapaan runoja ja soitti pianoa. 

Maalaisin itsekin tuolloin posliinia, mutta pianon soittajaa minusta ei olisi tullut.... vaikka pakko myöntää, että vieläkään ei ole liian myöhäistä. Samaisella 1990-luvulla tunsin naisen, joka oli käynyt hiljattain taidekoulun ja silloin opiskeli pianonsoiton alkeita. Hän oli noin 90-vuotias. 

Vaikka pianonsoitosta en ole varma, niin siitä olen 100% varma, että kätilöksi en olisi koskaan opiskellut, sillä en kestä nähdä juoksevaa verta ja veren tuoksun vuoksi en pystynyt edes vispaamaan kulhossa ollutta tuoretta lampaan verta jäähdyttääkseni sitä ilman, että silmäni peitettiin. Ah sitä lammasfarmarin elämää.... Tuokin tapahtui 1990-luvulla, mutta olen minä melkein pyörtynyt nähtyäni SPR:n ensiapunäytökseen maskeeratun polkupyöräonnettomuuden uhrin työpaikan lattialla... 

Päivän kirja oli Lilja Rajajärvi, Kaari Elämää eli erään kätilön muistelmat. Ja voi että kun oli mielenkiintoinen kirja, oikea nappivalinta pidennetyn naistenviikon päätteeksi. 

Tavallisten ihmisten elämäkerroissa on sitä jotain, kuten mainitsin jo Mailan päivänä. 

Naisten viikko 12.-20.5. kahdeksas päivä

Emma

Tämän päivän kirjan matkaan ei kannata tehdä juuri nyt, sillä matkan loppupäässä on sangen levotonta sotatilan vuoksi. 

Emma Vepsä Tie Teheraniin kuulosti etukäteen hyvin houkuttelevalta päivän kirjaksi. Odotin lukemista riemulla ja itse aloitin viikon lukemisen tästä kirjasta. 

En kadu, että tartuin siihen, sillä matkakirjoja on aina kiva lukea ja automatkoista on ihan liian vähän kirjoitettu Suomeksi. 

En ehkä sitten kuitenkaan ollut tälle kirjalle oikeaa kohderyhmää. Haluan mieluummin keskittyä yhteen maahan ja vielä mielummin yhteen maakuntaan.

Vaihtoehtoisesti kirjan pitää tarjota todellisia elämyksiä matkalta. Jotain mikä saisi itseni hinkumaan lähteämään vastaavalle matkalle. 

Aiemmin olen seilannut Kyllikki Villan matkassa rahtilaivalla Etelä-Amerikkaan, matkaillut hitaasti Matti Rämön kanssa Polkupyörällä Andalusian vuorilta Afrikkaan ja Jukka Salmisen kanssa pohjoisesta etelään läpi Australian (Polkupyörällä maailman ympäri) ja vähän nopeammin ollut 1920-luvun alussa Lady Warren: Algerian ja Tunisian halki moottoripyörällä -kirjan matkassa.  

Ne ovat olleet mielenkiintoisia retkiä, sillä päivästä toiseen hitaan menon lisäksi aina on tapahtunut jotain joko matkan varrella tai kulkijan päässä. Tästä kirjasta minä en valitettavasti itse saanut irti kumpaakaan tunnelmaa. Ehkä olen liian vanha vain rupattelemaan kuskin kanssa savolaisittain kertomatta ja saamatta mitään. Näkemättä mitään, kokematta mitään erityistä. 

Tai sitten minulla oli vain huono päivä tai kirjoittaja itse on kokenut aiemmin niin paljon parempia hetkiä lukuisilla matkoillaan, että ei tullut enää kertoneeksi asioita tässä kirjassa samalla innolla. En tiedä. Ei kirja huonokaan ollut, luultavasti annan mahdollisuuden edelliselle ja myös mahdollisesti tuleville kirjoille. 

Naisten viikko 12.-20.5. kuudes päivä

Maila, Maisa

Päivän itseoikeutettu kirjailija olisi ollut Maila Talvio, jonka kootut teokset olen joskus omistanut, mutta en lukenut. Talviokin olisi tähän päivään sopinut, sillä hän on kirjoittanut ainakin yhden tietokirjan, Johan Ludvig Runebergistä, mutta valitsin kuitenkin toisin. Annetaan Talvion vielä odottaa lukuvuoroaan. 

Maila Henriksson on kirjoittanut kirjan Miinan murju ja muita kirjoituksia. 

Kirjassa on nimensä mukaisesti erilaisia kertomuksia. Taustalla on Henrikssonin miehen sukuhistoria, mutta kirja ei ole sukuhistoriikki. 

Tarinoissa on hivin erilaisia elämänkokemuksia. Siitä löytyy mm. kieltolain aikaista trokaamista ja Lapin sotaa. 

Itse tykkäsin erityisesti Lapin sodasta kertovasta osasta, sillä se nivoutui sopivasti hiljaittain lukemiini Lapin sodan erilaisista kotirintama tunnelmista ja evakkomuistoista kertoviin kirjoihin. 

Erään entisen työkaverini sanontaa siteerataksenii: "Ei tämä mitään korkeakirjallisuutta ollut", mutta ei myöskään mitenkään huonoin lukukokemus tässä genressä. 

Tavallisten ihmisten elämäkerroissa on sitä jotain. Ei ole montaa päivää, kun luin siitä, kuinka Virginia Woolf on aikanaa ollut samaa mieltä. 

Naisten viikko 12.-20.5. viides päivä

Esteri

Esteriä sanotaan sadepisaroiden tytöksi. Olen aina pitänyt Esteri nimestä, se kuulostaa jotenkin romanttisen runolliselta. Ehkä juuri siksi Esteri on tyttö sadepisarain... Italian matkoilla opin iltauutisista, että esteri tarkoittaa ulkomaan asioita. 

Ester Ståhlberg (1870-1950) oli Suomen ensimmäinen maan äiti. 

Ester Ståhlbergin kauniit, katkerat vuodet : presidentin rouvan päiväkirja 1920-25 -kirja on ilmestynyt 1980-luvulla ja olen lukenut sen ilmestymisen jälkeen. Viime aikoina olen lukenut useampiakin presidentin rouvien kirjoja tai heistä kertovia teoksia. 

Tällä viikolla olen lukenut tietokirjoja joita nimipäiväsankari on kirjoittanut. Tässä teoksessa yksi tekijöistä on Ester Ståhlberh, muut Hilkka ja Olli Vitikka. Päiväkirjat on luonnollisesti kirjoittanut aikaana Ester, toimitustyön tekivät Vitikat. 

Tästä kirjasta jäi jo ensimmäisellä lukukerralla mieleen erityisesti se, kuinka paljon ponnisteluja vaati uusperheen perustaminen tuolloinkin - aikana, jolloin monet naiset kuolivat synnytykseen ja monilapsisten uusperheiden perustaminen oli arkea monissa suvuissa. 

Tätä kirjoittessani tajusin, että Reitkallin puutarhaoppilaitoksen puutarhaopettajana toiminut Jenny Elfving, jonka kirjoittaman puutarhakirjan Suomalaista puutarhataidetta olen lukenut Mikkelin vuosinani. Elfving liittyy läheisesti myös marttahistoriaan, sillä hän innosti Alma Forströmin marttoihin ja Forströmhän tunnetaan Reitkallin puutarhaoppilaitoksen johtajuuden ohella mm. Sippolan Marttayhdistyksen tarmokkaana perustajana ja Emäntälehden (nykyisin Martat) alkusanojen lausujana... ja kun nyt eksytiin sangen kauas Esteristä, kerrottakoon myös että olen lukenut Forströmin elämkerran Soivat sireenit.  

Mutta palataksemme päivän kirjaan, Ester Ståhlbergin elämäkerta sai jatkoa kahden osan verran. Niillä päästiin vuoteen 1947, eli lähelle Ester Ståhlbergin kuolemaa. Itseäni kiinnostaisi myös kirja Ståhlbergin ensimmäisestä 50 vuodesta, joiden aikana hän aloitti kirjailijan uransa. 

Ester Ståhlbergin kirjoittamista kirjoista olen lukenut aiemmin Sunnuntain., joka ilmestyi pari vuotta Ståhlbergien häiden jälkeen. Sitäkin voin suositella. 

Naisten viikko 12.-20.5. neljäs päivä

Sonja 

Sonja O kävi täällä ... tai no, Kirsi V. kävi täällä ja kirjoitti Sonjan päivänä lukemastaan kirjasta. Sonjasta tulee kyllä aina mieleen Anja Kaurasen (nykyisin Snellman) kirjoittama kirja. Tällä naistenviikolla ei kuitenkaan lueta nimipäiväsankareista eikä romaaneita, vaan keskitytään nimipäiväsankareihin tietokirjailijoina. 

Sonja Hellmanin Naiset ilman maata : viisitoista kertomusta oli tämän päivän kirja. 

Kuten kirjan nimikin kertoo, kirjassa kerrotaan viidentoista Suomeen muualta muuttaneen naisen tarinat. Pistäydytään heidän lähtömaassaan ja palataan Suomen vuosiin. 

Maahanmuuttajan elämä ei ole aina ruusuinen, vaikka lähtömaan olot olisivat kurjat ja hurjat. Se tuli taas selkeästi ilmi tästäkin kirjasta. 

Entuudestaan tiesin, että verkostoituminen on usein vaikeaa ja kieli vielä vaikeampaa, sillä harva puhuu sitä kieltä, mitä oppikirjat opettavat ja monet suomalaiset haluavat puhua muualta muuttaneille englantia, vaikka tarve kuulla ja puhua suomea olisi valtaisa. Harva haluaa ystävystyä, eikä edes suomalainen puoliso aina auta integroitumaan yhteiskuntaan... 

Tässä kirjassa oli monta surullista tarinaa, mutta myös iloisempia ja onnistuneita kotoutuistarinoita. 

Naisten viikko 12.-20.5. kolmas päivä

Tuula 

Jos oli eilinen Kukka vaikea, niin oli Tuulakin, vaikkakin täysin toisesta syystä. Niin moni Tuula on kirjoittanut kirjoja, joita haluaisin lukea lisää. 

Valitsin Tuula Saarikosken kirjailijaksi siksi, että luinex-puolisonsa Pentti Saarikosken Prahan muisteluita vähän aikaa sitten. 

Saarikosken Kaaos ja kirkkaus - muistelmat oli mielenkiintoinen lukukokemus, sillä en tietänyt aiemmin juuri mitään Saarikoskista. En edes tiennyt viitisentoista vuotta sitten, että olisin Valamossa voinut käytä Pentti Saarikosken haudalla, jonne "kaikki" käytät viemässä kynänsä. Itse vien kyniä lähinnä marttapiirin toimistolle, mistä kyniä häviää tämän tästä.  

Toisin kuin monet minua muutaman vuoden vanhemmat tytöt, en koskaan fanittanut Pentti Saarikoskea. Sen sijaan toinen runoilija Pentti, Pentti Saaritsa vei sydämeni 1970-luvun lopussa, jolloin ostin runokirjat Mitä näenkään ja Poskillani nautinnon suola. Pitäisikin ottaa ne jälleen luettavaksi kirjahyllystä...

Kuten sanottu, Saarikosket ovat minulle outoja. Siksi en odottanut mitään. Tiedän, että jotkut toivoivat kirjalta enemmän runoilija Saarikosken elämästä, mutta tämä oli Tuulan muistelmat, ei Pentin. Ja luultavasti hyvä niin, sillä käsittääkseni moni muukin on kirjoittanut runoilijan muistelmat. Ensimmäisen vaimon ei enää tarvinnut sitä tehdä. 

Jossain kohtaa kirjaa mietin, että jos ikinä kirjoittaisin muistelmani omasta elämästä, niin tämä ei olisi huono esimerkki. Oma elämäni on ollut toisenlainen, mutta monia vaiheita siihenkin on kuulunut. 

Mitä olisivat olleet ne muut Tuulat? Ainakin Tuula Sariola, Tuula Kalliomäki, Tuula T. Matintupa,  Tuula-Liina Varis tulevat ihan etsimättä mieleen. Kaikkien heidän kirjojaan olen lukenut aiemmin. 

Tätä kirjoittaessani tajusin lukeneeni Tuula Saarikoskea aiemminkin, 1980-luvulla luin Tauno Palon tuoreen elämäkerran, Tauno Palo : kolmen sukupolven sankari. Olen lukenut myös osan Saarikosken kääntämästä Umberto Econ Faucoultin heilurista, mikä on ollut kesken ilmestymisestään saakka. Nyt kirjaa voisi ehkä kokeilla uudelleen. Ostin kirjan aikanaan, koska ihastuin syvästi aiemmin ilmestyneeseen Ruusun nimeen. 

Naisten viikko 12.-20.5. toinen päivä

 Kukka ja Floora 

Flooran-päivä oli aiemmin ylioppilaiden keväinen juhlapäivä, jota vietettiin 1800-luvulla Helsingin yliopiston piireissä Kumtähden kentällä Kumpulassa. Kevään juhlimiseen ajankohta sopiikin paljon paremmin, kuin usein kylmä kostea, joskus jopa räntäsateinen vappu, mutta niin vain vapusta on jäänyt perinne. Floran-päivää vietetään enää harvoin akateemisissa piireissä. Porissa Akavan järjestämät Floran-päivät loppuivat noin 7 vuotta sitten. 

Erityisen mieleenpainuvaa kemut pidettiin Kumtähden kentällä 1848, jolloin esitettiin ensi kertaa J.L.Runebergin ja Frederik Paciuksen Maamme-laulu. 

Päivän kirjaksi valikoitui Kukka Rannan ja Jaana Kannisen Vastatuuleen. 

En lukenut kirjaa nyt uudestaan, mutta tämä oli lähes pakko valita, koska oli ainoa Kukan kirjoittama kirja, jonka löysin. 

Monenlaisia kukkien nimiä naisilla on, nykyisin tosin Orvokki. Lehdokki, Vuokko ja moni muu eivät ole kovinkaan suosittuja. Vanamoja näkyy kastetuissa silloin tällöin. Omassa tuttavapiirissä on löytynyt myös Talvikki ja Ruusu. Määrällisesti Vuokko vie voiton ystävälistalla. Yhtään Kukkaa en tunne, enkä kyllä Floraakaan. 

Luin kirjan aikoinaan saamelaisen ystäväni suosituksesta tehdessäni saamelaiskirjojen haastetta. 

Kirjan kirjoittajat ovat tietokirjailijoita. Yleensä pidän tämän tyylisistä kirjoista paljonkin, mutta tältä olisin toivonut kevyempää kynänjälkeä, vaikka itse aiheet eivät aina kevyitä olleetkaan. Kulttuurihistorian opintoja suorittaessani tajusin, että tietokirjankin voi kirjoittaa niin, että sitä voi ahmia kuin romaania. 

Naisten viikko 12.-20.5. ensimmäinen päivä

 Lotta

Vietin viime toukokuussa toukokuista pidennettyä naisten viikkoa lukemalla tietokirjoja. Aina välillä on kiva lukea niitäkin, mutta tällä kertaa aiheeksi valikoitui tietokirjailijat siksi, etten löytänyt yhdelle päivälle yhtään romaanikirjailijaa. Tänään vietetään myös J.V.Snellmanin ja suomalaisuuden päivää.

Lotta nimestä tulee ensimmäisenä mieleen Lotta-järjestö, mutta sitä en muistele tänään. 

Kirjallisuudesta ensimmäinen Lotta-mielikuvani on Merri Viking (oikealta nimeltä Ester Ringnér-Lundgren 1907-1993) Lotta kirjat. Totta puhuakseni olen lukenut niistä vain yhden, Aika hassua, Lotta, mikä on sarjan 44.osa. Siinä Lotta taisi olla jo yliopistoikäinen. Houkuttelisi kyllä lukea koko sarja, kaikki 47-kirjaa. 

Tietokirjailijoista oli Lotta-Sofia Saahko luonnollinen valinta. Kuten monet muutkin suomalaiset, tutustuin häneen somessa koronabreikin aikaan kuusi vuotta sitten, kun hän lauloi pappansa kanssa. 

Myöhemmin luin Papan kanssa kahvilla, Kahvia ja karjalanpiirakoita sekä Koti kulttuurien välissä. 

Nyt oli vuorossa vuonna 2023 ilmestynyt Matkalaukkulapsuus, missä Saahko kertoo muutaman nuoren aikuisen silmin mitä on kasvaa useassa kulttuurissa. 

Ideaali tapauksessa se olisi sitä, että lapsi verkostoituu kansainvälisesti ja oppii useita kieliä ja kulttuureita. 

Aina (ja itse veikkaan, että usein) ei ole niin. 

Saahko kertoo muutaman erilaisen tarinan juurettomuudesta, tunteesta, että ei kuulu mihinkään. Kirjassa on esim. Ruotsissa syntynyt Sofia, jonka äiti on suomalainen ja isä tunisialainen. Kanadassa asuessaan Sofia pidettiin ruotsalaisen, koska hän oli putkahtanut maailmaan siellä. 

Itse aiheessa on tuttua. Kirjoitin opettajankoulutuksen aikana esseen, missä pohdin myös maahan takaisin palaneita suomalaislapsia opiskelijoina. Paluumuutto saattaa olla suurempi kulttuurishokki kuin itse muutto ulkomaille...

...mutta entä jos ei koe mitään maata kotimaaksi?

Soffamatkalla Japanissa : osa 2 yksinäisyys

Suomessa on yksin asuvien kotitalouksia yli miljoona. Se johtaa väistämättä joidenkin kohdalla yksinäisyyteen, vaikka me suomalaiset olemme kuitenkin kansana monia muita maita tottuneempia yksin asumisessa. Lapset muuttavat kotoa nuorena. Itsekin asuin arjet poissa kotoa jo koko lukioajan, en tosin yksin vaan luokkatoverin kanssa kimppakämpässä. Etelä-Euroopassa muutetaan pois kotoa usein vasta naimisiin mennessä. Tänään kirjoitan japanilaisesta yksinäisyydestä. Kirjoituksen lopussa japanissa kokeilussa olevia ratkaisuja, jotka eivät syyllistä yksinäistä. 

Viikko sitten vietettiin Japanissa aikuisten päivää, mikä nykyisin näkyy somessa ainakin kimonoon ja muihin perinnevaatteisiin pukeutumisessa. Tämä johtaa kuulemani mukaan nykyisin jopa velkaantumiseen, sillä aidot perinne vaatteet kampauksineen ja meikkeineen eivät ole halpoja. 

Some näkyvyyttä taisikin olla, sillä itsekin ihmettelin, miksi parin kuukauden tauon jälkeen somepäivityksiini ilmestyi taas esimerkiksi unisex-mallista pitkää, housujen kanssa puettavaa "essua" ja ohjeita miten saa yksin laitettua vähän henkseleitä, tai lasten leikeistä tuttuja valjaita muistuttavan nyörin, joka pitää löysän, kimonotyyppisen tunikaa paikoillaan (japanilaisen vaatetuksen termit eivät ole hallussani, kuten tarkkaavainen lukija havaitsee). 

Suomesta puhutaan usein negatiiviseen sävyyn. Itselleni some on mahdollistanut sen, että yksin asuessa ei ole yksinäinen. 

Vaikka osa ystävistä on kaukana, voi heidän kanssaan viestitellä koska vaan. Ennen Messingeriä siitä ei osannut edes uneksua. 

Luin vuodenvaihteessa pari tietokirjaa Japanista, jotka sivuavat myös yksinäisyyttä. Yksinäisyys on Japanissa jollain tapaa häpeällistä. Aiemmin se kenties johti itsemurhiinkin, mutta nykyisin itsemurhien määrä on pitkä aikavälin trendinä laskenut. 

Ensimmäinen oli Ari Haasion kirjoittama Hikikomorit, joka kertoo nuorista, erityisesti miehistä, jotka linnoittautuvat kotiin, usein jopa sen yhteen huoneeseen, eivätkä juuri näyttäydy kenellekään. 

Kodeissa tämän mahdollistaa vanhemmat, jotka tuovat ruokaa oven taa ja pesevät pyykin. Jos sosiaalista elämää on, se usein rajoittuu nettipelaamiseen. 

Yksin asuvan hikikomorin saattaa olla pakko käydä työssä (tosin nykyisin etätyö mahdollistaa kotiin linnoittautumisen). 

Muuta sosiaalista elämää hikomoreilla ei ole. Jos on pakko käydä kaupassa, se tehdään silloin, kun kaupassa on mahdollisimman vähän ihmisiä. (Nykyisin tosin ei ole pakko käydä kaupassa, sillä lähettipalvelu tuo kaiken tarpeellisen ovelle.)

Hikikomoriudeksi lasketaan vähintään 6 kk sulkeutuminen. Lohdullista on, että hikikomori-vaihe ei välttämättä ole pysyvä. 

Jonain päivänä nuori aikuinen saattaa kävellä ulos ja palata normaalimpaa elämään. Hikikomorit eivät siis (ainakaan aina) ole perinteisesti masentuneita, vaan ovat vain sulkeutuneita omaan kuplaan. Osalla taustalla voi olla esimerkiksi koulukiusaamista, mutta ei kaikilla. 

Hikikomoreita on kutsuttu myös nykyajan erakoiksi. 

Kirja antaa hyvät perustiedot, mutta itse asiaa vähän tunteneena odotin kirjalta enemmän. 

Toinen kirja oli Minna Eväsojan Rakkauden merkit : perheestä, parisuhteesta ja avioliitosta. Vaikka parisuhteesta kertova kirja ei olekaan yksinäisyydestä kertova kirja, mielestäni kirja täsmentää hyvin tätä japanilaista ongelmaa. 

Kirjassa kerrottiin erilaisista avioliitoista Japanissa. Oli perinteistä perhekeskeistä elämää ja sitten vähemmän perhekeskeistä. 

Ystävyysavioliitot ilman intiimiä hellyyttä ovat yleistyneet Japanissa. Ne voivat tuoda turvaa niille, joilla on esimerkiksi suku asettaa sosiaalisia paineita avioitua tai menestymisen tavoitteet lähes velvoittavat perinteiseen parisuhteeseen. Avioliittokin voi olla vain kulissi, joka helpottaa perheen asettamia avioliittopaineita tai antaa ammatissa kohoamiseen kaivattavaa statusta. Nimellinen heterosuhde voi olla julkista seksuaalivähemmistöön kuulumista vahvempi meriitti. 

Ystävän kanssa asuminen jakaa myös kustannuksia, sillä monilla suku on kaukana. 

Kirjan avioliitoista yksi olikin tällainen. Siinä liitossa mies eli toisen miehen kanssa. Nainen yksin kunnes teki lapsen jonkun muun kanssa. Nykyisin nainen asuu puolison kaupungista kaukana äitinsä lähellä. Puoliso hyväksyi lapsen eivätkä puolison vanhemmat koskaan saa tietää, että lapsenlapsi ei ole heidän. 

Nainen oli siitä onnekas, että uskalsi tehdä lapsen, vaikka tiesi tulevansa siten yksinhuoltajaksi. 

Yksinäisyydestä Japanissa

Ekonomistina olen tottunut pohtimaan lukemaani, ja lukemaan lisää. 

Tammikuun puoliväli Japanissa on aikaa, jolloin uusi vuosi on ohi, mutta kevät kaukana. Mediassa puhutaan usein kodokushi-ilmiöstä (yksinäiset kuolemat). 

Suomessa ilmiötä ei tunneta nimeltä, mutta meilläkin tilastollisesti viikon 5 tienoilla on terveiden aikuisten miesten "lähtöviikko". Lähtöä ei tehdä Thaimaahan vaan taivaaseen, tai minne nyt sitten lähdetäänkin. Kuollaan yllättäen ja suorilta jaloilta. Joulukaudesta on selvitty, sinnitellen 'vielä kerran' -hengessä tai juhlittu kuin viimeistä päivää. Härkäviikkojen edetessä ja pimeän, pakkasten ja flunssakauden iskiessä kroppa luovuttaa vähin varoituksiin.

Kodokushi-ilmiö tapahtuu nimenomaan yksinasuvien kohdalla. Ihminen kuolee, eikä kukaan kaipaa. Ilmiö on tavallinen yksin asuvien vanhusten kohdalla, mutta ei harvinainen aikuistenkaan tapauksissa. 

Meilläkin uutisista lukee sangen usein että huoltomies on löytänyt oven sisäpuolelta valtavan lehtikasan ja sisempää huoneistosta vainajan. Aina silloin tällöin käy niin, että hyvä tuuletus estää hajujen siirtymisen käytävään ja vähitellen ruumis kuivuu. Omalla kotikadullani tiedän kaksi tällaista tapausta viimeisen 10 vuoden ajalta. 

Toinen oli lähdössä etelään talveksi. Täällä luultiin miehen lähteneen jo, ja etelässä luultiin, että hän on perunut matkan sairastelun vuoksi. Hän löytyi keväällä. 

Toinen oli kuolleena muutamia viikkoja omassa rapussani. Itsekin syyllistyin siihen, että en ilmoittanut töihin lähteissä aamulla varhain aistimaani hajua. Ei ollut tarmoa, koska olen aamulla aina väsynyt. Hyvä kun jaksoin raahautua kesäaikaan ihan liian harvoin kulkevalle bussille. Illalla kun palasin töistä, hajua ei tuntenut, koska ihmisiä kulki rappukäytävässä koko ajan ja tuuletus toimi. Mies oli kuolleena pari kuukautta. 

Suomalaisetkaan kerrostaloasukkaat eivät välttämättä tunne naapureita, mutta Japanissa henkilökohtaisen tilan antaminen on vielä suurempaa. Naapureiden asioihin ei puututa, vaikka syytä olisikin huolestua. Muiden ihmisten "häiritseminen” koetaan Japanissa usein pahempana kuin välinpitämättömyys. 

Perinteisesti Japanissa naisen rooli on ollut joko puoliso tai työntekijä. Aikana, jolloin lapset asuivat lähellä vanhempiaan, ongelma oli pienempi. Nyt, kun asutaan kaukana, lapsia on vähän ja suvut siksi pieniä, ongelma kasvaa iän myötä. Vaikka japanilaiset ovat pitkäikäistä kansaa, sielläkin miehet avioituvat vanhempina kuin naiset ja kuolevat nuorina. Näin ollen naimisissa olleetkin naiset voivat joutua elämään yksin vuosikausia. 

Monille yksinäisille naisille häpeä on vielä suurempi kuin miehillä. Japanilaisessa kulttuurissa nainen, joka ei ole “kenenkään tytär, vaimo tai äiti”, kokee helposti itse epäonnistuneensa – ja se johtaa vetäytymiseen, ei avun hakemiseen.

Niinpä yksin asuva, leski tai työtön, saa kuolla kaikessa rauhassa. Kenenkään puuttumatta. Ilmiö koskee erityisesti suurkaupunkeja, missä ei tunneta edes asiakkaita lähikaupassa tai lähiökuppilassa. Ennen oli ainakin talonmiehet ja lähikaupan myyjät, jotka alkoivat ihmetellä jos tuttu ihminen ei enää näy. 

Työikäisten kohdalla ongelmaa lisää  määräaikaisten työsuhteiden kasvaminen ja tietysti se, että liian kireän työkulttuurin vuoksi ei ole aikaa eikä voimia etsiä puolisoa ja rakentaa parisuhdetta. Tosin työstä poissaolot kyllä huomataan... Vaikka toisaalta olen aiemmin lukenut, että Japanissa on valtava määrä ihmisiä, jotka ovat 'vain kadonneet', heistä käsittääkseni iso osa ihan omasta halusta ja pysyvästi. Ja käsittääkseni heidänkään perään ei ole huudeltu. 

Ensimmäiset maininnat ilmiöstä on 1970-luvulta. Ensimmäinen tutkimus aloitettiin Wikipedian mukaan melko pian, 1973, mutta ilmiöstä puhuminen alkoi vasta 1980-luvulla. Ensimmäinen valtakunnallisen uutiskynnyksen läpäissyt tapaus oli 2000, jolloin löydettiin asunnostaan kolme vuotta kuolleena ollut henkilö. 

Ratkaisuja

Kodokushi-ilmiö on Japanissa niin yleinen, että sille on oikeasti alettu tehdä jotain. 

Tässä kohtaa Japanissa on Viime aikoina tapahtynut kiinnostavia, arkisia mutta merkittäviä kokeiluja, jotka olisivat tervetulleita Suomessakin:

1. “Kevyt yhteisöllisyys”

Ei pakoteta ystävyyttä, vaan mahdollistetaan näkyminen: tehdään uusiin taloihin yhteiset pesulat, rakennetaan taloyhtiön kahvinurkkauksia ja suoritetaan asunnoissa viikoittaiset “tarkistuskäynnit”, jotka naamioidaan palveluiksi. 

Ajatus: riittää, että joku näkee sinut elossa.

2. Kodokushi-vakuutukset ja vuokranantajat

Synkkä mutta paljastava ratkaisu: vuokranantajat ottavat vakuutuksia yksinäisten kuolemien varalle. Samalla he alkavat seurata vuokralaisten rytmejä (postit, sähkönkulutus, roskat), mikä nykyteknologialla on helppoa. 

Taloudellinen motiivi → sosiaalinen sivuvaikutus.

3. Paikalliset vapaaehtoisverkostot, jotka kohdistuvat erityisesti naisiin:

“yhdessä syömisen” tapahtumat, matalan kynnyksen käsityö- tai lukupiirit, jotka eivät ole terapiaa vaan hauskanpitos, eivätkä leimaa kävijöitä. 

Tärkeää on se, että ketään ei määritellä yksinäiseksi. Se on Japanissa ratkaisevaa.

Suomessa taloyhtiöpesulat on vähentyneet, mutta käsittääkseni Kahvi pisteitä on alettu perustaa. 

Omassa taloyhtiössäni on koko 14 vuoden asumiseni ajan toiminut naisten kässäkerho kerran viikossa ympäri vuoden, osallistujia niukahkosti. Kesällä monet istuvat ulkona vilvoittelemassa ja juttelemassa useita tunteja joka päivä. Lisäksi grillaillaan ja kahvitellaan satunnaisesti muutaman kerran vuodessa. 

Joulukuussa 2025 luetut

Joulukuussa tuli luettua taas hieman totutumpaan tahtiin. Vielä en edes yrittänyt kirja päivässä tahtiin, mutta luin/kuuntelin kuitenkin joulua valmistellessa, palapeliä tehdessä ja raketteja katsellessa yhteensä 23 kirjaa. 

Koko vuoden saldo on 265 kirjaa. 

Andersson Laura Kappelin salainen joulu. Kirja vei kivasti jonnekin sadan vuoden takaiseen Helsinkiin. Tykkäsin, kuten lähes kaikista tuohon aikaan sijoittuvista kirjoista. (21.12.) 🌟🌟

Ekberg Anna Uskottu nainen. Ekberg ei ole naiskirjailija, vaan kaksi miestä: Anders Rønnow Klarlund ja Jacob Weinreich. Kirja valikoitui luettavakseni lukupiirin itse valittuna Tanska-aiheisen kirjana siksi, että takakansiteksti mukaan juoni oli kuin kiinalaisessa hömppäelokuvassa. Kotiin sidottu vaimo, menestynyt pettäjämies ja väkivaltainen kuolema. Vain uudelleen syntymä muutamaa vuotta aiemmaksi ja sitä seurannut kosto jäi uupumaan. Yhdellä päähenkilöllä on siirtolapuutarhamökki  Nørreskovenin alueella. (10.12.) 🌟🌟

"Christian vetää syvään henkeä, sulkee silmänsä ja ajattelee kaikkea, mikä on mennyt vikaan, elämänsä monia harha-askelia, vääriä päätöksiä. Jotkut kutsuvat sitä kohtaloksi. Christian ei usko kohtaloon. Hän on järkevä mies. Elämä koostuu valinnoista ja niiden seurauksista. Mutta kuka olisi osannut ennustaa, että jonain päivänä hän päätyisi tähän pisteeseen? Että hän istuisi pakettiautossa myöhään illalla odottamassa vaimoaan pimeyden ja sateen suojissa kuin petoeläin savannin korkeassa ruohikossa."

"Avioliitto on ainoa sota, jossa nukutaan samassa sängyssä vihollisen kanssa. Woody Allan."

"Rakkaus voi parhaiten ilman lattialämmitystä, HTH-keittiötä ja kahden auton autokatosta. Rakkaus on kuin elävä organismi, hän muistaa ajatelleensa, kuin hiiva tai eläin – kaikilla maapallon eliöillä on jonkinlaiset erityiset reunaehdot, joiden on täytyttävä, jotta ne itäisivät ja kasvaisivat isoiksi. Ja niin kuin korvameduusa ei pysty elämään liian kylmässä vedessä tai lohi liian lämpimässä, rakkaus ei viihdy liian mukavassa ympäristössä. Vain kaksi ihmistä, tuli kamiinassa ja pari mattoa lattialla."

Eväsoja Minna Rakkauden merkit : perheestä, parisuhteesta ja avioliitosta japanilaisittain. Muutama tarina elävästä elämästä erilaisista avioliitoista nykyää Japanissa, Kioto. Tietokirja. (16.12.) 🌟

Ge Fei Näkymättömyysviitta. Kertoja valmistaa kaiuttimia työkseen, mutta elää melkolailla köyhänä pääkaupungissa, missä kaikki haluaa menestyä. Kirjassa on mainintoja klassisista kappaleista. Kuuntelin mm. Belá Bartókia. Peking, Kiina. (29.12) 🌟

" Joka varhain kuolee, se varhain uudestaan syntyy."

Haasio Ari Hikomorit. Japanilaisista, ja vähän suomalaisistakin kotiin sulkeutuneista nuorista kertova tietokirja. Odotin kirjalta enemmän, mutta aika perustiedoissa tämä kirja kertoi. Japani (3.12.)

Hämeenniemi Eero Kulkija Venetsiassa. Olen aloittanut kirjan vajaa vuosi sitten. Muistelen, että se oli ihan ok, mutta oli helppo jättää kesken ja unohtaa. Nyt kun kuuntelin loppuvuodesta useammankin keskeen jääneen kirjan loppuun, totesin, että tämähän oli hyvä, ja harkitsen uudelleen lukemista. Italia. (31.12.) 🌟🌟

Itkonen Juha Huomenna kerron kaiken. (19.12.)

Keskitalo Joona Järvi, joka murtui. Mielenkiintoinen tarina Rautjärveltä, jonka sijainti Etelä-Karjalassa piti oikein katsoa netistä. Tykkäsin keskeisten henkilöiden dynamiikasta. Rautjärvi. 

(27.12.) 🌟🌟🌟

Louis Édouard Kuka tappoi isäni. Oletin TrueCrime tyyppiseksi dekkariksi, mutta olikin romaani ja vieläpä ihan ok. Ranska. B(31.12.) 🌟🌟 

"Kaikkein eniten minua hämmästytti se, että näytit niin onnelliselta. Hymyilit."

Lu Wenfu Herkkusuu. 

"Tuollaisesta syöpöstä ei tule kunnon ihmistä." 

Päivän ensinuudelit on monien unelma, erityisesti Punainen villijoutsen - ravintolassa... Kirjassa puhutaan herkuista, mutta myös arkisesta ruuasta. Mutta kun 1958 suuren harppauksen aikaan ruokaa oli vähän, niin kolme kupillistakaan riisiä ei riittänyt tyydyttämään nälkää. Melkein kaikilla oli nälkä, mutta kulinaarisuudesta ei ollut takeita. (20.12.) 🌟🌟 Kiina, Jiangsu. 

"Sitten sain loistavan ajatuksen. Miksi en yrittäisi kirjoittaa kirjaa. Kaunokirjallisuus kuvaisi todellisuutta, mutta sen ei tarvitsisi pitäytyä tosiasioissa."

"Suuren harppauksen kestäessä ihmisillä ei ollut aikaa kiinnittää huomiota syömiseen, ja vaikeina vuosina ihmisillä ei ollut enää mitään syötävää. Kun soijakastikettakin piti säännöstellä, kenellä olisi ollut enää mitään sanottavaa ruuasta. Jopa vihanneskeitto meni kuin kuumille kiville, vaikka siinä käytettiin yhä vähemmän öljyä ja enemmän suolaa. Ihmiset tahtoivat vatsaansa kaiken syötäväksi kelpaavan, sen maukkaus tai maittavuus oli yhdentekevää."

Murong Xuecun (1974-, oikealta nimeltä Hao Qun) Unohda minut tänä yönä, Chengdu. Kirjassa kerrotaan perheellisen miehen elämästä Chengdun kaupungissa. Kaikki ei mene hyvin, työ on pätkätyötä, mahjongin peluuta, päihteitä, parinvaihtoa ja vieraita naisia..., kunnes vaimo puuttuu peliin. 

Kiina, Sichuan. (20.12.) 🌟🌟🌟

"Seitsemän vuotta tuon tapahtuman jälkeen olen vihdoin ymmärtänyt, että pettämisessä ei ole mitään negatiivista. Chengdun katuja kävellessäni tulen usein miettineeksi, kuinka yksikään nainen tai mies voi pysyä tässä kaupungissa uskollisena. On kuin petoksesta ja nautiskelusta olisi näinä aikoina tullut tavallinen käytäntö."

Noronen Paula Yökoulu ja noiduttu tossut. Yökoulusarjan 3.osa. Koululle toimitetaan seitsemät tossut. Ja mitä sitten tapahtuukaan. Pohjatietoina kannattaa tutustua Lumikki-satuun. (31.12.) 🌟🌟

Noronen Paula Yökoulu ja vaarallinen operaatio. Yökoulusarjan 4.osa. Zombi vauvat ja ei niin tyypillisten koululaisten yökoulu uimahallissa. (31.12.) 🌟🌟

" Motto: Leipä putoaa lattialle aina joko voi puoli tai pohja ylöspäin. Harvemmin kyljelleen."

"Onko pakko pukea uimapuku jos on näkymätön?" 

Noronen Paula Yökoulu ja hirveä hammaskeiju. Jatkoa sarjalle. Tässä hammashoitaja tuputtaa sokeria. (31.12.) 🌟🌟

"Motto: Hammasmädän pelko on viisauden alku." 

Saahko Lotta-Sofia Lilja muuttaa maailmalle. Muutto suuntautuu Kiinaan. Tätä julkaistessa mietin, olenko lukenut tämän aiemmin erilaisella kansikuvalla, mutta ehkä en. E-kirjan kuvitus oli hieno. Kiina. (22.12.) 🌟🌟

Sallinen Paula Serkkuni, ihmiskauppias. Kertomus siitä, miten vietnamilainen nainen joutui ihmiskaupan uhriksi muutettuaan serkkunsa firmaan töihin Suomeen. Serkulla on Suomessa kolme kynsistudiota. Tietokirja. (31.12.) 🌟🌟

Su Tong (1963-) Punainen lyhty. Tarina rikkaan miehen viidestä vaimosta 1930-luvulta. Päähenkilö on 19-vuotiaana perheensä talousvaikeuksien vuoksi naimisiin joutunut opiskelija ja puoliso Chen Zuoqian täyttää juuri 50 vuotta. Elämä sisarvaimotaloudessa ei tuolloinkaan ollut helppoa. Elämä oli tylsää, ja kilpailu kulloisenkin suosikkivaimon statuksesta oli kova. Kirjan tapahtumapaikkana on kuvitteellinen kaupunki Kiinan itäosissa. 

 Kiina, Jiangsu. (18.12.) 🌟🌟🌟

" Kukako minä olen? Sen saatte kohta tietää."

Tudeer Marika Joulu Koirajoella 2017. Idan joulut -sarjan osa 1. Sarjassa seurataan Idan jouluja alle kouluikäisestä aikuiseksi. Suomi on juuri itsenäistynyt ja on maan ensimmäinen joulu. Pulaa on vähän kaikesta. (23.12.) 🌟

Tudeer Marika Joulu Pilpalassa 1924. Tässä kirjassa on mukana Idan kansakoulun joulujuhla. (24.12.) 🌟

Tudeer Marika Joulu Helsingissä 1935. Tästä osasta tykkäsin eniten, lienikö syynä se, että kuuntelin sen ensimmäiseksi. Helsinki. 🌟🌟

Tudeer Marika Joulu Kotirintamalla 1943. Ida on lääkärinä Helsingissä ja puoliso eläinlääkärinä rintamalla, lapset Pilpalassa. Kirjeet kulkee. (24.11.) 🌟

Tuokko Kaisu Pimeän hetket. Joulukalenterikirjaa vuodelta 2025. Eevi Manner -sarjan etkot. Kirjassa Manner on vielä koulussa. Olen tykännyt sarjasta paljon, mutta tämä ei ottanut mukaansa. En tiedä kuinka paljon tunnelmaan vaikutti se, että kuuntelin tämän joulupäivänä, jolloin ei vielä ollut tarjolla kokonaista kirjaa, vaan uusi osa tuli aloittaa uusine nopeussäätöineen 24 kertaa noin 15-20 minuutin välein, mikä ärsytti. Kristiinankaupunki. (25.12.) 🌟🌟

Valkama Heikki Keisarin varjo. Riku Mäen japanilaisista seikkailuista kertovan sarjan osa 6. Tällä kertaa Riku ja Naomi sattuvat olemaan junassa, jossa tapahtuu räjähdys. Tykkäsin kirjasta erityisesti siksi, että siinä esiteltiin hyvin uudet henkilöt. Nopeammasta temmosta pitävät lienevät hyvinkin paljon eri mieltä. Vaikka Japani on kiinnostanut teini-iästä alkaen, niin opin kuitenkin jotain uutta. Japani. (6.12.) 🌟🌟

"Iske kuin rukoilijasirkka, rajusti ja yllättäen.

Jostain nyrkkeilyvalmentajan sanat muistuivat Yaegashin mieleen."  

Elokuussa 2025 luetut

Elokuussakin tuli luettua aiempia vuosia vähemmän, koska en ollut koko aikaa kotona. Kylässä tulee harvemmin luettua koko päivää. Kirja päivässä, kaksi parhaassa -tahti toki vaatii omistautumista asialle. Väliaikatietona kerrottakoon, että syyskuu on alkanut jälleen totuttuun tapaan. Kappalemäärää vähensi sekin, että alkukuusta kuuntelin viisi Sansomin kirjaa, joita ei juuri pysty lukemaan päivässä, vaikka lukisi koko valveillaoloajan. 

Poiketen aiemmista kuukausista, elokuulle ei osunut varsinaisia helmiä montaakaan ja nekin oli jo aiemmin kerran luettuja runoja ja kirjasarjan osia. No. Aina ei saa lukea pelkkiä helmiä. Pienoiset pettymykset tekevät timanttisista lukukokemuksista entistä timanttisempia. Kuukauden kirjoista uskon lukevani Pavesen runokirjan kolmannenkin kerran lähivuosina. 

Bergman Ingrid Fanny ja Alexander. Fannyn ja Alexanderin isä kuolee. Äiti ihastuu piispaan ja menee naimisiin. Vähitellen piispa näyttää sadistisemmat karvansa ja ottaa Aleksanderin silmätikuksi. Suku, joka aluksi jätti äidin oman onnensa nojaan tarttuu asiaan. Kiehtovasti kirjoitettu surullinen tarina. Ruotsi Upsala. (30.8.) 🌟🌟

Blyton Enid Haamulinnan salaisuus. Pulla ja kumppanit lähtevät tutkimaan läheistä haamulinnaa haamukukkulalla, koska tyttöjen isät olivat laatineet aktiivista lomaa varten vierailulistat. 

"Mikään ei vedä vertoja perheessä vallitse alle luottamukselle, voin suositella sitä kaikesta sydämestäni." (Pulla) Englanti. 16.8. 🌟🌟

Blyton Enid Lukitun talon salaisuus, Salaisuus sarjan 6. osa. Poliisi Goomin veljenpoika Ern ilmaantuu sarjaan. Etsivät keksivät hänelle seikkailun mistä tuleekin oikea seikkailu. Englanti. 🌟🌟

Eriksson Kjell Julmien tähtien alla. Pakko todeta, että tämä dekkari ei oikein imaissut mukaansa. Myönnän ongelmana olleen myös sen, että kuuntelin tätä päivällä äidin kanssa ja iltaisin Fanny ja Alaksandia. Jotenkin menivät sekaisinkin jossain kohtaa. Ruotsi, Upsala. (28.8.)

Haasio Ari Verkkorikokset. Tietokirja jossa kerrotaan erilaisista verkossa tapahtuvista rikoksista. Tietokirja. (31.8.) 🌟🌟

Hauta-aho Mari Johanna Sitten mutsi vietiin Maijalla ja faija lanssilla. Mari Johanna otetaan huostaan 13-vuotiaana ja saa vähitellen oman elämän. Sitä ennen elämää varjostaa isän alkoholin käyttö ja äidin huumehuuruinen elämä. Elämäkerta, TrueCrime, Helsinki. 🌟🌟

Jordan Robert Pimeän varjo Ajanpyörä osa 7. Aloitin tämän lukemisen kuukausia sitten. Vielä pari kirjaa, niin olen samassa pisteessä, mihin sarjan lopetin joskus 20 vuotta sitten. Kelpo sarja, mutta aikanaan häiritsi se, että kirjassa ei ehditty etenemään kaikkien päähenkilöiden tarinaa, kun he olivat niin etäällä toisistaan.  Fantasia. 🌟

Kawaguchi Toshigatsu Ennen kuin muisto haalistuu. Sarjan kolmas osa oli mielestäni kiinnostavampi kuin toinen. Tässä oli taas vähän yllättksellisyyttäkin mukana, kuten ensimmäisessä kirjassa. Japani. (4.8.) 🌟🌟

Knutsson Gösta Pekka Töpöhäntä sarjassa Pekka Töpöhännän iltasadut osa 1. Pekka Töpöhännän tarinan alku maatilalta kaupunkiin lyhyesti. Ruotsi Upsala. (30.8.) 🌟

Knutsson Gösta Pekka Töpöhännän seikkailut sarjan ensimmäinen osa. Pekka Töpöhäntä muuttaa maalta kaupunkiin. Ruotsi Upsala. (30.8.) 🌟🌟

Pavese Cesare (1908-1950) Runoja kummuilta. Langhe, ja Torino Piemonte, Italia. Liian nuorena kuollut Pavese on yksi italialaissuosikeistani. Hienoa, että viime vuonna ilmestyi käännös kirja hänen runoistaan.

"... 'Sinä kun Torinossa asut...',

hän sanoi, '...mutta oikein teet. Elämä on elettävä

kaukana kylästä: hyödynnettävä ja nautittava

ja sitten, kun palaa, kuin minä nelikymmenissä,

sen löytää aivan uutena. Langhe ei katoa.' "...(13.8.) 🌟🌟🌟

Salonen Jari Rikkihappo. Zetterman jatkaa elämää ilman Oilia ja matkustelee Ranskan ja Helsingin väliä. Helsinki. 🌟🌟🌟

Sansom C.J. Luostarin varjot. Shardlake osa 1. Kirjan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1537. Tudor-hallitdijan Henri VIII aikaan kun ministerinä oli Lordi Cromwell.  Aportti Fabian johti luostaria, jonka murhista ja tapahtumista kirja kertoo. Henrik VIII vaimo Anne on juuri mestattu. Englanti. (5.8.) 🌟🌟🌟

Sansom C.J. Musta tuli. Shardlake osa 2.

On vuosi 1540. Lakimies Shardlake haetaan avustamaan Cromwelliä mustan tulen etsinnässä. Samalla hän saa uuden apulaisen Baracin. Englanti. (7.8.) 🌟🌟

Sansom C.J. Itsevaltias. Shardlake osa 3. Vuosi 1541, Henrik VIII lähtee maakunta kiertueelle. Englanti. (10.8.) 🌟🌟

Sansom C.J. Ilmestys. Shardlake osa 4. Kirjojen pituus senkun kasvaa. Tämä kestää jo 20 tuntia, joista ensimmäiset 2 tuntia ei olisi innostanut minua jatkamaan, jos tämä olisi ollut sarjan ensimmäinen osa. Sitten tarina alkoi edetä. Englanti. (12.8.) 🌟

Sansom C.J. Ametisti. Shardlake 5. Shardlake tutkii kuningattaren asiaa ja samalla sitä mitä hänen mielisairaalaan passitetti tuttavansa on joutunut kokemaan nuoruudessaan. Sarja on ollut ihan hyvä, mutta loput jätän tulevaan,  Englanti. (14.8.). 🌟🌟

Silvera Adam Hetki ennen kuolemaa. Kuolinhetki-sarjan 3.osa. Kuolinhetki-firma on alkanut saada vastustusta. Kirjan teemana on itsemurhat, mutta juuri kukaan ei tällä kertaa kuole. Mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuu neljännessä osassa, joka ilmestyy keväällä. Usa, New York. 🌟🌟🌟

The Sorceress Masuda and The fearless Mahmud. Caucasian Legenda : No 11an Azerbaijani Fairy Tale. Azerbaidžan (4.8.) 🌟🌟

Heinäkuussa luettu 2025

Heinäkuu meni lomafiiliksissä. Geokätköreissut vei lukuaikaa sekä itse reissut että kätkömysteerien ratkominen. Mutta nyt ollaan taas syysmoodissa.

Atkinson Kate Ihan tavallisena päivänä. Jackson Brodie -sarjan 1. osa. Äänikirja ja tuntui, että nimiä oli vähän liikaa hanskattavaksi yhdeltä kuulemalta, mutta muuten hyvä kirja. Kolme erillistä katoamista ja avioeron jälkeistä sopeutumista kesäkuumalla oli vähän liikaa. Cambridge, Englanti. (22.7.) 🌟🌟

Atkinson Kate Kaikkein vähäpätoisin asia. Jackson Brodie -sarjan 2. osa heti perään. Nimet alkoi tulla tutuksi, mutta edelleen hieman sekavaa kuunnella. Luettuna on varmasti selkeämmät nimet. Tarina tässäkin hyvä. Teatterifestarit menossa ja paljon väkeä, rikastunut Brodie lomailee avovaimonsa kanssa, joka osallistuu teatterinäytökseen. Tapahtuu kolari, jota Brodie alkaa tutkia. Edinburgh, Skotlanti. (23.7.) 🌟🌟

Aulen Johanna Eläimet lensivät ensin : avaruusmatkailun uranuurtajat. Sarjakuva tietokirja avaruuteen ammutuista eläimistä. Nimeltä tunsin entuudestaan vain Laika-koiran. Mielenkiintoinen ja kivasti piirretty. (7.7.) 🌟🌟🌟

Backman Elina Kuka pimeässä kulkee. Ruumis löytyy Katri Valan -puistosta Helsingistä. Saara lähtee Mathildedahliin koiravahdiksi ja tutkii vanhempaa tapausta. Salo (3.7.) 🌟🌟

Blyton Enid Kadonneen kaulakorun tapaus. Olen lukenut kirjan ensi kertaa 1974 tienoilla, silloin kansikuva oli spoilaavampi, mutta jostain syystä en tykännyt kannesta lainkaan. Uusi kansi on aika hauska. Tarina kun kiva edelleen. Englanti (30.7.) 🌟🌟

Jæger Jörgen Ääni. Ole Vik -sarjan kuudes osa. Vähän tässä tuntui olevan monta erilaista asiaa 'pääosissa', mutta tykkäsin tästäkin osasta. Norja.

"Dementikolla ei ole muuta kuin tämä hetki." (28.7.) 🌟🌟

Leon Donna Mitä kylvät - komisario Guido Brunettn tutkimuksia osa 32. Tässä kirjassa luetaan ehkä vähemmän kuin aiemmissa (mikä pettymys), mutta muuten kirja on totuttua laatua. Italia, Venetsia.(12.7.) 🌟🌟🌟

McCall-Smith Alexander Kauniista ja kaukaisesta maasta : Mma Ramotswe tutkii osa 24. Tämä osa oli mielestäni taas mielenkiintoisempi, mitä pari edellistä. Ollappa itselläkin orpokodin johtajan kaltaisia ystäviä. Botswana. (11.7.)

Motte Anders & Anette de la Kuolema Caprilla - Lomaparatiisin murhat. Sarjan ensimmäinen osa sopii hyvin lomalukemiseksi, vaikka palelinkin terassilla tätä lukiessa. Kirja toi mukavia muistoja Sorrennon lomilta ja Caprilta. Italia.

"Vai oliko kenties totta se, mitä toiset sanoivat: Vesuviuksen ytimestä kantautui meren alitse kaasuja, jotka purkautuivat jonkin onkalon kautta Caprille ja vääristivät ihmisten aistihavaintoja? Oli miten oli, Lara tiesi, ettei ainakaan haitannut pitää vähän tarkemmin matkustajia silmällä. Kuka tahansa saattoi altistua Caprin lumoukselle." (4.7.) 🌟🌟🌟

Palviainen Jukka-Pekka Jugi ja majakkasaaren aave. Jugi-sarjan osa 1. Kuuntelin kirjan kertauksena ennen Kylmäpihlajan retkeä. Sehän se Rauman edustan ainoa majakkasaari on, vaikka oikeasti sieltä ei ole puolentunnin laivamatka (lähes tunti) eikä siellä ole yksiluokkaista koulua eikä kauppaa. Rauma. (13.7.) 🌟🌟🌟

Snow Christel Penni Pähkinäsydän ja pitsikartanon kummitus. Menossa on viides vuodenaika syksyn ja talven välillä. Penni Pähkinä sydän on vienyt minunkin sydämeni. Äiti pyytää Penniltä:

"Haluan että vannot minulle yhden asian, ettet koskaan luovu toivosta, et vaikka olisi kuinka synkkää." (29.7.) 🌟🌟🌟

Stout Rex Kuolema pöytälaatikossa. Matkalukemisena Virossa. Jotenkin muistin entuudestaan, että tähän liittyi käsikirjoitukseen, mutta tässä pöytälaatikossa löytyikin pommi. 

"Te luulette, että minun ateriani ovat kuin se ateria, jota Johnson kuvaili Boswelille: 'Huonosti tapettu, huonosti puhdistettu, huonosti keitetty ja huonosti tarjoiltu', ja tunnette minua kohtaan sääliä." 

Pohtii Wolfen naapuri Vollmer, kun ei ehdi syömään täpläsillinmätiä kreolilaiseen tapaan. Maistuisi minulle. Kunpa löytäisin jostain Nero Wolfe keittokirjan...  USA. (31.7.) 🌟🌟🌟

Stout Rex Kuoleman käsikirjoitus. Tähän tarinaan liittyy oleellisesti romaanin käsikirjoitus. Ja Archie pääsee järjestämään naistenkutsut. USA. (14.7.)

Talvi Marke (Anne Leinonen ja Helena Waris) Silmukoita ja sutinaa Kettukoskella. Kettukoski-sarja alkaa, kun aiemmin menestyneen Neulemurhat-dekkarin kirjoittaja Auri Tuhkanen muuttaa vanhempiensa asuntovahdiksi kirjoittamaan menestyneen kirjansa jatko-osaaa. Yhtäkkiä hän on keskellä murhatutkimusta. Liikaa romantiikkaa minulle, mutta muuten tykkäsin. (8.7.) 🌟🌟

Terras Antto Tallinnan tappajat - Viron veriset vuodet. TrueCrimea Virosta tuttuun Terraksen tapaan. Jutut oli lyhyitä, mutta hyvin tuli selväksi. Viro (21.7.) 🌟🌟🌟

Terras Antto Tallinnan tappajat - Viron veriset vuodet osa 2. TrueCrimea jatkuu. Viro. (22.7.) 🌟🌟🌟

Verne Jules Karpaattien linna. Tapahtuma alkaa 29.5., milloin sää ajaa partaansa - se ajaa sen toisinaan hyvin lyhyeksi, Romanian Transslvaniassa (metsien maa, jonka pinta-ala on 1/9 Ranskasta), Werstin kylässä, missä oli paronin linna. (5.7.) 🌟

Walthéry Ei. & Jidéham Natasha Epävakaat laitteet. Taas näitä sarjakuvia, jotka oli toinen osa, mutta tilatessa kirjaa lähikirjastoon en sitä tajunnut. Ylipäätään ei mitään mielikuvaa, mitä projektia varten olen tämän tilannut. Kiva kirja, vaikka eka osa puuttukin lukupinosta. (11.7.) 🌟🌟

Pieninä palasina on mun leipäni maailmalla

Monen työikäisen ja miksei eläkeikäisenkin arkea on tänä päivänä vanhan laulun sanat:
"Voi kuinka pieninä palasina onkaan
Mun leipäni maailmalla".
Joillekin työelämän pirstaleisuus on nykyisin nautinto, joillekin kauhistus. 

Monet uudet ammatit ovat sellaisia, että niihin ei voi valmistautua oppilaitoksista vaan ammattiin tarvittavat taidot kerätään vuosien saatossa eri läheteistä. Taannoin puhuin irlantilaisista kansantansseista ja suklaakuorrutteisten torakoiden valmistajista. Riverdancen opettamista tuskin opetetaan Suomessa missään opistossa. Osallistumalla kyllin kauan kansalaisopistojen ja riverdance-seurojen opetukseen, saa riittävän tietotaidon itse tanssista, mutta opettamiskokemus pitää hankkia muualta.

Tuollaisia työpaikkoja näkee harvoin avointen työpaikkojen listoilla, sillä ne ovat töitä, joihin asian taitajat puhuvat itsensä töihin tai johon kutsutaan ihminen, jonka tiedetään hallitsevan taidot. Se, että julkista kysyntää ei ole, on sääli, sillä kaikilla erikoistaitoja omaavilla ei ole halua yrittäjäksi ryhtymiseen ja osaamisensa markkinointiin tarjouskirjeillä.

Yrittäjänä uuden ammatin voi aloittaa silloin, kun siltä tuntuu, eikä tarvitse odottaa että löytäisi opinnot, jotka suorittaa loppuun.

Kuva: Pätkätyöläisen päivä voi koostua pienistä paloista. Päivätyön ohella voi esim. kirjoittaa, valmistaa myyntituotetta ja tehdä työtä taiteen parissa. Kuvat kollaasissa Clark Young (iso kuva), Linkedin Sales, Battlecreek ja Allef Vinicius.

Toisaalta mainosten lupaukset pitää toteuttaa, tai asiakkaat eivät osta palvelua tai tuotetta uudelleen. Yrittäjänä on voi rakentaa myynituotteesta sellainen, mikä sopii omiin taitoihin. Yrittäjänä ei haittaa, vaikka työviikko rakentuisi monen eri alan töistä, yleensä se on jopa hyvä asia, sillä vanha sanonta sanoo, että kaikkia munia ei kannata laittaa samaan koriin.

Palkkatyössä monen työn tekeminen on harvoin mahdollista yhden työnantajan leivissä. Tosin nykyisin monet ovat työsopimussuhteessa useampaan firmaan samaan aikaan. Toki näin on ollut aiemminkin, mutta ennen ihmisillä oli päivätyö ja he saattoivat tehdä töitä muualla iltaisin ja viikonloppuisin. Nykyisin on myös yleistä, että tehdään töitä enemmän silppumaisesti: päivä siellä, toinen täällä, ja joskus saatetaan jopa olla muualla töissä pari tuntia kesken päivän.

Itselläni on kokemusta useista samanaikaisista työpaikoista lähinnä viime vuosituhannelta. Yhtenä kesänä olin kesätöissä arkipäivät sosiaalitoimistossa, missä laskin toimeentulotukia ja iltaisin ja viikonloppuisin myin lihapiirakoita pihvillä, kahdella nakilla ja juustolla elintarvike-grillikioskilla.
Myöhemmin valmistuin yliopistosta. Oli lama-aika ja pätkätöitä piti ottaa sieltä, missä niitä oli tarjolla. Yhtenä vuonna olin päivätöissä arkisin toimistotukussa, ja iltaisin opetin posliininmaalausta ja kankaanpainantaa kansalaisopistoissa eri puolilla maakuntaa. Lisäksi toimin konsulttina Johtamistaidon opistolla ja hoidin erään läheiseni firman palkanlaskentaa ja laskutusta. Rahaa tuli mukavasti, ja kokemustakin kertyi, mutta minulla oli alituinen stressi siitä, että jonain päivänä ottaisinkin kotoa lähtiessä väärän päivän kassin mukaan tai ajaisin väärään kuntaan. Kumpaakaan ei onneksi tapahtunut, mutta kun vastaavan kaltaista sukkulointia useamman työn välillä tarjottiin myöhemmin, olin huojentunut, kun saatoin kieltäytyä sen vuoksi, että sain kunnon palkkaa päivätyöstä.

 On kuitenkin niitäkin, joille silppumaisen työn tekeminen on innostava haave. Luin Satu Rämön ja Hanne Valtarin kirjan Unelmahommissa - tee itsellesi työ mistä pidät. 

Kirjassa kaksi kirjoitusalan ammattilaista pohtivat työuriaan ja kertovat siitä, mitä kaikkea tekevät. Esimekiksi Islannissa asuvalla Satu Rämöllä on kirjoittamistyönsä ohessa suomalaisia tuotteita myyvä kivijalkakauppa yhdessä parin muun yrittäjän kanssa. Lisäksi hän toimii matkaoppaana suomalaisryhmille islanninhevosvaelluksilla Islannin luonnonkauniissa maisemissa. Jälkimmäistä hän tekee, koska omien sanojensa mukaan hänellä ei ole varaa eikä aikaa ratsastaa muuten kuin silloin kun hän tienaa siitä.

(Teksti on kirjoitettu 2020 kesällä, joten sittemmin Rämö on tullut tunnetuksi myös dekkareistaaan).

Kirjan punainen lanka on, että räätälöimällä oman työuransa yrittäjänä voi tehdä niitä töitä, mistä nauttii. Kaikille silppukorillinen eri työpaikkoja ei kuitenkaan ole unelma, vaan painolasti joka tuo stressiä ja vie lopunkin ilon työnteosta. Osaksi se johtunee siitä, että kaikki eivät ole innokkaita tekemään myynti- ja markkinointityötä täysillä koko aikaa. Niistä töistä täytyy nauttia, jotta löytäisi riittävän määrän muutaman tunnin töitä, jotta voisi saada sellaista palkkaa että sillä eläisi. Tai sitten pitää olla satumainen tuuri töiden löytämisessä.

Joka tapauksessa tulevaisuudessa meidän täytyy varautua siihen, että silpputyö ja pätkätyö ovat tulleet jäädäkseen. Aiemmin sellaisia töitä tekivät sekatyömiehet, nykyisin yhä enenevässä määrin korkeasti koulutetut, monipuolisen työkokemuksen omaavat ihmiset.

*  *  *  *

Teksti on kirjoitettu 2020 blogiin, jota en koskaan julkaissut. Siirretty tänne oikealle päivämäärälle 10/2024.

Edit 2024. 

En pidä silpputyötä mitenkään huonona, jos se on oma valminta. Kuten kirjan kirjoittajat toteavat, se on vapauttavaakin, kun voi tehdä asioita mistä pitää juuri silloin kun itse haluaa. Viime vuosina olen seurannut sometyötä tekeviä ja aina silloin tällöin kuulee, kuinka silpputyö voin myös rasittaa jopa burnoutiin saakka. On vaikea sanoa ei, kun vihdoin oma työ alkaa tuottaa tulosta liiankin kanssa. Toisaalta jos tuloja ei synny, se aiheuttaa stressiä.

 Itse toivoisin, että löytyisi kiva säännöllinen päivätyö (ei aamutyötä) lopputyöuraksi. Nuorempana koettu pätkätöiden rasittavuus on vieläkin ikävästi mielessä. Veikkaan että tässä iässä en jaksaisi viittä työnantajaa samaan aikaan, joista yksi oli kokopäivätyö, kun muista ei uskaltanut luopua, ja onneksi en luopunut, sillä kokopäivätyö meni konkurssiin.