sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Tarinan alku


Istuin toimistossani tietokoneeni äärellä, ja etsin edessä olevasta maisemasta sopivia sanoja tekstiini, joka ei suostunut soljumaan aivoistani näyttöpäätteelle. Raatihuoneen tornin kellertävä valo, vesitorni ja kelmeä kuutamo muodostivat ikkunassani täydellisen tasasivuisen kolmion. Huumaannuin kuutamosta, kuten minun on tapana. Hetken mielijohteesta kaivoin esiin lintukiikarini, jotka eivät sopineet kovinkaan hyvin lintujen tarkkailuun, sillä niiden liian suuri suurennuskerroin ei soveltunut pitkäaikaiseen katseluun ilman käsitukea. Avasin parvekkeen oven ja lämmin toukokuinen yöilma vyöryi syliini. Työnsin auki parvekelasit ja istahdin valurautaiselle ranskalaistyyppiselle parveketuolille, jolla ei ollut kovinkaan suurta arvoa mukavana istuimena. Tuin kiikaria pitelevät käteni parvekekaiteeseen ja katselin kuuta, kuten niin monina iltoina ennen sitä. Kuu on kaunis ja romanttinen katsella milloin tahansa paljaalla silmällä, mutta kiikarilla tai kaukoputkella katsoen se on jotain sanoinkuvaamattoman paljon enemmän. Olen monesi miettinyt, miltä mahtoi Galileistä tuntua, kun hän ensi kerran katsoi kuuta kaukoputkensa läpi. Henkäisin jälleen kerran syvään kuun kauneuden edessä. Ja silloin kuulin äänen.

*  *  *
Tämäkin on niitä tekstejä, joista itselläni ei ollut mitään muistikuvaa. Teksti on kirjoitettu tasan kymmenen vuotta sitten, 11.6.2002 Tarinan alku -novellikilpailua ajatellen. Nykyisin kirjoittaisin vähän eri tavalla, mutta pidän ideaa edelleen sangen kehittämiskelpoisena.

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Klassikkohaaste 2022 ja vuoden klassikkokatsaus

Klassikot on useimmiten aivan syystä klassikoita. Ne vaan on niin hyviä. Tosin joskus tulee aloitettua klassikko väärään aikaan. En ole viel...