Joulukuussa luetut kirjat

Vuoden viimeinen kuukausi. Joulukirjoja ja kesken jääneiden kirjojen loppuun saattoa. Onnistuin kuin onnistuikin pitämään vuoden lukusaldon alle kauhistuttavan 500 kirjan. Tänä vuonna määrää kasvatti yli 50 ohutta runokirjaa. 

Aro Eila Jouluyö. Selkokirja joulusta. 🌟

Auer Anneli Murhalesken muustelmat. Kirja jota olen vältellyt, mutta kun on kuunnellut kaikki muutkin kirjat tästä murhasta, niin pakko kai tämäkin oli kuunnella. Yllätyin Auerin hyvästä lukijaäänestä. Vain parissa kohtaa hän intoutui näyttelemään puhettaan. Muutoin puhe oli yllättävän tasalastuinen. Ulvila. (17.12.)

Benedict Alexandra Joulun palapelimurhat. Luin aiemmin jo pari Benedictin edellistä joulutarinaa. Tämän säästin palapelien tekohetkeen. Tykkäsimme molemmat tarinasta. (29.12.) 🌟🌟🌟

Bowen James Bobin joulu. Kirjassa James muistelee menneitä, erityisesti jouluja ja löytää joulumielen keskeltä lumisateita Lontoota. Elokuvan kun olen nähnyt Bobista, mutta oli tämä vaan hyvä. Englanti (3.12.) 🌟🌟🌟

Canetti Elias Marrakešin ääniä -merkintöjä matkan jälkeen. Kemian tohtori Cannetti matkusti. Canetti sai kirjallisuuden Nobelin 1981. Marrakesh sijaitsee Marokon puolivälissä kun mennään Gibraltarilta Länsi-Saharan rajalle. Matkaa Atlantin rannikolle on noin 100 km. Kaupungissa on nykyisin vähän yli miljoona asukasta. Kirjan tapahtumat on 1970-luvulta. Tätä julkaistussa en kyllä muista miksi tykkäsin tästä kolmen tähden arvoisesti, mutta minkä annoin sen annoin.

"Liha on hyvää, sitä pitää syödä."

Tätä julkaistessa ihmettelin, tykkäsinkö oikeasti tästä näin paljon. Muistiin jäi vain pari pikku tapahtumaa. (8.12.) 🌟🌟🌟

Christie Agatha Kuolema keskitalvella. Kirjassa tusina talvista kertomusta. Pääoisssa Poirot, Marple Harlequin, Tommy ja Tuppence. Novellit on tosiaankin liian lyhyitä makuuni, vaikka nämäkin ihan hyviä tarinoitua, mutta pieni tarinan venytys olisi innostanut minua enemmän. (5.12.) 🌟

Hornak Francesco Viikko on pitkä aika. Tytär on ollut Afrikassa lääkärinä Liberiassa missä riehuu tappava virus, joka tarttuu vain eritteitä. Hän palaa jouluksi Englantiin ja vanhemmat ja sisarukset päättävät pitää yhteisen karanteenijoulun. Kirja on ilmestynyt pari vuotta ennen koronaa. 

"Ehkä kaikille perheille olisi hyväksi jäädä viikoksi karanteeniin." (5.12.) 🌟🌟

Jansson Anna Mustaa lunta. Lyhyt tarina joulun tienoilta. (9.12).

Joulukalenteri  : Taskaritarina joka päivälle. Aku Ankan taskukirja. (1.12.)

Jos unohdat oman nimesi : latvialaisen nykyrunouden kokoelma suomeksi ja latviaksi. Kirja on vuodelta 2020 ja runot ovat oikeasti tuoreita. Ihan kaikista en ollut samalla aaltopituudella, mutta pääasiassa tykkäsin. Mukana oli runoja, jotka tekevät kuvioita. Niistä tykkään yleensä aina. Latvia. (22.12.) 🌟🌟

Järvi Antti Mummo on murhattu. Longplay-audio. Tarina 1980-luvun drag-show piireistä. Murha on edelleen selvittämättä. Suomalainen drag show alkoi 1979. Itse en pitänyt showta mitenkään erikoisena asiana. Olen nähnyt sen televisiosta 14.11.1981. Kuvittelin silloin, että sellaista on tullut televisioata aiemminkin. Shown rakastetuin tähti, Mummo, Raimo Liukkonen, murhattiin 1988 Helsingissä. 

Kosovel Srecko (1904-1926) Punainen raketti. Slovenialaisia runoja paljolti Karstin alueelta, joka nykyisin tosin kuuluu Italiaan sekä Slovenian pääkaupungista Ljubljanasta, missä Kosovel opiskeli. (21.12.) 🌟🌟

Kajanto Maija Korvapuustikesä. Klassinen tarina. Totaalinen kyllästyminen, matka jonnekin ja jääminen sinne uusiin puuhiin. Tässä matkattiin Jyväskylän lähelle mummolaan ja pidettiin kesäkahvilaa/lounasruokalaa. Tykättiiin silti kovasti. (25.12.) 🌟🌟🌟

Kajanto Maija Taatelitalvi. Kirja jatkuu syksystä. Lähes yhtä hyvä katko-osa, vaikka mielelläni olisin lukenut toisekin kirjan pelkästään kahvilasta. (28.12.) 🌟🌟

Kyrö Tuomas Pukin paha päivä ; Pukki laivalla. Mainio kaksoiskirja, jossa kaksi tarinaa joulupukista.

Niin synkkää päivää ei ole, ettei siitä selviäisi. (3.12.) 🌟🌟

Lappalainen Kiia ja Leinomaa Emilia Korkokenkämurhaaja ja muita vaarallisia naisia. Vaarallisia olivat, naiset. Pari tarinaa olisi voinut jäädä kuulemattakin. Osaa ne naisetkin sarjamurhata. Kuunetelin äänikirjana ja osa nautinnosta meni siihen, että noin 18 minuutin välein piti kaivaa känny povesta, arvostella edellinen luku, valita seuraava, klikata nopeutusta ja sama uudestaan noin 18 minuutin päästä 24 kertaa. Myöskään lukija ei ollut mieleeni. (30.12.)

Lipasti Roope Linnan juhlat. Mitä tapahtuu, kun linnan juhlille pääsystä tulee lähes pakkomielle. (6.12.) 🌟🌟

Malkamäki Tuomas Myöhäistä katua on historiallisfiktiivinen romaani Suomen elokuvan kulta-ajalta. T.J.Särkän filmistudiolla Åke Lindman on ohjaamossa elokuvissa esiintynyt Kauno Brand oli kymmenkunta vuotta tähti. Sitten hän päätti palata VR.n toimistoon töihin. Nyt hän on 88-vuotias leskimies. 

Päivä kävelyllä hän pistäytyy Liisankadulls Särkän filmistudion sisäpihalle ja löytää loukkaantuneen tositv-tähden. 

Jotenkin hän päätyy iltapäivälehtien lööppeihin. Samalla alkaa paljastua salaisuus jota metsästää pari erilaista iltapäivälehden toimittajaa. Helsinki.

Jotenkin tykästyin kirjan ajtusten kulusta.   

"Silloin kuulin sanovani."  (14.12.) 🌟🌟🌟

Malkamäki Tuomas Siitä tulikin farssi on romaanin muotoon tehty suomalaisen elokuvan historiasta. K. E. Ståhlberg lähtee Pariisiin toiselle häämatkalleen. Ensimmäisellä hän innostui valkoista ja perusti Atelier Apollo valokuvaamon. Tällä kertaa hän ja tuore vaimo Sonja innostuu elokuvista ja ostaa laitteet ja kymmenen ensimmäistä filmiä. Hän perustaa Maailman ympäri elokuvateatterin ja vaimonsa kustantaa Suomen ensimmäisen leffan, Salaviinanpolttajat. Itse filmi on valitettavasti tuhoutunut kokonaan. Kirjan alkupuolella on itseäni sykähdyttävä lausahdus:

"Öisin ajatus vaan juoksee vikkelämmin."

Farssin tyyliä näkyy jossain kirjan kohdissakin. esimerkiksi kuvauksissa karanneen sian palauttanut tyttö juttelee näyttelijä Snellmanin kanssa. 

-Taiteilijat ovat aivanomalaatuista porukkaa.

-Tiedän sen. Isäni on juuri sellainen, taiteilija nimittäin. Aion silti noudattaa sydämeni ääntä kaikessa. 

Kun Snellman kysyy vielä tytön nimeä elokuvalipunnlähettämistä varten, ilmenee, että tyttö oli Ruut Sibelius, jonka isä todellakin oli taiteilija. Helsinki (31.12.) 🌟🌟

Mazzetti Kaarina Pääkalloja ja piilopaikkoja. Seikkailuserkuksille tulee odotettua jännittävämpää joulun odotus ja odotettua runsaampi koulu tädin saarella. Alex panee taas parastaan keittiössä tehden tällä kertaa pääasiassa kaikille maistuvaa kasvisruokaa. Ruotsi (3.12.) 🌟

Mäkipää Jari Etsiväkerho Hurrikaani ja paha poro. Joulukalenterikirjassa on 24 lukua. (2.12.)

Nummelin Juri (toim.) Hauskaa joulua! : vanhoja joulukertomuksia. Kirjoittajina on mm. Suomen ensimmäisen rikoskirjan kirjoittanut Harjavallassa elämänsä ehtoopuolen asunut Emil Nervander ja toinen vanha tuttuni Väinö Kataja, Joel Lehtonen, Eino Leino sekä tuoreimpana Reino Helismaa. Naisista mukaan on päässyt vain Aili Trygg. (2.12.) 🌟

Onni on vaarallista : hollannin kielisen nykyrunouden antologia suomentanut ja toimittanut Heimo Pihlajamaa. Kirja on vuodelta 2002, joten ihan nykykirjallisuuden määritelmä ei enää täyty. Alnakomaat. (23.12.) 🌟

Palmén Tiia Virallisesti syytön : Rikostoimittajan näkemys Ulvilan vyyhdistä. Vielä löytyi yksi näkökulma. Tämä on ollut näistä kirjoista selkeästi puolueettomin tarina. Ulvila. (30.12.) 🌟🌟

Palviainen Jukka-Pekka Tavoittelemanne henkilö on tapettu. Pyöräilevä freelande toimittaja jouluu yliajetuksi Koilahdentiellä polkiessaan kohti Monnaa, mutta selviää hengissä. Kirja oli erityisen mielenkiintoinen siksi, että Rauma on kaupunkina tuttu ja tapahtumapaikat siksi piirtyvät mieleen selkeästi. Mutta tykkäsin muutenkin ja jään odottelemaan jatkoa. Kirja oli kirjailijan ensimmäinen dekkari, mutta tuskin viimeinen. (9.12.) 🌟🌟🌟

Panteleimon metropoliitta Tapahtui jouluaattona. Kirjassa muistellaan menneitä ja tehdään viime hetken jouluvalmisteluja maalaiskylässä. Menneestä nousee esiin joulut, romantiikka, sota-aika... (3.12.)🌟

Preparoidut Feenikslinnut ja niiden viestit : Bulgarialaisia runoja suomentanut Tarmo Manelius. Tykästyin erityisesti Marin Lazarovin runoihin. (28.12.) 🌟

Renard Jules Kuvien metsästäjä. Kirja on vuodelta 1896, mutta istui hyvin maalaislapsuuteni muistoihin. Kirjassa on lyhyitä tarinoita tai mietteitä eläimistä ja luonnosta. Ranska. (25.12.) 🌟🌟🌟

Repo Niina Totuus Ulvilan murhan hätäpuhelusta. Tämä olis varmaan ollut parempi lukea. Kirja on omakustanne, BoD audiokirja. (16.12.)

Stewart Mary Murattipuu. Englantilaisen maatilan Whitescar (valkoinen arpi) omistaja aikoo testamentata tilauksensa Annabeille ja Julielle. Jälkimmäinen asuu Lontoossa, Annabel on hävinnyt 8 vuotta sitten 19-vuotiaana. Tilaa on hoitanut Annabelin serkku Con, joka ei ole testamentti listalla. Yhtäkkiä ilmestyy kylälle kanadalainen Mary Grey, joka näyttää Annabeliltä. Alkaa juonittelu. Ja sitten kuvaan astuu naapuritilan Adam... Ja Kirsiltä loppuu lukuhalut... Kuukautta myöhemmin kirja tuntuikin hyvältä ja mietin miksi jätin kesken. Tämä oli ehkä huonoin lukemani Stewart. Englanti. (16.12.) 🌟

Tuomainen Antti Tappokeli. Vastaeronnut postimies haluaa ostaa tyttärelleen pianon. Rahaa vain puuttuu, mutta hän saa kuljetuskeikan pääkaupunkiseudulta Lappiin. Reissun varrella pitää poikkeilla parissa paikassa, mutta hyvin ehtii. Sitten perään liimautuu auto... Automatka. (2.12.) 🌟

Kellot

On taas aika siirtää kelloa kohti kesää, mennyttä kesää. Kuinka monta kertaa se täytyy vielä tehdä, eikö kevään siirto voisi olla jo se vihoviimeinen?

Kellot

Kello, 

Kello,

Kellot, 

Katajanokka kello kymmenen, 

Joka kerta kun kello helkähtää, 

Kuoleman kello käy, 

Soita minulle karuselli kello. 

Kellot kertoo rakkaudesta, 

Joulun kellot, hääkellot, 

Pihkovan kellot. 

Kellopeliappelsiini, 

Kellopelisydän, 

Kellokosken prinsessa,

Kelloja ja vieraita,  

Kun kello lyö viisi, 

Vielä kello tikittää. 

Kun kellot vaikenevat, 

Kun kellot seisahtuvat, 

Unikankareen kellot, 

Kohtalon kellot, 

Perillä kello kuusi. 

Jälkeen kello kymmenen, 

Kuolema kelloa vastaan, 

Kolmetoista kellon lyöntiä. 

Kenelle kellot soivat?

Montako kirjaa tunnistit kirjanselysrunostani? 

Lokakuisen kellojen siirron kunniaksi tartuin Agatha Christien dekkarin Kellot.

Aloittaessani olin varma, että en ole koskaan lukenut kirjaa, mutta en kyllä ole lopettaessanikaan varma. Sen sijaan olen nähnyt kirjasta tehdyn Poirot elokuvan useammankin kerran. 

Näistä lähtökohdista tarina oli kuin uusi. Heti ensi sivulta muistin kellot, mutta kuka kuoli ja miksi. Syyllisen muistin vasta viimeisillä sivuilla, joten ohjelman katsomisesta ei ollut ollut haittaa. 

Vakoilujutut eivät ole suosikkejani, mutta tässä sekin menetteli. Kannatti lukea.

Voin suositella myös näitä hiljattain lukemaani kolmea dekkaria: Jorge Zepeda Pattersonin Kuolema kelloa vastaan, Kaarlo Erhon Kolmetoista kellonlyöntiä ja Tuula Mai Salmelan Katajanokka kello kymmenen. 

Kuolema kelloa vastaan kirjan tapahtumapaikkana on Kolumbia ja Ranska, jossa pyöräillään Ranskan ympäriajot. Dekkari oli niin innostava, että melkein maksoin kanavapaketin, josta kisat olisi voinut katsoa. 

Kolmetoista kellon lyöntiä liittyy antiikkiin ja Raumalle. Keskeinen kysymys on, miksi kello löi 13 kertaa. 

Katajanokka kello kymmenen kirjasta tykkäsin kovasti uutena. Nyt huomasin, että sarja on edennyt jo neljänteen osaan. Hieno juttu. 

Lopuksi nostalgiaa aikuisille: H. C. Andersenin satu Kello. Maailma on muuttunut niin, että klassikko sadut sopivat nykylapsille ehkä vain Disney-versiona. Tästä sitä ei ole tehty, vaikka jossain Disneyn piirretyssä elokuvassa taisikin olla sivuosissa kello tai useampia. 

Ja sitten kelloja siirtelemään ja unille. Nyt saakin nukkua tunnin enemmän.

Luostarin varjoissa

On jotenkin käsittämätöntä, kuinka pitkä historia maallisesta elämästä vetäytymisellä on, kun ajattelee tämän päivän ammatteja. Luterilaisille Luostari laitos on jäänyt vieraammaksi, mutta meilläkin sen suuntaisia yhteisökokeiluja on ollut.

Itse olen vieraillut muutamia kertoja Valamossa ja Lintulassa sekä turkulaisessa birgittalaisnunnien hostellissa, ja lukenut erilaisista luostarikokemuksisra vuosien saatossa niin katolisen, ortodoksisen kuin itämaistenkin luostarien piiristä. 

Noin 25 vuotta sitten kun pohdin mitä tekisin isona. Pappi ja nunna olivat parin-kolmenkymmenen vaihtoehtoisen ammatin joukossa. Työvoimatoimiston ammatinvalinnanpsykologi tyrmäsi molemmat, tai itse asiassa kaikki, koska yksi hyödytön yliopistotutkinto oli kuulemma tarpeeksi. Sittemmin sekin laitos on vähitellen kallistunut elinikäisen oppimisen suuntaan. 

Minusta ei siis tullut nunnaa, mikä on tietysti hyväkin, sillä minusta ei ehkä ole uskonnonvaihtajaksi vain ammatinvalinnallisista syistä 🤔. Enonkosken luterilainen luostari oli liian pieni mielikuviin, ja se lakkautettiinkin muutama vuosi sitten. 

On silti ollut mielenkiintoista seurata, kuinka luostareissakin eletään ajassa. 

Kun ensi kertaa näin Amalfissa 2004 syksyllä nunnan ottamassa lomaselfietä Amalfin tuomiokirkonnedessä, tuntui, että oltiin todellakin uuden äärellä, vaikka tiesin katolisen kirkonkin elävän ajassa ja Vatikaanilla olleen kotisivut jo pitkään. 

Kevyitä dekkareita etsiessäni törmäsin mielenkiintoiseen italialaisesta nunnasta kertovaan dekkari sarjaan Luostari, murha ja dolce vita. 

Rikoksia ratkova nunna on piristävä poikkeus yksityisetsivän perinteisempiin ammatteihin. 

Sarjan toinen osa on Kuolema joella. Sekin oli yhtä piristävä. 

Sarjassa nuori nunna saa luostarissa yllättävääkin vapautta pyöräillä ja hoitaa luostarin myyntityötä kylän markkinoilla turisteille. Samalla voi ratkoa rikoksia. 

Sarjan on kirjoittanut Valentina Morelli

ja lukemani kahden kirjan lisäksi näitä on kirjoitettuna saksaksi enemmänkin.

 

Toivottavasti muutkin osat ilmestyvät suomeksi. Pian. 

Kirjat toivat löyhästi mieleeni Ellis Petersin munkki Cadfaelin, joka ratkoo murha Shrewburynluostarssa 1100-luvulla.

Olen lukenut kirjat pari-, kolmekymmentä vuotta sitten ja nyt uudestaan. Suosikkini on Munkin huppu.

Cadfael lienee löyhästi italialaisen Don Matteon esikuva. Molemmat palvelevat samalla innokkuudella sekä Jumalaa että totuuden etsintää kun kyse on rikoksesta.

Tällä viikolla luin mielenkiintoisen Juha Ruusuvuoren kirjan Kaniikki Lupus. 

Kaniikki on tuomiokapitulissa töissä oleva pappi, mutta tämä kaniikki asustelee Sastamalassa ja pitää taloa Turun ohella myös Raumalla, missä vierailee säännöllisesti luostarissa. 

Raumalla oli fransiskaaniluostari 1400-luvun alusta 1538 vuoteen saakka. Ruusuvuoren kirja ajoittuu 1350-luvulle, mutta eipä tuo ajallinen epätarkkuus haitannut.

Lukemista helpotti, että alue oli tuttu, ja luostaristakinntiedän jotain. 

Katselin pari viikkoa sitten Satakunnan Museon YouTube videon Rauman luostarista.

Maija Helamaa Terveisiä tuhansien vuosien takaa - Kadonneen luostarin jäljillä, jossa Helamaa kertoi Rauman Pyhän ristin kirkon lähellä tehdyistä kaivauksista, jossa löydettiin paljon kirkon aidan taakse mereen heitettyjä luita ja muita jätteitä ha kadonneita esineitä. Itselleni oli uutta, että meri oli tullut tuohon luostarin aikaan oli uusi, muuten en kuullut yllätyksiä. 

Majakkasaarilla

Elokuun alkuun suunniteltu majakkaretki innosti lukemaan kirjoja majakoista. Viime kesänä luin useampia majakkakirjoja, mutta vielä riitti lukemista tällekin kesälle. Löysin monta dekkariakin, mikä on hyvä, sillä dekkarit ovat aina kuuluneet kesääni.

Aloitin kepeästi lastenkirjoilla. 

Enid Blytonin Viisikko vanhassa majakassa oli turvallinen valinta. Olen senkin varmasti lapsena lukenut sen seitsemän kertaa, muistin Hurinan ja Ilkimyksenkin, mutta en sitä, että kuuluivat samaan tarinaan. Aloitus oli hyvä, sillä kesken ollut australialaisdekkari vaikutti tylsältä, mutta mikäs teet, pakko sekin lienee lukea.

Tuo minkäs teet jäi soimaan päähäni korvamadon tapaan jostain heinäkuun alussa lukemastani  antiikkikauppiaita koskevasta kirjasta, ja minkäs teet, pakko sitä on hokea itsekin.

Viisikko ei petä koskaan. Nälkä tuli taas:

Täällä on ainakin 10 voileipää ja pulliakin. Johanna on tehnyt meille kermaleivoksiakin.

Keski yöstä huolimatta oli pakko tekaista voileipä. Pullaa saati kermaleivoksiakin ei löytynyt keittiöstäni.

Kuvassa Viisikko sarjan televisioinnista tuttu St. Maryn majakka joka sijaitsee Newcastle upon Tynen lähettyvillä likimain Tanskan korkeudella Englannissa. Kuva: Unsplash/Jonny Rothwell. 

Korviin pisti kirjasta pieni kummallisuus. Pauli jäi vapaaehtoisesti ainakin 2 kertaa Annen seuraksi majakalle, koska tiesi Annen pelkäävän sitä, mitä pojat lähti tekemään. Koska Paulista on tullut noin empaattinen? Tim sentään oli oma itsensä:

Rakas Tim, pidän sinusta kovasti, mutta lakkaa nuolemasta korvaani.

Kirja taisi olla sarjan viimeisimpiä osia, joten Paula alkaa olla iso tyttö. 

En muista mikä sarjan kirjoista oli suosikkini lapsena, mutta tämä taisi mennä nyt top-kolmoseen. 

Toinen lastenkirja oli suunnattu hieman nuoremmille lapsille. Jukka-Pekka Palviaisen Jugi ja majakka saaren aave kertoo perheen muutosta Raumalla Kylmäpihlajaan. Kirja oli hauskasti kirjoitettu, joten jatkoa odottelen. 

Tanskalaisen Sally Altschulerin Zone 5-sarja kertoo saari ryhmällä asuvista lapsista, jotka viettävät aikaa yhden lapsen äidin omistamalla käytöstä poistetulla majakalla. Toisessa osassa Majakan puolesta, ryhmä valmistaa robotin. Osassa 4 Myrskyävällä merellä tehdään aikahyppy ja pelastetaan laiva, mutta mikä laiva? 

Tämä majakkakuva edustaa rannikolla/asutulla saarella olevaa majakkaa. Kaupunkimajakka tämä ei ole, koska linnunrata näkyy hyvin. Kuva voisi olla vaikka P. D. Jamesin lomasaaren majakka. Kuva Unsplash/Zetong Li. 

Aikuisten kirjoista otin luettavaksi ensimmäisenä Comben saarelle sijoittuvan P. D. Jamesin Majakka-kirjan, mistä en ollut aloittaessani varma olenko lukenut tämän Adam Dalgliesh -dekkarin, mutta sekin selvisi. Olen lukenut. Kirja oli kuitenkin muistissani armeliaan unohduksen huomassa, joten aiempi lukeminen ei haitannut yhtään loppuratkaisun tuoreutta. 

Ulko-Hebriduen tapahtumat 1903 ovat innostaneet Emma Stonexin kirjoittamaan kurjan Majakanvartijat. Kolme Majakanvartijaa hävisi majakkasaarelta mystisesti. 

Kirjassa kyseinen tapahtuma sijoittuu aikaan, jolloin on käytössä kasettisoittimet eli vuoteen 1972. Kirjailija, joka tapausta alkaa kirjassa tutkia, aloittaa tutkimuksensa 1992 vuonna. 

Kirjan majakka oli 10-kerroksinen, kuvan kaltaisesti jalustalle rakennettu ilman saarta tai edes kalliota millä lenkkeillä tai edes oikoa koipiaan. Kuva: Unsplash/Raoul du Plessis. Kuvan majakka sijaitsee Etelä Englannissa Beachy Heardissa melkein kiinni mantereessa. 

Ellen olisi päättänyt kirjoittaa majakoista, en olisi kuunnellut tätä kirjaa. Lukija kuuluu niihin naislukijoihin, jotka eivät sovi korvilleni muuta kuin ehkä lastenkirjoja kuunnellessa. 

Kirjan alku oli lupaava, mutta sitten mukaan astui liikaa rakkautta minun makuuni. Odotin perinteisiä majakkarikoksia, mutta petyin. Kirja oli kuitenkin kivasti kirjoitettu, joten luin loppuun. Ei kirja silti huono ollut. Tunnen monia, jotka pitäisivät tästä ainakin neljän tähden verran. 

Kirjojen mukaan Majakanvartijaan työ oli yksinäistä. Työntekijöitä saattoi olla pari, kolme. Perheitä oli lähinnä paikoissa, missä saattoi pitää lehmiä ja muuta karjaa. Joskus majakalla on ollut muitakin työntekijöitä. Hailuodon Marjaniemen majakalla on tarkkailtu säätä. Joillain majakkasaarilla on saattanut asua myös luotseja. Nykyisin kaikki Suomen majakat ovat miehittämättömiä. Sama tilanne lienee muuallakin. Kuva Hailuodolta: Unsplash/ Remo Vilkko. 

Kirjoissa Majakan hoitajat pitävät majakoistaan huolta niin, että messinki kiiltää koko ajan ja paikat on aina kunnossa. Työtä on vähän, etenkin jos saarella ei ole lehmiä ja muita hyötyeläimiä. Vapaa-aikaa riittää tapettavaksikin. Kalastus, kirjallisuus ja tarinointi näyttävät olevan yleisimmät harrastukset. 

Janette Wintersonin kirjassa  Majakanvartija on lista oppipojan tehtävistä:

• Aamuteen keitto
• klo 8 koiran ulkoilutus
• Klo 9 aamupalan teko
• Klo 10 portaiden huuhtelu
• Klo 11 aamupäivä teen keitto
• Klo 12 laitteiden kiillotus
• Klo 13 lounaan teko
• Klo 14 oppitunti majakoiden historiaa
• Klo 15 pikkupyykki
• Klo 16 iltapäivätee
• Klo 17 koiran ulkoilutus ja muonatäydennys
• Klo 18 illallisen teko
• Klo 19 majakkamestari tarkistaa valolaitteiston, oppilas katseler
• Klo 20 lisää opetusta, tarinan kerrontaa
• Klo 21 Majakan valo sytytetään ja mennään nukkumaan. 

Majakanvartija kirjassa on paljon tarinoita. Osa kertoo majakanvartijoista ja lähialueen ihmisistä, osa kirjoista on todellisia klassikkoja, kuten Gottfried von Strassburgin Tristan ja Isolde tai Darwinin Lajien synty. 

Kuva: Seivästön majakka Kuolemanjärvellä 1930-luvulla, Finna/Lappeenrannan museot. Majakka räjäytettiin suomalaisten toimesta toisen talvisodan alkupäivinä.