maanantai 13. huhtikuuta 2020

Elämäni ensimmäinen yksin vietetty pääsiäinen

Niin ne muuttui suunnitelmat. Ei syöty suvun kanssa lammasta, ja kun ei sitä ollut lähikaupassa, ei syöty yksinkään, vaikka varmuuden vuoksi kaivoin esiin tunisialaisen lammaspatani reseptin.

Palapelin tein, koska se nyt vaan koska kuuluu pyhä-traditioihin. Tällä kertaa maapallon 3D muodossa. Maat oli helppo koota, kiitos maahaasteeni, mutta merien kanssa teki tiukkaa.

Palapeliä kootessa tietty kuuntelin äänikirjaa. Täysin sattumalta lukupinoon osui kaksi pääsiäiskirjaa Asko Sahlbergin Pilatuksen lisäksi.

Toinen oli Eppu Nuotion Ellen Lähde (martta) romaanisarjan kolmas osa  Elämänlanka, josta tykkäsin jälleen kerran kovasti. Tämän kertainen tarina liikkui elokuvamaailmassa ja Turun ohella Berliinissä. 

Kirjassa vietetään pääsiäistä Berliinissä. Jos nyt jotain negatiivistä pitäisi sanoa niin vähitellen alkaa tökkiä kyllä se, että melkein jokaisessa uudessa kirjassa juodaan viiniä koko ajan. Valitsenko vääriä kirjoja, vai juodaanko keskiluokkaisissa kodeissa oikeasti viiniä koko ajan niin, että viiniä on aina kotona useasta pullosta valiten? 
Martta seikkailee Berliinissä
rjaa 
Tuota olen ihmetellyt nykyään aika monen kirjan kohdalla.

Toinen pääsiäiskirjaa oli Louise PennyKuukausista julmin, johon petyin kaiken odottamisen jälkeen niin, että seuraavaa kirjaa en odota niin malttamattomasti, että kuvittelisin lukevani sen ruotsiksi, niin kuin tämän aioin lukea. Jotenkin kirjojen taustalla kulkeva tarina siitä, kuinka poliisit "syövät" toisia poliiseja, lakkasi yhtäkkiä kiinnostamasta. Itse rikos oli jälleen kerran hyvin kerrottu, mutta ei siis pisteitä tälle tällä kertaa.

Pääsiäisen pääteos kertoi Pontius Pilatuksen tarinan lapsuudesta eläkevaariksi. Osin tarina oli sangen paljon kuvitteellinen, sillä paljon hänestä ei tiedetä historian kirjoitusten mukaan.

Tarina oli hyvin kirjoitettu ja luettukin. Itselleni kirjan parasta antia oli se, miten monijumalaiset roomalaiset ajattelivat yksijumalaisuudesta. Jumalaan uskovia pidettiin kirjan mukaan ahdasmielisiä, kun moniin jumaliin uskovat olivat vain suvaitsevaisia.

Vestan palvontaan jonkin verran paneutuneena jäin miettimään, oliko Vestalle todella kodeissa alttari/patsaita. Kirjassa Vestan patsaat/alttari (en muista kumpi) saivat siirtyä puutarhaan Augustuksen patsaan tieltä. Olen kuvitellut, että Vestaa palvottiin lähinnä tulen äärellä, olihan se kotilieden jumalatar. Tämä itselle muistiin kohtaan tutki lisää, eikä niinkään moitteeksi kirjailijalle, joka luultavasti on oikeassa ainakin kun kyseessä on näinkin iso koti kuin Pilatuksen palatsi.

 Toinen itselleni uusi asia oli se, että keisari Tiitus muutti Caprille. Tai uusi ja uusi - olin unohtanut asian totaalisesti, vaikka olenkin käynyt Caprilla retkellä  kolme kertaa joista yhden oppaan kanssa. No, kaikkea ei voi muistaa.

Huvittavaa oli, että otin heti Pilatuksen jälkeen kuin välipalaksi aiemmin kesken jääneen Kaarlo
Sarkian runokirjan Velka elämälle, ja eikös siinä heti toinen kuuntelemani runo ollut Tiitus Caprilla. Outo yhteen sattuma sekin. Äänitteessä oli jotain vikaa, joten runo jäi kesken, ja yritin etsiä kirjaa hyllystäni. Tiedän omistavani sen, mutta ei nyt tullut vastaan.

"Kuin kultakilpi päivä mereen vaipuu
Sen viime lieskat Caprin rantaa nuolee
Sa seisot kalliolla
Napolin näät vastaa hiiluvan kuin rubiinin
Oot yksin Caesar. 
Toiko jokin kaipuu sun tälle huipulle kun päivä kuolee?"... 

Suomalaisista runoilijaklassikoista Kaarlo Sarkia on itselleni ollut aina ykkönen. Harmi, että tallennus oli huono. Itse asiassa tämä oli eka kerta, kun törmäsin siihen, että tallenne särisi kuin vanha, kasetti kun sitä kelataan ääni päällä tai kuin kasetin nauha olisi jotenkin väärinpäin.

Vuoren rinteellä asuen, niin ettei kukaan pääse yllättämään, eli Tiitus viimeiset vuotensa. Yksin, ilman suurta hovia.
Capri, maisema vuorelta (oma kuva) 
Yksin, mutta ei hyljättynä, sillä tieto kulki silloinkin, vaikka kännyköitä ei ollutkaan. Roomasta ei ole pitkä matka Ostian satamaan ja hyvällä säällä soutajat ja purjeet hoitivat merimatkan nopeasti.

Vasta palapeliä tehdessä hoksasin, että kirja kertoi Israelista, joten sain tästä yllättäen uuden maan (silloinen maa oli Rooma, mutta yhtä kaikki israelilaisen kansan maassa oltiin) . Tämä taisi olla vuoden neljäs uusi maa. Vähitellen projekti näemmä vaikeutuu, kun jäljellä on enää Irlanti ja iso liuta suomalaisille outoja kirjallisuusmaita.


Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Klassikkohaaste 2022 ja vuoden klassikkokatsaus

Klassikot on useimmiten aivan syystä klassikoita. Ne vaan on niin hyviä. Tosin joskus tulee aloitettua klassikko väärään aikaan. En ole viel...