Emma
Tämän päivän kirjan matkaan ei kannata tehdä juuri nyt, sillä matkan loppupäässä on sangen levotonta sotatilan vuoksi.
Emma Vepsä Tie Teheraniin kuulosti etukäteen hyvin houkuttelevalta päivän kirjaksi. Odotin lukemista riemulla ja itse aloitin viikon lukemisen tästä kirjasta.
En kadu, että tartuin siihen, sillä matkakirjoja on aina kiva lukea ja automatkoista on ihan liian vähän kirjoitettu Suomeksi.
En ehkä sitten kuitenkaan ollut tälle kirjalle oikeaa kohderyhmää. Haluan mieluummin keskittyä yhteen maahan ja vielä mielummin yhteen maakuntaan.
Vaihtoehtoisesti kirjan pitää tarjota todellisia elämyksiä matkalta. Jotain mikä saisi itseni hinkumaan lähteämään vastaavalle matkalle.
Aiemmin olen seilannut Kyllikki Villan matkassa rahtilaivalla Etelä-Amerikkaan, matkaillut hitaasti Matti Rämön kanssa Polkupyörällä Andalusian vuorilta Afrikkaan ja Jukka Salmisen kanssa pohjoisesta etelään läpi Australian (Polkupyörällä maailman ympäri) ja vähän nopeammin ollut 1920-luvun alussa Lady Warren: Algerian ja Tunisian halki moottoripyörällä -kirjan matkassa.
Ne ovat olleet mielenkiintoisia retkiä, sillä päivästä toiseen hitaan menon lisäksi aina on tapahtunut jotain joko matkan varrella tai kulkijan päässä. Tästä kirjasta minä en valitettavasti itse saanut irti kumpaakaan tunnelmaa. Ehkä olen liian vanha vain rupattelemaan kuskin kanssa savolaisittain kertomatta ja saamatta mitään. Näkemättä mitään, kokematta mitään erityistä.
Tai sitten minulla oli vain huono päivä tai kirjoittaja itse on kokenut aiemmin niin paljon parempia hetkiä lukuisilla matkoillaan, että ei tullut enää kertoneeksi asioita tässä kirjassa samalla innolla. En tiedä. Ei kirja huonokaan ollut, luultavasti annan mahdollisuuden edelliselle ja myös mahdollisesti tuleville kirjoille.
