Itse olen vieraillut muutamia kertoja Valamossa ja Lintulassa sekä turkulaisessa birgittalaisnunnien hostellissa, ja lukenut erilaisista luostarikokemuksisra vuosien saatossa niin katolisen, ortodoksisen kuin itämaistenkin luostarien piiristä.
Noin 25 vuotta sitten kun pohdin mitä tekisin isona. Pappi ja nunna olivat parin-kolmenkymmenen vaihtoehtoisen ammatin joukossa. Työvoimatoimiston ammatinvalinnanpsykologi tyrmäsi molemmat, tai itse asiassa kaikki, koska yksi hyödytön yliopistotutkinto oli kuulemma tarpeeksi. Sittemmin sekin laitos on vähitellen kallistunut elinikäisen oppimisen suuntaan.
Minusta ei siis tullut nunnaa, mikä on tietysti hyväkin, sillä minusta ei ehkä ole uskonnonvaihtajaksi vain ammatinvalinnallisista syistä 🤔. Enonkosken luterilainen luostari oli liian pieni mielikuviin, ja se lakkautettiinkin muutama vuosi sitten.
On silti ollut mielenkiintoista seurata, kuinka luostareissakin eletään ajassa.
Kun ensi kertaa näin Amalfissa 2004 syksyllä nunnan ottamassa lomaselfietä Amalfin tuomiokirkonnedessä, tuntui, että oltiin todellakin uuden äärellä, vaikka tiesin katolisen kirkonkin elävän ajassa ja Vatikaanilla olleen kotisivut jo pitkään.
Kevyitä dekkareita etsiessäni törmäsin mielenkiintoiseen italialaisesta nunnasta kertovaan dekkari sarjaan Luostari, murha ja dolce vita.
Rikoksia ratkova nunna on piristävä poikkeus yksityisetsivän perinteisempiin ammatteihin.
Sarjan toinen osa on Kuolema joella. Sekin oli yhtä piristävä.
Sarjassa nuori nunna saa luostarissa yllättävääkin vapautta pyöräillä ja hoitaa luostarin myyntityötä kylän markkinoilla turisteille. Samalla voi ratkoa rikoksia.
Sarjan on kirjoittanut Valentina Morelli
ja lukemani kahden kirjan lisäksi näitä on kirjoitettuna saksaksi enemmänkin.
Toivottavasti muutkin osat ilmestyvät suomeksi. Pian.
Kirjat toivat löyhästi mieleeni Ellis Petersin munkki Cadfaelin, joka ratkoo murha Shrewburynluostarssa 1100-luvulla.
Olen lukenut kirjat pari-, kolmekymmentä vuotta sitten ja nyt uudestaan. Suosikkini on Munkin huppu.
Cadfael lienee löyhästi italialaisen Don Matteon esikuva. Molemmat palvelevat samalla innokkuudella sekä Jumalaa että totuuden etsintää kun kyse on rikoksesta.
Tällä viikolla luin mielenkiintoisen Juha Ruusuvuoren kirjan Kaniikki Lupus.
Kaniikki on tuomiokapitulissa töissä oleva pappi, mutta tämä kaniikki asustelee Sastamalassa ja pitää taloa Turun ohella myös Raumalla, missä vierailee säännöllisesti luostarissa.
Raumalla oli fransiskaaniluostari 1400-luvun alusta 1538 vuoteen saakka. Ruusuvuoren kirja ajoittuu 1350-luvulle, mutta eipä tuo ajallinen epätarkkuus haitannut.
Lukemista helpotti, että alue oli tuttu, ja luostaristakinntiedän jotain.
Katselin pari viikkoa sitten Satakunnan Museon YouTube videon Rauman luostarista.
Maija Helamaa Terveisiä tuhansien vuosien takaa - Kadonneen luostarin jäljillä, jossa Helamaa kertoi Rauman Pyhän ristin kirkon lähellä tehdyistä kaivauksista, jossa löydettiin paljon kirkon aidan taakse mereen heitettyjä luita ja muita jätteitä ha kadonneita esineitä. Itselleni oli uutta, että meri oli tullut tuohon luostarin aikaan oli uusi, muuten en kuullut yllätyksiä.
