Huhtikuussa luetut kirjat

Maaliskuussa luin kasan runokirjoja. Piti lukea enemmän Pohjois-Aasiasta, mutta en löytänyt juuri mitään, joka olisi innostanut. Kiinalaisten ja japanilaisten runojen ohella taisin lukea vain yhden kirjan Japanista ja yhden itäisimmältä Venäjältä, Vladivostokin tienoilta. Lukupinon päällä kyllä keikkui joku kiinalainen Robert van Gulikin dekkari, mutta ei tullut avattua sitä... Ja Paimenkello moukui sen alla edelleen odottavasti. Ei uusia maita. Muuta uusi kunta sentään. Mutta oli kiva lukea eri maiden runoja. 

Aigin Gennadi (s.1934) Tuntematon tuli. Aigi on kerännyt paljon Tšuvassian perinnettä ja hänen runoutensa noudattaa osin vanhaa tsuvassilaista kansanperinnettä, osin 1990-luvun neuvostoliittolaista kokeilevampaa runoutta. 

Tšuvassia sijaitsee itselleni lukemattomille alueilla, 500 kilometriä Moskovasta itään. Melkein sama matka on Kazakstanin rajalle. Väestöstä iso osa on kristityiksi kääntyneitä turkkilaisperäisiä tataareita. Alueella on oma kieli. Tšuvassia/Venäjä

"Antakaa minun olla 

Mitätön kolikko seurassanne

Kahisevat setelit kirkkaassa silkkitaskussa

Tilanteella kiihkeästi

Osumatta mihinkään kilahtaa..." (11.4.) 🌟

Amihai Jeduha Jerusalem. Runoja Israelista. Yritin googlata mutta löytyi enemmän tietoa Yehuda Amichai (1924-2000) nimellä. Runoissa kerrotaan myös teknisistä jutuista kuten tankeista. Tykkäsin, mutta vaikea kuvitella näitä laulettuna suomeksi. Jostain syystä tykkään monista israelilaisista lauluista, erityisesti jiddišillä lauletuista. 

" Saksalaispariskunta sovittaa 

hiljaisella keskustelullaan 

muualla tehtyä syntiä. 

Avaimet taskussa kilisevät, 

Kutsuvat yksityiseen rukoukseen. 

Kolikot vaikenevat kädessäni. 

Jos elämä on sota, miksi minä elän? 

Kahvia, teetä ja ja kuumas sahlamia. 

Kyyneleet ovat ilmaisia. 

Itsepalvelu." (1.4.)

Anhava Jaakko Sateen ääni sillalla : japanilaista runoutta  sisältää parisataa ennen julkaisematonta runoa Tuomas Anhavan käännösjäämistöstä. Japani. 

Vuoden 844 jKr syntynyt waka-runoilija Sosei on runoillut keväästä: 

" Kevään rinteitä 

lähden nyt vaeltamaan

Jos ilta ehtii

On kirsikankukkia

Joiden alle levähtää." 🌟🌟

Bashoo Alati matkalla. Japanilaisen Bashoon (n. 1644-1694) ketjurunoja, haikuja ja matkakertomuksia. Osa runoista on Bashoon matkakumppaneiden tekemiä. Suomentaja Kai Nieminen. En ole ennen paneutunut ketjurunouteen, nyt ihastuin ideaan kirjoittaa yhdessä. Vitsit kun olis kiva osallistua haikai-partyihin! Saa kutsua.

"Luminen aamu:

tuiottelen kaikkea, 

hevosiakin" (vuodelta 1684) (9.4.) 🌟🌟🌟

Bellman Carl Michael Fredmanin epistoloita. Nämä on kyllä parempia yksi kerrallaan luettuna/laulettuna, mutta tykkäsin. Ruotsi. 

Fedmanin epistolassa 38:

"Freyan mailla, symbaaleilla 

Soi laulu kauneudesta

Saat ylistyksen sävelein 

Kuin vestaaleilta Vesta." (10.4.) 🌟

Breitholtz Monsen Anna Salaisuuksien ranta aloittaa Lina Lantz sarjan. CozyCrimeä, mutta paikoitellen pois mukavuusalueeltani. Ruotsi.

"Jos Peter oli häipynyt, mitä hän oli ilman Peteriä." (24. 4.) 🌟

Blyton Enid Viisikko löytää jäljen. En olekaan tätä ennen lukenut. Vähän erilainen tarina, sillä alussa Anne, Pauli ja Tim on kolmistaan ja Timillä on raapimiskaulus. Englanti. (26.4.)

Blyton Enid Ensimmäinen vuosi Mallory Towerissa. Tyttöjen sisäoppilaitos, jonka tarkoitus on kasvattaa reippaita ja kohtelijaita tyttöjä. Mietin, oliko Rowling lukenut tätä ennen Pottereita. Englanti. (26.4.)

Blyton Enid Toinen vuosi Mallory Towerissa. Tyttöjen seikkailut jatkuu. Kiva, että kirjan tytöistä löytyy rehtiä puolia. Englanti (27.4.)

Carofiglio Giabrico Todennäköinen

syyllinen. Italian Bariin sijoittuva asianajajavetoinen dekkari. Kirjassa puolustetaan senegalilaista kulkukauppiasta, jota syytetään pojan murhasta, ja etsitään oikeaa syyllistä. Olen lukenut aiemmin Silmät ummessa. Kirjailija itse on tuomari ja ollut myös senaatin jäsen. 

"Pyysin häneltä kohtuuttoman suuren ennakon. Hän otti housuntaskustaan tukon rullalle käärittyjä 50.000 ja 100.000 liiran seteleitä. Älkää nyt ainakaan niitä antako, jossa on majoneesitahroja, ajattelin alistuneesti. Hän laski peukalon ja etusormen välissä summan, jonka olin pyytänyt." (29.4.) 🌟🌟

Christie Agatha Kohtalokas viikonloppu. Kuvittelin, että tämä Poirot-kirja olisi lukematta, ja niin varmasti olikin, mutta heti kun puhuttiin Edda-taruston puun piirtämisestä pöytään, tarina muistui mieleen muulta kuin syyllisen osalta. Englanti. (17.4.)

Christie Agatha Kuolleen miehen huvimaja. Kirjassa Ariana Oliver kutsuu Poirotin jakamaan palkintoa murhakilpailuun ja samalla tarkkailemaan josko perheessä olisi rikos mielessä. Ja olihan siellä. Englanti. 🌟🌟 (17.4.)

Christie Agatha Neiti Pinkertonin salaisuus. Aasiasta Englantiin eläkkeelle palaava poliisi tapaa junassa neiti Pinkertonin, joka kertoo epäilevänsä että hänen kotikylällään liikkuu sarjamurhaaja. Kun neiti ja neidin seuraavaksi uhriksi epäilevä ihminen kuolee, lähtee rentonomi-poliisi tutkailemaan asiaa. (18.4.) 🌟

Christie Agatha Lomahotellin murha. Neiti Marple Karibialla kuvitteellisella St.Honorén saarella. Tuttu tarina, mutra halusin varmistua, että paikka todella on kuvitteellinen. Oli se. 

"Ei kaikki ole niin huomaaavaisia että käyttäisivöt arsenikkia."  (19.4.) 🌟

Christie Agatha Odottamaton vieras. Näytelmästä jälkikäteen tehty romaani. Olis kiva nähdä näytelmänä, mutta toimi näinki. Englanti. (20.4.)

Christie Agatha Rakkauskirjeiden salaisuus. Pätkätyöläinen pestautuu viemään paketin Englantiin. Samalle reissulle osuu toinenkin paketin toimitus. Asiasta kehittyy selkkauksia ja murhia. (19.4.)

Christie Agatha Ruskeapukuinen mies. Kirjan murha tapahtuu Lontoossa, mutta muuten kirjassa ollaan Etelä-Afrikassa tai matkustetaan sinne laivalla. Etsivänä on nuori nainen. 🌟 (16.4.)

Christie Agatha Väärän vänkyrä talo. Kirja on julkaistu myös nimellä Murhaaja kujeilee. Murhatun lapsenlapsi Sophie on Charlesin rakkauden kohde. Rakkaudesta huolimatta Sophie kuitenkin torjuu Charlesin murhan jälkeen joten Charlesin on pakko tutkia tapausta. Englanti. 

"Ei ole kyse rahasta, hänen huulillaan häivähti hymy. Uskon, että huolisit minut vaikka alushameisillani, kuten vanha sanonta kuuluu." Diplomaatti Charles Hayward ratkaisee kreikkalaisen maahanmuuttaja-ravintoloitsijan ja yritysten omistajan murhaa poliisi-isänsä kanssa. (16.4.) 🌟🌟

Englund Peter Murha Sunnuntaitiellä. TrueCrime murhasta vuodelta 1965 Tukholman lähiöstä. Parhaiten kurjoitettu TrueCrime, jonka olen lukenut, vaikka aiiemminkin on tullut luettua hyviä. Englund on historian Tutkija (todellakin iso T),  ja se näkyy tässä kirjassa. Aiemmin olen lukenut kirjailijalta Pultavan, josta myös tykkäsin. (28.4.) 🌟🌟🌟

Hafiz Muhammed Semseddin Hafizin runoja. (s.1320-luku). Hafiz eli nykyisen Iranin alueella Persiassa. Tykkäsin kuten muistakin persialaisista runoista. (9.4.) 🌟

Hjulström Carin Pikku murha vain. Uusi Taimitarhamurhat-sarja. Pääosissa pikkurikollinen ja hänen työttömäksi jäänyt näyttelijätäti. Ruotsi. (23.4.) 🌟🌟

Johansson Peter Murha taukopaikalla 58,  TrueCrime murhasta matkalla työpaikkahaastatteluun Pohjois-Ruotsiin. Jos en olisi just lukenut aiemmin Murha Sunnuntaitiellä, joka oli kymppi plus, niin tämä sai nyt "vaan" yhden. Jällivaara. 

"Sitten jätin hänet kuin perunasäkin." 🌟

Johnson Kirk Wallace Sulkavaras

Voi jösses. En voi muuta sanoa.... Mitä hulluutta muoti onkaan ollut! Titanicin kalleimmin vakuutettu rahti oli 40 laatikkoa höyheniä naisten hattuihin. Eikä siinä vielä kaikki. Naiset hurahtivat hattuihin ja koristeisiin, mutta jotkut miehet sekosivat yhtälailla höyhenistä perhojen sidonnan materiaalina. Todella mielenkiintoinen kirja, jossa puhutaan mm. sulkakuumeesta 1800-luvulla. Englanti. (3.4.) 🌟🌟🌟

Kataja Väinö Vallesmannina :Kuvia Perä-Pohjolasta. Katajan isä oli nimismies, ja Väinö Kataja toimi muutaman vuoden isänsä sairastellessa vt. nimismiehenä Ylitorniossa. Kirjassa muistellaan joitain tapahtumia siltä ajalta. Kirja on ilmestynyt 1906 eli heti nimismiespestin päätyttyä. Työ vallesmannina oli moninaista. Piti tuntea laki ja ihmiset. Kirjan tapahtuma-aikana, 1902-06, oltiin vielä Venäjän vallan alla ja osa kertomuksista liittyykin noihin tapahtumiin. Esimerkiksi arvannosto (johti Venäjän armeijaan). Rikollista metsästä etsiessä todettua:

"Ei se ole lintu silti häkissä, vaikka sen metsässä laulavan kuulee." (8.4.) 🌟🌟

Kolu Siri Me Rosvolat ja nolo fani. Olen odottanut jatko-osaa niin, että meni uuden kirjan julkkarit sivu suun. Nyt nautiskelin. 

"Sano sinä nyt jotain, Vilja, elämäni valo."  (22.4.) 🌟🌟🌟

Kunnas Noora, Kaheli sakki ja mysteeri majatalossa. Vappuaattoa vietetään tässä kirjassa ja reikäkauha on hukassa, on ollut edellus vapusta lähtien. Taloudessa ei näemmä tehdä usein munkkeja. Kirjassa on nokkelaa sanailua, kuten esim. ruumiin löytymisen jälkeen muistellaan että Rigori Mortensonin biisi on Kaikki paitsi juhliminen on turhaa... 

"Vuoden vitsikkäin tekari." (30.4.)

Kurkov Andrei Harmaat mehiläiset. Kun sodan alettua kuin reilut 30 kirjaa Ukrainasta, Kurkovin Kuolema ja pingviini nousi helmenä esiin. Samaa tasoa on tämä donetskilainen mehiläisfarmarikirjakin. Mehiläispesiä oli 6. Opin, että mehiläispesien päällä nukkuminen voi olla parantava kokemus (googlasin, sitä todellakin tehdään, sieluni silmin näin Ville Haapasalon sitä kokeilemassa...). Kirjassa käytiin vähän kaikkien osapuolien luona, myös Krimillä tataarikodissa. Säästelin kirjaa huhtikuun lukupiiriä varten. 

"Maaliskuun kahdeksannen jälkeen päivät lähtivät kiitämään nopeammin. Siihen asti ne olivat  venyneet kuin pikaliimaputkilosta puristaen."  (5.4.) 🌟🌟🌟

Kuronen Kirsti Vili Voipio ulvoo ja unelmoi. Toukokuun viimeisenä kirjana tarina siitä kuinka 15 vuotias Breikkikoulun apuopettaja lähtee vappuna ensi kertaa elämässään larppaamaan. Kasnäs (Kemiönsaari, aiemmin Hiittinen). 

"Miten voi olla, että lähes 15-vuotiaan urhon syvimmät ajatukset voi kiteyttää kolmeen kysymykseen:

1. Milloin saa lihapullia? 

2. Onko windmill vaikeampi breikkiliike kuin turtle? 

3. Pussaako Aada mua enää ikinä? 

No, okei, on myös neljäs kysymys:  Jäänkö mä alle 170-senttiseksi?"

Pakkaaminen retkelle on äidin mielestä taitolaji:

" Aina pitää varautua, äiti perustelee, hirmumyrskyyn, horkkaan ja hyytäviin hallaöihin."

(30.4.)🌟

Lind Jakob Isoisän pistooli : tositarina häpeästä, rakkaudesta ja fiaskosta Suomen sisällissodassa. Sodassa kuoli yhteensä 38.400 ihmistä, joista 35 kuului ruotsalaiseen prikaatiin, kertoo kirja. 12.000 suomalaista jäi leskeksi.  

"Kaikilla meillä on luurankoja kaapeissaan. Ensimmäinen sukupolvi koittaa unohtaa, toinen ottaa vanhempiin etäisyyttä tai puolustaa heitä. Minä olen kolmatta sukupolvea. Sanotaan, että se kantaa menneisyyttä mukanaan ymmärtämättä sitä, mutta elää kuitenkin esivanhempien odotusten mukaan. Ja siksi kolmas sukupolvi tahtoo tietää ja ottaa selville."🌟🌟🌟 (26.4.)

Miller C. L. Antiikinmetsästäjän murhaopas. En oikein ymmärtänyt kirjan nimeä, tykkäsin tarinasta, mutta en kerrontatyylistä, joten vähän ristiriitainen fiilis. Kirja on kuitenkin sarjan ensimmäinen, joten luen varmasti toisenkin. Usein sarjat paranevat edetessään. (4.4.) 

Mustonen Enni Verenpisara ikkunalaudalla kirja aloittaa Oittiin sijoittuvan Koskivuori-sarjan. Kirjassa eletään sisällissodan aikaa. Kirja aloitettiin pääsiäispalapelin kanssa. Nyt jatkettiin uuden pelin parissa. (20.4.)

Mustonen Enni Ruiskukkaseppele. Koskivuori-sarjan toinen kirja sijoittuu vuoteen 1928. 🌟

Nevander Erik Uotilan isäntä. Ison talon isäntä nai hyvän työihmisen. Lasta ei tule ja hyvä piika alkaa kiinnostaa. Kirja on julkaistu ensi kerran ruotsiksi 1863. Nyt kirjasta on otettu uusi versio, jossa on myös toinen rikostarina Kaisasta. Suomen eka rikoskirja. Harjavalta. (1.4.) 🌟🌟

Ohlsson Kristina Korkein tarjous kuolemasta. Sattumalta toinen asianajaja dekkari perään. Mutta kyllä oli niin erilainen asianajaja tämä kuin Carofiglion kirjassa. Ruotsi (30.4.) 🌟🌟

Oksanen Aulikki Tryffelikoira on toinen lukemani Oksanen. Kirjan keskiössä on antiikki. Rikoskin tapahtuu. Tästäkin tarinasta pidin kovasti, mutta tyylissä on jotain joka ei sytytä. Ehkä lyhyet lauseet. Ehkä lapsena koetut asiat. Nostalgiaa toi ajan kuvaus. Kirjassa käytiin mm. Urpo Leppäsen omistamassa kapakassa ajalta jolloin Ana oli kuvioissa. Helsinki. 

"Oli harvinaisen hiljaista. Sitten joku alkoi ulvoa metron suunnalla: koira, ihminen tai auton varashälytin." (5.4.)

Rupikonnakultin jälkiä : uuden liettualaisen runouden antologia. Kirjassa esitellään 14 runoilijan runoja ja lyhyesti runoilijoita itseäänkin. Vanhin näistä nykyrunoilijoista on syntynyt 1943. Useimmissa runoissa oli itselleni mieluisa poljento, joten niitä oli kiva lukea. Arnas Ališauskas (s. 1970) mm. on todennut ”Joskus täytyy uskaltaa muistaa – tai unohtaa” 

ja kirjoittanut runon:

"Tyttö

Omapa syyni on, kun taikauskoisesti omin käsin temmoin huovan syrjään

Kotien takana toiset, mitä sitten paljastui

Näin pahalta ei ennen tuntunut mikään

Avaimet hukkasin

Nyt itken - en avaimia varmasti

Mutta ympyrä sulkeutuu.  (3.4.)🌟

Škvorecký Josef Luutnantti Boruvkan murheet. Tsekkiläinen poliisiluutnantti Josef Boruvka tutkii kirjassa useampaa rikostapausta. Ihan alussa tuli mieleen tsekkiläinen kunnon sotamies Švejk, mutta aika pian siirryttiin poliisilaitosmoodiin ja Boruvka osoittautui ihan tavalliseksi poliisiksi. Nuorempi poliisi Pavel Malekin into on välillä liikaa Boruvkalle. 

"-Meillä on käytössä uudenaikaisin tiede, se on mahtava ase. Sille hän ei pärjää. Kutsuttiin koira. 

-Koiran, kauhistui luutnantti. 

-Niin, meidän Ajaxin tunnethan sen Josef, upea elukka. Koiran ja suden ristytys. Mikä purenta! Yhtä satumaista purentaa en ole nähnyt koskaan. 

-Aivan, sanoi luutnantti ankeasti. Satumaisen Ajaxin leukatyö ei ollut hänelle tuntematonta. Kehuttu eläin oli yrittänyt esitellä sitä vain hetkeä aikaisemmin hänen takamukseensa matkalla autosta pihan poikki teon tapahtumapaikalle. Oli tarvittu kahden kokeneen kouluttajan rajuja otteita ennen kuin luutnantin ruumiista tunkeutuvan hajun korkeimpaan työkykyyn  kiihoittama peto oli saatu taltutettua." (11.4.)

Summanen Juhani Lähtö Äänislinnasta. 

Veteraanipäivän kunniakau luin sotamuistoja Äänislinnasta. Kelpo kirja. Sodittiin ja rakastettiin. 

"Vanha ruuna antaa hyvän vauhdin kun mennään kotiin päin."  (27.4.)

Sund Lars Aamu-unisen lintubongarin vuosi. Kirjassa kerrotaan vuonna 2020 nähdyistä linnuista ja korona-pandemian etenemisestä Ruotsin Uppsalassa. (4.4.) 🌟

Tennilä Esko Juhani Torppari Arkadianmäellä. Proosarunon muotoon kirjoitettu elämäkerta. En ollut nuorena innostunut politiikasta, mutta tykkäsin Tennilä ja Ilkka Kanervan äänestä. Tämä elämäkertakin oli kiva. Tässä pätkä muistoista Sevettipubin Sergeistä. Jännä sattuma, että tämä odotti pinossa lukuvuoroa Tennilän kuoleman aikaan. Tennilän metsäaiheisen kirjan luin viikkoa aiemmin. 

(7.4.) 🌟

Tóth Erzsébet  Aamut, hiukset hajallaan : valikoima runoja, nykyrunoilijatar Unkarista, (s. 1951). 

Variksenpelätin-runo alkaa:

"Vähin sanoin niin kuin kevättalvinen maisema, 

Ahkerasti kuten sen pakanalliset korut, varikset, 

Anna anteeksi Herra, että niin harvoin puhun sinulle, 

Mutta minä näen enää kuin valtavan röntgenkuvan kun katson isänmaatani. 

Lääke on kassakaapissa heti mafiapääliköiden kassatalletusten vieressä... " (12.4.) 

Valentine Carla Agatha Christien murhat rikostutkijan silmin. Tämä taisi olla ensimmäinen kirja ikinä, joka vei ruokahalut. Rikostutkimuksen vaiheita kuvailtiin hyvin, mutta lounastani ajatellen liiankin pikkutarkasti. Annan tähdet ajattelematta ruokaa. (15.4.) 🌟🌟🌟

Vuori Katariina, Merireittejä menneisyyteen. 

"Heidän [A. E. Nordrnskiöldin Koilisväylä-löytöretkeläisten] 

ohittaessaan Beringin saarta miehistö huomasi valaanpyytäjien leirin, josta lähti joku soutelemaan kohti Vegaa. Se oli ensimmäinen laivan ulkopuolinen  ihmiskontakti moniin kuukausiin. Mahtoivat laivalla miesten suut loksahtaa auki, kun veneen viereen soutanut mies sitten huusi: 'Onko se Nordenskiöld? Täällä Andersson Kemiöstä. Tervetuloa! 

Nordenskiöldin ja Anderssonin kohdatessa Suomen väkiluku oli juuri ylittänyt nipin napin kahden miljoonan rajan, ja silti meitä riitti soutelemaan Beringinsalmellekin."

Hupaisa ajatus joka on helppo luoda silmien eteen... Mutta eikös Nordenskiöldin talvileirillä tavattu paikallisia alkuasukkaita ja Vega oli jotain muuta kuin vene... se oli jäät kestävä laiva. Venäjä. 🌟

Vuoristo Aira Hiisi vieköön hengen. Rovaniemellä  löytyy hiidenkirnusta ruumis. Jäljet johtavat menneisyyteen, muttei sentään hiidenkirnujen syntyajoille. (29 4.)

Westmacott Mary Ruusun aika. 

Mielenkiintoinen kirja erilaisista rakkauksista. Kirjan lopussa on mielenkiintoinen aikakeskustelu:

"Ruusun aika ja marjakuusen aika ovat yhtä pitkät."  (23.4.)

Yögi Emi Tyhjyyspäiväkirja. No olipas mielenkiintoinen idea. Viikko viikolta toppausmäärät kasvaa ja kuviteltu synnytys lähenee. Kirja oli hyvin kirjoitettu, mutta ajatus hieman liian omaperäinen minun makuuni. Jotain kuvaa sekin, että viikon päästä en enää muistanut lukeneeni tätä. Japani. 

"Hampaat kuin aatelisella." (13.4.) 🌟

Kadonnutta arkkia metsästämässä

Koskaan ei tiedä, mitä löytää kun ryhtyy etsimispuuhiin. Tuo toteamus tuli mieleeni, kun viime vuonna googlettelin kankaanpääläisiä kirjailijoita. Eihän niitä montaa ole, mutta jonkun verran kuitenkin. Edellisen kerran olen etsiskellyt samaa tietoa noin 5 vuotta sitten ja silloin tietoa oli vähemmän tarjolla. Kirjaosumien määrä siis on kasvanut. Hieno juttu. Mutta se, mikä sai henkäisemään syvempään oli se, että Kankaanpäässä asuneesta maanmittarista ja hänen liiton arkun etsimisreissustaan oli tehty kirja. 

Kirjan kohteena oli Valter Juvenius ja kadonneen arkin metsästys ja sen kirjoittaja on Timo R. Stewart. Kirja oli ilmestynyt syksyllä 2020 ja ilmeisesti koronabreikkailun vuoksi en ollut huomannut sellaista tapahtumaa lainkaan. Kirjasta ei näemmä kerrottu Italiassa tänään -Twittersivuilla, vaikka kirjan aihe kyllä on sellainen, että se olisi voitu huomioida ulkomaillakin. Tosin ehkei ihan tuoreeltaan, kun suomen kielen kääntäjiä on maailmalla melko vähän. 

Kirjan esipuheessa on argeologi Eric H. Clinen sitaatti: 

Tietääkseni yksikään arkeologian ammattilainen ei ole ikinä lähtenyt etsimään liitonarkkia. 

Tuossa vakaassa uskossa olen itsekin ollut, jopa niin vahvassa, että olen ajatellut, että vähän vähemmänkin ammattilaiset olisivat sen puuhan jättäneet väliin. Maanmittari, runoilija, kääntäjä ja myöhemmin Viipurin Työväenopiston johtaja Valter Juvenius oli itselleni ennen tätä löydöstä vain runoilija. Edes Kankaanpää kytköksistä en tiennyt, ja aloin heti pohtia, josko Juvenius olisi Kankaanpään vuosinaan mittaillut myös omien esi-isieni peltoplänttejä. Luultavasti kyllä. 

Kirjaa lukiessa mietiskelin, että aikamoisen vaiherikas elämä Valterilla oli. Hän runoili Leonardo da Vincistä, jonka yksi säkeistön osa voisi olla hänen omaakin elämäänsä: 

Työhuone tää tuo mieleen 

monen riemun lauhan: 

Mä tuossa tutkin, tieteilin, 

sain runot soimaan. 

Juvelius oli monipuolinen mies. Ja sitkeä opiskeluissaan. Raamatun tukimiseen hän paneutui maanmittaustöissä maaseudulla, mm. Kankaanpäässä, missä pienissä taloissa yöpyessään hän lueskeli Raamattua, kun ei viitsinyt kantaa mukaan retkillään omia kirjoja. Raamattu löytyi jokaisesta töllistä. 

Hupaisa yhteensattuma on, että Juvelinin Raamatun tutkimuksiin liittyy myös Nostradamuksen ennustukset, joihin itse paneuduin viime vuosituhannen loppussa. Nostradamushan ennusti, että Pohjoisesta nousee uusi oppi, joka saisi paljon kannatusta kristittyjen, juutalaisten ja muslimien keskuudessa - ja mikäpä siihen olisi parempi paikka kuin Jerusalem. Juvelius uskoi löytäneensä tämän salaisuuden. 

Kun itse tutkin Nostradamusta, en paneutunut niinkään tuohon kohtaan vakavissani, mutta tulkitsin ennustuksia mm. siten, että kruunuprinssi William putoaa hevosen selästä ja loukkaa jalkansa niin, että ontuu loppuikänsä. Jossain vaiheessa kun hän on noussut kuninkaaksi prinssi Harry kaappaa vallan ja se on yksi lähtölaukaus lopun alulle. Itseni piti kirjoittaa tuosta fiktiota, mutta motivaatio meni, kun Johanna Sinisalo julkaisi Ennen päivänlaskua ei voi -kirjan, joka vesitti osan tarinani uutuudesta. Veikkaan, että Sinisalo kiteytti sanomansa paremmin, joskin häneltä jäi Nostradamus käyttämättä 😊.

Juvelin aloitti itsenäisen työuransa 1896 Turun ja Porin läänin nuorempana komissiomaanmittarina. Vuotta myöhemmin hän julkaisi ensimmäisen runokirjansa Kuvia ja säveliä, josta yllä oleva runositaatti on peräisin. Mainittakoon, että hänen tunnetuin runonsa lienee Jo karjalan kunnailla lehtii puu (1901).

Juvelin muutti puolisonsa kanssa Kankaanpäähän, missä hänelle alkoi tulla terveysongelmia. Ongelmia oli myös alkoholin kanssa ja seutukuntaa tuntevana on pakko myöntää, että on kunnioitettavaa, että Juvelin ylipäätään pystyi pitämään Kankaanpään vuosinaan useita pidempiäkin raittiuskausia. Tuohon aikaan esimerkiksi Samminmajassa joka kuului vielä Kankaanpäähän, oli useampikin palkattu poliisiksi etsimään salaviinankeittäjiä, joista pari löytyi (ja tuomittiin) omistakin sukulaisistani. Hän oli virkavappaalla useita kuukausia 1904-05  ja lopetti maanmittarin työt kokonaan 1907. 

Nykyihmisenä tässä mietiskelen, kuinka paljon Juvelinin terveysongelmat olivat oikeita ja kuinka paljon vain sitä, että hän halusi tutkia ja opiskella (väitöskirja hyväksyttiin 1906) sekä kääntää ja kirjoittaa runoja? 

Nämä työt sujuivat sairastelusta huolimatta niin, että 1909-1911 voitiin tehdä kaivauksia Jerusalemissa. Sellaisia ei pykätä pystyyn nykyisinkään tuosta vaan ja tuolloinkin ne vaativat paljon työtä jo etukäteen, vaikka kaivajat olivatkin paikallisia. 

Aikaa kului, kun etsittiin yhteistyökumppaneita ja ennen kaikkea rahoittajia, mutta vihdoin lokakuussa 1908 syndikaatti oli valmiina kasassa ja Valter Juvelin oli sen tieteellinen johtaja. Rahoitus oli mittava, sillä pelkästään valmisteluun päärahoittaja Parker sitoutui maksamaan nykyrahassa mitaten noin 100.000 euroa. Rahasta viis, sillä tuleva palkinto, liitonarkki, olisi jotain, mitä kukaan muu ei ole koskaan löytänyt ja tuskin löytääkään.

Samaan aikaan Valter muutti perheineen Viipuriin, missä otti vastaan Työväen opiston rehtorin työt. 

Kuva: Jerusalemista Unsplash Levi Meir Clancy

Mitä sitten kaivauksilla tapahtui ja miten kaivauksille ylipäätään päästiin kannattaa lukea kirjasta.  

*  *  *

Filosofian tohtori Valter Juvelin, joka myös Valter Juvana ja Heikki Kenttänä tunnettiin, kuoli maine puhtaana melko tasan 100 vuotta sitten jouluyönä 1922 45 minuuttia yli puolen yön keuhkokuumeeseen. Hän ehti elää vain 57 vuotta.  

Yksi syy, miksi Juvelinin Jerusalemin retkestä on kerrottu niin vähän, on se, että hän määräsi arkistonsa säilymään 50 vuotta koskemattomana. Niinpä tutkimukset alkoivat vasta 1970-luvulla. Kirjan kirjoittaja törmäsi aineistoon omaa akateemista tutkimusta tehdessään. 

5 yötä jouluun (20.12)

Jouluun on öitä, kuten sormissa, viisi. Tämä olikin suosikkinumeroni tässä kalenterissa.

Ursula Poznanskin Vii5i on sangen rajua kamaa Itävallasta. 

Harrastan geokärätköilyä, mutta ei ole onneksi tällaisia kätköjä tullut vastaan... Ja toivon ettei tule. Ilman geokätköjä en olisi edes rohjennut lukea kirjaa, mutta mysteerin ratkominen lisäkannustimena lukeminen onnistui. Mahtava kirja, mutta minulle liian karmaiseva, joten en lue uudestaan. 

Jules Vernen Viisi viikkoa ilmapallossa kirjankin muistan lukeneeni kauan, kauan sitten, mutta en muista tarinasta yhtään mitään. Jos pitäisi olla 5 viikkoa ilmassa, en lähtisi reissuun kuumailmapallolla, sillä ajatus tarpeidenteosta pienessä kopassa kavereiden kanssa ei kuulosta kivalta. Ei myöskään 5 viikon seisominen. Jään innolla odottamaan mitä oikeasti seikkailulla tapahtui, vaikka veikkaan että Verne ei kerrokaan mitään ruokailusta, pesusta eikä ulostamisesta. 

Hallie Rubenhold on tehnyt upean kirjan Viisi : viiltäjä Jackin tuntemattomat uhrit. Se oli yksi viime vuoden suosikki kirjojani. Rubenhold oli löytänyt ihan käsittämättömän määrän tietoa noista viidestä naisesta. Kun olen itse yrittänyt kirjoittaa 1930-luvulla kuolleen iso-isoäitini elämäntarinaa, tyssää kirjoittaminen siihen, että faktat mahtuvat oivallisesti A4 paperiin. Luo siinä sitten elämäkerta 🤔

Neljäs kirja on itselleni uusi tuttavuus Juha-Pekka Koskisen Viisi todistajaa. Näin Jeesuksen synttärien tienoilla on hyvä muistella myös itse juhlan kohdetta. Kirjassa Jeesuksen veli, Maria Magdaleena, Juudas, roomalainen legioonalainen ja ylipappien vakooja kertovat millainen mies Jeesus oikeastaan oli. Kirjassa on käsittääkseni Raamatusta poimittua faktaa ehkä vähän enemmän, mitä itse olen kerännyt iso-isoäidistäni, mutta JP Koskisella onkin vilkkaampi mielikuvitus kuin itselläni. Aion lukea kirjan ja toivon, että se on yhtä hyvä kuin Asko Sahlbergin Pilatus, joka pelasti koronabreikkipääsiäiseni 2020. Veikkaan että kirja ei sovi tosikoille. 

* * * * * *

Tänä vuonna Kirsin Konttuurissa kuunnellaan valmisteluiden ohessa äänikirjoja, jotka kertova montako yötä on jouluun. Lisätietoja löytyy joulukalenterin aiemmista päivityksistä.  

21 yötä jouluun (4.12.)

Toinen adventti. Aamuvirkuimmat voivat lähetä kirkkoon katsomaan kuinka sytytetään toinen kynttilä, mutta meille muille riittää, kun katselee adventtikynttelikön kahta kynttilää. Joulu lähestyy vääjäämättä. 

Pyhäpäivä on hyvä pyhittää, iskostettiin ikäisilleni lapsena. Mikäs olisi sen parempi tapa pyhittää lepopäivää näin vuoden loppupuolella kuin pohtia maailman tilaa. 

Yuval Noah Hararin kirja 21 oppituntia maailman tilasta. Israelilaista Hararia on kovasti kehuttu ja hänen kirjojaan myydään paljon. Aiemmat suosikit ovat olleet Sapiens Ihmisen lyhyt historia ja Homo Deus Huomisen lyhyt historia. Uusin kirja on tänä vuonna ilmestynyt Pysäyttämätön ihminen osa 1 Kuinka valloitimme maailman. 

Teoksessa pohditaan maailman tilaa nykyaikana (kirja on ilmestynyt 2018, joten on edelleen melkolailla nykyaikaa). 

Itseäni huolestuttaa kirjan aiheista eniten valeuutiset ja se, että niin moni uskoo näkemiään tekstejä ja videoita surutta. Se, mikä koskee valeuutisia, koskee myös mitä tahansa muuta informaatiota. Aina löytyy niitä, jotka väittävät, että maailma on pannukakku ja valitettavasti myös niitä, jotka sokeasti luottavat siihen. 

Ukrainan sodan myötä on kirjan aiheista muutoksen sieto on tullut entistä tärkeämmäksi. Näyttää siltä, että tuttu arkemme on muutoksessa, jolle ei välttämättä näy heti loppua. Nyt on oivallisesti aikaa tutustua mitä Harari toteaa jatkuvasta muutoksesta. 

Kirjassa on 21 oppituntia. Novellit, esseet, runot ja kuten tässä, oppitunnit ovat siitä hyviä, että koko kirjaa ei ole pakko lukea. Ei ainakaan tänä vuonna.  

Kirja on ollut hyllyssäni ainakin pari vuotta, mutta ei ole tullut tartuttua siihen. Nyt voisi kokeilla äänikirjana.

* * * * * *

Tänä vuonna Kirsin Konttuurissa kuunnellaan jouluvalmisteluiden ohessa äänikirjoja, jotka kertovat montako yötä on jouluun.

Valitsin kirjoja, joiden kannessa on numero joko numerona tai kirjaimina perusmuodossa. Sarjoissa pyrin valitsemaan ensimmäisen osan tai kirjoja, joissa ei ole suurta väliä missä järjestyksessä sarjaa lukee. 

Valitsin tietysti vain kirjoja, jotka itseäni kiinnostavat. Osan olen lukenut aiemmin, loput lukeneen melko varmasti joulukuun aikana. Sen vuoksi rikoskirjat ovat yliedustettuna, mutta psykologinen tai liian realistisen tuntuinen jännitys puuttuu. Romantiikka kukkii maltillisesti ja sotakirjaakin löytyy, mutta keskitysleirit jätin nyt väliin. 

Yritin löytää mahdollisimman monta maata, mutta tuskin tulee tusinaa täyteen. 

Kirjat löytyvät pääosin äänikirjoina. Mukana on muutama e-kirja, lähinnä vanhoja suosikkeja kymmenien suosien takaa. Siihenkin pyrin, että kirjailijalta olisi vain yksi teos.

Lastenkirjoja löytyi kivasti, mutta runokirjoissa on näemmä harvoin numero. 

Pääsiäisen ratoksi

Pääsiäinen on kerran vuodessa, ja pääsiäisen aika sisältää monenlaisia mahdollisuuksia kirjojen tarinoiksi. Tai niin ainakin luulisi. Pääsiäinen voi olla uskonnollinen, keväinen loma-aika tavata sukulaisia, aika syödä mämmijäätelöä, paiskia töitä tuplapalkalla. Siihen voi liittyä virpominen tai lento kyöpelivuorelle, lampaat tai pajunkissat. 

Pari vuotta sitten huhtikuussa onnistuin aivan sattumalta haalimaan lukupinoon peräti kolme pääsiäiseen liittyvää kirjaa.

Nyt olen pari päivää miettinyt, mistä muusta voisin tänään kirjoittaa kuin Seppo Jokisen viimevuotisesta dekkareista Siipirikkoiset.

Se olikin kotoisaa luettavaa pitkästä aikaa kaikkien Ukrainan, entisen Jugoslavian alueen maiden, Etelä-Amerikan ja Afrikan jälkeen. Oli kuin olisi kotiinsa tullut.

Kirja alkaa murhalla, joka sotkee Koskisen ja hänen alaistensa pääsiäisen vieton. Edes mämmiropposta ei ehditä tyhjentää kahvihuoneessa, kun jo viipotetaan tukka putkella pitkin Tamperetta, pari poliisia ajelee Turussakin, kun turkulaiset ei osaa hommiaan kunnolla. Korona-aikaa eletään, sillä maski ja kättelemättömyys vilahtelee puheessa tämän tästä. Yllättävää kyllä, käsidesiin tai käsien pesulle ei juuri ryhdytä. 

Ainakin talousrikostutkija Vasala vaikuttaa kirjassa kovin tyytyväiseltä siihen, että pääsiäisenvietto keskeentyi. Pääsiäisenä oli syöty jo anopin kanssa lammasta itämaisittain munakoisopyreellä, sherryssä haudutettua karitsanpaistia ja lampaanviulua valkosipulimarinadissa. Seuraavana olisi ollut yhtä taivaallisten ruokien listani huippuruuista : voissa paistettuja pässinkiveksiä, mutta Vasala ei ruokalajista innostunut. 

Olen syönyt pässinkiveksiä ainakin kolmesti lammaspeijaisten yhteydessä ja parhaita ne olivat juurikin leivitettynä ja voissa paistettuna, joskin erinomaisia joka kerta. Olen huomannut, että monet vieroksuvat tätä hyvin riippunutta ruhonosaa, mutta oikein valmistettuna se on vähintäänkin yhtä hyvää ja mureaa kuin kieli. 

Muista kirjoista ensimmäisenä tulee Juha Nirkon toimittama ja kirjoittama perinnekirja Pääsiäinen : juhlatietoa, kuvia ja kertomuksia, joka on ollut kotini käsikirjastossa jo lähes 15 vuotta. Kirjassa esitellään vanhoja sanontoja ja perinteitä, jotka liittyvät pääsiäisen aikaan ja siitä aina juhannuksen tienoille saakka. 

Mutta mitä muuta?

Enid Blytonin kirjat kertovat pääasiassa lomien ajasta. Ainakin hiljattain lukemani Viisikko pulassa -kirjan tapahtuma-aikana on pääsiäisloma. Viisikon pyöräretki saa jännittäviä piirteitä, kun Dick kidnapataan porukan mukaan lyöttäytyneen Richardin asemasta. Viisikko päätyy Pöllökartanon aitojen taa ja jännistä hetkistä huolimatta ruokaa piisaa mahan täydeltä tässäkin seikkailussa. Olen nauttinut näistä uusista käännöksistä. Kiva, että opiskelijat ovat tarttuneet tähän sarjaan kaksin käsin.

Myös Katariina Mazettin "Gotlannin Viisikko" eli Seikkailu serkukset seikkailevat vain loma-aikana. Kirjassa Voroja ja Vompatteja on serkusten täti Frida tilannut saarelle vompatteja (kannattaa googlata kuva, jos ei tunnu tutulta), ja niiden lisäksi Uikku-saarelle on tulossa myös voroja. Seikkailuhan siitä syntyy ja Alexilla on täysi työ keittiössä patojen ja pannujen äärellä.

Yksi nuoruusvuosien suosikeistani pääsiäisen aikaan ja muinakin isoina pyhinä oli Noita Nokinenä. Näitä kuunnelmia löytyy Yle Areenalta useampiakin. Pääsiäiskokkoa en muista itse kuunnelleena aiemmin. 

Kirjan Pontius Pilatuksen kirjeet : kirjoitetut hänen ollessaan Juudean maaherrana hänen ystävälleen Senecalle Roomaan, luin lähes kokonaan pari kuukautta sitten. Mielenkiintoinen kirjekokoelma oli tämäkin ja pakko todeta jälleen kerran, että on ihan uskomatonta, että kirjeitä on säilynyt 2000 vuotta lukukelpoisina! Tuskin jää meidän aikamme kirjeitä saati sähköpostikirjeitä luettavaksi jälkipolville. 

Minulla on joku mielikuva on, että JP Koskisen Huhtikuun hiipuva rakkaus kertoisi pääsiäisestäkin, mutta sarja on edennyt sen verran pitkälle, että en ole enää varma.

Nyt yöpöydälläni on Sakari Montosen Musta pääsiäinen : rikosromaani, joka sijoittuu vuoden 1939 Viipuriin. Pääsiäisenä on paljon vapaa-aikaa tehdä vaikka törkeä kassakaappikeikka, mutta oliko keikka vain satunnainen keikka ja mitä kaapista oikein vietiin? 1920-1930-luvun vanhat kirjat kiehtovat, mutta hyvin näkyy uppoavan uudempikin aikakautta kuvaava kirjallisuus, kuten tämäkin 1990 - ilmestynyt kirja. 

Näissä merkeissä mukavaa pääsiäistä. 

Book Voyager 8 - Middle East

Elokuun vietin Lähi-idässä. Uusia maita ei tullut kuin Libanon, mutta sinne jumiuduinkin sitten reiluksi viikoksi.

Afganistan Jenny Nordberg Kabulin tyttöjen salaisuus 

Egypti Agatha Christie Kuolema Niilillä oli entuudestaan tuttu, mutta kesti hyvin uudelleen kuuntelun etenkin, kun valitsemani Egyptin historia ei sittenkään imaissut mukaan tällä kertaa. 

Irak Agatha Christie He tulivat Bagdariin olikin yllättäen kirja, jota en ollut aiemmin lukenut. 

Israel Yasmina Khadra Attentaatti kirjan olen omistanut pitkään. Nyt tuli sekin luettua. 

Libanon Markus Falk Profeetan soturit on jatkoa sarjan ensimmäiselle osalle ja oli yhtä hyvä kuin edellinenkin. 

Kahlil Gibranin runoista luin tällä kertaa Merta ja hiekkaa. Gibran kiehtoo aina.

Joakim Zanderin Ystävä kirjassa suurlähetystössä olevan ruotsalaismiehen elämä muuttuu vähitellen jännittäväksi, kun hän saa uuden ystävän. 

Emila Nasranah Muistot kirja ei juuri muistoja jättänyt. 

Olli Nurmi Ruutitynnyrin vartijat kirjassa kerrotaan rauhanturvaajan työstä Libanonissa. 

Palestiina Ya Hya Hassan Runot ja Runot 2 - tykästyin näihin runoihin ja luin heti molemmat. 

Marjut Helminen Appelsiinilehto oli kolmas palestiinalainen kirja. 

Syyria Christy Lefteri Aleppon mehiläistarhuri oli surullinen, mutta hyvin kiehtova kirja. En tiedä mitä odotin, mutta sain paljon enemmän. 

Turkki Seppo Mustaluodon kolmas kirjan Totuuden kuriirit sijoitin Turkkiin, jossa päähenkilöllä on tehtävä. Tämä kolmaskin osa oli hyvä. 

14 books

8 countries - only one New for me, Lebanon. 

Elämäni ensimmäinen yksin vietetty pääsiäinen

Niin ne muuttui suunnitelmat. Ei syöty suvun kanssa lammasta, ja kun ei sitä ollut lähikaupassa, ei syöty yksinkään, vaikka varmuuden vuoksi kaivoin esiin tunisialaisen lammaspatani reseptin.

Palapelin tein, koska se nyt vaan koska kuuluu pyhä-traditioihin. Tällä kertaa maapallon 3D muodossa. Maat oli helppo koota, kiitos maahaasteeni, mutta merien kanssa teki tiukkaa.

Palapeliä kootessa tietty kuuntelin äänikirjaa. Täysin sattumalta lukupinoon osui kaksi pääsiäiskirjaa Asko Sahlbergin Pilatuksen lisäksi.

Toinen oli Eppu Nuotion Ellen Lähde (martta) romaanisarjan kolmas osa  Elämänlanka, josta tykkäsin jälleen kerran kovasti. Tämän kertainen tarina liikkui elokuvamaailmassa ja Turun ohella Berliinissä. 

Kirjassa vietetään pääsiäistä Berliinissä. Jos nyt jotain negatiivistä pitäisi sanoa niin vähitellen alkaa tökkiä kyllä se, että melkein jokaisessa uudessa kirjassa juodaan viiniä koko ajan. Valitsenko vääriä kirjoja, vai juodaanko keskiluokkaisissa kodeissa oikeasti viiniä koko ajan niin, että viiniä on aina kotona useasta pullosta valiten? 

Martta seikkailee Berliinissä

rjaa 

Tuota olen ihmetellyt nykyään aika monen kirjan kohdalla.

Toinen pääsiäiskirjaa oli Louise Pennyn Kuukausista julmin, johon petyin kaiken odottamisen jälkeen niin, että seuraavaa kirjaa en odota niin malttamattomasti, että kuvittelisin lukevani sen ruotsiksi, niin kuin tämän aioin lukea. Jotenkin kirjojen taustalla kulkeva tarina siitä, kuinka poliisit "syövät" toisia poliiseja, lakkasi yhtäkkiä kiinnostamasta. Itse rikos oli jälleen kerran hyvin kerrottu, mutta ei siis pisteitä tälle tällä kertaa.

Pääsiäisen pääteos kertoi Pontius Pilatuksen tarinan lapsuudesta eläkevaariksi. Osin tarina oli sangen paljon kuvitteellinen, sillä paljon hänestä ei tiedetä historian kirjoitusten mukaan.

Tarina oli hyvin kirjoitettu ja luettukin. Itselleni kirjan parasta antia oli se, miten monijumalaiset roomalaiset ajattelivat yksijumalaisuudesta. Jumalaan uskovia pidettiin kirjan mukaan ahdasmielisiä, kun moniin jumaliin uskovat olivat vain suvaitsevaisia.

Vestan palvontaan jonkin verran paneutuneena jäin miettimään, oliko Vestalle todella kodeissa alttari/patsaita. Kirjassa Vestan patsaat/alttari (en muista kumpi) saivat siirtyä puutarhaan Augustuksen patsaan tieltä. Olen kuvitellut, että Vestaa palvottiin lähinnä tulen äärellä, olihan se kotilieden jumalatar. Tämä itselle muistiin kohtaan tutki lisää, eikä niinkään moitteeksi kirjailijalle, joka luultavasti on oikeassa ainakin kun kyseessä on näinkin iso koti kuin Pilatuksen palatsi.

Toinen itselleni uusi asia oli se, että keisari Tiitus muutti Caprille. Tai uusi ja uusi - olin unohtanut asian totaalisesti, vaikka olenkin käynyt Caprilla retkellä  kolme kertaa joista yhden oppaan kanssa. No, kaikkea ei voi muistaa.

Huvittavaa oli, että otin heti Pilatuksen jälkeen kuin välipalaksi aiemmin kesken jääneen Kaarlo

Sarkian runokirjan Velka elämälle, ja eikös siinä heti toinen kuuntelemani runo ollut Tiitus Caprilla. Outo yhteen sattuma sekin. Äänitteessä oli jotain vikaa, joten runo jäi kesken, ja yritin etsiä kirjaa hyllystäni. Tiedän omistavani sen, mutta ei nyt tullut vastaan.

"Kuin kultakilpi päivä mereen vaipuu

Sen viime lieskat Caprin rantaa nuolee

Sa seisot kalliolla

Napolin näät vastaa hiiluvan kuin rubiinin

Oot yksin Caesar. 

Toiko jokin kaipuu sun tälle huipulle kun päivä kuolee?"... 

Suomalaisista runoilijaklassikoista Kaarlo Sarkia on itselleni ollut aina ykkönen. Harmi, että tallennus oli huono. Itse asiassa tämä oli eka kerta, kun törmäsin siihen, että tallenne särisi kuin vanha, kasetti kun sitä kelataan ääni päällä tai kuin kasetin nauha olisi jotenkin väärinpäin.

Vuoren rinteellä asuen, niin ettei kukaan pääse yllättämään, eli Tiitus viimeiset vuotensa. Yksin, ilman suurta hovia.

Capri, maisema vuorelta (oma kuva) 

Yksin, mutta ei hyljättynä, sillä tieto kulki silloinkin, vaikka kännyköitä ei ollutkaan. Roomasta ei ole pitkä matka Ostian satamaan ja hyvällä säällä soutajat ja purjeet hoitivat merimatkan nopeasti.

Vasta palapeliä tehdessä hoksasin, että kirja kertoi Israelista, joten sain tästä yllättäen uuden maan (silloinen maa oli Rooma, mutta yhtä kaikki israelilaisen kansan maassa oltiin) . Tämä taisi olla vuoden neljäs uusi maa. Vähitellen projekti näemmä vaikeutuu, kun jäljellä on enää Irlanti ja iso liuta suomalaisille outoja kirjallisuusmaita.